Usari2

UUSISUOMI.FI-KIRJOITUKSET

Kirjoitukset (2)

20.2.2016 – 3.11.2014
http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Linkki => Kirjoitukset (1) (2.11.2014 – 9.8.2013)
Linkki => Kirjoitukset (2) (20.2.2016 – 3.11.2014)
Linkki => Kirjoitukset (3) (26.10.2016...28.3.2016)
 

100. Toimivat järjestelyt huomaa siitä, ettei niitä oikein huomaa


Selkeästi tahtovalle ja pyrkivälle ihmiselle mikään ei ole este tien raivaamiselle menestykseen. Näitä menestystarinoita on olemassa todisteena, ja niitä myös käytetään menestyspolun olemassaolon korostamiseen.
Selkeä menestys-sektori ei osuutena ole suuri. Selkeitä onnistujia on, mutta heidän osuutensa ei ole prosentuaalisesti merkittävä. Tätä etenemisreittiä tuodaan esiin siitä huolimatta.

Olisiko syynä onnistujavoittajapainotukseen se, että menestyksen halutaan olevan selkeä sankariteko, jolloin menestys-seulan tulee olla selkeän hankalasti rakennettu. Kun menestys on selkeästi sankaruuteen liittyvää, niin sinne päässeet leimautuvat samalla lailla positiivisiksi sankareiksi, vaikka reitti olisi ollut useimmissa tapauksissa kaikkea muuta kuin hohdokkuuden ja tarkemman esittelyn arvoinen.

Tavallisen ihmisen menestys jo lähtökohtaisesti menestysleiriin kuuluvana ihmisenä voi olla kyseenalaisuutta sisällään pitävä. Joka tajuaa nollasummapelin luonteen, ei voi eettisesti pyrkiä menestykseen taistelussa, jonka jäljistä on parempaa tietämystä tai arvelua.

Muuten onnistujavoittajapainotus ei ole tätä elämää. Selkeä elämänmahdolisuus on oltava, ja sen oltava myös realistinen, ei liian utooppinen. Utopioita voi rakentaa monella tapaa, ja tähän on oltava valmius, mutta ei elintärkeitä perustarpeita ajatellen.

Systeemin täytyy olla helppo ja toimiva. Toimivuus testautuu parhaiten systeemin loppukäyttäjän vinkkelistä. Jos on mielenterveyskuntoutuja, niin onko halukkaalle olemassa miten helposti selkeää reitti kohden parempaa elämää. Jos on työtön, miten helposti pääsee osalliseksi tavalliseen elämään osallisutusemin kautta. Sama yrittäjän tapauksessa. Jne.

"Hyvin rakentuneen ja osin rakennetun systeemin huomaa siitä, että sitä ei huomaa mistään." Asia toimii ja tavoitteita mahdollistuu. Perusjutuissa ei törmää siihen, että niistä ei jää käytännössä vaikeuden ja esteellisyyden tuntua. Asioita olisi perustarpeita ajatellen hoideltavissa vähintään kohtuudella, ja toisaalta extran rakentelu on selkeän saatavilla jos vain paukkuja ja tahtoa riittää.
Jos ruohojuuritason näkökulmasta ei systeemi ole esim perustarpeita ajatellen sujuva, ei sujuvuusodotusta kannata haudata, vaikka odotettava työmäärä sujuvuuden luomiseksi olisi haasteellinen.

Helppoon systeemiin pyrkimisen toinen vaihtoehto on käytännössä vaikeuden ja (tuottamuksellisen) vaikeutus ja sen hyväksyminen tai ainakin se sopeutuminen vaikeuteen, jossa ei kuitenkaan ole usein mahdollista päästä eteenpäin. Ja jos itse osaisi raivata tietä, ei eteenpäinpääsy ole eettistä niin hankalin perustein luodussa järjestelmässä, koska jos jotain valtteja on suhteessa menestymiseen, niin jos samalla tietää erityisaseman ja tilanne-edun, niin tajuaa, ettei reitti käy kovin monelle, eikä se ole hyväksynnän arvoinen.

99. Uskontopohjainen asioiden järjestely


Ehkä Suomen jne ongelma tällä hetkellä on uskonnollinen johtaminen ja asioiden järjestely, tmv. Joka tapauksessa asiajohtamisen ja tavallisen arkijärjestelyn vastakohta.

Uskonnollisen lähestymistavan taustalta voi löytyä uskonnosta hyötyjiä. Uskonto olisi silloin väline, jolla tavoitteisiin päästään.

Uskonto on siitä kiva, että jos sen taakse saadaan porukkaa, ei porukan mielipidettä voi horjuttaa asiaperusteilla. Rakentelua ei siten uhkaa turha kritiikki. Asiat joko ymmärtää, tai sitten ei.

Kun asiajärjestelystä on päästy, tai siitä on ajauduttu pois, tai noita molempia, olisi vastavaihtoehdoksi tarjottavissa vain samankaltaista uskonnollisyyteen liittyvää peruspohjaa.

Tiede on siitä huono viemisen väline, että siihen löytyy kiistanalaisuutta. Ja vaikka olisi faktoja, täytyy faktat ottaa huomioon ihmistä ajatellen järkevästi. Osa tietää, ettei tiede kerro kovin suoraan miten faktoihin tulee suhtautua.
Uskonto-johtaminen voi näkyä ja tuntua välttämättömyytenä, sillä asiapohjaisuuteen ei voi nojata. Kun näin on onnistuttu tekemään tieteestä jne huolimatta, jää jäljelle perustelematon vaihtoehto.

Perustelemattoman vaihtoehdon rinnalla voidaan  viedä perusteltua osuutta jonkin verran. Faktapohjaisen asian soveltaminen tosin voi olla ideologiansa vaikuttamalla tavalla voimaansaatettua.

Markkinointi toimii paljon asiapohjaisuuden ulkopuolella. Myydään kuuluvuutta ja liittymistä. Uskonto välittää samaa, joten kyseessä on liittymiseen ja kuuluvuuteen liittyvät asiat. Taakse saadaan sopivaa kannatusryhmää, ja sen vaikutusvallalla voi tehdä, mitä sitten mikäkin ryhmä haluaa.

Normaalielämä oleellisilta osin on liittymistä enemmistön tunnustamaan uskontoon. Tähän uskontoon liittyy paljon yhteisesti jaettua, jota ei voi saattaa kyseenalaiseksi, keskustelun tai asiakäsittelyn piiriin kuuluvaksi.

Enemmistön näkemyksen joko tajuaa tai ei, tai on liittynyt mukaan useimmiten, tai on anarkisti tmv. Yleensä odotuksena on common-sense. Joka ei vaikuttavinta noteraa, on jo sen nojalla outo, tai oudosti katsottava, vähemmän varteenotettava, riippumatta siitä, miten se vaikuttavin rakentuu. Pääuskonnnon rakentumisen tarkempi kuvaus olisi tietysti kiva tehtävä.

Uskonto toimii, joten sillä on perustansa. Toiminnan osuvuus tosin kokeutuu uskontoon kuuluvan ryhmän sisältä päin. Uskonto on luonteeltaan viimein muita kuuntelematon, jossain tiukasti pitäytyvä. Tässä varmaan syy siihen, miksi keskustelu ei tosiaan käy. Uskonnonvapauteen liitettynä tämä tarkoittaa valtauskonnon aseman melko vapaata vyöryttämistä käytäntöön.

Uskontopohjaisuudella tarkoitan sitä lähestymistapaa, jossa asia ei niinkään merkkaa, eikä asioiden vaikuttavuutta pyritä näkemään käytännön elämässä, vaan ideologiankaltaisen palveluksessa.

Ideologia-sanan sijaan on käytetty uskonnollisuutta, sillä fundamentalistisuusastetta ja vaikuttavuutta kuvaa paremmin sana uskonto kuin ideaologia, joka on melko vapaata itse kunkin käyttöön. Ideologia lienee usein melko neutraalia. Uskonto on useammin painavaa settiä, tai jotenkin vahvasti näkyvää jo pienimuotoisesti tunnustettuna, olipa uskonnon sanoma mitä vain.
Uskonto kuvaa sanavalintana toisaalta rakentumisen ja rakentelun effektiivistä puolta, eli erilaisten ryhmien vaikuttavuutta. Oikea usko ei taida tehdä oleellisia blokkeja ja erotteluja ihmisten välillä ainakaan välinemielessä, joten uskonto sopiii paremmin kuvaamaan ryhmän ajamaa asiaperusteettomuutta.

Jos uskonnollinen ryhmä on pieni, esim yhden yksilön muodostama, ei sillä olisi perustelemattomana kovin vankkaa olotilaa. Epänormaalius olisi selkein vaihtoehto kuvaamaan tätä tilannetta. Jos outouden jakaa moni, on kyseessä tervejärkisyys. Jos vaihtoehtouskonnolla on enemmän kannattajia, siis merkittävyyttä, on suhtautimistapa valittava toisin. Kyseeseen voi tulla esim epäisänmaallisuus tmv, riippuen siitä, mikä toimii.

98. Kasvua, kasautumaa, vai tukostamista?


Kasvamisen ja kehityksen arvostus on hiukan väärällä tavalla painottunut. Eniten tulisi arvostaa omaa kasvua, ja muiden kasvun tukemista, jos tukea jotenkin tarvitaan. Ei niinkään sitä, mitä onnistuu saamaan aikaan, eikä ainakaan yksipuolisena, vaikka tämä onkin mitattavinta.

Aikaansaatu ei koskaan tapahdu ainakaan suoraan omaksi eikä muiden kasvuksi. Aikaansaatu voi olla välttämätöntä, mutta siihen ei välttämättä liity kasvullisuutta. Aikaansaatu voi olla vääntämällä väännettyä, eikä johda mihinkään laadulliseen, ellei väännetty auta keskittymään juuri siihen kasvuun. Ehkä vähiten on silloin tarvetta. Tämä tosin riippuu, koska täydellisempi kurjuus voi olla joskus haitta, ainakin yksipuolisena.

Talous voi kasvaa määrällisesti, jne. Tuo ei oikeasti ole kasvua, vaan kasautumista. Taludenkasautumaa. Kasautumista tulee mieleen esin tukokset.

Paljon puhuttu kasvu lienee monilta osin eniten tukostamista. Päätöksentekokoneistokin on pitkälle kasvanut ja kehittynyt. Se on melko täysi. Siis aikasen tukossa. Tätä taitaa ilmetä paljon.

97. Järjestelmädiktatuuri


Nykyään eletään pitkälle järjestelmädiktatuuria. Kokonaisjärjestelmällä ei ole aitoa vastavoimaa, vaan suurin osa on mukana. Järjestelmän osissa olevat vastavoimat ovat nekin monesti vähäisiä.

Vastavoimaisuus on jokaisen etu pitemmällä aikavälillä. Valtoimenaan yksipuolisuus tuhoaa ennenpitkää myös yksipuolisuudesta joskus nauttineet. Kyseessä on kuin syöpä.

Vastavoimaisen järjestelmän haasteena on hajaannus. Toisaalta hajaannuksesta syntyy jossain vaiheessa jotain kokoavaa. Diktatuuri on ja pysyy, kunnes se hajoaa jollain tapaa mahdottomuuteen, tai käy vaikeaksi, koska ongelmia kasaantuu pikkuhiljaa.

Järjestemädiktatuuri on pakotuskulttuuria. Diktatuuri on diktatuuri, rakensipa sen Hitler, tai talouden veturit.

Länsimainen vapaus on vapautta pyrkiä tarvitsemaansa ja vapautta pyrkiä seuraamaan unelmia. Oikeasti vapautta ei ole näin, sillä vapaus ei ole näin yksipuolisesti edistettävissä, vaikka olisi raivaukykyä kohden tarvittavaa. Lisäksi jonkun mahdollisuus toteuttaa vapautta on muilta helposti pois, mikä saa toimimaan entistä tarmokkaammin muista välittämättä.

Länsimainen vapaus on tiivistetysti kuin ISIS, jos sen ottaa painavasti. Tämä myös näkyy. Länsimaiseen talouskulttuuriin osallistuminen lisää entisestään jännitettä ihmisten välillä, samoin ihmisen ja luonnon.

Länsimaiseen vapauteen kuuluu vapaus vastustaa sitä, että muut toteuttavat oman elämän tarpeita. Toisaalta muilla on vastaava oikeus toiseen suuntaan. Kun jonkun oikeus on kirjattu lakiin, tehty normiksi,.. siis painvaksi käytännöksi, ei muut voi enää toteuttaa sitä vapautta, josta puhutaan.

Erilainen sotatila ja vääntö ihmisten välillä voi olla ok, mutta jos sekin saadaan eliminoitua, on kyseessä vakava paikka.

96. Jumalaan uskominen voi olla vaarallista


Yritin todistaa, että Jumalan täytyy olla olemassa. Oikea vastaus on, ettei Jumalaa ole olemassa. Elämä selittyy muuten, ehkä esim näin:
http://jatkumo.net/index.php?topic=181.msg53417#msg53417.

Aiemmat sukupolvet ovat käyttäneet nuoremman manipuloimiseen milloin erilaisia satutarinoita, perkeleitä, tai joulupukkeja. Samaa perinnettä on Kristinuskon jumala jne.

Jumala olisi se, joka on ihmisten hallitsija. Siis meidän yläpuolella, ja tietysti jollakulla on paras yhteys auktoriteettiin. Viimeistään presidenttivaiheessa johto toteaa Jumalan tärkeäksi. Samoin mm sodan hetkellä.

Jumala-ajatus on vaarallinen, sillä kun uskomme johonkin olemattomaan, ja etenkin jos annamme oman vastuumme pois mm tuosta syystä, on meitä on helppo hallita.

Itsenäisyyttä ei ole, ilman itsenäistä asemaa, vaikka asema olisikin jatkuvasti luotava suhteessa luomakuntaan. Ilman itsenäisyyttä vain selkeämpiä hierarkioita kuten simpanssaporukassa, ja vielä taitavammin rakennettuina.

Maailmaa ei saada järjestykseen, jos ei ole selkeän itsenäisiä yksilöitä, joilla on selkeä valta valita itsensä hyväksi, mikä ei ole oleellisesti pois muilta, jos on tolkuissaan. Päinvastoin.

95. Markkinatalous varustelu- ja varautumiskierteen edistäjänä


Kun markkinatalous tuottaa hyödykkeitä mm järjestyksen ylläpitoon ja sotaan liittyvään, niin kun on olemassa ostopalvelut ja tarvittavan tuottajat, niin varautumis- ja valmiustason ylläpito on helppoa. Kynnystä varautumiseen ja varustautumiseen ei ole niin paljoa.

Maiden ylläpidot (ja joskus oppositonaalisemmaksi) katsotut ryhmät voivat ostaa sen mikä on saatavana. Ei mitään tarvittavan valmistamiseen liittyvää käyntiinlähtemiskitkaa. Kitkana voisi olla vaikka päätöksentekopuoli, jossa ilmenisi vääntöä ja satsauksen aidompaa tuottavuusharkintaa.
Toisaalta kun valmistaja ei sitoudu itse käyttämään mitään aseita tai keinoja, voi hän tuottaa pyydettyä ja muutakin mahdollista ihan kivasti. Maksaa ehkä vielä veronsa, joten mielellään toimittelee asioita, jne.

Markkinatalous poistaa tehokkaasti varustautumiseen ja varautumiseen liittyvää kynnystä, jolla pyritään turvallisuuteen ja mihin milloinkin. Näin tätä lähestymistapaa on entistä mahdollisempaa käyttää, ja helposti. Näin jää oleellisia peruskuvioita miettimättä, eikä sitä varmaan haluta, koska ei tosiaan ole tarvetta heillä, jotka tästä lähestymistavasta eivät kovasti kärsi, vaan päinvastoin.

94. Terve markkinatalous


Wikipedia:  Demokratia eli kansanvalta on kansanvaltaan perustuva valtiojärjestys tai hallitusmuoto. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa.

Jos markkinatalouslähtöisyys lyö selkeästi läpi demokratian piiriik kuuluvissa elimissä,
niin varmaan se siitä demokratiasta?

Miten voi markkinalähtöinen taho olla toimittamassa demokratian tavoitetta, eli olla kansan asialla, mikäli tuo toimittajataho on oikeasti markkinamielellä liikenteessä, eli omaan päin vahvasti katsova.

Lienee perustellusti epäiltävissä, että miten vahvasti tällä hetkellä demokratiaa on olemassa. Silti aivan kuin oltaisiin jossain jossain sellaisessa, ja sitä vielä kaupattaisiin muualle. Koskee varmaan myös Suomea, tosin joitakin maita vielä enemmän tämä epäily.

Jos kansantahdon paikalla on yhä enemmän markkinataho, niin sitten sen tulisi myös huolehtia kasvavasssa määrin kansasta. Näin yhteiskuntarjärjestely voi mennä aika uudenlaiseksi. Etenkin suuryritykset joutuisivat olemaan kansan tahdon mukaisessa toiminnassa, ja suoremmin vastuussa kansalle.
Ehkä tämä olisi viimein sitä tervettä markkinataloutta.

93. Kannustuksen lisäämisen kannustavuuus markkinataloudessa


Markkinataloudessa kilpaillaan siitä, kuka pääsee muita hyödyttävään asemaan kuitenkin niin, että asemasta käsin tarvitsee antaa mahdollisimman vähän. Vieläkin kivempi on, jos hyödyttävä asema on sellainen, että siitä saa enemmän kuin antaa. Silloin on selkeästi menestyjä. Siis oma menestyjä.

Kun sitten vaaditaan EMssa tehtävässä epäonnistujia parempaan, niin näiden tulisi tosiaan onnistua samankaltaisesti, eli onkohan menestyjäleirin vaatimus sittenkään ihan markkinatalouden mukaista, jos ajattelee omaa asemaa siinä kun on markkinaehtoisesti menestyjä.

Selkeitä ryhmiä syntyy helposti menestyksen perusteella. Jos nykysysteemi on hyvä, niin tämän ei tulisi olla ehkä suuri ongelma, vaan selkeä osa valittua käytäntöä.

92. Kansantahto, toimet ja seuraamukset


Demokratiakäsityksessä sotketaan usein demokratia tavoite ja demokratiaan saavuttamiseen liittyvät keinot. Koska demokratia on monelle sama kuin keinot, tulisi puhua mieluummin suoraan kansantahdon toteutumisesta, ei niinkään kiistanalaisuutta ja sotkua sisältävästä sanasta.

Tavoite on kansantahdon toteutumassa. Siihen liittyy kunakin aikana monenlaista keinoa kuten äänestämistä jne, mutta keino on keino, ja sen arvoa on parempi punnita tavoitteeseen pääsemisen kannalta. Jotta kansantahdon ideassa pärjättäisiin, tulee keinojen tulee olla hakevia ja vaihtuvia eri aikoina, kun toteuttamisympäristöä muuttuu. Keinojen pitäminen tavoitteena varsinaisen tavoitteen sijaan on hullutus.

Voi vaikka olla paljon demokratian ihanteisiin liittyvää yleensä kuulumattomaksia katsottua järjestelyä, ja jopa demokratialle vastaisen näköistä, mutta käytännön toteutustasolla mitaten jokin muu kuin senhetkisen demokratianimikkeen alle mahtuva vetotyyli toteuttaa suurempaa kansantahtoa, ehkä vielä jouhevammin ja tehokkaammin.

Jos kansantahdon toteutuminen on tärkeäksi katsottua, tulisi valittuja menetelmiä tarkastella hyvin tarkasti siinä, miten ne toteuttavat kansan tahtoa. Käytännössä edustajisto vaihtuu, eikä vastaa siitä miten hyvin on kansantahtoa toteuttanut. Edustajistoa vaihtamalla voisi odottaa parempaa tuoreutta ja uudistuskykyä odotuksia sisälläpitävässä tehtävässään, mutta näyttää siltä, että kun kenttäpelaajat edustajapuolella ovat uudistuneet, voidaan entisessä paahtaa tarmokkaamin, kun tilalle saadaan vastaamaan taas uusi kokoonpano.

Jos kansantahto toteutuisi, voisi kansa puolestaan pestä kätensä siitä kielteisestä, johon sen oma tahto on johtanut. Päätökset ovat tehneet muut. Ja kun niillä päätöksentekijöillä on usein viennissä jotain muuta kuin kansan tahtomaa (monesta syystä), niin kantakoon vastuunsa itse. Päättäjät puolestaan voivat todeta asian perättömäksi, mikäli vastuuta haluavatkin kantaa.

Kansantahto tehokkaasti toteutuneenakin näyttää tuottavan härdelliä, eli vaikka siihen oikeaan demokratiaan päästäisiin vetäjien puolesta, niin kansa tuskin haluaa silloin voimakkaampana vaikutustahona kantaa seurauksiaan omasta tahdosta. Kun tahtojia on vielä monenlaisia, ei tahtoon ja sen mukaisiin toimiin päässeitä saa mitenkään vastuuseen toteutumista.

Kansantahtoa voi olla, ja sitä viedään eteenpäin tehokkaasti ja kun siinä onnistutaan, tulee kaikilla olla selkeä käsitys siitä, kenen tahdonjälkeisiä toimia tehdään, ja kenen asioita tulee paremmaksi. Jos on kansantahtoa ja toteutuneena, tarvitsee tahdosta ja sen mukaisista toimista kantaa seuraukset. Tämä tarkoittaa käytännössä jotain muuta kuin edustuksellisen demokratian sotkua, äänestyssalaisuuksia, ... ja liiaksi hämärään ja epämääräisyyteen viittaavaa.

91. Teko-raamattu ja teko-jumala?


Raamattu sanoo, ettei jumalanpilkkaa voisi saada anteeksi. Jostain kuullut. Taitaa olla Raamatussa.

Olen eri mieltä Raamatun kanssa. Jumalasta ei voi tehdä kuvaa, koska Jumalaa ei voi määritellä, tosin lähentyä voi, siis tässä elämässä ainakin.
Jos Jumala voitaisiin määritellä, eli lyödä lukkoon, voi lukkoonlyötyä kyllä käyttää eri tavoin. Kuvalle voi tehdä mitä tekee.

Jos Jumalaa ajatellen on jokainen kuva tyhjänpäiväinen yritelmä, niin ei se kuvan halventaminen lopultakaan merkkaa mitään.

Näin Jumalankuvan pilkkaamisella ei ole merkitystä. Siis todellisen Jumalan.
Joten onko Raamatun Jumala ihan todellinen? Vai onko kyseessä ihmisten kuva, jota käytetään eri tarkoituksiin?

Oikea Jumalamme ei suojeluamme tarvitse. Kuvat kyllä.

90. Erikoistumisen ongelmallisuus


Wikipedia:  "Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa." Toisaalta tuota edeltävä lause Wikipediassa oli:  "Demokratia eli kansanvalta on kansanvaltaan perustuva valtiojärjestys tai hallitusmuoto." Kakkoslause oli varmaan silti se kantavin. Valtiojärjestys ja rakenteet muodostetaan myös kansasta päin katsoen.

Demokratiasta puhutaan usein vain siinä mielessä, kuin sitä on totuttu juuri sillä hetkellä viemään eteenpäin. En tiedä onko demokratia sanana kovin selvä kuvaamaan kansanvetoista asioiden rakentamista. Kansasta lähtevä meno on kuitenkin se tärkein.

Kansantahto on myös käsitteenä huomionarvoinen. Ihmiset voivat tahtoa hyvin erilaisia asioita. Tarkoittaa sitä, että yhdestä puusta veistetty malli on pitkälle kansantahdon vastainen. Se hiertää demokratiaa vastaan. Yleensä puitteista pyritään kuitenkin luomaan liiaksi yhtenäiset, ja silloin tulee valittavaksi se, keiden kansalaisten tahdot tulevat toteutukseen, ja keiden ei.

Jos joku erillistaho harjoittaa kansalaisia koskevien asioiden järjestelyä, niin järjestelyn tulee palvella kansaa, siis koko kansaa. Palvelee vain, jos kansa tulee kauttaaltaan kuulluksi ja huomioiduksi. Ihan sama, mikä menetelmä tarkemmin on sillä hetkellä kyseessä. Menetelmien toimivuus ja osuvuus palvelevuuden toteuttamisessa lisäksi vaihtelee.

Kansanpalvelullista mallia on noudattanut tarkemmin ajatellen vaihtelevan onnistuneesti eri aikoina toteutetut diktatuurit, kuningas-systeemit, ... mitä näitä lieneekään. Nykyään kansanpalvelullisuus toteutetaan ainakin muodollisesti valituilla edustajilla.

Tähän menenessä yhteiskunnat ovat rakentuneet pitkälle eri lailla onnistuneista kansanpalvelijoista. Oli kansaa palveleva taho mikä tahansa, ja harjoittipa miten hyvin kansanpalvelua tahansa, niin kansanpalvelijan erillisrooli on ongelmallinen.

Jokaisella on oma tahto, ja tahdon luovuttaminen on toimi, jolla on seuraumuksia. Kun tahto viedään, ei luovuttajalla oikeasti ole selkeää suhdetta vastuuseen. Häneltä on tahdonviemisen jälkeen ehkä turha odottaa suurta aktiivisuutta ja asioidenhoitelua. Hän voi heittäytyä sen varaan, jolla on tahto. Se on ennenpitkää lopullisempi päätymä.

Kun joltain on tahto otettu, voi tahdonottaja toteuttaa sen tahtoa, joka on hänet asialle lähettänyt. Tahdonottaja voi olla aidommin tahdonhaltija, tosin selkein liittymä on olemassa vain omaan tahtoon ja sen toteuttamiseen. Samalla tämä on lähtökohtana terveintä.

Harvemmin toiselle luovutetaan tahto, mikäli toinen ei ole hyvin luotettava ja monella tapaa sidottu toisestahuolehtija. Huolehtiminen toteutuu aidoimmillaan mm perheessä.

Ainakin toistaiseksi on koettu paljon, että vanhempien tulisi pyrkiä huolehtimaan heistä, joilla ei ole vielä parhaita mahdollisia edellytyksiä huolehtia täysin omista asioista. Harva ajattelee, että lasten asioita voisi hoidella kasvottamasti. Kun on yhteiskunta laajemmin kyseessä, niin kasvottomuudesta ei oikein pääse, vaikka kaikki haluaisi.

Lapsiperheessä on luontevaa toisestahuolehtimista, sillä nuori ihminen ei osaa niin hyvin luoda elämälleen edellytyksiä. Perusteita on.

Kun toisesta aletaan huolehtia myös aikuistasolla, niin kyseessä on tietyllä tapaa tilanteen lapsitasolle saattaminen. Kun kakarat ovat vielä tuntemattomia "pirulaisia", ja oikeasti heittäytyvät eri lailla palveltaviksi, niin eiköhän se mene helposti mahdottomaksi.

Kun kokonaisuuteen lisätään vlelä melko oikeutettu vahvimman valta, voi vahvin olla turhan reilusti se, mitä hän omassa tilanteessaan voi tehdä. Vielä enemmän huonontava seikka on, että palvelijan paikka säilyy vain, jos palvelija onnistuu luomaan sopivaa etua sopivalle ryhmälle.

Palvelija on siten sidottu palvelemaan edunsaajia, ja jos tuossa onnistuu, voi tahtoa toteutella sen ainoan oleellisen reunaehdon puitteissa. Näin syntyy kannatuspeli. Tykkäyssysteemistä voisi puhua, jos systeemiä verrattaisiin Facebookkiin, eikä edes siihen, vaan kasvottomaan Faceen, joka on siis jo olemassa.

Tahdosta päästään vastuuseen. Tahdonluovuttamisesta ja tahdonvastaanottamisesta toisaalla, päästään tahdontoteuttamiseen sille, jolta on viety tahto ja siihen liittyvä vastuu. Vastuupainotuksesta on siirrytty palvelupainotukseen / miellyttämispainotukseen.

Vapauteen liittyy vastuu, ja vastuuseen liittyy vapauksien oikeinkäyttäminen niin, että tehdään sitä, mikä on hyvä. Hyvänmukaisuus, ja siihen pyrkiminen on velvollisuus, se on kaiken toiminnan ja järjestelyn reunaehto, jota tahtova vastuullinen olio joutuu huomioimaan.

Hyvä saavutetaan erilaisissa elämänkäänteissä monia asioita toisiinsa punnitsemalla. Kun voidaan tehdä sopivia, pysyvämpiä hyvään liittyviä ratkaisuja, voidaan hyvän matkassa hengailua helpottaa, etenkin jos ko rakenteita ollaan selkeän valmiita päivittämään ajantasalle kun tarve. Oleellista on kuitenkin se monikytkentäisyys, jota hyvän toteuttaminen vaatii.
Järjestelypuolen pahimmat ongelmat liittyvät mahdollisuuteen toteuttaa sitä, mikä on elämässä hyvä. Kun ihmiset jaotellaan eri rooleihin, tehtäviin ja luokkiin, syntyy erikoistumisesta etua, tosin samalla haittaa.

Esimerkkinä haitallisesta erikoistumisesta on tahdoneristäminen. Palveltava on mm sossun luukulla lipova lapsi, joka haluaa tikkarinsa ajallaan. Tahtova ei saa edes kunnolla suoraa palautetta tahtoonsa liittyvästä toiminnasta.

Tahtovaksi tehty ei tiedä kuin ehkä jotenkin toimiensa osuvuudesta, jos ylipäätään on merkittävästi ottaen jonkun asialla kuten tarkoitus. Toisaalta palkkio-osuus ja haitat voidaan tehokkaasti eriyttää, ja suunta on helposti muuta kuin tasapuolinen, vaikka ehkä toisin haluaisi.

Jokaisen on oltava paikkansa ansaitseva siinä kun velvollisuuskykyisyyttä ajatellaan olevan. Näin tulee ajatella itse, ja jos joku tässä kohden sössii, on onneton ja siltä osin todellisuuteen autettava. Hyväksyntä ja siihen liittyvä olemassaolonturva on laumaeläimelle tärkeitä tulipa ne signaaleina muilta, ja myös itsearvioiden.

Velvollisuus (hyvää kohtaan) pungerretaan omalla tietyllä sektorilla, ja tulokset ovat yhteisöönkuulumiskysymyksiä kuten tulee ollakin. Jotta hyväksyminen on selkeää ja  kuuluvuus olemassaoloon taattua, on oltava riittävän vakuuttava, ja itsearvioiden myös, sillä sektorilla, johon on erikoistunut. Kun elämän tärkein asia (kuuluvuus-sektori) toteutetaan käytännössä hyvin kapean tehtäväkentän kautta, niin vaikuttaa melkoisen kavennetulta.

Jos olemassaolo on turvattu osantoteuttajan roolista käsin, niin hyvä. Toisaalta kukin osantoteuttaja pyrkii viemään osansaansa, ja yleensä painotetusti lähinnä sitä. Siinä syntyy eristäytymisongelmaa. Kokonaistolkullisuus on pahin kärsijä erikoistumispainotteisissa järjesjestelyissä. Jos osat kilpailevat lisäksi kuuluvuudesta, eli sen suhteen voidaan pelata vaikka pudottamispeliä, voi tietyn osan painotus olla älytön, jolloin kokonaisuus painottuu hyvin elinkelvottomasti verrattuna optimiin.

Miten voidaan irroittaa käytännössä omaksi erillisyydeksi:  valta, vastuu, vapaus, velvollisuus, eettisyys, oikeudenmukaisuus, mielihyvä, fakta, objektiivisuus, subjektiivisuus, taide, luovuus, kovuus, pehmeys, heikkous, vahvuus, sukupuolittuneisuus, ...?

Jos tuo voidaan tehdä, tarvitaan eriytettyjen puolien lisäksi todella toimivat yhteydet muodostettuihin saarekkeisiin. Yhteydet on, tosin kun painoarvot ovat vinksin vonksin, on kokonaisuus groteski. Jollain lässähtäneellä varmaan ennenpitkää lepäämme.

Nykyisyys on sitä, ettei kukaan ei voi enää hallita kuin omaa sektoriaan. Siinä hokema, joka tulisi hyväksyä. Ei se mitä, tolkuttomuus on ennenkin hyväksytty. Kun vielä jokin oleellisvaikutteinen sektorikin (esim talous) on sellainen, ettei edes asiantuntijat itse hallitse sitä, on tolkuttomuusviennille lyöty viimeinen sinetti.

89. Maailmantilanne – ei ne salaliitot, vaan sujuvahkot ajautumat


URHO KEKKONEN:
Kansalaiset.

Monissa maissa taloudellinen kasvu on pysähtynyt ja työttömyys on nopeasti lisäänynyt. Voimakkaan ja pitkäaikaisen suhdannelaman mahdollisuutta on ennustettu. Olemme todenneet, että oman maammekaan kansalaiset eivät ole säästyneet niiltä ongelmilta, joita syvälle käyvät ongelmat ja muutokset kansainvälisessä taloudellisessa järjestelmässä aiheuttavat.

Nimenomaan vaikeina aikoina seurataan tarkoin, kykeneekö maan poliittinen johto huolehtimaan siitä, että kaikkien kansalaisten elämisen perustarpeet: ravinto, asunto, vaatetus, koulus, terveyden- ja sairaudenhoito voidaan kohtuullisin kustannuksin tyydyttää. Jos tässä epäonnistutaan kansan luottamus poliittiseen johtoon voi saada kokonaisuudessaan pahoja säröjä.


***

Nykyään ollaan tilanteessa, jossa poliittinen johto heittäytyy uhriksi. "Emme voi kansainvälisille jutuille mitään." Sallittua uhriutumista, kun johto sen tekee itsensä vapauttamiseen. Siis sen päätteeksi, että on myynyt tai ehkä ajautunut myymään maan ja maan itsenäisyyden. En osaa itse kuvata luovutusta, tosin ehkä joku paremmin.

***

WTC-iskun jälkeen julistettiin sota terrorismia vastaan. Euroopan maat eivät laajasti ottaen innostuneet.
Nyt on ollut mellakoita Ranskassa. Ranskasta sama kutsu kuin USAsta muutama vuosi sitten.
Jokohan nyt lähdettäisiin mukaan? Vai tarvitseeko motivoida lisää?

***

Aika selvää, että jos maat rapautuu hiljalleen, ja ne imetään kuiviin, niin syntyy köyhyyttä ja kärsimystä, mellakoita ja erilaista kapinaa, ja tulevaan on varauduttava. Näin kertoo kokemus, ei välttämättä pahantahtoinen suunnitelma, kuten salaliittoteoreetikot uskovat.
Kapitalismi voi ääripäässä vaatia asioiden viemistä loppuun asti. Tarkoittaa, että talous on osa sotaa, siis taloussota, tosin tavallinenkin käy sopivissa vaiheissa.
Vai miten nykyistä maailmantilannetta tulisi ymmärtää?

***

Edellä hahmoteltu kulku ei välttämättä ole tiedostamalla tehty kenenkään puolesta. Se ei siis ole niin pahantahtoinen syntyperältään kuin ensin luulisi.
Onnistuneet ajautumat ovat yleensäkin fiksuja, eivät niinkään painotetun suorat vaikuttamiset esim politiikan kautta. Ajautumat menevät melko soljuvasti voimasuhteiden mukaisesti jne, ja palikoita loksahtelee ajastaan tiettyyn järjestykseen.

Luulen, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Ainoa keino on tajuta todellisuus ja oleellisuudet. Muuten seurannee aina yllätyksiä. Suurin osa yllättyy. Osa ei ylläty, eikä osa ota asioita niinkään yllätyksellisinä, vaan yllättyvät omasta tajuamattomuudestaan. Lienee terveintä, jos siihen kykenee.

88. Länsimaiden sitoutuminen erilaisiin ongelmointeihin


Terrorismissa kovaan vastataan kovalla. Vaikka terrorismin pohjaa on, eikä pohjaan yritetä kovasti vaikuttaa, painottuvat yritykset kuitenkin paljon terroristien kanssa jahmuiluun. On näyttävää antaa takaisin ja olla tekemässä selkeän vastakkaista.

Toisaalta terrorismin yhteydessä halutaan ottaa käyttöön myös rakenteellisia ratkaisuja, joiden avulla ilmiötä vastaan voidaan sotia tehokkaammin. Jolloin terrorismin edellytykset senhetkisesti vähenevät, ja se joutuu sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja keksimään sen mukaisia toimitapoja.

Sotaan liittyvä painotus terrorismin ilmiössä jalostaa terrorismia. Toisaalta olot muuttuvat ahtaammiksi varautumisen takia. On monenlaisia turvatoimia. Mieleen tulee esim Lähi-idän tilanne, jossa kahakointi on arkipäiväistynyt. Vaikka on virkavaltaa, niin meininki voi vähän muistuttaa alamaailman olosuhteita, joissa ei aina tiedä, millä tavalla henki voi mennä seuraavana päivänä.

A1.  Valtaapitävä jalostaa ratkaisuillaan terrorismia.
A2.  Valtaapitävä tekee terrorismin mukaisia yleisiä ja näyttäviä varautumisia ja rajoituksia kaikkia koskien.
B1.  Valtaapitävä (valtaan tuomittu) ei suojaudu kaikin keinoin terrorismilta, eikä pyri varmistelun nimissä painottamaan hetkellisesti vaativia toimia, vaan antaa olemassaolevan näkyä ja tuntua, ja miettii välttämisen sijaan osuvia ratkaisuja. Laiskan letkeä malli, jossa asioihin ei suhtauduta täristen, ja halutaan erottaa ideologia ja oman arvon korostus käytännön toimien arkisemmasta, tehokkaasta ja toimivasta palvelevuudesta.

Molemmat A-kohdista ovat ikäviä. Jos ristiriidoissa mennään yhä syvemmälle, jää ristiriidoista synkkä kuva, sillä edes valtaapitävä lupailija ei käytännön tasolla ehkä näytä saavan asioita kuntoon. Ristiidat arkistuvat ja seurauksena on kyynisyys, ja syöksykierteen vankistuminen.

B1 on "heikkoon johtamiseen" liittyvä malli. Ei uhota, ei kauhistella, ei liioitella, ei peloitella, ei tehdä suurta näytöksellisyyttä, ..., vaan tarkkaillaan tilanteita, toimitaan, kokeillaan, haetaan ja mietitään sopivia keinoja. Käytetään valitettavan mahdollisen yhteisöprimitivismin eikä "yhteiskuntapornon" taakse menemisen sijaan oikeasti vaikuttavuutta lisääviä keinoja, ja pyritään luomaan jatkossa toimintaa yhä paremmin osuvaksi ja ilmiöön pureutuvaksi.

B1 tarkoittaa myös sitä, että erilainen toiminta annetaan olla, ja siitä ollaan valmis kärsimään, eikä terroritekoja ja siihen viittaavia painotuta estämään eikä välttämään. Seuraus tästä "hölmöydestä" on se, että kun jotain tapahtuu, on tapahtuman luoja selkeästi jokin ryhmittymä. Tappiota tulee, tosin aiheuttaja saa olla itse terroristi.

Toimien ehkäisyssä aiheuttaja ja kuvioiden hankalaksi muuttaja on terrorismia vastaan itse sotiva. Hän tekee yhteisöä kohtaan viime kädessä eri lailla puukottavat toimet niin, että terroriteolle ei ole siinä vaiheessa niin selkeää suoraa mahdollisuutta. Jos uutta terroritekoa varten joutuu miettimään aika lailla uudenlaista, niin uudessa toimintaympäristössä toteutus voi olla kynnyksellistä, tosin jos selkeää motiivia on, tapahtuu sitä jalostumista yhä vain, jne.

Vaikka A-kohdat vievät kokonaisuutta usein sivuraiteelle ja todennäköisemmin pätee mutkistumisen laki, niin toimissa silti ollaan, ja aktiivisuustaso on selkeä. Toiminta lisää hallinnatunnetta, olipa toiminta vaikka jatkuvasti syvenevää.
Kun jatkuvasti syvenevän aktiivisen toiminnan tappiot kasvavat riittävästi, seuraa yksilötasolla masennus, joka estää oman tilanteen aktiivista lisänakertamista ja pään seinään lyöntiä. Yhteisötason masennus on jo aika kovaa settiä, ja toisaalta se voidaan kanavoida niin, että aktiivisuuspuolen taakse riittää väkeä. Homma saadaan pidettyä "toimivana".

B1n ei tarvitse silti olla passiivista, vaan aktiivista ja jämäkkää pidättäytymistä sössimisestä. Gandhi oli tapaus, joka taisi noudattaa passiivista vastarintaa, ja tuloksia taisi syntyä hiukan toiseen tapaan. Yksittäisinä Gandhit ja Mandelat ovat kokonaisuudessa tietysti hmm, tosin jos jo yksittäisinä jotain, niin voihan asiaa hiukan miettiä.

Alkuasukasyhteisöt ovat viisaita ja osaavat toimia övereiksi menevissä asetelmissa. Kun selkeä överiksimenijä osoittautuu selkeästi kahjoksi ja kahjoiluun sitoutuvaksi, ei häntä enää kohta näy yhteisöstä käsin. Se on loppu. Menetelmä on yllättävän brutaali, tosin sitä ei välttämättä käytetä miten sattu, eikä keinoon ehkä tarvitse käytännössä paljoa turvautua. Itsenäiset ja tasapainoiset yhteisöt voisivat olla esikuvia meille ongelmoiville. Ei tarvita niin paljoa tekniikkaa ja teknologiaa arjen pyörittämiseen, vaan ihan arkisia keinoja ja suhtautumista.

Länsimaat eivät taida kyetä terveiden yhteisöjen mukaisiin toimiin erilaisissa haasteissa. Ignore eri tasoilla on yhteisötoiminto, ja jos yhteisösanaa ei voida oikeasti edes käyttää, vaan on vain välineistöjä, niin sitten miekkaillaan niillä. Ehkä melkoinen suo tarpoa takaisin syntysijoille näissä elämisen kuvioissa sotkuntekemisten ja asioiden välttelyn jälkeen. Härkää sarvista, eikä jatkuvaa asioiden pakoilua erilaisilla sofistikoituneilla keinoilla. Eiköhän ole hiukan rohkeampaa oikeasti?

87. Terrorismin viesti olemassaolevasta todellisuudesta


Terrorismia esiintyy kai melkein aina jonkin verran. Määrä vaihtelee, joten terrorismiin liittyy tekijöitä, jotka eivät ole vakiollisia eri aikana.
Terrorismi on aiheena herättäjä. Terrorismin kerrotaan olevan uhan luomista. Terroristit aktivoivat aiheen tapetille, ja vaikka sen huomioarvoon pyrkiminen tuomittaisiin, niin oikeasti huomioarvoa syntyy erityisesti juuri tapahtumahetkillä.

Terrorismi ei ilmiönäkään kiinnosta yleisesti. Jos jokin asia toistuu ajoittain, ja herääminen tapahtuu konfliktivaiheessa, niin nuukahtajina on tietysti myös kansakunnat ja media. Terrorismin tulisi olla vaikutuksellista käsittelyä hakevassa muodossa jatkuvasti, mikäli ilmiölle on tilausta. Jos herätteeksi käy terroristitoimet, niin kyllä siinä selvitysvastuulliseksi kuuluvat tahot voisivat mennä itseensä. Ketähän tuo sitten tarkoittaakin.

Siinä yleisen ja vaikuttavuuteen pyrkivän ehkäisytyön puolesta tehtävä pohjustus.

Reaktiivisuus on hyvä, eli se, että toimintaa muutetaan aitojen olemassaolevien tapahtumien johdosta. Toiminnanmuutospohjaa olisi kyllä aiemmastakin paljon, sillä kun vaikka meneillään oleva Pariisin mellakka laantuu, niin asia hautautuu pitkälle unholaan, eikä taattua, että ilmiön asetelmallista ja oleellista puolta käytäisiin läpi edes pitkittyneissä "terrorismiepidemioissa".

Palontorjunnassa hyväksytään vaikuttavat menetelmät ja niihin pyrkiminen. Kun tekijänä on jokin ihmisryhmä, eli tekijä on jokin ihmisen ulkopuoliseen maailmaan liittyvä, on ennaltaehkäisemiseen liittyvä malli kokonaan toinen. Ihmisten hallinta ja elottoman tai eläimiin liittyvä hallinta ovat kaksi ryhmää, joissa ratkaisumenettelyt jakautuvat hyvin paljon. Ihmisten hallintaan ei ratkaisumenettelyjä tosin usein edes haeta, eikä tällaiset asiat edisty. Miksi kiinnostusta ei oikeasti ole?

Tulipalot saadaan hallintaan, koska ne halutaan hallintaan. Lieveilmiöitä syntyy eri alueilla, ja syytasolta löytävä ratkaisuvalmius vaihtelee hyvin paljon alueesta riippuen. Terrorismiin vaikuttaminen on lapsenkengissä. Kyseessä on mm jankkaustyyppinen lähestymistapa, vaikka debatista tai senkaltaisesta suoranaisesti ei voida puhua.

Mitä, ja millaisia ovat yleisesti ottaen sellaiset ilmiöt, joita ei saada vähenemään, mikäli kärsimystä aiheutuu? Terrorismi aiheena kuuluu tähän ilmiöryhmään. Muitakin vastaavia ryhmiä on, joissa muka-halutaan kovastikin, mutta mitään ei tapahdu, koska vaikuttavuutta ei haeta jostain syystä.

Toinen hyvä kysymys on, että millä perustellaan se, ettei vaikuttavuutta ole kyetty saamaan, vaikka vaikuttavuustarvetta hoetaan paljonkin. Jos vaikuttavuusvaltaa haetaan, miten voi luottaa, että asiasta selvitään jatkossakaan? Mitä perusteita on odottaa läpimurrollista kehitystä edes alkavaksi jossain vaiheessa?

Milloin ja miten usein yksilö käyttäytyy niin, että hän kärsii jostain, eikä kuitenkaan laita asioitaan kuntoon, eikä edes pyri siihen? Kun oma kärsimys ei ratkaisutasolla kiinnosta, niin suuri osa ulkopuolisista ei ryhdy tukijaksi tällaiseen tilanteeseen. Tilannetta saadaan toiseksi jotenkin jos sopivaa keinoa löytyy, mutta jos kielteisyyttä aiheuttava ilmiö vähenee tai poistuu joksikin aikaa, niin pienentynyt ilmenemättömyys perustuu johonkin erikoisjärjestelyyn, jonka vuoksi kielteisyys voidaan välttää.

Kielteisten tapahtumien välttäminen sinällään ei ole ratkaisu. Monen ikäväksi koetun on tarkoitus palvella, ja jos yksilötasolla kielteiset kokemukset saisivat aikaan aina onnistuneet välttämistoimet, niin yksilö tuskin oppisi maailmasta kovin erikoista. Hän voisi välttää sen, mikä on kielteistä, vaikka olisi itse luomassa sitä, mikä aiheutuu viimein häneen itseensä. Mikä on seuraus tällaiselle toimijalle itselleen?

Jos terrrorismi on ikävää ja kielteistä, niin voiko siihen liittyä jotain positiivista? Sellaista, joka kertoisi jotain maailmasta, ja auttaisi järjestämään asioita nykyistä paremmin? Tuomitsetko em jo kysymyksenä? Ei varmaan sovi ainakaan yleiseen hegemonialliseen suhtautumistapaan.

86. Milloin itsenäisyys?


Kun jokin asia otetaan vallankäytön välineeksi, väline rapautuu ajastaan. Vallankäytössä väline toimii sen ajan, minkä käyttäjä kykenee.

Vallankäytön välineeksi käy mikä tahansa, jonka riittävä osuus valtaansaattajista hyväksyy. Ennenpitkää välinettä ei enää hyväksy kukaan, jolloin seuraa uudelleenjärjestäytymistä suuremmassa mitassa.

Vallanvälineitä historiasta ovat erilaiset uskonnot ja ideologiat. Nykyisin yleiseksi välineeksi hyväksytään mm tiede, talous ja tieteeseen ja talouteen liittyvä. Välineillä tehdään riittävä hyöty, tosin hyödyn nimissä käy mikä vain, mikä on mahdollista.

Aikaa myöten hyvät asiat tärvääntyvät. Valtarakenteita on aina uudistettava, sillä niillä on suurin taipumus kääntyä palvelemaan jotakuta tiettyä tahoa. Äänestäessään äänestäjät saavat sitä mitä tilaavat. Mandaatti annetaan, vaikka äänestämisen kytkös ei ole todennäköisesti demokratian mukainen, eli kansan tahto ei tapahdu kovin kattavasti.

Työ on välttämätöntä elämän ylläpitämiseksi. Työn avulla kuitenkin saavutetaan valtaa siinä missä muillakin välineillä. Markkinatalous on markkinavälineistön hyväksyvä järjestely, ja turvaa siten valtaanpääsyä.

Ongelma missä vain systeemissä ovat he, jotka eivät asetu vallankäytön kanssa samoille linjoille. Se ryhmä, joka ei vallankäytöstä kovin paljoa hyödy, tai kokee kärsimystä, on todennäköisesti sellainen ihmisiä pitävä kansanosuus, joka ajattelee toisella tapaa. Jos ei syö vallanpitäjän leipää, laulaa omia laulujaan, koska tuskin saa aikaan kovin helposti ketään laulujensa taakse.

Vallasta hyötymättömien osuus on aina olemassa, koska tiettyä osaa kansasta ei tarvitse kuulla. Lisäksi he toimivat kokonaisuuden kasassapitämistarkoituksessa. Tätä ryhmää tarvitaan, eikä sitä haluta viimekädessä omille jaloilleen.

Vain itsenäisyys takaa sen, että jokaisella on omat asiat halussa. Tämä asia hyväksytään joskus tai usein valtiotasolla, mutta ei kansan sisäisesti. Itsenäinen järjestelmää tukematon on riski. Oppositiossa heitä ei yleensä ole, koska tuomio seuraa todennäköisesti viimeistään maanpetoksesta.

Vapaa työ ja antaminen on uhka järjestelmälle, mikäli hyöty leviää liian laajasti. Kun hyöty lisää ihmisten itsenäisyyttä, ei järjestelmää enää tarvita samassa mielessä. Jos vapaa työ pystytään ohjaamaan valtaapitävälle taholle, niin järjestely on silloin sopivaksi katsottu.

Jos itsenäisyys ja omasta asiasta huolehtiminen olisi tärkeäksi koettu asia, se olisi kunnossa. Vaikea saada kuntoon asiaa, jonka takana ei oikeasti ole se, jolla on oikeus päättää jonkin hyväksi ilmaistun asian olemassaolosta.
Kansan tahto on aina viimein se, joka määrää kaiken. Demokratia on siten hyvällä pohjalla. Myös uuden alku, mikä on vallanpitäjälle vaikea juttu, sillä se merkitsee luopumista ehkä monestakin. Tämän vuoksi demokratia eli kansan tahto on viimeiseen asti pyritty estämään, vaikka se onkin julkituotuna ilmaisuna laajasti esillä.

Vallan välineistä on pidettävä huolta. Se mikä ennen oli hyvää, on jossain vaiheessa pahaa, johon on liitetty riittävästi hyvää, että sillä "hyväksi" katsotulla voi toimia mahdollisimman kivasti. Kansan ei tule luottaa menneeseen, eikä hyväksi sanottuun, eikä elää sitkostumien unessa. Tässä käy huonosti jos hyväksytään jatkuvasti kyseenalaiseksi ajettu ja ajautunut, eikä valita pientä polun haaraakaan toiselle silloin, kun on aavistus jostain.

Ketään ei sinällään ole syyttäminen, sillä jonkun kyseenalaisuus on kokonaisuudessa välttämätön osa kannettavaksi.

85. Pyrkimys systemaattisesti rakentuvan laman välttämiseen


Taloudesta ariki-ihmisen ajattelulla voi ajatella sen verran, että jos sen ei koeta vetävän tarpeeksi, ei takana ole riittävästi ostoja, joka aiheuttaisi työtä, toimintaa ja investointiedellytyksiä jatkoon.

Vapaaksi päätynyt raha päätyy ennenpitkää rahan suhteen imuvahvimmille tahoille. Raha ei päädy tasaisesti, vaan jossain syntyy kertymää, joka ei palaa kiertoon. Kierron lisääminen jatkuvasti uudella kasvulla on vaarallista, eikä siinä tulisi ehkä olla sillä tavoin, kuin mitä ajatellaan hyväksi.

Rahankierron turvaaminen on talouden pitämistä terveenä. Jos lamat ja talouden epäterveys halutaan oikeasti välttää, on rahavirta saatava turvattua rakenteellisin keinoin. Mikäli rakenteissa on rahavirtausta aiheuttavia patoutumia, niitä on pyrittävä purkamaan, eikä ainakaan lisäämään.

Kun tuottavan rahakanavan saa auki jollain keinoin, se voi vahvana imeä muita enemmän vapaana olevaa varallisuutta. Köyhillä lapsiperheillä kaikki menee pakosta, eikä jää imukanavia ainakaan auki. On paljon ihmisryhmiä, joilla ei ole mahdollisuus edistää oikeasti talouden terveyttä muuten kuin luomalla poteroa talouden kokonaisterveyteen.

Sitä saa, mitä tilaa. Kuka vastaa nykyisestä järjestelystä? Kenelle kuuluu vastuu talouden terveydestä, kun kansalaiset eivät oikein voi vaikuttaa siihen? Vai olisiko jotain keinoja?

84. Kristinusko, vai käytännössä kristinuskonto?


Tuntuu siltä, että kristinusko on vaarallisin tähän mennessä ilmaantunut ideologia. Kun vahvin asia, eli usko hyvään on kirjoitettu, on se muuttunut uskonnoksi, jota kohtaan syntyy palvova asenne, eikä usko saa syntyä sieltä, mistä se voi oikeasti syntyä, eli sisältä päin.
Aasian gurut taisivat olla viisaampia, ja varoivat asettamasta itseään asemaan, jossa heistä voisi tehdä saman.

Voi olla, että kristinuskon lopunajan ennustukset sinetöityvät, koska ne kumoavat sen, että usko hyvään oikeasti johtaisi parempaan. Lopunajan ennustus vahvasti sinetöivänä ennusteena, tai totena otettuna laittaa Raamatun paikalleen, eli vie siltä arvon lopullisena tienviittana. Muuten Raamattu voi olla monissa kohdin hyvä.

Voi olla, että Jeesuksen kieltopuheet itsestä olivat samaa kuin Aasian gurujen lausunnot itsestä, mutta Jeesuksen tarina on vain saatu kaapattua, ja sen käyttävä ote on niin vankalla pohjalla, että hyvästä tulee pahin ase tähän mennessä.

83. Mahdollinen NATO-askel suurvalta-aseltelmassa


http://yle.fi/uutiset/venaja_varoittaa_ruotsia_nato-jasenyyden_seurauksi...
Maailmassa on perinteisiä suurvaltoja USA ja Venäjä, ja nyt(?) Kiina. USA on johtava suurvalta varmaan tällä hetkellä. Sen tavoitteena on pitää asemastaan kiinni aktiivisesti, ja turvata maansa edut.
Johan Galtung on seuraillut suurvalta USA:ta pitemmän aikaa, ja kertoo jotain sen tavoitteista: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/johan-galtung-syyrian-kemiallis...

Luulen, että kokonaisuudelle on hyväksi, ettei Venäjä ja Kiina taivu liikaa suhteessa USA:han. Yksinapaista järjestelmää ei tulisi hyväksyä maailmantilanteeseen, eikä sitä tulisi pyrkiä suosimaan. Vähän sama varmaan kuin yksittäisen maan poliittisten puolueiden kohdalla.

Jos USA käyttää hienovaraisuutta, johon Venäjä ei kykene niin hyvin kuin suoruuteen, niin kyseessä on sama peli. Voi olla, että USA ei kaihda käyttää ronskimpia keinoja, jos vain se on etujen varmistuksessa tehokkaampaa. Venäjällä ei ole kentällä niin suurta vaatimusta imagon säilyttämiseen, sillä postiivista imagoa ei yksinkertaisesti ole.

NATO-hehkutuksen sijaan tulisi pitää yllä hyviä suhteita etenkin Venäjään. Siis oikeasti, vaikka kokonaisuutta koskevan tasapainon vuoksi. NATO ei ole asetelmassa neutraali ratkaisu, ja tämän kokee Venäjä varmaan syystä.

NATOsta hyötyjien ei asetelman muutosta ja tavoitteitaan kannattane esitellä sen tarkemmin. Perustelu viittaisi enemmän luodun ja/tai syntyneen itsestäänselvän järkevyyden ja paremman kyseenalaistamista. Jos tuki NATO:lle saadaan ilman perusteluja suoraan luonnollisen kaltaisena yleispäätelmäinä tai yleistuntumana, ei tätä suurvalta-askelta voi oikein kyseenalaistaa jatkossa, jolloin päästään aikanaan seuraavaankin vaiheeseen.

82. Vaihtoehto vapaudesta


Ryhmäänsä vahvemmin kuuluva (asemakas), huolehtii etupäässä asemastaan ryhmän toivomalla tavalla (normit), eikä töksäyttele tuohon kuulumatonta (sammakko), jolloin ryhmän olemassolo turvautuu maksimissaan. Poliitikko ei sano oleellisesti tai merkittävästi ottaen liian epäkannatettavaa, tiedemies tai ammattilainen ei halua ilmaista kuin parasta saavutettua, tavis ei poikkea tavanomaisesta, ... Jos tietty ryhmä (esim poliitikot) vie laajempaa kokonaisuutta jossain määrin, ja vienti perustuu ryhmän normeihin (ryhmäolemisen pakot), ja muutos kokonaisuuden hyväksi tulisi tehdä normeja muuttamalla tai jollain tapaa niiden kyseenalaistamisen kautta, on kokonaisuus helposti jumissa.

–––––––– === ––––––––

Siinä perusajatelma yksilöstä ja ryhmistä. Jos ryhmällä on vahvasti valtaa yli sen jäsenten, niin epäjäsenellistä toimintatapaa on vaikea liittää mukaan, ellei selkeää syytä ole. Ryhmä voi näin johtajineen perustaa jonkin tason diktatuurin tai sortavan systeemin, mikäli se kokee tarvetta tähän.

Ainoa keino diktatuurittomaan ja sortoa tuottamattomaan asetelmaan on ryhmään sidottu aito halua huolehtia muista, jota ei siis ole ilman koettua selkeää sidosta. Koska riski irtaantumiseen on, on ainoa kokonaisuuden pelastus sopivissa sidoksissa, ja usein erityisesti vastavoimiin perustuvissa sidoksissa.
Vastavoimat eivät voi kilpailla tietyn ryhmän valtaapitävien normien avulla, tai onnistuessaan tuossa tulee kilpailijasta vallitseva ko alueella, eikä vallitsevuustilanne sinällään muutu.

Yksinormisuus takaa vain yhden ryhmän olemassaolon, joten jos halutaan kokonaisuutta palvelevaa vastavoimaa, täytyy ryhmiä ja niitä koskevia koossapitäviä varteenotettavia normistoja olla useampia niin, että normistot voivat elää ryhmissään, ja tuoda kokonaisuuteen tasapainoa.

Yksilö joutuu ottamaan huomioon muut yksilöt. Terveessä tilanteessa sama kuuluu myös ryhmille, eikä jokin ryhmä yksilöä voimakkaampana voi olla ilman suurempaa riskiä liian suuressa asemassa. Yksilö ei ole usein ongelma kokonaisuudessa, vaan ongelma on enemmän jokin ryhmä, joka voi ongelmia tuottaa suuremman voimansa avulla.

Terve tai terveyteen pyrkivä yksilö joutuu ottamaan elämistään varten huomioon erilaisia tarpeita, eikä elämää voi viedä yksipuolisesti tarvekenttää huomioiden. Tietyssä ryhmittymässä korostuu tiettyjen tarpeiden ajamiset muita enemmän, ja jos dominanssi on vahvaa kokonaisuutta ajatellen, ei kokonaisuus enää taivu niin hyvin kokonaisuuden kaikkia olemassolon tarpeita vastaavaksi.

Erilaisuus luo mahdollisuuden elinkykyisyyteen, siis erityisesti ryhmätason erilaisuus, joka ei voi olla pitämättä samalla sisällään erilaisia yksilöitä. Painoa tulee olla selkeästi vapaassa ryhmäytymisessä, yksilön ja ryhmien vapaammassa erilaisiksi muodostumisessa, ja usein tälle on vahvaa perustaa jo luonnostaan.

Erilaisuus on haaste, ja erilaisuuden haastetta tulee arvostaa riittävästi. Rajoja ylittävät sidokset tulisi nähdä tarpeellisena kokonaisuuden kautta, sillä kokonaisuutta elämämme, halusimme tai emme. Enemmän arvostetaan käpertymistä ja toisten tekemistä tietynlaiseksi, mieluummin saman katon alle kuuluvaksi, tai selkeäksi toiseksi ryhmäksi, jota vastaan voidaan aloittaa jokin vastakkainasettelullisuus.

Perinteinen kysymyksen asettelu on lähtenyt ihmisen kohdalla monesti kysymällä sitä, miten vapaa ihminen on tulemaan tietyksi tai tietynlaiseksi. Onko hän tabula rasa vai mm temperamenttinsa vanki. Aivan kuin erilaisuutta vastaan tulisi varustautua ja käydä valmistelevaa sotaa jo ihmisen perusrakenteita myöten.

Monenlaista erilaisuutta, erilaisia asioita ja valmiuksia luodaan hartiavoimin, mutta yksilöissä oleva peruserilaisuuden pohja ja kunkin ainutlaatuinen tilannesopeutuminen, ja noiden perusteella luonnollisesti rakentuvat erilaiset ryhmät ovat jotain, mitä vastaan taistellaan kynsin hampain.

–––––––– === ––––––––

Erilaisuus on ollut varautumisen arvoista, ja usein merkinnyt jopa uhkaa. Erilaisuus on ajanut ihmisiä erilleen karkoitettuna ja/tai erilaisten omasta tahdosta. Maailma on vallattu uusia erilaisia reviirejä hakemalla. Kun tila alkaa olla monessa mielessä loppu, korostuu enemmän se, miten tulemme keskenämme toimeen.

Keskinäistoimeentulo on tärkeä, ja sitä varten on tehty monenlaista tiedostetusti ja tiedostamatta. Erilaisuuden ruttaus yksilö-, ja ryhmätasolla keskinäistasapainoisempaan pyrkimisessä ei saata ole kovin tolkullista. Sitä ei ole myöskään silmitön entisellä muukalaisvastaisella asenteella toiminen. Mikä on siis toimivampaa?

Kuninkuus tmv hierarkisesti vankaksi rakennettu systeemi voi luoda hyvät olot, vaikka erilaisia riskejä on. Valtaryhmittymät elävät helposti, ja demokratian on ehkä tässä vaiheessa ajateltu luovan lisätukea hierarkiseen systeemiin tässä vaiheessa. Tarve vahvimpaan täytyy rakentaa eri aikoina hiukan eri tavoin fiksusti ja mahdollisesti.

Kun se selkeästi vahvin voi käytännössä myös koitua ongelmaksi nykymahdollisuuksin, niin itse ajattelen, että paras apu löytyy luonnon mallista ja sen vapauteen liittymisestä.

Viidakon laki voi olla paras, ja myös niin, että siitä pidetään huolta. Tarkoittaa kaikkien mahdollista sotaa kaikkia vastaan ja kaikkien mahdollista tukea kaikkia vastaan. Näin syntyy kiinnittymättömyys, ja se, ettemme ole sidottuja typeryyteen, vaan kokonaisuudelle annetaan aito mahdollisuus.

Luonto toimii ja sanoutuu irti sopimattomista muunnoksistaan. Kliseenomaisesti sanotaan, että evoluutio toimii. Ihmisen täytyy omalle luonnon palveluihin pohjautuvalle tasolleen saada vastaavanlainen toimivuus. Rasittava ja kestämättömän oloinen ja jatkuvan turvaton ja luovan vapaa tila. Olisiko tässä aito vapautus kokonaistalouteeen?

Nykyvaihtoehto on ollut tietyn ihmisryhmän sota inhokkekkeja vastaan ja liittoutuminen sopivien kanssa. Mukaan on kuulunut epäedullisten klikkien liittoutumisen estäminen ja sopivaksi katsottujen tahojen mukautus. Jos tuo onnistuu, voi seurauksista koitua hankaluuksia.

–––––––– === ––––––––

Kirjoituksen voi tiivistää niin, että sitoutua ehkä voi, mutta vain jatkuvaan hakemiseen, kuten luonto tekee "luovuudessaan", ja hakemisen on oltava laaja-alaista, ja laaja-alaisuuden takana on oltava mieluusti kaikkien tahojen. Siten kuin kykynevät.

Jotta taho voi olla elinvoimainen, ei se voi olla laatikko, eikä saattaa itseään tuohon tilaan. Elinvoimainen on aidosti sopeutumiskykyinen. Luovuutta ei ole ilman erilaisuutta. Erilaisuus on pohjamateriaalia, ja siitä ja sen kasvusakin on ehkä pidettävä huolta. Näin tekee luonto. Oikeaa kasvua, itseensä hirttäytymisen, ja hirttäytymisen tukemisen sijaan.

Voi tosin olla, että kuolema on yhtä tärkeää kuin elämä. Jotta elintilaa syntyy, täytyy uuden jatkaa, ja vanhan saada poistua aikanaan. Sopiva elinaika vaihtelee eläinlajista toiseen. Sama lienee ajatusrakennelmissa ja toimintavoissa, jotka kytkeytyvät tanakasti kantajiinsa. Jos kantajat eivät voi muuttua, tulee näiden poistua vaikuttamasta enää liikaa siihen, johon uudempi toisi ehkä parempaa elinvoimaa.

Jos esim perinteisesti harjoitettu demokratia tai muu hallintosysteemi ei ole kytkeytynyt riittävästi kokonaisuuden elinvoimaisuuteen, josta kukin yksilö vastaa omakohtaisesti, niin vahvana tekijänä tuollaisen palvelevuus voi olla kyseenalainen. Vahvemman kyseenalaistaminen on hierarkisissa järjestelyissä epänormatiivista, mutta vapaammissa olosuhteissa menettely on enemmän normi.

81. Titanicin kannella?


((Lähestyn teemaa ajatusvirtaperiaalla. Asia tiivistyy kohden loppua))
Jos seksiin liittyy jossain määrin valta ihmiseläimenkin tapauksessa sopivana käytännön elementtinä, niin vallan olemattomuus toimii seksiä ajatellen heikentävästi. Tasa-arvo on yritys vähentää mm sukupuolten välistä valta-asemaa. Perinnetiedon mukana ainakin kulkee se, ettei nössöys ole kovin suurta valuuttaa naismarkkinoilla, ellei nainen ole jotenkin erilainen enemmistöön nähden.

Tommy Tunderfelt oli julkisempi henkilö, joka tuonut esille vahvemman miehen kuvaa, jonka mahdollisuus on nykyään jossain määrin ajettu tai viety alas. Ehkä esim vahvuuden ei suoranaisesti tarvitsisi olla talouteen liittyvää, tosin yhteisöllisesti ottaen, eli tässä tapauksessa merkityksellisemmin ajatellen, käytännön vahvuutena muu kuin talous ei ole helposti samaa luokkaa. Ihmisen asemaa voidaan ehkä mitata joskus muutenkin, mutta tämä puoli saattaa erityisesti tällä hetkellä korostua yleisemmin.

Tommy Tunderfeltin ajatusta voi vahvistaa sillä huomiolla, että tasa-arvoisemman tilanteen luominen on toisen huomioimiseen tähtäävää. Antaja sitoutuu toisen tilanteeseen tietyllä panoksella. Vähän samaan tapaan kuin mies tekee parisuhteeseen sitoutuessaan. Jos sitoutumispanoksen vastapainona ei toteudu mitään muuta kuin kivempi kokemus saajalle, niin kai se on ihan hyväksikäytöksi laskettava tilanne.

Tasa-arvoisempi olotila voi olla osa parempaa, tosin paremmuus ei siunaannu itsestään. Asiaa voisi verrata vaikka huono-osaisiin köyhiin. Jos heillä olisi rahaa investoida omaan nousuun, niin huono-osaisuutta köyhyyden muodossa ei olisi niin paljoa. Jos mahdollisuus nousua varten tapahtuvaan investointiin annetaan, se menee ehkä hukkaan.

Tasa-arvoisemmaksi tekemisen kanssa voi olla sama vaikeus yleisemminkin. Kun jotain tilannetta yritetään muuttaa paremmaksi, ja tämän vuoksi satsataan ihmisryhmään B, niin jos ihmisryhmä B ei koe tarvetta investoida parempaa varten, niin se satsaus ei tuota laaja-alaisempia vaikutuksia. On vain antamista ryhmälle B ilman, että antaja tai kokonaisuus siirtyisi joskus askeleen eteenpäin. Vaikutus voi olla jopa passivoivan kielteinen.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yrittaja-abdi-osman-sosiaaliturva-poi...
Sosiaaliturva voi olla sellainen, että antaja voi ehkä jossain määrin koukuttaa huonossa tilanteessa olevia antamisjärjestelmän kautta. Huono-osaisten avustaminen on tarkoitettu sellaiseksi, etteivät huono-osaiset investoi omaan tulevaisuuteen, tai heitä voidaan estää aktiivisemmin tulemasta itsenäisemmäksi, holhouksen ulkopuoliseksi.

Tiivistetysti voi sanoa, että johonkin tiettyyn ihmisryhmään satsaaminen investoivassa mielessä luo kokonaisvaltaista haittaa, ellei investointi säteile kohderyhmää laajemmalle. Antaja köyhtyy, ja saaja syrjäytyy kun hän on vähemmän kokonaisuuteen kytkeytynyt.

Hyvä muistaa, että investoinnit eivät nykyaikana toimi kovin hyvin, sillä laaja-alaisempi muiden huomioiminen on se, jota ei ole rakennettu mukaan, vaan päinvastainen voima. Kilpailullisempi tilanne, jopa lakiin kirjattuna, merkitsee omasta itsestä huolta pitämistä, ja erityisesti siihen keskittymistä. Jos investoinnin haluaa laaja-alaisemmaksi, on sen tuotto varmistettava jotenkin toisin, kuin saajan kohtuullisen oikeustajun mukaisesti, jota ei siis ole itsekkyys-systeemissä.

Investoinnin tuleminen takaisin tuottona tai edes nollatoimintona vähintään antajaa ajatellen, voidaan varmistaa lähinnä tiukentamalla kontrollilla. Ihmissuhteissa kontrollointi merkitsee helposti jotain muuta kuin ihmissuhteisiin kuuluvaa. Monen toimen tarkoitus on viime kädessä ihmissuhteet, ja jos kontrolli vie mahdollisuuden tähän, ei ihmisiä ole enää toisille luonnollisella tavalla. Kyseessä on kontrollijärjestelmä, joka on siis valittu priorisoimalla itsekkyys vahvaksi kokonaisuutta muovaavaksi tekijäksi.

Idealismi voi romuttaa ihmisyyden. Talousjärjestelmän vahva painotus kaiken rakentumisessa voi olla yhtä kielteinen kuin mikä tahansa brutaali ideologia, jolla on liikaa valtaa yli ihmisen tärkeimpien asioiden. Moni ehdottomuus voi toisaalta näyttää viattomalta, ja jopa hyvää tuottavalta, mutta jos tekijän painoarvo on riittävä, niin harva järjestelyn osanen kestää sen, että kokonaisuus on täysin tai oleelliselta osin luodun palikan kannattelemana. Korttitalo vain romahtaa, ellei kohtalona ole hitaampi hiipuminen.

Painotettu idealismi merkitsee vaihtoehdottomuutta. Selkeän vankka tilanne luo turvaa ja houkuttelee. Vankkuutta voi hakea, ja sitä tulee haettua myös tiedottamattoman voimin, mutta jos kyseenalaistaminen on vaikea, niin kyseessä on loukku, joka voi syvetä ajastaan.

EM on monen helppo ymmärtää esim yksilön invalidisoivista addiktioista. Yhteisöllisemmät tarkertumat ovat vaikeampia havaittavaksikin. Kun vaikka joku ihmisryhmä (esim vanhempi sukupolvi) takertuu johonkin aikanaan sopivaan, ja selkeästi pelastusta tuovaksi koettuun "patenttiin", voi taho jossain vaiheessa vanhana ja uusiutumattoma kuollessaan viedä mukanaan senkin, mihin se itsensä pyrkii liittämään, ja joka olisi uusiutuneena vielä elinvoimainen. Yksilö voi menehtyä takertumiseen, samoin yhteisöt.

Entä jos Maapallo on ilmalaiva, jonka kohtaloa yhdistää tapaus Titanic? Onko saatu riittävän arvokas tarrautuma, jonka varassa on kiva laskeutua meren syvyyksiin?

80. Kannustus vai Lannistus?


Oikeasti kannustavat ihmiset saavat käytänössä ennenpitkää – ehkä eri vaiheiden kautta – aikaan hyvää sille, joka tarvitsee tukea parempaan. Kannustava ihminen huomaa ja antaa arvoa tarvittaessa pienillekin edistysaskelille.

Näennäisesti kannustava ei näe helposti hyvää parempaanpyrkijän missään vaiheessa. Hän kääntää edistysaskeleet ja sinne päin kuuluvat toimet jollain tapaa mitätöiväksi, esim sopivan vertailun avulla.

Kun joku ei ole sen arvoinen, ei hänen koeta tarvitsevan tunnustusta, ellei satu olemaan jo rajan toisella puolella, "pelastettujen", oikeiden ihmisten parissa.

Asioita parantamaan pyrkivä ei voi hakea tunnustusta niiltä, ketkä eivät häntä halua arvostaa. Piiskaajat ovat muka toivomassa muuta, siis parempaa, mutta todellisuudessa sabotoivat kehittyviä parhaansa mukaan, jotta olisivat mielikuvissaan oikeassa, tmv. Jokin syy lannistamiseen on, ja sitä esiintyy paljon.

Lannistamisen ilmapiiriä on myös yleisellä tasolla. On tosiaan oikeita ihmisiä, ja heitä, joiden tulisi tehdä jotain, mutta ovat toisaalta toivottomia tapauksia. Nuorten vittu-vittu-suhtautuminen inhokkeja kohtaan muuttuu vanhemmassa päässä sofistikoituneemmaksi. Se on mitätöivää, halventavaa ja kyynisyyttä levittävää, pahaa oloa dumppaava,..

Sama kyyninen asenne yleensä tunnustettujen piiriin kuuluvilta vaikuttaa selvästi voimakkaammin kokonaisuuteen, ja ehkä siitä syystä, että tapahtumat menevät nyt ylhäältä alaspäin, jolloin parjattava asetelma kansalaisten kesken saa vahvempaa sinettiä, ja osa saa pysyvämmän loisteen itselleen.

En voi esim yhtyä siihen avoimeen tunnustuksenosoitukseen, joka tehtiin jollekin 14 vuotiaalle marjastajalle. Näitä sankareita on tapana nostaa esiin. Tarkoitan Niinistöä ja hänen arvovaltaansa.

Henkilökohtainen tunnustus on paikallaan, mutta julkisesti tehtynyt mieleen tulee epäily myös jostain kielteisestä. Mikä on ollut suora ja tiedostamaton tarkoitus? Jos toisaalta hyvä, niin missä määrin vaikutusta voi epäillä manipulatiiviseksi, tai lopputuloksiltaan kielteisyyttä aiheuttavaksi? Tällaiset voi saada näyttämään alisuoriutuvat aikuiset luuserit entistäkin heikommassa valossa.

79. Maahanmuuton mahdollisuudet


Maahanmuutto on hyvä asia. Vaikka kyseessä on haaste etenkin lyhyttä aikavälia ajatellen, maahanmuuttoon on hyvä satsata aktiivisesti. Sen onnistuneen kohtaamisen avulla saadaan lisää tasapainoa kokonaisuuteen.
Perustelu ...

Itsekkyys on näkyvintä, jos toimet kaventuvat selkeästi oman navan ympärille. Itsekkyys on vielä tehokkaampaa silloin, kun omaa etua saadaan edistettyä voimakkaamman eturyhmän kautta. Tätä on politiikka näkyvimmillään, ja tällä sitä myös perustellaan usein.

Moni yhteisölliseksi sanottu, esim isänmaallisuus jne, on kokonaisuuden näkökulmasta äärimmilleen viritettyä oman edun tavoittelua.
Itsekkyys sopivana on hyvä asia, ja suhtautumisena se tarjoaa nopean reitin kohden hyvää ilman kompleksisia rakenteita, joissa on aina enemmän menetyksen ja sekomeiningin riskiä.

Nykyisyys perustuu nopeuteen etujen haalimisessa. Taustalla mm tietoinen kilpailun tuonti rakenteluun. Kiristävä ote on laajemmin ajatellen helposti toimijaakin vastoin. Kun pakottavuus on suuri, ei ole enää niin paljoa vapautta.
Lyhyesti sanottuna tiukentava elämäntyyli vie vapautta, ja elinvoimaisuutta jossain vaiheessa. Reaktiivisempi ote on lapsellista, eikä sitä tule tietoisesti edistää. Vanha kansa puhuisi housuun laskemisesta pakkasella.

Reaktiivisuuden tarkoitus on palvella hädän hetkellä. Tietoinen rakentelu kohden suurempaa hädänhetken rakentelua on vastuutonta. Samoin on vastuutonta olla pyrkimättä tilantekemiseen silloin, kun tilaa ja vapautta selvästi tarvitaan.

78. Työnteko kivaa, työelämä vastenmielinen


Kävin toisen kerran puolukassa. Sain 80 litraa ja imuroituna 76 litraa. Puolukan myynnissä kerääminen on neljäsosa tai viidesosa kokonaistyöstä. Mustikan myynnissä poiminnan osuus on suurempi.

Jos työnteko olisikin näin helppoa. Asiat varmaan toimisi liian hyvin.
Miksi on esim erikseen työntekijä ja työnantaja? Eikö jokainen voisi maksaa tuloistaan itsenäisesti, saipa rahat miten vain. Yrittäjyyden ei tarvitse olla mitään sellaista, joka eroaa tavallisesta työstä, eikä työntekijyyden tarvitse erota yrittäjyydestä.

Työelämä rakenteineen on vastenmielinen. Ei haluaisi olla missään muodossa mukana. Työnteko sinällään on kivaa ja palkitsevaa.

Ja miksi on jako työläisiin ja eläkeläisiin? Tuleeko ihminen jossain iässä siihen tilaan, ettei enää halua osallistua oikein millään tavoin elämän pyörittämiseen? Entä jos työ käy, mutta jotenkin muuten kuin täysillä, eikä voi hyötyä järkevästä ja mielekkäästä osallistumisesta?

Sitten portaittainen palkkijärjestelmä, joka voi johtaa siihen, että tietyn rajan jälkeen tulot ei kasva, tai tuloissa tipahdetaan portaita alemmas. Miten voi olettaa, että Suomi nousee pystyyn, jos kuvioita ei järjestetä eikä haluta järjestää palkitseviksi?

77. Kannustusloukku ei ole kannattava


Kirjoitukseni on vastaus tälle: http://www.uusisuomi.fi/raha/99839-kaikille-vaikkapa-560-eukk-suoraan-ti... (Perustulolle ei ole perusteita)

Jokaisen ansaitun euron perään tulisi olla mahdollisuus mennä. Jos tulot jopa tippuvat ansaitsemisen jälkeen, on loukku selviö, eikä sieltä nousta, ellei voi nousta tukien ulottumattomiin, eli saada kokoaikatöitä.

Käytännössä osa jää aina ilman töitä, tai selkeitä kokopäivätöitä. Tämä ryhmä on koettu ongelmaksi, mutta silti asia ei kiinnosta. Tästä ryhmästä on eniten kyse.

Vähätuloiset passivoituvat, ja syystä. Ei vika ole heidän. Jos tätä ryhmää halutaan pitää yllä, niin sitten pitää hyväksyä valintaan liittyvät ongelmat.
Vähätuloiselle itselleen tilanne on se, ettei omaan elämänhallintaan ole mahdollisuus päästä. Työkkäri on todennäköisesti kusetusta ja sossu. Ei ne auta ihmisiä jaloilleen. Lupaukset töistä kaikille ovat huijausta.

Pitkäaikaistyölliset eivät hyödy perustulosta suoraan. Ovat ehkä varmemmalla kun on pohjaa.

Ihmettelen, miten kannustusloukkujärjestelyt voi palvella yhteiskuntaa oikeasti. Palkitsevuus tulisi olla taattu, kun tekee sellaista, josta aiheutuu hyvää suoraan ja epäsuorasti itselle ja muille.

Ihan sama on mikä järjestelmä, kunhan vain on motivoiva, ja palkkiojärjestelmä toimii.

76. Työkkäristä potkitun mietteitä


Jos ei käytä tilillä olevia rahoja tyhjäksi, vaan elää tienesteillä, ei saa sossusta niin paljoa. Jää enemmän itsensä varaan. Jos elää sossun rahoilla, ei tarvitse jäädä itsensä varaan, vaan saa tuen tekemättä mitään. Sossutuen sijaan omilla elävän tulotaso voi olla samaa luokkaa, alle tai enemmän, mutta hän menettää sossutuesta poisjäännin lisäksi ehkä kalliiksi kokemaansa vapaa-aikaa.

Olen kerännyt toimeentuloni takia metsän antimia. Touhu vaikuttaa nyt oudolta. Tähän asti on ollut pikkasen kannattamatonta, sillä olen käyttänyt muuta kuin pientä tiliä, joka on 125e viimeisen työmarkkinatuen jälkeen. Vähän turhaa. Saatan siirtyä pimeään talouteen siinä kun kykenen.

Pimeä talous on ainoa mieleentuleva järkevä vaihtoehto saada talous pitemmällä aikavälillä kuntoon, ja suhde tulevaisuuteen valoisammaksi. Vähävarainen voi olla sossun varassa jatkuvasti vähätuloisena ja tulevaisuudettomana, tai pitää vakaata taloutta pimeästi. En tiedä kumpi on tarkoitus. Molemmat ovat käyneet, koska asetelma on nykyhetkeä.

Sossuraha annetaan vain niille, joilla ei ole varaa peruselämiseen. Jos on varoja, varat tulee käyttää elämiseen aina siihen saakka, että on tyhjätasku, jolloin voi olla vaikeampaa saada otetta mistään. Menettely ei motivoi hankkimaan tuloja ainakaan pankkitilille. Toisaalta tekee vastoin odotuksia, ja on epärehellinen. Jos ei tee, on marttyyri, ja pettää lisäksi itsensä. Miksi täytyy olla joka epärehellinen joko muita tai itseä kohtaan? Onko kansalaisten oikeustajun vieminen ja kyynisyys tärkeää, vai syyllisyydentunteessa pitäminen?

Työkkärin kautta ei taida saada töitä eikä järkeviä opintoja, jotka kannattaisi siten, että nostaisi selkeästi työelämän puolelle, eikä kaikille opiskelleille ole töitä muutenkaan. Puolittainen tai satunnaisempi töissäkäynti karenssiuhkan lisäksi on ehkä turhaa, ja toisaalta on sossu, joka ei siis toimi, koska pitää tanakan pysyvästi alhaalla, tai ohjaa pimeään talouteen.
Miksi on valtiollisia toimia töihin ja elantoon liittyen?

Sitä ihmettelen, ettei kansalaisia opeteta avoimesti pimeään työhön ja varojensa pimittämiseen, koska se voi olla hyvä vaihtoehto vähävaraiselle oman elämän aidommalle haltuunottajahalukkaalle, oli työtön tai jotenkin puolittaisesti työssäkäyvä. Jos tukia saa samalla, niin keino tulisi olla kaikkien saatavilla. Tämä on käytännössä rehdimpää ja tasa-arvoisempaa. Verosuunnittelu ei ole varmaan tämän vakavempi asia.

Puhuttaisiin enemmän jatkossa asioiden oikeilla nimillä, jotta ei tehtäisi niin paljoa hurskastelun varassa olevia rakenteita. Kansalaiset tulotasosta riippumatta voisivat kertoa tilanteensa, mikäli kokevat, ettei elämästä huolehtiminen ole järkevää tai mielekästä, ellei käytä päihteitä ja/tai lääkkeitä, tai ole muuten vaarassa kyynistyä.

75. Kansalaisaktiivisuudesta terrorismiin


Poliisi: Mielenosoittajat ryntäsivät kauppakeskukseen – "Mitä ilmeisemmin yhteisestä käskystä"

Eräs hammaslääkäri USA:sta ampui kansallisesti tunnetun leijonan. Hammaslääkäriä vastaan nousi Facebook-kampanja. Miestä vaaditaan palautettavaksi maahan, jossa hän ampui leijonan.

Tällaisia uhkakuvia tuli Facesta mieleen jo alkuun. Facen avulla kansaa ja kansanosia voi yhdistäytyä eri tavoin. Myös negatiiviseen toimintaan on mahdollisuus.

Kuvitelkaapa, millainen lynkkaajaporukka voi parhaimmillaan olla? Ja kuka sitä manipuloi liikkeelle? Varmaan mahdollinen. Yhdestä hetkestä alkavat kulttuuritapahtumat kadulla taitaa olla osa "harjoittelua", siitäkin siis on voitu saada ehkä mallia.

Kansalaisaktiivisuus sinällään on hyvä asia. Jos kärjistymisiä sattuu niinkin "ei-toiminnallisessa" kanssakäymisessä kuin verbaalinen taso, niin aina joku voi provosoitua ja joku voi provosoida sopivasti. Kun verbaalitaso ylitetään, niin on edessä jo hallitsemattomampi tilanne.

Toivottavasti tähän asiaan ei suhtaudu vahvasti kieltoja miettien. Kiellot käy nykyään yhä hankalimmiksi, ja erilaiset säännöt, joita käytetään jatkossa varmaan enemmän siihen, että kielteistä voi toteuttaa monipuolisemmin. Ainainen riski, ja taitaa olla jonkin verran lähes aina toteutuneena.

Jos jotain oireilua on, niin ei voi loputtomasti olla miettimättä syitä, vaikka syvällisiä mietintöjä pidetään hörhöilynä, jos ei ole joku nimekkäämpi tunnustettu ajattelija. Syiden tajuamisesta ja tuohon pyrkimisestä irtisanoutuminen laajasti ei johda hyvään.

Jossain päin maailmaa on terrorismia. Kun valtio on sopivasti hakoteillä, niin valtion harjoittamalla terrorismilla tmv on paremmat edellytykset kuin yksittäisillä oudokkiryhmittymillä. Kun terrorismia alkaa esiintyä, voi joskus olla vähän matkaa siihen, että myös valtio alkaa sitä käytellä keinona.

USA taitaa kuulua em ryhmään. Näyttäisi siltä, ettei se oikeammin halua terrorismittomuutta. USA:sta alkaa aika moni asia. Viimein päätyy muualle.
Valtioterrorismi on äärimmäinen. Kun kansa jaetaan terroristeihin, niin ainakin heitä kohtaan tehdään samaa kuin mitä terroristit tekevät. On vain määrittelykysymys, kuka ei ole milloinkin valtion puolella, vaan on sen vihollinen.

Valtiot ovat ottaneet harvemmin neutraalin oloista, pragmaattista tmv suhtautumista terrorismiin. Olisiko Norja poikkeus tästä. Kun terrorismi saapuu, ei ole hyvät oltavat. Tulisi reagoida ajoissa, ja olla tietoinen tällaisesta.
Helppoa on tuhota. Helppoa on ajautua regoiden erilaisiin tapahtumiin. Vaikeampaa on ymmärtää asioita, ja rakentaa sen pohjalta.

74. Nykymuotoinen diktatuuri tmv, ja vaihtoehtoisen mahdollisuus


Ajattelua ei kannata dissata. Tietoisuus on hyvä, ja asioista selvillepääsy. Muuten on osana mitä vain, ja kenen toimesta vain. No, varmaan aina. Väliinpitämättömyyttä en nostaisi hyveeksi, vaikka yleiset odotukset tekevät käytännössä näin joillekin asioille.

Esim Linkola on sellainen, joka jonkin verran toteuttaa elämässään sitä, mitä puhuu. Siis äänestää jaloillaan. Jonkin verran teen itse samaa joissakin valinnoissa. Varmaan kaikki, tosin merkittävyys vaihtelee.

Ajattelu ja toiminta kulkevat usein käsikädessä. Jos tietyt itselle tärkeät (esim kokeilun arvoiset) asiat eivät edes jotenkin ilmene toiminnassa, voi niille todennäköisesti sanoa hyvästit. Valinta kokonaisvaltaisena vie helposti. Olemme helposti vietävissä, etenkin jos valintoihin liittyy odotuspainetta.

Vaihtoehtoisuutta ja omaa ajatteluaan ei itsenäinen ihminen vaihda muuksi. Muuhun voi sopeutua siten kuin on pakko. Onnistuneella pakotteella saadaan ihmiset tekemään pitkälle sitä mitä halutaan.

Ei edellisessä toteudu kunnon demokratia. Selkeämpi demokratia ei ole saavutettavissa vain äänestämällä. Ihmisen on voitava toimia kohtuullisen vaihtoehtoisesti muutenkin kuin äänestysnumeroa kirjoittaen.

Jos oikeasti vaihtoehtoisen toiminnan vapautta ei ole missään muodossa, niin siinä on kaikki munat samassa korissa. Vaihtoehtoinen ajattelu vaatii osakseen jonkin verran vaihtoehtoista toimintaa ja päinvastoin.

Luonnollinen oppositio on luultavasti sellainen, jolla on aito mahdollisuus äänestää toisin, siis juuri jaloillaan. Mahdollisuuden ei tarvitse olla suuri, eikä ainakaan siloteltu, kunhan se on jokin tästä reaalimaailmasta oleva. Jos mahdollisuus on täysin (aktiivisesti) evätty, on nykysysteemi aika hauraaksi katsottava tai epäiltävä, eikä se ehkä kestä paljoa. Joutaisiko heivata enemmänkin uusiksi?

Moniäänisyys ja monenlainen toimintavalmius ja noiden kasvattaminen on hyvä ja elinvoimainen asia ylläpidettäväksi. Nykymeno on nykyisen demokratian keinoin saavutettua. Jos luodusta tai sovitunoloisesta poikkeaa, niin selityksiä voi vaatia, ja perusteita kaivella.

73. Miksi ei ole hyvä äänestää

Hyvän vallanpitäjän tuntee siitä, että vallanpaikka on käytännössä aina avoin paremmalle. Nykyisin vallanhakijat eivät vaihtoehtoista parempaa suosi, vaan ovat etupäässä omaa asemaansa täynnä. Mitä edistävyyttä tässä siten on?

Surullista muutenkin tämä melko isosti politiikan tasolle viety Big Brother -kisa. Toimivuus ja sujuvuus tulisi olla eka sijalla, kun puhutaan kuitenkin järjestelyistä. Tosin ei oikeasti puhuta. Minkäköhän takia.

72. Vallan vaiheet


Yleisesti ottaen ei voi olla liikkeellä miten sattu. Mitä enemmän on yksityinen, sen vähemmän on sidoksia muihin, ja sitä vähemmän on riippuvainen muista.
Mitä enemmän mennään yleisemmästä yksityiseen, sen enemmän on mahdollisuus erilaisiin näkemyksiin. Mitä enemmän on mahdollisuus harrastaa yksityistä liiketoimintaa, sen vähemmän liiketoimintarajoitteita on. Sitä enemmän voi outoilla. Jne.

Minkä asian yksityisempi vetäminen on tärkeimmäksi koettua? Se on valta. Valta varmistaa asiat helpoiten.

Miten valtaa saadaan? Varmaan valta täytyy ottaa. Miten sen voi ottaa?
Siten, että otetaan se valta, joka on yleisesti asetettu kilpailun alle. Muuta valtaa ei voi saada ainakaan suoraan. Saatu valta on aina yhteisön hyväksymää. Se on oltava oikeutena, joten jos joku saa, on tapahtunut oikeus.

Kun tarjotun vallan saa, voi valtajärjestelmää muuttaa sopivasti se taho, joka on valtaa saanut. Näin seuraa selkeä vallan keskittyminen.

Pienpuolueet (ja etenkin yksilöt) voivat edistää sopivammin erilaisia näkemyksiä, vaihtoehtoisuutta ja irtiottoja. Mitä isompi puolue ja valta, sen suurempi paine on siihen, että puolue noudattaa yleistä yhteiskunnan valtarakennetta. Pienpuolue jossain vaiheessa suurempana on helposti valtapuolue, ja yhteiskunnan vallan kanssa yhdenmukainen.

Kun jaossa oleva valta on pelillistetty, on seurauksena häviäjien aseman kurjistuminen. Kaikki lähti omasta vallantoiveesta.

Valta ruokkii itseään, ja jossain vaiheessa sen kasvu on monelle uhka. Kunnon hierarkialla voi säilyttää jotain särkymättämyyttä, tosin sen taakka on kuin verkostomarkkinoinnissa.

Pitemmän päälle valtakeskittymiä voi ehkäistä niin, että osataan kiinnittää huomio siihen, miten paljon voitettavaa halutaan itselle, ja oman asian puolella olevalle. Jos jaossa oleva potti on kohtuullinen, ei sillä ehkä saa aikaan suurta yleisempää pahaa.

Vain sitomaton valta on ongelma. Sidottu valta voi palvella tehokkaasti. Sen reen vetäjäksi ei ole niin kovin tunkua.

Sidotun vallan sijaan haluamme tosiaan helppoa voittoa. Se on työn vastakahta. Työ sinällään ei takaa hyvää, sillä orja tai sen tapainen tuottaa itselleen yhä suurempaa ahdinkoa. Jos ei, on osa jossain vaiheessa sitäkin heikompi.
Ensimmäinen virhe on oma vallanhalu. Seuraava virhe on vallakkaan lisäpöhötys, sillä vallakas on jossain vaiheessa syyntakeeton kuten ehkä meistä jokainen olisi samassa tilanteessa. Kolmannessa vaiheessa virhe on se, ettei enää taistella viimeisintä irtiottoa vastaan.

On vallakkaan taito, että kolmanteen vaiheeseen päästään riittävän seesteisesti. Tarkoittaa mm sitä, että asetelmaa on rakennettava huolella. Tipahtamisvaiheessa ei voi olla kokonaisvaltaan nähden liian voimakasta osuutta.

EM vallan vaiheet on hatusta tempaistu. Jotenkin järkeenkäypää. Onkohan tällaisia trendejä tutkittu missään? Tai onko hahmotettavissa?
Kunnolla horjuttavat vallankumoukset on tietysti vallakkaan kömmähtävää rakentamista. Entä jos vallakas onnistuu projektissaan? Hitler oli pikkasen lähellä. Kuka on seuraava todellisempi uhka tässä mielessä? Ja jos sitten sattuu kaatumaan, niin mitä kaikkea tapahtuu ennen sitä?

Oleellista vallan vaiheissa on hitaus ja havahtumattomuus. Kukaan ei tajua välttämättä selkeästi asetelman kehkeytymistä. Kunakin aikana asetelma on hyvin perusteltu. Viimeinen irroituskin on täysin välttämätön. Jos siihen jossain vaiheessa päästään.

71. Heikkouden ongelma


Selkeästi huomioitava realiteetti on myös käsitys todellisuudesta. Käsitys ohjaa muita siinä missä aito todellisuus. Käsityksen todellisuuskytkennällä ei tarvitse olla merkitystä. Kytkentää ei tarvitse olla olemassa, tai se voi olla äärimmäisen vino.

Kun siis huomioitavaa realiteettia on, ja sitä on saatu aikaan, on jopa jokaisen velvollisuus huolehtia asioista sen pohjalta. Tämä on aitoa demokratiaa. Mennään yhteisten näkemysten mukaisesti, ei sooloillen.

Missä on käsityksistä äänestäminen käytännön tasolla? Ei missään.
Demokratia on unelma. Se on sitä, että jokainen voi sanoa sanansa, mutta käytännössä sen sanan, joka on valittu sanottavaksi. Unelma menee täydestä, ja jos ei mene, niin näin uskotellaan.

Vain vapailla yksilöillä on aito mahdollisuus muodostaa kantansa yhteisemmällä pöydällä, yhteiseen käyttöön ja yhteiseksi hyväksi.
Vapaus on kuitenkin pitkälle rikos. Se on pois muilta, ja väärin, ellei valtaa muiden yli ole. Vapaus on käytännössä valtaa. Demokratia on näin valtaa. Vastuullisuutta voi olla, mutta sen puute ei ole este "demokratialle".

***

Jokin aika sitten oli Taloussanomissa uutinen siitä, miten köyhillä voi olla elämä hakusessa, ellei satu jotain poikkeusta, mikä vahvistaa säännön. Erikoista, että asian ottaa käsittelyyn se taho, joka ei itse edusta köyhiä.

Jos on köyhä, eikä asioita saa kuntoon, ei ole edes omasta asiasta kertomisen arvoinen. Kertomisen täytyy tehdä joku muu, jolloin asia menee uutisen tasoiseksi. Sillä on ns uutisarvoa.

Heikkojen ihmisten johtajia on paljon. He tarttuvat hanakasti tilaisuuteen jos vain tarve. Näin tilanteeseen tulee reagointia, ja se voidaan saattaa päiväjärjestykseen, ts kuitatuksi. Sama pätee kiusattuihin ja sorrettuihin, ellei kyseessä ole jokin kruunaustilanne.

***

Itseäni ei näissä puheenvuoroissa hetkauta käytännön toiminta. Toimia voi miten haluaa, ja toiminnan tulee saada muotoutua miten se tapahtuukin, kunhan myöntää sen, miten toimii ja miten asiat todennäköisesti ovat.

Käytännössä suunpieksijöitä ei arvosteta. Vain aito vaikuttava toiminta merkkaisi. Itse olen tosiaan ollut siinä tilanteessa, ettei käytäntö merkkaa mitään. Olen osaltani ollut väärässä. Kumpikaan ei merkkaa itsestäänselvsti mitään erityistä.

***

On valtaa, ja on vallan syrjässä olemista. Kun näillä ei ole merkitystä tavallisessa arjen elämässä, niin kuviot ovat elettävät.

Tasa-arvoisuus perustuu siihen, että asianosaiset tulevat kuulluksi. Jos valtaeroja on sopivasti, ei vallakkaan oman itsensä takia tarvitse kuulla heikompia, ellei jotain erityishalua ole. Tilanne on mahdoton. Vallakas voi aidosti olla vain toisen tilanteesta ottava.

Oleellista on tajuta, että suurin osa heikompien puolesta puhujista tekee heikommille haittaa. Röyhkein ymmärtää tämän tietoisesti, tosin muutkin sortuvat puolestapuhumiseen vaistomaisesti, vaikka oma lehmä ei ole ojassa. Jos on, niin sitten ei voi mitään.

Kaikki hyväksi tarkoitettu auttaminen on epäauttamista, ellei itse ole autettava. Ja kuka haluaa olla autettava? Harvaa kiinnostaa oikeasti. Myös tarvitsevuudessa on ongelmansa.

Neutraali ja puolueeton voi tehdä hyvää? Kuka haluaa olla puolueeton? Vaikea ajatus eikä toteudu käytännössä nykyään edes tieteen kentältä. Toisaalta neutraalius ei ehkä anna kimmoketta mihinkään.

***

Edellinen kappale on pitkälle käytäntöä. Se ei ole koko totuus. Tekeminen ja rakenteet voivat nostaa heikompaa ja vahvempaa samanaikaisesti. Ei kai muuta vaihtoehtoa ole. Ei mahdoton ajatus.

Yksilöt suoriutuvat paremman kokonaisuuden edistämisessä. Suuremmat tahot ovat ehkä eniten niitä, joiden on vaikea palvella ketään heikompaa, vaikka niiden olisi tarkoitus olla olemassa erityisesti heikompia varten. Kai tästä voi jonkin päätelmän jo tehdä.

70. Markkinatalouden tolkullisuus


Entä jos ruuanalennuskampanjat ovat paljon yhteistoimminnassa tehtyjä siinä missä ruuan hinnannostotoiminnat?

Kun ruuan hintaa voi kivasti pitää korkealla, onnistuu se kilpailusta huolimatta. Jos selvää painetta alentaa hintoja jostain syystä, niin sekin onnistuu, ja tarkoitan tällä alennustarpeella muuta kuin niitä kilpailupaineesta johtuvia tekijöitä.

Toimiiko markkinatalous käytännössä miten ja missä? Toimijat ovat aikasen hyviä löytämään liittolaisensa. Mitään suoraan esitettyjä kartelleja ei välttämättä tarvita.

Kun on kilpailutalous, ja sen tulisi tehdä myyjän hinnat kuluttajille sopiviksi, niin on toisaalta ihmiseen luontaisesti rakentunut tarve yhteistoimintaan. Kapitalismi olisi blokkien yhteistoimintaa, vaikka kapitalismia perustellaan juuri sillä, että siitä koituu hyötyä myös kuluttajille.

Korppi korpin silmää nokkii. Näin oletetaan markkinataloudessa. No, jos sanojana on joku vaikutusvaltainen, niin asia ei voi tietenkään olla toisin.

Jos myyjillä on selvä intressi toimia oman etunsa kannalta, ja kaikki myyjät jakavat nämä tavoitteet suhteessa kuluttajaan, niin voiko ainoa tehokeino yhteistoiminnan ehkäisemiseen olla tosiaan lakisääteinen uskottomuusodotus kanssayrittäjään?

Kun olemassaolopainetta on, niin ehkä se viimein pistää toimijat harkitsemaan selkeää liittoutumista. Mitä on tiukka olemassaolotaistelu? Mitä se suosii? Eiköhän kyseeseen tule se, millä ihminen on tähänkin asti pärjännyt, eli sopiva yhteistoiminta? Ja kenen kanssa?

Markkinatalous taitaa olla käytännössä viimein yhteistoimintaa kuluttajaa vastaan. Kyllä käytännön asetelmasta voi hakea tukea tälle päätelmälle. Prosentti ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta, tai jotenkin tähän suuntaan.

69. Yhteisöpalvelut


Ihminen lepää monimuotoisen luonnon päällä, tai sen voi sanoa olevan vahvasti luontoon linkittynyt, ja siitä riippuvainen. Joskus kuulee mainittavan ekosysteemipalveluista. Ovat elintärkeitä, sillä ilman niitä kuolisimme.

En itse ole kuullut aiemmin yhteisöpalveluista. Niitä voi verrata ekosysteemipalveluihin. Yksilöt liittyvät yhteisöihin enemmän tai vähemmän vahvasti, tai vaihtelevan hyödyllisesti itseään ja toisia ajatellen.

Yhteisöpalvelut ovat myös elintärkeitä. Ilman muita emme kasva miksikään. Tai jos ruokintaa annetaan, meistä voi tulla omaan maailmaamme käpertyneitä heijaavia ihmisrujokkeita.

Yhteisöpalveluja en ole aimmin miettinyt. Kai niitä voisi kartoittaa ihan kunnolla. Miksiköhän ei ole tehty, kun kyseessä on kuitenkin melko tärkeä juttu? No, ehkä tätä puolta sivutaan monessa.

Viestinnällisesti ajatellen yhteisöpalvelut eivät oikein ole sopineet kulttuurin menoon. Nyt jonkin verran puhutaan jo siitä, mikä vaikutus on muilla ihmisillä yksilölle. Moni yksinjumetus on monella tapaa tehotonta, epäantoisaa, tehotonta, sairastuttavaa, ...

Jonkin verran puhutaan muiden vaikutuksesta kokonaisuuteen, tosin retoriikat taitavat painottua korostamaan jotain yhteistoiminnan etua ja voimaa suhteessa sooloilevampaan vaihtoehtoon. Puhutaan siis jostain tulosriippuvaisesta, joka on kuitenkin vain pieni ja ehkä hetkellinen osa yhteisöpalveluita.

Ekosysteemipalvelujen kohdalla ei puhuta tietyn metsän tai puuryhmän (tai puu-varpu-hyönteis-bakteeri-...ryhmän) läpimurroksellisesta voimasta suhteessa naapurialueeseen tai koko ekosysteemiin. Kuulostaisi hiukan oudolta, ja vaikka jokin alueellinen ryhmittymä menestyisikin, niin tarkastelu olisi asiallista.

Ihmisten kohdalla jännää on se, että sanotaan, ettemme ole kukaan erillisiä saarekkeita. Kun koittaa pahan ja kyseenalaisen pohdinta, niin asiat kyllä tiivistyy tiettyihin ihmisiin tai ihmisryhmiin. Sama toki palkkioissa.

Sairasta, ja niin on tietysti ajatuksemmekin kokonaisuudesta. Kokonaisuus ilman tietoa ja erittelyä ei ole mitään. Ei varmaan. Kai se tieteellinen maailmankuva on saanut hiukan otetta meistä. Tai jonkin, mikä? Siis täällä lännessä.

Liian typerästi vietyä kokonaisuutta vastaan oli varmaan tarkoituksenmukaista kehittää jotain sopivaa, ja sama jatkuu varmaan edelleen jonkin verran. Idässä kokonaisvaltaisempi ote on ollut toimivampaa, joten sitä vielä taitaa olla enemmän matkassa.

68. Pitää olla tarpeellinen!


Media nostaa esiin ihmisten huolia, murheita, iloisempia asioita, jne. Näin yksilöt jäävät pitkälle seuraajiksi. Media toimii aktiivisesti. He vievät kansalaisilta aidon mahdollisuuden tuoda asioita esiin luontevasti ja asiaankuuluvasti eri vaiheissa. Mikä ja miten suora esikuva/vertainen on media yksilöille?

Ihmiset voivat olla toistensa seurassa, tosin yleensä rahallisen palvelun kautta. On monenlaisia tuotteita, joiden avulla voi kokea osallisuutta. Esim kännykkä, teevee, internet, baarit, ...

Yksinäisyyttä ja osallisuuden puutetta pyritään lievittämään, joten tästä voi saada jotain siivua sopivilla tuotteilla. Taas seurauksena valmiita tuotteita ja lupauksia, jotka voivat jättää tyhjäksi, ja vielä huomaamatta, jolloin asiaa ei osaa korjata, kun kaiken tulisi olla muka niin hienosti.

Viimeisellä yhteiskunta lupaa hoitaa kaiken. Voi jäädä sen turvaan, tosin epävarmaa tuokin. Samaa pyrkii tosiaan tekemään myös markkinat, jotka toivovat itselle samankaltaista vahvaa turvanantajan paikkaa. Eivät pyytettömästi ja ongelmattomasti kuten ei laajempi yhteiskuntakaan.

Ihminen kokee hyväksymisen tarvetta. Kannattaa yrittää hankkiutua tarpeelliseksi. On siten aika vahvoilla, ja jos vielä liksa juoksee...

Kuka on se onneton, joka uskaltaa olla tarvitseva? No, se on roskaväki, tai hyväksytysti tarvitseva, tai sitten oikeutetusti mahdollisimman paljon vaativa. Ehkä kuitenkin oman elämänsä napa. Itsekkäs. Miksi ihmetellä mm noita, kun tilanne on viimein pitkälle saavutettu?

Herääkö tästä kirjoituksesta jotain? Voiko jotain kiteyttää?

Toimijuutta haetaan, mutta se on viety pois, tai sitä on vaikeutettu. Ehkä jotain turvallista lelutoimintaa ja turhaketta voisi kehittää, että kaikki säilyttäisivät mielenkiinnon. Kestämätön ajatus tuokin, tosin toisaalta ehkä aika herkullinen.

67. Ajatus eduskuntavaaleihin 2015


Vaalit lähestyy. Seuraa jakso, jolloin voi perehtyä enemmän (yhdessä) järjestelyihin liittyviin asioihin.

Se huolestuttaa, jos on sitä samaa vaalidebattia, jolla ei oikeasti ole kunnon arvoa. Jokainen huutelemassa jotain irronnaisuuksia.

Haluisi jotain uutta. Mitä?

Jokaiselta edustajalta voisi vaatia jo oman selkeän visionsa siitä, miten asioita tulisi järjestää. Jos visio on jonkin pikkuosan esilleajamisesta, voisi sekin olla mahdollista. Tärkeää olisi äänestäjien tietää enemmän siitä, mitä tuomista ehdokkaalla on mukanaan. Onko mitä, ja miten laaja-alaista.

Vaalikoneetkin ovat aika tylsiä. Ehkä ne voi toimia jotenkin täydentävänä. Parasta olisi tosiaan pohjaksi se, jos ehdokkaalla olisi selkeästi muotoiltu KIRJALLINEN ohjelma siitä, mihin voi itse omalta kohdaltaan sitoutua. Sen jälkeen tulisi jotain puimista vaalidebatteihinkin. Ohjelman mitta olisi hyvä olla vapaa. Pelkkää tekstiä.

Toki monilla ehdokkailla on jotain omia sivuja, mutta sellainen keskitetty juttu. Ei vaikea kopypastata vaikka yleisradion vaalisivuille. Muutama minuutti, jos asiat on selkeytetty mielessä. Voisi antaa jotain lisäarvoa ehdokkaalle itselle, samoin muille. Keskitetty ajatuskokoelma toisi ehdokkaiden ajatukset paljaana ja tasa-vertaisina samalle pöydälle. Ota tai jätä.

Esitykset olisi hyvä postata niin, ettei muiden ideoita saisi ottaa pohjaksi eikä vaikutteiksi. Autenttisuus korostuisi, uusi, näkemysten diversiteetti,.. ja jokin arvaamattomuuskin. Ei ehkä niinkään pelailu, varmistelu, tai muu jumituksellinen.

Varmaan voisi kiinnostaa myös äänestäjiä. Saataisiin ehkä täysiä ylläreitä. Ja siten, että olisivat samalla taatusti koko kansan punnittua samalla.
Oleellista olisi myös se, ettei puolueohjelma, ja siihen sitoutuminen riittäisi. Onko noiden takana lopultakaan oikein kukaan? Tai miten palvelevat?

Jos olisi selkeästi omaan elämänvaiheeseen liittyvä ohjelma, niin kai sitä voisi sen jälkeen katsoa selkeämmin, että kuka ajattelee jotenkin samoin, tai mikä puolue. Ohjelma antaisi eväitä myös erilasiin jatkojuttuihin.

Parasta olisi tietysti jokin selkeästi ruohonjuuritasolta lähteävä heräte. Voisi olla hapuilevakin, sillä tarkennukset on aina jollain tapaa mahdollisia, kunhan jotain tolkullista on saatu ensin kaapattua. Tämä on menettely on järjestelmäpainotteisen idean, siis ajautuman vastakohta. Saamisina jotain, jolla olisi reaalielämän tarvetta ja pohjaa.

Tiukempi kytkentä todellisuuteen ja tähän hetkeen on se, jota ainakin menestyvät yritykset joutuvat elääkseen jonkin verran tekemään. Kytkentä tuo samalla palvelevaa arvoa asiakkaille. Miten voi tällaisen seikan jättää vähemmälle huomiolle isompia kuvioita järjestellessä?

Äänestäjä on asiakas. Vaikka tästä voisi lähteä (mm ajattelu). Eikä parannuksilla, ja niihin liittyvillä mietteillä ole rajoja, kunhan jostain, vaikka sumun seasta jotain nousee.

Ohjelma-ideassa yhdistyisi samalla ideariihi jossain muodossa. Ja aidolla motiivilla. Olisi selkeästi mahdollisuus "voittaa" tai "hävitä". Kaikki ehkä voittaisi jotenkin.

Parhaat asiakkaiden kuuntelijat voittakoon!

66. Asemista virtaukseen


Kaikki on pidettävä matkassa. Kaikkien on saatava olla osallisena. Sopivasti on voitava nauttia erilaisista yhteyksistä.

Yhteiskunta on kokonaisuutena niin iso ja monipuolinen, ettei kukaan voi sanoa sitä, minkä arvon joku lopultakin muodostaa muille. Olisiko aika sama ketä ihmistä tai ihmisryhmää tarkastellaan.

Toinen perustelu on se, että yhteiskunta kokonaisuutena ansaitsee sen, minkä se saa aikaan. Yhteiskunnan ja yhteisöjen tuotoksista on otettava täysi vastuu.

En usko muutenkaan vapaaseen tahtoon. Kaikista vähiten sitä on silloin, kun luovuudentilassa on laskeuduttu piirilevylle. Eikä taida muukaan auttaa siihen, ettei yksin synny yhtään mitään.

Ehkä savustusyhteiskuntaakin voi rakentaa. Painotan itse jotain muuta, tai en osaa nähdä edellisessä suoranaista arvoa, tosin en osaa arvoa täysin kiistääkään.

En ymmärrä rikoksiin suhtautumista. En ymmärrä paljon muutakaan, minkä tulisi olla itsestäänselvää. Voiko tämän itsestäänselvyydentilan lopettaa jotenkin?


Voiko asiat lähinnä toimia? Ei valmista, ei jumeja, ei tukoksia. Ei hyvää, ei pahaa. Enemmän ehkä neutraaliutta. Mahdollisuuksia. Kuka mitenkin hyväksi kääntelee, ja mitä milloinkin. Luottamusta, vapautta, luovuutta, uskoa, rohkeutta, tukea, yhteyttä, ...

Mitä on elämä täällä? Onko se sitä, mitä olemme rakentaneet? Missä olemme? Huolestuttaako? Ärsyttääkö?

Voi tyytyä varmaan iso osa tähänkin. Vaikka trendit olisi uhkia täynnä.

Sanotaan, että ruoho on aidan takana vihreää. Ei kai toi tarkoita sitä, etteikö aidan taakse tarvitsisi vilkuilla, tai jopa käväistä maistilla? Terve ihminen elää, ja ottaa vastaan, ei sulje siitä osia pois, tai jos sulkee, niin tietää sen, mitä tekee.

Eläköön vapaa liikkuvuus, ja siihen kuuluvat järjestelypyrkimykset, mitä ne ovatkin. Aito vapaus ei ole huolella väsätyssä linnan sellissä, vaan jossain muualla. Kaupan vapaus. Entä vapaus laajemmin? Älytöntä kai.

No, verryttelyä toi. Ei mitään rautaista ajatusta mistään.

En osaa täysin hahmottaa nykyisyyden perusteita. Kai tämä joidenkin pilareiden varassa on. Luhistuu, tai surffaa. Eiköhän tässä Roomat käy? Ennustetaan noin, niin ei sitten käy.

65. Tavoitteeksi itsensä pilkkominen


Isommat ihmisryhmittymät ovat joskus hyödyllisiä, jos ryhmien muodostaminen onnistuu, ja ryhmät saadaan pysymään riittävästi kasassa.

Kukin ryhmä tai taho joutuu ottamaan huomioon omaa olemassaoloa koskevia asioita. Lisäksi on ympäristöön ja luontoon liittyviä reunaehtoja (tässä: totuuksia). Sen on saatava elää mahdollisimman pitkälle mm oman totuutensa mukaisesti.

Erääksi tuottoisimmaksi ajateltu ryhmätyyppi on sellainen, jolla on mahdollisimman paljon valtaa. Kyseessä on muista erottuva ryhmä, joka perustuu kilpailulle ja paremmalle asemalle, on sidottu siihen, että ryhmän toiminta edistää valtaeroa suhteessa muihin.

Ryhmän sidoksista voimakkain näyttäisi perustuvan ryhmän puolustukseen, ja juuri siten, että suojelu on vastoin jotain toista tahoa, tai useampaa niistä.
Jos vieras, tai kilpaileva ryhmä ei käy päälle, on olemassa mahdollisuus sidosten lisäämiseen ja ylläpitoon siten, että vääristetään ja laiminlyödään (aktiivisesti) muita "totuuksia", eli ollaan uskottomia muille kuin niille reunaehdoille, jotka liittyvät oman ryhmän olemassaolon jatkumiseen.

Keskenään kilpailevia ryhmiä ei voi aina saattaa miten sattu keskenään järkevästi ja tehokkaasti yhteentoimiviksi. Jos ryhmässä ei ole uskollisuutta omaa ryhmää kohtaan, on ryhmä ns mitätön. Uskollisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että muille ryhmille ollaan uskottomia, muiden "oikeuksia" (totuuksia) poljetaan, ja ollaan valmiita polkemaan.

Suuri osa ihmisen elinkelpoisuudesta perustuu hyvään asemaan suhteessa muihin lajitovereihin ("asematarpeet"). Kyseessä ei taida tosiaan olla pelkät  perusasiat ja perustarpeet, vaan asema lajin sisällä (ja suhteessa vaikkapa susiin, lemmikkeihin, ...). Perustarpeet näyttäisi olevan usein enemmän jopa asematarpeiden palveluksessa, eli perustarpeita ei suuntauduttaisi laittamaan kuntoon. Käytäntö taitaa myös osoittaa tämän.

Itseä lähellä olevan on ajateltu olevan ihmistä eniten motivoiva voima. Kun on omalla asialla, niin asiat tulee taatusti laitettua kuntoon sillä voimalla, jonka kykenee itsestään irroittamaan, ja vieläkin paremmin (ne liittoutumat). Jos näin, niin lisäperusteluna on ollut vielä se, että omanapaisuus edistäisi parhaiten myös yleistä tilannetta.

Elämämme perustuu suurelta osin järjestelyyn, johon suurin osa voi liittyä jotenkin luontaisesti mukaan. Kun on hyvin lähellä omaan asiaan, niin aika moni ymmärtää tästä lähtökohdasta viritetyn juonen, ja voi olla mukana. Kyseessä on ottava tyyli, jonka vastakohtana on antava ja investoiva lähestymistapa.

Ottaminen on helppoa. Investointi on vaikeampaa. Ottaminen hyväksytään helpommin lapsilta, ja omilta lapsilta erityisesti, ja syitä tähän lienee paljon.

Kun ottaminen on luotu järjestelmään, ja sitä perustellaan kokonaishyödyillä, niin jossain vaiheessa voi tulla vastaan se tilanne, ettei idea sittenkään kanna. Ottamisen tulisi mennä jotenkin antamiseksi, mikä on järjestelmän vastaista. Toimiva järjestelmä rakentuu perusteittensa mukaisesti, ja on epärealistista odottaa esim ottamisjärjestelmään antamista, ellei tälle ole luotu oikeasti mitään paikkaa.

Vakavinta jutussa on tietynlainen yhteydettömyys ja (toiminnan) "solipsismi", tai puhutaan vaikka suoraan ja arkikielisemmin runkkamisesta. Ihmisen vahvuus on hänen hermostonsa, jonka avulla hän kykenee luomaan toimivia päätelmiä ja yhteyksiä. Yhteydettömyyspainotus on ihmisapinavastaista.

Läheisyysperiaateen tulee toimia, eli kun toimii, tulee toiminnan hyödyttää vähintään itseä. Fiksu ei kuitenkaan sabotoi elintilaansa, eli paskanna olohuoneeseensa, vaan jos itseen läheisesti liittyvä toiminta on ristiriidassa muiden kanssa, niin jotain sopivuutta voidaan yrittää jos vain kyvykkyyttä ja kehitystasoa. Tallaamisperiaate on helppo, mutta tavoitteeksi siitä on yhtä paljon kuin lirusta pakkasella.

Kommunismi vs Kapitalismi. Johan on kysymys. Aika monelle tuntuu olevan. Ja tämäntyyliset vastakkainasettelut ja vetotavat. Kirkkokin varmaan ominut itselleen taatusti varman hyvän. Seurauksena ateismi, uskonsodat ja muu kimppakiva. Jne.

Ehkä nykymuotoinen lähestymistapa on vastaveto yhteisemmille vedätyksille. Saa vihdoin tehdä asioita itselle. Kauan on kollektiivi tmv kahlinnutkin normeineen ja odotuksineen.

Nykyinen kehkeytynyt tilanne vaikuttaa tietyltä osin terveeltä, tosin itseen panostamisella ei tule olla periaatteellista rajaa. Nyt sen "solipsismin" jmv tulee olla äärimmäistä, jotta seurauksena on vain se, että vetää itseää tukasta. Saman voi kertoa myös miehestä ja naisesta, jotka tekevät työkseen oman oksansa sahailua.

Vaikea sanoa kehityksestä. Kuningaskunnat, demokratiat, suuryritykset, ... Milloin saadaan selkeämpi jouhevuus? Kai silloin, kun yksilönvapaus on tapissa niin, että se on myös sitä. Eli kaikilla, eikä vain jollakulla. Ei viitti lässyttää loppuun vastuusta, kunhan on sitä itselleen, ja laajasti, sekä selkeästi pyrkien, niin ei muuta hurskastelua tarvitse.

Niin. Itsensä pilkkominen. Tukasta se lähtee. Voi aloittaa muualtakin. Toki. NATO, jne, ja selkeä irtiotto. Jospa vihdoin.

((Näkemyksiä olen rakennellut aiemminkin, eikä tämä kirjoitus on erään vaiheen tulos. Odotan kirjoituksilta sitä, että niissä ilmenee sen verran koukkuja, joiden avulla saa sen näkemyksen, ettei voi enää jatkaa niin paljoa typerehtien. Vaikka kirjoitus ei ole olisi suurella todennäköisyydellä kovin vaikuttava käytänössä, niin itsestäänselväksi tekeminen kiehtoo. Pois harhoista))

64. Koti, isänmaa, uskonto – simpanssipolitiikka


Avautuvat mahdollisuudet otetaan vastaan mahdollisuuksien mukaan. Jatkokehitys lähtee sen pohjalta, mitä kuuluu itse kunkin omistukseen. Jos omistuksestaan ei voi pitää puolia heikompana, on oikeutettu menettämään sen, mitä on ehkä onnistunut saamaan.

Tuossa kai se konservatiivinen lähestymistapa siltä osin, kuin se liittyy asemien ja puolien pitämistarpeeseen. Oleellista on, että jos jotain uupuu, se täytyy hankkia uuden kasvun kautta, tai vieden siltä, jolta vieminen onnistuu.

EM lähestymistapa sitoo toiminnan vahvimman oikeuteen, joka ilmenee siten kuin on kunakin aikana mahdollista. Toisaalta lähestymistapa johtaa rajattoman kasvun tarpeeseen. Jos kaikki avautunut on haalittu ja omistettu, ainoa vaihtoehto on luoda tarvittavaa kasvun avulla.

Konservatiivinen omistus- ja asemapolitiikka on näin sidoksissa jumiuteen. Kun asiat järjestyvät jotenkin, tapahtuu jatko siltä pohjalta, joka on syntynyt. Kyseessä on siten käytännössä muutoksenestopolitiikka, tai saavutettujen asemien politiikka.


Itselle tulee mieleen niinkin yksinkertainen asia kuin sukurakkaus tmv. Miksi suhde sukuun tulee olla jotenkin erityisempi? Tärkeäksi muodostuvia ihmisiä on muitakin, joihin liittyä ja kiinnittyä.

Oma suku ei oikeasti ole jotain niin pysyvän tärkeää ja merkittävää. Tärkeydet menee omia vaiheitaan. Tärkein on se, jolla on eniten jotain merkitystä tiettynä hetkenä. Tärkeimpiä voi olla tietyssä vaiheessa esim: oma lapsi, adoptoitu lapsi, oma vanhempi, ystävä, vaikeassa elämäntilanteessa oleva, puoliso, vertainen, ... Ja paluu entisiin tärkeisiin voi olla myös mahdollinen.

Suku viittaa kotiin, joskin vähän laajemmin. Seuraava yksikkö on sitten se isänmaa. Eli on enemmän sitä omaa mansikkaa. Päällä on katto, eli uskonto, jonka turvissa majailee isänmaa, ja viimein se koti (ja kodin asukas).

Evoluutiosta ja luonnonopista on saatu sopivaa lisävahvistusta omalle asemalle. Kaikki muut lajit näyttävät pyrkivän kohden selkeää itsekkyyttä, joten ihmisen tulisi ehkä palata takaisin simpanssiksi, ainakin tietyiltä osin. Näin oman lajin ylivertaisuus saataisiin turvattua, koska simpanssit ovat selkeästi enemmän omaa puoltaan pitäviä.

Koti, uskonto ja isänmaa viittaa mielessäni suoraan simpanssipolitiikkaan. Ei voi mittää. Ei vaikuta ihan niin edistykselliseltä. Enemmän on varmistelu- ja tarkertumispolitiikkaa. Simpanssipolitiikkaa ei voi markkinoida elinkelpoisena. Siihen voi joutua, mutta tavoitteeksi siitä ei ole.

63. Rauhan ratkaisuja


Sotia syttyy ajoittain. Vaikea sanoa, syttyykö esim Suomeen missä vaiheessa, ja minkä vaiheiden kautta. Voi olla sellainen juttu, joka tulee aina jonkin verran yllätyksenä.

Mitä tehdä, jos maata olisi hyvä puolustaa? Tulisiko esim puolustaa jo ennakoivasti, vai silloin, kun on täysi rähinä päällä?

Miten voi puolustaa maataan jo ennakoivasti? Siihen tulisi ehkä panostaa. Entä ne keinot? Keinoja varmasti on ennakoivaan maanpuolustukseen. Ja mikä parasta, niin ehkä myös tavallisella kansalaisella.

Eräs mahdollisesti hyvä keino voisi olla se, että jos on sotakelpoiseksi luokiteltu, niin kieltäytyy lähtemästä sotaan jo ennakoivasti ilmoittaen.

Olisi siis totaalikieltäytyjä, joka voitaisiin teloittaa ennen rintamaoperaatioita jo omaisten toimesta. Nostaisiko millä tavoin kynnystä operaatioihin?

Käytännössä sotakykyiset miehet vastaavat hengellään maan turvallisuudesta. Heillä ei toisaalta ole kovin suurta valtaa siihen, millä tavoin asioita mahdollisesti viedään kireämmäksi.

Asia on ehkä hyvä nostaa esiin ajoissa. Tiettyjä hiljaisia signaaleja on hyvä oppia kuuntelemaan. Asia on varmaan haasteellinen, ja kovinko moni miettii, tai uskaltaa miettiä? Helpompi melkein ottaa vastaan se kohtalo jos on pakko.

Kansalaisaktiivisuus voi olla hyvä. En ole ihan varma tässä nostetusta keinosta. Ehkä yksittäinen kansalainen kansalainen voisi kantaa kortta kekoon monella tapaa. Yksioikoisia tuntuvat olevan sotaan liittyvät perinteiset keinot. Tai ainakin jotain vaihtoehtoisen luovaa voisi keksiä.
 

62. Kuulumattomuuden kierre ja katkaisuhoito

Missä mennään? Mitä voisi tehdä toisin? Miten asiat saadaan paremmalle tolalle? Nyt kun riskit näyttävät alkavan toteutua, sekä myös muissa vaiheissa.

Miksi asia on niin monimutkainen? Ihan vailla teoreettisempaa tietämystä on helppo laukaista, että ongelmien syy yksilö- ja yhteisötasolla on jumitus, ja se johtuu asemien säilytystarpeesta, ja se puolestaan rakentuu egon tarpeista.

Kun tilanne on kireä, ja asemat ovat tärkeitä, on kyseessä oikeasti poikkeustila. Asemavaiheeseen ei kuulu retvakat sopeutumiset, eikä asiat todellakaan virtaa, vaan uoma on isojen kokkareiden tukos.

Kokkera-sanaa on turha liittää vain Kokoomukseen, vaikka houkutusta jollain olisikin. Ilmiö on laajempi, ja jos joku on vaikka vetovastuussa, niin eiköhän sekin ole sen takia, että on olemassa se toinen ryhmä.

Asemat ovat itseä lähellä olevia järjestelyjä. Itseä lähellä oleva palvelee parhaiten itseä. Usein myös silloin, kun jonkin menee itseä ajatellen pieleen. Tämä on tietysti samalla itsekeskeisyyden tila. Vastakohtana tietysti se, ettei vankeutta ole omalta, eikä jonkun toisen suunnalta.

Uskovat puhuvat omasta vanhurskaudesta. Ehkä jonkin kuvaava sana olisi omavankeus. Hankalia ovat kaventumiset, tapahtuipa ne minkä syyn takia tahansa. Yleensä kyseessä on tietysti puolustus. Hyökkäys on paras puolustus, joten puolustusta on lisättävä, samoin hyökkäystä. Joten kehä on valmis.

Konkreettisemmin vankeudesta voi luopua, kun asettaa kyseenalaiseksi seuraavat itselle tärkeät asiat: ideologia, menetelmä, asenne, näkemys, arvostus, kunnia, hyväksyntä,... Kyseenalaistaa mahdollisimman paljon niitä tärkeältä tuntuvat asioita, joiden ajattelee kannattelevan nyt ja tulevaisuudessa.

Kun itselle tärkeitä asioita viedään, voi seurauksena olla suurempi tarrautuminen turvallisuuden rakenteisiin. Harva älyää menetyksen siunauksellisuuden. Jos menetys on käytävä läpi ja hyväksyttävä, ja jatkettava siitä huolimatta, niin syntyy vapautumista. Ei usein toteudu.

EM vapautuminen on vaikeaa ja tuskallista. Silti varmaan tärkeää, sillä ongelmana ei ole niinkään uuden ja pelottavan kohtaaminen, vaan käpertyminen ja liika turvallisuuden hakeminen. Se kostautuu.

Turvallisuus aiheuttaa toisaalla turvallisuusvajetta, eli painetta, ja pakkoluovutuksia, ja tämän positiivinen anti voi säteillä ennenpitkää laajemmalle. Syytä onkin. Kaiken voi kääntää eduksi, ja useimmat selkeän kivat lähtevät sattumalta, puun takaa, tai siitä, joka ei näytä kovin potentiaaliselta alkuun.

Mahdollisuuksien käyttämättömyys on synti. Liekkö muita syntejä ollenkaan? Oli miten oli.

Mieleeni ei voi olla tulematta se apina-ansa. Apina ei osaa kyseenalaistaa entistä kivaa aikomustaan, ja jää herkkuja pitelevän käden ansiosta metsästäjän ansaan. Luovutus itselle läheistä on vaikeaa, sillä "herkku" ei ole mikä sattu juttu apinalle.

Jotta apina pelastuisi, olisi sen tehtävä selkeä irtiotto siitä, jota varten se on rakentunut. Irtiotto entiseen nähden on mielessä kuolemaan viittaavaa, ja näin vahvan esteellistä. Vaikka kuolema tulisi, niin tulisi edes sillä turvallisella tavalla. Vai miten tämä menee?

B-kirjoitukseni on asioiden heittelyä. Postaan siitä huolimatta. Ehkä joku fiksumpi saa aikaan parempaa esim tämän kirjoituksen johdosta. Ja kun voi lähteä itselläkin asia selkiytymään.

Voi olla, että kun tuottava yhteisöllisyys on monen kokemana riekaleina, niin irtiottokyky siitä omavankeudesta on laajasti ajateltuna vaikeaa. Turvallisuudessa tärkeintä on säilyttää suhde muihin kanssaihmisiin. Näin yhteisöeläimellä.

Aidosti yhteisöllisen suurin motiivi on kuulua joukkoon. Muussa ei lopultakaan ole mieltä. Kun suurin tarve on entistä vaikeampi toteuttaa, on yksilön tilanne uhkaava. Uhka-tilanteella on ennenkin pelattu, eli sillä poissulkemiskortilla. Näin hyvin monessa tilanteessa.

Eli jospa tämä (yleinen) ongelmointi on lopultakin sitä, ettei olemassaoloon ole varmuudentunnetta eikä luottamusta muiden taholta. Jos asia on näin, niin sitten tulisi toimia aika lailla eri tavoin kuin mihin ollaan totuttu.

Jokin vaje on selkeintä tietyillä ihmisillä ja ihmisryhmillä, mutta ongelmattomuus ei takautuisi lopulta kaikkien vaihtoehtoisten reittienkään kautta. Asia koskettaisi siten jollain tapaa lähes meitä jokaista. Ja jos aidosti isosti vaikuttavaa asiaa ei tiedosteta, ei sen vaikeus siitä suinkaan vähene.

61. Hyvän sijaan sujuvuus ja toimivuus

Hyvästä sijaan sujuvuus

Hyvä on usein varsin kiistanalainen asia. Toisen hyvä voi olla toisen huono. Jne.

Vielä ikävämpi asia on se, että hyvään liittyy riskejä. Hyväksi tarkoitettu voi olla tuotu esille jonkin muun asian takia. Hyvään ei ole yleistä luottamista. Joka ajattelee toisin, ei oikeasti elä realiteeteissa. Tämä on yleistä, ja samoin on yleistä vahva epäluulo ja kyynisyys.

Eli varsin surullista on helposti hyvän päälle rakennettu. Tästä on varmasti esittää myös selkeää näyttöä historiasta.

Käytännössä hyvä on todella herkkä juttu. Mikään ratkaisu ei kerro suoraan hyvästä. Aivan mahdoton juttu, vaikka jokainen voikin pyrkiä hyvään elämään liittyvissä toimissa.

Toimien jäljittäminen hyväksi on tosiaan vaikea juttu. Joskus hyvää ja hyvään johtavaa voi olla pahalta vaikuttava ja vaikka epäonnistuminen. Ja päinvastoin.

Hyvä tarkoitus ei riitä. Hyvän käytännön toteutuminen ei riitä. Hyvä aiheuttaa lisäksi onnistuessaan ehkä ristiriitoja. Onko hyväntekijälle missä määrin velkaa? Tuleeko hyväntekijästä ongelmia, siis vaikka jännitteitä ihmisten keskinäisiin asemiin?

Hyvä tiedetään huonoksi perusteluissa käytännön tasolla. Silti päätä taotaan seinään. On nimittäin niin, että jos joku hakee ihan puhdasta sujuvuutta ja asioiden helppoutta, niin tällainen käytännön edistämispyrkimys saa saman hyvä-lokeron. Leiman seuraus on usein vahva epäluuloisuus.


Johtopäätöksiä typerehtämisestä

YO asia on yksinkertainen. Tekisi mieli nimitä juttuni idioottiasiaksi. Outoa, että tuota satuin tajuamaan. Tällaisia ei paljoa kuule kerrotavan auki. Taitaa olla varsin luonnollista, sillä jumetuksellisuuteen liittyy usein jotain sellaista, josta ei olla perillä.

Luulen toki, että edellä kuvattu on totta. Jos näin myös oikeammin, niin mitähän johtopäätöstä voisi em jumetuksesta vetää? Intuitiivisen osuus on merkittävä. Rivien välit eivät ole merkityksettömiä. Etenkin, jos vaikuttavuutta ei osata arvella tai pukea tietoisemmin sanoiksi.

Joskus tekee mieli heittää asioita päälaelleen. Rationalisoida sitä, minkä tulisi olla itsestäänselvää ja annettuna otettavaa. Tai sitten heittää reilusti kokeiluun sellaista, minkä pohjasta ei ole mitään suurempaa kokemusta tai takeita.

Milloin asioihin tulee suhtautua spontaanisti heittäytyen, ja milloin varovaisen rationaalisesti? Jos on solmussa yksityisessä elämässä, tai laajemmin, niin kyllä tervettä on vähän kyseenalaistaa, ja sotkea pakkaa. Siis tehdä asioita jotenkin toisin, mitä on yleensä tapana. Varsin vaikea juttu menetelmänä. Eikö?

60. Aidon ja toimivan oppositiovoiman vaikeus

Valtaa vastustava ja kyseenalaistavat ovat usein joko selkeää roskajoukkoa, tai sitten he kuuluvat paheksuttavaan ihmisryhmään. Jos tähän ryhmään päätyy, on nousu vaikeaa, tai KÄYTÄNNÖSSÄ monesti mahdotonta.

Neutraalin suhtautumisen alapuolella olevia on ehkä laajemmin juuri demokratian aikana, sillä selkeämpi osa kansalaisista tukee ja on sitoutunut vallitseviin järjestelyihin mm äänestämisensä ja kannatuksensa kautta.

Jos päätöksiin saadaan kansalaisten taholta tulevaa sitoutumista, niin varjopuolena on tosiaan enemmän se, että vallitsevan vastakkaisella puolella on entistä vaikeampaa. Suoremmissa diktatuureissa kansalaiset ovat ehkä laajemmin toisen tilannetta ymmärtäviä, jos jotain on pahemmin poskellaan.


Opposition suurin ongelma on kuitenkin ehkä se, että he, keillä on luontaista oppositiomieltä mukaopposition sijaan joko kohtalon tmv kautta, niin he sanoutuvat helpommin irti myös menettelyihin liittyvistä normeista.

Seuraus on, että syntyy isoa hässäkkää, kun opposition ääni ei käytännössä kuulu riittävästi. Opposition osuutta korostetaan kun kyseessä on jokin selkeän epäkohtaiseksi koettu valtio.

Aidon ja tehokkaan opposition  olemassaoloon liittyy raskaita vaikeuksia. Näihin tulisi kiinnittää selkeä huomio.

Väärin sammutettu. Asioita väärin esitetty. Vääriä asioita nostettu esille. Väärin on asioita edistetty. Vastaavasti mikä vain on helposti hyväksyttyä, jos muodossa ei ole kyseenalaisuudelta näyttävää.

Mistähän em johtuu? En osaa sanoa äkkiseltään.

Kai se puolelle kuuluminen on tärkein asia. Vihollinen samanmielisenäkin on uhka. Vihollinen on hän, joka ei välitä tietyn ryhmän sidonnaisuuksista, vaan on uskoton sille. Ryhmäläisyys on uskottomuutta muulle, vaikka se muu olisi tärkeääkin ryhmälle.


Oppositio voi ehkä toimia tavallisessa elämässä, koska kyseessä on usein eniten mielipide-erojen kirjo, johon puree kohtuullinen suvaitsevaisuus. Kun yhteisön erimielisiä sitoo tietyt asiat, voi niiden suomissa rajoissa tehdä selkeää oppositiosopeutumistyötä kohti parempaa.

Oppositio ei nykyaikana olisi nähtävästi niin mahdollinen asia. Miksi? Jos totta, niin kai se olisi hyvä ymmärtää.

Ehkä meillä vallitsee liikaa menettelyjen "diktatuuri" tai yksipuolisuus. Itsekkyys on laillistettu yrityselämän puolella, ja vastakohta käytännössä vahvan sanktioitu. Ihmiset ovat toisiaan vastaan.

Kun itseä lähellä oleva on selkeästi saatettu voimaan, niin ei se voi rajoittua vain työelämään. Voi olla luonnollista, että itsekeskeinen ote vallitsee laajemminkin. Kun sitä oikeasti halutaan, niin miksi ei kestää ratkaisuun liittyviä seurauksia.
Halutaan jotain, ja ei haluta. Sekoa.

Voi olla, että itsenäisyyspäivänkään mellakoissa on takana pitkälle ne järjestelyt, joista pidämme kiinni. Samaa ongelmointia muissakin yhteyksissä. Miksi valittaa asiasta, kun tilanne on saatu voimaan?

59. Ignorointi kunniaan?

Ydinvoimapäätös ja kohta ehkä se TTIP. Luultavasti vain sen takia, ettei edistymistä osata rakentaa, eli mieleen ei tule mitään ratkaisevaa, jonka taakse voisi asettua.

Osaamisen sijaan on luotettava siihen, joka haluaa viedä asioita eteenpäin. Haluajia näyttää riittävän. Kai se on helpompi ja turvallisemman oloista seurailla kuin luoda itse jotain uutta.

Vanhassa on se vaara, että se determinoi kohtalon. Vinoonkasvaneesta tulee alkoholisti, heroinisti, ... Asia on täysin varma, ellei mitään poikkeavaa saa ajoiksi.

Yleisemmät kuviot voivat olla tuostakin riskialttiimpia sen vuoksi, ettei havahtumista ajatella mahdolliseksi kuin pienissä poikkeustapauksissa, ja nämä poikkeukset edustavat terrorismia jne.

Havahtuminen on vahvan esteellistä ja tuomittavaa, toisin kuin heroinistin selvässä tapauksessa. Näin, vaikka ohjaajana olisi Wall Street ja Putin.

Tietoinen rakentelu on aina jonkun tahon aivojen käyttöä. Länsimaat ovat rakastuneet asioiden tekemiseen. Ei asioiden syntymiseen.

Seurauksena tilausta on milloin minkin sortin addiktioille ja diktatuureille. Yhteistä noille on aina kapealaisuus. Olipa toteutuvan muoto mikä tahansa.

Vaikea uskoa aitoon demokratiaan, jossa jäsenet oikeasti edes kokisivat olevansa vaikuttamassa asioihin. Onko se oikeammin hiljaa kielletty? Tarkoittaa, että periaatteessa kaikki hyvin, ja tasa-arvoisesti, joten puuttumista ei tarvittaisi.

Vaikuttaa äärikusetukselta, tai siis tarkemmin sanoen ajautumalta. Siis siltä, että valtaan lasketaan pakosti se taho, jolla on eniten halua. Kuka haluaa valtaa eniten? Vallanhaluisin. Kuka on vallanhaluisin? Se, jonka ainoa keino on voimakkaan koetusti säädellä asioita kontrollin kautta.

Vallassa ei mitä todennäköisimmin ole se tasapainoisin taho. Ja siihen me tällä hetkellä luotetaan. Vallakaimmat tahot voisivat tehdä keskenään selvää toisistaan omilla areenoillaan. Ei muiden tarvitse heidän leikeissään olla.

Ignorointi eli omaan arvoonsa jättäminen on osa sivistyneen ihmisen käytöstä. Ideaa kannattaa soveltaa laajasti, sillä tämä tepsii myös muihin kuin selkeisiin ongelmatapauksiin. Harvempi käyttää viisautta siihen, että toteuttaa (tai suosittelee) vaikka äänestämättömyyttä, joka on kansalaisvelvollisuusnormin arvoiseksi katsottu juttu.

Ignorointi on toimiva, jos sen tekee riittävän ajoissa. En tiedä, onko nyt myöhäistä, vai voiko keinolla vielä olla käyttöarvoa. Ehkä on, sillä mikä olisi vaihtoehto. Ignorointi on asia, jota vallanpitäjä ja hänen kolleegansa viimeisenä haluaa. Näin sitä ei osaa suositella kuin,.. no en tiedä.


58. Vain avoimille ja aktiivisille kansalaisille äänioikeus

Mitä on epäavoimuus? Sitä, ettei omaa näkemystä tuoda esiin niin, että muut voisivat näkemyksiä yrittää jotenkin huomioida.

Miten voi rakentaa kestävää, jos ei tiedä miten aidot yksilöt kokevat asioita, ja miten heidän elämänsä on?

Vaikeneminen on muiden pettämistä. Vaikeneminen on joko suoraan sumutukseen liittyvää, tai sitten sitä, ettei välitä.

Mistä vaikenemisen kulttuuri johtuu? Eikö hiertäviä asioita ole jonkun näkökulmasta? Jos ei, niin miten se on mahdollista? Sopeutuminen ja hiljainen hyväksyntäkö selittää hiertämättömyyden? On mukana, onpa kyseessä jälkikäteen katsottuna mikä tahansa.

Tulisiko vain avoimilla ja aktiivisilla kansalaisilla olla äänioikeus? Minusta ehkä näin. Piilotteleva tyyli on sallittua, odotettua ja toivottua. Siis sammutetuin lyhdyin meno. Ei kai sen näin tule olla?

Miksi vaatia jotain reiluutta ja suoruutta, kun suurin osa ei kuitenkaan toimi niin?

Mitä on yksityisyyden suoja? Onko lopultakaan miten hyvä asia? Minusta kyseessä on hiljainen rikos ihmisyyttä vastaan. Kyllä yksityisyyden suojaa tarvitaan, mutta ei kaikkinaista asioiden pimittämistä.

Yksityisyyden suojaa perustellaan yksilön turvallisuudella. Ei tämä voi olla tavoite. Siis se, että yksityisyyttä tarvitsee säätää niin, ettei sen takia asioita voi saada käytännössä hyvälle tolalle.

Yksityisyyden suoja on minusta huono lääke yleiseen turvattomuuteen. On kuin suojatuminen terrorismilta, joka saa kuitenkin vapaasti riehua? Sitten puhutaan kiusatuista, epätasa-arvoon ja alistettujen ongelmiin liittyvistä. Ihan turhaa puhetta.


57. Tuhlaamisesta tehokkuuteen!

Entä jos tietoa ylempi taso on se halveksittu tunne tai tuntemukset. Entä jos noitakin suurempaa on usko. Mitä varten sitten on usko? Kai se liittyy hyvään.

Hyvää voi saavuttaa eri keinoin. Jos hyvän saavuttaminen on ristiriidatonta tulevan suhteen, sekä suhteessa muihin, on hyvän saavutus linjassaan. Se on ristiriidaton.

Ei viittis puhua rakkaudesta, sillä mielestäni sana on aika tärvelty. Mitähän kaikkea se tarkoittaa käytännön kielessä?

Tolkkua olisi puhua vain hyvästä, ja juuri ketään loukkaamattomasta hyvästä, ja yleisemmästä hyvän osallisuudesta, sillä eihän hyvä ole ole tarkoitettu eristettäväksi, eikä se pysy omassa lokerossaan. Toisin kuin paha, joka halutaan eristää, ja joka eristäytyy.

Tosi kiistanalainen juttu. Varmaan sen vuoksi hyvää ei voi mitenkään perustella, siis saattaa jotenkin merkitykselliseksi. Siis perustellaan se, mikä voidaan: talous ja faktat. Eiköhän se noilla ...

Mikä on se hyvä, joka on muilta pois? Rajallinen hyvä. Välttämättömyys. Siis tietynlainen elämän reunaehto. Rajallisesta asiasta nauttiminen on aina pois joltakulta.

Rajalliset asiat tulee jakaa tasan tai vähintään kohtuullisesti. Hyödyllisyys jonkin teon, toimen tai aseman kautta ei saa olla peruste suurempaan rajattoman ansaintaan. Miten on hyödyllinen käytännössä, jos sen hyödyllisemmän kautta muiden asema kurjistuu?

EM pointtia ei voi olla ajattelematta. Laillistettu kurjistaminen ja eriarvoisuus. Ryöstötalous. Taloussota. Asioitaan voi parantaa kukin haalimalla rajallista ja elintärkeää. Ei tätä tarvetta tulisi siunailla, saattaa hyveelliseksi.

Kun jokainen, tai riittävän moni on osallinen pelistä, on helpompaa perustella oma rajallisen rikkaus. Ja jos on entistä kurjempaa, tulisi tsempata entistä enemmän, jotta pelin reiluus olisi taattu myös häviäjillä.

Peli on peli. Siitä on turha valittaa. Pelissä hävitään tai voitetaan. Siis ennenpitkää, ja yhä kokonaisvaltaisemmin. Kyseessä on voittajapeli, nälkäpeli, savustuspeli, ... Siten kuin sinne suuntaan voidaan kussakin hetkessä edetä.

Karrikointia. Kun em-kaltaisesta systeemistä on seurauksia, niin kuvaus on ehkä kohtuullinen. Kokonaisuuteen voidaan saada muutosta pikkuhiljaa.

Syynä parempaan on varmasti se, että yhä useamman osuus alkaa näkyä kokonaisuudessa yhä paremmin. Kyseeessä on tietysti aidompi demokratia, näennäissellaisen sijaan.

Ehkä ainoa kansalaisen oma järkiratkaisu on se, että hyppää pois kelkasta niin hyvin kuin mahdollista. Tai lisää omalta osaltaan itsenäisyyttä, eli vapautta ja vastuuta, ja tuo aidon kortensa kekoon, eli yhteisvaikutukseen niin, ettei se muodostu liian suuresta kapeudesta käsin.

Itse en usko niinkään ihmisten pahuuteen. Asioita tehdään varman päälle. Perusteita on. Suurempaa varmuutta kaivataan, eli varmuus tulee saavuttaa tehokkaammin.

Juuri noin: tehokkaammin. Vastakohta tuhlaamiselle. Nyt kuviot on sotkua. Kiireessä ei muuta voi saada. Kiirettä on piisannut. Toivottavasti kukin osaa omalta osaltaan hellittää.


56. Kasvottomien joukkojen haaste

Seuraava kirjoitus voi olla etenemisineen heppoinen. Julkaisen ajatuksenjuoksua mahdollisesta kyseenalaisuudesta huolimatta. Voihan tuosta seurata jotain eväitä jatkoon. Aihe liittyy ainakin syrjäytymiseen, kiusaamiseen ja tasapainoiseen olotilaan, ja tärkeyttä on selvästi.


Kasvottomien joukkojen haaste

Suora kahdenkeskisyys on yhteyttä aidoimmillaan. Siis jossain mielessä, jota en osaa äkkiseltään sanoa. Ehkä siinä joku suoruus toteutuu.

Kolmas jäsen tuo jo selkeän muutoksen tilanteisiin. Entäpä tilanteet, joissa voi olla jäseniä vaikka 100, tai jäseniä on kaikki valtion asukkaan? Mitä eroa kahdenvälisiin tilanteisiin?

Yhteisö käsittää sellaisen joukon ihmisiä, joihin on kohtuulliset mahdollisuudet olla väleissä esim ajankäytöllisesti. Luonnollisimman yhteisön koosta on esitetty arvioita. Onko 150, tai jotain, mutta kuitenkin rajalliseksi on lukemaa arvioitu.

Kaupungit ovat tyypillisesti isompia kuin luonnolliset yhteisöt. Jostain muistan kuulleeni, että väkivallan määrä on suorassa suhteessa väkilukuun. Yhteys taisi olla jotain ei-lineaarista, eli sellaista, että väkiluvun kasvaessa lisääntyy kyseenalainen toiminta merkittävämmin kuin suorassa suhteessa. (En ole ihan varma)

Itselleni tullut mieleen, että isot joukot ovat usein epäinhimillisiä. Tuntuma. Mitä isommasta joukosta kyse, sen helpommin se toimii jollain toisella periaatteella kuin tavalliset tutut ja tasapainoiset yhteisöt.

Ainakin käytännön kokemuksesta selvä, että kahdenkesken on helpompi tuoda itseä esiin. Avoimempi ja luottavaisempia ote yhteydessä tuo mukaan selkeyttä, jota nähtävästi puuttuu helpommin silloin, kun yhteys pitää sisällään useamman jäsenen.

Järkeillään ...

Kun luottamukseen liittyviä asioita jää pois suuremmista yhteyksistä, sen karsitumpi on yhteyden pohja. Mitä yhteistä jää jäljelle?

Kai sitten sitä, mikä ei ole niin paljoa luottamuksen varassa oleva. Epäluottamuselementit? Ja jos nuo, niin väistämätön seuraus on pelko ja uhka. Ja siten varautuminen.

Käytännössä isompi yhteys merkitsee varautumisyhteyttä. Asemia on rakenneltava. Jotain, millä ehkä pärjää.

Onko epäluottamuksella jotain muuta vaikutusta yhteisöön? Ehkä vellova tilanne tuo jotain vaikuttavaa. Mitä?

Joukoissa on voimaa. Voima lisää tietysti joukon valtaa. Entäs sen käyttö? Kai sitä voimaa on sitten pelättävä, ja asettauduttava niin, ettei voima kohdistu itseen negatiivisesti.

Vaihtoehdoksi jää olla joukkovoiman suuntainen. Ei vastoin sitä. Entä mikä on joukkovoiman suunta? Kuka siitä päättää? No, kyseessä on varovaisuusperiaatteen mukainen järjestely.

Mikä voisi olla poikkiteloista, sitä on vältettävä. Kuka erottuu, voi erottautua joukosta negatiivisesti. Erottautuminen on riski, ellei erityisen puoltavaa tilannetta.

Erottautuminen ahdistaa tietysti eniten niitä, jotka eivät voi olla jostain syystä luontevan oloisesti joukkoon liittyneitä. Asetelma voi olla vähän kanalaumatyyppinen. Erottautuvia nokitaan jonkin kynnyksen jälkeen ihan spontaanisti, tai sitten nämä osaavat ennakoida asetelman niin hyvin, että joustavat jotenkin.

Miten vain, niin joukosta erottautuvat ovat ongelmissa. Voi olla kiusaamisen lisäksi myös sisäistettyä todellista pelkoa, eli molemmat toteutuvat samalla kertaa. Sisäistetty pelko tosin riittää tekemään selvän eristäytyvää linjaa.

Johtopäätökseni on, että mm kiusaaminen tai alistettu asema taitaa olla isojen joukkojen ongelma. Joukon mekanismeja on vaikea välttää. Ehkä isompien tapahtumien jäykkyys kertoo tästä. Isommissa tilaisuuksissa jännite kyllä purkautuu, ja varovaisuus voi vähetä. Kaikissa yhteyksissä näin onnellisesti ei käy koskaan.

Jos olemme joukkoihin sidottuja, niin miten siitä koituvat riskit ja haitat sitten voi hoidella? Joukkojen tulisi ehkä hakea tuntuma itsestään sillä tavoin, että jokin sopiva tilaisuus ja tapahtuma antaisi kullekin jäsenelle kokeilun kautta testatun turvallisuuden.

Entä jos yhteisen tilaisuuden suoma positiivinen kokemus ei kanna tilaisuutta pitemmälle? Ehkä toistoja tulee olla riittävän usein. Eikö jonkin sortin kokoontumista sitten harrasteta eri lailla? No, kuka kokoontuu, kuka ei. Voi olla ihan tärkeä juttu. Siis osallisuus, ja jokin mukanahengailu.

Vaaravyöhykkeellä on joukkojen tapauksessa etenkin jollain tapaa erottuvat ihmiset. Tämä tiedetään myös kokemuksesta. Voi olla, että joukkoja ajatellen osa on täysin invalidejä, ja joukon vaikutus voi saada aikaan melko vakaan (ja hitaan) lopun jotain kehittyvää polkua pitkin.

Turvallisuus korostuu mitä isompi joukko on. Vaikka joukossa on voimaa, niin se ei kohdistu sisäiseen turvallisuuteen kaikkia ajatellen. Erottautuvan pahin vihollinen on se oma lähijoukko. Erottautua voi, tosin turvaton tekee erottautumisen vaikka miten, koska parasta on olla tämän seikan suhteen vakavasti ottava.

Ongelmana näyttäisi siten olevan joukon tiettyjen jäsenten turvattomuus. Niin kauan kuin turvattomuutta on, niin kauan on taatusti negatiivista erottautumista joukosta, mikä ei voi jäädä seurauksitta. Joukkoa ajatellen turvaton jäsen on uhka itselleen ja yhteisölleen.

Ehkä tässä on menossa jokin uusi ympäristöön sopeutuminen, jolle emme suoraan mahda mitään. Jos jotain on mahdollista tehdä heikompaan asemaan joutuvien avuksi, niin ehkä kyseeseen tulee jokin kompensointi.

Joukkoihin sopeutuminen merkitsee varmaan yhä suurempaa varautumista ja pelailua, sillä muuta vaihtoehtoa ei jää niin paljoa. Voi olla, että tämä joukkojuttu koituu kohtaloksemme. Jos jostain sisäisestä on jotain vaaraa tulevalle, niin kai se on sitten tämä uusi tilanne, jossa ihminen on aivan toisen haasteen äärellä suurten massojen vuoksi.

Pelailuyhteiskuntaan kuuluu tietysti passeleimmin ne, joilla on siihen luontaista sopivuutta. Tarkoittaa narsistisia, jotain tai ongelmaisia. Tämä ei taida kuitenkaan riittää asetelman syntymiseen, tai vaikea sanoa osuudesta.

Jos joukkojen haastetta ei ole mahdollisuus ratkaista näin pikaisesti, jää ainoaksi vaihtoehdoksi ajaa alas nykyinen tilanne. Miten, on toinen juttu. Kai muutakin voi miettiä, mikäli joukot ovat selkeän oleellinen ja merkittävä asia huomioitavaksi.

55. Raikkaan kierron periaate

Lähtö

Joskus on joillakin tahoja, joiden kuuntelua ja ymmärrystä ei ole saanut koskaan osakseen. On yrittänyt ja anonut. Usein toki kiukkuisena.

Miten suhtautua ihmisiin, joille on ilmaa tai ei mitään tai sinne päin? Entä jos nämä ihmiset ovat jotenkin läheisiä ja odottavat jotain yhteydenpitoa? Voiko tehdä sen valinnan, että luovuttaa.

Ehkä on hyväksyttävä se, ettei joitain ihmisiä voi saada itsensä kuuntelijaksi mitenkään. Tai no. Asetelman kääntämistä se positiivisempi tarkoittaisi, eikä se liene mahdoton ajatus. Ei älyllisesti uskottava juttu luovuttaa ihan noin vain.
Kovakorvaiset ovat kaltoinkohtelevia. Ehkä eivät omaa syytään.

Jos joku on jo saanut tuntumaa omakohtaisemmin toisesta asemasta, niin kai sen on niin, että kokemusdataa tarvitsee ruveta jotenkin jakamaan, ja asioita edistämään. Toisilla ei luontaista motivaatiota ole kuin tehdä sitä samaa, josta aiheutuu itselleni kärsimystä.

Nälkäinen auttaa joskus toista nälkäistä vähästäänkin. Rikas ei ehkä koskaan hyvillä mielin. Ei ihan noin, mutta todennäköisesti siinä tapauksessa että rikas ei kuulu nälkäisten maailmaan. Käytännössä näin on monesti. Samoin ei kuulu eliitti usein riittävästi siihen maailmaan, joka on eliittiin nähden toisessa päädyssä.

Jos halutaan elää yhdessä, ei yhdessä olevien tulisi olla eri maailman asukkeja.


Yleisempää

Hyvää on suljettu kierto, eli se, että ylhäältä tuleva, ja alas menevä tulos ohjataan uudeksi syötteeksi (vrt tuotantolaitosympäristö). Jos on rikastettavaa tai suodatettavaa, se tehdään, kunnes saavutetaan raikas ja sopiva kierto järjestelmässä.

Raikkaan kierron periaate soveltuu myös ihmisen ja muun luonnon tapauksessa. Luonnon palveluja voidaan käyttää, ja niitä on elintärkeää käyttää niiden, jotka ovat siltä alustalta nousevia.

Ajatusta voi laajentaa yksilöön. Hänen on hyvä itseään koskevissa toimissaan huolehtia siitä, ettei vikaannuta sitä alustaa, jonka päälle rakentaa asioita. Rakennetun tulee olla virtaviivaista alustaansa nähden. Jos alusta horjuu, horjuu rakennelmakin, ja tilanne voi käydä kestämättömäksi.

Yhteisöjen tasolla huomiotavana ovat tietysti yhteisöön kuuluvat. Tietyllä tapaa muut yhteisön jäsenet muodostavat alustaa, tai kyseessä on paremmin sanoen verkosto (verkkoalusta), johon voi kukin solmu (jäsen) kytkeytyä.

EM verkkoalusta poikkeaa tavallisesta alustasta siten, että vaikka suhde alustaan on pääsääntöisesti hyvä olla virtaviivainen, niin virtaviivaisuudesta voi, ja on hyväkin toisaalta poikeata joissain tapauksissa, mikä on tosiaan erona oikeaan alustaan nähden.

Verkkoalustaan liittyy kuitenkin huomioitavaa, eli jämähtävä oikeinsuuntautuminen ei riitä samalla tapaa kuin yksinkertaisen alustan tapauksessa. Jos suuntaudutaan, on sen suuntautumisen palveltava jatkuvasti seuraillen sitä, johon on kytkeytynyt.

Verkkoalusta on sama kuin palvelualusta. Palvelualustan ideaa on hyvä käyttää kaikkien elävien kesken. Elävien kanssa ollaan kytköksissä. Elävä pohjautuu ei-elävälle, joka asettaa elämään tietyt reunaehdot (luonnolait tms).

Ei-elävä aines on elävän selkeä alusta, tai näin on hyvä käytännössä ajatella. Ei-elävään liittyy tiettyjä lainalaisuuksia, joiden varaan elävä rakentuu, ja jota elävän aineksen tulee huomioida, jos haluaa rakentaa jotain pysyvämpää.

Suljetun kierron hyvyys on kansanomaisesti ja ihmisen tapauksessa sanottuna siinä, ettei paskota omaan olohuoneeseen. Elävälle rakentuva ei voi liata sanktioitta omaa elinympäristöään miten sattu, olipa se ympäristö ihmisistä tai muusta elollisesta koostuva.

Summa

Selkeältä alustalta ei voida poiketa. Toisaalta verkko- ja palvelualustoihin kytkeytymisissä on huolehdittava siitä, ettei niitä verkkoja saada nurin. Monenlainen käy, kuten elämässä yleensä. Palveluperiaatteesta on kuitenkin pidettävä huoli mieluiten laajasti. Mahdollista villiintymää, syöpää, ei saa päästää valloilleen.

Elämä muodostuu hyvin erilaisista eliöistä ja näiden sisäisistä kokonaisuuksista. Tietyllä tapaa elämä on jakautunut vähän kuin ihmisen tai yleensäkin eliön elimistön osat. Erilaisia elämänosia osia tulee kunnioittaa.

Ihminen on jonkin sortin syöpä luomakunnassa. Syöpä tulee aina häviämään, sillä ennenpitkää se imee alustansa kuiviin. Syöpäläinen poistuu, ja vie mukanaan paljon muita. Eräänlainen "joukkoitsemurha".

Osa tiedostaa ihmiseen rakentuneen taipumuksen ja riskin olemassaolon omalla kohdalla ja kollektiivisemmin. Tiedostamisen aste vaihtelee.

Kirjoitus oli kärjistetty kuvaus, ja priorisointina asetelman ymmärtäminen. Asia koskee toki jopa ihmislajin selviytymistä, tosin oma tarkoitukseni oli paljon lähempi, ja lähempää aiheen virittäminen lähtikin.

On hyvä ymmärtää se kokonaisuus, jossa on osana. Ongelmia ja ristiriitoja voi lievittää sopivilla yhteyksillä. Erilaisuus, erikoistuminen, ja erillisyys ovat kivoja ja antoisia, mutta ilman riittävän palvelevia yhteyksiä mahdottomia tai tuhoavia.

Diversiteetti palvelee parhaimmillaan hyvin luonnossa ja ihmisten kesken. Ihmisen luomat järjestelmät pyrkivät usein käytännössä selkeään irtiottoon monella tavalla. Itsenäisyyttä ei saavuteta piuhoja katkaisemalla eikä kuristusotteella. Tätäkö se on, vai mitä?


54. Palvelu- ja vipuketju

Kulttuuri (lait, talous, tiede, uskonto, ...) <=> Valtio <=> Yritys <=> Perhe <=> Yksilö <=> Elämä

YO ketju on kokonaisuudesta toiseen molemminsuuntainen. Kunakin aikana vahvin taso dominoi. Dominanssi on korostunut sitä enemmän, mitä enemmän vahvuutta on saatavissa kustakin ketjun kohdasta sille, jota varten ketjua on viritetty.

Kulttuuri on laajin yllä esitetyistä tahoista, tosin itsessään se ei kuittaa mitään palkkiota, vaan kulttuuriin liittyvät palkitsevat järjestelyt koituvat jonkin alemman tahon hyödyksi. Kuka nyt on oikeasti tarkasteluhetkellä se määräävin ja varteenotettavin.

Ylempää saatu hyöty voi linkkaantua lopulta itse elämään, tai sitten se on elämää ajatellen irti, eli juurettumaton. Tällöin hyötyä ei tietystikään ole olemassa, vaan jokin on menyt vikaan. Odotuksia voi olla, tai niitä on voitu luoda, mutta ne eivät realisoidu.

Jotta em ketju toimii ja palvelee, niin tehoja saadaan vain sopivin järjestelyin. Käytännössä kunnolla palvelevia järjestelyjä on vaikea laittaa pystyyn monesta syystä. Kokkonaistilan voi tiivistää lenkkien riittämättömään kytkentään, mikä ei usein ole kovin tärkeäksi koettu päätoimijan kannalta.

Objektiivisia tuloksia on saatavilla selkeästi eniten niin, että käytetään vipua, eli senhetkistä mahdollisimman korkeaa toiminnan tasoa tai useampaa sellaista. Suunnataan käytössä oleva energia vivun veivaamiseen.

EM vipua veivaillaan paljon, ja tietysti hyvästä syystä. Kun selkeitä tuloksia on mahdollisuus saada, niin niitä kannattaa hakea. Kvartaalikilpailutyyliin saavutusten tuotto ohjataan sille taholle, joka tuoton voi asemansa puolesta korjata itselleen. Tuottolaarien lukumäärän koetaan voivan olla kunakin aikana rajallinen.

Miten tulosten ohjaus käytännössä toteutuu, on toisarvoista. Varmasti kunakin aikana sillä tavoin, että päätoimijan tavoite toteutuu. Tärkeää on siis katsoa toteutumaa, jos se on mahdollisuus jotenkin nähdä.

Kirjoitus koski kirjoitushetkellä eniten koko tätä elettävää kokonaisuutta. Todellisuudessa palveluketju on syytä olla toimiva myös silloin, jos voitaisiin ajatella tilanne, että kukin olisi aidommin yksilöyrittäjä, eli omastaan enemmän aidosti vastaava.

Palveluketjua voi käyttää väärin. Perussyy on luottamuksen puute. Jos en ole itse päätoimijiin kuuluva, tai näiden läheinen, on sitä joku muu. Olisiko tuo nyt jokin vangin dilemman suuntainen tmv.

Ei varmaan kohtuuton seikka ratkaistavaksi. Ratkaistavuus ei ole varmaan yleisesti tiedossa tai arveltavissa, kun maailma nähdään niin monimutkaisena ja hallitsemattomana. Ehkä tämä on ollut tarkoitus.

Vipujärjestelmään selkeämmin liittymättömät ovat avun varassa. Järjestelmään on entistä vaikeampi kytkeytyä, mikä on varmaan tarkoitus. Toisaalta kytkeytymättömät voidaan kokea turhana rasitteena.

53. Loisen osa


Perustarpeet tarvitsee hoidella, jos aikoo elää. Ne saa nykyään mm Suomessa pitkälle ilman ponnisteluja. Ylläpidon varaan jättäytyminen on haluttu sanktioida. Viesti on, että mikäli välttämätöntä ei hanki itse, on heittiö tmv, ellei ole eläkkeellä päteväksi katsotun syyn takia.

Ylläpidon varassa ollaan omasta tahdosta (heittiöt) tai tahtomatta. Osa tosin on heittiö sen vuoksi, että elannon hankkiminen on tuntunut, ja tuntuu vaikealta tai liian mahdottomalta, johtuen haasteista, jotka tuntuvat lisääntyvän kaiken aikaa.

Itsensä voi myös ajatella heittiöryhmään kuuluvaksi, ja se tila saavutetaan kun vain jostain syystä putoaa pois työelämästä, eikä pääse riittävän nopeasti takaisin. Vahvalta nimitykseltä, eikä ainakaan tilaa vastaavilta kohtalonomaisilta mielikuvilta voi moni suojautua, ellei ole täysin irti.

Ennen yhteiskunnan "rupusakki" olivat mm vankilassa kävijöitä, narkkareita, juoppoja tai muita eläkkeeseen kelpaamattomia selkeitä tapauksia. Tuolla rupusakilla oli tosin vahva selitys taustalla, eli selkeä ongelmallisuus. Vaikka hankittu, niin ehkä sillä selvisi, kunhan tilansa käytännön hankaluuden kesti.

Yhteiskunnallista alennustilaa ei enää helposti voi selittää niin, että selitys olisi yleisemmin hyväksyttyä. Päihteiden käyttöäkin aletaan pitää enemmän omana syynä, mikä on varmasti vähintään osatotuus.

Vapautuksen pahennukselta voi nykyään (tai jokin aika sitten vielä) hankkia pätevän selityksen turvin, kuten mielenterveydellisen diagnoosin avulla. Toinen vaihtoehto on vaikka kouluttautua kunnolla, vaikkei pärjäisi jatkossa työelämässä.

EM tavoilla osa jopa selkeän tunnontarkoista ihmisistä saa pätevän oikeutuksen siirtyä pois kuvioista. Toisaalta pärjäämättömien tila säilyy puhtaampana, jolloin tärkeäksi koettua syntipukkimahdollisuutta ei kadoteta.


Entäs omillaan pärjäävät? No, osa on aitoa kasvua hankkimassa, ja osa hankkimassa leipää aidon kasvun tuottajilta. Pärjätä on pakko, ja aidon kasvun antajat ovat niitä, jotka takaavat oikeasti monelle näennäistyöläiselle leivän. Näennäistyöläiset elannon hankkijana ovat arvokkaaksi koettuja, mutta heidän työnsä ei oikeasti liity kasvuun kuin ehkä negatiivisella tavalla.

Näennäistöissä ovat byrokraatit ja toimiaseman saaneet, joiden ei tarvitse välttämättä tehdä muuta kuin näyttää tarpeelliselta. Saavutettujen asemien tuloksena voi tosin olla vahva joustamattomuus, ja paremman estäminen, johtuen välttämättömän elantopaikan säilyttämisvaatimuksesta.

Näennäistöitä tekevät myös muut ansaintapakkoa ja -halua kokevat, jotka eivät piittaa oikeasti paremmasta. Ympäristöstä voi tersiä paljon erilaista, samoin niistä, jotka työntekijöitä, tai sitten niistä, jotka ovat muita aidompia kakun kasvattajia. Erilainen haitta ja hävitys on mahdollista ellei laki suoraan estä, tai senhetkistä lakia voi jotenkin kiertää.

Tavaroiden ja tuotteiden valmistajat ovat myös pitkälle loisia. Kunnon ratkaisuja ei voida tehdä, eikä niihin voida selkeästi satsata, sillä pysyvän oloinen parannus jossain johtaa siihen, että odotettu ansaintavaatimus jää jatkossa täyttymättä.

Työn ja toimen tulisi tulisi ehdottomasti olla sidottu hyötyyn ja paremman saavuttamiseen. Kysymys paremmasta on oikeasti jeesusteluksi katsottua. Kyseenalaistajia ei (ainakaan ratkaisevassa määrin) ole, koska elannon hankkimisen hyödyllisyyteen liittyvä arviointi on oikeasti tabu. Tehostaminen kyllä kelpaa, vaikka tehostamisen kohteena olisi aavikon, tai muun killerin systemaattinen rakentelu.


Loisimista on vaikea välttää mitenkään. Jos tekee oikeaa kasvua (edistävyys), niin se lisää loisimismahdollisuutta sekä kasvua vastikkeettomasti saavilla, että niillä kasvusta osallisiksi pääsevillä, jotka tekevät oikeasti haittaa. Seurauksena on, että jokainen mahdollinen osallistumistila johtaa vahinkoon.

Suora loisiminen on moraalisesti väärin ja tuomittavaksi koettua, ja aiheuttaa paljon pahaa oloa. Aidon kasvun tuottajat lisäävät näennnäiskasvua, jolloin tuho siirtyy tulevaisuuteen, tai kuittautuu nykyhetkessä tavalla, jota vastaan ei ole mahdollisuutta toimia. Negatiivisen kasvun tuottajat pärjäävät ilman yleistä painostusta, mutta voivat jopa johtaa koko systeemiä, ja siis myös niitä aidon kasvun tuottajia.


Luulen, että jokainen vähänkään valistunut ja omaatuntoa kuunteleva ymmärtää nykyisyyteen liittyvän ongelmallisuuden. Yleisen painostuksen takia harva jaksaa välittää asetelman hulluudesta, vaan tekee sen, mihin kykenee.

Ehkä vastuullisinta noin pysyvämpänä asemanottajana on yrittää elää niin, ettei tuota mitään, mutta toisaalta loisii vain sen, mitä tarvitsee perustarpeitaan varten. En ole keksinyt parempaa ideaa tähän hetkeen.

Pyrin löytämään osallisuuden aidosta kasvun rakentamisesta, mutta paljolti sen vuoksi, että näkee matkalla paremmin koko systeemiä, ja voi sen jälkeen päätyä kohti tarkoituksenmukaisempia vaihtoehtoja.


52. Yhteyksien avulla diversiteetin tarjoamiin rikkauksiin


Netissä voi rakentaa viestintää pelkkien sanojen avulla. Varmaan ok, mutta asiaan liittyy myös riskejä. Kun kunnon sidonnaisuuksia ei ole ainakaan kovin täydellisenä läsnä, voi helposti irroittautua siitä, millä voisi kuitenkin olla arvoa myös täällä.

Sidonnaisuuksien puutteen takia voi kaventua esim törkyviestintään tai tulkita muiden viestejä noin. Sopivaa viestien positiivista tulkintaa tarvitaan, jotta rakentava yhteys säilyisi. Näin, vaikka jotain ylioletustakin ilmenisi. Oletus varmistaa sen suuremman asian, eli suhteen säilymisen toimivana.

Toinen riski on siinä, että viesteissä voi tosiaan olla helpommin kertomatta enempää kuin tarve. Reaalissa kaikkia signaaleja ei voi peittää, etenkään tuttujen kesken. Netissä voi kommunikoida tuntemattomien kanssa, valita helpommin sopivia aiheita, ja vielä kertoa helpommin ilman muiden vihjeiden paljastavaa vaikutusta.

Nettikirjoittelu on siten helpommin sitä, mitä haluaa. Muita ei ole sillä tavoin vaikuttamassa tuotoksiin. Ja jos jokin menee läpi, niin läpimenneen mukaan mennään, eli se antaa lähtöä jatkoon, tai siivittää sitä.

Seurauksena voi olla, ettei kaikki ole ihan sitä, miltä kirjoitusten perusteella voisi ajatella itsestä ja siitä toisesta. Suhde itseen on kuitenkin tärkein, ja jos sen hukkaa jotenkin, niin kyllähän sitä monessa kohden asiansa helposti sössii.

Jos voisi rakennella kaikkea vain netin varaan, niin mihinköhän tilanteet eri lähtökohdista johtaisivat? Olisi joukko hahmoja, jotka olisivat rakentuneet aivan eri ympäristön ehdoilla. Vaan kun täytyy toimia myös toisaalla. Esimerkiksi kotiperheen tai työpaikan yhteisöissä. Jne.

No, kai tämän avulla jotain voi saada toisin myös ihan positiivisessa mielessä. Kuka saa, kuka ei? Millainen on ihminen, joka tulee nettikirjoittelun avulla entistä enemmän tuntemaan omaa itseä ja omaksi itsekseen? Ei ole pikavastausta.

Jos ääripäänä ajattelee vuorostaan synnyinympäristöä merkittävine ihmisineen, niin tilaa on yleensä vähiten yrityksille olla jotain muuta, kuin mihin on eniten kasvanut kiinni. Tilaa voi olla yllättäen liian vähän, eli sen ympäristön reaaliteetit voivat painaa liiaksi sitä, että se oma kokonaisuus edistyisi.

Kai se on parasta, että on erilaisia ympäristöjä. Jos on yhden varassa, niin sen on syytä olla melkoisen kestävä ja itseriittoinen. Missä määrin jokin tietty ympäristö sitten voi olla itseriittoinen? Ei varmaan mahdollista.

Luonnossa elämä on eri tavoin rakentunut. Kaikki ei ole yhden lajin varassa. Jos yksilö tai yhteisö puolestaan ei ole vain itsensä (ja lähipiirin) varassa, niin kai se jotain varmempaa em tahoille merkkaa.

Aihetta voi soveltaa esim monikulttuurisuuden teemaan. Vaikeaa voi olla vieraiden kansojen ja alkuperäisväestön sopeutuminen uuteen tilanteeseen. Vaikka haastetta, niin onnistuminen voi olla sitäkin arvokkaampaa. Liikaa ei ole hyvä ahnehtia tavoitteissa. Etenkään jos käytännön toimet eivät anna aihetta kovin suuriin odotuksiin.

PS  Kirjoitus alkoi läheltä kunkin käytännön elämää, ja pohdinta eteni kohden monikulttuurisuuden teemaa.

 

51. Osallistuvan kirjoittamisen hyödyt


Kirjoittamisessa yhdistyy parhaimmillaan moni asia. Mitähän kaikkea tämän avulla voikaan toteuttaa tai tehdä todemmaksi? Hankala kysymys vastata perusteellisemmin.

Kun mahdollisuutta hyvään on, tulisi siihen kiinnittää enemmän huomiota ja panostusta. Tapahtuu edistymistä kahdella tapaa. Rakentava edistyy, ja epärakentava jää vähemmälle. Kumpi puoli taitaa olla merkittävä. Kuten muissakin avautuvissa ja olemassaolevissa mahdollisuuksissa. Olkoon tämä sitten sitä aktiivisempaa toimintapuolta.

Kirjoittajalle koituvia etuja

1. Maailman löytäminen, uusien asioiden oivaltaminen
2. Näkemysten ja maailmankuvan selkeytyminen
3. Suhteellisuustajun edistäminen etenkin, jos on olemassa yhteydellistä kirjoittelua
4. Kirjallisen ilmaisun sujuvuus (ajattelu- ja rakentelutaidot)
5. Osallistuminen, tai vähintään jokin vaikutelma siitä, vaikka olisi käytännössä jopa pitkälle syrjäytynyt
6. Sisäisten patoutumien, ristiriitojen ja jännitteiden laukeaminen tai lievittyminen (ei itsestäänselvyys)
7. Osallistuva kirjoittelu auttaa löytämään hyvää, helppoa ja luontevaa suhdetta muihin ihmisiin (ja ympäristöön), ja myös siten, että hakemiseen liittyy jotain pakonomaisuudelle vastakkaista

EM kirjoittelun hyödyt eivät liity kaikenlaisiin tilanteisiin. Hyötyjä saa enemmän kun kirjoittelutapahtumaan ja olemiseen liittyy yhteydellisyys. Se voi olla ristiriitojen sävyttämääkin, eikä tuo edes ole huono asia.

Ehkä huonoa on liika yhteydettömyys, eli liiasta eristyksestä käsin lähtevä kirjoittaminen. Eristyksellisyys sopivana on tosin mitä parhain. Toisaalta tuo voi negatiivisena täyttyä myös tapauksissa, joissa kaikki näyttäisi olevan kunnossa.

Kirjoittamista tulisi arvostaa. Kai tässä on paljonkin lisäpotentiaalia vielä. Turhaa esim puhua passiivisista kansalaisista, jos esim jotain tällaista ei yritetä jotenkin edistää.

Listatut hyödyt ovat kirjoittajalle itselleen suoraan jäävät. Kirjoittajan saama ja kokema hyöty ei voi jäädä vain hänelle itselleen. Luultavasti jotain aivan muuta.

Jos mahdollisimman moni avaa ajatteluaan (luovuuttaan, jne), niin ehkä hyvä mahdollisuus toteuttaa muu kuin "urattelu" ja kliseily, ja seurauksena voi olla asioihin pääsy ennenpitkää jotenkin uudella tavalla. Uusia vinkkeleitä kun usein haetaan ainakin jonkin tason toivomuksena.

Lisäksi kunnon "työ" ja vääntö saavat samalla paremmin osansa, eikä energiaa tarvitse kanavoida hukkaan eikä typeryyteen, vaan aidompiin tilanteisiin. Heittäytyminen (laajempaan) osallistumiseen ei voi olla tuomatta mukaan erilaista spontaanisti syntyvää, jolloin tehdysti tekeminen ja tietoisemmin nostettu ei työllistä niin paljoa, vaan enemmän se, mikä tarvitsee oikeammin paneutumista.

Erikoista, että kirjoittamista ja lukemista arvostetaan, mutta että kyseessä olisi aidommin koko kansaa koskeva olomuoto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti