UUSISUOMI.FI-KIRJOITUKSET
Kirjoitukset (3)Tämä hetki – 28.3.2016 (päivitetty: 26.10.2016)
http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Linkki => Kirjoitukset (1) (2.11.2014 – 9.8.2013)
Linkki => Kirjoitukset (2) (20.2.2016 – 3.11.2014)
Linkki => Kirjoitukset (3) (26.10.2016...28.3.2016)
Ajatuksia kirjoituksista
Blogin kirjoitukset on luotu ajatusten (ja osallistujienkin!) rakentamismielessä, kuten muukin tuotantoni. Väliaikaisuus ja keskeneräisyys on lähtökohta, vaikka senhetkisiin käsityksiin voi ja tulee luottaa "100-prosenttisesti". Tarkoituksena on saada kirjoittaja (ja toivon mukaan muut mukaan) vähintään ajattelemaan enemmän erilaisesta elämään liittyvästä. Kirjoitustoiminta voi ehkä auttaa myös enemmän elämään pääsyssä.
–––––––––––––––
132. Markkinataloudesta yhteystalouteen ja yksilöllisyyteen
Näyttäs siltä, että käytäntö, eli mennyt erilaisena ohjaa siinä, mitä kautta on mahdollisuus yrittää hankkia elämän edellytyksia. Mikä on mahdollista, sitä otetaan käyttöön, mikäli itsellä mahdollisuutta liittyä rakennettuun elämänsyrjään.
Näin elinmahdollisuudet ohjaavat ihmisten valintoja ja toimintaa. Kyseessä on pitkälle reagointi ja suuntautuminen olemassaoleviin puitteisiin, siis varteenotettavuuden arvoiseksi katsottuun. Tämä ohjaus (tai manipulaatio) on laajasti hyväksytty, ja myös odotettu, ja vaihtoehtoisuuksista tiedetään jotain pitkän kokemuksen turvin. Oikeastikin, koska voisiko vahvassa vallitsevuudessa esiintyä muuta, kuin samaa eri kaavussa?
Ongelma on siinä, että olemassoleva ei aiheuta oikeasti hankaluutta siellä, missä on mahdollisuus tehdä muuttavaa järjestelyä, eikä ongelmien suuruus järjestelijään nähden ohi menevänä ole aina mikään syy millekään.
Toisaalta vaikka toimivaltainen järjestäjä haluaisi tehdä parempaa useammalle, niin saman systeemin puitteissa se parempi taitaa tarkoittaa käytännössä järjestelyjen vaikeutta ja monimutkaisuutta. Ennenpitkää se estää näkemästä elämää, jossa elämme, ja systeemi irtaantuu yhä elinkelvottomaksi. Tekojen kohtaamattomuus menee entistä kauemmas, tai epäsuoremmaksi, ja vaikeammaksi hallita. Elämme kukin osaltaan tekemämme hirviön kyljessä.
Yksilötasolla puhutaan skitsoidisesta persoonallisuushäiriöstä. Kun tällaisen kautta eletään laajasti, niin kokonaisuuden kaikki osat eivät tule huomioduksi yksilöllä, eikä myöskään yksilöä laajemman kokonaisuuden alaisilla.
Kokoisuutta vastaan ei ole aitoa effektiivistä vastavaikuttajaa. Käytännössä talousjärjestelmä määrää monet järjestelyt, ja jos kapitalismista tai markkinataloudesta poikkeava on utopiaa, niin sitten tosiaan tämä. Ajautuma on yksikuvioinen kompleksinen sekasotku demokraattisen monipuoluejärjestelmän keinoin saavutettuna.
Jos talous on uskonasia, niin eikö uskonvapauden nimissä tulisi saada poiketa kohti sitä, minkä kokee tunnustuksellisesti paremmaksi itselle ja muille? Etenkin kun uskon lisäksi on myös käytännön näyttöä nykyisestä, ellei sitten ole vahvasti päätä pensaassa, tai rakennetun ja rakentuneen hirviön suuri kaveri.
Uskonto perinteisenä ei vaikuta niin paljon ihmisten käytännön elämään. Talous lukkoonlyötynä vaikuttaa täystoteutuneena hyvin vahvasti, mutta mikä talous on se, jonka annat vaikuttaa itseesi täysin, vai annatko sen vaikuttaa jotenkin sopivan välkisti, jotta elinmahdollisuutta jäisi? Onko elämää saumattomasti lähestyvä talous mahdottomuus, ja voiko se olla muusta elämästä irtiottoa yhä vahvemmin ottava?
Yleensä isot ja merkittävät päätöksenalaiset asiat ovat monentasoisen vaikutuksen alaisia. Talous on sellainen päätäntäjärjestelmä, johon ei vaikuta muu kuin se itse. Miksi voi väline olla näin epäselvä, ja epäselväksi viety"?" Ja jos asiasta ei vielä tiedetä laajasti, ja silti epäselvyys ja kyseenalaisuus vaikuttavat kaikessa, niin entistä sairaampi meininki. Oikeasti nykytalous avoimena on utopiaa, joten eristäytyminen erilaisen hämärärakentamisen keinoin on väistämätöntä, ja riittävän vahvana ja syvenevänä, eikä näennäisavoimuus tässä auta, vaan pahentaa asioita entisestään.
Trump voi olla hyvä käytännön esimerkki teemasta. Tai Al Capone: http://areena.yle.fi/1-2508068. Reilu ja hallittavampi roistokin on parempi kuin mahdollinen hyvistelijä, joita ihmiset kuvioineen ovat helposti jossain vaiheessa. Helposti on myötätunto joko järjestyksen tuojassa, tai sitten sen rikkojassa. Näkyy dokkarissa.
Voisko kuvioiden joustava ja tarpeenmukainen hakeminen olla normaalia ja tavanomaisen elämän rakentamista, jota jokainen yksilökin pyrkii tekemään omassa elämässä? Miksi hakeutuminen ja joustavuus kohti tarpeenmukaista pelataan pois, jolloin tarvitaan aina järistyksiä?
Yhteisyydessä, siis erilaisessa laajuudessa on potentiaalia, ja se on pakko ottaa jonkun. Vähän kuin sotilaallinen tyhjiö. Yhteisyys kohden tasapainoa on vaikea. Osien tulisi pelata sopivasti, jotta irtaantumaa ei syntyisi. Talousjärjestelmä itsessään ei ole sen ihmeempi rasite kuin mikään muukaan dominoiva keino, joita aina löytyy ottajalle. Piilossa voi ottaa. Avoimuudessa ei voi viedä, vaan jos aikoo saada jotain, täytyy toimia toisin.
Ottaja ei avoimeksi asetu itsekseen. Pimeys ei pimeyttä pois vie. Täytyy tuoda valoa. Hyvä nähdä se luonnon reunaehto, että ihmisen toiminta vasten koettua parasta ei ole elinvoimainen. Jos joku on mahdollinen kasvatamaan omaa koettua elinvoimaansa jotenkin kyseenalaisesti, niin hän ei ehkä voi asialle oikeasti mitään, ellei tajua uhkaa itse, ja osaa hakea riittävää avoimuutta ja sen tuomaa tarvittavaa liittymää muuhun.
Eristäytymä on helppo, ja loukku asian osaavalle, ja pelikenttänä voi hyvin olla muukin kuin pajatso tmv. Addiktio ei johda hyvään. Se syö viimein koukkuuntujan, ja siihen sidotut. Jos puhutaan addiktiosta alkoholin tai huumeiden muodossa, niin nykytalous addiktiona, siis sellainen kaikki ihmiset vaikuttavasti yhteenkytkevänä, täytyy olla jokaisen asia.
Yhteydet, siis sopiva avoimuus on ratkaisu addiktiivisiin kaventumiin, olipa osapuolena sulkeumishakuisempia, tai sen ulkopuolelle jäävä. Terveyden voi antaa virrata sinne, missä sitä tarvitaan. Terveyttä on, mikäli sopivia yhteyksiä saadaan riittävästi. Vaihtoehtoja ei ole.
Talous ja sen uhrit eri muotoisena vaatii pelastajaa. Pelastajana on riittävä valo. Talousjärjestelmästä tai muuten nimettävästä systeemistä ei rakentuvana tarvitse etukäteen tietää mitään erityisempää. Riittää, että pidetään yllä toimivia yhteyksiä.
Näin seuraa yhteiselämä ja myös yksilöys. Ne kulkevat käsi-kädessä. Ei toista ilman toista. Näitä kahta ei saa asettaa vasten toisia. Vaatii oikeasti kunkin kaipaamaa riittävää uniikkiutta itseä kohtaan, ja myös muiden vastaavien kanssa toimeentulemista, ja ehtona toimiva ja toimivuutta hakeva vuorovaikutus.
131. Hyvyyden suojelu
http://yle.fi/uutiset/3-9246192
Pellen touhua, kun vain pelle on se, joka osaa arvioida ja toimia tällä kentällä niin, että syntyy vaikuttavaa jälkeä. Aitous voittaa, ja näköjään vaatii pelletaustaisen toimijan. Kun kerran kuitenkin pelle, vaikka vaikeasti todistettuna, niin parempi sitten aidosti ja näkyvästi pelle.
Vähän kuin markkinataloudessa. Kapitalisti on itsekäs, mutta myös siksi julistautunut, joten aidompi, ja siten luotettavampi. Luottamus on iso sana, ja se peittää alleen monta ikävää tai vähemmän hyveellistä juttua.
Olisiko viimein kyseessä ihmisen tarve suojella hyvää viimeiseen saakka. Tulee mieleen esim Berlusconi.
Hyvään voidaan vihjata, ja sitä voidaan käsitellä epäsuorasti. Napakammin ottaen hyvän ottaminen haltuun kääntyy ennenpitkää pelle-roolin puolelle. Tälläiset asiat ovat niitä, joita ei tulisi ottaa turmelukseen, puhuttiinpa millä ihmisen vakavuudella hyvänsä.
Sen siitä saa, kun hyväksi ryhtyy, ja katteettomasti. Lisää vain hyvyyttä ja rakkauden tunnustuksia. Mieluusti lupauksia ja selkeitä sitoutumisia. Ja mitä tässä nyt odotetaankaan meiltä tosi-hyviksiltä, vaikka sen oletuspohjan vähän peittäisimmekin.
Kivasti petautuu pimeyttä samassa suhteessa.
130. Voittamisen talous (VT)
Kapitalismi on orjuuttamista. Markkinatalous on maksimaalista pihtaamistaloutta. Kilpailutaloutta ei ole vielä ilmennyt laajempana, ellei puhuta urheilusta tmvsta alueesta, tai tarkemmin ottaen jonkin toimintaalueen kilpailua edistävästä ja ylläpitävästä puolesta.
Käytännössä eletään jotain, mikä saa parhaillaan kannatusta eniten. Nykyisen voisin hahmotella vaikka seuraavasti. Tällainen on, myönnettiinpä sitä tai ei, vaikka allaoleva lista ei varmaan olisi paras kuvaamaan hahmotelmayrityksenä nykyhetkeä.
1. ajautumatalous
2. perinnetalous
3. vaikutustaloudeksi
4. kannatustaloudeksi
5. enemmistötaloudeksi
6. holhoustalous
7. otto- ja omistus-talous
Tämän pyramiditalouden kärjessä on pääsaaja, eliitti ja siinä yhdistyy enemmistön mielipide tarvittavan kannanilmaisun kautta, vaikka talous ei kannattajiaan palvelisikaan kuin tarvittavan pakko-osuuden puolesta, eli käytännässä tehokkaimmin asetettujen lupausten ja toivon ylläpitämisen osalta, kiitos tehokkaan ja osuvan vaikutustalouden, jolloin saadaan myös sopiva käytännön pysähtynyt holhous kaupan päälle, sekä selkeä kahtiajako vastuulliseksi nimitettäviin ja letkujen varassa eriasteisesti oleviin.
Listailin omia vaihtoehtoisia nimikkeitä ihan nopeasti temmaten:
1. Jakotalous (JT)
2. Tehostustalous (TT) (kilpailu, menetelmät, hyvät mallit)
3. Kasvutalous (KT)
4. Yhteysalous (YT)
5. Luottamustalous (LT)
6. Antautumistalous (AT)
7. Voittamisen talous (VT)
Kilpailu on parhaimmillaan provosointia haastamaan ja kehittymään. Se on leikkimielinen tmv odotus haastaa mukaan yrittämään ja saavuttamaan parempaa. Parasta antia kilpailevalle on se, että haaste on kutkuttelevasti muotoiltu, jolloin kykenee seuraamaan haastajaa. Vähän kuin aasi porkkanan edessä, mutta mukanahengailu on se, josta saa jatkuvasti, eikä porkkanalla ole merkitystä. Täytyy sanoa, etten ole löytänyt em selkeän onnistuneen oloisia kilpailuyhteyksiä, enkä tiedä, onko syy itsessäni, muissa tai kaikissa.
Ehkä kielteinen suhde kilpailuun kertoo saavutusyhteiskunnasta, ja siinä mielessä, että saavutus tiivistetään koskemaan hyvin kapeaa toimijaryhmää. Kilpailu on ihan ok ja kaikki tekeminen. Jos joku on parempi, niin miksei hänen mallia seurattaisi, tai hänen tasolle pyrittäisi, jos tekeminen on muuten tärkeää. Ihminen mallioppii paljon, ja miksei parempaan pääsy voi olla myös samaa. Ei tälläista voi jättää pois elämän siivittäjistä. Nollasummapeli tässä haiskahtaa, ja sääntöihin sidottu sairaus-asetelma, jonka turvin savustusyhteiskuntaa luodaan joka taholla.
Talous liittyy toimintaan ja jonkin tarpeellisen tavoittamiseen, saavutuksiin. Jotta sinne yllettäisiin, tarvitaan ponnistusten lisäksi selkeää ja monenlaista rakennekasvua suhteessa saavutuksiin, sekä kaikenlaista kasvun edistämistä, kuten mm hyvien keinojen ja hyvin mallien löytämistä ja hyödyntämistä. Näin jaetaan kaikkien panokset täysin, ja tuotot myös.
Ehkä paras talous olisi saavutuksia suoremmin ajatellen kasvutalous. KT. Kasvu oikeana on aina sitä, että se kytkeytyy laajasti selviämiseen. Laaja kytkeytymä luo tasapainoa. Hötelö-tyyppisempää kehittyneisyyttä voi vaikka esimerkkeillä aivovammasta, jossa yhteyskatoa ilmenee (http://areena.yle.fi/1-3719215). Tai melko töksähtelevää on sidonta menossa, jos on vain vetävä naru, ja sen varassa raahautuminen.
Moniyhteydellisyys on selkeä osa jo pelkästään hermostoa, ja tietysti kaikkea sen mahdollistamaa, ja tietynlainen menestystekijä, koska on tosiaan yhteydessä, ja siten vaikutusmahdollinen asioihinsa, tai tarvittaessa napakasti tuettu, ja napakka tukija toiselle. Asia ei toki siunaannu itsekseen, kuten ei primitiivismpien eläinten saalistustaidotkaan. Ihminen vaatii täydellistyäkseen omanlaiseksi eläimeksi enemmän kuin vaikka leikkivä kissanpentu. Seksiä on läpi elämän, samoin taitaa olla monen muun kehittävän ja tukevan toimintamuodon kanssa. Joten yhteystalous. YT.
Voi olla mahdollista, että ihmiskunnan loputtomat vaikeudet ovat viimein sitä, että sössitään sellaisessa, jonka kuntoonsaattaminen ei ole kovin vaikeaa, työlästä eikä haastavaa. Urautuma vain on ollut niin vahva, ja sitä vankistava kehitys, että jää huomaamatta se tärkeys, jonka lapsikin oivaltaisi välittömästi.
Viisas ei joudu sinne, mistä älykkäällä on kyky rämpiä takaisin. Rauhaan ja luottavaisuuteen yltänyt ihminen ei koe tarvetta vältellä asioita, koska välteltävän arvoinen ei sen enempää kutsu, eikä houkuttele, koska tarvittava on jo, ja sen ajoittaisesta hakemisesta ei koidu suurempaa olotilapoikkeamisen ja sekoilevan sotkuista eksymisen riskiä, vaikka tarvittavan eteen joutuisi joskus raatamaan paljonkin, koska aito rauha ei ole pään laittamista pensaaseen, vaan todellisuuden kaikkien ilmenevien puolien kanssa toimeentuloa ja siinä pyrkimistä.
Jos lapsella on rauha kaikista kykeneväisyyksistä johtuvista puutteista huolimatta, koska vanhemmat tuovat tarvittavaa huonoina hetkinä, tulisi ihmisellä olla ehkä rakennettuna koko elinkaarta ajatellen samanlainen rauhantila epätoivoineen yhtä turvallisena. Voi olla, että tästä ei voida tinkiä, ja tinkimättömyys voi vaikuttaa lapsuudenhaaveelta ja epäaikuismaiselta, mutta aikuismaisuus muuten ajatellen on väärää uskoa itseen, kun uskon mahdollisuutta ei oikeasti ole, ja ilmenevän, usein ei-tiedostetun turvattomuudentilan ja oman itsevarmuuden saavuttamiseksi on tehtävä älyttömästi kaikkea, jotta edes jotenkin voisi pitää itsellään mielikuvaa odotetunlaisena pärjääjänä.
Joten luottamustalous, LT.
Itsestämme emme löydä aina luottamusta. Emmekä muistakaan. Näin koska olemme osa suurempaa, eikä kaikki ole määrättävissämme. Todellisuudelle on siten antauduttava ja ehkä tietoisemmin, koska muu on valhetta, ja pään pensaaseen laittamista. Todellisuus kertoo aikanaan tapahtumien kautta, mitä tarvitaan itsenämme, yhteisöinä, sopivine järjestelyineen.
Jos olotilan kokee taatuksi ja silti ilmenee kyllästymistä ja tiedostamonta piilotarvetta, on houkutus lähteä rakentelemaan, mitä kuka lähteekin. Todellisuudessa vaikka tarve yhä laajempaan liittymiseen on asia, joka tuskin koskaan lakkaa, niin kutsu liittymiseen ilmenee ajallaan, eikä odottelua voi nopeuttaa. Odottelun lopettaminen on tarttumista asioihin, joita ei oikeammin tarvitse edistellä minnekään. Paineen tulee antaa kasvaa riittävästi, jotta pyrkiminen tulisi tolkulliseksi, tai jos pyrkimistä vailla selkeyttä on, niin se on selkeästi nimitettävä haparoinniksi ja selvänotoksi. Voi vain leikkiä, ja se on perusteltua.
Luulen, että valmiiksi saadulla on se tehtävä, että on syytä pysähtyä. Silloin huomio voi kiinnittyä jonnekin, mutta kun pysähdystasolla ei ole tehtävää, niin voi jäädä sen päälle, jolloin voi kokea mahdollisuudet liittyä muuhun laadullisempaan, herkempään, ... Kun toisaalta maailma on typistetty sen työn ja suoritusten alaisuuteen kuuluvaksi, ja lopullisempaa rauhaa siitä ei ole löydettävissä, niin kai se tulkinta menee, että tulisi tsempata vielä enemmän. Ei kai näin.
Saavutus on kiva, mutta jokainen tietää, että elämä ei sillä tavoin voi jättää toimeettomaksi lillumaan pitemmäksi aikaa. Tarjoutuva pysähdys on silti otettava, koska luonto itse pitää huolen siitä, ettemme voi jäädä toimeettomaksi. Kun emme ryhdy turhaan toimeen, niin emme myöskään tee sitä, mitä ei tarvitse, ellemme pelleile ja leiki ihan muuten vain, ja tämä tiedostaen. Toimen on aina oltava sidoksissa siihen, mitä oikeasti tarvitaan, siis osuvuutta, ei hölmöilyä ja typerehtimistä, muka-tärkeänä ja välttämättömänä.
Elämä on taitolaji. Vuorovaikutus ja yhteydet elävänä on sitä, ettei kaikkea tarvittavaa hallita, joten ei ryhdytä hallitsijaksi, kun emme siihen ihan kaikelta osin kykene. Helposti sanottu, vaikeammin tehty, ja myös vaikeammin luovutettu.
Voiko kulloisenkin talouden irroittaa irti suuremmasta elämäntaloudesta, ja alkaa elää sen puitteissa, kuin muuta laajempaa ei olisikaan? Tekeminen on kivaa, ja sen tekeminen, jonka taitajaksi voi ryhtyä. Sitä on ihmisyys. Ethän anna tehdä itsestäsi pahvilaatikkoa, tai jos haluat, niin miksi et voisi yrittää olla se laatikko, joka voi olla sillä hyllyllä, jossa voi olla se pahvis, joka oikeasti olet osana muuta. Kun olet osa väistyvää, harhautat myös sen, joka pistää sinut likoon, jne, ja katteettomasti.
Voittaminen on olla osana voittajaa. Voittaminen ei ole hyve, eikä ihme, sillä tällä hetkellä käytännön suhtautuminen kertoo oikein. Voittaminen on pahe. Voi olla toisin.
129. Jenkkikampanjan säteilevää antia
Toimivalla on edettävä. Se mikä tepsii. On voittajan juttu. Voittaja ei liikaa välitä muista, ellei se liity menestykseen. On selkeästi itsekäs. Näin yleensä.
Peesailija yrittää olla palvelevampi laajemmin. Koska menestystä ei tule, on seurauksena ennenpitkää ajautuminen urille, jossa voittaja on. Seuran kaltaiseksi tekeminen on varmaan pienessä osassa. Vähän kuin AY-liike täällä Suomessa. Jne.
Kun peesailija ryvettyy samalla tapaa, ja hänen tuli olla (lausuttujen, tai sanattomien) lupausten mukaan haastamaansa parempi, niin törkeys on kestämättömämpää. On eroa sillä, että on reilusti törkeä, ja sillä, että kertoo olevansa muiden asialla, ja paljastuukin törkeäksi.
Tässä paljastuu myös se, miksi kapitalismi toimii kommunismia paremmin. On eettisempää tai jotenkin reilumpaa ja hallittavampaa. Luotettavuus syntyy hallittavuudesta. Selkeyden suhteen se puoli on paremmalla tolalla kapitalistilla. Kun hyvää ei voi odottaa, jää muu juttu vapaammaksi.
Toki kapitalistisempi kalastaa mahdollisimman laajaa kannatusta myös sillä, että on sittenkin jotenkin epäitsekäs, ja vieläpä omasta ilosta, siis aidommin ottaen. Tämä kalastusjuttu on kuitenkin se, johon ei tarvitse sitoutua, eli siitä ei tarvitse ottaa taakkaa.
Yksilöt ovat aidoimmillaan lähellä itseä, eli kun omat asiat on saatettu toimimaan. Elinvoimaisuus näkyy, aidosti, eikä sitä voi edes peitellä, ja on iso arvo. Tuota varten tarvitsee tehdä tilaa, ja kun asiat on sopivasti hoideltu, eli on tarvittavaa lebensraumia, on helppo saada mukaan seuraajia.
Uniikkiudella ja senmukaisuudella on arvonsa. Uniikkiuden tärkeä kriteeri on kyky raivata tilaa, siis vapautta olla se mikä haluaa. Tämä erottaa ihmisen eläimistä. Vain selkeästi itsestä tietoinen voi tehdä tilaa itselleen systemaattisesti ja pitkälle tähtäävästi. Eläimet ovat aina reaktiivisemmin puolustautumassa, vaikka hyökkäisivätkin puolustuksen ja välttämättömän nimissä. Uniikki-sanaa osuvampi olisi tainnut olla yksilövinkkeli.
Länsi on ainakin omissa mielikuvissani enemmän yksilön ja tiedostavan ihmisen kamppailua kohden omaa vapautta, ja omia merkityksiä, ja itsellä on selkeimmin lähijuuret todellisuuteen, siis vankimpana ja vahvimmin koettavina, vaikkakin yhteisöllä on merkitystä itsensä löytämisessä. Kollektiivin kautta itsensä palveleminen voi olla ok, mutta tuo on lopulta vähän haavoittuvaa esim dinosaurusta edustava juttu, jonka "häkkäys" ei ole nerommalle sen erikoisempi juttu.
Samasta järjestelmän aukottomuudesta on kyse myös nopeudessa. Esim yritykset eivät olla liian kauaskatsovia. Lähijuttu voi vuotaa, ja sen on oltava vankkana, jotta olisi varaa lähteä pitkällisempiin mietinnöihin. Kilpailu asettaa paljon paineita selviytyä. Selustan on oltava vankka, ja taistelukyvyn. Ei ole varaa liikaan löperöimiseen.
Hyvisjuttu "yksilönraiskauksineen" ei ole viimein niin kiva kuin täällä luullaan, tosin yksilöpainotus on Trumpin kaltaisilla äärimmäistä överyyttä. Onpahan patajarrujen seesteetikkojen osittaista kompensoimista jollain todellisemmalla tämänpuoleisella. Annos toki entistä patakonservatiivisuutta siinä kuin menestykselle ehkä hyvä, ja parhaat asemat kohden menestyvää ja omalakista taistelua senhetkisellä areenalla.
128. Rotat esiin
Ei voi mitään, mutta niinkin kivasta avustukseen liittyvästä asiasta kuin leipäjonot tulee mieleen tuo rottien esillepakotus. Samaa edustaa se työttömien ilmoittautumisvelvollisuus.
Ei kauan aikaa siitä, kun juutalaiset joutuivat vähän samankaltaiseen syyniin. Aikoinaan oli myös pakko savustaa viidakon suojiin pesiytyneet Vietnamin sodan yhteydessä. Sama alkoi joskus Amerikan aikoihin, kun iso sankaruus oli listiä biisoneita. Vissiin ihan junasta saatiin lahdattua niin, että oli punanahkojen pakko viimein luovuttaa.
Spekulaatio on se rottavertaus yhdistettynä Gaddafiin. Löydettiin viimein viemärisverkosta. Tällaisiakin tulee jo mietittyä, tosin en tosiaan tästä osaa ajatella varmaa. Joka tapauksessa varjon saa kyllä päälle hiukan vähemmälläkin.
127. Osattomuus, irtaantuminen
Mitä ei voi omistaa, siitä on otettava kaikki mahdollinen irti. Näin voisi lyhyesti oleellisesti kuvata nykyisyyttä. Et voi omistaa ihmisiä, etkä yhteisöjä. Silti heissä on saanti-mahdollisuus.
http://yle.fi/uutiset/3-9220815: Kaupunginteatterin maksama vuokra nousi viikonloppuna otsikoihin Etelä-Saimaan uutisoitua, että teatterin tulot eivät riittäisi vuokraan, vaikka teatteri saisi myytyä kaikki näytöksensä loppuun.
Tuonkytkentäinen teatteritoiminta tulisi ajaa alas. Ei saa lähteä tuollaiseen mukaan. Itse olen teatterin ystävä, mutta tuon kuultua voi tukeni asialle loppua. Kulttuuria ei tulisi tukea verovaroin, mikäli siihen kohdistuu vastaavaa kuppaamista.
Kulttuuri on elintärkeää, mutta ei suoraan, eikä selkeästi lyhyellä aikavälillä. Tärkeyden varjolla, ja tietyn ihmisryhmän eduilla ei saa tehdä sitä päätelmää, että nakerretaan pohjaa suorasti välttämättömältä, mitä on köyhyys monelle.
Samaa kuppauksen logiikkaa noudatetaan, missä vain kyetään. Yhteisö ja siihen kuuluvat ihmiset hyötyvät pitkän ajan rakentamisesta. Sillä on arvoa, tosin arvonotto kohdistuu myös tähän otettavaksi kääntyneeseen tarpeeseen.
Bissnes ei ole tarpeiden tyydyttämiseen tähtävää. Bisnes on toimintaa, jolla tarpeet kytketään ottamisen piiriin.
Työ ei ole automaattisesti kivaa, elämään kuuluvaa, kuten tulisi olla aina, mikäli elämää ylläpitävyyteen osallistutaan. Työ ei voi toteutua antoisuuden pohjalta, siis jo työn itsensä takia, ilman, että palkalla saa sen kivan, jonka vuoksi voi tehdä duunia. Maanpuolustukseenkin tarvitaan taakse totalitaariset puitteet, vaikka parasta itsepuolustusta olisi se, jos jokainen kokee maansa puolustamisen arvoiseksi ihan automaationa. Paras maan itsepuolustus on alasajettuna.
Maa ei olekkaan samalla tapaa kaikkien. Työ ja toiminta ei ole samalla tapaa kaikkien. Omalla asialla ei ole kuin hän, joka onnistuu saamaan muut omalle asialleen, ja tuokaan ei ole kuin vieraan siinä puolessa, jonka voi kääntää kukkaropuolen kasvuksi.
Ei ihme jos pahoinvointia on, koska ottajakaan ei täyty. Vain oma työ ja toiminta vaikuttaa. Sitä ei ole kellekään, eikä sitä voi tehdä kenenkään hyväksi. Olemme nollia, emmekä edes sitä, koska menee miinukselle.
126. Aidommat tosivalinnan paikat
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/118015-statusahdistus-estaa-menestymasta-tunnetila-on-jopa-suurempi-este-kuin-rahapula
Todennäköisesti osuvuutta. Joka ei osaa arvostaa itseään, on heikoilla. Näin kai, ja aidommassa tapauksessa paljon riippumatta siitä, miten hyvät edellytykset on olemassa.
Toisaalta heikoilla olemisessa on mahdollisuutensa. Se on kyky nähdä ja asettaa arviointiin eri lailla asioita, koska ei ole samalla tapaa sidottu ja jäävi arvioija kuin varmuuden päällä lepäilevä.
Elämä on paljon yhteiskuntaa, ja yhteiskunta on paljon pärjäämistä, menestymistä. Kun sitä ei ole, niin syntyy erilaista näkemisen ja kokemisen paikkaa.
Menestystä enemmän ulkoapäin seuraava ei saa menestyksestä aina kovin hyvää kuvaa. Liittyminen tällaisen tavoittelijaksi voi vaatia tietoisempaa päätöstä, koska oman suhde asiaan on kaukaisempi, siis ei itsestäänselvä väylä. Tietoisemmin ja faktisemmin asiaa voi tarkastella enemmän muidenkin kuin kiksien ja tulevaisuudentoiveidensa perusteella.
Taitaa olla kyseessä eräänlainen aito tilanne, jossa ihminen joutuu selkeästi vasten tietoisia valintoja. Normaalisti kulttuuriin ja siinä oleviin erilaisiin läpivienteihin mennään ilman suurempia pysähdyksiä. Näin nykyisyys vahvistuu kunkin seuraajansa panoksella, joskin hiukan eri tavalla, ja ehkä myös vahvemmaksi.
KO aito nykyisyyden arviointiryhmä taitaa olla sillä tavoin aito, että oma tilanne tosiaan pysäyttää. Johtopäätökset ja toiminta vaihtelee. Erilaisen kohtalon, ajautuman, ... suoma paikka ei välttämättä mene kriittisemmän arvioinnin hyväksi, vaikka tilaisuus on tarjoutunut.
Merkittävää tilanteessa on turvallisuus. Yleensä se seurailee ellei tee mitään selkeästi erilaista, eli jos on vaikka mahdollinen seuraamaan tavallisemmaksi katsottuja latuja. Joka ei saa turvaa yhteisön ratkaisuista, on erilaisen turvallisuuskysymyksen äärellä. Onko nykyisyys sittenkään sellainen, johon kannattaa satsata, vaikka menestymismahdollisuudet olisi hyvät tai kohtalaiset.
125. Pyramidit – eliitistä rupulistoon
Tuossa vilahti joku elintenluovutuskortti täällä Facebookissa. Olisi kuulemma hyvä juttu olla mukana.
Varmaan.
Minusta asia tulisi hoitua automaattisesti ilman kortteja. Mitäs sitä kuoltua tekee enää millään rippeillä, jotka menevät tuhkaksi tai madoille. Varmaan parempaakin käyttöä.
Toisaalta.
Pelottaa entistä enemmän ajatus. Kun terveydellä tehdään bisnestä, jää muu helposti toisarvoiseksi. Mihin operaatioon uskaltaa, jos on vaikka diagnoosina munuaisen poisto tmv, jossa operaatioriskin voidaan toki kertoa jäävän todella suureksi, mutta silti operaatio on välttämätön suorittaa.
Bisnes on pyramidin kärjessä kovaa. Vähän kuin urheilussa. Mitään ei ehkä näy todistettavaksi asti, ja selkeyskin voi olla vaikea tuomita oikeudessa, ja tosiaan enemmän epärealista olettaa, ettei kyseenalaista olisi mukana. Kun päälle TTIP, ja muu omasta huolta pitävä katto, niin...
Menestys on usein muilta otettua, ja supermenestys on laajalta imettyä, ja ylläpito vaatii osansa, ellei sitten järkkäydy jouhevasti. Pyramidin toimivuuteen liittyy omia lainalaisuuksia. Varmaan aiheellinen perehtymisen alue.
Pyramidien ei tarvitse edes olla kauttaaltaan tietoisesti rakennettuja. Epäkohtien piilotus tai vaikeastinäkyvyys järjestyy. Odotettua tyypillisempää voikin olla esim se, miten joskus ylhäältä huomataan välittömämmin nostettuja ongelmakohtia, kun sen ongelmia hoitelevan alemman portaan on pakko olla enemmän hankaliin tilanteisiin sidottu.
Sodassa on omat lainalaisuudet, joissa jopa toisen tappaminen on ok. Tilanneajautumat voivat rivisotilaan kohdalla tarkoittaa joko-minä-tai-se-pakon. Sotia on, ajoittain vähän kaikkialla, joten aiheena ajankohtainen, sillä jos ei juuri nyt sodassa, niin ehkä siihen ajautumassa, tai siitä toipumassa.
Pyramidi voi olla kyseessä myös monissa hoidolliseksi tai auttaviksi luokitelluissa "toimialoissa". Kun resursseja ei ole, homma hoidetaan miten käytännössä voidaan, ja asiakkaat, potilaat, työttömät, ... huonompiosaiset jäävät kuuntelematta. Huomioimattomuus, kuuntelemattomuus ja brutaalius näyttää suoritustasolla välttämättömältä. Etenkin kun alhaalla on vastassa selkeästi ilmenevä rupulikosto.
Faaraoilla oli tapana rakennuttaa pyramideja. Liekkö muoto miten sattuva kuvaus olemassaolosta. Ennen pyramidi saattoi vaikuttaa konrkeettisen kuvaavana rakennelmana sopivalta järjestelyltä, ja vaikutus varmaan sinitöi vallitsevuutta. Vaikea sanoa, miten pyramideja pidetään nyt yhtä vahvasti. Ei varmaan enää noin yksioikoista tapaa.
Pyramideja ei kannata vähätellä. Tietyt asiat ilmenee helposti aina, ajankohtaan nähden toimivalla tavalla. Ilmiö on kinkkinen, ja näkyy myös arkitasolla. Arkitaso jyräytyy helposti näyttävämpien tapausten alle. Samoin jää huomaamatta laajimmin vallitsevat pyramidit.
124. Lopetetaan leikkiminen, tai siis, tehdään se kestäväksi vaihtoehdoksi
Kun äänestetään, ja oma kannatusryhmä mahdollisine keulakuvineen häviääkin, mikä on monen äänestäjän lopputulos, niin silloin tulisi olla oikeus natista tilanteesta.
Säälittävää.
Jos tulee takkiin, niin kestää asian, kun on kerta pelin henki se.
Tulisiko yhteenottoa varten järjestää jokin kansallinen bb-ohjelmisto, jossa voitaisiin olla selkeän laajasti mukana kannattaen tai vastustaen? Selkeää vääntöä, tappioita ja voittoja, kunnon kilpailumeininki päälle.
Kun perusasiat elämän sujuvuuteen liittyen on hoideltava kuntoon, niin sitten taas tolkku mukaan, ja muuten kuka mitäkin, ellei mitään erityishaittaa.
123. Hajoita ja hallitse
Poliisi haluaa perustaa verkon vihapuheeseen keskittyvän yksikön: "Kuvitellaan, että netissä voi laukoa ihan mitä vaan"
http://yle.fi/uutiset/3-9188077
Kun maahanmuutto on saatu, niin saadaan samalla tiukka kontrolli sen aiheuttamien ongelmien takia. Huolestuttava kehitys. Liekkö tietoista?
Kuka tuhoaa Suomea ja Eurooppaa?
122. Maanpetturuus
Mamu-jutussa enemmistön vastustus yleensä ilmenevänä ääripäänä ei ole suotavaa, etenkään kasvavana. Toisaalta osa päättävistä on sitä mieltä, että hädänalaisia ei ole syytä auttaa heidän kotimaassaan. Käytäntö kertoo tietysti eniten.
Apu siis käy, mutta vain täällä, tai paremmin kuin muualla.
Kansanpetturuus on siten riippuvaista toimijasta. Jos heikompi käyttää ulkopuolista ratkaisua siten, että sisäinen tarkoitus tai merkitysys on iso vastoin vahvempaa, on kyseessä tosiaan jopa maanpetturuus.
Aika sekaista taitaa olla. Tulisiko kansan kahtiajako myöntää, jos muuten ei toimita todellisuuden pohjalta?
121. Raunioituminen
"Työvoima- ja yrityspalvelut menevät kerralla uusiksi maakuntauudistuksen yhteydessä. Valtion alueelliset toimijat ELY-keskukset ja TE-toimistot lakkautetaan ja jatkossa järjestämisvastuu on sote-uudistuksen tapaan maakunnilla. Uudistus tarkoittaakin todenäköisesti yksityisen puolen vahvaa esiinmarssia henkilöstöpalveluiden kentällä."
http://yle.fi/uutiset/tyonvalitykseen_iskee_taysremontti__yksityisille_yrityksille_aukeavat_suuret_markkinat/9142602
Päätäntää viedään enemmän ruohonjuuritasolle. Demokratia suurine tahoineen ei suuremmin toimi, ja toimivuutta ja elinkelpoisuutta haetaan sieltä, mistä sitä voi saada.
Suoremman demokratian ystävät voisi varmaan ottaa tuosta jotain opiksi. Jos päätäntää ja ratkaisuja ajetaan kohden jumetustasoa, niin parasta on olla tukematta ajautumaa esim äänestelemällä, tai jotenkin muuten astelmia tukemalla.
EU, ja jopa Suomi, jne, on käytännön toimijana aivan liian suuri, ja elinkelvoton, ja sekin yhtenäisyys, joka noilla isommalla tasolla voidaan saavuttaa, on ollut asia, jota ei ole pyritty hoitamaan. Joten yksittäisenä ihmisenä ei voi kuin todeta mahdottomuuden romahtamista.
Yritykset taistelevat olemassaolosta. Niiden on pakko hakea toimintaedellytyksiä todellisuuteen sidotusti ja osuvasti. Toisaalta yritykset eivät tee sitä kuin omaksi olemassaoloksi, talouden areenalla, jota arenaa voivat myös hallinnoida itse.
Vaikuttaa siltä, että kansalaiset ovat heitteillä, ainakin osa. Jäi selkeä ja suorempi jokaihmisen kansalaisosallistuminen, ja oman elämän rakentaminen, eikä kansalle ole tarjolla kuin raunioituvia rakenteita. Toisaalta. Sitä saa, mitä on haettu. On uskottu utopioihin. Sitäkö tämä on?
120. Hirmuhallinnon tmv:n jälki verotusjärjestelyjä seuraamalla
Hirmuhallitisjoiden aikaan on ollut monesti tyypillistä, että kansalta on otettu raskasta veroa.
Nykyään veroja pyritään minimoimaan. Liekkö syynä se, että hirmuhallinto ei ole nyt niinkään kansaa edustavan valtion taholla, vaan päinvastoin?
Veikkaan, että jos valtio ja verojärjestelmä siirtyy enemmän hirmuhallinnolle tmv, niin verotus ei ole ollenkaan huono juttu.
Arvonlisäverossa asia voi näkyä jo.
119. Toimiva, tuloksellinen, aktiivinen ja kannustava osallistuminen
Käytännössä vähätuloisen on vaikea nostaa ansiotasoa, koska tuet tippuvat mitä enemmän ansioita on. Toisaalta kokoaikatyö ei aina käy, eikä sitä onnistu saamaan, jos tarve, kyky ja halu.
Seuraus nykyisistä järjestelyistä on, että osa on täysin sosiaalituen varassa, osa jonkinasteisessa tuloloukussa, josta itsenäisyyteen pääsy voi olla vaikeaa, tai vaikeaksi koettua, ja osa täystyöllisenä vailla tukea, ellei yrityksille kuuluvia tukia lasketa.
Täystuettu elää usein kohtalaisesti, mikäli on kohtuutaloudellinen. Täystyöllinen elelee myös, mikäli kohtuuterve, eikä ole matalapalkkainen, eikä liian raskaaksi koetussa kuormituksessa. Matalapalkkaisuutta on, ja toisaalta työn kuormittavuudesta on kyllä puhuttu. Paljon tapahtuu simahtamisia, eikä täystyöläiset (jne) ole aina tuloksellisimpia pitkien työpäivien takia. Toisaalta työn tasaaminen on esteelliseksi koettu asia, eikä sen eteen olla tehty oleellisen vaikuttavasti asioita.
Suurin panostamisen arvoinen ongelmaryhmä on tuloloukkuun jäävä osuus, ja moni itsenäisempää taloudellista tilanneta tarvitseva ja siihen kykenevä on juuri tuloloukkuasemassa. Toisaalta tuloloukkuasemaan kuuluvia olisi enemmän, mikäli osa työttömistä tai täystuen piiriin kuuluvista saataisiin edes jonkin verran osallistumaan, mikä tosiaan lisää väliinputoavien tuloloukullisten määrää.
On kuitenkin yhteiskunnalle ja monelle yksittäiselle ihmiselle tärkeää, että osallistuminen lähtee edes jostakin työmäärästä. Työnteolla on nostavaa vaikutusta, kun työnteko on selkeässä yhteydessä koettuun hyvinvointiin, ja osallistuminen on mahdollista käsittää mielekkäänä, ja tulevaisuutta eteenpäinvievänä. Nousujohteisuus auttaa, ja portaattomasti toteutettu palkkiollisuus sen sijaan, että joutuu sinnittelemään taloudellisen toimeentulon rajoilla, eikä tulevaisuusnäkymät ole helposti ehkä koskaan paremminvietäviksi koettavissa.
Äänestäminen ei ole tuonut apua tuloloukkuongelmaan, joka on ollut pitkään ja laajasti tiedostettuna. Tutkitusti hankalassa asemassa olevat eivät äänestä vilkkaasti, ja jos äänestävät, niin nostava vaikutus ei ehkä ole kovin taattua tämän ryhmän osalta. Oma kokemukseni vaikuttamisesta mm netin kautta on se, että kansalaisaktiivisuuskin voi ola kielteisesti koettu, mikäli joku on siitä jotain viitsinyt sanoa.
Vaikuttavasti omaan toimintaan voi vaikuttaa joillain käytännön ratkaisuilla, kuten marjastuksella ja sienestyksellä, jotka kuuluvat toistaiseksi jokamiehen oikeuksiin. Toisaalta kuulee puhetta jokamiehen oikeuksien kaventamisesta.
Metsätulot ovat itsenäistä, konkreettista ja melko paljon ahkeruutta vaativaa toimintaa. Puhe mahdollisuuden eväämisestä kuulostaa oudolta, kun aiemmin on työttömiä ja vähätuloisia patisteltu metsään.
Vaikka metsätulot tai muut sen kaltaiset olisivat vähäiset, tuntiansiota tarkastellen, niin niillä on vaikutusta tuloloukkuun, joten asiaan voi yrittää edes jotenkin vaikuttaa. Hankalaa on, jos kaikki oman vaikuttamisen mahdollisuudet ovat ko ryhmältä tehty viimeisen päälle vaikeaksi.
Perustulo sopivasti säädettynä, ja jatkuva-aikaisesti säätövalmiina työkaluna on mielestäni hyvä juuri portaattomasti toteutettuna. On pelätty, että osa voisi jäädä perustulon varaan, ja kieltäytyä töistä. Itse ajattelen, että jos noin tekee, niin täytyy ansioksi jäädä todella vähän, jossa ei paljoa tarvitse nauttia lepäilystä, mikäli kykenee muuhunkin. Kyseessä on säätöön liittyvä asia, ja siihen on oltava hyvä valmius, jolloin asiasta ei muodostu ongelmaa.
Omasta mielestäni parasta olisi se, että yhteiskunta eläisi kilpailutaloutta laajasti lähes kaikkien osallistujien kesken. Kilpailun ei tule koskea vain yrityksiä, vaan myös palkansaajien on saatava tuoda tasapainoa kilpailun keinoin, kun kilpailussa on arvokkaaksi koettua.
Jokainen (nykyisin) tavallinen työntekijä, siis ei-yrittäjä, myy jotain siinä missä yrittäjäkin. Silti työntekijällä ei ole yhtenäistä ja selkeää mahdollisuutta käyttää kilpailullisia keinoja. Yhteiskunnallista tai jotain laajempialaisempaa sopimusperäistä hinnoittelua ei ole useimmiten yritysten suorittamilla myynneillä. Samaa ei tulisi olla myöskään tällä hetkellä työläiseksi katsottujen ihmisten suorittamilla työpanos- tai osallistumis-myynneillä.
Kun jokainen on yrittäjä, myy mitä myy, niin tuet voidaan hyvin laittaa samalla viivalle. Jotain perustoimeentuloa tarvitsee jokainen. Kun haluaa antaa panosta, ja onnistuu siinä, voi saada ansaittua palkkiota tuloksesta, kannustavasti, ja samalla tavalla helposti mitaten, suhteessa muihin.
Hyvä yhtenäisessä myyntipainotteisessa osallistumisessa on myös parempi kytkentä tuloksellisuuteen ja tarpeenmukaiseen, eli palkkiot tulee selkeämmin ansaita, kun on tarvitseva ostaja, eikä yhteiskunnallinen tmv säätelijä, joka mukamas tietää asiakasta olevaa ja myyjää enemmän tilanteista.
Työtätekevä yrittäminen ei saa toisaalta olla elämän ja kuoleman kysymys tai sinne suuntaan. Ahdistus ei ole huono asia, mutta perusturvattomuuteen sitä ei tule liittää.
Työhön liittyvä olotila on oltava riittävän turvattu, eikä siihen saa liittyä liian suurta pakollista riskien ottamista, eikä yrittäjät saa olla uhkapelureita, joiden takia moni asia horjuu. Riskipakko, ja mahdollinen hankala ahdinko eivät ole tasapainoisen, tuloksellisen ja antoisan työelämän eduksi. Onnistumisten perässä juokseminen lottoperiaatteella ei saa olla se, jonka päälle vakaa työelämä rakentuu.
Aktiivisesta, sujuvasta ja mielekkäästä osallistumismahdollisuudesta on tehtävä käytännössä totta. Jokaisella on oltava käytännön oikeus osallistua yrittäjyyteen ilman suuria kynnyksiä. Tekemisen täytyy olla tulosvastuullista, ja se toteutuu vain, jos laittaa jotain likoon. Likoon voi laittaa kuka tahansa mitä haluaa, mutta ei toisten kustannuksella, kuten pitkäaikaisissa opinnoissa, erilaisissa valmistautumissa, ..., tai kyseenalaisuuksissa, joiden tulosperäisyys tai anti ei ole selkeä, tai ei niin selkeä, että joku on valmis tällaista ostamaan, omaa kukkaroa käyttäen.
118. Hyvinvointia toimivuudesta
Yhteiskunnassa puhutaan paljon tuloeroista, talousjärjestelmistä, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, ... Kaikki nämä osin vaikeat ja kiistanalaiset asiat ovat luonteeltaan filosofisia jne, eikä niissä voi odottaa selkeää läpimurrollisuutta, jos niiden takana edes vakavasti oltaisiin, jotain tuloshakuista selvitystyötä tehden ja odottaen.
Parempaa on luoda toimivuus, sujuvuus, helppous ja ymmärrettävyys. Yhteiskunnan monet asiat ovat luonteeltaan toimivuuden ja sujuvuuden luomista. Muitakin vaikeaselkoisempia asioita lähtee kelautumaan helpommin selväksi, kun on järjestys saatettu sille, mikä on helpompi laittaa toimivaksi.
Jos jokainen kohtuukykenevä voi tehdä panostaan, elättää sillä itseään, ja saavuttaa riittävän taloudellisen itsenäisyyden, niin kuviot ovat sitä myöten selvät. Muulle on aikaa ja resursseja yksilötasollakin, jos muuta vaikeampaa haastetta haluaa kohdata, ja kokee tälle tarvetta.
Käytännössä nykyistä järjestelmää voivat käyttää edukseen ja elämän rakentamiseen riittävästi yhä harvemmat. Toimivuus ja hyvä liittymä kokonaisuuteen ei ole kattavasti rakennettu kaikkia kansalaisia ajatellen.
Esim kannistinloukut on tiedetty pitkään. Silti niitten poistamiseksi ei ole saatu aikaan ratkaisevaa. Syyttelyä ja henkistä ahdistelua on kerääntynyt joillekin ihmisryhmille. Joku voisi puhua yhteiskunnallisesta sadismista.
Jos kohtuullisen taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen on vaikeutettu tai sen sekundarakenteet aiheutavat välinpitämättömyydestä, ja heikkotuloisella on vaikka niin, että kun voi tienata jotain, niin se ei vaikuta tulotasoon, jolloin tulotasoa voi olla vaikea lähteä nostamaan, ja sitä myöten perusasioiden ylläpitoa.
Jos vaikka terveydestä ei voi pitää huolta mm poikkeustapauksissa, joita elämän aikana voi syntyä monelle, niin miksi puhutaan niin paljon turvallisuudesta. Turvallisuutta tulisi voida rikkoa ja purkaa selkeämmin niiden säädösten osalta, jotka ovat voimassa, koska terveyteen liittyvä turvallisuus eikä hyvinvointi laajasti lopulta taida merkitä paljoa. Trendi on, että terveyspalvelut kannattaa ja tuottaa, koska ihmisten on pakko maksaa siitä paljon, ja jos ei kykene siihen, on kuilu siltäkin osalta valmis.
Työnteko ja osallistuminen on kiva asia, omaan elämään vaikuttaminen. Miksi ihmisten oman elämän herruutta pelätään? Tarvitaan sanktiointia varmuuden vuoksi, jotta ihmiset osallistuisivat. Tai epäillään, ettei ne viitsi. Miksi epäillään elämään kuuluvasta näin?
Onko sitten syytä epäillä, että työnteko ei sittenkään ole sellainen itselle hyväksi koituva asia? Onko työ orjuutta, jotain kielteisesti koettua, jota on pakko tehdä? Miksi elintärkeästä asiasta on voinut tulla tällainen, jota varten tarvitaan ruoskaa?
Ihmisten asioita ei tulisi hallinnoida sen, joka ei katso omaan ryhmään kuuluvaksi tiettyjä ihmisiä. Tähän ei ole oikeuksia. Kun esim tiedetään, että hyväosaisuus luo suurempaa todennäköisyyttä sille, ettei osaa ihmisistä enää koe yhtä todennäköisesti samaan ihmisjoukkoon kuuluvaksi, eikä heidän elämäntilannettaan pysty kuin kuvittelmaan unelmissa, jos sitä edes haluaa, niin kyllä siinä muut jäävät helposti jopa esinetasolle. Jos vielä pyörivät jaloissa, niin monotus voi olla jollekin ensimmäinen, mikä tulee mieleen.
Hyväosaisuus voi asettaa merkittävänä jääviyden hoitaa yhteiskunnallisia asioita. Hallintoa ei muutenkaan tarvita jatkuva-aikaisesti, jos on hyvät kuviot. Hallintoa tarvitaan vain poikkeustilanteissa, mikäli systeemi on terve ja toimiva, eikä mitään erityisyllättävää ilmene. Toimivuus ei kysy todellakaan nippeleitä, vaan riittää oleellisuudet. Jos on tarvetta muuttaa jotain, niin projektimuotoisemmin, ja tilannekohtaisesti.
117. Ihmiskunnan syklit: mahdollisuus, kaappaus, vallankumous
Mahdollisuus (ihmisryhmien jakaantuminen, valtaerojen kasvu)
Kun tehdään hyvää ja saavutetaan asioita, niin samalla avautuu usein enenpitkää mahdollisuus käyttää hyväksi se, mistä ei voida pitää kiinni. Voiko ihminen olla olemassa ilman sitä ominaisuutta, ettei käytä hyväkseen avautuvia mahdollisuuksia?
Vaikuttaa siltä, että yhtäälle paisuva potentiaali on tekijä, joka ei ole koskaan suojattu. Näin loisimista olisi aina vaurauden kyljessä.
Toisaalta ...
Jos jossain on kasvavaa potentiaalia, ei se voi kasaantua itsekseen, vaan lähteen täytyy olla muualla. Potentiaalit ovat ainakin jonkin aikaa mahdollisuuksia haltijalle, riskitekijöitä kokonaisuudelle, ja toisaalta kurjuutta aiheuttavia tiivistymiä.
Kun on potentiaalia, syntyy omistajalla tarve suojella saavutettua, ja toisaalta on ihmisryhmä, joka jää heikommalle, jolloin syntyy kahtiajakoa, jossa on kummallakin ryhmällä omat vaikeutensa. Toinen kamppailee viimekädessä henkensä edestä, toinen sen takia, ettei elämänlaatu lähtisi kohden alamäkeä, eli epätoivottua muutosta.
Kaappaus ("Tasapaino", kontrolloidun lukkotilan keinoin, käytännön anarkia- vastavoima-vaje)
Hallitsijan, eli kuninkuuden ja itsevaltiuden vastapainoksi luodut rakenteet, mm valtiot demokratioineen rapautuu ennenpitkää, ja asetelmat lukkiutuvat ennenpitkää tämän vapauttajankin painolla miten ja miten kauan onnistutaankin. Käytännössä rapautunut ajatellusti toimimaton valtio on ennenpitkää enemmän jatke yhden tahon hyödyntäjälle. Sama kohtalo on helposti nostavalla ideologialla, tieteellä, tegnologialla, ...
Vastaveto, pakeneminen, vallankumous
Tehokkain riski yksittäiselle ihmiselle tai ihmisryhmälle ei ole suoraan ydinase, aiheutetut luonnonmullistukset, ..., eli seuraukset, vaan potentiaali kaapata hallintaa, joka on koettu yrityspakoksi jonkun taholta.
Köyhien on pakko tehdä leipänsä eteen. Silti tuloerot kasvavat suhteellisesti, eli eläminen samassa taloudessa käy yhä vaikeammaksi. Pitemmällä aikavälillä voi siten kokea tarvetta valmistella irtiottoa siitä, jossa ei jatkossa voi enää elää.
Sama koskee yksityispuolen köyhäillistön lisäksi valtioita. Alkuun on lupaavaa liittyä suurempiin yksiköihin. Tilanne voi näyttää houkuttelevalta, tai siirtymiselle ei ehkä voida ajatella vaihtoehtoa.
Kohtalo on sama, olipa köyhä taho yksilö tai perhe, tai valtio. Vallassa oleva taho on se, joka käyttää valtaa enemmän, jolloin kohtalo suuremmissa yksiköissä on selvä joillekin osapuolille. Hukkuvaan laivaan ei kannata jäädä. Kaappari tyhjentää laivan elinvoimasta, ja hyppää lasteineen muualle.
Kaappauskuvion konkretisointia (esimerkillinen, ei ehkä osuva)
Konkretisoiden huoli tulee mieleen Suomen (jne) köyhästä väestönosasta, ja Suomesta valtiona suhteessa EU:n ja USA:n. EU voi USAn suhteen olla uppoava laiva. Hierarkia jatkuu EUsta kohden Suomea. Ja Suomen eliitistä tai (kaventuvasta) hyvinvoivasta osasta kohden köyhäillistöä.
Selviytymiskeinot
Kun valtiosta ja erilaisista tahoista ei ole hallitsijaksi sen enempää kuin kuninkaistakaan, niin tulisiko viimein hyväksyä kestävämmäksi jotain muuta?
Kuninkuuden takana ei todennäköisesti ole ollut sen pahempi tarkoitus kuin selkeän demokraattisen valtionkaan, tai hyväksi joskus osoittautuneen (uskonnollisen) käytännön, ... Kaikki aikansa superit kohtaavat ottajansa, jolloin heiluri heilahtaa, ja entistä laajempaa kärismystä aiheuttaen.
Hajoita ja hallitse toimii, tosin toimivuudelle täytyy aina keksiä aikaan sopiva muoto. Tuskin antoisin ja tasapainoisin mahdollinen olemassaolomuoto, vaikka syntynyt super heivataankin ajoittain syrjään. Silti on hyvin hankalaa ajatella sitä, mitä ei tarvitse hallita eikä hallinnoida, vaan se tapahtuu vähän kuin itsekseen. Se on toisaalta lopulta vahvin.
Vastakkainasettelua on, ja siitä tuskin tarvitsee edes päästä eroon. Voi olla, että se tulee mieluummin vapauttaa laajasti, sillä ihminen on parhaimmillaan sidottu erilaiseen ja monipuoliseen vuorovaikutukseen.
Vallan valtoimenaan tai riittävän tehokkaasti toimivat yksipuolisesti viritetyt keinot: talous, tiede, vahva perinne, ... joilla on kasaantuvassa määrin yhä enemmän myös hankaluutta aiheuttava pysyvyys, tarvitsevat ajoissa selkeän tuhoojan. MM yksityisyystrendi voi olla positiivisesti ajatellen mahdollisuus, tosin laajasti toteutuneena. Parhaillaan se on mahdollisuus kaikille. Kapitalismin tmv:n tapaista tuskin on vielä ollut oikeasti, sen enempää kuin kommunismiakaan.
Kun löytyy se, jota ei voi kaapata, ei sen yhden enää tarvitse suojautua ketään vastaan, eikä sen tarvitse olemassaolonsa vuoksi tehdä itseään suojelevaa pönkitystä, josta syntyy vinoutumaa ja kärsimystä toisaalle. Kuka se yksi voi olla? Se voi olla vain yksi, sillä yhtenä se tuskin tekee pahaa, sillä se menisi vastoin itseä. Mikä on silloin kyseessä?
116. Välistävetäminen
Kun joutuu tekemään asioita rahan, ja paremman taloustilanteen eteen, ja joutuu vielä toteamaan, ettei elätä edes itseään, puhumattakaan perheestä, vaan tarvitsee lisäksi erilalaisia yhteiskunnan tukimuotoja, vaikka on ns kohtuukunnossa oleva, niin kyllä tilanne jotain mietteitä herättää. Voiko täällä pärjätä, ja mihin pärjääminen perustuu?
Olen tehnyt mielessäni sen valinnan, etten kaupungissa asuvana enää osallistuisi kovin paljoa esim keskustan tapahtumiin. Baareissa jokainen olutlasi jne on osa sitä, millä kustannetaan kallista vuokrapaikkaa, jonka yhteisö on olemassaolollaan luonut.
Palvelupaikka esim baarina on toki itsekkin pieni osa yhteisöä, mutta tarvitseeko sitten tilanomistaja millaisen siivun siitä, että omistaa paikkoja, eikä ehkä tee oikein mitään arvokasta, josta tulisi palkita? Ok, vuokranantaja on voinut tehdä duunia, että on voinut sijoittaa tonttiin ja rakennuksiin, joita voi tarjota kalliisti kuten keskustalueeseen kuuluu.
Aivan kuin jokin ei täsmäisi.
Jos voi ja osaa sijoittaa sopivasti, niin ei tarvitse tehdä mitään, ja silti voi elää hulppeasti. Muiden hyvinvointiin liittyvät toimet ja pyrkimykset on saatu sidottua niin, että voi ottaa selkeästi osansa, sillä moni kokee tarvetta tutustua uusiin ihmisiin, ja tavata tuttuja, harrastaa, viihtyä, elää terveellisesti, ...
On siis hyvinvoinnistaan huoltapitäviä, mutta toisaalta on taho, joka rokottaa mahdollisuuksien mukaan tämän tarpeen huolehtimisesta. Jos huolehtimisen eteen jotain tekee, niin teoista kuuluu palkkio, mutta palkkion kuuluvuus sille, joka vain on, eikä tee enää mitään?
En ymmärrä esim luonnovarojen omistamista, enkä sitä, että luonnon omaa kasvua omistetaan, sillä nuo tapahtuvat usein itsestään, tai hyvin vähällä lisätyöllä. Terve palkkiollinen järjestelmä on sitä, että osuvasta toiminnasta ja lisäarvontuotosta palkitsee se, joka kokee saavansa jotain. Näin saaja arvostaa ostamaansa, sekä tekijä ja vaivannäkijä nauttii saadustaan palkkiosta, ansaitusti. Sama ansainta-logiikka tulee vallita laajasti.
Verotus nykymuotoisena on useimminten varastus, aivan kuten joku on sen sanonut. Näin olen asian itsekkin ymmärtänyt. Miksi viedään siltä, joka tekee jotain hyväksi katsottua? Kyseessä on selkeä varkaus.
Se menee niin, että ansaitsematon on yhteistä, kuten luonnonvarat: ilma, vesi, tila, puut, kasvit, maaperä, ... Kun yhteisestä ottaa, on velvollinen maksamaan yhteisölle / kaikille ottamastaan. Aivan kuin on velvollinen maksamaan ottamastaan työpanoksesestaan asiakas tai ostaja, jota varten yhteisestä ostanut jatkojalostaja on luonut lisäarvoa asiakkaalle.
Systeemi on terve, kun ilmaista ottamista ei ole. Toisaalta systeemi on terve, jos osuvasta vaivannäöstä saa kohtuullisen palkkion.
Moni asia perustuu pohjalle, joka luodaan yhteisöllisesti, ja perinteenä saatuna, paljolti ilman omia toimia. Yhteisen toimintapohjan oikeista nykylisääjistä harvat saavat osuvaa osuuttaan siitä, jota ovat toiminnallaan pohjustamassa. He joutuvat jopa maksamaan sille, joka vie voittoja siitä, joka perustuu yhteisen pohjan rakentumiseen, tai laajemmin ekosysteemiin, jota eivät ole olleet rakentamassa tavalla, johon saatu palkkio viittaa.
Välistävetäminen on nähtävä laajasti, ja mittasuhteet huomioiden.
Esim rajallisten luonnonvarojen halpuuteen perustuvilla mahdollisuuksilla tehty rikastuminen on saamista, vaikka varjopuoleksi on arvioitu selkeä riskiä tuleville sukupolville, samoin ehkä jo nykyisille. Samalla luonnon luomat rikkaudet koituvat pitkälle tietyn ihmisryhmän hyväksi, vaikka selkeää panosta erilaisten rikkauksien louhimisessa tavoittamisessa ei välttämättä tee se suurin edunsaaja, vaan hän, joka kuormittuu ja näkee käytännössä aikaa ja vaivaa.
Kun vaivannäkö, kuormittuminen, ja rasittavat seuraukset ovat asioita, jotka seuraavat ratkaisuista, toiminnasta ja järjestelyistä, jotka kantavat muut, ja edunsaaja voi jatkaa enemmän vapaamatkustajana, niin ei ihme, ettei epäkohtia saada kuntoon. On hyvä ottaa ilmaiseksi yhteisestä, jakaa kalliilla se, minkä muut käytännössä hoitavat, ja mistä osa kärsii, kun asia omakohtaisesti on selkeän tuottavaa.
Jos halutaan eettisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, on ajateltava merkittävyyksien mukaan, eikä kiinnittää huomiota epäoleellisuuksiin.
115. Epäkohtien perusteista
Systeemi (mahdollisine hierarkioineen, jne) ei sinällään tarkoita hyvää eikä pahaa. Vankka, hyvä, jopa konemainen tmv järjestely voi olla mitä vain, vaikka järjestely olisi jotenkin pysyväluonteinen.
Systeemisyys on ongelma vain, jos jonkin asian jatkuvuus on jatkuvasti jotakuta hiertävä. Jos systeemi rakennetaan tavalla, jossa hiertävyys ei aiheuta rakentajalle ongelmaa, niin hankaluuksia ei tule korjatuksi.
Jos vaikka hiertävyyden kokee se, joka ei voi vaikuttaa kuvioon, ei tällainen kohta tule koskaan korjatuksi. On nimittäin tavallista, että jos jossain kohtaa oikaistaan, saadaan voittoja, ja toisaalta jotain kautta voi oikaisusta aiheutua ongelmia.
Ratkaisuihin liittyvä epäkohta ja antoisuus siis liittyvät helposti toisiinsa, ja jos jokin ratkaisu touottaa hyvää, niin mikäli ratkaisuun liittyvää kielteisyyttä ei tarvitse kohdata, niin ratkaisu kannattaa. Yhteiskuvioiden järjestelyistä koituvat seuraukset hyvinä ja huonoina eri ryhmille ja kokonaisuudelle voi kiteyttää tähän.
Oma näkemykseni on, että järjestely luodaan sillä perusteella, että sitä ei voi olla oikein luomatta paineen takia. Painetta rakenteisiin on mahdollisuus luoda vain tietyissä tilanteissa, ja silloin tulee kysymykseen ajankohdat ja se, kenestä on kyse. Tämä painotettu tarveperustainen rakentamistapa ei oikeasti ole kovin kattavaa, vaan napaisuuteen tai napaisuuksiin perustuvaa.
Systeemi on sellainen, jossa siihen kuuluvat osat toimivat hyvin niin, että konaisuus pelaa toimivasti ja sen osaset. Napaisuus ja kavennetumpi toimivuus pitää sisällään jotain toimivuutta niitä painotettuja asioita kohtaan, jotka ovat saaneet käytännössä isoimman tärkeysarvon. Muuten systeemiin voi kuulua paljon osia, jotka ovat kuin hiekkaa rattaissa, tai sen toisen vinkkelistä joku on systeemin jonkin asteisessa moukaroinnissa.
Moninapainen järjestelytapa on vaikea lähestymistapa kokonaistoimivuuden saavuttamiselle. Kun montaa ryhmää huomioidaan mahdollisimman pitkälle, niin helpoin tapa on toteuttaa se, mikä tuntuu KO ryhmältä hyvälle, ja mihin on totuttu. Hyvä saadaan nopeasti, ja jonkun toisen ryhmän hyvä samalla tapaa tehokkaasti.
EM kerronta pohjusti sitä, miten jouheva kokonaistoimivuus ei ole helposti vallitseva. Jos järjestelmä ei ole selkeä ja yksinkertainen kenelle tahansa toimijalle tai toimijaksi ryhtyvälle, niin järjestelmän voi ajatella olevan rikki. Rikkinäisyys on sirpaleisuutta ja osiensa keskinäistä toimimattomutta. Kompleksisuudessa täyttyy helposti pirstalaisuus ja toimimattomuus. Joten vaikka jokin asia olisi pitkällisillä suunniteluilla ja pitkäaikaisesti rakennettu, sen voi toimivuuden vinkkelistä käsin todeta olevan rikki.
Käytännössä yhteiskunnassa aika moni taho kokee kohtuuttomuutta. On ryhmiä, jotka kokevat joutuvansa systeemin runnomaksi, tai kokemus on se, että on vaikea saavuttaa selkeää taloudellista, jne vapautta, sekä viime kädessä antoisaa elämää. Toisaalta osan kokemus on se, että on ryhmiä, jotka ovat hyvin hankalia kokonaisuudessa. Asiaan tulisi puuttua vahvalla kädellä. Silti se vahva käsi ei välttämättä ajattele muuta parantamista kuin napaisuuteen perustuvaa, josta jokainen saa kokea kielteisyyttä.
Hyvä systeemi toimii, ja toisaalta kun sujuvuus on hyvä, ei tarvita erityisiä kompensaatioita, koska kielteisyyttä ei ilmene niin paljoa. Mielihyvän ja kompensoinnin tarve voi olla huonosti rakennetussa ja rakentautuneessa systeemisssä rajaton tai tähän suuntaan.
Ihmisen vahvuus perustuu "laiskuuteen" ja tehokkaaseen tilanteiden hyödyntämiseen, eli asian voi ajatella hyvänä "taloudenpitona". Selviäminen perustuu nopeisiin mahdollisimman vähän vieviin ratkaisuihin, joista ei ole vaarallisia takaisiniskuja.
Ihmisyhteisön toimimattomuuden ongelma ei ole noin muotoillen kielteinen, vaan kehityskulkumme on johtanut tehotoimijuuteen. Taloudellisuudessa ja tehokkuudessa on arvostamista, sillä ilman tätä meitä ei olisi.
Silti jää kuva addiktoitumisesta ja hädänalaisuudesta, tai sen voimakkaasta välttämisestä, sekä selkeästä varautumisesta. Jos yksilö ei voi kertoa olevansa kohtalon ja ympäristön uhri, niin kun puhutaan suuremman kokonaisuuden edistyksellisyydestä ja siihen vaikuttamisesta edes selkeissä kohdissa, niin kyseessä on hulluus. Siis ollaan vasten hulluutta, joka hallitsee ja riivaa meitä.
Voi olla, että kun maailma ei ole enää pieni yhteisö, ja suuressa ollaan kiinni, niin seurauksena ei ole niinkään hallinta ja turvallisuus, vaan yksisuuntaisuus, jossa jokainen tutisee, tai on niin turta, että on todellisuustajuton, ja lääkkeiden tai erilaisten mukavuuksien tarpeessa, mikäli oikeasti horjuttaa yleistä meininkiä, riippumatta siitä, miten oikealla asialla on.
114. Maahan ajetun hakkaaminen, koska on maassamakaava
Ari Katro: Myyttiä siitä, että ”köyhällä ei ole mahdollisuuksia elää terveellisesti” pidetään yllä ilmeisesti ajamaan poliittisia tarkoitusperiä. Terveellinen ruoka ja terveelliset elintavat eivät tosiaankaan ole kiinni ihmisen sosioekonomisesta asemasta.
Linkki: http://www.hs.fi/mielipide/a1470020465932
Harhaanjohtahvaa pikku-ajatelua.
Mahdollisuudet on kaikilla aika lailla samat, tai jos ei ihan näin, niin se ei ole ongelma. Kyky hyödyntää mahdollisuuksia eroaa. Mahdollisuudet sinänsä eivät takaa menestystä, ellei kykyä ole, tai kykyä tarvittaisiin käytännössä tosi paljon, vaikka yhteiskuviot olisivat kaikille jotakuinkin samat.
Kyvyttömyys hyödyntää mahdollisuuksia siis vaihtelee. Esim jääkiekossa kaikilla on sääntöjen puitteissa sama mahdollisuus. Samoin on laita nyrkkeilyssä. Selvää, ettei kaikki yksilöt ja joukkueet osaa olla yhtä menestyviä.
Tappio ei saa olla ongelma, ja jos on, niin siltä osalta tilanne on heikolla tavalla. Jos tappiotilanteita syntyy, ja huonoja asemia, niin tämä on otettava huomioon. Käytännössä tappiot ovat systemaattinen osa kilpaurheilussa ja vähän näin taitaa olla kilpailuun perustuvassa taloudessa.
Pohjalta ei ole hyvä lähtökohta ponnistaa. Siinä missä toimitusjohtajuutta, hänen luovuuttaan ja henkistä valmiutta tuetaan monella tapaa, että voi todellakin tehdä hyödyllisiä ratkaisuja, niin tämän ryhmän toisessa ääripäässä on ihmisryhmä ahdistuneempia.
Ahdistuksesta ja turvattomuudesta ei luoda usein kuin hetken selviytymistä. Tulevaan investoiva toiminta minimoituu helposti. Pahimmin ahdistuneiden paikka on mielisairaala tai jokin muu ratkaisu. Painolasti ei käänny eteenpäinmenoon, vaan poterossa sutimiseen ja alaspäin, ellei välttämätön ylläpitotila onnistu.
113. Pullovesikansa
Koskahan taloutta ja kaupallisuutta saa arvostella, vai onko se kokonaan kielletty? Varmaan tekisi hyvää vastapainona. Vai onko talous ja kauppa kuin Pyhä Koraani?
– Miltä tuntuu juoda pullovättä näin Saimaan rannalla?
– Mikäs tässä. Ihan vedeltä maistuu. Eiköhän tätä juoda ympäri maata.
– Ja tuhansien järvien maassa. Eikö yhtään hävetä?
– Ei ollenkaan.
– Niin. Se on länsityyppinen kulttuuri näköjään iskenyt läpi.
– Hyvältähän se tääkin burgeri maistuu. Kokeilisit itsekkin.
– Jaa. Voi pyhä Mäkki ja kokiskansa. Imago tuntuu olevan kohdillaan.
– Joo. Se jokin räntti. Isänmaallisuus, ... mitä näitä nyt olikaan tarjolla. Hyvää.
112. Ihmettelempä vain
Laki, järjestys, ja erilaiset puitteet yhtöisön yksilöitä ajatellen, sekä yksilön omat vastaavan kaltaiset itseensä kohdistuen luovat järjestystä. Puitteet mahdollistavat monia asioita, ja yhä tarkemmat ja osuvammat yhä paremmin. Myös päinvastaiseen suuntaa, kuten on aina mahdollisuuksien laita.
Puitteet voivat johtaa metsään. Jos metsässä pärjäillään, eli ongelmia ei synny koettavaksi jostain syystä, niin puitteita ei pärjääjän toimesta tule helposti koetuksi niin, että niitä tulisi säätää jotenkin toisin. Jos saantia halutaan lisää, ja ei ole selkeää, että kielteisyyttä on seurauksena, voidaan metsään mennä yhä syvemmin.
Ongelma rakenteiden hiertämättömyydestä voidaan tehdä monella tapaa. Lakeihin, oikeudenmukaisuuteen ja muihin kanssaeläjiin liittyen oleellisinta on se hiertämättömyyden välttäminen, jossa kuvioista ei tarvitse itse kokea hiertävyyttä.
Jos on olemassa muita painavampi taho, niin mahdollisuudet kasaantuvat ennepitkää ko taholle. Jos mahdollisuuksia kasaantuu riittävästi, eikä mahdollisuuksien käytöstä tarvitse vastata, eli seuraamuksia ei tarvitse kohdata, voi irtioton aste lisääntyä entisestään.
Talouden puolella ei em syystä monopoleja hyväksytä, tai niiden syntyä pyritään vättämään. Tavallisen elämän puolella on politiikka, siis kuviointi suurempana, jolla voidaan myös tasoittaa sitä, että elettävyys säilyy jossain muodossa. Politiikan takana puolestaan ei ole kuin kansa, ja sekään ei riitä sen kertymän kanssa, joka seuraa painolastina historiasta tähän hetkeen. Tyhjästä on paha nyhjästä, tai mahdottomuus on todellista, mikäli arvioija on todellisuudessa, ja seuraa sen vallitseva toteutumaa kunakin hetkenä.
Puitteisiin liittyy siis kyseenalaista, vaikka mahdollisuuksia onkin. Lait ja puitteet antavat suuntaa, ja lain hengen tulisi näkyä niin, että elettävyys tulisi selkeästi ilmeiseksi. Lait ja puitteet eivät synny taivaalta tipahtaen, tosin ei myöskään yksittäisten ihmisten palvelutarpeen kautta, mikäli se ei ole ainut tai painotettu tavoite.
Jos laki ja puitteet estävät terveeseen elämään liittyvät tärkeät palautteet toimista, niin tällainen palautteettomuus on uhka kaikille. On yhteisölle tärkeää, että palaute voi toimia, ja esteet palautteelta on pyrittävä purkamaan. Jos on selkeästi vahvassa asemassa, tulisi se olla kytkeytyneenä muuhun. Lain barrikadi ei ole lopultakaan hyvä idea kellekään.
Kasvitieteen puolelta mieleen tulee Monsato, joka kehittää muunneltuja kasveja melko eristyksessä tästä todellisuudesta, jonka jälkeen nämä irrallisuudet tuodaan tietyllä tapaa vahvoina muun luonnon keskelle. Tai on fyysisinen sairaus kuten syöpä, joka irrallisena, muuhun kytkeytymättömästi tekee selvää yksilöstä. Tai addiktio henkisellä puolella. Jne.
Yhteisöllisyyden perään kuulutetaan. Mitä on yhteisö, ja missä niitä ilmenee? On isänmaa, on kotikunta, on ... onko se minun? Onko se lopulta kenenkään? Kokonaisuudet kestävinä eivät voi olla vain yhdensuuntaisuuteen perustuvia.
Eletään talousjärjestelmää, jossa vapaamman kilpailun on ajateltu tuovan tasapainoa kokonaisuuteen, jossa yksittäiset pyrkijät vaimentuvat, kun jokainen voi pärjäillä jokseenkin samalla lailla tsempaten. Säätelyä halutaan, ja säätely on se perusvoima, jolla yritetään korjata sitä, että jokin kohtuus säilyisi.
Käytännössä säätely vahvana on sitä, jonka vahvin voi kaapata vahvuutensa tueksi, ja asia on käytännössä monella tapaa näin koettavissa, myös oikeutetusti, siis pyhäkoulun tmv ulkopuolisessa elämässä. On monella tapaa luonnotonta rakentaa vahvaa yksipuoleisuutta monipuolista elämää koskevaksi rakenteeksi. Jos vahvoja puitteita halutaan rakenteena elämän tueksi, tulee tässä olla hyvin tarkkana, eikä kannata ryhtyä Jumalan paikalle säätelemään muita, eikä aina itseäkään.
Diktaattoreista pahin ja vahvin on omana aikana omanlaisesti rakentunut. Syy ei ole erityisemmin kenenkään. Ongelmat lankeavat kaikille, eli jokainen kantaa ennepitkää seurauksia jos ei tiedätä sitä, mitä elämänmuotomme merkitsee, ja tulee aikanaan merkitsemään. Jos kokonaisuutta ei näe, siis vaikka tähän tyyliin, olipa osuvaa tai ei, niin on yksittäisten oireiden loputtomassa kieputuksessa.
Perusidean tulisi olla selkeä. Se luo linjakkuutta perata asioita kohden parempaa.
En itse ajattele niin, että paha on kukaan, eikä sitä voi tiivistää, jos tarkastelua ei kavenna joksikin kapeudeksi, josta käsin tämä tulkinta voidaan tehdä. Diktatuurisemman poistuma ei ole mikään ratkaisu, eikä sen tahon, joka on vastinparina.
Tieto on valtaa, ja avoin tieto on avointa valtaa. Tietoon tulee voida liittyä jokaisen, joka on kiinnostunut itsestään, muista ja tulevaisuudesta, kiinnostumattomuus lienee jonkin verran outoa. Tietoa tuskin tarvitsee, eikä problematisointia, ellei kyseessä ole kyseenalaisen kaataminen, jota ei voine tapahtua kuin kohtaamisissa, siis tantereella. Patologioita on jonkin verran seurailtava, jotta ainakin perusjuoni tulisi tutuksi.
Jumalaa ja vahvempaa halutaan, ja sen paikan ottajia löytyy. Voisiko olla jotain parempaa Jumalaksi, kuin minä, meidän väki, tai se jokin superlatiivisempi, tai jokin selkeästi vaihtoehtoisempi niitten toisten kokemana, kaiken vallitsevan luodessa selkeän erottuvuuden parempaan? Mitä tarkoittaa sellainen tilanne ja elämä, josta käsin ei synny mitään näkyvää tai koettavaa siitä jossain päin olevasta majakasta, jota kohden voi matkata? Siispä itseä tukasta, tai yhteistukistus, ...
Siispä järkevää on vain yhteydet, ja niitä ei toisaalta ole ilman vuorovaikutusta, eikä tuotakaan ole olemassa, mikäli ei ole sitä avoimuutta, joka tulisi ilmetä kanssakäymisessä eri tilanteissa. Rakentuvat toimivat yhteydet ovat siten tärkein juttu, ja se kysyy työntekoa. Siinä selkeä määritelmä työlle, eli kohden kasvua suuntautuminen, eteenpäinmeno. Linjakkuutta tuskin syntyy kovin kvartaalisesti, tai vähän laajempaa tulosta hakien.
Eikö ihminen ole ikuisuusolento, siinä missä kaikkeuteen kuuluvat? Materialla on yhteys meihin, ja se asettaa ehdot, tosin jos ehdot otetaan materiasta, niin minkä arvoisina voimme itsemme lopulta kokea. Olenko sittenkin pelkkä kakkaläjä, tai edes madoille sopivaa ruokaa? Edes noita, kun ovat selkeästi olemassa, toisin kuin olematon, joka ei palvele viimein ketään. Vai palveleeko? Mistä minä tiedän.
Jos lepäämme sillä osien alustalla, joka on elintärkeä tämänlaiselle olemassololle, niin varmaan se osa on siinä ketjussa, jonka kautta saa tarvittavan. Joten linjassa tarttee olla, vastavuoroisesti. Voi tarkoittaa rajatonta kasvua ja jatkuvaa hakeutumista, siis oikeasti. Jotain järjestymistä tämä näyttäis olevan, tai siitä poikkeaminen ei olisi se juttu, eli poistuminen ketjusta, ja yhä paremmin rakentuvasta ketjusta.
Ideaa on, ja vaikka sitä ei tietäisi, niin se toimii, ja juuri niin, ettei sitä ideaa tiedä, muuten kuin olemassaolevana. Joten on syytä varmaan hengailla, ja pysyä matkassa, kuten se keskitysleirikundi totesi, jonkin logoterapiaan liittyvän oivalluksensa kanssa. Vaikka tähän suuntaan.
111. Kohti kansanvaltaa vain laajan hyvinvoinnin kautta
Jos historiaa tarkastelee taaksepäin, niin valtarakenteissa on tapahtunut monenlaista muutosta, olipa muutos ajautumaa tai tietoista, tai noita molempia jossain suhteessa.
Kuningas-systeemi on käytännössä nujertunut, ja ehkä syynä on suurempi mahdottomuus pitää yllä yksioikoista keskusvaltaista systeemiä. Tarvittaisiin suurempaa hädänalaisuutta, jotta laajempi kokonaisuus olisi niin notkallaan, että joku pienempi keskittymä voisi dominoida muita vahvasti, ellei enemmistöä saada hajoitustilaan jotenkin muuten, vaikka keskinäiskränän turvin.
Liitän laajempipohjaisen hallintamuodon laajempaan hyvinvointiin, jolloin hallintamahdollisuus toteutuu tehokkaammin, koska "kuninkailla", on laajempi koukusto muuhun porukkaan kuin yksittäisellä Kunkulla.
Kun hyvinvointia entisestään lisätään laajemmin kansan pariin, vähenee riippuvaisuuksien hyväksikäyttömahdollisuus, jolloin on vaikeampaa kohdistaa kyykyttävää suhdetta oikein kehenkään.
Selkeä hyvinvointi ja turvallisuus seesteisenä on parasta valtapolitiikkaa, jonka jälkeen valtaan liittyvät riskit ja huolet vähenevät todennäköisesti osin kuin itsestään.
Ahdinko on perinteinen tapa saada aikaan vaihtoehdottomuutta, ja vaihtoehdottomuus on tosiaan vapauden vastakohtaa. Kun vapautta ei ole, niin on vankeutta, ja vankeja on helpompaa hallita.
Arbeit macht frei.
110. Pimentoa vai päinvänvaloa?
Vaikuttaa siltä, että yksilönsuoja takaa myös kansalaisten erottamisen toisistaan. Ihminen on yhteisöllinen eläin, joten yksilönsuoja on tässä mielessä paljon epäyhteisöllistä.
Intimiteettisuojaa jne voi tarvita, mutta nykyinen painotus vailla selkeämpää luonnollisempaa yksilönturvan hakemista vaikuttaa hajota-ja-hallitse politiikalta.
Luulen, että kyseessä on osin ajautuma, johon on jouduttu, kun halutaan pitää pimentopolitiikasta. Päivänvalopolitiikka lienee toisenlaisemmin rakennettava asia.
109. Perustellusti koettu ja ylläpidetty sorto ja väkivalta
Ote avoimesta nettikeskustelusta:
Henkilö1: Miten suhtaudut naisten ruoskimiseen ja kivitykseen?
Henkilö2: Ikävä juttu.
Henkilö3: 'Ikävä juttu.' Mitähän Hannah Arendt toteaisi. Voi jumalauta!
Naisten ruoskimista ja kivittämistä voi verrata tietyssä mielessä sukuelinten silpomiseen ja brutaalimpaan terroriin. Kyseessä on valta, ja vallantunteen maksimointi. Vallan "rakkaudesta" siis on kyse. Valta koetaan tavoittelemisen arvoiseksi, ja käytännössä asian eteen ollaan valmiita tekemään paljon.
Olisiko vallan arvo josku melkoinen, kun sitä halutaan saada melko suoraviivaisesti? Tavallisesti, tai terveen tasapainoisessa tilanteessa tavoitteisiin ei pyritä ihan noin sumeilemattoman suoraviivaisesti ja yksioikoisesti.
Moralisointi vahvana edustaa yhtä vahvaa vallankäyttöä. Siten on sukua ilmiölle. Siksi hiukan äklöttää joskus.
Enemmistö voi käyttää kivasti valtaa, etenkin kun syy näyttäisi olevan perusteltu. Kun jokin on normaalisti kielteistä tai ikäväksi koettua, on pakka saada taakse hyväksyntää jotenkin.
Mahdollinen valta ja avaintahojen hyväksyntä vallankäytölle on lyhin tie kyseenalaisuuksien toimittamiseen. Valtaa on mahdollisuus käyttää runnoen vain, mikäli perustelut tarpeellisia tahoja ajatellen on kohdallaan.
Kun valtaa käyttää pahikseksi katsottu kilpailija / vihollisryhmä / tms, on kyseessä jo pahis-muotoilun puolesta kyseenalaisuus. Enemmistön tulee edustaa valtaa, tai se voidaan houkutella tai palauttaa valtansa äärelle, koska normatiivisesti ei voi hyväksyä selkeitä brutaliteettejä vastoin avainvaikuttajia.
Vallankäytön kaava
potentiaalinen valta ja kyky && mahdollisuus vallankäyttöön
++
tarve vallankäyttöön && vallankäytön esteiden riittävä purku
=>
tarpeiden mukaiset toimet: kohtuullisena ja kohtuuttomina
Johtopäätöksiä
Jos tarpeena on vallan tunteen kasvattaminen ja sen näyttäminen, ei kohtuullisesti perusteltu vallankäyttö osoita valtaa, vaan vain sellainen vallankäyttö, joka on muilta pois. Muu vallankäyttö, siis oikeasti kyvykkyys, on haasteisiin vastaamisen kykyä, ja itsensä sopeuttamista, ja vailla runnomista.
Kun valtaa on pakko näyttää, on pakko polkea jotakuta, ja ehdottoman perusteettomasti, että vallanolemassaolosta ei jää epäselvyyttä. Näin syntyy kiusaaminen, sorto, terrorismit ja sodat.
Asia lienee selkeä, tosin tärkeä selkeästi tiedostettavaksi, ja laitettu tällä kertaa hiukan erilaiseen yleisluotoiseen pakettiin.
Perusteltua vallankäyttöä esiintyy mm: terrorismissa, vastarintaliikkeissä, vallankumouksissa, rikollisuudessa, vallitsevissa eri tavoin säädetyissä oloissa.
Perustelujen takana olevat tahot ja niiden määrä vaihtelevat, mutta yhteistä on em vallankäyttäjistölle se, että avaintahojen hyväksyntä on toimijan takana, ja tätä hyväksyntää hakemalla on mahdollisuus saada aikaan tarvittavaksi katsottua.
Paljon puhuttu narsisti on vallankäyttäjänä poikkeus, sillä hyväksyntä on selkeästi haettavissa vain itseltä. Kun hyväksyntää tarvitaan useammalta, muodostuu runnomiselle kynnystä, tosin jos kynnys saadaan perustellusti koetusti heivattua, on vallankäytölle esteettömämpää ja voimakkaampaa mahdollisuutta.
Kun muita ei ole kasvollisesti tai läheisesti koettavana, voi rakenteiden ottamisen ja etäisyyden puolesta yltää käytännössä narsismin tasolle, sillä toisen asemaan asettautumattomuus toteutuu kokemiskyvyttömyyden sijaan toisella tapaa kiertäen.
Kun enemmistöön (ml demokratiat, ...) ja vallankäyttöön yhdistyy etäisyys ja selkeä tarve, lienee kyseessä oleellisuustekijät, jotka luovat vallitsevuuden, ja tähän kuuluvat erilaiset kyseenalaiset ilmiöt, joita vastaan sotiminen on tärkeää, tain nämä toimet koetaan tarpeellisiksi, on kyseessä toisaalta jatkuva vuodoista johtuva äyskäröintityö, jonka voi ajatella joskus melko merkityksettömäksi kokonaisuudessa.
Itse liitän em etäistyksen eniten länsimaisuuteen. Siis tieteeseen ja objektiivisuuteen, ja siihen, että subjektiivisuus ja outoilu on monesti hyvin kielteisesti otettua. Vain perusteltu on varteenotettavaa, ja muussa tapauksessa toimii se, millä on vahvin kannatus, olipa kannattajajoukko iso tai pieni.
Hankaluus ei tietysti muodostu vain etäistyksestä, vaan hallinnan perustarpeesta ja sen pitkästä historiasta, jonka yhteydessä etäistys on erittäin paljon toimintamahdollisuuksia avaava. Nykymuotoisena etäistys on tietysti kliinistä, sivistynyttä tai sen kaltaista, toisin kuin suoraviivaisemmat dehumanisoinnit. "Molempi toki parempi." Molemmat toisaalta taitavat tukea toisiaan.
108. Työn tekemisen kyseenalaistamispuoli
Rahaa ja kivaa saa työn, tai työhön liittyvän kautta. Näin sille suunnalle kohdistuu painetta siinä missä elinmahdollisuuksia antaville reviireille yleensä.
Työelämä tärvääntyy helposti tahojensa ajaessa omaa asiaa. Työstä on yhä vähemmän minkään sen kunniallisen arvoisena, mitä työhön ja yhteisvastuullisempaan liitetään.
Työstä tulee taistelutanner siinä missä muustakin tavoitellusta. On monessa mielessä kyseenalainen, ja tosiaan hankalasti kyseenalaistattavissa, ja asiallisesti puhuttavissa oleva teema.
Työ ja tietty toiminta on elämälle välttämätöntä, mutta samalla sen turvin voi tuhota mitä erilaisemmin kaikkea. Elannon ja parempien olojen hankkimissa tulisi selkeä sodankäynti, rikollisuus, alamaailma ja "näkyvämpi" talous olla samalla viivalla. Näin yhä selvemmin.
Samoin on laita muka-yhteisten kuvioiden järjestelyssä. Politiikka on asia, jonka kautta voi saavuttaa asioita. Näin se tärväytyy samalla tapaa helposti. Yhdessä kaiken muiden mahdollisuussuuntien kanssa.
Maailma muuttuu, kun ehkä pääosin hyvästä tulee yhä enemmän myös kyseenalaisuuden puolelle menevä. Joissain asioissa käytetään absolutismia tai ehdottomuutta, ja asioita ei sen takia pyritä edes saamaan haltuun, kunnes yrittäminen on pitkälle myöhäistä. Sitten on asioita, jotka saavat rehottaa miten sattu, kunhan voi korostaa jotain kyseenalaisen hyvää puolta.
Työelämän kautta on rapaantumisen asiaa paras lähestyä, koska työn arviointi voi olla edelleen suurin tabunarvoinen, ja tosiaan mysö laajan asiattomuuden piiriin kuuluva, samalla kuin elintärkeä, jota tosiaan tulisi vaalia, kuten kaikkia mahdollisuuksia.
Ei päätä pensaaseen mahdollisuuksien riskeiltä, eikä päätä pensaaseen hyvän tuomilta sivuvirroilta, vaikka hyvän osuus olisi elintärkeä laajasti.
107. Risusavottaan!
Jotta käytännössä päätöksiä ja järjestelyjä voitaisiin tehdä paremmiksi, toimivimmiksi ja terveemmiksi, tulisi päätösten ja järjestelyjen alaisten olla samassa leirissä, vaikka yhtenäisyys jonain aikana tökkisi jonkun mielestä. Jos samanlerisyyteen liittyy jotain yhdinvaatimuksia, on niiden täyttämisestä pidettävä huolta.
Työ ja osallistuminen on sellainen asia, jonka puuttuessa ei ole yhtenäisyyttä, ja yhtenäisten päätösten alaisuuteen kuuluvaksi koettuja. Tämän hetken ehdoton ykkösarvo muuhun varteenotettavaan verrattuna on työelämäosallistuminen. Tämän arvon mukaisesti on mentävä.
Työtä on siis oltava, vaikka risusavottaa.
Ei niinkään se toiminnan tulos, vaan se, että on mukana. Siitä syntyy aito halu kehittää sitä, mikä on turhan hölmöksi osoittautuvaa, mikäli parempaa ilmenee. Eiköhän jotain parempaa järjesty jotain kautta, jos nyhrätään risujen kimpussa. Siitä on varmaan melkoisesti kuluja, joten paineita on laittaa asiat kaikille terveeksi vähän joka taholta.
Kaikki tulee saattaa töihin tai osallisiksi toimintaan, joka on selkeästi hyväksynnällä merkittyä. Työ- ja osallistumiskyvyttömät, tai siinä vaiheessa hetkellisemmin olevat ovat oma ryhmänsä, ja siten tätä toimintapuolta koskevan tarkastelun ulkopuolella.
Ehdoton osallistuminen saattaa ihmiset käytännön tasolla tärkeäksi katsotun asian puolesta samaan asemaan. Tätä tulisi jokaisen vaatia, ja tämän jälkeen voitaisiin lähteä siitä tilanteesta, ettei terveiden, toimivien ja tasavertaisten järjestelyjen rakentelua enää voi lykätä lusmujen takia, tai tehdä kuvioita kyseenalaiseksi jäävien osalta erityisen hankalaksi ja monimutkaiseksi.
106. Rasismista laajemmin
Johdanto
Toistuvuudesta tuli mieleen sodat. Tästä tosin on tehty tietääkseni paljon havaintoja. Pitempiaikaisia kahakattomia vaiheita on ollut eri puolilla Palloa eri aikoina. Silti toistuvuutta taitaa olla riittävästi, että asiaan voi kiinnittää huomiota.
Aika usein sota on tietyn vaiheen lopputulema. Eniten tulisi mieleen syyllistää heitä, jotka tekevät kauheuksia. Päättely taitaa olla virheellinen. Joidenkin mielestä sota rakennetaan ainakin viime vaiheissa selkeähkösti. Sitäkin ennen voi olla, että sotaa nostatellaan selkeämpään varustautumisvaiheeseen, eikä kenellekään tule mieleen tämä pohjustukseen liittyvä maksuvaihe.
Nykyisyys on joskus ns "saatanasta". Mitä jos nykyisyyteen on kipattu kaikki mennyt, ja on edessä läpikäynnin aika? Ja sen läpikäynnin suorittajat ovat sitten niitä syypäitä kaikkeen. Jos ei menisikään näin?
Erilaisuuden aiheeseen
Ihmisten erilaisuuden edessä tulisi olla suvaitseva. Rasismi (yleisesti ajatellen) ei ole kiva. Järjestelyissä kaikkien tulisi olla samalla viivalla, vaikka tiedetään, että esim saman perheen sisällä ei samaan lähtötilanteeseen ikinä päästä. On monenlaista asemaa siinä saman perheen puitteissa.
On riskejä roturasismin lisäksi moneen erilaisuuteen liittyen, ja järjestelmät luovat järjestelmään nähden vaikeita asemia, eivätkä ne tule edes tunnistetuksi tähän tapaan rakenteisuudesta huolimatta. Siinä mielessä roturasismia vakavampi juttu, jos hierrettä on olemassa.
Erilaisuuksia
1. rotu (ihonväri, .., fyysisyyteen liittyvät erot)
2. kulttuuri (erilaiset toimitavat, ajattelutavat, ...)
3. erilaiset järjestelyt muuten yhtenäisen ihmisjoukon kesken
4. historian vaiheiden oma-aikaisuus ja ainutlaatuisuus
5. yksilön uniikki elämänpohja (erilaisine geeneineen, ..)
6. yksilöiden erilainen alkuvaiheen taloustilanne
7. yksilön monesti erilaiset elämänvaiheet, eri tahtiin kasvamiset / oppimiset / kokemukset / ...
Erilaisuus rotujen puolesta syntyy mm maantieteellisen position vaikutuksesta, samoin tuo vaikuttaa kulttuurien sopeutumiin, joskin kulttuurideterminantit tms ovat moninaisemmat. Joka tapauksessa luotu kulttuuri pitää sisällään erilaisia järjestelyjä, jotka jakavat puolestaan ihmisiä erilaisiksi näihin järjestelmiin nähden.
Aikariippuvaisuus kulkee mukana kaiken aikaa muuttaen sukupolvien olemista, ja sama yksilöitä yhteisöjen sisällä. Talous antaa vahvaa eriarvoisuutta jo lähtömetreillä, samoin heittelee kohtalot paljonkin eri poluille. Käytännössä elämänkohtaloita on melkoinen kirjo, ja taustalla esim em kaltaisesti eritelty pohja.
On olemassa tunnustettua rasismia lähinnä kohtaan yksi (rotu) liittyen. Muu erilaisuus voi olla jopa sanktioitua. Tuntuu oudolta, jos erilaisuuksia, ja niihin liittyviä suhtautumisia ja käytäntöjä ajattelee näin.
Kattavampi, eri lailla laaja-alainen ajattelu on harvinaisempaa kuin itseä tai omaa ryhmää koskeva ajautuma-ajattelu. Joillakin erilaisuuksilla on painoarvoisuutta määrätä asioita ko erilaisuuden suuntaan, ja vaikka erilaisuutta koskevaa normistoa olisi tasapainottamassa ristiriitoja, niin epäilen normien hyvyyttä. On selkeitä kohtia nähdä ilmiötä esim historiaan pohjautuen, jolloin muu lähempi ja nykyhetkisempi jääkin huomaamatta, koska vallitsee tosiaan se ajallinen rasismi jne.
105. Kaikki samaan veneeseen
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68156-raju-ehdotus-suomalaisten-palkoista-1000-1500-eukk-riittaa
Miksi työ tai toimintapanos ei olisi ostotavaraa siinä, missä moni muukin myyty asia? Yritys myy mitä myy, eikö työtekijäkin voisi tehdä samalla tapaa asioita? Silloin ei tarvitsisi kinata siitä, mikä on kunkin palkka. On mitä joku maksaa. Sama systeemi kaikille. Työntekijä on tuotteita tai palveluja myyvä, myy suoraan asiakkaille, tai jalostavalle asiakkaalle, jne.
Perustoimeentulon varmistusta varten tarvittaisiin selkeä toimeentulon minimiehtojen varmistus. Samalla yritys-rakenteita tulisi purkaa, siis työnteon ja osallistumisen vaikeutusta.
Eräs huomionarvoinen kohta on toiminnan hakeminen uudessa vaiheessa. Miten estää se tilanne, että nykyiset pystyssä olevat yritykset eivät anna elinmahdollisuutta muuna kuin työläisenä, joiden palkkaa voidaan pitää vaikka kohtuuttoman matalalla alkuvaiheessa, kun lopullisemman tuotteen myyjä ja rahansaaja on käytännössä eniten se ryhmä, joka on tällä hetkellä yrityksessä kiinni muuna kuin tavallisena työntekijänä?
EM ongelma ratkeaa perustulolla. Ostettavan työvoiman hintaa voi säätää joustavasti alas, siis työstä ei tarvitse maksaa ylihintaa, jos vain perustoimeentulo on jokaisella kohtuutaattu. Työpanosten ostaminen jatkojalostavan työntekijän näkökulmasta ei tarvitse siten olla kohtuuttoman suuri, ja nyky-yritykset (siis työntekijät) voivat jatkaa entismalliin, ja kevennetyin kustannuksin, ja erityisen joustavin säätötoimin, joita tarvitaan hyvään tilannesopeutumiseen.
Perinnöt tulisi lakkauttaa, koska perustulo ajaa jokapäiväisen. Samoin työeläkkeet tulisi lakkauttaa, sekä sairaseläkkeet. Myös asumistuet ja erilaiset etuudet, kaikki samaan perustuloon. Kukin voisi osallistua tulevaisuuden rakentamiseen siinä missä kykenee.
Jos ihmisen osallistumiskyky on selkeästi alentunut, voisi hänelle myöntää siltä ajalta korotetun perustulon. Vanhuksille se tarkoittaisi heikentyessä selkeämpää pysyväisjärjestelyä korotuksineen.
Yksinkertaistus olisi se juttu, toimivuus, ja osallistumishelppous, sekä perusasioiden turvaaminen.
Toiminta kannattaisi, koska mitään ei voisi jättää perinnöksi, jonka varaan voisi jättäytyä kuten nyt. Perustulon määrä voisi asettua sille tasolle, mikä tuntuu toimivalta. Lisäksi sitä voitaisiin käyttää toiminnan tarvittavaan säätämiseen.
Toisaalta ahneudelta vietäisiin siivet. Kukaan ei vie hautaan mitään, joten tuskin sen takia kannattaa tehdä enempää kuin oikeasti on tarve itsellä ja muilla.
104. Rehellisyys maan perii, ja juurettumuus siitä vie
Monissa yhteyksissä on mainittu siitä, miten Suomea ja sen rikkauksia myydään muualle. Kehitysmaista vietiin aikoinaan se, mitä onnistuttiin saamaan.
Kehitysmaaputsausta vaikeampaa on ollut puuttua kehityksellisempiä maita, joissa osataan valvoa ja puolustaa paremmin lähelläolevaa. Keinot löytyy kuitenkin jokaiseen aikaan.
Kehitysmaita ja sen rikkauksia ihmisineen voitiin aika usein ottaa ihan voimalla tai sen uhkalla. Suomen haltuunottaminen tapahtuu varmaan ainakin tässä vaiheessa muilla keinoin.
Lienee turha puhua perinteisen sodan uhkasta, jos maa tyhjennetään ennen sitä, jonka jälkeen konkreettisempaa valloitusta ei tarvita, tai se on jotenkin helpompi mikäli tarvetta.
Toisaalta myös Suomen sisällä on kuntien välillä kilpailua ja resurssien imemistä. Samoin vähän joka tahoja koskien. Jos sama tapahtuu suuremmissa puitteissa ja kauttaaltaan, niin sitten aika johdonmukainen ilmiö.
Vastakkainasettelun aika ei tosiaan ole ohi. Kun sille ei ole voinut mitään, on päätelmä ollut, että asia virallistetaan, eli vastakkainasettelun selkeä hyväksyminen erilaisesti kirjattuna toisi aikaan selkeyttä, ja ehkä hyvää säteilisi tämän realiteetin jälkeen laajemmalti.
Toiminta ja järjestäytyminen näyttää perustuvan yhä enemmän sille, miten asioita ei ole lähdetty rakentamaan. Maat, kansat, ja perinteiset rajat ei niinkään merkkaa, vaan tahot, joilla on valta luoda asemaa, ja hakea sitä sopivan liittymisen ja vihollisuuksien keinoin.
Voi olla hyvä, että toimintayksiköt ovat luontevia, ja ne saavat hakeutua kohden sitä, mistä syntyy selkeää tasapainoa. Asia tulisi vain tiedostaa paremmin.
Nyt moni käytännössä oleellisesti maailmantilanteeseen liittyvä toimintayksikkä voi elää hyvässä sekamelkassa luotujen rakenteiden puitteissa, jotka eivät täytä niille asetettua tehtävää. Kilpailusta ja oman edun varmistamisesta ei ole pitkä matka niihin järjestelyihin, jotka on luonteva liittää pääosin vapaudeksi ja sen tavoitteluksi kutsuttuun pyrkimykseen.
Jos hallinnot ovat esim ostettavissa jne, ei tällaista hallintomallin kautta hallintaanpääsylle tulisi antaa kohtuutonta mahdollisuutta. Luonnollisesti hakeutuvat vahvat toimintayksiköt tulisi rakentaa terveemmin. Laki ja rakenteet eivät tue, vaan antavat mahdollisuuden systeemin tehokkaaseen hakkerointiin ja kaappaukseen.
Luodut rakennelmat ovat hyväuskoisuuden varaan rakennettuja. Hyväuskoisuus taitaa kostautua kaiken aikaa yhä enemmän. Kun mahdollisuusrakennelmia on, ja ihmisten käytännön selviytymismalli entislainen, on seurauksena melkoisia riskejä.
Mitä suuremmasta ja potentiaalisemmasta rakennelmasta on kyse, sen suurempaa riskiä liittyy mahdollisuuksiin. Tässä kohden eivät vakuuttelut riitä, eikä etenkään silloin, jos asiaintila eivät ole heti ja helposti jokaisen todettavissa. Se, mikä sumutus ja epäselkeys on luotu alemmalta tasolta suhteessa sitä alempiin, siitä lähtien jää tasot suojatta ylemmän hyökätessä ja kaapatessa systeemi.
Amerikan luontevat alkuperäisyhteisöt olivat paikoin luonnon ja toistensa kanssa balanssissa. Samoin voi olla monen muun tämänhetkisenkin kokonaisuuden kanssa. Erilaisia valloittajia vastaan suojautuminen on kuitenkin tärkeää, jotta omaa elämäntyyliä voisi jatkaa ja vaalia missä se on hyväksi osoittautunut.
Rehellisyys maan perii. Jos kansa ei ole kiinni luodussa, tai luodussa ole kiinni kovin moni, niin siitä lähtee irrallisuuden vaihe. On saavutettu vapaus, jota on päätetty hakea. Kiva olisi kysyä asiaa niiltä johtajilta, jotka ovat onnistuneet tämäntyylisessä. Lieneekö toisaalta tarvetta.
103. Talouden selkeytys ja hallittavuus
En ymmärrä perustulon rahoitusongelmaa.
Jos sosiaalietuudet pidetään samana, ja summa laitetaan yksinkertaiseen perustuloon, niin sen jälkeen voisi katsoa, mikä on nykyisen perustulon suuruus. Eiköhän se riitä, ja ilman kulujen lisäämistä, tai jos kuluja on tarve leikata, tulisi niin tehdä joka tapauksessa.
Myös yritystuet ovat luonteeltaan tukia, joten ne tulisi saattaa samaan pottiin. Yrittäjä on ihminen siinä missä työtä perinteisemmin kaupusteleva työntekijä.
Ja asumistuet pois, koska siten saadaan aitoa aluueellista kilpailua. Samoin kilpailua ylipäätään asuntopuolellen tarjontaan, joka taitaa elää omissa sfääreissään.
Järjestelmän on oltava heti todettavissa jokaiselle terveeksi. Ei pitäsi olla liian vaikeaa. Tai mitä tehdään päättäjillä ja kuvioiden järjestäjillä, jotka ovat niin heikkotasoisia yksinkertaisen ja toimivan systeemin luomisessa.
Kansalaisten taloutta ja sen toimivaa hallinnointia voi vähätellä, ja käytännön tasolla panostus ei näy hyvin. Asialla lienee paljon yleistä merkitystä.
102. Perusteleminen ja vahvemman oikeus
Usein perätään perusteluja ja vaaditaan jotain väitteiden ja mielipiteiden tueksi.
Aika hassua, sillä jos väitteiden esittäjä on alempiarvoiseksi katsottu, ei noilla odotuksilla ole arvoa, tai arvo on jopa irvikuvallisen kielteinen. Jonkin on pakko olla pielessä, vaikkei tiedettäisi, että mikä. Yleensä kyseessä voi olla jokin ala-arvoisuus tai sopimattomuus.
Päinvastaisessa tapauksessa ei perusteluja vaadita, tai perustelemattomuus on tärkeä osa vuorovaikutusta.
Joten se faktisemmasta ja perustelemisista.
Se perustelee tai pyrkii perustelemaan usein parhaiten, joka kokee tarvetta perusteluihin. Harvemmin perustelemaan pyrkivä kuitenkaan tajuaa, ettei perusteiden hakeminen ole kuin viivytystaistelua sen puolesta, mikä tulisi olla oletus kaikesta huolimatta.
Asiallisuus ei toimi eriarvoiseksi koettujen kesken. Jos kahdenkeskisesti tai jossain intiimissä, niin viimeistään julkisemmaksi vietynä muuttuu kommunikaation luonne.
Mitenhän EM ilmiötä tulisi sitten soveltaa käytännössä. On varmaan aika merkittävä seikka huomioitavaksi.
Asiat ovat keppihevosia. Keppihevonen toimii vain ylempiasemaiselle. Jos keppihevosta käyttää väärä ihminen, on kyseessä roolitukseen liittyvä epäselvyys. Se tulee pyrkiä oikaisemaan, koska viime kädessä ihmistenväliset ovat ihmistenvälisiä, ja usein asemallisessa mielessä, ja tämä korostuu tosiaan monesti.
Jos asia on keppihevonen, toimii se parhaiten kiistanalaistettavuuden ollessa minimi. Jos kiistanalaistamattomuutta ilmenee jonkin tosiasiaksi katsotun liittyvästi, niin kiistanalaisuuteen vetoamisella on vahvaa arvoa ihmistenvälisyydessä, mutta vain oikean ihmisen käytössä.
Tarkemmin ottaen faktisuus ja kiistanalaistamattomuus eivät ole asiapohjaisuuteen liittyviä perusteita minkään puolesta, jos kyseessä on ihmistenvälisyys. Jos kyseessä on asiallisuuspainotteisuus, on meininki toinen.
Yksinkertainen ilmiö kanssakäymisestä. Silti tuskin kovin laajasti tajuttu asia.
Faktisuus tai selkeä perustelu voi jäädä kaivelemaan sitä, joka voi käytännössä kävellä tällaisten yli. Oireilua voi näkyä, mutta selkeämmin runnoja ei pahemmin huonoa omaa tuntoa tmv koe. Olisiko nyt politiikassa tämä vaihe? Enteilee, mitä tekeekin, en osaa sanoa varmaa.
Peruste ylikävelemiselle on selkeästi koettavissa, vaikkei sitä tarkemmin heti tajuaisi. Tämä riittää. Usein molemmille osapuolille. Silloin vallitsee "seesteisyys", tai sitä voi jokainen leikkiä mielessään.
Mitä tapahtuu kun asioita ei voi enää selkeästi peitellä? Onko käytettävä viime kädessä sitä, mikä palauttaa takaisin luonnollisuuden ihmistenväliseen? Tuskin ihan niin sivistynyttä, ja sekin sivistys sitä, ettei kaikkea tarvitsisi aina viedä eteenpäin niin vaikeasti ja kovalla hinnalla.
Toisaalta jänski ilmiö kaiken kaikkiaan.
101. Nykymuotoinen terrorismi
Voiko olla niin, että terrorismi on käytännössä ainoa vaikuttava "oppositionaalinen" voima nykyisyyden vetotavalle täällä länsimaissa, jne?
Suomessa oli jotain terrorismia historiassa, ja on ollut monenlaista uppiniskoittelijaa suhteessa mm kirkkoon, jne, tosin he ovat nyttemmin sankareita, eivät niinkään terroristeja.
Jos nykyinen terrorisminimike on jo sillä tavoin vaikea, ettei sen alle nimettyjä enää osata laskea samalla tapaa hyväksyttäväksi millään muotoa? Silti funktio olisi jotakuinkin sama.
Tarkoitan esim sitä, että jos valta on hajaututempaa, on sitä vastaan sotimisen muoto epäselvempää, jos ylipäätään mahdollista. Käytännössä silmittömyys ilmenee, ja tätä korostetaan ei-terrorismipäädyssä.
Valta on lonkeroitunut yhtä tehokkaasti kansan keskuuteen kuin mitä terrroristeiksi kutsutut tekevät kun menevät siviilien keskuuteen, jotta heitä olisi vaikeampi pommittaa pihalle.
Entä jos terrorismissa on ainoa mahdollisuus, joka on enää olemassa? Siis käytännössä. Melko epäsovinnainen arvelu, tosin voi olla miettimisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti