keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Persmono-logiikasta


Nyt ehkä kykenee pikkasin paremmin eväin selvittää sen perustelua, miksi yleinen lainaamis/siteeraamis-käytöntö ei välttämättä ole kovin fiksu, vaikka joskus joo.

Hassun sanomattomasti sanottu, mutta edellinen lause kuvaa just sitä, mitä ajattelen, joten epäkorrektista tyylistä voi esittää valituksen vaikka blogin ylläpidolle, jos tykkää.

Kun ei lainaa jo-käytyä keskustelua, joutuu aitoon "aivo"työhön, kun kasailee vastausta sanotun pohjalta. Tässä tosin voi "murskattavaa", siis esim yhteenniveltyvyyden haasteen suuruutta yrittää valita järkevästi.

Jos omin sanoin kertoo käydystä niin, että aiempi on seesteisesti mukana, niin joissain tilanteissa, haaste on tosi suuri, tosin riippuu kirjoittajasta, siis aiemmasta työskentelyhistoriasta.

Aiheena tämä tuntuukin olevan yhä niin haastava, että ehkä jätän toistaiseksi kaapimatta kovin paljoa.

Jos jotain tiivistystä yrittäisi, vaika yhdellä sanalla, niin esim asiatatsillisuus voisi olla tässä eräs. Vaikkei ainoa, niin joskus merkittävä. Keskustelumahdollisuudet ovat kuitenkin niin moninaiset, ettei tuokaan ole kuin yksi osa käsittelyä.

Miten paljon monipuolisuudesta voi olla mukana, ja miten paljon sitä kannattaa ottaa mukaan, jotta syntyisi jotain odotusarvoista, jota voisi arvioida ilmaisijan mittarein, tai muiden, tai miten muuten?

Teen metaa aika paljon tähän tyyliin, ja oikeastaan tämä pohjustaa sitä, miten rakennan toiminnalleni jotain yleiskontekstia, joka saattaisi palvella jatkossa paremmin tuottamista.

Näissä on paljon huomattavaa. Esim edellisen kappaleen alussa hoksasin, että pitkien lauseiden eräs peruste on toiston minimointi. Työ tekijäänsä opettaa, ja heräämistä edistää.

Tällainen viesti on opettajamainen. Vaikka tehoa on, niin toisaalta tökkivyyttä. Tällaisen kohdan tasoittaminen taas vaatii uuden oppimista. Persmono-loogista. Oikeasti arvostettavaa, koska enemmän hamuttavan sijaan, on selkeää läpikäymistä.

perjantai 8. toukokuuta 2020

Korona, ja kasvomaskit

Maskien sijaan, tulisi pärskiä hihaan. Tavan voisi opetella olemaan yleinen.

Perusteluna kokonaisuus. Hihat kulkevat mukana, koronan maskikausista huolimatta. Jos idea selvä, niin hihan sijaan voi käyttää paidan alempaa osaa. Tuskin menee nakuiluna.

Maskit ovat vähän epäkäytännöllinen asia arkeen. Kertakäytöllisyys lisääntyy, ja ylimääräinen kuormitus, eri tavoin.

Maskit yleisemmin, ovat vähän kuin ampuisi tykillä kärpästä. Yskäisy hihaan, taas on ekonomista täsmätoimintaa, jossa toiminnalle on laskettavissa selkeämpi kustannushyöty.

Kun samaan aikaan koronassa on isoja kysymyksiä, niin maskin voi nähdä osana orjentoitumista. Pakotteena maski on hassu, ja opettaa luottamaan näennäiseen turvaan, terveen järjen käytön sijaan.

Järjenkäyttövaje isompana on, huolestuttavampaa. Jos ei osaa yskiä tai aivastaa hihaan, tulisi pitää maski. Ehkä näin perin.

Laajasti käytettynä maskinippeli voi olla isompi haitta. Sitä tosin ei ole ehdotettu vakavasti kuin suljettuihin liikennevälineisiin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Unista ja vaeltelusta todelisuutta kohti


Hypoteesit, ennusteet, ... tieteessä. Menin jokin aika sitten kertomaan, että arvelut ja niiden sopiva olemassaolo, voisi tehdä hyvää siinä, että ei sorruttaisi turhaan övereihin, esim johonkin uskonnollisuuteen, tai utopiointiin. Ja että arveluja voisi ehkä jotenkin mitata, tai arvioida, että miten mahdollisia voisivat olla.

Arvelu on jotain ahaa-elämystä, tai jopa intuitiota, jonka ei tiedä vaikuttavan, mutta joka luo suuntaa. Jos jotain intuitiota tuo esiin tietoisesti, niin herätteen konteksti voisi olla eräs sellainen tekijä, joka merkitsee.

Voi olla, että kun on hetki nähdä jotain tavallisesta poikkeavaa, ja tässä tilanteessa kertoo jotain mahdollisesta spekulatiivisesti, niin samaan päätelmätilanteeseen ei ole enää pääsyä noin vain. Intuitiviisia päätelmiä ei siten voi hallita, mutta niihin voi tarttua.

Jos intuitiosta tekee tietoisen kautta jotain vankempaa, hämärtyy jotain. Tietoinen tarttuminen intuition löydökseen, tarkoittaa mahdolliseen kurottelua, eri kontekstista, josta käsin tavoiteltuun on jotain, mutta lähdön ja ennusteen välissä isompi kuilu, kuin aidossa arvelutilanteessa. Intuitiolöydöksen voisi siten sössiä, turhalla päkistelyllä.

Ei ole yllättävää, että eri tilanteissa, aika erilaiset asiat tuntuvat mahdolliselta. Jos asiaan liittyy jotain kollektiivista, niin juttu menee monimutkaisemmaksi. Jos kollektiivinen intuitio toimii, niin toimii. Just. Näitäkään ei voi saada aikaan miten vain.

Todellisuus on sitä hakemista, sillä emme tiedä ihan kaikkea siitä, ja joskus voi syntyä tarve jollekin tietämiselle. Siten tietty spekulointi, ennakointi, tai ennuste vastaa vähän hypoteesia, tieteen puolella, ollen jotain kokonaisempaa kuin se, joka falsifioituu tai osoittautuu todeksi.

Intuitio voi kulkea parhaiten luottavalla, jota intuitio vetää. Tässä olisi positiivisen ajattelutavan etu. Että asiat toimii, ei asianomainen oikein osaa kertoa tarkasti. Osin onni taitaa olla turhan unohtamista, tärkeämmän tieltä. Toisaalta kun ajattelee, että epäonnistumisia kun kelaa, ne tulevat sitä mukaa lähemmäs ihmistä. "Seura tekee kaltaisekseen."

Varmaan viime vuonna menin tsoukkailemaan tällistä päähän, että voisi resetoida jotain. Sarjakuvissa joskus on teemana se, että kun joku saa tällin, pimenee muisti. Sitten kun tällätään uudestaan, niin valot syttyvät, ja kaikki toimii taas. Tällaista en osaisi oikein arvella, vaikka menee kulttuurin mukana.

Pari viikkoa sitten käytännössä totesin, että pitää paikkaansa. Asioita voi muistaa aivan toisella tapaa, jos saa tällin. Ei tarvinnut luottaa teorioihin, eikä ennusteisiin, kun voi todeta ihan selkeästi.

Ennusteita ja jotain tuonpuoleisia (intuitio) ei voi lähteä paisuttelemaan. Se ei ole perusteluin nostettavissa itsellekään, jonnekin vieväksi. Seuraamiseen voi toki liittyä jotain. Jos sopiva sovellustilanne, voi asiat tavallaan vain järjestyä. Voi siten saada aikaan omituista, kun käyttää jotain aivot narikassa -periaatetta. Nojaaminen tällaiseen vaihtelee, tosin kovin paljoa tästä ei kerrota, kuin kansanpuheina.

Unimaailmaa arvostanut vähän samalla tapaa. Siitä kirjoitus syntyikin, kun kuuntelin painajaisista tämän: https://areena.yle.fi/1-50483252. Osa unistani ovat viesteiltään hyvin ymmärrettäviä, tosin niiden näkemistiheys vaihtelee.

Se voi olla vähän hankalaa, että jos päivätajunnallisesti käsittää jotain vahvasti, niin poissulkevuutta voi olla niin paljon, ettei heikompia lankoja ole seuraaminen. Päiväkontekstin vahva erilaisuus kuvineen, joihinkin toisiin, mutta kuitenkin yhtä vahvoihin konteksteihin ja kuviin, voi olla yhdistämättömän kuilun takana. On tyypillistä, ettei unia muista, suurta osaa niistä.

Että päivällä ei sovella unien kontekstia, lienee ihan turvallisuustekijä. Päivä tosiaan sitoo ihmistä, ja sen havaintomaailman kytkennät. Eipä livistellä. Kaikki livistely tavan tajuntamahdollisuudesta, ei välttämättä ole todellisuuden löytymisen kannalta kielteistä.

Stephen Hawkings on tyyppi, jota väitetty aikaansaavaksi, fyysikkona. Jos ei aistien puolesta ihan kaikki pelaa, niin sitten voi joutua oleilemaan siellä, missä vähän toisenlaista. Kun on niitä kaksikielisiä, eli kaksi selkeän merkittävää tuloa kielelliseen maailmaan, niin Hawkings oli sitten kaksoiskansalainen, toisella tapaa. En tiedä tästä. Ennusteen voi heittää kyllä ihan järjellisen oloisin perustein, piirteen yleisestä olemassaolosta.

Freudilaiset lipsahdukse saattavat olla välittöminä, tällaiseen teemaan liittyviä. Jotain ohitetaan, eikä ohittaminen toteudu fyysisenä refleksinä, tosin sitä läheisesti muistuttavasti. Reflekseissä on jotain aika primitiivisen todellista. Jos niitä ei ilmene, ei ehkä ole kaikin tavoin kytkeytyvä. Assosiatiivisyys on varmaan jotain samaa, tosin se liitetään tavan merkityksessä, omalla tavallaan.

Kirjoittaminenkin voi olla parhaimmillaan heräteseurailevaa, siinä missä muukin toiminta ja rakentelu. Että kirjoittelun ottaa täysin strictisti (öö), voi sulkea pois kirjoittamisesta sen ulottuvuuden, josta kerron. Kirjoittaen voi vaeltaa, siinä missä samaa tekee tallustellen, tai muuten vetelehtien. Mitähän kulkutapoja yleensäkin on olemassa? Mikä sopii itselle luontaisesti, tai onko löytänyt jotain itselle luontaista? Osa tällaisesta voi merkitä henkisesti paljon.