lauantai 14. helmikuuta 2015

Kiinnittymiskatkokset

Jos jostain tekemisestä ja jossain olemisesta saa palkkiota, niin sinne suunnalle kiintyy olimisissaan. Voisi puhua vaikka kiinnittymisestä. Kiinnittyminen tapahtuu mitä erilaisimpiin asioihin.

Kiinnittymiskohteet kannattanee yleensä valita huolella. Ehkä huolellisemmin kuin mitä on tapana. Tätä asiaa ei osaa varmaan yleisesti säätää kovin tietoisesti. Itsekkin huomaan seikan vasta tässä vaiheessa menoa.

Kiinnittyminen voi olla kallista. Tiettyihin asioihin kiinnittyminen maksaa jotain kautta. Esim rahan tai palvelusten muodossa. Kiinnittymisen ostaminen voi olla pois muusta elämästä. Voisiko kiinnittymisen suunnata sinne, missä kiinnittyminen kuluttaa mahdollisimman vähän itseä ja muita?

Kiinnittyminen voi olla merkityksellistä ja ehkä jopa halpaa. Pullonkaulana voi joskus olla noista huolimatta katkos. Kiinnittyminen vaatii toistonsa. Jos se katkeaa, joutuu keksimään jotain korvaavaa tilalle.

Kiinnittymiskatkos voi olla ikävä, että jos korvaavan asian käynnistämistä ei saa aikaan kovin nopeasti, on käytännössä tyhjän päällä. Kiinnittyminen on ehkä osa turvallisuutta.

Katkos voi saada pois raiteilta, jos katkos on luonteeltaan sellainen, että entinen katkosherkkä kiinnittyminen on sellainen, ettei siitä voi tai kannata luopua, eikä toisaalta korvaavaa toimintaa saa sisällytettyä elämään. Katkos on näin kuilu, jonne tipahtaa. Kuilu vailla hyviä arvoja.

Läpikäyntien tärkeys merkittävissä asioissa

Päätöksiä ei kannata tehdä, ellei asioita saa oikein mietittyä tai käytyä läpi. Etenkin merkittäviä päätöksiä varten on hyvä saada aikaan kunnon läpikäynti.

Luulisin lisäksi, että kovin monista asioista ei tarvitse aina edes tehdä päätöstä. Läpikäynti riittää perusteellisena. Sen jälkeen ei voi olla ajautumatta jotekin tolkullisesti, sillä kyseenalaisen osaa välttää helpommin.

Tänään huomasin, että läpikäyntiä tehosti huomattavasti se, kun menin keskustaan kävellen. Kävelyssä meni reilu tunti, enkä pitänyt mitään kiirettä. Ajattelin, että olipa taas kerran jotain aivan muuta kuin hukkaan heitettyä aikaa.

torstai 12. helmikuuta 2015

Raha, materiaali,.. vastapalveluna usein puhdas nolla

Rahallinen korvaus jostakin palveluksesta on aito vastapalvelu vain, jos raha on hankittu vaivaa näkemällä. Raha yhteiskunnalta ei ole jotain, mitä varten tarvitsee nähdä aitoa vaivaa, ellei byrokratiavaikeutusta oteta huomioon. Toisaalta vanhemmilta peritty rahakaan ei ole mikään aidon kanssakäymisen väline.

Voi olla, että aidosti vaivalla hankittu rahakaan ei korvaa palvelusuhdetta. Jos raha on olemassa jossain hikeä vääntämällä, on se silti jo vaivannäön ulottumattomissa. Raha palvejen palkkiona voi heikentää kanssakäymisyhteyttä. Yhteys muodostuu peliksi.

LAUSE: "Ilman rahaa ei voi elää." Onko kyseessä kehäpäätelmä tmv? Kun jonkin tarpeellisen sovitaan olevan rahassa mitattava, ei tarpeellista saa ilman rahaa. Ei saa, kun on päätetty, ettei saa. Silloin ei tosiaan saa. Enemmän järkevää on kysyä, miten rahan vertaaminen joksikin arvoksi toimii ja tuottaa hyvää vaihdantaa ja edistää kanssakäymistä ja siten elämää. Ehkä yhä huonommin.

Ehkä ihmisten tulisi siirtyä täysin vapaaehtoispuolelle. Oleellisessa määrin. Ei rahaa kanssakäymisen väliin.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Lisää taloudesta

Jos antaa yleisesti jotain, ei voi säätää omalta osaltaan sitä, miten se annettu käytetään. Annettu luo mahdollisuuksia, ja mahdollisuudet voi käyttää antajan jne hyväksi tai antajaa vastaan.

Sama hyväksi tekemisen ongelma on kohdennetussakin antamisessa. Miten varmistaa, että annetusta säteilee jotain hyvää laajemmalle, joka kohdistuu ehkä joskus myös antajaan.

Omaa elämää voi edistää satsaamalla eri asioihin. Saaduilla valmiuksilla voi kasvattaa omat ruokansa jos on maata, jolloin kasvatuspanoksesta voi ottaa siivun omaan käyttöön.

Käytännössä suora suhde luonnonantimiin on nykyään harvinaisempaa. Sekin, joka korjaa suoraan satoa luonnosta, tekee sen työkaluilla, jotka ovat muiden rakentamia. Toisaalta luonnonantimien viimeinen lenkki tarvitsee muutakin panosta, joka syntyy enemmän muiden panoksesta.

Olemme keskinäisriippuvia. Olemme sidoksissa toisiimme.

MM Suomessa on tapana antaa eri tavoin yleiseksi hyväksi. Yleisen hyvän kohdentaminen tapahtuu vaikuttamalla jotenkin jakopäätöksiin.

Käytännössä yleisen jakamiseen voi tavallinen antaja vaikuttaa vähän. Jollakulla on enemmän valtaa yhteisesti kerättyyn, ja hän voi ohjata yhteistä enemmän omaksi hyväkseen.

Selkeintä on se, että antaja voi itse vaikuttaa siihen, kenelle hän panoksensa antaa. Antajan ja saajan välillä on suora suhde. Ehkä pitkäaikainen, jolloin antamisen politiikka on varmemmin terveellä pohjalla.

Mitä enemmän antajan ja saaja suhde hämärtyy, sitä enemmän on riskiä siinä, että antajan panos ei hyödytä antajaa. Annettu siirtyy omaksi varannoksi, jonka kuittaa viimein se, joka ei välttämättä palvele antajaa.

Palkkiosuhde vääristyy em tavalla, ja systeemi voi romahtaa tai oireilla. Käytännössä tilanne voi olla tuota pahempi. Varantoa sijoitetaan uuteen kasvuun, ja kasvun antaja maksaa saadustaan sijoituksesta sille, jolla on suurin varallisuus. Näin varakkaimmat voivat lypsää kasvua yhä enemmän, ja tekevät sen ehkä niillä alkuvaroilla, johon on ollut valta ilman oman panoksen antamista.


Elämäntalous

Eräs vaihtoehto masentuneena on koteloitua. Ei odota mitään. Tekee asioita. Suorittaa proseduureja.

Ehkä jossain vaiheessa voi mieleen tulla jotain langanpäätä, jota seurata jotenkin toiveekkaammin.

Entä jos vain suorittelis asioita vailla mitään odotusta paremmasta. Voiko näin tehdä, ja miten kauan? Voiko noin tehdä olematta kone ja konemainen?

Joskus ajattelin tietoisista tekemisistä niin, että ne eivät kasvua saa aikaan. Ehkä parempi jakaa rakentamisesta saatu kasvu rakennettujen rakenteiden kasvuun ja yleisempään kasvuun, joka syntyy rakentamisen sivutuotteena. Yleisempää kasvua ei voi hakea suoraan.

Tietoisesti rakennettu luo ehkä perustaa, runkoa. Ilman tietoista rakentelua ei olisi pohjaa, jonka päälle taas rakentaa uutta.

Uuden rakentelua tarvitaan jatkuvasti. Elämällä on pyrkimys hakeutua. Se pysyy liikkeessä. Näin se turvaa olemassaoloa sopeutumisen avulla. Vain liikkeessä oleva on elämää.

Puu kasvaa kohden uutta. Puussa oleva elämä raivaa tietä suuntiin, jossa elämä toteutuu. Elämä hakee olemassaoloaan. Sitä se tekee mitä erilaisimpina muotoina.

Puu kasvaa rungossa ja juurissa olevan kuoren liepeiltä, lehdistä, neulasista, jne. Rungon ja juurten sisäpuoli on puuta, jonka kasvu on pysähtynyt. Kasvua ja elämää on em kohdissa.

Kuollut aines auttaa osaltaan elävän aineen sopivampaa sijoittumista. Aiemmin eletty on pohjana uudelle siirtymälle, kunnes sen päälle kerrostuvasta uudesta tulee puolestaan vanhaa.

Mennyt elämä on siis ketjussa perustana uudelle. Puun tapauksessa runko vie elämää kohden uusia seikkailuja. Puu suuntautuu kasvaessaan yhtä lailla kohti valoa kuin maaperän ravinteita.

Entäs ihmisen tai muiden elävien kuten nisäkkäiden kanssa?

Ihminen on käytännössä yhteyshamuava kaikista pinnoista katsoen. Se saa ravinteita joka-ainoan pinnan osansa avulla. Kynnet ja hiukset ovat kuollutta ja ihon uloin rapiseva kerros. Ihon kuollut kerros kuitenkin suojaa, ja toisaalta kynsiä ja ehkä hiuksiakin tarvitaan muuhun.

Mikä on ihmisen runko-aines? Se kuollut aines, jolle elämää palvelevat yhteysosat nojaavat. Puun kasvu on perustan varassa. Yksittäisen puun perusta on sen omassa eletyssä elämässä, joka muodostuu rungoksi. Toisaalta puuyksilön kasvu rakentuu sitä aiemmille rakenteille, joita se on saanut edelliseltä polvelta.

Elämä on viestinvälitystä. Sukupolvet ovat sorvannet perustaa ja yksilö omaa elämänperustaansa. Tai parempi sanoa, että uudessa kasvussa näkyy sukupolvien aiempi työ siten kuin se kussakin ympäristössä voi ilmetä.

Uusi ympäristö koulii vanhaa perustaa miten tekeekin ja vanha perusta puolestaan ympäristöä, johon se on joutunut. Syntyvä uusi kertymä on siis vanhan ja ympäristön väliin tulevaa.

Elämän itu on menneen kertymä. Mistä elämä alkoi? Miten itu sai alkunsa? Joka tapauksessa se itu on lähtenyt kertymään erilaisena, ja tämä erilaisuus näkyy eri elämänmuodoissa. Lajeina, yksilöinä, ja näiden kokonaisuutena, siis toisiinsa jollain tapaa kytkeytyneenä verkkona.

Jospa pohdinnossa lähden siitä, elämä on siirtynyt johonkin rakenteeseen ja se aiheuttaa kasvua rakenteessaan. Elämän voisi ajatella energiaksi. Se suuntautuu ja hakee paikkaa sieltä, missä sen voima säilyy tai vahvistuu, tai jos vaihtoehtona on hiipuminen, niin hiipuminen tapahtuu mahdollisimman hitaasti.

Kun jossain rakenteessa on elämä tai elämänvoima, tarkoittaa se rakenteen muotoutumista siten, että elämänvoima saa maksimikanavoituman. Mitä suurempi virta käy, sen suurempana (+ tai –) virtana eliö hetket kokee, ja pystyy suuntautumaan maksimivirran mukaisesti.

Mitä suurempaa virtaa eliö pystyy pitämään yllä, sen suuremmin se on elämässä kiinni. Kun virta lakkaa, lakkaa elämä.

Virta on aina virtaa osien kautta. Osat ovat verkossa. Eliön kokemana elämä on siihen liittyvien osasten summa. Onni on sama kuin elämä ja elämä on virtaa.

Elämänvirtaa on vain uuden kautta. Ilman uuden muotoutumista ei ole elämänvirtaa. Uusi on elämää palvelevien yhteyksien saavuttamista. Onni, elämä ja terveys on siis virtaa, joka luo kasvua uusiin yhteyksiin.

Yksilö voi kunakin hetkenä ja vaiheena kokea sen, miten on kytkeytynyt elämään. Elämä on maksimaalisen yhteyden hakemista. Projekti on yhteyksiin kasvamista.

Kasvu tietyllä suunnalla sallitaan, tietyllä suunnalla ei. Kielletty suunta vie veroja, tosin sopivasti kasvaen on varmaan mahdollista saada yhteys haasteellisemmillekin alueille.

Kasvua tapahtuu energian suuntaan. Lähtöenergiaa on, tai jos ei ole, jää kasvu muualle toteutumatta. Elämä vaatii energiansa. Pelkkä ottaminen ehdyttää kohteen, ja saatua on käytettävä hyvin tai kohtuullisesti.

Joka antaa, sieltä otetaan. Mikä antaa joskus takaisin, sinne investoidaan. Eliön elämän voi siten katsoa tiivistyvän investointiin ja investoinneilla elämiseen. Kyseessä on tietynlainen talous.

Joku ottaa vastaan investointini, ja saattaa tuottaa, jolloin hän on luotettava sijoituskohde. Jos ei, ei investointia tipu jatkossa, eli hänen saantinsa yhdeltä suunnalta loppuu. Vastaavasti investoija on itse jonkun panoksen tuottajana hyvin tai huonosti menestyvä.

Jos eliöllä on paljon tuottavia sijoituksia, on hänellä yhä paremmin vara sijoittaa tuottaviin yhteyksiin. Sijoittaja on antaja. Hän saa osansa, jos sijoittaa saadun jatkossakin sopivasti.

Suossa suotouhut

Mielessä oli ajatus siitä, että kirjoittaisin jotain blogilleni. Ehkä vaikka niistä aiheista, joita kirjoitellut käsiteltäviksi.

Ehkä em aiheita ei kannata pilata tämän hetken käsittelyillä. Ei ole sopivaa fiilistä lähteä hakemaan ja rakentelemaan mitään jalosteita.

Jos kirjoittaisi jotain, niin varmaan aihe tulisi valita juuri tähän hetkeen liittyvästä. Jos on suossa, niin tuskin kannattaa miettiä muuta kuin juuri tähän uppoamisvaiheeseen liittyvää.

Pimeys

Ei taaskaan mielessä mitään reittiä minnekään. Ei jaksais tehdä mitään.

Ahdas tilanne, eikä varmaa, että tämä ahtaus saa aikaan jotain positiivista. Mitä se voisi olla. Ei mitään tietoa.

Eräs vaihtoehto on, että sairastun taas. Kuten reilut kymmenen vuotta sitten.

Terveydestä harhautuminen

Jos paha psyykkinen sairaus on sitä, että mielenterveyden alenema alkaa jossain vaiheessa syntyä aivan itsestään. Liikaa huonoja tiedostettuja päätöksiä, liikaa päättämättömyyttä kun päätösille tarve, tai liikaa ajautumista, eli menoa ilman päätösvaiheeseen heräämistä, ...

Seuraus tosiaan jossain vaiheessa se, että käyntiin lähtee aivan toisen tyypin sopeuma, josta ei ehkä missään vaiheessa kuitenkaan voisi tulla totta. Sopeuma irroittaa terveestä, muttei tarjoa tarvittua.

Hajoamisvalmis

Sorruin eilen illalla syömää liikaa. Päivän päätteeksi oli kevyt olo. Ajattelin, että vähän voisi ottaa leipää. Kun otin pari, niin siitä se sitten alkoi. Ihmetellä täytyy. Ensin syöminen kohtuusamantekevää, mutta altistustuminen ruualle (siis leipä) sai aikaa ryöpsähdyksen.

Viime yö menikin huonosti nukkuessa. Kaiken lisäksi levottomat jalat. Biljardia pelatessa näkyi. Olin aika hajalla.

Parturissa kävin välillä. Se sai aikaan kasautumista. Ainakin hetkellisesti.

Nyt taas väsyttää. Mitähän tästäkin päivästä saa. Vaikea sanoa etukäteen. Puitteet ovat melko ahtaat. Voisiko niiden rajoissa yrittää jotain? No, ei tule mieleen juuri nyt.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uusi saitti

Näkökulman foorumi lopettaa. Tulin jutelleeksi, että rakentaisin saitin, jossa olisi foorumi. Yleisesti osallistuttava foorumi. Tämän vuoden puolella voisi tulla valmista.

Toisekseen, en tiedä kiinnostaako yleinen foorumi. Ehkä parempi perustaa pelkkä oma mesta. Jos joku on innokas kirjoittelemaan, voisin ehkä kutsua mukaan. Täysin kulissien ulkopuolella.

En vielä tiedä. Ei oikein jaksa tarttua koodaamiseen. Ei ainakaan tänään. Ei mitään tekemistä. Ei tosin mitään motivaatiota tehdäkkään mitään.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Rakentamisen perusteita

Sanotaan joskus, että kirjaa tulisi lukea nopeasti. Sillä tavoin saa selkeimmän otteen kokonaisuudesta. Nähtävästi hallittavuus lisääntyy, kun aineisto on mielessä mahdollisimman kokonaisena.

Jos kirjasta lukee puolet ja kuukauden päästä toisen osan, olisi kirja mielessä kunakin kuukautena vain puolikkaana. Ehkä seurauksena olisi selkeämmin se, ettei kokonaisuus olisi enää aivan niin selvää.

Kielen oppimisesta on puhuttu aivan päinvastaisesti. Kielelle tulisi altistua hyvin säännöllisesti. Perusteellinen urakointikin voi olla hukkaan heitettyä aikaa, jos imaistua ei vahvistele riittävän usein. Opittu vain luisuu pois muistista.

Entäs kirjoittaminen? Siis sisällön tuottaminen ja rakentelu. Ainakin ohjelmia koodaillessa huomannut sen, että kokonaisuus on hyvä olla mielessä. Jos rakentaa jotain suurempaa pitkäkestoisemmin, on haaste suurempi.

Parasta olisi nähtävästi se, että työn alla olisi aina jotenkin miellettävä kokonaisuus. Liian sirpaleiset paneutumiset särkyvät sen takia, etteivät ne tule osaksi toimivuutta. Jos jotain rakentaa, on se saatava käyttöön, osaksi muuta.

Liian pientä, vähäpätöistä ja kytkeytymätöntä ei saa osaksi mitään kokonaisuutta. Liian suuri puolestaan on sellainen, jota ei saa helposti kasaan. Liian keskeneräinen on samalla tapaa vaikea saattaa osaksi kokonaisuuden toimintaa.

Jos rakentaa suurta, on siten huolehdittava siitä, että osasia saadaan riittävän ripeästi rakennelmaan. Osasia on ehkä sorvattava valmiiksi paljon ennen lopullista kasailua. Osasten on myös oltava itsenäisiä ja toimivia kokonaisuuksia niin, että ne on otettavissa mukaan suurempaan rakennelmaan.

Liian suureen ei pitäisi ryhtyä. Liian pieneen ei pitäisi ryhtyä. Jos haluaa rakentaa suurta, tarvitsee myös sytyttää se pienten osasten joukko tietoisuuteen, jota suuren rakentelussa tarvitaan.

Voi olla, että mitä rivakammin pientä itsenäistä ja toimivaa saa rakennettua, sen paremmat mahdollisuudet on koostaa aineksista jotain suurempaa.

Rakentaminen on lienee taitolaji, jossa nopeus on tärkeämpää kuin osataan kuvitella. Nopeus on tekijä, jonka avulla mahdollisimman suuri kokonaisuus on mahdollista kytkeä yhteen.

Nopeus tarkoittaa sujuvuutta. Sujuvuus tarkoittaa osaamista ja taitoa. Voi olla, että yleistä sujuvuutta on mahdollista lisätä, jolloin rakentamisen nopeus lisääntyy.

Nopeus on tärkeää senkin takia, että ollakseen verevyyttä rakentelussa, tulee tekemiseen sisältyä sopivasti uutta. Uusi luo sopivana annoksena tuoretta tuntumaa työn alla olevaan. Ilman tuntumaa on mahdotonta koostaa kunnon rakentamista.

Rakentamiseen liittyvät taidot ovat noin ollen erityisesti myös uuden materiaalin käsittelytaitoa. Vanha materiaali on muutenkin pysyvämpää, eikä siitä voi muovailla asioita, ellei vanhaa osaa saattaa jotenkin liikuteltavan piiriin kuuluvaksi.

Mutta entuudestaan uuden käsittely. Se on varmaan jotain sellaista taitoa sisällään vaativaa, jota saa miten saa. Ehkä tekemisen kautta. Ja erityisesti keskittymällä tekemään sitä uutta.

Yleissujuvuus. Yleistaidot. Yleisosaaminen. Yleinen käy moneen. Jos yleinen ei sulje pois mitään, on se täysin kattavaa. Mitä on se yleinen, joka sopii kaiken rakenteluun? Miten sitä voi kartuttaa?

Selvää, että jos käsittelyyn nousee jotain selkeästi uutta, on siihen osattava silti jotenkin tarttua. Ja tarttua sillä otteella, että uudesta tulee hallittavaa mahdollisimman tehokkaalla aikataululla.

Ainoa vaihtoehto isojen asioiden rakentelussa on näin yleisvalmiudet. Kiinnostava kysymys on se, miten analyyttisempi rakentelu saadaan mahdollisimman sujuvaksi.

Integroituneet mallit ovat osa sujuvuuden taetta. Integroituneet mallit toimivat yleensä tutun parissa, jolloin kyseessä on kaavojen käyttäminen, rutiinitoimi. Kysymys kuuluukin, että miten tehdä rutiiniksi tai sanotaan, että hallittavammaksi sen rakennelman väsäys, johon on pakko sisällyttää paljon uutta ainesta.

Kun selkeästi uutta tilannetta halutaan eteenpäin, tulee suhteen uuteen olla sujuva. Uutta ei myöskään voi välttää, vaan se on otettava vastaan. Jos materiaali on vanhaa, on uuden koostaminen sitä, että vanha laitetaan päreiksi.

Ehkä taide on sitä, mikä kuvaa uuden rakentelua. Taide olisi se, joka luo uutta.  Kaikki mikä eroaa taiteesta, on pelkkää "kaappien" siirtelyä.

Tarpeet ja niiden tyydyttäminen

Kun ei ole aikaa eritellä toimintaa eikä näkemyksiä, tulee edettyä melko sumeasti tarpeen ohjaamana. Tärkeintä on etupäässä toteuttaa riittävän nopeasti ja tehokkaasti se, mitä kokee tarpeelliseksi.

Ajatukseton ja hioutumaton toteutus korostuu jos tarve on polttava tai toiminta-aikaa ei ole paljoa toteutuksen hiomiseen.

Vahvoja tarpeita löytyy myös yhteenkuuluvuuden alueelta. Jos kyseessä on kuuluvuus ja arvioiva huomio kohdistuu yhteisön jäsenenä olemiseen, voi se tarve ajaa helposti ohi vähemmän tärkeän.

Kuuluvuus ohjaa muutenkin vahvasti käsitysten ja toiminnan muotoutumista. Jos yhteisöllä on jotain valmista rakennetta koskien eteentulevaa tilannetta tai kuviteltua sellaista, niin yhteisön näkemys ohjaa vahvasti.

Luulisin, että itselle tärkeä yhteisö voi olla eräs suurimmista käsityksiä ja toimintaa ohjaavista tekijöistä. Yhteisön mallit etenkin omaksuttuna lapsuudessa ja siitä eteenpäinkin ovat vankkoja, ja niiden taivuttelu ja kyseenalaistaminen on usein vaikeaa, ja jo pelkkä pyrkimys on ajatuksena este, jos ajatusta edes voi esteellisyyden takia ilmetä.

Lisäksi arvelen, että ns kultaisen keskitien säännön suosio puheessa ja käytännön tasolla voi olla helposti selitettävissä em ilmiön kautta. Jokin painotettu keskiarvo on nopea hakea. Kussakin tilanteessa voi kokea vetäviä voimia, ja viettoisinta on helpointa seurailla.

Demokratia voi vahvana mallina selittyä myös tätä kautta. Painotetut keskiarvot määräävät muillakin elämänalueilla, esim populaarimusiikissa ja jopa kauneusihanteissa.

Symmetrisyys taitaa liittyä jotenkin koettuihin voimiin. Voi olla, että se on symmetria, jonka takaa löytyy suurimmat vietot.

Esim kuvan viehkeys / vetävyys olisi riippuvainen siitä, miten hyvin arvolataus olisi kasattu. Mitä vetävämpi kuva, sen paremmin kuvasta ilmenisi katsojalle hänen tarpeita tyydyttävät voimat.

Kuvan teho olisi tosiaan katsojan silmissä. Paremmin sanoen katsojan tarpeissa. Samalla tapaa sofistikoituneen tehokkaasti suuntautuisi arviointimme kaikkeen.

Mitä parempi olisi asioiden arviointikyky, sen tehokkaampaa tarpeiden tyydyttämistä sillä saa aikaan. Tarpeiden tyydyttäminen on taito. Osa taidoista opitaan, eli ne säätyvät kokemuksen avulla.

Ei ole kaukaa vedettyä todeta, että monet omaksutut mallit ovat tarveperustaisesti paikoilleen loksahtaneita. Kun asioita nähdään tarpeiden kautta, on palvelevuus priorisoitu.

Tarpeiden kautta voi vain nähdä maailmaa. Olemme tarpeisiimme sidotut maailman tarkastelussa. Tarkoittaa sitä, että mitä laajempi on tarvekirjomme, sen monipuolisemmat mahdollisuudet meillä on tarkastella maailmaa.

Erilaisten tarkastelukulmien valikoima on rikkautta. Rikkautta on myös se, mille tarkastelukulmien moninaisuus perustuu. Perusta on erilaisuudessa. Erilaisuuden pohja on erilaisissa ihmisissä.

Kun maksimoimme tarpeiden tyydytystä nyt ja tulevaisuudessa, tulee seurailla oleellisia asioita mahdollisimman tehokkaasti.

Tehoa saa hyvin ihmisen luontaisella voimakkuuksien summaustaidoilla. Toisaalta tuo tarkoittaa maksimitehon irtiottoa nopeasti ja hioutumattomasti. Kyseessä on keskiarvoistaminen eli kokonaispalvelun punnitseminen.

Mitä helpommin tarpeelle on lohkaistavissa kunnon siivu, sen parempi. Jos reitti selvä, voi toimi olla hyvin suoraviivaista. Mitä yksinkertaisempaa ja silti osuvaa, sen parempi.

Tarpeiden tyydyttämisessä onkin kaksi merkittävää tekijää: osuvuus ja helppous. Siis osuvuus ja se, miten helposti eli vähillä resursseilla osuuvuuden voi toteuttaa.

Ihminen maksimoi helppoutta, joka liittyy nopeuteen. Osuvuuden hiomiset ovat toissijaista, työlästä ja aikaa viepää. Toisaalta osuvuus on vaikeampi toteuttaa, ja luodut rakennelmat voivat olla käytännössä hyvin kömpelöitä ja huonosti toimivia.

Esitetyn materiaalin kaappaus täysin oman inspiraation lähteeksi

Luen kirjaa. Kirjassa on lause, joka herättää ajattelemaan täysin omia ajatuksiani. En kuuntele kirjaa. Haluan seurata omassa päässä herännyttä johtolankaa.

Kirjasta pulppuavan tarinan "kuuntelun" voi keskeyttää. Harvemmin sujuvasti hänen tarinaa, joka on oikea henkilö.

Kirja voi noin olla täysin herätteen asemassa. Voi olla, että lukee jokaisena päivänä sivun, ja saa 300 omaa kirjoitusta kirjasta, jossa on 300 sivua.

Kaikki vaikka sillä seurauksella, ettei kirjasta muista jälkikäteen mitään. Kirja on täysin sivuutettu kertojana. Kirjan osaset on kaapattu kokonaan omaan käyttöön. Oman inspiraation lähteeksi.

Entäs sitten? No, en minä muuta tästä osaa nyt kertoilla. Onpahan juttu, jota voi joskus mietiskellä enempi.

Ajatuksia sisäisestä vuorovaikutuksesta

Paljon olen kirjoittanut yleiseen jakoon. Riittääkö jatkossa se, ettei kukaan osallistu tuotoksiini millään tavoin?

Riittääkö motivaatiota siinä, jos kirjoittelusta jää pois se osuus, jonka muilta saa. Voiko kirjoittaa ja tarinoida, jos ei ole kuulijoita tai lukijoita?

Selvästi uusi tilanne, vaikka tuossa tulinkin kirjoittaneeksi siitä, että ympäristö tukisi omia pohdintoja.

Voi olla, että kaikki liittyy muihin. Jopa se pohdinta, joka ei tulostu kirjaimiksi paperille tai kovalevyille.

Kaikki pohdinta on lopultakin jotain vuorovaikutusvirtaa. On vuoropuhelua muiden kanssa joko suorassa välittömyydessä, tai sitten muiden osuuden on sisäistänyt niin, että vuoropuheluun ei tarvita muiden senhetkistä panosta. Panos on jo annettu.

Pohdinnassa voi oikeastaan säätää vain sitä, miten suuren välittömyyden varassa pohdinta tapahtuu.

Välittömyys voi usein lisätä käsittelyn tärkeysvaikutelmaa. Esim luennoilla, joissa yleisö voi alustusten jälkeen keskustella aiheesta, voi olla sytyttävää.

Vuorovaikutuksen ja käsittelyjen polttavuus liittyy tärkeäksi kokemiseen. Jos välittömyys lisää tärkeyttä, niin mitä mahdollisuuksia on saada vuorovaikutukseen tärkeyttä ilman suurta välittömyyttä?

Tärkeysvaikutelmaan liittyy seuraavat asiat: käsiteltävä aihepiiri eli teema ja se, mitä kautta teema on tullut imaistuksi. Siis teema ja se, miten tärkeä on teemaan liittyvä yhteys. Vai miten tää nyt menee.

Ihminen pyrkii ratkomaan ja edistämään eri vaiheissa ja tilanteissa olevia asioita sen mukaan, mitä kokee tarpeelliseksi. Eri tarpeita ajatellen tärkeysvaikutelma jakautuu jokaisena hetkenä tietyllä tavalla.

Tulin yllättäen vähän isompaan ja merkittävämpään teemaan kuin mitä kirjoittamisen alussa osasin aavistaa. Hyvä. Tästä voi ehkä jatkaa joku toinen kerta. Vaikka aiheella: "erilaisten tarpeiden tärkeyskytkennät".

Elämä on reagoimista ja tarpeiden mukaan suuntautumista. Tarpeisiin liittyvät tärkeydet koetaan, ja niiden mukaan toimitaan milloin mitenkin.

Mitä on se tarpeisiin liittyvä toiminta, jota voi edistää vaikka näin kirjoittamisen kautta? Millaisia tarpeita näin voi tyydyttää, ja millä tavoin? Voiko kirjoittaen edistää sitä, miten tarpeiden tyydyttämistä voi tehostaa?

Vai mikä voisi olla kirjoittelun tarkoitus? Mikä se oleellisin? No, tästä voisi saada taas uuden teeman: "kirjoittamisen merkitys ja tehtävä". Taitaa tosin liittyä tuokin tarpeiden tärkeyteen.

Irtiottajan vapauksiin

Sisäistä vuoropuhelua. Sitä on tämä bloggaaminen. Kukaan ei näe enää mitä kirjoitan. Ellei hakkeroidu Googlen palveluihin.

Saattaisin itse avata nämä kirjoituksiani joskus jälkikäteen. Jos jotain hyötyä muille tai itselleni.

Näitä kirjoituksia availlessani en ehkä enää tarvitsisi rauhaa näille ajatuksilleni. Ehkä tarvitsisin rauhaa jollekin muulle, jota en voi vielä tietää.

Mutta kirjoittelu näin. Tämä on tehokasta. Kukaan ei näe, mutta silti saan hyötyä ympäristöstä.

Pelkkä sisäinen vuoropuhelu ilman välineitä on tynkää. Tämä salattu netti-ympäristö ja tietokoneliittymä ovat osa välineistöä. Toki näistäkin voin luopua, mutta en ihan vielä.

Eilen katsoin Areenasta dokkarin Beethovenista. Tyyppi oli kuuro ja silti yhä vain sävelti. Ja ehkä sisältä päin, jolloin oli vapaampi. Kuurous toi suuremman vapauden olla yhteydessä sisimpään. Taisi näin syntyäkkin ne parhaat sävellykset.

Beethoven. Ehkä hänen mallia voikin jotenkin seurailla. Ehkä ei paha. No, ei tällaisista voi sanoa mitään erityistä. Kiva on kuitenkin se, että noista erikoistapauksista on olemassa jotain dokumentointia. Jos voi hyödyntää jotain, hyvä.

Jos haluaa vapautta, siis omaa vapautta, ei se voi liittyä muihin. Muille käy toisenlainen vapaus. Oma vapaus muihin liittyneenä on muille ongelma.

Jos siis haluaa olla vapaa itseään varten, on oltava muista irti. Merkitsee yksinäisyyttä. Vaikea juttu, mutta tekee sitä omaa vapauttaan sopivasti. Missä kykenee siihen, sen tekee. Muuten on varmaan hyvä roikkua yhteyksissä.

Vapauteen pääsee näin yhteyksien kautta. Ensin rakentavat yhteydet. Sen jälkeen marssi kohden vapautta.

Sopeutumisesta uuteen vaiheeseen

Vankeustuomio. Pakkoyksinäisyys. Kavennetun elämän tila. Toisten reunaehtoihin asettautuminen. Koko lailla häkitetty.

Tuollaiset käsitteet pyörivät päässäni vielä eilen, ja pikkasen myös tänä aamuna.

Sopeutuminen on tässä tapauksessa ollut vaikea. Hyvää on se, että nykyään osaan käsitellä muutosta jotenkin kirjoittaen. En kykenisi sopeutumiseen vielä tällä hetkellä ilman tätä apuvälinettä.

Aiemmin olisin ollut kyykyssä tällaisen esteellisyyden takia.

Ehkä elämänhaasteissa on tärkeää se, että haasteisiin pystyy vastaamaan jotenkin taistellen. Kun taisteluvalmiudestaan pääsee perille, ja siihen voi periaatteessa ajatella turvautuvan, niin ehkä tämän kasvamisvaiheen jälkeen voi sopeutua, eli päästää irti menneestä ilman sopeutumisvälineitä.

Tärkeää on siten selättää vaikeudet. Kohdata hiertävät ja mieltä painavat haasteet, ja hankkia valmius niitä varten. Kun valmius haasteita varten on rakennettu, olisi se vasta luonnollinen tila tehdä luovutus.

Kun kasvua on riittävästi takana, tulisi myös tehdä se luovutus niihin taistoihin, joita varten on joutunut varautumaan. Ongelma on helposti se, ettei aina tiedä sitä, että oikeasti voisi jo päästää irti. Mitään taisteluja ei enää tarvita enää tietyillä suunnilla.

Kokonaisvaltaisempi irtiotto ja muutostilan luonti

Takana irtiottolähtö aiempaan. I am detatched. Ja kokonaisvaltaisemmin.

Syynä on se, ettei tosiaan varaa olla yhteydessä. Netin kautta voisi olla, mutta sopivaa ympäristöä omalle olemassaololle ei ole.

Olen siis vetäytynyt. Olen aiempien yhteyksien ulkopuolella. Yhteydet lähtevät nyt varmaan rakentumaan eri lailla. Varmasti, sillä tarvetta yhteyksille on edelleen.

Kunnon kokonaisvaltainen irtiotto on hyvä alku. Jos jotain haluaa säädellä jälkikäteen, ei sille ole estettä. Kun isot palikat on kohdallaan, voi vanhojakin pikku siltoja olla edelleen ehkä mukana.

Saa nähdä, että mitä tämä vaihe tuo tullessaan. Jossain vaiheessa rahaa yhteyksiin voi olla. Jos ei, niin on ehkä sillä tavalla laiha, että voi kävellä ihmisten pariin.

Viimeistään keväällä johonkin aikaan voi myös siirtyä pyöräilemään. Jos pyörää ei viedä tai pyörän ylläpito ei käy liian kalliiksi, avautuu maailmaa tätäkin kautta lisää.

Polkupyörän varastamattomuus ja ylläpidettävyys ei ole kyllä omassa hallinnassa. Ehkä täytyy hakea hyötyhallista joku käytetty. Vanha ja varma. Jos niitä on olemassa.

Suhde nettiin ja julkikeskusteluun ja asioiden käsittelyyn voisi sen sijaan olla osaltani loppu. Pikkasen reilut kymmenen vuotta takana.

Julkikeskustelu uhkaa toki netin ulkopuolellakin. Ehkä sille on oma paikkansa. Tai sitten ei, tai se paikka on jotain, mitä en tiedä.

Voi olla paras, että kokeilen nyt jotain muuta kuin julkista keskustelua. Tarkoittaa sitä, etten osallistu kansalaisopiston ryhmiin, enkä muihinkaan tilaisuuksiin.

Työssäkäynti voi asettaa haasteen sille, että voisi olla pois julkisuudesta. Kiusausta ja provokaatiota voi olla. Miten pitäytyä tarkemmin omassa elämässä.

No, kiva on etukäteen jo funtsia, että mitä tämä muutos ehkä käytännössä merkitsee nyt ja jatkossa.

Integrointi – kalastaminen omasta sisimmästä

Ei ole ehkä hyvä kirjoitella ja paneutua teemoihin, jotka on kirjattu ylös jatkokäsittelyä varten.

Syy on se, että assosiatiivisyys katkeaa. Vain herätteisiin olisi luonnollisuuden puolesta oikeus tarttua. Tulipa herätteet ympäristöstä tai ajatusmaailmasta.

No. En tiedä miten pitkälle tätä näkemystä tulisi noudattaa. Mikä painoarvo olisi hyvä asettaa. Riippuu hyödyllisyydestä, josta ei ole sen erikoisempaa sanottavaa juuri nyt.

Entä jos tekisi niin, että vierailisi täällä blogistanissa. Kirjoittaisi niitä mieleentulevia, jotka syttyvät juuri tässä ympäristössä.

Alkaisi vaikka runoilla. Jostain tyhjästä, tai ihan pienestä. Eiköhän jokin tarve ottaisi ohjat käsiin, ja tarttuisi koukkuun.

Kalastusta. Oman itsen sisältä. Huh. Kaikkeen sitä näin päätyykin! Tämä oli sitä vapaata assosiaatiota jo. Oikeastaan samaa koko tämän aamun viestit.

No. Jos vielä ajattelee toisiin tilanteisiin ja maailmoihin liittyviä muistiinpanoja, niin tuleehan vieraisiin maailmoihin reagoitua myös muiden ihmisten takia.

Toisen hetken tajuntaan pullahtanut tärkeys on jollain tapaa verrattavissa siihen, että juttelee muiden herätteitä saavien kanssa. Joten ehkä ratkaisu on se, että on tässä maailmassa, jossa oikeasti on, ja juttelee tästä käsin muusta.

Juuri nyt olen blogi-maailmassa, ja tämä on todellisinta. Voin ottaa lenkin aiheita käsittelyyn. En enää lenkkeillessä, vaan juuri tässä.

Entä jos yrittäisi vain muistella lenkkeilyä? Ei muistiinpanoja. Joutuisi tsemppaamaan. Ei ehkä huono asia kasvun ja kehityksen kannalta. Maailmoissa sukkulointia ilman erilaisia navigaattorien tapaisia. Vaativaa, mutta ehkä sitäkin hyödyllisempää.

Mennyt tilanne on sisälläni. Jos käsittelen mennyttä, käsittelen sisälläolevaa. Jos saan siihen yhteyden jostain maailmasta, eli vaikka tästä blogi-maailmasta käsin, niin sitten yhteys on elävä.

Jos kanavia menneeseen syntyy, ja niitä voi synnyttää, on niille ehkä aidompaa tarvetta. Paperi ei olisikaan se, joka saa aikaan siirtymät. Ei mentäisi paperin mukaan, vaan tilanteen.

Mitä enemmän tilanteeseen osaa liittää tarvittavaa muista sisälle imetyistä maailmoista, sen paremmin olisi ylipäätään eri tilanteissakin yhteydessä kokonaisuuteen. Kyseessä on tehtävä, joka integroi ihmistä.

Hienoa. Keksin integroinnin!

Tummennetut lasit

Kävelin aurinkolasit silmillä. Saatoin pitää katseeni suunnan salaisuutena. Kukaan ei myöskään voinut kurkistaa sieluuni.

Silti olin omissa oloissani. En puolestaan tarkkaillut ketään. Halusin rauhaa itselle. Halusin rauhaa muille.

Noin tein. Olikohan se maanantai. No, muutama päivä sitten.

Tänään ajattelin. Entä jos en pelkäisi ohikulkijoita. Uskaltaisin katsoa jokaista vastaantulijaa ilman mitään varuillaanoloa. Tai ilman että tungettelisin. Tai ilman että kokisin jotenkin tilanteen vaikeana.

Mitenhän muilla ihmisillä on toi vieraiden kohtaaminen vaikka lenkillä? En tiedä, kun olen ollut aika lailla omaan tilaani uppoutunut.

Ehkä saan siirryttyä lisää kohti helppouden ja vapaamman näkemisen tilaa. Voi vaatia harjoittelua. Siis pitänee kävellä vielä jonkin verran tummenettujen lasien kanssa. Ehkä paljonkin.

Matkalla fantasioin. Olin iloinen fantasiasta. Juttelisin kevyesti vailla kynnystä kaikille vastaantuleville. Etenkin koiraihmisille, jos heillä olisi kivoja koiria matkassa.

Ehtona fantasian toteutumisessa olisi se, että vastaantulevat olisivat jotenkin linjojen päässä. Ja tuohon kai voi vaikuttaa itse jonkin verran. Ihme, ettei kukaan ole minua tavoittanut näin. Torjuntani on voinut olla liian voimakas. Luulisin.

Happikävely ennen aamukahvia

Lenkillä kelailee kaikenlaista. Kävin siis juuri sauvakäpystelemässä.

Pohdiskelu oli vapaata. Menin happikävelylle aikaisin kahdeksan jälkeen ja ennen aamukahvia.

Kirkas oli talvinen päivä. Ja myös leuto. Olin ilman käsineitä.

Matkalla vastaan tuli muutama koiran taluttaja. Kivan näköisiä koiria. Olivat myös rauhallisia. Varmaan hyvää huolta pitäviä ihmisiä.

Siitä pohdiskelusta. Ehkä liike on se, mikä saa ajatuksetkin liikkeelle. Jos sekään ei saa, niin sitten on aika sujut olemassaolonsa kanssa. Olemassaolohan on menneisyyden kertymää ja sen perusteella tehtyä arviointia tai koentaa.

Ajattelin, että kun ajatuksia tulee, niin mitään niistä ei osaa enää laittaa blogille. Herätteet syntyvät omalakisesti, ja niiden aika on ohi kun asettuu tietsikan viereen.

Joten tässä se. Ehkä pitää jotenkin keinotekoisesti sytytellä aiheita. Jotenkin assosioimalla, kun ketään muutakaan ei ole tuomassa virikkeitä tai ainesta käsittelyyn.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Irtiotto erilaisista keskustan riennoista

Ei varaa ostaa kuin perusruokaa, jos sitäkään kovin paljoa. Ei varaa käydä kuin lähitienoilla. Bussi on liian kallis, eikä kävellen voi mennä keskustaan, sillä polvet ei kestä kävelyä.

Melkoinen pakko jäädä majailemaan Sammonlahden tienoille. Mitenhän tämän kestää. On tottunut näkemään ihmisiä keskustassa käydessä. Voi olla vaikeaa saada ketään käymään.

Kotitienoille jäämistä olen suunnitellut juuri rahan kulutuksen pienentämisen takia, mutta matkustelemattomuus on käytännössä vaikea. Jos pyörä toimisi, niin asia voisi olla vielä harkinnan alainen. Totaalisempi irtiotto voi auttaa ainakin alkuun siinä, että osaa säätää käyntejä paremmalle tasolle.

Suuruuden psykologiaa

Areenassa on parhaillaan dokkari Hitlerin kolmannen valtakunnan rakennuksista. Rakennelmat olivat monumentaalisia, ja tarkoitus oli saada kävijä tuntemaan itsensä pieneksi.

Itselläni on jonkin verran kokemusta suuruuden vaikutuksesta. Kerran menin Prismaan melko pitkän kotisession jälkeen, ja kauppa sai tuntemaan oloni pieneksi. Tunsin outoa mieltymystä tilanteessa.

Sama positiivinen suhde korkeampaan ilmenee myös suhteessa isompiin ihmisiin ja ihmisiin, jotka istuvat korkeammalla.

Pienuudesta pitää, mikäli suhde on muuten turvallinen. Toisessa tilanteessa kokemus voi olla painajaismainen. Kerran erään kirkon juurella olin pienessä paniikkikohtauksessa. Kirkko oli lisäksi korkealla, joten tilanteeseen yhdistyi korkean paikan kammoa.

Isot lentokoneet kuuluvat samaan kastiin. Tekevät vaikutuksen aina, jos niitä näkee matalemmalla lentämässä. Painajaisissa isot, horisonttia täyttävät koneet puolestaan luovat uhkaa. Lentokoneista kuvatut onnettomuudet ja muut lennot ovat myös dramaattisia katsoa. Jonkin verran bongaillut youtubesta.

Korkean paikan painajaiset kielivät todennäköisesti ylisuuresta EGOsta. Korkeita paikkoja pelkään valvetilassakin. Arveluttavaa on, olipa sitten korkeasta paikan olotilaan liittyvä uhka fyysistä tai henkisempää.

Muutoksen merkitys blogin näkyvyydessä

Saas nähdä, että tuleeko mitä muutosta kirjoitteluun nyt, kun blogi ei näy maailmalle.

Jos sitä muuttuu kirjoittelussa huolettomammaksi. Käsittelee aiheita enemmän. Siis juuri itselle tärkeitä aiheita.

No, jään seuraamaan. Ei osaa ennakoida. Pitkä onkin ollut näkyvyyden historia netissä.

Edelleen Facebookissa, tosin se kanava täytyy jättää täysin avoimeksi. Kirjoitti sitten sinne jotain tai ei.

Saavutusten esteellisyys

Suoritusten edetessä iskee jossain vaiheessa stoppi. Oli kyseessä biljardi tai mikä tahansa asia, jossa alkaa tulla enemmän tietoiseksi itsestä ja omasta merkityksestä tai arvosta toimijana.

Kai se on sitä EGOa. Huomion painopiste siirtyy tekemisestä itseen.

Voi sitten päätellä tuosta, että millä motiivilla on liikkeellä. Tai sitten mikä on saavutusten yleisempi merkitys. Ehkä molemmat, en tiedä.

Ehkä itse voi jonkin verran saavuttaa asioita, jos tekee asioita omissa ympyröissään. Jakaminen on kivaa, ja syitä ei osaa ihan määrittää tarkasti. Jos tuotoksia ei kuitenkaan esitä kellekään, tekee ne ennenpitkää omaksi ilokseen. Jos nyt tuosta jotain iloa koituu.

Blogista vain oma globaali päiväkirja

Ei ole syytä esitellä kirjoituksia kellekään. Kun kirjoittelee, niin jää kirjoittamistyöstä koituva hyöty itselle. Näkyvyydestä ei taida koitua mitään erityisempää arvoa.

Muutin asetuksia. Outoa, mutta kännykällä sivut vielä näkyivät, vaikken ollut kirjautunut. No, pitää varmistaa sulku muulta koneelta, kunhan ehtii ...

Vähän on enemmän

Kirjoitin aamusta vain kaksi kirjoitusta blogilleni. Ja nyt vielä tämä, eli kolme kirjoitusta tähän aamuhetkeen.

Ehkä ei kannata enempiä mietiskellä kirjoittaen. Vähän on enemmän. Tästä on kirjoitettu kirjojakin. Varmaan hyvä pohjustaa.

Jos vielä löytäisi sen kirjan, niin on sitten jo vähän orjentoitunut valmiiksi aiheeseen. Jostain jäänyt kuva, että suoraan tollasesta teemasta löytyy oma kirja.

Voimaa köyhyydestä

Olen velkaa noin viisikymppiä. Takaisinmaksulla ei ole kiirettä.

Oleellisinta on, että talouteni on pitempää aikaväliä ajatellen kuralla. Maaliskuussa on hammaslääkäri, ja kannattaa jo tässä vaiheessa ottaa huomioon tulevan laskun maksaminen.

Päätös on, että lopetan rahan käyttämisen. Jotain pientä terveysruokaa halvalla, kuten lanttuja, porkkanoita, kaalia, appelsiinejä, ... Loput leipäjonosta.

Matkat keskustaan jalalla ja takaisin bussilla. Keskustareissut minimiin, sillä paluumatka on 2 euroa. Viikonloppuna ei voi ehkä jäädä kotiin, joten viikossa voi matkoja tulla jopa kolme. Tarkoittaa noin 25 euroa kuussa. Melko kestämätön juttu.

Kun rahaa on vähän, niin on pakko priorisoida asioita paljon. Kun vähät rahat kuluttaa, niin oikeasti se kulutus on sijoittamista. Tarkoin harkittua sijoittamista, joskin tuotto tulee aika suoraan.

Kun sijoituksella on selvää tarvetta, niin sitä kautta saatu vaikuttaa aivan toisella tapaa. Viime lauantaina päätin sijoittaa yksinolovaiheessa kaupungilla käyntiin. Bussimatkat 4 euroa ja biljardi noin 5 euroa. Vedet tarjosi ravintolassa rahavalmis kaveri.

Viime lauantai: 9 euroa. Tyyris oli reissu ja siihen loppurahat menikin. En jäänyt katumaan.

Pitemmän päälle on tavoite se, ettei osta mitään. Vuokra on pakko maksaa ja jotain laskuja. Vain terveellistä ruokaa kannattaa ostaa jonkin verran. Vähäinen ruuankulutus on muutenkin terveellistä.

Jos rahatalous kääntyy parempaan, kannattaa yrittää säilyttää minimieläminen. Ei osta mitään. Ei käytä pääsääntöisesti palveluja, joissa tarvitaan rahaa. Pöytätennis on halpa laji. Tenniksessä maksaa pallot maltaita. Suliksessa aidot sulat pannaan. Jne.

Muutos rahattomaan tai lähes rahattomaan talouteen kestää. Sopeutuminen on hidasta. Samoin kuin muussakin säätämisessä, joka kohdistuu itselle tuttuihin asioihin.

Rahamaailma on kyseenalainen. Siitä kannattaa yrittää olla pois. Ehkä suurin peruste on se, ettei tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa.

Sellainen käsitys, ettei taloutta tiedä kukaan. Liekkö tarkoituksella niin vaikeaa, että tavallinen ihminen voi olla vain mukana, eikä tiedä sitä, missä on mukana. Mahdollisesti edesvastuutonta, vaikka toista kuvaa luodaan.

Terve lihas-systeemi

Lauleskelin eilen pitkästä aikaa itsekseni. On tulostettuna kasa virsiä, joita hoilata jos vaan tarve ja jotain ideaa.

Alkuun oli laulaminen aika falsetissa. Turhauduin pahasti ja meinasin luovuttaa. Jokin sai jatkamaan, ja sain yhä paremman otteen äänisysteemiin.

Vaihtelin asentoa, nousin seisomaan, liikuin, ... Jokin auttoi. Jos mikä, niin äänentuottolihakset ovat herkkiä. Luulisin. Niitä ei saakkaan hallintaan miten sattu.

Jos keho solmussa, ei ääni tosiaan ehkä kulje. Ei välttämättä myöskään ilmeet. Viime vuoden loppupuolella tulin melko eri tapaa tietoiseksi omista kasvoistani. Kuulostaa oudolta, mutta niin se meni.

torstai 5. helmikuuta 2015

Sinkun summailua

Sinkkuna niin kauan, ettei enää osaa ajatella mitään kivaa tai antoisaa suhdepuolelta. Oikeasti koko elämä mennyt niin, ettei se suunta ole vetänyt. Varmaan tuollaisilla ollut vaikutusta elämään, ja kertonee samalla jotain tähänastisesta itsestäni.

Jostain syystä havahduin tuohon seikkaan. Ehkä siis menty eteenpäin jossain.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Saavutusten jakamistarve

Kirjoitellut elämässä selviämisestä hiukan analyyttisemmin. Keksin aika hienon keinon. Jo kauan aikaa ollut jollain tapaa mielessä sellainen.

Tekisi mieli jakaa tuotos jonkun kanssa. Miksihän tällainenkin tarve? Taitaa olla aikasen hyvä löydös.

Mitä jos ei jakaisi tiekarttaa kenenkään kanssa? Hmm... En tiedä onko minusta sellaiseen. Tämäkin b-kirjoitus jo sinne suuntaan. Höh.

Valmistautumisesta

Meinasin kirjoittaa jotain muutoksesta ja luovuudesta. Ajattelin, että luempa tapahtumia Facebookista ennen kirjoittelua. Olisi sitten parempi syventyä em teemaan.

Varautumista voi joskus tarvita. Uutta olisi se taito, että tarttuisi asioihin heti. Tarkoittaisi luovutusta valmistautumisesta. Jos valmistautuminen vie toisaalle eikä oikeasti pohjusta tavoitetta, niin ainakin silloin melko hölmöä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Järki ja tunne

Tieto on hyvä. Tai sen tapainen. Tiedon sanotaan olevan järkeen kuuluvaa.

Järki on se, mikä palvelee. Kyseessä on jollain tapaa kumuloitunutta päättelykykyä. Järki voi olla ehkä melko suoraan perimässä, tai se voi olla elämänvaiheiden mukana karttuvaa.

Järki on aina jonkun tahon järkeä. Järki voi olla toimijan, jonkun toisen yksilön tai yksilöryhmän.

Tunne kertoo koetun suhteen nykyisiin poiminnan alla oleviin aineksiin. Voi myös sanoa, että yhteys ja yhteydet synnyttävät tunteet ja tuntemukset.

Mitä suorempi yhteys, sen vähemmän kokemus tulee historiasta. Toisaalta suora yhteys voi olla olemassa myös historiasta riippumatta, jolloin suoruus perustuu siihen, että nykyisyys on vapaampi menneestä. Yhteys koetaan ilman, että menneisyys sanelee yhteyteen liittyviä tuntemuksia.

Jos ajatellaan toiminnassa pysymistä ja lopettamista ja päätöksentekoa, niin hyödyllisintä on käyttää järkeä tai tunnetta jotenkin sopivasti. Kysymys on siitä, miten käyttää säätelyyn menneisyydessä karttunutta tietoutta ja nykyhetken fiiliksiä.

Jos nykyhetkeen kuuluvat fiilikset tulevat pitkälle menneen perusteella, ovat fiilikset entisiin yhteyksiin liittyviä, jolloin toimintaperusteet tulevat fiilisten kautta menneestä siinä missä menneisyydessä karttunut päättelykykykin.

Tunne ja järki voivat joskus viedä päätöksentekoa eri suuntiin. Tunne kertoo tekemään yhtä, järki toista. Jompikumpi ehkä voittaa. Mielessä voi olla se, kumman olisi parempi voittaa, mutta silti se toinen "paholainen" on voittaja.

Jos järjen tulisi voittaa, niin miten tunne kesytetään? Järjellä ei ole valtaa tunteeseen. Tunteella on valtaa järkeen, jos vaan tunteen annetaan tehdä sopivan mittainen ja vahvuinen vaikutustyö. Ok, no sitten sama tulee tehdä järjelle. Järjen annetaan olla puikoissa niin kauan, kunnes tunne kesyyntyy.

Kun tunnetta kesytetään, niin paras tapa tähän on se, ettei tee mitään. Tunnetta ei voi hallita, joten sen on saatava väsyä itsekseen.

Jos jonkun tahon järki on todennäköisesti riittävästi palveleva, kannattaa sen antaa kertoa oma tarinansa riippumatta siitä, millainen tunne siitä seuraa. Jos taas tolkuttoman järjen antaa vaikuttaa, on seurauksena tolkuttomuus, jonka päälle jatko rakentuu.

Järjen voisi ajatella tosiaan erilaisiksi rakenteiksi, jotka ohjaavat yhteyksiä jatkossa palvelevasti. Ilman kumuloituvaa kokemustietoa olisimme melko invalidejä toimijoita. Tärkeää on tietysti säilyttää tolkullisuus kumulatiivisuudessa.

Menneen voi ehkä sanoa useimmiten olevan järkeä ja nykyisyys enemmän tunnetta. Nykyisyydessä on hermoston tasolla mukana tätä hetkeä ja mennyttä, joiden yhteisvaikutuksesta tunne syntyy. Tuntemus on tietyn hermosto-aineksen syttymistä, siis vaikuttumista.

Yhteys syntyy niin, että havainnoidessa ympäristön vihjeet sytyttävät ne hermoston osat, joiden perusteella syntyy tunne ja kokemus. Ohjaavat vihjeet voivat olla pieniäkin.

Hermoston kannalta ei ole kuin kokemuksellisen aineksen aktivaatiota, jonka seurauksena syntyy tuntemukset ja olotila. Aktivaatio on yleensä ympäristöön sidottua enemmän tai vähemmän.

Ehkä syytä ajatella, että järkeä eli mennyttä rakennelmaa on monenlaista. On visuaalista, kuuloaistiin perustuvaa, tuntoon, hajuun, makuun, ... ja kaikkia noita keskenään sotkettuna.

Mitä siis ovat ne yleisimmät tuntemukset vaikkapa ystävyydessä, rakkaudessa, erotiikassa, hengellisyydessä, ... Mille rakenteille ne pohjautuvat. Noiden tuntemusten perusta on menneessä, eli järjessä.

On vain suoran yhteyden luomat vihjeet ja menneen aineksen eriasteinen ja erilainen resonointi. Järki on rakennelmaa, tunne rakennelman syttymistä. Järki on uoma, tunne on virtaa uomassa.

Tietoisuutta ei siten ole, sillä rakennelma ilman virtaa ei kokeennu mitenkään. On vain tuntoisuus, joka syttyy yhteydessä, eli virrassa. Virran suuruus ja virran sijainti rakenteessa toki määräävät tuntemuksen laatua ja voimaa. Rakennelma itsessään ilman yhteyttä mihinkään ei voi olla mitenkään tajuinen tms.

Ei tajuntaa ilman virtaa. Ei tuntemusta ilman virtaa. Hermoston kannalta tietoisuus ei sanana selitä kovin ihmeellistä. Liekkö monesti kovin tarpeellinen. Tietoisuus voisi olla sitä virtaa, joka on ohjauspiireissä. Elämä eletään ja koetaan, ja tämä on enemmän tuntemusten asia.

((Ei varmaan tullut ihan selkeää kerrontaa, kun ajatus tahmaa. En saanut unta, joten ajattelin kirjoitella tälläsiä))

Tulkinnallisuuden vaihtelu ilmaisussa

Sanat musiikkikappaleessa ohjaavat. Ilman sanoja mielikuvien muodostuminen on vapaampaa. Vain melodia ja rytmi merkitsee.

Toisaalta jos sanoja ei kuule tai ei ymmärrä, on sanojen osuus kokonaisuudessa vähäinen. Laulajan äänellä voi silti olla merkitystä.

Kappaleen monitulkinnallisuus on eräs arvo. Toinen arvo on viedä kuulijalta mahdollisuus tulkita, ja tarjota jokin tietty vastaanottomahdollisuus. Lisäksi näitä kahta tuottamistyyliä voi sotkea keskenään.

Kuulija voi myös itse vaikuttaa siihen, mitä kuuntelee. Haluaako ehkä assosioida vapaammin vailla vahvasti tarjottuja ehdotelmia. Joskus jostain selkeämmästä sanomasta voi olla enemmän etua.

Selkeä yksiselitteisempi sanoma on hyvä, jos haluaa saada potkua jollekin asialle kappaleen avulla. Tai jos ylipäätään tahtoo saada jotain muuta kuin mitä itsellä olisi tapana saada mielikuvien perusteella.

Ilmaisija voi siis säätää ilmaisussa olevien tulkinta-vihjeiden voimaa. Samaa voi yrittää tehdä myös vastaanottaja. Tulkinnan synnyssä suurin merkitys on saattais vastaanottajalla siinä mielessä, että ilmaisija voi pitäytyä loppujen lopuksi "vain" vihjeissä, joiden voi toivoa tulevan oikein tulkituiksi.

Tulkinnallisuuden astetta voi vaihdella myös muussa ilmaisussa.