tiistai 27. lokakuuta 2020

Syyslomaa ja suppiksia

Suppisten kuivattelua. Viikonloppuna tein pari reissua metsään. En kovin aamusta, tosin pimeällä tulin takaisin, molemmilla reissuilla.

Yleensä käyn metsässä kerran, ja sitten putsaan, ja säilön sienet. Kun viikonloppuna oli pakkasta, pystyi suppiksia säilyttämään parvekkeella, vähän aikaa.

Olikin läpikäymistä sienissä, vaikka määrät poikkesi aiemmasta, vähäisempään suuntaan. Aikaa silti meni.

Erikoisin havainto sienten pannuttamisessa oli se, kun näin violetin varjon, kiehuvissa sienissä. Vähän ihmettelin, kun väriharha johtui näköjään aivoistani. Mitähän lie, keittelyvaikutukset, suppiksilla. Ainakin kädet menee melko vahvaa kemiallisperäiseen rasitukseen, sieniä siivotessa, ja pilkkoessa pienemmäksi, pannulle.

Lauantain reissu oli sunnuntaita rankempi. Viikolla huomasin, että verenpainelukemat oli tipahtaneet melkoisesti siitä, kun pakkaskauden alkaessa, selkää nousua oli ilmennyt. Metsässä pieni huimaaminen saattoi yllättää herkästi, kun nousi kykkimästä pystyyn.

Veren paineen vähyydestä varmaan, huimaamiset. Parin päivän metsärundi, taitaa voittaa saunan vaikutukset mennen tullen. Ainakin siinä tapauksessa, että pyöräilee metsään, ja toimittaa kaiken lihasvoimilla takaisin.

Lauantai oli siitä hassu metsäpäivä, että halusin välttämättä kokeilla sitä, miltä tuntuu kerätä sieniä täysin pimeässä. Täyttä pimeyttä ei ihan ollut, sillä kuu loisti ajoittain, pilvien lomasta.

Kuu ei eksymistä estänyt. Kun otsalampun valossa menee, tasaisen oloisia tiheikköjä ja ryteikköjä, ei havaintopisteitä oikein saa, etenkin, jos menee suppisvainu päällä. Mitään systemaattista keräilyä ei ollut tarkoitus pimeässä harrastaakkaan, vaan kokea enemmän se, mitä on pimeäkerääminen, lampun valossa.

Alkuun meneminen pimeässä, luonnistui hyin auton äänien suuntaan. Tulivat tietystä suunnasta. Kun matkaa kertyi, tuntui, ettei äänen suunta enää olisi kovin varma suunnistusmerkki. Vasta jälkikäteen tajusin, että maasto voi muuttaa äänen suuntaa. Ainakin voisin kuvitella.

Harhailuksi meni, ja vähän säikäytti. Vaikka samassa maastossa käynyt aiemmin, en tiedä sen kaikkia laitamia. Lähinnä olinkin liikkeellä siten, että voisin palata metsätielle, jos vain jotenkin paluusuuntaan päin kulkisin.

Kun käytännössä liikenteen kaukaisesta äänestä ei tuntunut olevan tolkkua, eikä kompassia ollut, iski pieni hätä. Mitä jos alkaa kiertää vaikka kehää. Varsin tyypillistä, eksyneelle.

Pelastukseksi tuli kuu. Pimeän kulku ei ollut niin pitkä, etteikö sen suuntaa olisi voinut hyödyntää. Kun Kuusta otti suuntaa, niin jännitti silti, miten kauan saa tallustaa, että voi varmistua siitä, että jotain selkenee.

Pimeän aikaan, kaikki eväät oli syöty, eikä juomaa enää juuri ollut. Pitkä takaisintulomatka, kun pyörälle pääsin.

Seuraavana päivänä ajattelin, että lähinnä lepäisin. Kun yö meni hyvin, ja toisaalta metsä huokutti, syysloman viimeisenä, aurinkoisena päivänä, päätin palata. Ei paha valinta, sillä opin samalla, että palautuminen voi olla paras jollain tapaa aktiivisena.

Kun edelliseltä päivältä rasitetta, niin sitä osaa kuunnella aivan toisella tapaa jaksamista. Hyvää harjoitusta sekin.

Siinä mielessä hyvä reissu, että vain lauantain ensimmäinen paikka, oli ns tuttu. Muu sienisaalis tuli aika uusilta paikoilta, vaikka tienoo pääpiirteittäin sama. Kun löysi kivoja metsiä, ja oppi kaikenlaista, ei sitä isommalla rutiinireissulla mitenkään voita, vaikka saalista olisi tullut paremminkin.

Pari desiä puolukoita. Edellisellä kerralla olin saanut kolme litraa, pakkasen puremia puolukoita. Erityisen maukkaita, joten niitä ajattelin kerätä uudestaan. Ei oikein lykästänyt, ja päättelin, että jos punaisia marjoja haluaa vielä tässä vaiheessa saada, melkein kerättävä karpaloita. Se taas on aika toinen laji.

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Vallasta, kiusaamisesta ja sokeudesta

Eilen oli A-studiossa keskustelua koulukiusaamisesta. Hyvää suhtautumista mielestäni Janna Rantalalla, tosin aika helisemässä tuntui olevan, erilaisen näkövinkkelin tuomisen kanssa.

Mm. Li Andersson oli melko kärryillä, tosin eroa ilmeni jo, tosin ei varmaan samalla tapaa suhtautumisen mahdollisuutta, yhteiskunnallisten sidosten takia. Valta-asema on varmaan sitä, minkä näkee saman tien, tosin ei aina riipu yhteiskunnallisesta virasta.

Joillakin on oikeus tehdä tulkintoja, ajatella miten asiat ovat, mitä ei saa olla, mitä ei saa edes yrittää ymmärtää, tai selvittää. Tämän linkkaan itse heti kiusaamisen puolelle jääväksi, vaikka kyseessä onkin sokeustyyppinen kyvyttömyys.

Kiusaaminen on väkivaltaa, eikä väkivalta poikkea erityisemmin kiusaamisesta, joka voi olla lisäksi systemaattista. Kiusaamisen voi ajatella vammauttavampana väkivaltana.

Toisaalta, jos itse kiusaamiseen liittyy jokin asenteellisuus, tai yksioikoinen suhtautuminen, kuten helposti kaikkiin rikoksiksi nimettyihin, niin mieleen tulee helposti se, että torjuntaa on mukana, ehkä paljonkin. Tämä ei välttämättä riitä asioiden edistämiseen, jolloin torjunnan tasolle jäävästä ei ole asian käsittelyyn. Harva esteellinen ymmärtää tuomisensa vääjäämätöntä ongelmallisuutta, tulosmahdottomuutta.

Kun sanotaan, että kiusaamista ei tulisi ymmärtää, eikä sitä saa ilmetä, asetetaan lähtöön suoraan tavoite. Vähän sama kuin jos kehittyvien maiden (tai ongelma-alueiden) selkkeuksista, tai sodista sanottaisiin rauhan maissa, että sotatilanne on yksinkertaisesti lopetettava, eikä aseisiin tarttuneiden tilannetta haluta kuunnella.

Sodat voidaan silti lopettaa, jopa ylhäältä tulevilla päätöksillä, jos niitä on. Samoin kiusaaminen. Tämä vaatii valtaa, eikä toisaalta ole välttämättä joka kerta olla ratkaisevaa. Joskus helpot lisää ongelmaa, mutta puolustuksena voidaan esittää, että jotain on yritetty "tehdä".

Vain vallakas voi olla ehdoton, ja ehdotonta lisää vyöryttävä, epäsuotuisten tapahtumien suhteen. Muiden on oltava hiljaa, tai tilanteissa mukana. Kun yleisasenne perustuu voimankäyttöön, turha perustaa mitään selvitysryhmiä, kiusaamisilmiöiden selvittelyyn. Ei parempaa haluta viimein tietää.

Miksi voi ennustaa, että kiusaamisen ehdoton vastustaja, voi todennäköisesti päätyä itse sortajaksi, kiusaajaksi, tai kiusaamisen puolelle kuuluvaksi?

Kieltäjä torppaa mahdollisuuden arvioida tällaista tilannetta, ja jos tilanne kääntyy hankalaksi, hän toimii esim kuin kiusaaja, ja ehkä pitkäjänteisesti, hyvin perustein, itseään, käänteitä, ja pitempiaikaisia ajautumia tuntematta, eikä ole kiinostunut kuin siitä, miksi joku toimii väärin.

Teema on aika kulunut, tosin vallan tasolle jos tällaisen tuo, niin ehkä on uutta. Nämä halutaan pitää koulussa, ja käsitellä mieluusti niissä yhteyksissä, tai vaikka työpaikoilla, jotka menevät paikallisesti, joissain yrityksissä.

Kiusaaminen, jotakuta ajatellen kohtuuton toimi, ts väkivalta muunlaisena, ... perustuu aina johonkin perusteeseen. Asioita ei tapahdu itsekseen. Peruste luo vallan toimia, kuten tehdään, tosin jos tekemistään ei tunne, eikä kontekstia, ei voi arvioida sitä, miten on mukana.