sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Viestinnän lyhytarvioinnit

Tykkäämisestä, toimintona, debatoitu joskus foorumeilla.

Peukutukselle ei ole vastatoimintoa, siis peukku-alas-osoitusta, tosin muitakin osoituksia on yleensä valittavissa sille, miten mitäkin kokee.

Sisällöllisesti arveltu vähän köyhän oloiseksi toiminnoksi. Voi osallistua, melko vähin perustein, muutenkin kuin vastaanottajana.

Jos peukutus, ja sen kaltainen vakiosymboli-osoitus, on ainoa osallistumisen muoto, vastaanottamisen lisäksi, niin missä ympäristössä vallitsee, voi olla ongelma, tai kertoa kanssakäymisen alhaisesta laadusta.

Missä noin karkeaan ei tarvitse turvauta, yksinomaisena, lyhytarvioinnit, tietyn suhtautumisen osoittamiseksi, voi olla ihan ok. Äänestys demokratian eräänä välineenä on tätä, että yhdelle peukku, muille nollat, ei tietääkseni miinuksia, missään.

Lyhytarvionnit vastaavat keskustelunsuuntaisemmassa hajanaisempaa, tai spontaanimpaa heittelyä, tai sättiä. Jotain muutakin voi yleensä tokaista, kuin käyttää valmiiksi rakennettua, suhtautumista jotenkin kuvaavaa symbolia.

Suhtautumisen kanavointi tiettyihin vastauksiin, on kaventavaa osallistumista, ja voi kaventaa suhdetta arvioitaviin asioihin. Ohjailua ja johdattelua voi joskus olla myös se, jos kysymyksiä yleensäkin esittää. Kysymykset voivat toisaalta olla myös avaavia, samoin, jos ne osoittautuvat liian kapeiksi, vaihtoehtoineen.

Mitä SOMEa seurannut, niin media siirtynyt "vuoropuhelevampaan" muotoon, mm kysellen asioista.

Johdattelu tiukempanakin, voi olla paitsi kaventavuuteen tähtäävää, tai sitä aiheuttavaa, niin myös avaavaa. Jos vallitsevuutta ajatellen, jotain on fokustettava, jotta avartumista voisi ilmetä, tuo painotus lisää arviointipaikka mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti