Vankeustuomio. Pakkoyksinäisyys. Kavennetun elämän tila. Toisten reunaehtoihin asettautuminen. Koko lailla häkitetty.
Tuollaiset käsitteet pyörivät päässäni vielä eilen, ja pikkasen myös tänä aamuna.
Sopeutuminen on tässä tapauksessa ollut vaikea. Hyvää on se, että nykyään osaan käsitellä muutosta jotenkin kirjoittaen. En kykenisi sopeutumiseen vielä tällä hetkellä ilman tätä apuvälinettä.
Aiemmin olisin ollut kyykyssä tällaisen esteellisyyden takia.
Ehkä elämänhaasteissa on tärkeää se, että haasteisiin pystyy vastaamaan jotenkin taistellen. Kun taisteluvalmiudestaan pääsee perille, ja siihen voi periaatteessa ajatella turvautuvan, niin ehkä tämän kasvamisvaiheen jälkeen voi sopeutua, eli päästää irti menneestä ilman sopeutumisvälineitä.
Tärkeää on siten selättää vaikeudet. Kohdata hiertävät ja mieltä painavat haasteet, ja hankkia valmius niitä varten. Kun valmius haasteita varten on rakennettu, olisi se vasta luonnollinen tila tehdä luovutus.
Kun kasvua on riittävästi takana, tulisi myös tehdä se luovutus niihin taistoihin, joita varten on joutunut varautumaan. Ongelma on helposti se, ettei aina tiedä sitä, että oikeasti voisi jo päästää irti. Mitään taisteluja ei enää tarvita enää tietyillä suunnilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti