Vähän selkeämmin huomaan vasta nyt, että osa kirjoittelusta, siis ajattelusta kirjoitellen, on sellaista, jossa etenen jotain polkua kohden sitä, mistä kerron. Kerronta ei siten aina ole erityisempää, kuin matkanteko, käyttäen jotain polkua, jota pitkin voi päätyä siihen etenemiseen, jota kuvaan.
Tärkeintä edellisen tapaisessa "kuljeskelussa" on tähyily ja tutkailu, sekä toisaalta löytäminen, vaikka hataran oloista siltaa pitkin, tai sellaista kulkureittiä käyttäen, mikä ei ole välttämättä luontevaa maastoa samassa määrin kaikille.
Ajattelu on siten jollain tapaa karsinakulkua. Karsina tässä ei tosin välttämättä tarkoita rajausta, vaan tukea, että jotain ylipäätään tavoittuu.
Mitä kerronnan tavat sitten yleensä voi olla, pohdiskelijalla?
Haahustelu-sanaa joskus käyttänyt. Vaikka tuolla tavoin hapuilemalla, voi vainuta jotain, ja kehittää tukipilarit jatkoon.
