Usari1

UUSISUOMI.FI-KIRJOITUKSET

 Kirjoitukset (1)

2.11.2014 – 9.8.2013
http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Linkki => Kirjoitukset (1) (2.11.2014 – 9.8.2013)
Linkki => Kirjoitukset (2) (20.2.2016 – 3.11.2014)
Linkki => Kirjoitukset (3) (26.10.2016...28.3.2016)


Ajatuksia kirjoituksista

Blogin kirjoitukset on luotu ajatusten (ja osallistujienkin!) rakentamismielessä, kuten muukin tuotantoni. Väliaikaisuus ja keskeneräisyys on lähtökohta, vaikka senhetkisiin käsityksiin voi ja tulee luottaa "100-prosenttisesti". Tarkoituksena on saada kirjoittaja (ja toivon mukaan muut mukaan) vähintään ajattelemaan enemmän erilaisesta elämään liittyvästä. Kirjoitustoiminta voi ehkä auttaa myös enemmän elämään pääsyssä.

–––––––––––––––

50. Vapauden ja itsenäisyyden kaipuu


Valta houkuttaa ja koukuttaa. Jos olisit selkeässä asemapaikassa, mitä voisit luvata puolestasi? Entä jos olisit siirtynyt paikalle pitkälle huomaamatta, tai vaikka suoraan äidinmaidon kasvamana?

Elämä on hassua. Siinä kun on paljon valtaa, ja valta voi olla itsestäänselvyydeksi muotoutunut, niin vallankahvassa oleva on käytännössä syyntakeeton.

Tuota on terroristin, ja muun marginaalisen vaikea ymmärtää. Asian voinee ymmärtää selkeästi vain vallakkaan vinkkelistä.
Enemistön valta ja valtaankasvu on vaikein. Diktaattorikin on paikallaan kovin yksin. Ellei nuo sitten yhdisty. Yllättävän hyvin taitaa parivaljakko tosin löytää toisensa.

–––––––––––––

Parasta olotilaa haetaan usein vapauden avulla. Kun on valtaa, on taatusti myös vapauksia, ja voi suorittaa helposti paljon sellaista, jota tarvitsee ja toivoo. Kun on mahdollisimman suuren vallan mukana, maksimoituu tuo mielessä oleva tavoite.

Ei taida kuitenkaan toteutua ihan tällä ideallakaan se paras tilanne, vaikka kovasti olisi tavoitteena. On hyvä jotenkin ajatella mahdollisuudet loppuun, ettei tarvitsisi satsata niin kovin ohi menevään.

Natsisaksassa taisi toteutua eräs tällainen yritelmä. Kai näitä on paljon historiassa eri muotoisena. Saadaanko tavoite jollakin yrittämällä vietyä vihdoin loppuun asti? Mitä se sitten tarkoittaisi? Kenellä olisi mahdollisuus suorittaa selkeämmin onnistuva yritys? Entä jatkossa?

Kasvu tapahtuu etenemällä siihen, jossa on selkeää vapautta ja itsenäisyys. Ei itsenäistä asemaa voi saavuttaa miten vain, tai jos tuon yrittää runnoa todeksi, ei seurauksena ole se haettu. Ei kuitenkaan nappaa saavutettuna.

–––––––––––––

Valta on tosiaan ihmisyyteen kuuluva. Ihan sama onko kyseessä yksilö tai häntä suurempi taho. Itsenäisyys on varmasti niitä arvokkaimpia tavoitteita. Sen avulla on mahdollisuus suorittaa parasta palvelua. Itsenäisyys ei kuitenkaan ole irtiolemista. Itsenäisyydessä, tai siis siinä vapaudessa on suuri potentiaali, ja samalla ehkä suurin riski.

Vapauden suhteen tulisi olla varovainen. Toisaalta myös siinä, ettei vapautta kohti pääsyä pyritä tarpeettomasti estämään. On varmasti klisee todeta, ettei ole vapautta ilman sidonnaisuutta. Järjestelynä ei mikään läpihuutojuttu.

–––––––––––––

Kirjoituksessa nostettu juttu on melko kulunut ja simppeli. Kai tätä itsestäänselvyyttä voi silti kertoilla selvemmille vesille, kun on toisaalta niin lähelle menevä, että on helposti sumeuden piiriin kuuluva.

49. Elämän rakentumisesta


Sota, konfliktit ja kärsimyskin varmaan johtuu (paljolti) paineesta. Painetta synnyttää jokainen jonkin verran tiedostamattaan, ja varmaan sitä saa myös eri tavoin annettuna. Seuraus on, että ennenpitkää trendi johtaa repeämään. Palo syttyy ja lieskat leviää. Tai vuoto ja laineet.

Jos em:n riskiä haluaa tietoisesti kasvattaa (jonkin syyn takia), ja kokea seuraukset, niin mitäs sille sitten muuta voi kuin seurata sivusta, ja varmistaa se, ettei itselle ja sivullisille käy höpsäkästi? Ei voi liiaksi puuttua toisten toimiin, vaikka toimijat olisivat suurimmassa vaarassa.

Onko esim sodilla ja monilla paineistuksilla sittenkään pohjaa siinä mielessä, että kaikkien tulee niihin osallistua tasa-arvoisesti? Tuntus siltä, etteivät olisi kaikkien projekteja samalla tapaa.

Miksi siis muiden asialle samalla tapaa (tai enemmän) riskien satoa (+/-) niittäessä? Ja miksi estää sitä suurempaa paineistajaa ja läpiviejää kohtaamasta se, mitä hänen oma toiminta käytännössä tarkoittaa? Miten voi järkevä palauteketju toimia, ja riittävä palkkiojärjestelmä, joka on kaiken tolkullisen peruslähtökohta.

Jos ajatellaan yksityisiä ja yhteisiä toimia, niin tuloksellisuuden ensimmäinen tae on mahdollisimman vankka kytkentä reaktioihin ja tehtyihin ratkaisuihin sekä niiden seurauksiin. Tai no, tuntuma ei saa hävitä liiaksi.

Kuningas, napa, asemakas, tai noihin pyrkivä käyttää tai pyrkii käyttämään kädenjatkeita, ja suojaa itsensä kaikella mahdollisella. Myös kannattajilla, liittolaisilla, sotilaillaan, ... Hiertyköön ja tsempatkoon erilaisilla reunapinnoilla ja rintamilla.

Sama toteutuu monessa. Rakentumisperiaate on hyvä tietää.
Kohtuutta, ja siten oikeudenmukaista lienee (mm) se, että riskiin liittyvä sato jaetaan sen mukaan, miten menisi myös mahdollisesta tappiosta vastaaminen. Joka ei todennäköisesti nauti niin paljoa mahdollisesta sadosta, tai ei sitä edes halua, ei ole velvollinen osallistumaan yhtä paljoa riskin luomiseen, eikä tappion vastaanottamiseen.

48. Kohti kiistatonta vaihtoehtoa


KIISTATTOMUUS
Varmat asiat vaativat kunnon näyttöjä. Mitä ei voi näyttää toteen, se on ainakin sillä hetkellä kyseenalaista, ja kyseessä on todennököisyyksien perusteella huuhaa varmennusten jälkeen, jos asiaan voi edes saada lopullisempaa selvyyttä. Asioita tosiaan ratkotaan monessa yhteydessä pitkälle varmuuteen perustuen. Ei ole niin väliä sillä, mistä kaikki lähtee. Voi lähteä siitä, mistä ylipäätään saadaan kunakin hetkenä kehitys alkamaan.

ESIMERKISTÄ (implementointi, vaiheet A-B)
Kehitysaskeleet kuvitteellisia tms, eivät välttämättä kovin pitkälle osuvia. Tarkoituksena ilmaista lähinnä tapa, jolla lopullisempi juttu toteutuu, tai sitä voi sopivasti edistää, mikäli tosiaan on selkeää ja oleellisesti ottaen vahvaa tarvetta. Moni asia ratkeaa lopulta kuin itsestään. Ratkeaminen tulee lopulta yllätyksenä, mikä on asiaankuuluvaa. Ratkaisumenetelmää voi soveltaa yllättävän monessa tilanteessa, kunhan peli vaan saadaan käyntiin.

A. LEBENSRAUM
1. Työpaikkoja, eli ajattomammin sanoen paremman tai välttämättömän lähteitä on rajattu määrä.
2. Työpaikoista käydään taistelua, koska elintilaa ja vapauksia (raha) halutaan.
3. Rahaa saa myös sen perusteella, ettei työpaikkaa onnistu saamaan itselle.
4. Rahaa voi saada tekemällä töitä tai olemalla työtön.
5. Työttömyys on vaihtoehto. Näin haluaa käytännössä pitkälle jokainen. Myös työläinen.
6. Palkansaaja elättää työttömän.
7. Työntekijä kuormittuu jo pelkästä tilanteesta, ja työtön syrjäytyy toimesta.
8. Tilanne on kestämätön vähän kaikille, ja erityisesti elättäjälle.
9. Syntyy vastakkainasettelua, pahoinvointia, levottomuuksia, konflikteja.
10. Tilanteeseen 9 on pakko herätä jossain vaiheessa kunnolla. Elintila on varmistettava sille osalle kansaa, joka voidaan katsoa vastuulliseksi. Roistot vaikka hirteen, tai saunan taakse. Tai jonnekin sopivalle alueelle, ja vaikka riittävää pommitusta, jotta tilanne pysyy hallinnassa.
11. Kohta 9 on kiistaton, joten ratkaisuna kohta 10 on täysin välttämätön.

B. X-KAMMIO
1. Poltetaan fossiilisia polttoaineita eri perustein, ja ilmaan joutuu entistä enemmän kasvihuonekaasuja.
2. Kun ilmassa on riittävästi kasvihuonekaasuja, Maapallon lämpötila nousee.
3. Kun lämpötila nousee, on seurauksena ahtaammat paikat, eikä suotuisia elinoloja ole niin paljoa.
4. Kun vastakkain on me tai he, niin kai se on taisteltava elintilasta.
5. Lopullisempi ratkaisu on välttämätön, ja se tulee toteuttaa jotenkin. Kohta 4 on kiistaton.

47. Näennäisturvallisuus


Ihmiseen liittyvät luonnollisesti rakentuneet ja rakentuvat tilat (ja olemisvaiheet?) saatetaan viimekädessä mielen"terveys"-tahon johdolla/toimesta/siunauksella kuulostamaan hyvin epänormaaleilta diagnoosi-nimikkeiden avulla, sekä liittämällä suurin osa omituisesta kyseenlaiseksi, kunnes toisin todistetaan. Tilanne on ehkä yhä vähän sama.

Vaikuttaa siltä, että henkisen puolen ja liikkuvuuden osalta ihminen on muutenkin vaihtelevassa määrin lobotoitu. Vaikka lobotointia ei enää tehtäisi veitsellä, niin samaan päästään tehokkaammin normatiivisella lähestymistavalla, ja joskus tosiaan jopa fysiologiaan suoraan vaikuttavalla lääkemanipulaatiolla.

Ihmisten jako erilaisuuden perusteella ei ole aina väärin. Jos erilaisuutta (ja outouttakin) on,  niin sen oivaltaminen voi olla tärkeää realismia, ja olemassaoleva erilaisuus kannattaa pyrkiä tunnistamaan. Jatkotoimenpiteet erilaisuushavaintoon liittyen voivat hyvin olla vapaita, mutta tarkoituksenmukaisia, tai siihen pyrkiviä.

Erilaisuus, jännittävyys ja säpinä saadaan ja tarjotaan mieluiten teeveen, viihteen ja muun keinotekoisemman rakentelun kautta. Tämä on osa todellisuudesta irroittautumista. Irrottautuminen on joskus juurillaolevaan parempaan sopeutumiseen liittyvää ja tehokasta, mutta sitä voidaan käyttää myös väärin, kun on muutenkin tapana hurahtaa avautuviin mahdollisuuksiin kokonaisemmin.

Erilaisuus luonnollisesti ilmenevänä ja erilaisesti rakenettunakin (spesiaalisuus) on ainakin joskus hyvä asia, mutta tuntuu siltä, että rakennettu pyrkii liian usein hajoittamaan eikä antamaan kokonaisuuteen buustia kuten kuten on ehkä joskus ollut tarkoitus. Luonnollisesti ilmevä erilaisuus on usein jo katastrofaalisesti koettua, ja kun se pyritään jopa blokkaamaan, täytyy kiertelyä kompensoida keinotekoisen jännityksen rakentelun avulla.

Markkinatalous, individualismi, oman onnensa seppyys, omien polkujen kulkeminen, ... olisivat jotain niin tervettä, ja jopa paluuta juurille. Ovat eniten bluffia. Suhde ja reagointi erilaisuuteen, juuriin ja haasteisiin on kuin masturbaatiota. Hyvää se on tuokin, kunhan tiedostaa toimensa ja järjestelyjensä merkityksen. Vinoutua voi, ja etenkin selkeissä haasteissa. Tietyt perversiot taitavat olla yksilöä suurempia, ja sekä myös hyvin vaalittuja. Siunausta vaan :)

46. Suojautuminen, asemat – ratkaisujen ja etenemisen esteet


Yllättävän moni tärkeä asia ei usein etene toivotusti. Etenemättömyys on usein sitä, että keinot loppuvat, eikä uutta parempaa lähestymistapaa osata hakea. Tavoite voidaan tietää, mutta tarvittavia keinoja ei keksitä, ajateltuja keinoja ei haluta muuttaa, tai keinojen muuttamista tai hiomista ei haluta edes nähdä mahdollisena.

Hankalaa jumitilanteissa, tai etenemisen hitaudessa on se, että uudet keinot vaativat näkemysten ja tarkastelutapojen muutosta. Jumitilanteisiin liittyvät näkemykset, tai siis tarkastelupohja ja sen luomat puitteet ovat usein lähellä ajattelijoita itseä, jolloin muutos voi käytännössä tarkoittaa itseä lähellä olevan aineksen muuttamista, mikä on erityisen vaikeaa.

Kukin yksilö voi vähätellä omaa historiaansa, ja sitä, miten on rakentunut siihen, jollainen on toimijana. Pieneltä tuntuvat ja vähäpätöiseltä vaikuttavat asiat elämässä voivat merkitä paljon toimintavalmiuksissa ja ajatusten rakentelussa. Jos ne "pikkujutut" eivät saa koskaan kyseenalaistusta eikä uudelleenjärjestelyimpulsseja, niin suuntaus ja mahdollisuudet edetä säilyy samana jatkossakin.

Miten muuttaa ja järjestellä itseä lähellä olevia asioita tarkoituksenmukaisemmin? Ainkaan näin moni asia, teema, tai menettely ei saisi olla tällä tavoin pyhä ja suojattu, vaan käsittelyjen tulisi olla selkeämmin ja monipuolisemmin esteisiin kohdistettavissa.

Itse olen kirjoitellut monessa yhteydessä "lähipolitiikasta". Keskustelufoorumeilla puhutaan myös metakeskustelusta, sekä keskustelusta, jonka aiheena voivat olla myös henkilöt ja heihin läheisesti liittyvät. Aiheita voi ja kannattaa käydä sopivista kohdista, ja joskus ne ovat alueella, joita on tapana pitää koskemattomuuden piiriin kuuluvina.

Kun puhutaan yhteiskunnan luottamustehtävistä, niin valintoja varten kaivetaan jonkin verran enemmän tietoa henkilöstä itsestään. Avoimempaa henkilökuvaa varten ollaan valmiita jonkin verran tinkimään niistä sopivaisuuksista, joihin tavallisella kansalaisella ajatellaan olevan parempi oikeus.

Yhteiskunnassa ja ja etenkin pienemmissä yhteisöissä, piireissä tai tilanteissa syntyy hetkiä, jolloin yksilöä tai jotain tahoa lähellä olevia asioita voidaan käsitellä jotenkin rajatusti, tai käsittely voi olla melko yleistä. Ongelmana lähiasioissa on se, että ne ovat asianomaiselle henkilökohtaisia, arkoja ja voivat aiheuttaa riskejä yleisemmin tiedettynä.

On varmaan niin, että järjestelyjä on AINA mahdollista toteuttaa, ja saavuttaa tavoitteita, mikäli järjestelyjen piiriin liikuteltaviksi osiksi otetaan osapuolia riittävän lähelle meneviä asioita. Moni käsittely jää varmaan siihen, missä määrin on mahdollista ulottaa järjestely osapuolia lähelle meneväksi.

Itse tehtynä, oman itsen lähestyminen on useimmiten sallittua, ja sitä saatetaan myös toivoa. Kultakin odotetaan sopeutumista, ja jotain retvakkuutta järjestää itsensä siten, ettei muodostu suuremmaksi esteeksi.

Sellainen on arveluni, että lähiasioiden avaamiseen liittyy monesti paljon edistävää. Avoimuus vähintään itselle suotuna, ja joskus myös yleisempänä, voi johtaa oivalluksiin ja ratkaisuihin, joita ilman ei kaikki etenene järkevästi. Näin jopa henkilökohtaisemmin ajatellussa elämässä.

Yksilöä tulee kunnioittaa ja häntä lähelle menevässä ollaan erityisen tarkkoja. Johtuu varmaan siitä, että hyökkäys ja puukotus on niin tavallista, tai siis ainakin merkittävää. Suojautumisella on kuitenkin hintansa, ja eräs kalleimmista maksetaan ehkä siinä, ettei tarvittavia asioita voida ratkoa, eikä eteenpäin päästä tavoitteissa, tai ei olla sopivassa liikketilassa.

Usein herää se kysymys, että onko asioissa ylipäätään mahdollista edetä, mikäli suojeltavista tekijöistä pidetään kiinni kuten on tapana. Suurinta eteenpäinmenoa ja asioiden edistämistä voi olla, kun on sopivan avoin, ja suosii avoimuutta tukevia järjestelyjä ja käsittelyjä.

Kansalaisoikeutena ja -velvollisuutena on suojata itseä ja omaa ryhmää. Entä jos sen tarvittavan suojaamisen lisäksi kiinnitettäisiin huomiota myös siihen, ettei tätä tarvetta ole niin paljoa. Jonkin verran tässä tulee mieleen se, että hoidetaan oiretta, eikä syille mahdeta paljoa, tai syihin puuttumista ehkä haluta.

45. Peliteorian herättämiä mietteitä


Jokaiseen hetkeen liittyy helposti tarve tehdä jotain ratkaisuja. Ratkaisut vievät tilasta toiseen. Jos tehty ratkaisu on suuri, liittyy siihen iso jouko muita (ehkä pääosin pienempiä) sopeutumisratkaisuja. Mitä isompi ratkaisu sen helpommin uudelleenjärjestelyn piiriin tulee enemmän. Tai tarkemmin ottaen parempi ajatella päättelyketju toisin päin, eli mitä enemmän jokin ratkaisu aiheuttaa uutta sopeutumistarvetta, sen suurempi tehty ratkaisu on. Toisaalta mitä enemmän (iso tai pienempi) ratkaisu vie ratkaisijan vaikeisiin jälkikorjaustöihin, jotka ovat ratkaistavina tärkeitä, on ratkaisu sitä enemmän umpikujallinen.

Eteneminen kannattaa tehdä useimmiten maanläheisesti, eli siten, että jokainen ratkaisu lähtee alhaalta, ts ruohonjuuritasolta (bottom-up). Vain selkeästi koettuihin asioihin on hyvä yhteys. Jonkin verran voi tehdä top-down-ratkaisuja, eli sitä, että asetetaan tavoitteita, joilla arvellaan olevan mahdollisesti merkitystä kokemuksen tasolla. Mikäli ulkoapäin tulevampi (esim järjellisempi, objektiivisempi, ...) ratkaisu ei ole selkeästi koettava, ei sen käytännön merkitystä kokemusmaailmaan pystytä "mittaamaan". Ratkaisun on tietyllä tavalla oltava "falsifioituvissa". Jonkin verran on perusteltua se, ettei nollaratkaisuja minimoida täysin, sillä viime kädessä kokemuksen olemassolo määrittää ratkaisun hyvyyden.

Oma näkemykseni on, että näkemykset, ideologiat, ... ovat alisteisia kokemukselle, joita saadaan käytännön ratkaisuista ja niiden elämisestä. Kun eteneminen on kokemusjohtoista, täytyy varmistaa se, että kokeiluja saadaan kehiin. Ykkösehto koettavien asioiden järjestelyissä on siis liike, mikäli toimija kokee siihen riittävästi tarvetta.

Toinen tärkeä järjestelykysymys on se, että kun ratkaisuja tehdään, ja niitä eletään läpi, jollain aito tuntuma ratkaisuihin löytyy, niin täytyy olla luottamus siihen, ettei mikään siirto johda liian pahaan umpikujaan. Jos sopeutumisratkaisuja ei ehkä voida tehdä, eli vaikka peruuttaa jotenkin, niin kaavailtu etenemisaskel on kyseenalainen otettavaksi. Ehkä voidaan edetä toisin.

Jos kuvioissa vallitsee hyvä tasapaino, niin se on merkki siitä, että isot osat ovat kohdallaan. Tällöin pienemmissä osissa tai haaroissa voi tapahtua jotain uudelleenjärjestelyä, mutta laajemmin ottaen systeemi lepää, ja on vakaampi.

Mikäli isot palikat eivät ole sopivasti paikoillaan, on vaihtoehtona jatkuva, ja laaja kuvioiden uudelleenjärjestelytarve. Paine pyrkii ennenpitkää kasautumaan sinne, jonne se saadaan järkättyä. Paineessa tehty tarpeiden mukainen uudelleenjärjestely merkitsee sitä, että se joka on heikommalla, sen asiat jäävät enemmän hoitumatta. Kärsijätaho on esim luonto (väliaikainen kärsijä) tai se, joka on pudonnut selviytymisen kelkasta.

Mielestäni elämisen ongelmat voidaan tiivistää paineeseen, ja siihen nähden riittämättömään sovittautumiseen, ja tehottomuudesta johtuviin sovittautumiskustannuksiin. Paine syntyy keskenään toimivien tahojen jähmeydestä. Keskinäiskytkentä on olemassa ja yhä vahvempana, mutta ei siihen liittyvää osien joustavuutta. Joustamattomia tahoja on, tosin siitä huolimatta tarkempi kartoitus ja erittely on vaikea. Joustamattomia ovat (usein) vaikka: suurvallat, eliitti, markkinat, enemmistö, addiktit, friikit, narsistit, luonnonlait, ... (Yleensä jähmeimmät ovat elottomampia ennenpitkää?)

Maailman voi, ja kannattaa käsittää yksinkertaisesti oman sopivan elinreviirin varmistamisena ja huolenpitona siitä. Tärkeä osa huolenpitoa on myös siinä, miten käy jatkossa, sillä ihminen on jonkin verran tulevaan katsova. Huolenpito omasta käsitetään vaihtelevan laajuisesti. Nykyään on tapana korostaa, ettei kovin kaukaisista tulisi kantaa murheita, vaan keskittyä lähialueelle. Itse näkisin samoin, tosin lisään sen, että ratkaisujen tulee olla myös linjassa suurempaan. Muuten trendi ei voi olla itseä ajatellen suotuisa, ja tämä elämänvastaisuus varmaan realisoituu tuntemuksena, mikäli on tuntemiseen jotenkin kytketty, eli ei ole tunnoton.

Elämänvastaisuus on myös sitä, että rikkoo luontoa ja muita ihmisiä, tekipä sitä tahtoen tai tahtomattaan tunnottomana tai jollain tasolla tuntien. Miten sovittautua siten, että tukisi jotain tasapainoista järjestelyä tai sen löytymistä? Miten voi toimia niin, että se on itseä ajatellen oikeasti mahdollista? Eroaako aiempi aika nykyisestä? Kuka toimii tarkoituksenmukaisesti itseään ajatellen? Jos vievä kokonaisuus ei toimi tolkulla, niin voiko kukaan toimia?

((Kirjoitus, eli melko puhdas yleispohdinto on väärällä foorumilla, mutta Facebook ei ole pohdiskelupaikka, eikä näitä juuri Usarin lisäksi taida muualla olla. Kiva on miettiä jotain yhdessä, ja surullista, ettei kevyempiä mestoja ole. Ylläpito voi poistaa tämän tajunnanvirran tms, tai sitten jättää tällaiset joiltain osin yleisemmäksi ilmiöksi. Kirjoitus syntyi eilispäivän Hesarista, jossa oli jotain peliteoria-aiheesta))

44. Markkinoistako se virallinen vallanpitäjä?


YLEISTÄ

Jos jollakulla henkilöllä tai taholla on valtaa toisten asioihin, tulee valta-asemassa olevan huomioida toimissaan ja järjestelyissään sen tahon asiat, joita toimet ja järjestelyt koskevat. Täysin omista asioista voi huolehtia vapaasti itse, jos niitä ylipäätään on olemassa ainakaan kovin selkeästi. Kun omista asioista poiketaan, tulee muut tosiaan huomioida, ja tämä käytäntö on jokaista koskeva.

Valta-asemassa olevalle kuuluu siis ratkaisuihin liittyvä huomioimisvelvollisuus. Jos jonkun tilanteessa olevan (alamainen) asioita käsitellään, on hänellä oikeus ja velvollisuus saattaa tietoon se, miten hän tulee huomioiduksi.

Kun valta-asema jollain elämänalueella on selkeä, on saavutettu perusedellytykset sille, että huomioimisvelvollisuus pystytään täyttämään. Keitä asia koskee, tietää kenelle informoida omasta näkökulmasta, ja joka toimii ratkaisujen tekijänä, tietää enemmän siitä, miten ratkaisuja voi tehdä.

Jos valta-asema on epäselvä, ei ole ketään, jolle informoida siitä, mikä on oma näkökulma niihin ratkaisuihin, joita itseä koskevasti tehdään. Valta-aseman huomaamattomuus antaa todelliselle vallankäyttäjälle vapaan mahdollisuuden toimittaa asioita, jotka koskevat myös muita.

TÄMÄNHETKISTÄ

Markkinat toimivat etenkin itseään varten, ja tämä mahdollisuus on lailla turvattu jokaiselle, kunhan vain ympäröiviä säännöksiä noudatetaan. Markkinoilla on siis "viidakon lait", mutta tietyin rajoituksin. Puhutaan avoimesta kilpailusta, johon tuodaan vastuu säädöksillä. Avoin kilpailu voi johtaa jonkun tahon muita parempaan asemaan, jolloin syntynyttä valta-asemaa käsitellään niitä kuuluvasti.

Puitteet em avoimelle kilpailulle asettaa valtioiden ylläpidot. Näin on olemassa selkeästi valtaa pitävä taho, johon voidaan nojata siinä, että kutakin kansalaista koskevissa päätöksissä tulee huomioiduksi se, jota asia koskee, ja joka oikeasti kantaa erilaisten päätösten seuraukset.

Tämän hetken tilanteessa on epäilty, ettei ylläpito esim Suomessa oikeasti kykene enää hoitamaan päätöksiä sillä tavoin, että kun valtaa käytetään, niin vallankäyttäjä huomioisi niitä tahoja, joita toimet koskevat. Syynä voi olla se, ettei ylläpito oikeasti enää ole  se vallankäyttäjä, joka kykenee tähän.
Vallankäyttäjä olisi todennäköisesti paljon puhutut markkinat. Suhde markkinoihin olisi kuitenkin useampaa kansalaista ajatellen sellainen, ettei tämän vallankäyttäjän tarvitse kuitenkaan huomioida kansalaisia sen enempää kuin mitä se katsoo itseään ajatellen tarpeelliseksi.

Markkinoilla on tietty käytännön (eli oikea) vastuu etenkin asiakasta (ja vielä ylläpitoakin) kohtaan, mutta se rakentuu tavalla, jota on vaikea kuvata. Tällä hetkellä todellisemman valta-asemassa olijan ja ratkaisujen seurauksia kantavan tilanne on taas kerran erilainen.

Kehitysketjun tässä kohtaa alkaa avautua jo erilaisia näkymiä. Tarvitaanko virallista ylläpitoa enää jossain vaiheessa, kun sen ohi (yhä kasvavassa määrin?) kävellään, tai pahimmassa tapauksessa ylläpito on kaapattu sille vallankäyttäjälle, joka on aseman puolesta hämärämpi.

Itse katselen ylläpitoja niin, että "markkinailo" alkaa pikkuhiljaa täyttää yhä selkeämmin nekin leirit. Näin siis myös täällä Suomessa. Kai tämä on syytä ottaa jotenkin jo huomioon.

43. Erilaisuus, yksilönvapaus


Kunnianloukkaustuomio voi tulla eri tavoin toista halventamalla. Jos vaikka nimittelee toista halventavaan tyyliin, niin tekoa pidetään tuomittavana, ja siitä voi seurata jokin sanktio.

Tuomiolla ja sitä koskevalla järjestelyllä on jokin sinetöivä vaikutus jollekin loukkaavaksi katsotulle.

Jos ajatellaan vaikka, että hulluksi väittäminen on kunnianloukkauksen arvoinen, niin samalla tulee määriteltyä hulluus kunniattomaksi. Tämä on toimena luokitteleva, ja kauttaaltaan varjoa langettava, ja suurempaa ihmisryhmää koskeva. Jonkun yksittäisen ihmisen vetäessä hernettä nenää, tehdään jotain isompaa leimaamisjärjestelyä.

Onko siis esim kunnianloukkauksiin liittyvät normit ja lainsäädöntä miten selkeästi kansalaisia eriarvoistava suhteessa ihmisarvoon?

Kunnianloukkaus määräytyy sen mukaan, mitä pidetään loukkaavana minäkin ajanhetkenä, mikäli laki on ajantasainen. Yleensä taidetaan mennä enemmistön ajattelemien näkemysten mukaisesti. Samalla vahvistetaan kuilua enemmistön eli normikansan ja marginaaliryhmien välillä.

Enemmistö on olemassaolevana tahona kyseenalainen. Siihen liittyy valtaa ja mahdollisia riskitekijöitä vähemmistöjä ja vapaampaa olemassaoloa kohtaan. Miten enemmistön tukeminen tai siitä käsin rakennetut järjestelyt näkyvät ylipäätään lainsäädännön ja normien tasolla? Millä tavoin nuo rajoittavat ja tukevat itse kunkin tahon ja yksilön elämää ja kokonaisuutta?

Ehkä lain tasolla pykälät toimivat myös vähemmistöjä puolustaen. En tiedä. Käytännön elämässä tämä ei pitäne ihan niin hyvin paikkaansa. Suhde erilaisuuteen on ollut useimmiten vaikea. Kun erilaisuudesta on tullut aikaa myöten tavallisuutta, niin vasta se tila takaisi rauhaa. Mitähän tästäkin tulisi ajatella?

Onko yksilövapautta miten aidosti, jos erilaisuus on kovin vaikeaa? Sekoitetaanko itsekeskeisyys tai individualismi terveeseen yksilönvapauteen, eli vapauteen ja kohtuulliseen mahdollisuuteen saada se, mitä ihmisenä tarvitsee?
((Kirjoitus on tarkoitettu pohdiskeluksi. En tiedä lopullisuuksia tästä teemasta))

42. Jännitteen rakentaminen


Vaikea käsittää yhtäkkiä napakan selkeästi Venäjän ja lännen välistä asetelmaa. Jotain on pielessä, eikä kunnon tietoisuutta tilanteesta ole, tai sitä ei ole oikein ilmaistu. Ei voi kuin yrittää muodostaa jotain kuvaa oireilusta.

Tiivistän itse tilanteen yleiseen etusotaan. Tahojen kamppailua asemasta käydään joka tasoilla. Heikoimman kohtalo on antaa tilaa. On katsottu, ettei menestyvän tarvitse kantaa kunnolla huolta siitä, mitä muille tapahtuu.

Ongelma on siinä, ettei tipahtaneita tai huonoon asemaan joutuneita voida suoraan elimoida tms, vaan he voivat aiheuttaa hankaluutta, olivatpa terroristeja tai muita. Sama toistuu valtioiden välillä ja valtioiden sisällä.

Etusotaan kuuluu häviäjiä ja asemaeroista aiheutuvia ristiriitoja. Maailma oireilee kokonaisuutena siinä missä yksittäiset valtiot. Etusota on valinta, joka on pitkälle tietoisesti hyväksytty, ja yleisesti lainvoimaiseksi saatettu. On ajan kysymys, milloin asiat kärjistyvät riittävästi. Kohtalot ovat ennustettavia, tapahtuivatpa ne nopeasti tai hitaammin.

Ei koeta, että etusodasta voitaisiin luopua, sillä se on ideana kommunistinen. Tasapainoinen yhteiselo on todettu riittävän voimallisesti mahdottomaksi. Mahdottomuuden ajatus on pitkälle sinetöityä, ja vaihtoehtona on elää sitä mallia, joka tuottaa varmuudella konflikteja, pieniä ja isoja.

Olisi kiva, että kansalaisille myönnettäisiin avoimesti se, ettei tulevaisuudelle ole selkeää näkymää. Tilanne romahtaa, ja mitä ennemmin, niin ehkä sen parempi.
Miksi olla mukana, kun kaikki toiminta on jännitteen rakentamista? Tietyistä asemista käsin asian voi nähdä pessimistisesti, ja toisaalta huolet on mahdollista unohtaa tehokkaasti, jolloin voi ihmetellä jatkossa sitä, että miten asiat saattoivat mennäkkin joskus niin.

Yhteiselo, kommunismi, tms voi olla vaikea juttu, mutta tulevaisuutta ei ole ilman tasapainoisempaa kokonaisuutta. Tällaisista tulisi puhua enemmän, vaikka on usein poliittisesti epäkorrektia. Tosin ehkä parempi on vain toimia, ja jos joskus hyvä puhua, niin valikoidusti.

41. Reikäiset järjestelyt ja järjestelmät


Taloudesta en paljoa tiedä. Se ihmetyttää, että kun on suurempia talousalueita, niin niissä voi olla ihan eri pelisäännöt. Toimijat joutuvat aivan eri tilanteisiin tuottaessaan tavaroita ja palveluja.

Hyvä esimerkki edellisestä lienee yritysten maksama yhteisövero, joka vaihtelee maakohtaisesti. Herää jopa kysymys siitä, että halutaanko veroja oikeasti kilpailuttaa, ja ajaa se verotuskohta mahdollisimman alas yhteisen linjan puuttumisen takia?

En ota kantaa yhteisöveron asteeseen, jonka vaikutuksista en tiedä paljoa. Kysymys on laajempi ja koskee muitakin tilanteita.

Kun yhteisiä sääntöjä, eli tarkemmin sanottuna joitain sitovia käytäntöjä ei ole, ja kyseenalainen toiminta on monesti joillekin tuottavaa, niin onko ratkaisu se, että järjestelyjen reikäisyyttä pidetään yllä?

Kyseenalaiset kohdat järjestelmässä ovat siunaus vikojen ja aukkojen hyödyntäjille, mutta kokonaisuuden näkökulmasta kyseenalaisuutta ei ehkä tarvita, vaan terveempi ja selkeän yksinkertainen ja yksiselitteinen toimintakenttä.

Joskus tuntuu, että käytännöt olisi rakennettu tarkoituksella mahdollisimman reikäiseksi niin, että sopivia hyödyntämisaukkoja olisi mahdollisimman paljon. Systeemin saattaminen yksinkertaisen ja yksiselitteisen toimivaksi olisi tavoitteena jotain erityisen vaikeaa ja vastenmielistä, ja jo tämän seikan selkiyttämisen mahdottomuutta haluttaisiin korostaa.

40. Tilaa ilman ydinjysäytyksiä


Tosi = Varteenotettava. Siinä kai vankin toden maalaisjärkinen määritelmä. Varteenotettavuus on toki tilenneriippuvaista. Niin on tosikin.
Ihmiselle varteenotettavinta eli parasta toimivuutta tarkoittava on usein eri kuin se, joka pitää toiminnassa vaikka auton moottoria, tai sateliittia kiertoradalla, tai vettä uomassaan.

Tosi liittyy tosin vain tarkoitukseen. Varteenotettavuutta on vain tarkoitukseen liittyen. Jos ei-ihmismaailmaan liittyy tosia asioita, niin silloin siihen tulee liittyä myös tarkoitusta.

Maailma voi ollakin pohjimmiltaan telologinen. Syyperustainen malli voi olla liian kapea-alainen. Se tuntuu selittävän paljon, mutta vain kavennetussa tarkastelupiirissä. Ja kapeat käsittelyt ovat mm nykyisyydelle ominaisinta. Sopivasti kaventuen saadaan jotain perusjuttuja suuremman kokonaisuuden lainalaisuuksien löytämiseen. Öh.

Tosi on vaarallinen, sillä se pitää sisällään täydellisempänä entistä kapeamman tarkoituksen. Täysi relativismi taas on täydellisen kaaoksen tae.
Täydelliseen diktatuuriin tai hallintaan ei ole lääkettä. Ei myöskään täydelliseen kaaokseen. Joten yleensä haetaan jotain siltä väliltä. Näin yksilö- että yhteisötasolla.

Diktatuurissa on selkeyttä ja yksiselitteisyyttä, jos jotain arvokasta hakee. Jos selkeyttä saadaan kaoottisempaankin systeemiin, ja samalla saavutetaan enemmän monia tarkoituksia, niin tarkoittaahan se suunnatonta potentiaalia. On vapautta rajattomasti, ja samalla tarvittavaa järjestystä.

No, se eteenpäinmeno noissa kahdessa asiassa, eli vapaudessa ja rajoissa on toki haasteellista. Periaatteellista rajaa ei kuitenkaan ole. Haaste on siinä, etteivät tarkoitukset sodi toisiaan vastaan liikaa. Miten se järjestyy?
Eiköhän ratkaisu ole sovittautumisessa ja laajassa mielessä. Tarkoittaa täysimittaista kanssakäymistä. Tarvitaan laaja-alaista vuorovaikutusta kaikkiin tarkoitusta sisällä pitäviin (eli kaikkiin olemassoleviin?).

Noin saadaan tarkoituksia ja niiden sovittamisia. Tilaa on kaikille yhä enemmän, ja ilman, että paketti hajoaa. No, mikäli asiaa rakennetaan riittävän huolella. Toisaalta riittävän rivakasti, ettei tilanpuute käy uhkaavaksi.

Konservatiivisuus, eli jonkin sortin vetäytyminen kasaan päin on liiallisena vaarallista. Nykyajan muoti-ilmiö, joka kaipaa sopivan pullistavaa painetta. Yhä ahtaammassa voi elää entistä harvempi.

39. Oikeisto vs Vasemmisto


Oikeisto on perinteisesti jonkin verran enemmän vahvoja ja menestyneitä varten. Suomessa hiukan oikealla on katsottu olevan mm Kokoomuksen. SDP olisi jonkin verran vasemmalla.

Ainakin Suomessa on oikeisto-ideaa muutettu viime vuosisadalla vasemmiston toimesta. On saatu selkeitä tasa-arvon ratkaisuja, joita pidämme itsestäänselvinä.

Kun ajattelee oikeistoa, niin kannattaa muistaa, mitä oikeisto eli vahvemman valta on. Jotain nähdään esim Intiassa miesten ja naisten välillä. Miehellä on valta-asemaa suhteessa naiseen. No, näin on monessa kulttuurissa ja etenkin menneinä aikoina. Tästä voi ottaa suuntaa siihen, mitä oikeisto vahvana on joskus merkinnyt, ja mitä se voi merkitä ehkä jatkossa jollain toisella tavalla.

Toisaalta, jos ajattelee vasemmistoa, niin sen dominanssi se vasta nurinkurista on. Asian voisi tiivistää karrikoiden niin, että perheessä lapsi määräisi vanhempaa. Tai jotain muuta vastaavaa. Koira olisi isäntä. Myös kommunismi tulee mieleen.

Jos valtaeroja on, niin niitä voi tasata. Toisaalta kaikkia valtaeroja ei tarvitse tasata. Esim vanhemman ja lapsen välistä. Ei ainakaan miten sattu tehden. Silloin astuu voimaan kunnioitus vahvempaa kohtaan, ja toisaalta huolenpito heikommasta. Tämä on Kungfutsen oppeja.

Jos Kungfutsen oppeja ei ole, on pakko runnoa tasa-arvoa, sillä muuten asiat eivät tule ihmisten kesken kuntoon. Tasa-arvo viimeisen päälle, ja sinne suuntaan liiaksi on kuitenkin mahdoton, sillä olemme niin erilaisia. Joten se tie on käyty, ja jos tasa-arvo toteutuu täysin, merkitsee se katastrofia, tai vähintään tietynsuuruista yleishuononnusta tilanteeseen.

Ilman Kungfutsen oppeja olemme joko jonkinlaisessa kärsimyksessä kaikki, tai sitten katastrofissa. Häviäjät ja voittajat on kaksi suurta ryhmää. Tai yleisemmin vahvat ja heitä heikommat. Asetelman tasapainottaminen voi olla tärkeää. Vaikka asiat olisivat kohtalaisen ok, niin tietämys Kungfutsen opeista auttaa hyväksymään sen, mikä on melko hyvä, mikäli on vallitsevana.

EM yleisluontoista Kungfutsen mallia voi käyttää monessa käytännön tilanteessa. Parasta mallissa on, että se on melko helppo ymmärtää. Ymmärrykselle on luontaista pohjaa. Saataisko perinteiselle oikeisto-vasemmisto-tappelulle/väännölle jotain selkeyttä tällaisen ajatuksen avulla, vai olemmeko sidottuja loputtomaan junnaukseen tässä kohden?

38. Näennäisdynaaminen pelilauta vai luova elämäntanner?


Todellisuutta pyritään mallintamaan niin, että malleihin perustuen voidaan tehdä sopivia ratkaisuja ja työkaluja. Saadaan aikaan jotain tarvittua.

Malli on usein sidottu tiettyihin perusaksioomeihin, kuten vaikka matematiikassa. Mallin osat palautuvat perustaansa.

Jos on vaikka shakki-peli, niin siirtomenettelyt ovat sovittuja. Pelitilanteen eri vaiheissa ei voi syntyä sellaista tilannetta, johon ei sovitulla tavalla voisi päästä.

Luulen, että tiede on usein liian matemaattinen, eli mielikuvissa olisi jotain yliodotusta. Matemaattisuus on vankkaa, yksiselitteistä ja houkuttelevaa.

Onko luontoon liittyvät eri asiat johonkin perustaan sidottuja niin, etteivät voi olla rikkomatta perustan sääntöjä, joiden ajatellaan olevan luonnonlakeja? Luonto olisi kuten shakki-peli. Vaikea uskoa.

Enemmän uskon "dialogiin". Luontoon voitaisiin olla vain vuorovaikutuksellisessa yhteydessä. Jos luonnossa ilmenee jotain, ei sen tarkkaa logiikkaa tarvitse tietää, koska tietäminen ei ole mahdollista. Jäljelle jäisi pelkkä sopeutuminen siihen, mitä on tapahtunut viime sopeutumisaskeleen jälkeen.

MM talous on pitkälle peli. Jos talous ei sovi todellisuuteen, eikä taloudella ole elämää palvelevaa tarkoitusta, sen pahempi elämälle. Lakiin olemme, ja voimme olla sidottuja, emme elämän kirjoittamattomiin sääntöihin, joita kukaan ei kunnolla edes tiedä.

Shakki on kiva. Puinen pelilauta ja nappulat lämmittävät kummasti. Vaikka takkatulen äärellä, tai lisänä juhannus-saunassa. Näin palaa elämässä ne, jotka siitä erkanevat. Elämäntuli polttaa viimein, ja hyvähän se.
Jos elämään suhtautuu jämäkällä "diktatuurilla", niin ei kai se jätä hallitsijalleen mitään mahdollisuutta. Sanoutukoon irti pelistä se, joka irtioton vielä voi tehdä. Ihminen, joka tekee kuvan voimakkaimmasta, ja palvelee tätä, on pian entinen.

37. Yhteisöttömät, yksinäiset sudet


Omasta tilanteesta olen ajatellut, että olen liittymisongelmainen. Kyvyttömyys liittyä joukkoon on eräs merkittävimmistä ongemistani.

Ehkä moni syrjäytynyt kokee näin. He eivät voi liittyä mukaan ainakaan yleiseen menoon. Yleinen meno ei ehkä edusta kovin merkityksellistä heitä ajatellen. Onko se oikeasti yhteisö jollekin? Ei kai.

Tulisi liittyä vähintään tiettyjen asioiden takia. On jonkin sortin kansalaisvelvollisuus. Samalla on joillekin pakkoliitos.

Mihin yhteisöttömät ihmiset tulisi laittaa? Voisivatko yhteisöttömäksi itsensä kokevat liittyä yhteen? Olisiko se oikein, että on vihdoin oma yhteisö, ja niin, että se ei ole yleiseen selkeästi liittyvä, vaan oma juttunsa?

Miten suuri osa ns syrjäytymisestä on sitä, ettei koe mahdollisiksi liittymistä? Jos on mukana suuremmassa, ja tuntee siihen nähden vierautta, eikä selkeästi sitä, mitä kaipaa, niin tulisiko valita oman tuntemuksen mukaan, ja olla vaikka yksin? Miten muut reagoivat tähän?

Aihe sopinee näin Juhannuksen yhteyteen. Ei edes sitä lähintä, jossa olla mukana, mikäli ei halua runnoa jotain.

36. Ideointia: kimppasuhteet


Valmistaja ja kuluttaja kimppaan

Kun valmistaja valmistaa pyörän, ja pyörä on myyty, voi valmistavan yrityksen elinnäkymät olla sen jälkeen rajalliset. Myynnistä on saatu tuloja, mutta entä jatko, joka voi olla hiipuva?

Valmistajan ratkaisu on myydä sellaisia tuotteita, jotka romuttuvat kohtuunopeasti, eli pyöriä ei voi ehkä käyttää loputtoman kauan, ja jossain vaiheessa on ostettava uusi.

Toinen ratkaisu on tehdä pyörästä sellainen kapistus, joka tarjoaa jatkuvaa huoltoa niin, että valmistaja voi myydä varaosia. Esim jarruja ei kannata rakentaa hyviksi, vaan riittää sellainen ratkaisu, jossa jarruihin liittyviä osia joutuu ostamaan tasaisin väliajoin.

Pyörän jarrupalojen avulla toteutettu valmistajan välttämätön kassavirta on hiukan ongelmallinen kuluttajalle. Jarrupalajarrut ovat heikkotehoisia, eikä niissä ole tehoa kunnon alamäessä tai nopeissa jarrutustilanteissa. Toisekseen jarrupaljon uusinta on ylimääräinen huomioitava asia.

Edellinen huomioiden, olisi parempi, jos pyörä olisi eliniän kestävä ja mahdollisimman vähän huoltopuuttumista vaativa. Mutta mitä kannusteita tähän on yrityksellä? Ei mitään, sillä kyseessä on yrityksen kannalta oman oksan sahaaminen.

Ratkaisuna voisi olla kimppa-suhde valmistajaan. Valmistaja ja asiakas sopisivat suhteen, jossa asiakas saisi tuotteen käyttöoikeuden ja valmistaja jatkuvan sopivan korvauksen. Tällä periaatteella toteutetaan mm nykyiset nettiyhteydet.

Etuna kimppasuhteessa olisi se, että valmistaja voisi aidosti keskittyä minimoimaan resursseja ja valmistuskuluja, sekä keskittymään hyödyn tuottamiseen asiakkaalle. Ja näin siten, että järkevä ja kestävä toiminta on se, josta saa jatkuvasti tuloja.

Jos autoja tarvitaan, voisi niiden käyttö perustua samaan. Kimppaperiaate voisi sopia muuhunkin. MM pyörän tapauksessa kimppaperiaatteen voisi toteuttaa niin, että se veisi pohjaa varastamiselta. Pyörä tulisi olla rekisteröity, jolloin pyörän laillista käyttöä voitaisiin valvoa paremmin.

Eräs tärkeä asia on se, että valmistaja ja kuluttaja saadaan sitoutettua entistä parempaan yhteistyöhön, jolle on aidompi perusta. Tästä hyötyy molemmat.


Palvelun tuottaja ja kuluttaja kimppaan

Esimerkki junamatkustamisesta. Perinteisesti junamatkustaminen maksetaan jokaiselta matkalta erikseen. Junamatkustamista voisi ajatella kimppasuhteella. Junapalvelun tuottaja ja asiakas solmisivat sopimuksen, joka takaisi rajattoman käyttöoikeuden matkustaa junassa.

Etuja palvelun tuottajan ja kuluttajan vinkkelistä:

1.  Palvelun tuottaja saa jatkuvan, ja ennustettavamman tulovirran, jota voi säätää helposti sopivalle tasolle. Kikkalun tarve tulonsaamiseksi, siis erilainen kampanjointitarve vähenee, josta on hyötyä tuottajalle, että kuluttajalle.
2.  Järjestely on helpompi toteuttaa. Helpompi toteutus tuo säästöjä palvelun tuottajalle ja tämä voi säteillä myös asiakkaisiin asti.
3.  Asiakas voi sopimuksen jälkeen kokea elämisen ja liikkumisen vapaammaksi, koska kukin matkustuspäätös ei ole rasitettu "erillissanktiolla".
4.  Sopimuskäytäntö on ratkaisuna helpompi myös kuluttajalle. Lipuista huolehtiminen jää pois.
5.  Liikkumisvapaus tarkoittaa pienempää satsausta yksityisautoiluun, joten kansalaisen näkökulmasta satsaukset voi suunnata tarpeellisempaan.

Myös yhteiskunta voi tukea järjestelyä, koska:

1.  Tehokkaat julkiset (ja/tai yksityiset) liikennepalvelut vähentävät kustannuksia ja päästöjä. Eri tavoin raskasta ja rasittavaa yksityisautoilua voidaan aidosti vähentää, ja satsata aidosti lisää raideliikenteen toimivuuteen ja tehokkuuteen.
2.  Helppo ja joustava liikkumismahdollisuus lisää kanslaisten hyvinvointia. Yhteyksiä ystäviin ja sukulaisiin ei tarvitse katkaista tai suhteita ei tarvitse käytännössä ajaa kovin alas.
3.  Joustava liikkuminen tekee kansalaisille tutuksi oman maan, ja asettautuminen tehostuu. Kukin saa helpommin mieluisan asuin- ja olemis-sijan. Tyytyväisyys asuinpaikkaan kasvaa.
4.  Eri alueet tulevat enemmän kansalaisille vaihtoehtoiseksi, joten kullakin kunnalla on aito tarve saattaa asumisolot kohdalleen. Seurauksena aito kilpailu ja parempi kuntalaisia palveleva suhde, joka koituu kaikkien hyväksi.
5.  Erilaisia kansalaistapahtumia ja palveluita voidaan järjestää joustavasti juuri siellä, missä niitä on parasta järjestää. Tästä voi hyötyä kansalaiset ja mm yritystoiminta. Saadaan aikaan tervettä ja kaivattua kasvua.
6.  Liikkumisen vapautus kotimaassa voi vähentää ulkomaanmatkailua. Seurauksena se, että kulutus toteutuu enemmän kotimaan sisällä. Ratkaisu voi hyödyttää toisaalta myös ulkomaista saatua matkailua ja turismia Suomessa.
7.  Kunnon liikkumisvapaus luo parempia edellytyksiä mm työmatkojen tekemiseen. Töihin voidaan osallistua entistä paremmin, kun liikkumisvaikeus vähenee.
8.  Toteutuessaan järkevä raideliikenne luo varteenotettavaa perustaa asemoida asutus tolkullisella tavalla mm niin, ettei paketti leviä ympäri kallisarvoista luontoa, jonka arvo voi jatkossa kasvaa korvaamattomaksi.
9.  Öljyriippuvuus pienenee, ja voidaan turvata enemmän kotimaisiin ja uusiutuviin luonnonvaroihin.
10.  Raideliikenteen kehittäminen tarjoaa lisää työtä, ja on luonteeltaan pitkän aikavälin investointi.
11.  Kokonaisedut merkitsevät Suomelle parempaa taloudellista asemaa ja kilpailukykyä suhteessa muihin maihin. Hyvä talous mahdollistaa puolestaan satsauksia muuhun tärkeäksi koettuun.

35. Autoilu etusijalle


Ehdotan liikenteeseen sitä ratkaisua, että autoille annetaan etuajo-oikeus joka ainoassa tilanteessa. Autoa tulisi siis väistää pyöräilijöiden, jalankulkijoiden, ja muiden tiellä liikkujien, jotka olisivat keskenään tasavertaisia.

Peurusteluni on se, että autot voisivat kulkea esteettä silloin kun matkustajat siirtymistä tarvitsisivat. Tämä takaa autoilijoille vapaamman siirtymän, ja ympäristö säästyy, kun autot eivät jarruta ja kiihdytä, eivätkä seisoskele turhaan.

Toinen asia on se, ettei tarvitsisi luottaa autoilijoiden hyväntahtoisuuteen turvallisuudessa ihan niin paljoa. Näin liikenneturvallisuus voisi parantua. Oletus on, ettei autoilijan varaan voisi laskea, joten rattijuopot ja muut kisailijat eivät aiheuttaisi poikkeustilanteissakaan vaaraa.

Ehtona olisi se, että autoilijat käyttäisivät autoa vain kun on aito tarve. Näin autoilijat tekisivät tilaa toisilleen ja itselleen tärkeitä tilanteita varten. Ruuhkat pienenisivät, ympäristöä säästyy enemmän, ja tosiaan turvallisuus paranee. Näin autoilijoita itseään ja muita kulkijoita ajatellen. Suoria etuja liikenteen kokonaisuutta ajatellen.

34. Diktatuurista kohti terveyttä


Yksilöiden diktatuuri on melko mahdoton ajatus. Suurempijäsenisten tahojen diktatuuri sitä vastoin on täysin mahdollinen. Diktatuuri on aina mahdollinen, tosin sen taakse tarvitaan siis väkeä. Väkeä saadaan diktatuurin taakse jokaisena aikana hiukan eri tavoin. Kukin diktatuuri lienee jälkikäteistarkasteluna epäeettinen, ja nykyisin vallitseva versio olisi jotain, jota ei osattaisi arvioida kovin kyseenalaiseksi kuin joidenkin vähälukuisten toisinajattelijoiden toimesta. Jos toisinajattelijoita olisi kovin paljon, olisi vallitseva diktatuuri ennenpitkää hiukan toisin järjestetty.

Vallitsevan diktatuurin vaihdokseen ei usein tarvitse mennä, sillä diktatuurit alkavat ainakin nykyään olla uudistuskelpoisia. Ne reagoivat tekemällä luovutuksia. Luovutukset voivat toki olla lähinä sitä, mitä tarvitaan siihen, ettei senhetkinen diktatuuri hajoa. Pahimmassa tapauksessa diktatuuri osaa reagoida poikkeaviin vaatimuksiin niin, että syntyy lähinnä torjuntavoittoja, ei eteenpäinvievää uudistusta.

Ihminen uskoo voimaa, ja vain voimaa. Voimaa on siinä, minkä takana oleellisesti ottaen ollaan. Diktatuuriin riittää onnistunut voimien hallinta. Diktatuurista emme pääse eroon. Kaikki suuntautuu sen mukaan, mikä on vahvimmaksi koettua. Diktatuuri on se, johon pyritään. Kunnon diktatuuria ei voita mikään.

On siis vain diktatuurien ketjuja: D_1, D_2, ... Oleeellista on se, miten diktatuuri on kasattu. Mille se perustuu. Kun diktatuuri on ristiriidanton jokaisen senhetkisen elävän vinkkelistä koettuna, on se saavuttanut tason, jota vastaan kenelläkään ei ole mitään intressiä toimia. Vallitseva diktatuuri on silloin jotain, jota ei voitane enää järkevästi ottaen diktatuuriksi sanoa. Varmaan on toisinajattelua ja vaihtoehtoisuutta, muttei ehkä niinkään edellisiin kriisitilallisempiin ajanjaksoihin verrattalla tavalla.

Itse uskon, että on olemassa D_t siten, että ko tila tarkoittaa tasapainoa ihmisten kesken. Ihmisten välinen tasapaino tarkoittaa samalla sitä, että asiat ovat muutenkin kunnossa. Toimitaan oikeudenmukaisesti, eikä kenenkään elinoloja, eli ympäristöä laajasti ja oleellisesti ottaen vahingoiteta.

Ajatukseni perustuu siihen oletukseen, ettei terveiden ja tasapainon löytäneiden ihmisten arvopohja ja merkityksellisin ajattelutapa todennäköisesti voi poiketa kovin paljoa toisistaan. Tasapaino on toki luonteeltaan aina hakemista, koska mitään stabiilia tilaa ei luonnosta löydy. Ennenpitkää olisi kuitenkin yhä suuremmassa määrin jotain parempaan sopeutumiseen liittyvää kykyä ja osaamista niin, että olotila olisi yhä terveempi. Käsitykseni on, että vain terve ja elinvoimainen voi pärjätä ja jatkaa eloa. Vain terveys olisi se, jonka taakse voi ja kannattaa asettua.

Jotta D_t saavutetaan, tulee kunkin diktatuurin kaatua, tai sen tulee oikeasti olla riittävän uudistuvalla linjalla. Joko kasvetaan tai tehdään kuolemaa. Paikoille ei voi jäädä. Ei voida olla liian hitaita, eikä toisaalta liian nopeita. Kasvu on tässä optimaalista menoa kohti elinvoimaisempaa olotilaa. Kasvu ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii mm työtä ja kipua.

Kaikki työ ja kipu ei kuitenkaan ole kasvua kohti elinvoimaisuutta. Elinvoimaisuus, kasvu, eteenpäinmeno, työ ja vastuu ovat asioita, joiden täytyy arviointiin täytyy satsata, eivätkä ne saa olla klisee-tason käsitteitä, jotka voidaan vetää alas vessanpöntöstä. Nuo sanat eivät nykyään taida merkitä monestikaan mitään tolkullista.

Tämä kirjoitus ei ole konkretiaa, vaan yleisluonnos, josta voi ottaa näkökulmaa nykyhetkeen ja tulevaan. Ehkä se kannattaa sanoa, että viilailu voi olla hyödyllistä tai haitallista, mutta tärkeintä on, että se estää riittävän eteenpäinmenon. Ehkä sillä tavoin pelattua aikaa on tarvittu, tai sitten aika olisi voitu käyttää tuloksellisemmin. Jahkailuakin tarvitaan, jahka toimeen päästään :)

33. Oma etu


Suomi on pitkälle siinä tilanteessa, jossa jokainen taho ajaa omaa etua. Näin rikkailla, köyhillä, ym tahoilla joitain poikkeavia lukuunottamatta.

Perinteisesti omaa etuaan ovat ajaneet vahvasti vain itsekkäimmät tahot. Tämä menettelymalli on saatu siis lyötyä läpi laajemmin.

Monet rakenteelliset ratkaisut perustuvat varmaan melko puhtaasti etuajatteluun, ei hyödyn tuottamiseen laajemmin.

Kun on laajasti hyväksytty oman edun ajattelutavan malli, niin siihen kuuluu myös se, että kuka voi ottaa tarvittavan eli vaikka kaiken, ottaa sen, ja sen nojalla, että jokainen muukin tekisi saman.

Sitä en tiedä, että miten kapea-alaiseksi oman edun tavoittelu voi mennä. Ehkä itselle hyödyllisistä yritetään pitää kiinni, ja kun ei tarvetta, ...

Toinen lähestymistapa on yhteisen edun linja. Se on yksilöajattelulle vastakkainen. Suuret yhteisöt ovatkin syöneet yksilöiden mahdollisuudet usein tehokkaasti tai niin, että yksilöt ovat osia.

Huolestuttavinta on tietysti se, että toteutuu yksilöajattelu, mutta suurten tai siis vahvojen tahojen avulla. Jolla on yhä suurempaa valtaa, voi toteuttaa yhteistä etu omaan laariin. Olisiko nyt se vaihe?

32. Ei ole ehkä hyvä äänestää


Voi olla, ettei äänestäminen ole sittenkään hyvä asia, saati kansalaisvelvollisuus. Näin, mikäli äänestämälle ei voi vaikuttaa asioihin kokonaisratkaisevan positiivisesti.

Äänestys nykymuotoisena taitaa olla osa valtataistoa ja valtasysteemiä. Joka siihen ryhtyy, niin pelin kestäköön. Voi lähteä myös muille rintamille etuja ajamaan. Kyseessä ei ole asioiden rakentaminen yhteistuumin, vaan valtapeli.

Ei oikein vakuuta. Äänestämällä annat oikeuden vallankäytölle. Vallankäyttö taivuttaa jokaisen, jolla on jotain poikkiteloista ajatusta. Eli taitaa olla pään takomista seinään, mikäli jotain hyvää on mielessä. Sen voi saada, mutta kalliisti, ja todennäköisesti jossain fuskataan vastaava määrä.

Olisiko Veikko Huovisen idea parempi? Vallankäyttäjät tulee nauraa pois estradilta? Siinä olisi jotain sopivaa. Vai löytyiskö vielä jotain tehokkaampaa? Sen tiedän, että kaikessa on hyvä tapahtua kohtuus ja oikeudenmukaisuus.

31. Jan Vapaavuori vaikuttaa rohkealta


Jan Vapaavuori tuli ulos tuloerolausunnoilla. On tärkeää, että tuloeroihin ei kiinnitetä liikaa huomiota. Oikeudenmukaisuus ei saa olla ykköstavoite. Muotoiluni voi olla kökkö, kun en ole seuraillut uutisia, vaan enemmän mm Facebookkia.

Nykyään arvostaa epäkorrekteja mielipiteitä. Ja jos jollakin on rohkeutta niitä tuoda esiin, niin kyllä tämä vaikutuksen tekee. Etenkin jos esiintuonti kertoo jostain vastuullisesta.

Luulen, että Vapaavuori voi silti puhua oikeudenmukaisuudesta. Kunnon tilannevastuu on minusta parasta oikeudenmukaisuutta. Kannattaa nähdä metsä puilta.

Tuloerot tuntuvat minusta väärältä. Tämä on ollut näin pitkään, ja myös nyt. Silti minusta tätä asiaa ei tule nähdä yksipuolisesti.

Rikkailla on omat ongelmansa. Kuka heitä kuuntelee? Iso palkka on tunnustus, ja tuntuu, että sekin osa viedään heiltä pois. Melkoista ryöväämistä.

On vaikea nähdä sitä, että vastuullinen ja hyvin pärjäävä on kaikkien yleinen pahis tai siis jokin tämänsuuntainen. Pärjääviä tulee kunnioittaa, kun kortensa kekoon kantavat. Mielestäni iso palkka on kunnioituksen signaalina vähintä, mitä voi olla.

Katselen aihetta uudesta vinkkelistä. Ei paljon kerrottavaa, kun on melko uusi näkökulma. Tällaisten olemassaolo muuten on sitä, mitä voidaan kaivata.

30. Ihmiskunnan haasteita, ja haasteissa kompuroimista


Kirjoitin tänään Usariin näkemyksen läntisistä arvoistamme, joita olemme tottuneet pitämään pyhinä, tai lähes sen kaltaisina. Jotain voi olla pielessä, ja luulen, että parasta ekologiaa on tietää todellisuus ja realiteetit, ja ottaa nämä huomioon, eläen näitä todeksi siinä kuin kykenenemme.

Toimivan ekologista mallia voi olla vaikea löytää, tai jos sen löytää, niin mallin istuttaminen on helposti liian vaikeaa, tai se vaatii selkeästi napakan käytännön toteutuksen.

Ehkä parasta tapa viedä asioita eteenpäin on se, että tehdään jatkuvasti jotain pientä, tai siis tarkemmin ilmaistuna ratkaisun puolesta realistista, jolla pääsemme kohti sitä tilaa, jonka katsomme tavoittelemisen arvoiseksi.

Luulen, että kyseessä on tehokas ja aktiivinen toiminta ja mahdollisimman laaja-alaisesti toteutuneena. Silloin ollaan vankimmalla pohjalla, ja muu olisi enemmän tuuria ja kikkailua, tai jotain, mikä ei olisi kovin arvostettavaa, tai luottamuksen arvoista, vaikka hetkellisesti asiat kukoistaisi.

Voi tosiaan olla, että vaikka hyvä elämänmalli olisi jollakulla tiedossa, niin sen käytännön merkitys voi jäädä helposti vähäiseksi. Olisi enemmän kiinnitettävä huomiota paremman elämän tekijöihin, eli tuettava niitä asioita, joista parempi elämä voi rakentua, ja rakentua kuin omalla painollansa.

Tekemällä tekeminen on helposti kantoveden kaivoon viemistä. Päätä ei tulisi lyödä yhtään enempää seinään, kuin mitä tarvis. Tähän ei suuremmin ole varaa, sillä ihmisillä laajasti ottaen on taipumus menettää helposti toivo haasteellisissa asioissa vastoinkäymisten ilmetessä. Siis ainakin vielä tätä nykyä tilanne vaikuttaa sillä tavoin heikolta.

Asiat lähtevät aina jostakusta. Siis yksilöstä. Tämä ei ole ongelma, vaan vahvuus. Näin sen tulee mennäkin. Jos sopiviin lähtöihin tai lähtöyrityksiin ei onnistuta menemään jollain tapaa mukaan, on tilanne täysin toivoton.

Ensimmäisen askeleen askeleen sanotaan olevan se tärkein. Näyttää siltä, että ensimmäisiä askelia otetaan kyllä siellä täällä, mutta seuralaisia ei vaan tule mukaan. On ehkä niin, että jokaisen ihmisen jokaisesta askeleesta on mahdollisuus lähteä, tosin jotkin ovat potentiaalisempia kuin toiset.

Ajattelutapa edistymisen suhteen tulisi muuttaa. Paremman mahdollisuus on kaikkialla ja lähes joka-ainoa hetki. Kyseessä ei näin ajatellen ole mikään onnenkantamoinen, eli meillä on realistista pohjaa paremmalle, jos vain kunnioitamme etenemistä riittävästi.

Kuka sitoutuu elämää ja kuka ei? Sitoutuja löytää tietä ennenpitkää paremmille vesille, koska kunnioittaa elämää ja näkee sen sen arvoiseksi. Tämä on tärkeä asia.

Vaikea sanoa tarkemmin, että miten ihminen sitoutuu, ja miten tätä voi itse kukin olla edistämässä. Luulen, että lähi-historiamme on ollut enemmän elämästä ja todellisuudesta irroittamisen ja irroittautumisen aikakautta.

Harvalta puuttuu henkilökohtainen ote, josta käsin asiat usein lähtevät tihkumaan paremmaksi. Kollektiivi, tai suurempi taho viittaa suurempaan voimaan ja erilaiseen potentiaaliin, tosin tällaisella voi olla toisaalta liian hämärtävää vaikutusta ihmisen yksilöllisemmälle otteelle. Miten hämärrys todellisuuteen suuremmassa massassa toteutuu, on oman aiheensa arvoinen. Oleellista, ettemme ole yksilöinä käytännössä riittävän vapaita ja vastuullisia suhteessa todellisuuteen ja sen haasteisiin.

Ehkä kommunismi oli eräs epäonnistuminen ihmiskuntaa koskevissa haasteissa. Sama epäonnistumisten linja on jatkunut, ja vaikeammassa muodossa siinä mielessä, ettemme ehkä erota enää niin helposti sitä, että olemme yksilöllisen vapauden puolesta näin vangittuja. Klassikko on toteutunut tähänastisessa. "Vangituin se vanki, joka omaa vankeuttaan tiedä, tai ei osaa kovin hyvin tätä aavistaa tai arvella."

Tässä linkki tämänaamuiseen kirjoitukseeni:
http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165977-toiden-pilkkaaminen-ja-pilkkaamisen-kasvava-tarve

29. Töiden pilkkaaminen, ja pilkkaamisen kasvava tarve


Vastaan ao:aan loistorikkaseen kirjoitukseen tällä erillisellä blogiviestillä, jonka otsikon asetan hiukan provokatiivisemmäksi niin, että sillä voisi olla enemmän harkintaa tai pohdintaa aiheuttavaa vaikutusta.




http://kirsivirtanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165950-uuden-proletariaatin-synty-vappuennakko

Hyvä kirjoitus, ja entistä ajankotaisempi, mitä vähemmän on ihmisillä osallistumisen mahdollisuutta työelämässä. Nytkin melkoinen osa mahdollisuuksista lienee pitkälle keinotekoista ihmisresurssien tuhlausta, ja perusteena lähinnä se, että kaikkien kynnelle kykenevien tulee olla jollain tapaa mukana työssä kuten he, joiden työksi ja vain työksi luokiteltavan hartiavoimain alla nämä yhteiskunnat lepäävät.

Jos yhteiskunnista tai yhteisöistä tehdään sellaisia, ja on tehty kavavassa määrin sellaisia, ettei niissä enää ole osallistumismahdollisuutta työn keinoin järkevässä, merkitystä antavassa ja ihmistä kunnioittavassa mielessä, niin ei tälle voi ehkä mitään.

Osan on oltava poissa, ja vaikka pakon uhalla poissa pidettävä, ettei synny tämän suurempaa vahinkoa näennäistyöstä ja sellaisesta, joka on näin helposti jotain muuta kuin arvotoimintaa, jota oikean osallistumisen tulee aina olla.

Työ on erilaisia resursseja vahvasti kuluttavaa toimintaa, ja se tulee aina pyrkiä osoittamaan selkeän hyödylliseksi. Pelkkä rahavaihdannan piiriin kuuluva työtoiminta ei tee siitä vielä järkevää eikä mielekästä. Kyseessä voi olla vahingollisuus, ja sokeasti ja vastuuttomasti otettuun suhtautumiseen tällainen ilmiö voikin helposti kuulua.

Lisäksi työtä ei saa pitää pyhänä sillä tavoin, että työn ulkopuoliset ihmiset kokevat olevansa epäkansalaisia, tai muulla tavoin paheksuttuja. Tällä nähtävästi osin pitkälle tietoisella syrjäyttämistoimella voi olla iso negatiivinen vaikutus ihmisten henkiselle hyvinvoinnille. Onko kyseessä kiusaaminen, ja vielä siten tehtynä, että osa kansasta on ajattu järkityön ja mielekkään työ puuttumisen vuoksi kiusattavan arvoiseksi otettavaan tilaan?

Osallistumisen mahdollisuuksia on aina tai useimmiten, eli sopivaa kontribuutiota on mahdollista tuottaa jokaisen, tosin parhaiten tässä voidaan onnistua parhaiten esim siten, että jokainen toimii kokemis- ja arviointikykyisellä yksilöperiaatteella, eli pyrkii tekemään aktiivisesti ja oma-aloitteisti toimia sillä suunnalla, josta arvelee olevan hyötyä itselle ja muille. Toki myös yhteistä keskustelua tarpeelliseen liittyen tarvitsee käydä. Nyt kyseessä on ollut lähinnä tabu-aiheinen teema, sillä työ ei ole saanut kuulua erilaisten arviointien piiriin.

Perinteisesti ottaen, ja käytännössä katsoen, toiminnan omalle, yksityisemmälle järkevyyden arvioinnille ollaan kustu melko suoraan päin kasvoja. Onko tällaiseen oikeasti vara? Onko kansalainen jäsenenä, tai sanotaan että jonakin tiettynä eli minä(?), kelvollinen missään määrin arvioimaan sitä, mitä hän itse, ja muut tarvitsevat? Miksi kansalaisen omaa arviointikykyä ei kunnioiteta? Onko se käytännössä otettu pois, vai mistä on kyse? Miksi kansalaiselle on annettu mm äänioikeus?

Ja kuka päättää itse kunkin sekä kokonaistoimintamme järkevyydestä? Itsellä on se käsitys, ettei järkevyyden ja mielekkyyden takana ole riittävästi oikein ketään. Ja kun tämä selkeä osallistuminen vaatii jokaisen aktiivisen panoksen ja yksilötasolta lähtevästi, tai muuten eletään jonkin muun tahon elämää. Ehkä kaikki on vieroitettu pois elämästä? Jopa ne, jotka pyrkivät jotain sanomaan siitä, miten on hyvä olla mukana. Vaikuttaa surulliselta.

Pentti Linkolan mainitsen esimerkkinä, sillä on eräs henkilö, joka tuo tässä kohden kortensa kekoon. Kunnioitettava on yritys arvioida toimintamme järkevyyttä ja mielekkyyttä, vaikka Linkolan ajatuksista tarkemmin ottaen oltaisiin eri mieltä.

Mielestäni Linkola edustaa kansalaisrohkeutta ja ajatukseenpyrkimistä, jota suurin osa kansalaisvelvollisuuden täyttävistä karttaa. Meillä on myös koko joukko valepäättäjiä, jotka eivät päätä mitään oleellista. Toisaalta ilmiönä tämä on hyvä, ja luultavasti osoitus siitä, että osallistuminen kuuluu kansalle, eli meille jokaiselle.

Puheenvuoro on osallistumisoikeuden puolesta toteutettu. Toivottavasti suuri osa kansasta löytää itselleen jotain kautta mielekästä osallistumisen mahdollisuutta. Ilman oikeasti osuvaa osallistumista meidän käy ennenpitkää huonosti.
Kirjoitus voi olla provokatiiviseksi koettu, tai koettava. Ilmaisun arvona on ollut poikkevatyyppinen, erään harvinaisemman näkemyksen kirkkaampi esille nostaminen, ja tosiaan painotteisella tavalla toteutettuna.

28. Pahis-Venäjää on piesty? – Onko seurausten aika?


Minusta konflikti voi ajatella pitkälle lännen itsensä aiheuttamaksi, mikä voi taas olla pitkälle välinpitämättömyyttä ja typeryyttä, siis yleisemmin ajatellen kyvyttömyyttä. Riittävän turvallisia suhteita ei olla oltu rakentamassa Venäjälle, eikä Venäjään ole autettu nousemaan kohti tasapainoisempaa tilannetta, eikä myöskään itseä suhteessa mm Venäjään. Uhka on vain jäänyt Venäjälle myllämään, ja samoin jossain määrin itselle.

Länsimaista Saksa oli hetkellisesti jonkinlainen pahis tms. Samoin ehkä joku Japani? Nämä ovat saaneet kuitenkin olla melko kivasti maailmanpyörässä mukana. Ovat nykyään osa tasapainoista maailmaa, toisin kuin Venäjä, ja ehkä myös toisin kuin USA.

Venäjää on taidettu "piestä kuin vierasta sikaa" täällä länsimaissa retoriikan tasolla ja suhtautumisissa, ja syynä voi olla suurelta osin kommunismi, eli erityisesti pelko sitä aatetta kohtaan. Venäjä kärsii eristyksestä tai huonoista suhteista, ja myös omasta kommunismin perinnöstä. Ei varmaan ihme, että se on tässä tilassa, tai se tila on otettava realiteettina myös suoraan siitä havainnosta, jonka nyt näemme. Kaikki entinen kehitys, eikä edes tämä ei ole merkinnyt lännelle kovin paljoa havahduttamismielessä.

Kannattaa muistaa, että miten varovaisia täälläkin ollaan tai oltaisiin merkittävien vieraiden kulttuureiden suhteen, joihin ei ole olemassa hyviä suhteita. Venäjältä puuttuu hyvät suhteet laajasti ottaen maailmassa ehkä joka tasolta.

Minusta Venäjä on kokonaisuutena ollut heikompi osapuoli. On rakennettu kilvan lähinnä kilpailusuhdetta, jossa Venäjälle koitunut vähintään jonkin asteinen tappio, ja se tulee jossain muodossa ehkä lännen maksettavaksi. Näin, mikäli Venäjää ei onnistuta nujertamaan lopullisemmin, mikä ei ole näyttänyt toteutuneen. Toki parempi näin.

Mikä on Venäjän ja lännen osuus jännitteistä? Länneltä olisi ehkä voinut vaatia sivistyneempää ja tehokkaampaa otetta lähemmän historian saatossa, mutta ei ole riittänyt senkään rahkeet älylliseen tai sanotaan, että järkevään omien asioiden läpivientiin, mitä ei voi tehdä ilman toimivaa suhdetta muihin oleellisiin tahoihin, kuten Venäjään.

Itse näen läntisen kulttuurin merkittävitä osin vähän samoin kuin ainakin osan islamilaisista kokonaisuuksista. Eivät ole kummatkaan tasapainoisia. USA, eli läntinen johto on osin jopa terroristien tasoinen kanssakävijä. Tasapainottomuus voi näkyä ennenpitkää myös suuremmissa konflikteissa. En tiedä, onko enää aikaa luoda jotain harmonisempaa suuntaa, vai meneekö asiat jo tässä vaiheessa omalla painollaan kohti jotain suurempaa ikävyyttä.

((En ole juuri seurannut maailman tilannetta lähiajoilta. Katsoin kuitenkin YLEn Venäjä-illan ensimmäisen osion, ja pohdinta mm sen johdosta))

27. Pohdinta: keskustelun mahdollisuudet


Varteenotettavuus, vahvuus

Lähden liikkeelle esimerkin omaisesti ... ATK on tunnetusti monelle vaikea alue. Joskus joutunut opastamaan ihmisiä tässä. Koen olevani melko tumpelo itsekkin, eikä toiminnastani jää kovin varmaa kuvaa. Sama koskee oikeastaan kaikkea toimintaani.

EM:sta huolimatta saatan pärjätä ihan hyvin joissakin haasteissa. Varteenotettavuuteen tällä ei ole kovin suoraa vaikutusta. Jos osaan jotain hyvin, niin täytyy olla melko kyvykäs ihminen, joka tämän huomaa.

Mitähän päätelmiä ylläolevasta voi tehdä?

Ihminen, joka suhtautuu asioihin nöyrän avoimesti, ja jopa kysellen, on monesti suorituskykyisin, mikäli nuo lähestymistavat ovat kohtuuden rajoihin mahtuvia. Sivustaseuraajaa tuollainen "vahvuus" ei vakuuta. Täytyy olla jotain vankempaa ja uskottavampaa kehissä.

Luulen, että ihminen haluaa etenkin heikkouden tai epävarmuuden tilanteessa vahvuutta, jonka hän on tottunut liittämään yleensä vanhempiin. On joskus jokseenkin sama miten ammattitaitoinen asioissa on, kunhan takaa löytyy vahvuutta ja auktoriteettiä.

Auktoriteetti saavutetaan tietty eri keinoin. Ei siitä enempää nyt. Auktoriteetin ja vahvuuden puute on kuitenkin vakavasti koettu juttu silloin, kun sitä kaivataan. Viittaa turvallisuudenkaipuuseen. Monet hakevat vahvuutta siellä, missä vain on epävarmuutta. Politiikassa, perimmäisissä kysymyksissä, etc.

Milloin ja missä vaiheessa ihminen tulee itsenäiseksi? Eikö se tarkoita sitä, että seisoo viimein omilla jaloillaan?

Omaa vahvuutta ja varteenotettavuutta voi kokea maksimitavalla tilanteessa, jossa toisella on paljon heikkoutta. Vanhempi-lapsi-tilanne on tällainen tyypillisesti. Käyttääkö esim vanhemmat tilaisuutta hyväkseen esim oman koetun vahvuuden ja turvallisuudentunteen pönkittämiseen?

Varteenotettavuuden ja vahvuuden kaipuu esteenä eteenpäinmenolle

Tuli mieleen tosiaan myös se, että uskonasioista ei oikein voi kiistellä. Se päätyy usein jankkaukseen, tai siihen, ettei keskustelussa oikein edetä muista syistä johtuen. Aika monessa maassa onkin uskonnonvapaus, joka estää suurimmat painostusväännöt.

Harva tulee ajatelleeksi, että poliittinen kanta ja politiikka on aiheena helposti yhtä hedelmätöntä. Kuka on vihreä, on vihreä. Persu on perus. Jne. Jos ollaan tarkkoja, niin tulisiko politiikka kieltää mahdollisen uskonnollistyylisen kytkennän takia?

Silloin kun tieteessä saavutetaan sama taso, niin eiköhän se jouda jonnekin, keksikää itse sopiva paikka.

Voiko uskonnolliseen lähestymistapaan verrattavat asiat olla koskemattomuuden piiriin kuuluvia? Entä jos koskemattomuus merkitsee sitä, ettei tarvittavaa eteenpäinmenoa voi syntyä? Asioita jää hoitelematta. Etenkin yhteiseloon liittyviä. Huolestuttaako?

((On toki muitakin melko vaikeasti keskustelun piiriin saatettavia teemoja. Siis jopa elintärkeitä))

((Kirjoitus on kokonaisuudessaan hiukan epätyypillisesti läjäänlyöty. Ensimmäinen osio orjentoi itse aiheeseen, tosin molemmat ovat melko tärkeitä))

26. Yhteiskunnan terveydentila


Jostain luin, että poliisi selvittää vain pienen osan kaikista murtautumistapauksista. Sama taitaa koskea esim polkupyörävarkauksia.

Jos poliisin selvittämiskyky tietynlaisille rikoksille ei ole käytännössä kovin kaksinen, niin rikosten haittoihin on yritettävä vaikuttaa muilla keinoin. Huonosti selviäviä rikoksia vastaan ei voi taistella kuin epäsuorasti ja pitkällä aikavälillä. On pyrittävä asetelmiin, joissa rikoksille ei ole suurta tarvetta.

Turvalliseen ilmapiiriin liittyy yleinen luottamus, oma pärjääminen / elämänhallinta, ja mm vastuu ja kunnioitus itseä ja muita kohtaan. MM näitä on paljon vaikeampi edistää, vaikka kyseessä on varmaan toimet, joita edistämällä "tulipaloja" ei edes synny niin paljoa.


Katsoin eilen dokumentin Viktor Jerovejev:ista YLE Areenasta. Jerovejev totesi, että jos joku heittäisi samanlaista ei-isänmaalliselta vaikuttavaa raskasta ja hankalaa kritiikkiä esim Suomea kohtaan, niin aika varmasti olisi joku haulikkomies hoitelemassa tilannetta paremmalle tolalle.

Länsimaisuus ja myös suomalaisuus pitää sisällään paljon kyseenalaista. Jerovejevin mukaan Venäjä ei ole terve. Venäjä sairastaa. Jos tällaiseen suoraan asioiden ilmaisuun ja luonnehdintaan ei päästä esim Suomessa, on tilanne siltä osin sama kuin Venäjällä.

Venäjällä vastatoimet toisinajattelua ja muita ikäviä viestintuojia ja ajan ilmaisijoita kohtaan ovat hyvin hiomattomia. Länsimaissa sananvapaus ja etenkin ajattelunvapaus on aivan toisella tapaa säädeltyjä. En tiedä, kummassa säätely on toteutettu tehokkaammin. Täällä ainakin fiksummin.


Itse en kuitenkaan usko puhtaan raakaan kritiikkiin mikäli vastaanottokykyä ei oikeasti ole, vaan enemmän torjuntaa, puolustautumista ja jopa vastahyökkäyksiä. Venäjällä on enstiä neuvostoaikaan liittyviä asioita suoraan naurettu pois toiminnasta. Varmaan parempi näinkin.

Itseä koskeva avoimen terve arviointi hankalissakin kohdissa on terveyden merkki. Sairaalla ei ole vara tällaiseen toimintaan.

Vaikuttaa siltä, että eniten pinnalla ovat yleensä he käsityksineen ja ilmaisuineen, joilta puuttuu turvallisuutta. Pelot ja uhkakuvat hallitsevat, ja se on yhteiskunnan henkinen kokonaistila missä vahvuudessa.

Turvallisuuteen liittyvät tekijät ovat käytännössä tärkeämpiä kuin osaamme ja haluamme uskoa. Turvallisuus on jopa niin tärkeä, ettei ole vara sanoutua sen suhteen parempaan väljyyteen, jotta henkistä turvallisuuspolitiikkaa olisi parempi hallinnoida kaukonäköisemmin. On paljon tehokkaamman oloista sammutella tulipaloja kuin harrastaa kauemmaskantoisia investointeja.

Markkinatalous ja nykyiset priorisoinnissa olevat lähestymistavat ovat siitä "tehokkaita", että jos jotain asiaa ei voi suoraan näyttää hyödylliseksi, siihen ei satsata. Jos satsataan, on kyseessä piiperrys tms, jolle on vaikea löytää käytännön arvostusta.


Individualismi kuvaa hyvin yksilötason lyhytjännitteistä toimintatapaa. Individualismi muistuttaa addiktiota. Tehdään kovasti erilaista mielihyvää tuottavaa, mutta se ei johda eteenpäinmenoon. Individualisti toimittaa tarpeellisen oloista, muttei saavuta kasvua ja kehitystä. Kyseessä on poteroituva paikallaan sutiminen, ja se aiheuttaa turhautumista ja masennusta, mitä on lääkittävä entistä enemmän.

Suurin ongelma on kuitenkin ehkä se, että aito elämänhallintamahdollisuus hämärtyy yltäkylläisessä pumpulikulttuurissa, joka siis perustuu pään pensaaseen laittamiselle, eli todellisuuden kieltämiselle.

Itse luulen, että länsimainen ja myös suomalainen elämä ei ole tervettä. Raskas epäily ja ehkä maininnan arvoinen jo vähemmästäkin. Aihe on vaikea, ja vaatii paljon enemmän laajaa, rohkeaa ja avointa selvilleottoa. Ilman todellisuudentuntemusta suuri osa touhuista on suoraan kuin hölmöläissaduista.


((Itse olen tosiaan ns mielenterveyskuntoutuja, mutta ehkä juuri sen ansiosta tiedän jotain aiheeseen liittyvää. Siis suuremman omakohtaisuuden kautta. Yleensä tämäntyylisillä lienee vähiten koettua varaa nousta ajattelun barrikaille, mutta tällä kertaa näin))

25. Ongelmointia rajatussa maailmassa


Ihmisillä on tapana ajatella jostain suuntauksesta (uskonnollinen, tieteellinen, ideologinen, maantieteellinen, ...) siten, että painoarvo on sillä, millaista porukkaa suuntaus pitää sisällään.

Jos uskonnollinen suuntaus s_u1 pitää sisällään ihmijoukon j_u1 ja ihmisjoukko on tietynlainen, on tulkinta s_u1:sta helposti se, joka ei perustu s_u1:lle, vaan j_u1:n arvioon. Sama tapahtuu jos uskonnollisen suuntauksen s_u1 paikalla olisi vaikka tieteellinen suuntaus s_t1. Jne.


Suuntaukset jakavat kansaa eri leireihin. Peruslähtökohtana leiriytymisessä on alkuun erilainen lähestymistapa ja näkökulma maailmaan. Suuntausten tarkastelutapa maailmasta on erilainen. Eri suuntausten tarkastelutavat täydentävät yleensä toisiaan ja maailmasta saadaan todennäköisesti enemmän tietoa, mitä enemmän aitoja erilaisia, toisistaan poikkeavia näkökulmia on olemassa.


Jos yksilöä palvelee eniten tietty suuntaus, hänestä tulee helposti sen suuntauksen kannattaja. Näin riippumatta siitä, mistä palvelevuus tarkemmin ottaen määräytyy. Määräytymisperusteena ei välttämättä ole se, mitä kaikkea suuntaukseen liittyvä näkökulma tuo esiin maailmasta.

Tiettyyn suuntaukseen liittyvät oleelliset arvot eivät löydy pitemmän päälle suuntauksen hahmottamiskyvyssä, vaan myös siitä, ja erityisesti siitä, missä määrin ja millä tavoin suuntaukseen liittyvät ihmiset palvelevat itseä ja mahdollista omaa ryhmittymää.

Suuntaukseen liittyvät arvot ts vaihtuvat. Aluksi suuntauksella on kaikkia potentiaalisesti palveleva tarkoitus. Kun tämä motiivi ryhmäyttää ihmisiä, niin itse ihmisten kasaantumiseen liittyvät tekijät alkavat vaikuttaa yhä enemmän. Näin suuntautumiseen liittyvä alkuperäinen käsityksiä palveleva tarkoitus hämärtyy.

Suuntausten syntyminen suuntaa ihmisiä ja tarjoaa reviiriä. Alueellinen suuntautuminen on helpoteiten ymmärrettävä suuntautumismuoto, johon on helppo liittää reviirin, eli ryhmän elintilan käsite. Samalla tapaa reviiriä avaa myös toisen tyyppiset suuntautumisvaihtoehdot.


Kehitys lähtee suuntauksien löytymisestä, eli reviirimahdollisuuksista, jotka johtavat reviireille ryhmittymiseen. Ryhmittymiseen liittyvät erilaiset etutekijät ovat pian se kiinnipidettävä arvo. Ryhmille ja sen yksilöille syntyy jotain selkeästi kiinnipidettävää. Elämään saa erilaista etua reviiripalveluista, mutta toisaalta etuuksien ylläpitäminen sitoo.

Kokonaisuutta ajatellen reviireistä muodostuu ennenpitkää rasitteita tai turhakkeita. Reviirit ovat kokonaisuuksia, joita suojellaan. Reviireille voi ehkä tulla, mutta muiden reviireiden hyödyntäminen on yleensä rajoitettua. Ryhmällä ja sen jäsenillä on kuitenkin tarve hakea asioita monipuolisesti, jotta tarpeet tulisivat hyvin tyydytetyksi. Tarve lisääntyy ajan myötä.

Siinä kun reviirit kasvuvaiheessa lupasivat paljon, niin erilainen kasvutarve ei enää tyydyty. Yleisempi paine uuden elintilan saamisesta johtaa entistä tiukempaan oman reviirin suojeluun. Rajatussa maailmassa, ja etenkin vahvalla kasvulla joudutaan käytännössä pian poteroihin. Asetelmasta ei ole enää laskettavissa kuin tappioita. Jossain vaiheessa erilainen hapantuneisuus on "pakko" yrittää purkaa, eikä sekään ole kaikkia ajatellen tuskaton vaihtoehto.

Tarkoitus oli yrittää löytää jotain yleistä ja kuvausta tilanteestamme niin, että samalla mukaan tulisi jotain oleellista. Ihmiskunta elää jossain määrin hapantuneisuuden tilaa, joskin sen aste vaihtelee. Voisiko ratkaisuna olla jonkin muukin kuin käpertymisestä johtuva ummetuksen sietäminen tai radikaalimmat ratkaisut? Entä jos raikkaan elintilan puute on diagnoosina niin hankala, ettei siitä selvitä pitemmällä aikavälillä noilla perinteisillä keinoilla? Jos ajatellaan erilaista ongelmointia, niin missä määrin em kuvaus kaappaa ongelman ydintä?

24. Kapitalismi ei ole se ongelma, vaan eräs ongelman osoittaja


Kauppa maksattaa sinulla bonuskorttijärjestelmän kulut, ja maksimoi voittonsa rahoittamasi järjestelmän turvin. Tuskin sinun korttilaisen eduksi, tai ainakaan sen kortittoman.

Nojoo, totta toki, mutta ...

Sellainen on paras systeemi, jota voidaan käyttää näin laajassa tarkoituksessa ihmisten keskinäiseen palveluun. Itse en tiedä parempaa ja tervehenkisempää viritelmää, joka voisi kyseisen tehtävän täyttää.

En lähtisikään tuomitsemaan kapitalismia ja sen kaltaisia, vaan kysyisin mieluummin, miksi sellainen kokonaisjärjestely, jossa tarvitsee avuksi sellaista keinosettiä, joka edes parhaimmillaan ei tuo kunnon tasapainoa ja olemisen kestävyyttä, vaan johtaa todennäköisesti (hitaaseen) tuhoon.

Varmuuden vuoksi sanon, etten tiedä miten tulisi asiat järjestellä, jotta ei tarvitse turvautua johonkin sellaiseen apuun, josta tulee liian suuri tai kestämätön ongelma jollekin tai kaikille jopa.

Saa ottaa kantaa, mutta kyseessä on mietintö, johon voi olla vaikea tuoda ainakaan jotain rautaista.

23. Ihmisen henkisestä vapaudesta


1.  Alitajuisesti torjuttuun on vaikea törmätä alitajuisesti ja myös tietoisesti. Torjutun purku onnistuu vain alitajuntaa muuttamalla.

2.  Tabu on torjuttu alitajunnan tasolla, joten sen rikkominen on mahdollisimman tehokkaasti estetty. Tabu sulkee automaattisesti pois turhaksi katsotun vaihtoehdon, eli vähentää valitsemisen taakkaa ja lisää vapautta.

3.  Kyllä ihminen on vapain silloin, kun hänen ei tarvitse olla kovin paljoa järkensä varassa. Vapain olomuoto on levätä vapaasti vaistojen varassa.

4.  Vaatii usein vahvasti tiedostetun ristiriidan se, että itsestäänselvinä otettuja asioita voi muuttaa. Eikä tuokaan riitä, sillä tiedostetulla ristiriidalla luodaan vain mahdollisuus alitajunnan ratkaistavaksi.
5.  Tietoisuus kokonaisuudessaan on kuin ulkoinen maailma. Lähellä oleva ei erotu, mutta kauampana oleva jo selkeästi. Lähellä oleva määrää silti eniten, eli elämme ts eniten sen hämärimmän perusteella. Toivottavasti kunnossa!

LOPPUKOMMENTTI

Ei uskois, että maailmaa pikkuhiljaa rakennellen voi selvittää näköjään melkein mitä tahansa olemassaoloon liittyvää.

22. Mikä on taloustoiminnan yleinen luonne?


Katsoin eilen Areenan dokumentin elintarviketuotannosta Iso-Britanniassa. Elintarviketuottajia pyrittiin saamaan saman pöydän ääreen yhteisen lihavuus-ongelman ratkaisemiseksi. Yhteistyö ei toiminut, eikä kuluttajaa suojelevaa toimintaa saatu edistettyä sitä kautta. Elintarvikkeiden värikoodaus meni EU:n käsiteltäväksi, jossa se sai kovasti vastatuulta. EU oli näin käytännössä helppo vastus elintarviketeollisuudelle. Lobbausta toki käytettiin paljon.

Kun yhteistyöhön ei ole käytännössä mahdollisuutta, on ainoa keino säätely ja säätelyn toteuttaa yleensä julkinen taho, ja sekin tosiaan on melko heiveröinen, eikä täytä tehtäväänsä kansalaisia ajatellen.

Se suurin ongelma saattaa siis olla se, ettei ole enää yhteistoimintaa. Säätelykin on viimekädessä pakkomanipulaatiota. Se on peliin osallistumista tietyllä toivotulla kontribuutiolla. Tätä samaa pakkoa edustaa myös lait.

Missä maailmassa talous toimii? Muistuttaa sotapeliä. Talous viittaa siihen, että muut ovat hyödynnettävissä ja pelinappuloita. Kyseessä olisi systeemi, joka tuo mieleen narsismin. Tulisiko talouteen sairastuneita yrittää jotenkin hoitaa?
Kovat reunaehdot ja raamit on ehkä oltava olemassa kaiken varalle. Jos peli käydään vain näiden puitteissa, niin se on tietysti hälyyttävää. Miten talous voisi olla inhimillisempää? Halutaanko sitä, tai ymmärretäänkö haluta?

Olisitko mieluusti elintarviketeollisuuden tai muun isomman taloustahon kaveri, mikäli joutusit käytännössä olemaan jollain tapaa yhdessä? Miksi nämä yhteiskunnan moottorit näyttävät oikeasti olevan kansalaisia vastaan? Ovatko kansalaiset yhtä piittaamattomia heistä?

Tuli paljon kysymyksiä. Oikeasti en ole vieläkään saanut kunnolla tolkkua tästä aihepiiristä, joka on kuitenkin käsittääkseni aika keskeinen osa elämäämme.

21. Kommunismin perintö


Kommunismissa ei tainnut mennä pieleen niinkään se, että talousjärjestelmä oli hassu, vaan se, että ratkaisu oli vastoin elämää. Vahvempi ei saa tulla syrjäytetyksi. Seuraukset käänteestä nähdään jälkikäteen.

Jokaiseen tilanteeseen ja asetelmaan liittyy helposti se, että on olemassa voimakkaampi ja heikompi taho. Esimerkkejä: hallitsija–alamainen, vanhempi–lapsi, mies–vaimo, ... Täysi tasa-arvoisuus olisi harvinaista, eikä se oikeastaan olisi edes kovin suuri arvo, mikäli voima- tai valta-erosta ei muuten aiheudu haittaa.

Tasa-arvoa vaaditaan, ja syy taitaa olla se, että vahvimman laista ei nykyisin seuraa kovin hyvää. Vahvin käyttää oikeutensa kuten on tapana, eli käytännössä vie elintilaa siinä kun mahdollista. Tämä on samalla kilpailuyhteiskuntaan liittyvä menettely.

Vallankäyttö oman aseman pönkittämiseen toisen kustannuksella on siis se juttu. Luonnollisessa yhteisössä vahvempi toimii läheistensä suojelijana ja saa tätä kautta kunnioitusta. Vahvemmuudesta ei aiheudu haittaa, vaan päinvastoin.

Mikä meni siis pieleen kommunismissa? Oma tämänhetkinen tulkintani on se, että vahvempi taho tuli syrjäytetyksi sen vuoksi, ettei se enää ansainnut kunnioitusta olla muita ylempänä. Ehkä heikompi taho ei myöskään ansainnut enää sille kuuluvaa suojelua. Oli paino tuossa miten vain, niin seuraus oli se, että syntyi konflikti. Asemat vaihtuivat joissakin päin maailmaa, tai sitten ei.

Tosiasia näin jälkikäteen ajatellen on se katastrofin tuntu, josta on jaksettu puhua. Kommunismista puhutaan usein hyvin kielteiseen sävyyn. Onnettomuus se onkin, eikä vastaavaa haluta enää toistuvan. Niskalenkki heikommasta onkin onnistuttu saamaan melko tehokkaasti. Valitettavasti tämä merkitsee oikeasti kommunismille otollisen maaperän olemassaoloa. Kommunismi on lähellämme niin kauan, kun vahvimman laki toimii epäeettisellä tavalla.

Kommunismin perintö on meille muistutus siitä, miten käy todennäköisesti aikanaan hirmuhallitsijoille, tai tahoille, jotka ovat muita ylempänä, ja käyttävät tilaisuutensa itseään ajatellen hyvin, ja muiden sortamiseksi. Tällä taholla ei tule olemaan koskaan rauhaa, niin kauan, kunnes se heikompi on käytännössä nitistetty.

Kannattaa muistaa, että "kommunismi-asetelma" pätee helposti aina kun on kaksi keskenään erivahvuista tahoa. Ei väliä niinkään sillä, miten tuo vahvuusero on päässyt syntymään. Sama kommunismin ongelma on näin tiedossa, vaikka vallassaolija olisi äärivasemmistoon kuuluva taho.

20. Vastustamisen hyödyttömyys


Jos jostain asiasta ei todennäköisesti koidu kokonaisuudessaan kovin hyödyllistä ja tämä asia voidaan jotenkin estää, on estäminen ehkä järkevää, mikäli estämiseen ei tarvitse käyttää kohtuuttomasti resursseja. Edelliseen lauseeseen sisältyi kolme ehtoa, jotka eivät täyty niin usein kuin kuvitellaan.

Keskustelujen alla täällä Usarissa ovat olleet mm seuraavat: tiettyjen huumeiden vapautus, alkoholipolitiikan tiukennus, viranomaisvalvonnan lisääminen eri keinoin, perustulo, raskaaksi koetun hallinnon keventäminen, yksityisautoilun sopiva alasajo, ... Kaikkiin edelle oleviin liittyy mahdollisuuksia positiivisessa, sekä negatiivisessä muodossa.

Uudistusten vastustaminen on tyypillisintä siten, että vallitsevia oloja pyritään suosimaan ja uudistukset nähdään helposti uhkana. Voitaisiin puhua liberaalista ja konservatiivisesta linjasta. Jako näkyy monen maan hallinnon tasolla ja laajemmin yhteiskunnissa.

Liberaalisen lähestymistavan etuna on se, että se luo lisää vapautta, mahdollisuuksia ja elintilaa. Lyhyesti sanottuna mahdollisuudet kakun kasvattamiseen lisääntyvät. Ovia avautuu lisää, ja runsaudesta on mahdollista päästä paremmin osalliseksi. Kaunista ja hyödyllistä, eikö totta?

Vapaamielisyyteen liittyy ongelmia. Jokainen mahdollisuus avaa mahdollisuuksia hyvään, ja samalla myös uhkiin. Perinteisessä pidättäytyminen ei sisällä niin helposti suoria riskejä. Näin ainakin ajatellaan yleisemmin, ja nähtävästi myös ihmisen vaistomaisen tason voimalla.

Konservatiivisen lähestymistavan eräs haitta on passiivisuus. Tutussa pidättäytyminen viittaa toki energian käytön minimoimiseen, mikä sopivissa kohdin menoa on ok. Jos puhuisin laiskuudesta tai toimeettomuudesta, niin asia saisi jo hiukan eri väriä. Toisaalta voisin puhua jopa tulevaisuuteen investoimattomuudesta. Pelko saa enemmän ihmistä jopa taantumaan ja rohkeus toimii kasvun moottorina. Kuulostaako jo miltä näin kerrottuna?

Uuden vastustamiseen käy yleensä vanha sääntö: joko muutut tai sitten itket ja muutut. Miksi kuitenkin usein kässäri päällä? Jarruttelu antaa lisäaikaa, jota voidaan joskus tarvita. Toisaalta jarruttamiseen käytetty energia on pois järkevältä suunnittelulta.

Vastustamisen ongelma on usein taistelu tuulimyllyjä vastaan. Jos on avautuvia ovia, joku näkee niissä aina mahdollisuuksia. Miksi estää niitä, joilla on kokeilunhalua, energiaa ja rohkeutta? Pohjimmiltaan tämä on sitomista, vankeutta. Näin ajatellen kyseessä on varsin negatiivinen toimi ja perustelu tälle täytyy olla oikeasti pätevä. Patouttamispainotus on vaarallista. Se lisää reaktiivisuutta, ajelehtimista, ajautumista ja perversoitumista ollen vastakkaista aktiiviselle hihojen käärimiselle.

Käytännössä tiedetään esim kieltolait ja kaikki hieno moraalisuus, jolla tutkimusten mukaan vain lisätään haittoja. On "syntiä" ja turhauttavaa se, jos aktiivinen toiminta ajaa karille. Passiivinen toiminta saa aiheuttaa pitkäaikaista jumitusta, ja tappaa ihmisiä mielin määrin, eikä kukaan kysele mitään. Vakiintuneisiin käytännöihin ei liity helposti kyseenalaistamisia.

Surullisinta kaikessa on tosiaan se, että kun on riittävästi vastustettu uusia asioita (pelon vuoksi), aktivoituvat tosiaan pikkuhiljaa kaikki ne uhat, joita on pelätty, ja tietysti luovuuden pahimmalla tavalla. Näen vastustamisen monesti sabotaasina. Tästä vinkkelistä puhutaan harvemmin.

Ihminen tarvitsee turvaa, perinteitä, lepoa, eikä kaikkeen uuteen ja haastavaan jaksa aina ryhtyä. Tämän voi myöntää useimmiten meistä jokainen. Vastustaminen on pään pensaaseen laittamista. Menettely se on tämäkin. Taipumus tähän on tietona arvokas. Ihminen ei ole super, vaan enemmän heiveröinen tapaus. Olisiko näin parempi ajattella? Sen vuoksi vain, että sattuu olemaan lähempänä totuutta? Totuudesta tai siis todellisuudesta on ainakin hyvä ponnistaa.

19. Suomi nousuun parhaiten harmaalla taloudella?


Kaikille ei riitä töitä, eikä etenkään koulutusta vastaavaa. Itse ei voi itseään työllistää, ellei idea ole kovin varma kantavuudeltaan. Kantavuutta on vaikea löytää nopeasti, vaan jonkinlaiseksi yrittäjäksi tuleminen vaatii toimintakulttuurin luomista, ja tämä voi kestää käytännössä pitkäänkin.

Lähes ainoa varteenotettava vaihtoehto työttömyyden sattuessa on passiivisuus. Omia luovia väyliä ei kannata lähteä kehittelemään. Kekseliäälle niitä voisi löytyä yllättävän paljon, mutta yrittäjän riski on melkoinen. Ei kunnon turvaa haparoinneille.

Jos kuitenkin haluaa tehdä oikeasti jotain itseä ja muita hyödyttyvää, on aidolle passiivisuudelle ehkä sittenkin järkevä vaihtoehto. Se on harmaa talous. Haittana on narahtaminen, joten tämäkään ei ole täysin idioottivarma.

Minulla on se tunne, että aktiivinen kansalainen voi käytännössä tarvita ainakin jonkin verran harmaan talouden taitoja. Harmaan talouden tekijöiden tulisi ehkä liittyä yhteen. Yhdessä voitaisiin saada toiminnasta mahdollisimman luovaa, tehokasta, hyödyttävää ja tekijälleen turvallista ja kannustavaa.

Surullista on todeta, että suurin harmaan talouden tukija on oma rakas systeemimme. Voiko sillä oikeasti olla enää oikeudellista asemaa harmaan talouden torjunnassa?

Aiheeseen liittyvää esimerkki-lukemistoa: http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158372-tyoton-ei-saa-auttaa

Juha Myllärinen, Työtön tjsp, Lappeenranta

18, Alista tai alistu


Onko lähes joka tilanteessa niin, että joko olet vallassa tai alistettu? Koskaan et olisi oikein tasavertainen. Olen alkanut epäillä, että käytännössä pitkälle näin.

Ihminen kasvaa vanhempien alaisuudessa, ja tässä kai syy, miksi alaisuus jatkuu, kunnes voi osoittaa ylemmyyttä omille lapsilleen.

Onko tuo lopultakin enemmän perintönä kulkeva haitta kuin hyöty? Sama valta-kuvio nimittäin toistuisi laajemmin.

Joka ei halua valtaa, eli tässä tapauksessa ylilyöntiasemaa suhteessa muihin, olisi ajatuksen mukaan jatkuvasti helposti ylikävelty.

Mitä edellä oleva juttu kertoo kirjoittajan maailmasta? Kertooko jotain yleisemmin? Voiko ilmiöön olla törmäämättä, oli sitten alistuja, alistaja tai tasavertaisuutta haikaileva? Jos ilmiötä esiintyy käytännössä paljon, miksi siitä vaietaan? Vaietaanko?

17. Tervehenkinen verotus


Kenenkään ei pitäisi joutua kerjäämään, tai ottamaan rahaa muilta. Tämä on ihmisarvoa alentavaa, sekä myös epäreilua. MM tulonsiirtoihin perustuva verotus on lopetettava.

Verotus ei saa kohdistua kuin yhteisten resurssien käyttöön. Jokaisella on osuutensa rajallisen maapallon resursseihin ja tätä kautta oikeus jonkinlaiseen elantoon.

Verotus voisi olla jonkin verran sidottu siihen, millä tavoin luonnonvaroista saadaan netottua, mutta perusverotuksen tulee tosiaan kohdistua resurssien käyttöön, jolloin tehokkuus maksimoituu.

Verotus on nykymuodossaan mielivaltaista. Tämä vinouttaa tehokkaasti järkevää toimintaa, ja aiheuttaa jatkuvasti kitkaa ihmisten väliin, mistä voi olla vaarallisia seurauksia.

16. Työtön ei saa auttaa!

Tilanne tietokonemailmassa on mm se, että Windows XP -järjestelmän päivitykset loppuvat. Toisaalta esim Vista kenkkuilee monella. Windows 7 on melko kallis, eikä välttämättä toimi hyvin vanhemmilla laitteilla. Windows-maailmasta ei ole näin kunnolla hyötyä vanhempien koneiden jatkoajan lisäämiseksi, mutta esim Linux on tässä suhteessa vielä täysin kelpo järjestelmä. Linux toimii vähemmillä resursseilla rivakasti, eikä myöskään resursseja kuluttavaa virustorjuntaa tarvita.

Olen jonkin verran kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, joka koskisi linux-ratkaisun edistämistä niille, jotka haluavat koneelleen vielä käyttöaikaa, ja joille uusi järjestelmä käy hyvin vakaaseen peruskäyttöön. Ilman Linux-ratkaisua kone voi joutua seisomaan tai pois dumpattavaksi. Käy kalliiksi uusien hankkijoille ja myös yhteiskunnalle ja ympäristölle.

Esitin tänään ratkaisua TE-toimistossa. Tarkoitus oli tehdä linux-asennusta ja perehdyttämistä hyväntekeväisyysperiaatteella, jonka nettotulos olisi nolla itseäni ajatellen. Sain ohjauksen verovirastoon, jossa puolestaan katsottiin, että työni voi olla helposti yrittäjämäiseksi luokiteltavaa. Menettäisin hyväntekeväisyyden takia tuloni ja joutuisin ehkä jopa ulos talvipakkaseen. Näin siis Suomessa.

Miksi työtön ei voi hyödyttää yhteiskuntaa, kun siihen on joskus selkeä mahdollisuus? Toiminta toisi lisää mielekkyyttä elämääni, ja ehkä jotain osaamistakin samalla, josta voisi olla jotain hyötyä jatkossa.

15. Blogin "ennakkosensuuri" estää tehokkaasti jatkokeskustelua


Joillakin blogisteilla on käytössä joskus ennakkomoderointi. Käytännössä se estää tehokkaan keskustelun, koska omien kommenttien hyväksyntää voi joutua odottelemaan.

Aiheet rotatoi muutenkin blogityyppisellä alustalla kovaa tahtia, joten osallistuminen ennakkomoderoituun blogialoitukseen lienee usein jatkokeskustelun kannalta melko turhaa.

Mielestäni ennakkomoderointi voi olla joskus paikallaan, mutta vain jos sitä pystyy toteuttamaan nopeasti niin, etteivät kirjoitukset jää liian kauaksi aikaa jonoon. Jonossa odottelu merkitsee käytännössä jatkokommenttien "bannaamista".

Blogialusta ei muutenkaan järjestelmänä tue kunnolla paneutuvaa keskustelua, ja ennakkomoderointi on melkoinen lisätaakka. Jos halutaan sanoa jotain julistuksenomaisesti, niin menettely käy varmaan aika passelisti tähän.
Kannatan kaikesta huolimatta tätäkin toimintoa, koska oikein käytettynä se voi antaa lisämahdollisuuksia.

14. Opposition ja johdon olemassaolon perustelu


Johtoon nähden "vastakkainen" tai siihen vahvasti liittyvä taho on oppositio.

Johdon olemassaolo on järkevää lähes aina. Vaikea perustella kattavasti tätä, eikä nyt jaksa tähän syventyä. Se vain, että työnjako helpottuu kun joku ottaa jonkin asian ja tavoitteen enemmän omakseen/vastuulleen, jolloin eräs tässä mainittava etu voisi olla parempi koordinaatio.

Johto on tärkeä ja tärkein, joskin siihen liittyy vakavia riskejä. Johtoa ei kannatakkaan ainakaan voimallisena ja vaikuttavana rakentaa, ellei kunnon hetkellistä syytä tai syytä pitempiaikaisesti ajatellen. Riskeistä alla ...

Jos johdon olemassaoloon päädytään tärkeyden takia, niin riskin välttämäseksi ehdoton varmistus on oppositio. Johdon tehtävä on varmistaa tavoitteeseen pääseminen, jota varten sen olemassaolo on yksinomaan(?) perusteltu. Johto kuitenkin ei suorita vain omia asioita ollessaan yhteisön tai kansakunnan johto, vaan tietyn ryhmän tai sen jäsenten. Näin päämäärän sekä myös päämäärään liittyvän toiminnan puolesta.

Jos johdon perustelu on eniten päämäärään sidottu, on opposition perustelu sidottu siihen, että johto pysyy yhteisönsä asialla mahdollisimman hyvin. Näin kummallakin taholla on oma selkeä tontti edistettävänä ja vartioitavana.

Vanhastaan tiedetään, jos ei omia asioitaan hoida, eli on enemmän muiden asialla, on riski siinä, ettei tehtävässään pysy, vaan alkaa suorittaa asioita enemmän niin, että yhteisöä palveleva suhde löystyy. Toisen (tai jopa yhteisellä) asialla on helppo säheltää mitä sattu, kun ei (yksin) itse vastaa niin suoraan seurauksistaan.

Tässä aloituksessa on yritetty löytää jotain perustavaa laatua olevia perusteita. Olisiko nähtävissä jotain vielä tärkeämpää/oleellisempaa? Yleensä johto ajatellaan jotenkin niin, että kyllähän se on itsestäänselvä, välttämätön tai pakosti oltava. Eikö tärkeää ole muistaa/ymmärtää laajasti tällaisen merkittävän tahon olemassaolon perusteet?
Toimiva johto on oppositioineen usein kaiken a ja o. Käytännössä jatkosta saadaan sitä, mihin tuo parivaljakko "yhteistoiminnassaan" yltää. Siis tärkeä juttu, vai mitä?

Liittymää tavalliseen kansaan ei tässä ole selkeästi nostettu esiin, mutta selvästi sillä voi arvella olevan osansa systeemissä. Oppositio ja johto on tavallisen kansan asialla, eli palvelusuhteessa kansaan nähden. Vai onko tuo liian radikaalisti/väärin sanottu?

13. Blogialustan arviointia


Blogialusta painottaa aloituspuheenvuoroja. Vähän sama kuin perinteisessä mielipidekirjoittelussa printtipuolella, joskin blogin kirjoituksiin on mahdollista kommentoida paljon tehokkaamin. Kuitenkaan jatkokommenttien merkitys ei käytännössä ole aina kovin hääppöinen, ja kommentien määrä voi jäädä pieneksi suhteessa esille nostetun asian tärkeyteen. Moni hyvä keskustelunavaus jää todennäköisesti usein lähinnä pintapuolisen silmäilyn kohteeksi siinä, kun itse osallistuminen olisi enemmän se, jota haetaan.

Foorumi on jossain mielessä kivempi. Se takaa paneutuvampaa otetta. Aiheketjujen aloitukset ovat usein lähinnä aloituksia, eivätkä artikkelityyppisiä hetken lapsia. Aiheketju on parhaimmillaan aina ajankohtainen pohdiskelun kanava, jossa toteutuu paremmin myös kirjoittajien tasa-arvoinen vaikutuksen mahdollisuus. Syntyy jatkuvuutta hektisen aiherotaation sijaan. Asiat saavat osakseen paneutuvampaa huomiota. Silti hetken aiheista ei tarvitse tinkiä, mikäli niihin kokee tarvetta.

Eräs blogialustan ongelma on myös se, että saadakseen osakseen toivottua kommentointia ja oikeaa asioiden käsittelyä, tarvitsee aloitus virittää käytännössä usein kyseenalaisesti. Jotkut puhuvat trollauksesta tai asioiden kärjistämisestä. Ei tämä menestysvaatimus takaa hyvää asian käsittelyä ja tosiaan entisestään jäävät jalkoihin hyvät ja pohdiskelevat kannanotot.
Näkemykseni on, että blogin ongelma on sen "julistuksellinen" painotus. Printtimedia on perinteisesti tällaista tai parempi puhua ehkä tiedotuksellisuudesta tms. Voihan tuo olla, mutta ei sovi niin hyvin tavallisille kansalaisille.

Osallistumisyhteiskunta on enemmän sellainen, jossa tehdään asioita yhdessä tai yhteispelissä ja ainakin näin netissä vuorovaikutuksen keinoin. Blogilla ei toteudu rakenteen vuoksi täysin se vuorovaikutuksellisuus ja jopa asioiden rakentelu, jota itse lähtisin hakemaan.

Olisi kivaa ja hyödyllistä parempaa kansalaiskeskustelua ajatellen saada Usarille myös oikea foorumi. Osallistumista voi kehittää nykyiselläkin blogialustalla, tosin en tiedä, että minne asti, eli tuleeko käytännön rajat vastaan. Mitä mieltä? Foorumipuoli voisi olla niille, jotka haluavat perehtyä enemmän aiheisiin, rakennella jotain, ja olla osa toimivampaa yhteisöllisyyttä. Estääkö jokin seikka kokeilemista?

12. Perustulon perustelu


Perustulo on ratkaisuna suuri, ei pelkkää näpräämistä. Tämänlaatuista varmaan tarvitaan kehiin, jotta voitaisiin oikeasti sanoa, että olemme yrittäneet jotain. Viilailuista ei kannata kunniaa ottaa, koska se on kohtalaisen merkityksetöntä. Viilailu on kuitenkin se, johon olemme mm poteropolitiikassa päädytty. Tämä on huolestuttavaa.

Perustulon etuja
1. Perustulo on demokraattisen oloinen. Jokainen tulonsaaja voi itse määrittää sen, mikä on arvokasta. Kulttuurista, taiteesta, etc ei tarvitse erikseen päättää, vaan jokainen tekee sen itse. Vähentää turhaa polemiikkiä ja helpottaa yhteiseloa.
2. Perustuotanto korostuu heidän valinnoissaan, jotka ovat eniten perustulon varassa ja tämä on selvää ympäristöpolitiikkaa samalla.  Jos ei voi olla tuotannollisesti mukana, on sentään pienin ympäristön rasitetta ajatellen. Jonkinlainen yksittäinen tapa se on tämäkin täyttää yhteiskuntavelvollisuutta.
3. Yritysmaailma tulee tervehenkisemmäksi, mistä on voittoja työntekijälle kuin työnantajalle. Ihminen ei ole ihan samalla tapaa pakkorakosessa työpaikan suhteen, vaan voi oikeasti äänestää jaloillaan. Näin työhygienian kehittäminen saa aidon kannustustekijän. Toisaalta luovuutta tarvitaan nykymaailmassa eikä luovuus synny niin helposti ahdistetusta asemasta käsin.
4. Yrityksen (esim etenkin alkuun pienen) perustaminen helpottuisi. Suomi tarvitsee yrityksiä. Suoraan kunnon asemaan pääsy on kuitenkin vaikeaa, ja yrittäminen vaatii usein kokeilemista ja puurtamista eikä ole alkuun ehkä niin tuloksellista. Perusturvattomuus on yrittämisen este, ja tämä on tappio kaikille.
5. Kansalaiset vapautuvat turhista solidaarisuustöistä ja yhteisönsä ehdottomalla siunauksella. Näin voidaan tehdä sitä, mitä oikeasti tarvitaan. Kaikkia järkeviä toimia ei saa mitenkään järkevästi tuotteistettua eikä tämä ole välttämättä järkevääkään. Rahatalouden piiriin kuulumaton työ ja toiminta voi kuitenkin olla erittäin tärkeää.
6. Yhteiskunta yksinkertaistuu kuvioiden puolesta. Tämä voi olla tärkeä seikka. Monimutkaista yhteiskuntaa ei esim saa helposti oikeudenmukaiseksi. Yhteiskunnan kankeus ja tilannekohtainen heikko sopeutumattomuus on tilana riskaabeli.
7. Perustulo on kannustava tai se tulee säätää kannustavaksi. Säädettävyys on jotain, mikä on oikeasti olemassa. Työn vastaanottamiselle ei tule olla motivoivia esteitä. (Pekka Iiskonmäen ehdotus, muotoilu oma)

Eräs perustulon vastainen järkevä argumentti on mm motivointi. Tätä voi kuitenkin säätää melko joustavasti perustulon määrällä, mihin tulisikin olla käytännön ehdoton valmius. Elettäisiin sitä hetkeä, eikä jotain byrokraattista päätöspykälää.

"Haittapuolena" on tietysti se, ettei kansaa pääse kyykyttämään samalla tapaa. Vaikka perustulo ei olisi taloudellisessa mielessä onnelaa takaava, on sen merkitys henkisesti melko suuri. Tätä vapautta todennäköisesti pelätään. Näin ehkä sen vuoksi, että manipuloimiskykyisyys kärsisi. Onko ihminen tuottavimmillaan silloin, kun ei ole omalla asialla? Perustulo on terveellä tavalla yksilökeskeinen, mutta silti ei ehkä vain tätä.

(Saatan lisätä perusteisiin lisää ainesta. Myös pyynnöstä, eli kommentoikaa. Tärkeintä on suuret tekijät, joiden mukaan yhteiskuntaa tulisi saattaa paloilleen. Pikkuviilailu jääköön tällä kertaa pienempään osaan. Tai voi se viitteitä antaa suuremmasta, joten ...)

11. Onko presidenttimme myös pudonneiden asialla?


Vastustan useimmiten pr-työtä. Se on usein imagon kiillottamista, johon ei välttämättä liity hihojen kääriminen, eikä asioiden perusperkaaminen oikealle tolalle.

Linnan juhlissa oli kuulemma myös pikkasen laitapuolen väkeä. En tiedä tarkemmin kun en seuraa tuollaisia tapahtumia. Jos siellä oli muutakin kuin valtakunnan kermaa, niin kyseessä voi olla pelkkä pr.

Vastustan pr-työtä sen vuoksi, että se luo usein valheellista kuvaa asioiden todellisesta tilasta. Jos yhteiskunta ei oikeasti ole ihan sitä, että laitapuoli pääsisi jaloilleeen, niin ei huomioiminen linnanjuhlilla ole kuin vallitsevan tilanteen hämärtämistä.

Mitä tulee Niinistöön, niin itselläni on se kuva, ettei esim hän ole vähemmän pärjäävän kansanosan tilannetta ymmärtävä. Kuitenkin puhuu paljon syrjäytymisestä teemana.

Mistä perustasta käsin voi ymmärtää pois pudonneita? Onko Niinistö ihan oikea henkilö viemään eteenpäin tällaista teemaa? Tarja Halonen oli mielikuvissani aivan toista luokkaa tässä kohden.

Mielestäni asia on ihan tärkeä, sillä puhutaan kuitenkin kansakunnan keulakuvasta. Jos hän ei osaa täysin edustaa koko kansaa, niin siitä on helposti tiedossa riskejä, jotka voivat realisoitua esim siten, kuin olemme nähneet Tampereella tapahtuvan. Ja tämä on huolestuttavaa kaikkien kannalta.

Kirjoitus on kysyvä, ja kirjoitan tämän aika varovaiseen sävyyn, koska en tiedä riittävästi asioita.

t. Juha

10. Suomen kansan kahtiajako


Katsoin eilisen A-talk-ohjelman. Hyviä kannanottoja puolin ja toisin, joskin ohipuhelua melkoisesti eli sitä, ettei vastapuolen viestejä oikein ymmärretty. Kuvastaa varmaan hyvin suomen kansan kahtiajakautuneisuutta muutenkin. Ilmiötä ei edes tunnisteta kovin laajasti. Luokkajaon tietää osa vähempiosaisemmista, mutta joilla menee hyvin, ei ole sillä tavalla ollut aihetta havahtua. Tampereen mellakat tulivat siis osalle puskan takaa.

Ohjelmassa puhuttiin laillisista vaikuttamisen keinoista. Jokaisella olisi mahdollisuus vaikuttaa asiallisesti. Ei ole. He, keillä on kaikki merkittävä, heillä on valta jyrätä kaikki (nousua yrittävät) piipertelijät. Olivatpa nämä jonkin ihmisryhmän tai luonnon asialla.

On surullista, että herättelyyn tarvitaan kättä pitempää. Radikaalimmat yrittävät herätellä kansaa. Siitä on kyse. Kansan lietsomista katsotaan pahalla. Totuus on kuitenkin, että kansa on vedätettävissä. Siitä se pelko aiheutuu.

Ilman kansan tukea ei ole mahdollisuus vaikuttaa oikeasti asioihin. Tukea käyttää myös jokainen senhetkinen hallinto. Takana on paitsi (pitkälle vedätykseen perustuva) kannatus, niin myös auktoriteetin alla taipuminen tai sen hiljainen hyväksyntä, olipa puikoissa lähes kuka tahansa kunhan vain on.

Itse pidän suomea luokkayhteiskuntana. Meillä on kaksi havaittavaa luokkaa: voittajat/menestyjät ja häviäjät/tipahtaneet. Toisaalta voitaneen ehkä puhua käytännössä oikeistosta ja vasemmistosta. Kukaan ei taida olla tosin enää tipahtaneiden puolella. Ei ainakaan merkittävät tahot.

Minusta nykyinen tilanne oikeiston vetämänä on ihan ok. Suuremmin vasemmiston vetovastuun tarkoittamaa tilaa emme taida tietää, mutta en usko sen paremmuuteen. Huonoja kokemuksia on ainakin maailmalta.

Nykyisyyden ongelman tiivistäisin siihen, että meillä ei ole aitoa oppositiota tai toisinajattelevia tahoja niin merkittävässä määrin kuin mitä olisi syytä.

Yhteen hiileen puhaltaminen on hienoa, mutta oikeasti tässä pelataan eniten yhden ihmisryhmän (menestyjät) maalia. Yhden linjan politiikka sopii, mikäli se ottaa huomioon kaikki. Nykyisen käsityksen mukaan huomioon ei kuitenkaan tarvitse ottaa heitä, joilla ei ole oikeasti valtaa. Tähän hetkeen kuuluva tarkoituksenmukainen toiminta ei enää olekkaan nukkuminen ja hiljainen hyväksyntä, vaan selkeämpi oppositopolitiikka.

Suomen yhden linjan politiikalle ei voi ennustaa menestystä. Mikään valtajärjestelmä ei pysy pystyssä, ellei ole vastavoimia, mikäli ei tosiaan eletä täyttä yhteisymmärryksen linjaa. Kaikkien äänen tulisi saada kuulua. Demokratiana äänestäminen jne ei riitä takeeksi, vaan se tarkoittaa käytännössä enemmän muodollisuutta.

Valtaa eivät luovuta vallassaolijat. Kuitenkin vallassaolija voi nakertaa omaa kestävää olotilaa sillä, että estää vastakkaisten voimien ilmaantumista. Seurauksena on seisovat vedet ja hapantuneisuuden tila. Näin näkisin tämänheteken tilan. Kansa on kahtia. Ei oppositiovoimien takia, vaan sen puutteen vuoksi.

Tosiasia on, että tipahtaneet ruokitaan edelleen ja heistä pidetään kohtuudella huolta. Meillä vallitsee materiaalinen hyvinvointi. Tähän vetoaminen on kuitenkin melko hassua. Missä vaiheessa ruokintaletkut irroitetaan? Tipahtaneisuuden syynä on tietysti usein myös itse tipahtaneet. Tätäkään ei sovi unohtaa.

Valitettavasti viestistä tuli pitkä, koska en osaa tiivistää tätä. Aihe on vielä vähän haastava.

9. Arvojen järjestys


Arvot kannanotoissa viittaavat kaukaistettuun ilmaisuun. Jos arvoja ajattelee perusteellisemmin, niin ne kytkeytyvät ratkaisuihimme ja määräävät sen miten elämme. Arvot eivät ole konkreettisia, käsinkosketeltavia, vaan vaikeammin havaittavia. Arvoja eletään todeksi. Ne ovat meitä lähellä olevia merkityksellisiä tekijöitä.

Mitä arvoja kulloinkin eletään todeksi, sen mukainen on elämä ja kuviot LAAJASTI ottaen. Mikä on tällä hetkellä tärkeintä, ja miksi? Tämä kysymys tulisi uskaltaa esittää, vaikka se rikkoisi normeja ja jopa tabuja.

Eilen oli uutinen eräästä arvoja heiluttavasta uutisesta, laiska-Ropertista.
– Työn tekeminen on kuin kelpoisuusvaatimus kansalaiseksi. Tämä ei ole kestävä ajattelutapa. Luonnonvarat eivät riitä, eikä meitä kaikkia tarvita tuottamaan, Robert Nielsen sanoo Yle Uutisten haastattelussa Kööpenhaminassa.

http://yle.fi/uutiset/laiska-robert_pyrkii_pitkalle_tanskan_politiikassa...

Toisaalta riippumattomasti olen jo kauan ollut tarkoituksellisesti provokatiivinen ja tätä samaa toisinajattelua olen viestinyt. Tapani on ehkä hiukan erilainen, mutta yhtäläisyyksiä on oleennaista ajatellen. Tämänhetkisen yksittäisen kansalaisen luotailun löydätte osoitteesta: http://sohvaperuna.net.
En painotetusti osaa ehdottaa mitään, mutta tärkeitä asioita ei tulisi jäädä huomioimatta asioiden eteenpäinviemisessä.

Itseisarvoisen työn merkityksen kyseenalaistan. Ilman työtä ei pärjätä, mutta tuo ei tarkoita sitä, että työ olisi venytettävä yhä suuremmaksi arvoksi, eikä nykytilannekkaan ole järkevä. Tärkeitä arvoja ovat: selviytyminen ja sopeutuminen (luonnon) reunaehtoihin eli kestävyys ja mielekkääksi ja tarkoituksenmukaiseksi koettu elämä (+ resurssitehokkuus, oikeudenmukaisuus, ...?).

Jos arvot "kusee", koko systeemi käy mahdottomaksi. Se romahtaa ja ennen sitä rakoilee pahoin. Pelkään pahoin, ettei tällaisia hiljaisia signaaleja osata ottaa huomioon. On helppoa ohjata näkyvää ja konkreettisen objektiivista. Tällä ei selvitä, vaan kutakin aikaa on osattava tulkita rivien välistä, eli on nähtävä ilmaisyyksien taakse.

Kirjoitus on tarkoitettu avaukseksi. Keskustelu aiheesta on siis päätarkoitus. Miten esim toteuttaa Laiska-Robertin ajatus ja samanaikaisesti olla oikeudenmukainen.

Pentti Linkolan viimeisimpien ulostulon mukaan esim joutoväen, eli sen väestöryhmän, joka ei kykene ottamaan jostain syystä osaa välttämättömään tuottavaan toimintaan, tulee pitää muuten huoli itsestään ja muista. Joutoväki voi keskittyä kuluttamaan aikaa kestävästi ja silloin voisi tulla kyseeseen esim: mukava ja mielekäs ajanvietto, kanssakäyminen, liikunta ja taide. Korjatkaa jos olen väärässä Linkolan suhteen.

8. Olemmeko eksyksissä?


Olen ajatellut mediasta niin, että sen tehtävä on saattaa vastatusten erilaiset tahot ja ajattelutavat sillä tavalla, että syntyy kohtaamista ja vuorovaikutusta ja mahdollisesti jotain edistävää. Median tehtävä ei liene niinkään painotetusti verrata valittuja linjoja suhteessa eri perustoihin, vaan siitä huolehtivat enemmän muut tahot.

Media pistää joskus poliitikot tiukille. Saadaan seurata selittelyä, jossa selittäjän uskottavuus aika usein vain heikkenee. Toisaalta selitysten tivaaja ei todennäköisesti myöskään itse kartuta pisteitään.

Mistä käsin median on oikeasti mahdollista suorittaa vertailua nykyisyyden ratkaisuja kohtaan? Onko medialla oikeasti mahdollisuuksia olla omassa roolissaan? Entä kansalaiset arvioinnin tekijöinä?

Sellainen käsitys, että arviointeja kyllä tehdään, mutta etupäässä pinnallisesti. On helppoa saada aikaan jotain tulokselta näyttävää. Kirjoittamisesta on joskus sanottu, että jos ei ole aikaa eikä energiaa miettiä tarkemmin, niin sitä kirjoittaa pitkästi ja helposti puppua. Sama muussa toiminnassa.

Onko arvioinnin ja tilanneanalyysin tekeminen minkä asteen kriisissä? Eivätkö arvioinnit perustu aina johonkin varteenotettavaan? Onko sitä olemassa, ja kenellä?

Onko varteenotettavaa vain se, mikä näkyy selkeästi ja vaaditun objektiivisesti? Miten käy jos vain kuljetaan pitkin valaistua reittiä, tai etsitään sieltä, missä on selkeää valoa?

Jonkin verran tulisi olla enemmän ihan ajatonta miettimistä siitä, mikä on hyvä ja mitä olisi syytä hakea.  Ilman tällaista perustaa on mahdotonta laittaa kuntoon mitään pysyvämpää.

Mitenhän suuri osa ratkaisuistamme on oikeasti sekoilua, jolla ei ole sitä merkitystä kuin mitä ajatellaan? Minkä tarpeen ratkaisut nykyään tyydyttävät?
Politiikka on vääntöä. Siihen kuuluu helposti asemasota eli tilanne, jossa veivataan kyllä, mutta edistystä ei tapahdu tai ei ainakaan näytä usein tapahtuvan. Mitkä ovat edistyksen tekemisen ehdot? Eikö tässä olisi jotain arviointiapua "suunnistukseen"?

Oma tuntumani on, että jos vaikka Suomea arvioi suunnistajana, niin kovin suuria arvosanoja ei uskaltaisi antaa prosessille. Ollaanko lillukanvarsitason menijöitä jatkossakin, vai kenties rohkeampia? Rohkeutta on suunistaa tehokkaasti, ja hakea aktiivisesti uusia kunnon reittejä.

7. "Hyvepuhe"


Hyvyyttä ihannoidaan jonkin verran ja käytös tulisi olla sen mukaista. Miten pitkälle maailma voisi oikeasti rakentua tämän periaatteen mukaisesti?

Käytännön kulttuurit sallivat hyveellisyydestä poikkeamiset eri syiden nojalla. Joten kulttuurien viesti on, että hyve on hyvä, mutta eri aikoina on erilaisia poikkeuksia tästä.

Hyve olisikin lähinnä kulttuurin reunaehtojen huomioimista eikä jotain kovin absoluuttista. Näin siis käytännön maailmassa. Absoluuttinen hyve on toki olemassa, mutta se olisi otettava huomioon siinä mitassa kuin mitä kulttuuri sitä on itseensä omaksunut.

Kulttuurin voi laskea oikeasti ihan joukkovoimaksi. Voima on se, jolla on valta poiketa hyveestä. Hyveestä voi myös poiketa henkilö tai taho, jolla on valtaa, ja vähiten vallassaolija tuskin saa kovin suurta olemisen laajuutta oli kuinka hyvä tahansa.

Vallassaolijan ei tosiaan tarvitse oikeasti pyrkiä hyvyyteen kuin hyväksytyssä määrin. Vähävaltainen voi poiketa hyveellisyydestä myös hyväksyttävässä määrin, mutta poikkeman suuruus on vähäinen tai huomattavasti vähäisempi.

Hyveellisyydestä puhutaan paljon. Kenen (elämän)tarkoitusta pyritään puheen kautta tavoittamaan?

Luulen, että käytännössä puhetta ja normeja ohjaa koko yhteisö painottuen vallassaolijiin. Kulttuurissa toteutuu vahvemmin suurempivaltaisen toiveet siinä kun vallassolijan toiveet toteutuvat myös suorasti joka hetkessä.

Onko siis hyvepuhe oikeasti valtapuhetta? Miksi siihen pyritään liittämään jotain erityisen hyvää? Kyseessä taitaa olla tosiaan enemmän epäsuora vallankäyttö. Mitä mieltä tästä?

6. Yrittäjä = Tavallinen Työntekijä = Yrittäjä


Miksi yrittäjän ja tavallisen työntekijän välillä on niin suuri käytännön ero? Puhutaan ns työväenpuolueesta (K..), mutta miksi pidetään yllä näin suurta kahtiajakoa järjestelyissä, jotka koskevat ko ihmisryhmiä? Voitaisiinko oleelliset eroavaisuudet purkaa?

Maa tarvitsee osallistumista ja yrittäjiä. Jokainen työntekijä on eräällä tapaa yrittäjä, joka myy omaa työvoimaansa. Eikö oman työvoiman myynti ole yrittäjyyttä? Pitääkö olla alaisia? Miksi siitä rankaistaan vaativilla järjestelyillä? Miksi yhden ihmisen yritys ei ole enää tavallisen duunarin juttu?

Ei ymmärrä näin vaikeita asioita eikä varmaan suuri osa kansastakaan, jonka kuuluisi osallistua. Sitä ei nähtävästi oikeasti haluta.

Laajennan Kokoomuksen ideaa. Ammattiliitot voisi lakkauttaa ja mitä kaikkea hienoo? Kilpailukyky kattoon, ...?
Tosi-asiassa en tiedä varmasti, että mitä voisi tehdä, mutta jokin toisinajattelu ei olisi pahaksi. Missä meillä on käytännön oppositio? Onko sitä? Onko oikeasti jotain käytännön vaihtoehtoisuutta? Jos, niin missä? Jos ei, niin miksei?
Jotain ajatus-paja ideaa olisi hyvä laittaa kehiin, varmanpäälle pelaamisen sijaan. Myös näin artikkeli-tasolla. Paljon puhutaan luovuudestakin. Missä sitä voi soveltaa? Lasten askartelu-piireissäkö?

5. Yleisen tietoisuuden merkitys, ja vallan hajautus


Tieto on valtaa, ja tiedosta ja osaamisesta syntyy valtakeskittymiä, jotka aikaisemmmin syntyivät suoremmin fyysisestä voimasta. Demokratia on tasavertaisuutta siinä, mitä tulee esim samanlaiseen äänivaltaan. Äänivalta on (äärimmäisen?) pieni osa vallan hajauttamista.

Valtaa käytetään oman aseman parantamiseen ja toisen aseman heikentämiseen tai tähän on helposti taipuvaisuutta sillä, joka valtakeskittymään pääsee käsiksi. Valtakeskittymien synnyn ehkäiseminen laajasti ottaen tärkeintä, sillä tämä minimoi epätasa-arvoon liittyviä riskejä.

Ketä kiinnostaa vallan keskittymisestä aiheutuvien riskien minimoiminen? Ketä ei, ja kuka mieluusti jopa vastustaa tällaista yleistä tietoisuuteen ja osaamiseen liittyvää potentiaalia?

Kaikista parasta olisi se, jos kaikki tieto ja osaaminen laitettaisiin kunnolla jakoon, sillä näin parannamme konkreettisesti olojamme. Itse kullekin se työväline, jotta syntyy kestävää pohjaa riskirakentamisen sijaan. Muu maailmanparantelu on todennäköisesti lähinnä hurskastelua tai muuta tehottomuuteen viittaavaa.

4. Miten elää yltäkylläiset ajan-jaksot?


 Ennen oli tietyssä mielessä helppoa, vaikka töitä riittikin paremman maailman luomiseksi. Toisin on nyt, kun kaikki kohtuutarpeellinen on valmista. Ei ole ainakaan samanlaisia elintärkeitä perusasioita, joiden eteen tulisi ponnistella.

"Kylläisyys" tulee lähes kaikille. Jos ei vanhempien, niin viimeistään yhteiskunnan taholta. Tämä on ihan ok, mutta sopeutumisessa on aivan toisenlaiset haasteensa. Ennen sitä luultiin, että kun on saavutettu tavoiteltu, niin voi olla tyytyväinen. Ei se niin mene. Sitten ne haasteet vasta alkavat, joskin toisenlaiset mutta ennenkaikkea ennenkokemattomat.

Keinotekoinen selviytymiskamppailu lienee jokseenkin järjetön ajatuksena ainakin loppuun asti vietynä. Maailmassa voi mennä huonosti ilman sitäkin, ja sitten pääsee nykynuoret samaan rooliin kuin aiemmat. Vastatusten sen "todellisemman" todellisuuden kanssa.

Silti perusongelma jää. Miten olla yltäkylläisyyden tilanteessa kun se on kunakin aikakautena kuitenkin tavoite? Kai siinäkin tilassa olisi hyvä jotenkin osata elää.

3. Kontrolliyhteiskunnan välttäminen


Jotta asioita voidaan hallita ja järjestellä paremmin, niin tarvitaan valvontaa, joka kohdistuu vääjäämättä myös ihmisiin. Tästä tavoitteesta emme voi luopua, kun hallittavan tarve käy yhä tärkeämmäksi monella alueella.

Siinä kun vastustamme kontrolliyhteiskunnan syntyä, tulisi valvontaa enemmin edistää. Asiat tulevat joka tapauksessa menemään siihen suuntaan itkimme tai nauroimme.

Huomio tulisi nyt kiinnittää siihen, että rakennetut kontrollisysteemit olisivat mahdollisimman luotettavia niin, ettei niistä muodostu helposti uhkaa missään tilanteessa.

Ratkaisuja edellämainittuun ongelmaan ei välttämättä ole helppo keksiä, mutta ideoiden tarpeellisuus on helppo huomata.

2. Perustan ja perustekijöiden vieroksuminen, paikallaanpolkeminen

Yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu ensi silmäyksellä olevan vallalla teemat, jotka liittyvät suoraan siihen järjestelyyn, johon ollaan pikkuhiljaa päädytty.

Erikoisuus syntyy siitä, että nykyisiin järjestelyihin saatetaan olla paikoin melko tyytymättömiä ja nähdä sen tietynlainen mahdottomuus, mutta silti ei uskalleta ajatella sitä, että kuviot voisivat olla ratkaisevammin ottaen jotenkin toisin järjestetty.

Aina silloin tällöin esiintyy toki keskustelunavauksia, jotka liittyvät perustekijöihin. Kun ajattelee osuvuutta, niin tällaista keskustelua toivoisi olevan enemmän. Kun perusta ei ole selvä ajattelussa ja käsittelyissä, niin vaarana on iänikuinen haahuilu tyhjässä. Ei ole samalla tavalla otetta tähän todellisuuteen.

Perustalähtöinen asioiden vienti on yksinkertaista. Tarvitaanko oikeasti muunlaista pikkupuhetta? Mistä johtuu oleellisuuksia luotaavan lähestymistavan vähäisyys? Ei kai järjestelmäasiantuntijoita tms voi olla niin vähän?

Voi olla, että paikallaanpolkeminen on seurausta siitä, ettei asioita osata enää ajatella perustasta käsin, vaan ollaan hirttäydytty siihen vallitsevaan olotilaan, johon ollaan ajauduttu enemmän tai vähemmän. Säätämistä oleellisuuksia ajatellen ei yksinkertaisesti ole. Joidenkin (hiljaisessa mielessä) ei edes saa olla.

On tosiaan tärkeän oloista olla säätämässä, mutta jos säätäminen kohdistuu vähäpätöiseen eikä osu, niin mikä on tällaisen merkitys? Turhaa tärkeilyä tuntuu riittävän kaikkialla. Oleellisemmat toimintaperustaa järkevöittävät ratkaisut ovat vähemmän seksikkäitä ja niissä korostuu hiljainen puurtaminen. Näkyviä pisteitä ei juuri saa, mutta ehkä sitäkin enemmän oikeaa tulosta.

1. Ihmisarvo ja sen merkitys


Eilen tuli Richard Dawkins:in dokumentti: http://areena.yle.fi/tv/1966579. Dokumentissä oli mm maininta siitä, miten natsisaksan aikaan ihmisistä tehtiin epäihmisiä, jotta tuhoaminen voitaisiin käytännössä suorittaa. Ihminen ei kykenisi tuhoamaan niin helposti toista ihmistä, vaan empatia täytyy kytkeä pois ja tässä ihmisyyden kieltäminen olisi tehokasta.

Ajatusta voi laajentaa...

Ihmiset kamppailevat arvosta monin tavoin suoraan ja epäsuorasti. Mitä arvokkaampi olet, sen kauempana olet siitä tilanteesta, jossa sinua kohdeltaisiin brutaalisti. Arvokkuutesi on nähtävästi suorassa suhteessa elinmahdollisuuksiisi siinä kun ajatellaan yhteisön kautta tulevia elämänedellytyksiä. Ja laumaeläimellä nuo tietysti korostuvat.

Se, että siivooja saa palkkaa x_siivooja verran on eri asia kuin se, että lääkäri saa palkkaa x_lääkäri. Palkkaerolla ei ole vain taloudellista merkitystä, vaan merkitys on varmasti laajempi.

Mitä tuosta em pointista voisi ajatella? Voiko ihmisarvo olla liittymätön esim taloudellisen aseman kautta? Ehkä ei?

Työttömät lienevät alinta kastia tässä suhteessa ja paheksuttavia myös muista syistä. Yhteiskunnan laaja-alaista raivoa tms työttömiä kohtaan ei onneksi näy tämän enempää. Jonkin verran sitä toki esiintyy siellä täällä.

Nostin aiheen lähinnä tiedoksi tai pohdinnanalaiseksi ajatukseksi. Suuria ongelmakohtia tähän aiheeseen liittyen en näe. Näetkö sinä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti