lauantai 14. helmikuuta 2015

Kiinnittymiskatkokset

Jos jostain tekemisestä ja jossain olemisesta saa palkkiota, niin sinne suunnalle kiintyy olimisissaan. Voisi puhua vaikka kiinnittymisestä. Kiinnittyminen tapahtuu mitä erilaisimpiin asioihin.

Kiinnittymiskohteet kannattanee yleensä valita huolella. Ehkä huolellisemmin kuin mitä on tapana. Tätä asiaa ei osaa varmaan yleisesti säätää kovin tietoisesti. Itsekkin huomaan seikan vasta tässä vaiheessa menoa.

Kiinnittyminen voi olla kallista. Tiettyihin asioihin kiinnittyminen maksaa jotain kautta. Esim rahan tai palvelusten muodossa. Kiinnittymisen ostaminen voi olla pois muusta elämästä. Voisiko kiinnittymisen suunnata sinne, missä kiinnittyminen kuluttaa mahdollisimman vähän itseä ja muita?

Kiinnittyminen voi olla merkityksellistä ja ehkä jopa halpaa. Pullonkaulana voi joskus olla noista huolimatta katkos. Kiinnittyminen vaatii toistonsa. Jos se katkeaa, joutuu keksimään jotain korvaavaa tilalle.

Kiinnittymiskatkos voi olla ikävä, että jos korvaavan asian käynnistämistä ei saa aikaan kovin nopeasti, on käytännössä tyhjän päällä. Kiinnittyminen on ehkä osa turvallisuutta.

Katkos voi saada pois raiteilta, jos katkos on luonteeltaan sellainen, että entinen katkosherkkä kiinnittyminen on sellainen, ettei siitä voi tai kannata luopua, eikä toisaalta korvaavaa toimintaa saa sisällytettyä elämään. Katkos on näin kuilu, jonne tipahtaa. Kuilu vailla hyviä arvoja.

Läpikäyntien tärkeys merkittävissä asioissa

Päätöksiä ei kannata tehdä, ellei asioita saa oikein mietittyä tai käytyä läpi. Etenkin merkittäviä päätöksiä varten on hyvä saada aikaan kunnon läpikäynti.

Luulisin lisäksi, että kovin monista asioista ei tarvitse aina edes tehdä päätöstä. Läpikäynti riittää perusteellisena. Sen jälkeen ei voi olla ajautumatta jotekin tolkullisesti, sillä kyseenalaisen osaa välttää helpommin.

Tänään huomasin, että läpikäyntiä tehosti huomattavasti se, kun menin keskustaan kävellen. Kävelyssä meni reilu tunti, enkä pitänyt mitään kiirettä. Ajattelin, että olipa taas kerran jotain aivan muuta kuin hukkaan heitettyä aikaa.

torstai 12. helmikuuta 2015

Raha, materiaali,.. vastapalveluna usein puhdas nolla

Rahallinen korvaus jostakin palveluksesta on aito vastapalvelu vain, jos raha on hankittu vaivaa näkemällä. Raha yhteiskunnalta ei ole jotain, mitä varten tarvitsee nähdä aitoa vaivaa, ellei byrokratiavaikeutusta oteta huomioon. Toisaalta vanhemmilta peritty rahakaan ei ole mikään aidon kanssakäymisen väline.

Voi olla, että aidosti vaivalla hankittu rahakaan ei korvaa palvelusuhdetta. Jos raha on olemassa jossain hikeä vääntämällä, on se silti jo vaivannäön ulottumattomissa. Raha palvejen palkkiona voi heikentää kanssakäymisyhteyttä. Yhteys muodostuu peliksi.

LAUSE: "Ilman rahaa ei voi elää." Onko kyseessä kehäpäätelmä tmv? Kun jonkin tarpeellisen sovitaan olevan rahassa mitattava, ei tarpeellista saa ilman rahaa. Ei saa, kun on päätetty, ettei saa. Silloin ei tosiaan saa. Enemmän järkevää on kysyä, miten rahan vertaaminen joksikin arvoksi toimii ja tuottaa hyvää vaihdantaa ja edistää kanssakäymistä ja siten elämää. Ehkä yhä huonommin.

Ehkä ihmisten tulisi siirtyä täysin vapaaehtoispuolelle. Oleellisessa määrin. Ei rahaa kanssakäymisen väliin.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Lisää taloudesta

Jos antaa yleisesti jotain, ei voi säätää omalta osaltaan sitä, miten se annettu käytetään. Annettu luo mahdollisuuksia, ja mahdollisuudet voi käyttää antajan jne hyväksi tai antajaa vastaan.

Sama hyväksi tekemisen ongelma on kohdennetussakin antamisessa. Miten varmistaa, että annetusta säteilee jotain hyvää laajemmalle, joka kohdistuu ehkä joskus myös antajaan.

Omaa elämää voi edistää satsaamalla eri asioihin. Saaduilla valmiuksilla voi kasvattaa omat ruokansa jos on maata, jolloin kasvatuspanoksesta voi ottaa siivun omaan käyttöön.

Käytännössä suora suhde luonnonantimiin on nykyään harvinaisempaa. Sekin, joka korjaa suoraan satoa luonnosta, tekee sen työkaluilla, jotka ovat muiden rakentamia. Toisaalta luonnonantimien viimeinen lenkki tarvitsee muutakin panosta, joka syntyy enemmän muiden panoksesta.

Olemme keskinäisriippuvia. Olemme sidoksissa toisiimme.

MM Suomessa on tapana antaa eri tavoin yleiseksi hyväksi. Yleisen hyvän kohdentaminen tapahtuu vaikuttamalla jotenkin jakopäätöksiin.

Käytännössä yleisen jakamiseen voi tavallinen antaja vaikuttaa vähän. Jollakulla on enemmän valtaa yhteisesti kerättyyn, ja hän voi ohjata yhteistä enemmän omaksi hyväkseen.

Selkeintä on se, että antaja voi itse vaikuttaa siihen, kenelle hän panoksensa antaa. Antajan ja saajan välillä on suora suhde. Ehkä pitkäaikainen, jolloin antamisen politiikka on varmemmin terveellä pohjalla.

Mitä enemmän antajan ja saaja suhde hämärtyy, sitä enemmän on riskiä siinä, että antajan panos ei hyödytä antajaa. Annettu siirtyy omaksi varannoksi, jonka kuittaa viimein se, joka ei välttämättä palvele antajaa.

Palkkiosuhde vääristyy em tavalla, ja systeemi voi romahtaa tai oireilla. Käytännössä tilanne voi olla tuota pahempi. Varantoa sijoitetaan uuteen kasvuun, ja kasvun antaja maksaa saadustaan sijoituksesta sille, jolla on suurin varallisuus. Näin varakkaimmat voivat lypsää kasvua yhä enemmän, ja tekevät sen ehkä niillä alkuvaroilla, johon on ollut valta ilman oman panoksen antamista.


Elämäntalous

Eräs vaihtoehto masentuneena on koteloitua. Ei odota mitään. Tekee asioita. Suorittaa proseduureja.

Ehkä jossain vaiheessa voi mieleen tulla jotain langanpäätä, jota seurata jotenkin toiveekkaammin.

Entä jos vain suorittelis asioita vailla mitään odotusta paremmasta. Voiko näin tehdä, ja miten kauan? Voiko noin tehdä olematta kone ja konemainen?

Joskus ajattelin tietoisista tekemisistä niin, että ne eivät kasvua saa aikaan. Ehkä parempi jakaa rakentamisesta saatu kasvu rakennettujen rakenteiden kasvuun ja yleisempään kasvuun, joka syntyy rakentamisen sivutuotteena. Yleisempää kasvua ei voi hakea suoraan.

Tietoisesti rakennettu luo ehkä perustaa, runkoa. Ilman tietoista rakentelua ei olisi pohjaa, jonka päälle taas rakentaa uutta.

Uuden rakentelua tarvitaan jatkuvasti. Elämällä on pyrkimys hakeutua. Se pysyy liikkeessä. Näin se turvaa olemassaoloa sopeutumisen avulla. Vain liikkeessä oleva on elämää.

Puu kasvaa kohden uutta. Puussa oleva elämä raivaa tietä suuntiin, jossa elämä toteutuu. Elämä hakee olemassaoloaan. Sitä se tekee mitä erilaisimpina muotoina.

Puu kasvaa rungossa ja juurissa olevan kuoren liepeiltä, lehdistä, neulasista, jne. Rungon ja juurten sisäpuoli on puuta, jonka kasvu on pysähtynyt. Kasvua ja elämää on em kohdissa.

Kuollut aines auttaa osaltaan elävän aineen sopivampaa sijoittumista. Aiemmin eletty on pohjana uudelle siirtymälle, kunnes sen päälle kerrostuvasta uudesta tulee puolestaan vanhaa.

Mennyt elämä on siis ketjussa perustana uudelle. Puun tapauksessa runko vie elämää kohden uusia seikkailuja. Puu suuntautuu kasvaessaan yhtä lailla kohti valoa kuin maaperän ravinteita.

Entäs ihmisen tai muiden elävien kuten nisäkkäiden kanssa?

Ihminen on käytännössä yhteyshamuava kaikista pinnoista katsoen. Se saa ravinteita joka-ainoan pinnan osansa avulla. Kynnet ja hiukset ovat kuollutta ja ihon uloin rapiseva kerros. Ihon kuollut kerros kuitenkin suojaa, ja toisaalta kynsiä ja ehkä hiuksiakin tarvitaan muuhun.

Mikä on ihmisen runko-aines? Se kuollut aines, jolle elämää palvelevat yhteysosat nojaavat. Puun kasvu on perustan varassa. Yksittäisen puun perusta on sen omassa eletyssä elämässä, joka muodostuu rungoksi. Toisaalta puuyksilön kasvu rakentuu sitä aiemmille rakenteille, joita se on saanut edelliseltä polvelta.

Elämä on viestinvälitystä. Sukupolvet ovat sorvannet perustaa ja yksilö omaa elämänperustaansa. Tai parempi sanoa, että uudessa kasvussa näkyy sukupolvien aiempi työ siten kuin se kussakin ympäristössä voi ilmetä.

Uusi ympäristö koulii vanhaa perustaa miten tekeekin ja vanha perusta puolestaan ympäristöä, johon se on joutunut. Syntyvä uusi kertymä on siis vanhan ja ympäristön väliin tulevaa.

Elämän itu on menneen kertymä. Mistä elämä alkoi? Miten itu sai alkunsa? Joka tapauksessa se itu on lähtenyt kertymään erilaisena, ja tämä erilaisuus näkyy eri elämänmuodoissa. Lajeina, yksilöinä, ja näiden kokonaisuutena, siis toisiinsa jollain tapaa kytkeytyneenä verkkona.

Jospa pohdinnossa lähden siitä, elämä on siirtynyt johonkin rakenteeseen ja se aiheuttaa kasvua rakenteessaan. Elämän voisi ajatella energiaksi. Se suuntautuu ja hakee paikkaa sieltä, missä sen voima säilyy tai vahvistuu, tai jos vaihtoehtona on hiipuminen, niin hiipuminen tapahtuu mahdollisimman hitaasti.

Kun jossain rakenteessa on elämä tai elämänvoima, tarkoittaa se rakenteen muotoutumista siten, että elämänvoima saa maksimikanavoituman. Mitä suurempi virta käy, sen suurempana (+ tai –) virtana eliö hetket kokee, ja pystyy suuntautumaan maksimivirran mukaisesti.

Mitä suurempaa virtaa eliö pystyy pitämään yllä, sen suuremmin se on elämässä kiinni. Kun virta lakkaa, lakkaa elämä.

Virta on aina virtaa osien kautta. Osat ovat verkossa. Eliön kokemana elämä on siihen liittyvien osasten summa. Onni on sama kuin elämä ja elämä on virtaa.

Elämänvirtaa on vain uuden kautta. Ilman uuden muotoutumista ei ole elämänvirtaa. Uusi on elämää palvelevien yhteyksien saavuttamista. Onni, elämä ja terveys on siis virtaa, joka luo kasvua uusiin yhteyksiin.

Yksilö voi kunakin hetkenä ja vaiheena kokea sen, miten on kytkeytynyt elämään. Elämä on maksimaalisen yhteyden hakemista. Projekti on yhteyksiin kasvamista.

Kasvu tietyllä suunnalla sallitaan, tietyllä suunnalla ei. Kielletty suunta vie veroja, tosin sopivasti kasvaen on varmaan mahdollista saada yhteys haasteellisemmillekin alueille.

Kasvua tapahtuu energian suuntaan. Lähtöenergiaa on, tai jos ei ole, jää kasvu muualle toteutumatta. Elämä vaatii energiansa. Pelkkä ottaminen ehdyttää kohteen, ja saatua on käytettävä hyvin tai kohtuullisesti.

Joka antaa, sieltä otetaan. Mikä antaa joskus takaisin, sinne investoidaan. Eliön elämän voi siten katsoa tiivistyvän investointiin ja investoinneilla elämiseen. Kyseessä on tietynlainen talous.

Joku ottaa vastaan investointini, ja saattaa tuottaa, jolloin hän on luotettava sijoituskohde. Jos ei, ei investointia tipu jatkossa, eli hänen saantinsa yhdeltä suunnalta loppuu. Vastaavasti investoija on itse jonkun panoksen tuottajana hyvin tai huonosti menestyvä.

Jos eliöllä on paljon tuottavia sijoituksia, on hänellä yhä paremmin vara sijoittaa tuottaviin yhteyksiin. Sijoittaja on antaja. Hän saa osansa, jos sijoittaa saadun jatkossakin sopivasti.

Suossa suotouhut

Mielessä oli ajatus siitä, että kirjoittaisin jotain blogilleni. Ehkä vaikka niistä aiheista, joita kirjoitellut käsiteltäviksi.

Ehkä em aiheita ei kannata pilata tämän hetken käsittelyillä. Ei ole sopivaa fiilistä lähteä hakemaan ja rakentelemaan mitään jalosteita.

Jos kirjoittaisi jotain, niin varmaan aihe tulisi valita juuri tähän hetkeen liittyvästä. Jos on suossa, niin tuskin kannattaa miettiä muuta kuin juuri tähän uppoamisvaiheeseen liittyvää.

Pimeys

Ei taaskaan mielessä mitään reittiä minnekään. Ei jaksais tehdä mitään.

Ahdas tilanne, eikä varmaa, että tämä ahtaus saa aikaan jotain positiivista. Mitä se voisi olla. Ei mitään tietoa.

Eräs vaihtoehto on, että sairastun taas. Kuten reilut kymmenen vuotta sitten.

Terveydestä harhautuminen

Jos paha psyykkinen sairaus on sitä, että mielenterveyden alenema alkaa jossain vaiheessa syntyä aivan itsestään. Liikaa huonoja tiedostettuja päätöksiä, liikaa päättämättömyyttä kun päätösille tarve, tai liikaa ajautumista, eli menoa ilman päätösvaiheeseen heräämistä, ...

Seuraus tosiaan jossain vaiheessa se, että käyntiin lähtee aivan toisen tyypin sopeuma, josta ei ehkä missään vaiheessa kuitenkaan voisi tulla totta. Sopeuma irroittaa terveestä, muttei tarjoa tarvittua.

Hajoamisvalmis

Sorruin eilen illalla syömää liikaa. Päivän päätteeksi oli kevyt olo. Ajattelin, että vähän voisi ottaa leipää. Kun otin pari, niin siitä se sitten alkoi. Ihmetellä täytyy. Ensin syöminen kohtuusamantekevää, mutta altistustuminen ruualle (siis leipä) sai aikaa ryöpsähdyksen.

Viime yö menikin huonosti nukkuessa. Kaiken lisäksi levottomat jalat. Biljardia pelatessa näkyi. Olin aika hajalla.

Parturissa kävin välillä. Se sai aikaan kasautumista. Ainakin hetkellisesti.

Nyt taas väsyttää. Mitähän tästäkin päivästä saa. Vaikea sanoa etukäteen. Puitteet ovat melko ahtaat. Voisiko niiden rajoissa yrittää jotain? No, ei tule mieleen juuri nyt.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uusi saitti

Näkökulman foorumi lopettaa. Tulin jutelleeksi, että rakentaisin saitin, jossa olisi foorumi. Yleisesti osallistuttava foorumi. Tämän vuoden puolella voisi tulla valmista.

Toisekseen, en tiedä kiinnostaako yleinen foorumi. Ehkä parempi perustaa pelkkä oma mesta. Jos joku on innokas kirjoittelemaan, voisin ehkä kutsua mukaan. Täysin kulissien ulkopuolella.

En vielä tiedä. Ei oikein jaksa tarttua koodaamiseen. Ei ainakaan tänään. Ei mitään tekemistä. Ei tosin mitään motivaatiota tehdäkkään mitään.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Rakentamisen perusteita

Sanotaan joskus, että kirjaa tulisi lukea nopeasti. Sillä tavoin saa selkeimmän otteen kokonaisuudesta. Nähtävästi hallittavuus lisääntyy, kun aineisto on mielessä mahdollisimman kokonaisena.

Jos kirjasta lukee puolet ja kuukauden päästä toisen osan, olisi kirja mielessä kunakin kuukautena vain puolikkaana. Ehkä seurauksena olisi selkeämmin se, ettei kokonaisuus olisi enää aivan niin selvää.

Kielen oppimisesta on puhuttu aivan päinvastaisesti. Kielelle tulisi altistua hyvin säännöllisesti. Perusteellinen urakointikin voi olla hukkaan heitettyä aikaa, jos imaistua ei vahvistele riittävän usein. Opittu vain luisuu pois muistista.

Entäs kirjoittaminen? Siis sisällön tuottaminen ja rakentelu. Ainakin ohjelmia koodaillessa huomannut sen, että kokonaisuus on hyvä olla mielessä. Jos rakentaa jotain suurempaa pitkäkestoisemmin, on haaste suurempi.

Parasta olisi nähtävästi se, että työn alla olisi aina jotenkin miellettävä kokonaisuus. Liian sirpaleiset paneutumiset särkyvät sen takia, etteivät ne tule osaksi toimivuutta. Jos jotain rakentaa, on se saatava käyttöön, osaksi muuta.

Liian pientä, vähäpätöistä ja kytkeytymätöntä ei saa osaksi mitään kokonaisuutta. Liian suuri puolestaan on sellainen, jota ei saa helposti kasaan. Liian keskeneräinen on samalla tapaa vaikea saattaa osaksi kokonaisuuden toimintaa.

Jos rakentaa suurta, on siten huolehdittava siitä, että osasia saadaan riittävän ripeästi rakennelmaan. Osasia on ehkä sorvattava valmiiksi paljon ennen lopullista kasailua. Osasten on myös oltava itsenäisiä ja toimivia kokonaisuuksia niin, että ne on otettavissa mukaan suurempaan rakennelmaan.

Liian suureen ei pitäisi ryhtyä. Liian pieneen ei pitäisi ryhtyä. Jos haluaa rakentaa suurta, tarvitsee myös sytyttää se pienten osasten joukko tietoisuuteen, jota suuren rakentelussa tarvitaan.

Voi olla, että mitä rivakammin pientä itsenäistä ja toimivaa saa rakennettua, sen paremmat mahdollisuudet on koostaa aineksista jotain suurempaa.

Rakentaminen on lienee taitolaji, jossa nopeus on tärkeämpää kuin osataan kuvitella. Nopeus on tekijä, jonka avulla mahdollisimman suuri kokonaisuus on mahdollista kytkeä yhteen.

Nopeus tarkoittaa sujuvuutta. Sujuvuus tarkoittaa osaamista ja taitoa. Voi olla, että yleistä sujuvuutta on mahdollista lisätä, jolloin rakentamisen nopeus lisääntyy.

Nopeus on tärkeää senkin takia, että ollakseen verevyyttä rakentelussa, tulee tekemiseen sisältyä sopivasti uutta. Uusi luo sopivana annoksena tuoretta tuntumaa työn alla olevaan. Ilman tuntumaa on mahdotonta koostaa kunnon rakentamista.

Rakentamiseen liittyvät taidot ovat noin ollen erityisesti myös uuden materiaalin käsittelytaitoa. Vanha materiaali on muutenkin pysyvämpää, eikä siitä voi muovailla asioita, ellei vanhaa osaa saattaa jotenkin liikuteltavan piiriin kuuluvaksi.

Mutta entuudestaan uuden käsittely. Se on varmaan jotain sellaista taitoa sisällään vaativaa, jota saa miten saa. Ehkä tekemisen kautta. Ja erityisesti keskittymällä tekemään sitä uutta.

Yleissujuvuus. Yleistaidot. Yleisosaaminen. Yleinen käy moneen. Jos yleinen ei sulje pois mitään, on se täysin kattavaa. Mitä on se yleinen, joka sopii kaiken rakenteluun? Miten sitä voi kartuttaa?

Selvää, että jos käsittelyyn nousee jotain selkeästi uutta, on siihen osattava silti jotenkin tarttua. Ja tarttua sillä otteella, että uudesta tulee hallittavaa mahdollisimman tehokkaalla aikataululla.

Ainoa vaihtoehto isojen asioiden rakentelussa on näin yleisvalmiudet. Kiinnostava kysymys on se, miten analyyttisempi rakentelu saadaan mahdollisimman sujuvaksi.

Integroituneet mallit ovat osa sujuvuuden taetta. Integroituneet mallit toimivat yleensä tutun parissa, jolloin kyseessä on kaavojen käyttäminen, rutiinitoimi. Kysymys kuuluukin, että miten tehdä rutiiniksi tai sanotaan, että hallittavammaksi sen rakennelman väsäys, johon on pakko sisällyttää paljon uutta ainesta.

Kun selkeästi uutta tilannetta halutaan eteenpäin, tulee suhteen uuteen olla sujuva. Uutta ei myöskään voi välttää, vaan se on otettava vastaan. Jos materiaali on vanhaa, on uuden koostaminen sitä, että vanha laitetaan päreiksi.

Ehkä taide on sitä, mikä kuvaa uuden rakentelua. Taide olisi se, joka luo uutta.  Kaikki mikä eroaa taiteesta, on pelkkää "kaappien" siirtelyä.

Tarpeet ja niiden tyydyttäminen

Kun ei ole aikaa eritellä toimintaa eikä näkemyksiä, tulee edettyä melko sumeasti tarpeen ohjaamana. Tärkeintä on etupäässä toteuttaa riittävän nopeasti ja tehokkaasti se, mitä kokee tarpeelliseksi.

Ajatukseton ja hioutumaton toteutus korostuu jos tarve on polttava tai toiminta-aikaa ei ole paljoa toteutuksen hiomiseen.

Vahvoja tarpeita löytyy myös yhteenkuuluvuuden alueelta. Jos kyseessä on kuuluvuus ja arvioiva huomio kohdistuu yhteisön jäsenenä olemiseen, voi se tarve ajaa helposti ohi vähemmän tärkeän.

Kuuluvuus ohjaa muutenkin vahvasti käsitysten ja toiminnan muotoutumista. Jos yhteisöllä on jotain valmista rakennetta koskien eteentulevaa tilannetta tai kuviteltua sellaista, niin yhteisön näkemys ohjaa vahvasti.

Luulisin, että itselle tärkeä yhteisö voi olla eräs suurimmista käsityksiä ja toimintaa ohjaavista tekijöistä. Yhteisön mallit etenkin omaksuttuna lapsuudessa ja siitä eteenpäinkin ovat vankkoja, ja niiden taivuttelu ja kyseenalaistaminen on usein vaikeaa, ja jo pelkkä pyrkimys on ajatuksena este, jos ajatusta edes voi esteellisyyden takia ilmetä.

Lisäksi arvelen, että ns kultaisen keskitien säännön suosio puheessa ja käytännön tasolla voi olla helposti selitettävissä em ilmiön kautta. Jokin painotettu keskiarvo on nopea hakea. Kussakin tilanteessa voi kokea vetäviä voimia, ja viettoisinta on helpointa seurailla.

Demokratia voi vahvana mallina selittyä myös tätä kautta. Painotetut keskiarvot määräävät muillakin elämänalueilla, esim populaarimusiikissa ja jopa kauneusihanteissa.

Symmetrisyys taitaa liittyä jotenkin koettuihin voimiin. Voi olla, että se on symmetria, jonka takaa löytyy suurimmat vietot.

Esim kuvan viehkeys / vetävyys olisi riippuvainen siitä, miten hyvin arvolataus olisi kasattu. Mitä vetävämpi kuva, sen paremmin kuvasta ilmenisi katsojalle hänen tarpeita tyydyttävät voimat.

Kuvan teho olisi tosiaan katsojan silmissä. Paremmin sanoen katsojan tarpeissa. Samalla tapaa sofistikoituneen tehokkaasti suuntautuisi arviointimme kaikkeen.

Mitä parempi olisi asioiden arviointikyky, sen tehokkaampaa tarpeiden tyydyttämistä sillä saa aikaan. Tarpeiden tyydyttäminen on taito. Osa taidoista opitaan, eli ne säätyvät kokemuksen avulla.

Ei ole kaukaa vedettyä todeta, että monet omaksutut mallit ovat tarveperustaisesti paikoilleen loksahtaneita. Kun asioita nähdään tarpeiden kautta, on palvelevuus priorisoitu.

Tarpeiden kautta voi vain nähdä maailmaa. Olemme tarpeisiimme sidotut maailman tarkastelussa. Tarkoittaa sitä, että mitä laajempi on tarvekirjomme, sen monipuolisemmat mahdollisuudet meillä on tarkastella maailmaa.

Erilaisten tarkastelukulmien valikoima on rikkautta. Rikkautta on myös se, mille tarkastelukulmien moninaisuus perustuu. Perusta on erilaisuudessa. Erilaisuuden pohja on erilaisissa ihmisissä.

Kun maksimoimme tarpeiden tyydytystä nyt ja tulevaisuudessa, tulee seurailla oleellisia asioita mahdollisimman tehokkaasti.

Tehoa saa hyvin ihmisen luontaisella voimakkuuksien summaustaidoilla. Toisaalta tuo tarkoittaa maksimitehon irtiottoa nopeasti ja hioutumattomasti. Kyseessä on keskiarvoistaminen eli kokonaispalvelun punnitseminen.

Mitä helpommin tarpeelle on lohkaistavissa kunnon siivu, sen parempi. Jos reitti selvä, voi toimi olla hyvin suoraviivaista. Mitä yksinkertaisempaa ja silti osuvaa, sen parempi.

Tarpeiden tyydyttämisessä onkin kaksi merkittävää tekijää: osuvuus ja helppous. Siis osuvuus ja se, miten helposti eli vähillä resursseilla osuuvuuden voi toteuttaa.

Ihminen maksimoi helppoutta, joka liittyy nopeuteen. Osuvuuden hiomiset ovat toissijaista, työlästä ja aikaa viepää. Toisaalta osuvuus on vaikeampi toteuttaa, ja luodut rakennelmat voivat olla käytännössä hyvin kömpelöitä ja huonosti toimivia.

Esitetyn materiaalin kaappaus täysin oman inspiraation lähteeksi

Luen kirjaa. Kirjassa on lause, joka herättää ajattelemaan täysin omia ajatuksiani. En kuuntele kirjaa. Haluan seurata omassa päässä herännyttä johtolankaa.

Kirjasta pulppuavan tarinan "kuuntelun" voi keskeyttää. Harvemmin sujuvasti hänen tarinaa, joka on oikea henkilö.

Kirja voi noin olla täysin herätteen asemassa. Voi olla, että lukee jokaisena päivänä sivun, ja saa 300 omaa kirjoitusta kirjasta, jossa on 300 sivua.

Kaikki vaikka sillä seurauksella, ettei kirjasta muista jälkikäteen mitään. Kirja on täysin sivuutettu kertojana. Kirjan osaset on kaapattu kokonaan omaan käyttöön. Oman inspiraation lähteeksi.

Entäs sitten? No, en minä muuta tästä osaa nyt kertoilla. Onpahan juttu, jota voi joskus mietiskellä enempi.

Ajatuksia sisäisestä vuorovaikutuksesta

Paljon olen kirjoittanut yleiseen jakoon. Riittääkö jatkossa se, ettei kukaan osallistu tuotoksiini millään tavoin?

Riittääkö motivaatiota siinä, jos kirjoittelusta jää pois se osuus, jonka muilta saa. Voiko kirjoittaa ja tarinoida, jos ei ole kuulijoita tai lukijoita?

Selvästi uusi tilanne, vaikka tuossa tulinkin kirjoittaneeksi siitä, että ympäristö tukisi omia pohdintoja.

Voi olla, että kaikki liittyy muihin. Jopa se pohdinta, joka ei tulostu kirjaimiksi paperille tai kovalevyille.

Kaikki pohdinta on lopultakin jotain vuorovaikutusvirtaa. On vuoropuhelua muiden kanssa joko suorassa välittömyydessä, tai sitten muiden osuuden on sisäistänyt niin, että vuoropuheluun ei tarvita muiden senhetkistä panosta. Panos on jo annettu.

Pohdinnassa voi oikeastaan säätää vain sitä, miten suuren välittömyyden varassa pohdinta tapahtuu.

Välittömyys voi usein lisätä käsittelyn tärkeysvaikutelmaa. Esim luennoilla, joissa yleisö voi alustusten jälkeen keskustella aiheesta, voi olla sytyttävää.

Vuorovaikutuksen ja käsittelyjen polttavuus liittyy tärkeäksi kokemiseen. Jos välittömyys lisää tärkeyttä, niin mitä mahdollisuuksia on saada vuorovaikutukseen tärkeyttä ilman suurta välittömyyttä?

Tärkeysvaikutelmaan liittyy seuraavat asiat: käsiteltävä aihepiiri eli teema ja se, mitä kautta teema on tullut imaistuksi. Siis teema ja se, miten tärkeä on teemaan liittyvä yhteys. Vai miten tää nyt menee.

Ihminen pyrkii ratkomaan ja edistämään eri vaiheissa ja tilanteissa olevia asioita sen mukaan, mitä kokee tarpeelliseksi. Eri tarpeita ajatellen tärkeysvaikutelma jakautuu jokaisena hetkenä tietyllä tavalla.

Tulin yllättäen vähän isompaan ja merkittävämpään teemaan kuin mitä kirjoittamisen alussa osasin aavistaa. Hyvä. Tästä voi ehkä jatkaa joku toinen kerta. Vaikka aiheella: "erilaisten tarpeiden tärkeyskytkennät".

Elämä on reagoimista ja tarpeiden mukaan suuntautumista. Tarpeisiin liittyvät tärkeydet koetaan, ja niiden mukaan toimitaan milloin mitenkin.

Mitä on se tarpeisiin liittyvä toiminta, jota voi edistää vaikka näin kirjoittamisen kautta? Millaisia tarpeita näin voi tyydyttää, ja millä tavoin? Voiko kirjoittaen edistää sitä, miten tarpeiden tyydyttämistä voi tehostaa?

Vai mikä voisi olla kirjoittelun tarkoitus? Mikä se oleellisin? No, tästä voisi saada taas uuden teeman: "kirjoittamisen merkitys ja tehtävä". Taitaa tosin liittyä tuokin tarpeiden tärkeyteen.

Irtiottajan vapauksiin

Sisäistä vuoropuhelua. Sitä on tämä bloggaaminen. Kukaan ei näe enää mitä kirjoitan. Ellei hakkeroidu Googlen palveluihin.

Saattaisin itse avata nämä kirjoituksiani joskus jälkikäteen. Jos jotain hyötyä muille tai itselleni.

Näitä kirjoituksia availlessani en ehkä enää tarvitsisi rauhaa näille ajatuksilleni. Ehkä tarvitsisin rauhaa jollekin muulle, jota en voi vielä tietää.

Mutta kirjoittelu näin. Tämä on tehokasta. Kukaan ei näe, mutta silti saan hyötyä ympäristöstä.

Pelkkä sisäinen vuoropuhelu ilman välineitä on tynkää. Tämä salattu netti-ympäristö ja tietokoneliittymä ovat osa välineistöä. Toki näistäkin voin luopua, mutta en ihan vielä.

Eilen katsoin Areenasta dokkarin Beethovenista. Tyyppi oli kuuro ja silti yhä vain sävelti. Ja ehkä sisältä päin, jolloin oli vapaampi. Kuurous toi suuremman vapauden olla yhteydessä sisimpään. Taisi näin syntyäkkin ne parhaat sävellykset.

Beethoven. Ehkä hänen mallia voikin jotenkin seurailla. Ehkä ei paha. No, ei tällaisista voi sanoa mitään erityistä. Kiva on kuitenkin se, että noista erikoistapauksista on olemassa jotain dokumentointia. Jos voi hyödyntää jotain, hyvä.

Jos haluaa vapautta, siis omaa vapautta, ei se voi liittyä muihin. Muille käy toisenlainen vapaus. Oma vapaus muihin liittyneenä on muille ongelma.

Jos siis haluaa olla vapaa itseään varten, on oltava muista irti. Merkitsee yksinäisyyttä. Vaikea juttu, mutta tekee sitä omaa vapauttaan sopivasti. Missä kykenee siihen, sen tekee. Muuten on varmaan hyvä roikkua yhteyksissä.

Vapauteen pääsee näin yhteyksien kautta. Ensin rakentavat yhteydet. Sen jälkeen marssi kohden vapautta.

Sopeutumisesta uuteen vaiheeseen

Vankeustuomio. Pakkoyksinäisyys. Kavennetun elämän tila. Toisten reunaehtoihin asettautuminen. Koko lailla häkitetty.

Tuollaiset käsitteet pyörivät päässäni vielä eilen, ja pikkasen myös tänä aamuna.

Sopeutuminen on tässä tapauksessa ollut vaikea. Hyvää on se, että nykyään osaan käsitellä muutosta jotenkin kirjoittaen. En kykenisi sopeutumiseen vielä tällä hetkellä ilman tätä apuvälinettä.

Aiemmin olisin ollut kyykyssä tällaisen esteellisyyden takia.

Ehkä elämänhaasteissa on tärkeää se, että haasteisiin pystyy vastaamaan jotenkin taistellen. Kun taisteluvalmiudestaan pääsee perille, ja siihen voi periaatteessa ajatella turvautuvan, niin ehkä tämän kasvamisvaiheen jälkeen voi sopeutua, eli päästää irti menneestä ilman sopeutumisvälineitä.

Tärkeää on siten selättää vaikeudet. Kohdata hiertävät ja mieltä painavat haasteet, ja hankkia valmius niitä varten. Kun valmius haasteita varten on rakennettu, olisi se vasta luonnollinen tila tehdä luovutus.

Kun kasvua on riittävästi takana, tulisi myös tehdä se luovutus niihin taistoihin, joita varten on joutunut varautumaan. Ongelma on helposti se, ettei aina tiedä sitä, että oikeasti voisi jo päästää irti. Mitään taisteluja ei enää tarvita enää tietyillä suunnilla.

Kokonaisvaltaisempi irtiotto ja muutostilan luonti

Takana irtiottolähtö aiempaan. I am detatched. Ja kokonaisvaltaisemmin.

Syynä on se, ettei tosiaan varaa olla yhteydessä. Netin kautta voisi olla, mutta sopivaa ympäristöä omalle olemassaololle ei ole.

Olen siis vetäytynyt. Olen aiempien yhteyksien ulkopuolella. Yhteydet lähtevät nyt varmaan rakentumaan eri lailla. Varmasti, sillä tarvetta yhteyksille on edelleen.

Kunnon kokonaisvaltainen irtiotto on hyvä alku. Jos jotain haluaa säädellä jälkikäteen, ei sille ole estettä. Kun isot palikat on kohdallaan, voi vanhojakin pikku siltoja olla edelleen ehkä mukana.

Saa nähdä, että mitä tämä vaihe tuo tullessaan. Jossain vaiheessa rahaa yhteyksiin voi olla. Jos ei, niin on ehkä sillä tavalla laiha, että voi kävellä ihmisten pariin.

Viimeistään keväällä johonkin aikaan voi myös siirtyä pyöräilemään. Jos pyörää ei viedä tai pyörän ylläpito ei käy liian kalliiksi, avautuu maailmaa tätäkin kautta lisää.

Polkupyörän varastamattomuus ja ylläpidettävyys ei ole kyllä omassa hallinnassa. Ehkä täytyy hakea hyötyhallista joku käytetty. Vanha ja varma. Jos niitä on olemassa.

Suhde nettiin ja julkikeskusteluun ja asioiden käsittelyyn voisi sen sijaan olla osaltani loppu. Pikkasen reilut kymmenen vuotta takana.

Julkikeskustelu uhkaa toki netin ulkopuolellakin. Ehkä sille on oma paikkansa. Tai sitten ei, tai se paikka on jotain, mitä en tiedä.

Voi olla paras, että kokeilen nyt jotain muuta kuin julkista keskustelua. Tarkoittaa sitä, etten osallistu kansalaisopiston ryhmiin, enkä muihinkaan tilaisuuksiin.

Työssäkäynti voi asettaa haasteen sille, että voisi olla pois julkisuudesta. Kiusausta ja provokaatiota voi olla. Miten pitäytyä tarkemmin omassa elämässä.

No, kiva on etukäteen jo funtsia, että mitä tämä muutos ehkä käytännössä merkitsee nyt ja jatkossa.

Integrointi – kalastaminen omasta sisimmästä

Ei ole ehkä hyvä kirjoitella ja paneutua teemoihin, jotka on kirjattu ylös jatkokäsittelyä varten.

Syy on se, että assosiatiivisyys katkeaa. Vain herätteisiin olisi luonnollisuuden puolesta oikeus tarttua. Tulipa herätteet ympäristöstä tai ajatusmaailmasta.

No. En tiedä miten pitkälle tätä näkemystä tulisi noudattaa. Mikä painoarvo olisi hyvä asettaa. Riippuu hyödyllisyydestä, josta ei ole sen erikoisempaa sanottavaa juuri nyt.

Entä jos tekisi niin, että vierailisi täällä blogistanissa. Kirjoittaisi niitä mieleentulevia, jotka syttyvät juuri tässä ympäristössä.

Alkaisi vaikka runoilla. Jostain tyhjästä, tai ihan pienestä. Eiköhän jokin tarve ottaisi ohjat käsiin, ja tarttuisi koukkuun.

Kalastusta. Oman itsen sisältä. Huh. Kaikkeen sitä näin päätyykin! Tämä oli sitä vapaata assosiaatiota jo. Oikeastaan samaa koko tämän aamun viestit.

No. Jos vielä ajattelee toisiin tilanteisiin ja maailmoihin liittyviä muistiinpanoja, niin tuleehan vieraisiin maailmoihin reagoitua myös muiden ihmisten takia.

Toisen hetken tajuntaan pullahtanut tärkeys on jollain tapaa verrattavissa siihen, että juttelee muiden herätteitä saavien kanssa. Joten ehkä ratkaisu on se, että on tässä maailmassa, jossa oikeasti on, ja juttelee tästä käsin muusta.

Juuri nyt olen blogi-maailmassa, ja tämä on todellisinta. Voin ottaa lenkin aiheita käsittelyyn. En enää lenkkeillessä, vaan juuri tässä.

Entä jos yrittäisi vain muistella lenkkeilyä? Ei muistiinpanoja. Joutuisi tsemppaamaan. Ei ehkä huono asia kasvun ja kehityksen kannalta. Maailmoissa sukkulointia ilman erilaisia navigaattorien tapaisia. Vaativaa, mutta ehkä sitäkin hyödyllisempää.

Mennyt tilanne on sisälläni. Jos käsittelen mennyttä, käsittelen sisälläolevaa. Jos saan siihen yhteyden jostain maailmasta, eli vaikka tästä blogi-maailmasta käsin, niin sitten yhteys on elävä.

Jos kanavia menneeseen syntyy, ja niitä voi synnyttää, on niille ehkä aidompaa tarvetta. Paperi ei olisikaan se, joka saa aikaan siirtymät. Ei mentäisi paperin mukaan, vaan tilanteen.

Mitä enemmän tilanteeseen osaa liittää tarvittavaa muista sisälle imetyistä maailmoista, sen paremmin olisi ylipäätään eri tilanteissakin yhteydessä kokonaisuuteen. Kyseessä on tehtävä, joka integroi ihmistä.

Hienoa. Keksin integroinnin!

Tummennetut lasit

Kävelin aurinkolasit silmillä. Saatoin pitää katseeni suunnan salaisuutena. Kukaan ei myöskään voinut kurkistaa sieluuni.

Silti olin omissa oloissani. En puolestaan tarkkaillut ketään. Halusin rauhaa itselle. Halusin rauhaa muille.

Noin tein. Olikohan se maanantai. No, muutama päivä sitten.

Tänään ajattelin. Entä jos en pelkäisi ohikulkijoita. Uskaltaisin katsoa jokaista vastaantulijaa ilman mitään varuillaanoloa. Tai ilman että tungettelisin. Tai ilman että kokisin jotenkin tilanteen vaikeana.

Mitenhän muilla ihmisillä on toi vieraiden kohtaaminen vaikka lenkillä? En tiedä, kun olen ollut aika lailla omaan tilaani uppoutunut.

Ehkä saan siirryttyä lisää kohti helppouden ja vapaamman näkemisen tilaa. Voi vaatia harjoittelua. Siis pitänee kävellä vielä jonkin verran tummenettujen lasien kanssa. Ehkä paljonkin.

Matkalla fantasioin. Olin iloinen fantasiasta. Juttelisin kevyesti vailla kynnystä kaikille vastaantuleville. Etenkin koiraihmisille, jos heillä olisi kivoja koiria matkassa.

Ehtona fantasian toteutumisessa olisi se, että vastaantulevat olisivat jotenkin linjojen päässä. Ja tuohon kai voi vaikuttaa itse jonkin verran. Ihme, ettei kukaan ole minua tavoittanut näin. Torjuntani on voinut olla liian voimakas. Luulisin.

Happikävely ennen aamukahvia

Lenkillä kelailee kaikenlaista. Kävin siis juuri sauvakäpystelemässä.

Pohdiskelu oli vapaata. Menin happikävelylle aikaisin kahdeksan jälkeen ja ennen aamukahvia.

Kirkas oli talvinen päivä. Ja myös leuto. Olin ilman käsineitä.

Matkalla vastaan tuli muutama koiran taluttaja. Kivan näköisiä koiria. Olivat myös rauhallisia. Varmaan hyvää huolta pitäviä ihmisiä.

Siitä pohdiskelusta. Ehkä liike on se, mikä saa ajatuksetkin liikkeelle. Jos sekään ei saa, niin sitten on aika sujut olemassaolonsa kanssa. Olemassaolohan on menneisyyden kertymää ja sen perusteella tehtyä arviointia tai koentaa.

Ajattelin, että kun ajatuksia tulee, niin mitään niistä ei osaa enää laittaa blogille. Herätteet syntyvät omalakisesti, ja niiden aika on ohi kun asettuu tietsikan viereen.

Joten tässä se. Ehkä pitää jotenkin keinotekoisesti sytytellä aiheita. Jotenkin assosioimalla, kun ketään muutakaan ei ole tuomassa virikkeitä tai ainesta käsittelyyn.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Irtiotto erilaisista keskustan riennoista

Ei varaa ostaa kuin perusruokaa, jos sitäkään kovin paljoa. Ei varaa käydä kuin lähitienoilla. Bussi on liian kallis, eikä kävellen voi mennä keskustaan, sillä polvet ei kestä kävelyä.

Melkoinen pakko jäädä majailemaan Sammonlahden tienoille. Mitenhän tämän kestää. On tottunut näkemään ihmisiä keskustassa käydessä. Voi olla vaikeaa saada ketään käymään.

Kotitienoille jäämistä olen suunnitellut juuri rahan kulutuksen pienentämisen takia, mutta matkustelemattomuus on käytännössä vaikea. Jos pyörä toimisi, niin asia voisi olla vielä harkinnan alainen. Totaalisempi irtiotto voi auttaa ainakin alkuun siinä, että osaa säätää käyntejä paremmalle tasolle.

Suuruuden psykologiaa

Areenassa on parhaillaan dokkari Hitlerin kolmannen valtakunnan rakennuksista. Rakennelmat olivat monumentaalisia, ja tarkoitus oli saada kävijä tuntemaan itsensä pieneksi.

Itselläni on jonkin verran kokemusta suuruuden vaikutuksesta. Kerran menin Prismaan melko pitkän kotisession jälkeen, ja kauppa sai tuntemaan oloni pieneksi. Tunsin outoa mieltymystä tilanteessa.

Sama positiivinen suhde korkeampaan ilmenee myös suhteessa isompiin ihmisiin ja ihmisiin, jotka istuvat korkeammalla.

Pienuudesta pitää, mikäli suhde on muuten turvallinen. Toisessa tilanteessa kokemus voi olla painajaismainen. Kerran erään kirkon juurella olin pienessä paniikkikohtauksessa. Kirkko oli lisäksi korkealla, joten tilanteeseen yhdistyi korkean paikan kammoa.

Isot lentokoneet kuuluvat samaan kastiin. Tekevät vaikutuksen aina, jos niitä näkee matalemmalla lentämässä. Painajaisissa isot, horisonttia täyttävät koneet puolestaan luovat uhkaa. Lentokoneista kuvatut onnettomuudet ja muut lennot ovat myös dramaattisia katsoa. Jonkin verran bongaillut youtubesta.

Korkean paikan painajaiset kielivät todennäköisesti ylisuuresta EGOsta. Korkeita paikkoja pelkään valvetilassakin. Arveluttavaa on, olipa sitten korkeasta paikan olotilaan liittyvä uhka fyysistä tai henkisempää.

Muutoksen merkitys blogin näkyvyydessä

Saas nähdä, että tuleeko mitä muutosta kirjoitteluun nyt, kun blogi ei näy maailmalle.

Jos sitä muuttuu kirjoittelussa huolettomammaksi. Käsittelee aiheita enemmän. Siis juuri itselle tärkeitä aiheita.

No, jään seuraamaan. Ei osaa ennakoida. Pitkä onkin ollut näkyvyyden historia netissä.

Edelleen Facebookissa, tosin se kanava täytyy jättää täysin avoimeksi. Kirjoitti sitten sinne jotain tai ei.

Saavutusten esteellisyys

Suoritusten edetessä iskee jossain vaiheessa stoppi. Oli kyseessä biljardi tai mikä tahansa asia, jossa alkaa tulla enemmän tietoiseksi itsestä ja omasta merkityksestä tai arvosta toimijana.

Kai se on sitä EGOa. Huomion painopiste siirtyy tekemisestä itseen.

Voi sitten päätellä tuosta, että millä motiivilla on liikkeellä. Tai sitten mikä on saavutusten yleisempi merkitys. Ehkä molemmat, en tiedä.

Ehkä itse voi jonkin verran saavuttaa asioita, jos tekee asioita omissa ympyröissään. Jakaminen on kivaa, ja syitä ei osaa ihan määrittää tarkasti. Jos tuotoksia ei kuitenkaan esitä kellekään, tekee ne ennenpitkää omaksi ilokseen. Jos nyt tuosta jotain iloa koituu.

Blogista vain oma globaali päiväkirja

Ei ole syytä esitellä kirjoituksia kellekään. Kun kirjoittelee, niin jää kirjoittamistyöstä koituva hyöty itselle. Näkyvyydestä ei taida koitua mitään erityisempää arvoa.

Muutin asetuksia. Outoa, mutta kännykällä sivut vielä näkyivät, vaikken ollut kirjautunut. No, pitää varmistaa sulku muulta koneelta, kunhan ehtii ...

Vähän on enemmän

Kirjoitin aamusta vain kaksi kirjoitusta blogilleni. Ja nyt vielä tämä, eli kolme kirjoitusta tähän aamuhetkeen.

Ehkä ei kannata enempiä mietiskellä kirjoittaen. Vähän on enemmän. Tästä on kirjoitettu kirjojakin. Varmaan hyvä pohjustaa.

Jos vielä löytäisi sen kirjan, niin on sitten jo vähän orjentoitunut valmiiksi aiheeseen. Jostain jäänyt kuva, että suoraan tollasesta teemasta löytyy oma kirja.

Voimaa köyhyydestä

Olen velkaa noin viisikymppiä. Takaisinmaksulla ei ole kiirettä.

Oleellisinta on, että talouteni on pitempää aikaväliä ajatellen kuralla. Maaliskuussa on hammaslääkäri, ja kannattaa jo tässä vaiheessa ottaa huomioon tulevan laskun maksaminen.

Päätös on, että lopetan rahan käyttämisen. Jotain pientä terveysruokaa halvalla, kuten lanttuja, porkkanoita, kaalia, appelsiinejä, ... Loput leipäjonosta.

Matkat keskustaan jalalla ja takaisin bussilla. Keskustareissut minimiin, sillä paluumatka on 2 euroa. Viikonloppuna ei voi ehkä jäädä kotiin, joten viikossa voi matkoja tulla jopa kolme. Tarkoittaa noin 25 euroa kuussa. Melko kestämätön juttu.

Kun rahaa on vähän, niin on pakko priorisoida asioita paljon. Kun vähät rahat kuluttaa, niin oikeasti se kulutus on sijoittamista. Tarkoin harkittua sijoittamista, joskin tuotto tulee aika suoraan.

Kun sijoituksella on selvää tarvetta, niin sitä kautta saatu vaikuttaa aivan toisella tapaa. Viime lauantaina päätin sijoittaa yksinolovaiheessa kaupungilla käyntiin. Bussimatkat 4 euroa ja biljardi noin 5 euroa. Vedet tarjosi ravintolassa rahavalmis kaveri.

Viime lauantai: 9 euroa. Tyyris oli reissu ja siihen loppurahat menikin. En jäänyt katumaan.

Pitemmän päälle on tavoite se, ettei osta mitään. Vuokra on pakko maksaa ja jotain laskuja. Vain terveellistä ruokaa kannattaa ostaa jonkin verran. Vähäinen ruuankulutus on muutenkin terveellistä.

Jos rahatalous kääntyy parempaan, kannattaa yrittää säilyttää minimieläminen. Ei osta mitään. Ei käytä pääsääntöisesti palveluja, joissa tarvitaan rahaa. Pöytätennis on halpa laji. Tenniksessä maksaa pallot maltaita. Suliksessa aidot sulat pannaan. Jne.

Muutos rahattomaan tai lähes rahattomaan talouteen kestää. Sopeutuminen on hidasta. Samoin kuin muussakin säätämisessä, joka kohdistuu itselle tuttuihin asioihin.

Rahamaailma on kyseenalainen. Siitä kannattaa yrittää olla pois. Ehkä suurin peruste on se, ettei tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa.

Sellainen käsitys, ettei taloutta tiedä kukaan. Liekkö tarkoituksella niin vaikeaa, että tavallinen ihminen voi olla vain mukana, eikä tiedä sitä, missä on mukana. Mahdollisesti edesvastuutonta, vaikka toista kuvaa luodaan.

Terve lihas-systeemi

Lauleskelin eilen pitkästä aikaa itsekseni. On tulostettuna kasa virsiä, joita hoilata jos vaan tarve ja jotain ideaa.

Alkuun oli laulaminen aika falsetissa. Turhauduin pahasti ja meinasin luovuttaa. Jokin sai jatkamaan, ja sain yhä paremman otteen äänisysteemiin.

Vaihtelin asentoa, nousin seisomaan, liikuin, ... Jokin auttoi. Jos mikä, niin äänentuottolihakset ovat herkkiä. Luulisin. Niitä ei saakkaan hallintaan miten sattu.

Jos keho solmussa, ei ääni tosiaan ehkä kulje. Ei välttämättä myöskään ilmeet. Viime vuoden loppupuolella tulin melko eri tapaa tietoiseksi omista kasvoistani. Kuulostaa oudolta, mutta niin se meni.

torstai 5. helmikuuta 2015

Sinkun summailua

Sinkkuna niin kauan, ettei enää osaa ajatella mitään kivaa tai antoisaa suhdepuolelta. Oikeasti koko elämä mennyt niin, ettei se suunta ole vetänyt. Varmaan tuollaisilla ollut vaikutusta elämään, ja kertonee samalla jotain tähänastisesta itsestäni.

Jostain syystä havahduin tuohon seikkaan. Ehkä siis menty eteenpäin jossain.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Saavutusten jakamistarve

Kirjoitellut elämässä selviämisestä hiukan analyyttisemmin. Keksin aika hienon keinon. Jo kauan aikaa ollut jollain tapaa mielessä sellainen.

Tekisi mieli jakaa tuotos jonkun kanssa. Miksihän tällainenkin tarve? Taitaa olla aikasen hyvä löydös.

Mitä jos ei jakaisi tiekarttaa kenenkään kanssa? Hmm... En tiedä onko minusta sellaiseen. Tämäkin b-kirjoitus jo sinne suuntaan. Höh.

Valmistautumisesta

Meinasin kirjoittaa jotain muutoksesta ja luovuudesta. Ajattelin, että luempa tapahtumia Facebookista ennen kirjoittelua. Olisi sitten parempi syventyä em teemaan.

Varautumista voi joskus tarvita. Uutta olisi se taito, että tarttuisi asioihin heti. Tarkoittaisi luovutusta valmistautumisesta. Jos valmistautuminen vie toisaalle eikä oikeasti pohjusta tavoitetta, niin ainakin silloin melko hölmöä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Järki ja tunne

Tieto on hyvä. Tai sen tapainen. Tiedon sanotaan olevan järkeen kuuluvaa.

Järki on se, mikä palvelee. Kyseessä on jollain tapaa kumuloitunutta päättelykykyä. Järki voi olla ehkä melko suoraan perimässä, tai se voi olla elämänvaiheiden mukana karttuvaa.

Järki on aina jonkun tahon järkeä. Järki voi olla toimijan, jonkun toisen yksilön tai yksilöryhmän.

Tunne kertoo koetun suhteen nykyisiin poiminnan alla oleviin aineksiin. Voi myös sanoa, että yhteys ja yhteydet synnyttävät tunteet ja tuntemukset.

Mitä suorempi yhteys, sen vähemmän kokemus tulee historiasta. Toisaalta suora yhteys voi olla olemassa myös historiasta riippumatta, jolloin suoruus perustuu siihen, että nykyisyys on vapaampi menneestä. Yhteys koetaan ilman, että menneisyys sanelee yhteyteen liittyviä tuntemuksia.

Jos ajatellaan toiminnassa pysymistä ja lopettamista ja päätöksentekoa, niin hyödyllisintä on käyttää järkeä tai tunnetta jotenkin sopivasti. Kysymys on siitä, miten käyttää säätelyyn menneisyydessä karttunutta tietoutta ja nykyhetken fiiliksiä.

Jos nykyhetkeen kuuluvat fiilikset tulevat pitkälle menneen perusteella, ovat fiilikset entisiin yhteyksiin liittyviä, jolloin toimintaperusteet tulevat fiilisten kautta menneestä siinä missä menneisyydessä karttunut päättelykykykin.

Tunne ja järki voivat joskus viedä päätöksentekoa eri suuntiin. Tunne kertoo tekemään yhtä, järki toista. Jompikumpi ehkä voittaa. Mielessä voi olla se, kumman olisi parempi voittaa, mutta silti se toinen "paholainen" on voittaja.

Jos järjen tulisi voittaa, niin miten tunne kesytetään? Järjellä ei ole valtaa tunteeseen. Tunteella on valtaa järkeen, jos vaan tunteen annetaan tehdä sopivan mittainen ja vahvuinen vaikutustyö. Ok, no sitten sama tulee tehdä järjelle. Järjen annetaan olla puikoissa niin kauan, kunnes tunne kesyyntyy.

Kun tunnetta kesytetään, niin paras tapa tähän on se, ettei tee mitään. Tunnetta ei voi hallita, joten sen on saatava väsyä itsekseen.

Jos jonkun tahon järki on todennäköisesti riittävästi palveleva, kannattaa sen antaa kertoa oma tarinansa riippumatta siitä, millainen tunne siitä seuraa. Jos taas tolkuttoman järjen antaa vaikuttaa, on seurauksena tolkuttomuus, jonka päälle jatko rakentuu.

Järjen voisi ajatella tosiaan erilaisiksi rakenteiksi, jotka ohjaavat yhteyksiä jatkossa palvelevasti. Ilman kumuloituvaa kokemustietoa olisimme melko invalidejä toimijoita. Tärkeää on tietysti säilyttää tolkullisuus kumulatiivisuudessa.

Menneen voi ehkä sanoa useimmiten olevan järkeä ja nykyisyys enemmän tunnetta. Nykyisyydessä on hermoston tasolla mukana tätä hetkeä ja mennyttä, joiden yhteisvaikutuksesta tunne syntyy. Tuntemus on tietyn hermosto-aineksen syttymistä, siis vaikuttumista.

Yhteys syntyy niin, että havainnoidessa ympäristön vihjeet sytyttävät ne hermoston osat, joiden perusteella syntyy tunne ja kokemus. Ohjaavat vihjeet voivat olla pieniäkin.

Hermoston kannalta ei ole kuin kokemuksellisen aineksen aktivaatiota, jonka seurauksena syntyy tuntemukset ja olotila. Aktivaatio on yleensä ympäristöön sidottua enemmän tai vähemmän.

Ehkä syytä ajatella, että järkeä eli mennyttä rakennelmaa on monenlaista. On visuaalista, kuuloaistiin perustuvaa, tuntoon, hajuun, makuun, ... ja kaikkia noita keskenään sotkettuna.

Mitä siis ovat ne yleisimmät tuntemukset vaikkapa ystävyydessä, rakkaudessa, erotiikassa, hengellisyydessä, ... Mille rakenteille ne pohjautuvat. Noiden tuntemusten perusta on menneessä, eli järjessä.

On vain suoran yhteyden luomat vihjeet ja menneen aineksen eriasteinen ja erilainen resonointi. Järki on rakennelmaa, tunne rakennelman syttymistä. Järki on uoma, tunne on virtaa uomassa.

Tietoisuutta ei siten ole, sillä rakennelma ilman virtaa ei kokeennu mitenkään. On vain tuntoisuus, joka syttyy yhteydessä, eli virrassa. Virran suuruus ja virran sijainti rakenteessa toki määräävät tuntemuksen laatua ja voimaa. Rakennelma itsessään ilman yhteyttä mihinkään ei voi olla mitenkään tajuinen tms.

Ei tajuntaa ilman virtaa. Ei tuntemusta ilman virtaa. Hermoston kannalta tietoisuus ei sanana selitä kovin ihmeellistä. Liekkö monesti kovin tarpeellinen. Tietoisuus voisi olla sitä virtaa, joka on ohjauspiireissä. Elämä eletään ja koetaan, ja tämä on enemmän tuntemusten asia.

((Ei varmaan tullut ihan selkeää kerrontaa, kun ajatus tahmaa. En saanut unta, joten ajattelin kirjoitella tälläsiä))

Tulkinnallisuuden vaihtelu ilmaisussa

Sanat musiikkikappaleessa ohjaavat. Ilman sanoja mielikuvien muodostuminen on vapaampaa. Vain melodia ja rytmi merkitsee.

Toisaalta jos sanoja ei kuule tai ei ymmärrä, on sanojen osuus kokonaisuudessa vähäinen. Laulajan äänellä voi silti olla merkitystä.

Kappaleen monitulkinnallisuus on eräs arvo. Toinen arvo on viedä kuulijalta mahdollisuus tulkita, ja tarjota jokin tietty vastaanottomahdollisuus. Lisäksi näitä kahta tuottamistyyliä voi sotkea keskenään.

Kuulija voi myös itse vaikuttaa siihen, mitä kuuntelee. Haluaako ehkä assosioida vapaammin vailla vahvasti tarjottuja ehdotelmia. Joskus jostain selkeämmästä sanomasta voi olla enemmän etua.

Selkeä yksiselitteisempi sanoma on hyvä, jos haluaa saada potkua jollekin asialle kappaleen avulla. Tai jos ylipäätään tahtoo saada jotain muuta kuin mitä itsellä olisi tapana saada mielikuvien perusteella.

Ilmaisija voi siis säätää ilmaisussa olevien tulkinta-vihjeiden voimaa. Samaa voi yrittää tehdä myös vastaanottaja. Tulkinnan synnyssä suurin merkitys on saattais vastaanottajalla siinä mielessä, että ilmaisija voi pitäytyä loppujen lopuksi "vain" vihjeissä, joiden voi toivoa tulevan oikein tulkituiksi.

Tulkinnallisuuden astetta voi vaihdella myös muussa ilmaisussa.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Oppia vieraammista tutuista

Jokin aika sitten kävi harvinaisempia vieraita. Tuli laiteltua tarjoiltavaa hiukan perusteellisemmin. Samalla muutakin pientä kämpän kiillottelua.

Nyt osaa tehdä samaa satsausta myös tutummille. Ihme, että tuttuihin tottuu niin paljon. Tekee vähän yhtä huolimattomasti asioita kuin jos tekisi tarjoiluja itselle.

Niin, että mitähän tästäkin havainnosta voisi oppia? Tutut voisi olla tuttuja, tosin voisiko tuttuihin liittää myös sitä hyvää, joka on tapana liittää vieraampiin ihmisiin?

Entä jos ajatusta venyttäen tulisi viimeisellä satsailla myös juuri itseä varten kaikenlaista kivaa? Onpahan uusi löydös. Miten voi itsensä suhteen olla näin hukassa? Höh.

Jonglööraus harrastuksena

Opin jonglööraamaan neljällä pallolla. Satuin huomaamaan kun kokeilin. Aiemmin oli ollut liian vaikeaa.

Toteutus meni äsken kyllä niin, että kumpikin käsi käsitteli kahta palloa. Ei sen ihmeempää kuviota.

Jonglööraus saa perseen tuolilta. Sopii hyvin taukojumppailuun. Voi siinä jotain hallinnantunnetta samalla lisääntyä. Mitähän kivaa pallojen hallinta voikaan tuoda mukanaan?

Vähän huonot tilat kotona harrastaa jonglöörausta ja uusia temppuja. Kun palloissa sekoaa, lentelee ne pitkin huonetta, ja saa kaivella hajaantuneita milloin mistäkin.

Kotona on muutamia erilaisia pallotyyppejä. Tennispalloja, jääpalloja, sählypalloja ja pingispalloja. Jotkin heittopussit voisi myös olla ihan kivoja.

Pohdintaa masennuksesta

Masennus on tietyn vaiheen ilmiönä sitä, että on olemassa vain niitä tekemisen ja toimien vaihtoehtoja, jotka ovat vastoin toimijaa sillä tavoin, että toiminnan tuloksena on koenta siitä, että oma tilanne ei edisty, vaan menee alaspäin.

Olisiko siinä hyvä määritelmä masennukselle? Jos on edes jotain, jonka voi kokea eteenpäinvievänä, siihen voi tarttua.

Toisaalta voi tarttua sellaiseen toimeen, joka vie parhaillaan olevan vaiheen koentatyypin toisenlaiseksi. Tarkoittaa sitä, että tekee niitä toimia, jotka tuovat muut toimet nostavaksi koetun piiriin.

Itse olen huomannut, että jos käytännössä on vastassa seinä, eli ei mitään tekemistä tässä maailmassa, siirtyy unien puolelle. Unessa on eri realiteetit.

Uni on toisaalta herätessä vienyt kohti toisenlaista koenta-aseltemaa. Uni onkin tuonut palkitsevien ja tarttumisen arvoisten toimien piiriin ehkä montakin toiminnan vaihtoehtoa.

Uni on siis ratkaisu masennukseen. Itseään vastoin ei tulisi koskaan tehdä. Jos tilanne on se, että joutuu tekemään vastoin itseä, on tilanteeseen havahduttava mahdollisimman pian.

Unesta ja sen saannista tein sen havainnon äsken päikkäreillä, että uni on jotain tietynlaista. Voin toimia ajatuksissani kohti jotain tavoitetta, mutta käytännössä kyseessä on kokemus, sillä en liiku, eli en vaikkapa tarkista kellosta aikaa oikeasti.

Jos unen haluaa saada, tulisi ehkä ajatuksissa siirtyä niin, ettei toiminta seuraa perästä. Uni on ajatusten irtiottoa kehosta, ja jos tämän tilanteen voi saada jollain keinolla, olisi helppo nukahtaa kunhan vain käyttelisi hermostoaan oikein.

Vaikea on kuvitella tilanne, että jos on unessa, niin silloin onnistuisi tekemään itseään vastaan. Voisiko uni jossain vaiheessa olla jotain muuta kuin masennuksen lisäämistä? Kun mitään konkreettista ei tapahdu, eikä energiaa oikeasti kanavoidu toimintaan, niin silti jotain uutta asetelmaa syntyisi useimmiten.

Äsken olin tosiaan sillä tavoin masentunut, ettei valvetoiminnoissa ollut juuri mieltä. Päikkäreiltä herättyä siis kirjoittelen tätä.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Hyvin nukkuneena

Nukuin tosiaan hyvin. Ollut erilaista verrattuna etenkin univajeeseen.

Paljon paremmin riittää energiaa huomioida eri asioita. Tämän vuoksi ei ole viittinytkään ryhtyä pilkun nysväämiseen. Musaa, biljardia, sauvakävelyä, siivousta, pyykkejä ja muuta kunnon irroittelua.

Väsyneenä on paljon enemmän hajalla. Voi filmi katkeilla muistellessa tapahtuneita tai sitten on vaikea koostaa toimintaa monesta eri palikasta.

Kaiken kaikkiaan ... Hienoa, että joskus menee näinkin. Eräs aallonharja varmaan.

Suhde huonoihin olotiloihin

Johdanto

Nukuin tänään yli 14 tuntia. Välillä join vain aamukahvit. Olin väsynyt. Lisäksi masenti niin paljon, ettei sängyn ulkopuolella ollut mitään ideaa.

Jos ideaa ei ollut sängyn ulkopuolella, niin unissa sitäkin enemmän. Taas meni aikaa vietellessä kivojen ja kauniiden ihmisten parissa. Yhtä vielä kosinkin. Joo, joo :)

Jonkin verran on unien tapahtumat vastavetoa päiville. Jos jotain ei toteudu päivällä, niin ehkä sitten unissa. Tässä voi olla eräs tekijä. On muitakin.

Aiheesta

Hyvä olo on osa normaaliutta. Ei pitäis oireilla, vaan asioiden tulee olla kunnossa. Jos tästä poikkeaa, on seurauksena ihmettely, päivittely, ehdottelu ja viimein varmaan heivaus jollekin osastolle.

Unissa ei auta huolestuminen ja niistä etukäteis-jännittäminen. Sama voi olla muussakin mielenterveydessä. Jos vaikeammat tilat ja vaiheet aiheuttavat etukäteen pelkoa, ahdistusta, häpeää ja turvattomuutta, niin taakka on kaksinkertainen tai sinne päin.

Ihmisen tulisi olla kohtuullisen vapaa kärsimään eteentulevan, ellei siitä ole muille kohtuutonta haittaa. Parhaansa voi yrittää tehdä, ja katsoa mihin se kantaa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Vetäytymisreaktio haasteissa

Jos ihmissuhteessa ilmenee haasteellisempi puoli, niin aika usein ensireaktio on vetäytyminen ja etäisyyden ottaminen. Jopa välien jonkinlainen katkaisu.

Huomio koskee myös omaa elämää. Muiden kohdalla osaisi ehdottaa jotain parempaa. Kai se keinottomuustilanne on helposti suhtautumista ajatellen sama, vaikka haastekohdat ilmenisivät eri tavoin eri ihmisillä.

Keinottomuustilanteeseen jää vain vetäytyminen. Ainakin se vähän aikaa antaa, jos vaikka tekisi jotain paluuta. Hupsuinta siis voisi olla se, ettei vetäytymistä ja lisävälimatkaa käytä mitenkään suhteen hyödyksi. Tarkoittaa eristämistä ja samalla väistämättä myös eristäytymistä.

KO piirre ilmenee kyllä muissakin kuin suoraan ihmisiin liittyvissä haasteissa.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Pimeys ja hämäryys osaksi elämää

Join kahvit valkosipulivoileipien kanssa. Kuorin valkosipulit keittiössä ilman valoja. Sattumaa, kun en viitsinyt kurottaa katkaisijalle.

Sain sen ajatuksen, että mitä jos alkaisi olla enemmän myös pimeässä. Pidän toki valosta. Parasta on kunnon olohuone, jossa on isot ikkunat. Valoa siis, ja ehkä jotain muutakin näkymää.

Mutta se pimeys tai hämärämpi. Ei mikään huono juttu. Mitähän juttua tällä painotuksella voi edistää? En tiedä, mutta taidanpa kokeilla. Sitten sen näkee.

Unien opissa

Heräsin levottomiin jalkoihin. Eilen pari olutta, mikä lisäsi taipumusta. Mennään sitten näillä unilla.

Unista pitikin kertoa. Näen aika paljon asia-unia. Nytkin herätessä oli päällimmäisenä erään mietinnän lopputulos tai oivallus.

En voi palauttaa selkeästi unikuvaa ja siihen liittyvää tajunnallisuutta jälkikäteen. Sen muistan, että uni liittyi siihen, miten herkät ihmisaivot ovat.

Ihminen voi elää mitä erilaisimpia vaihtoehtoisuuksia. Kun jokin näkemyksellisyys, tai valmiuskokonaisuus on syntynyt, ja linkittynyt tiukaksi osaksi elämää, niin sen mukaan mennään enemmän tai vähemmän tiukasti.

Herätessä uneen, oli tajunnallisuus ja sen tulos kiehtova. Silti nuokin terävät psyyken kuvat haalistuvat usein melko pian.

Voiko päivätajunnassa koskaan päästä unen tasoiseen pohdiskeluun? Täytyy varmaan osata jotain meditatiivista tjmv.

torstai 22. tammikuuta 2015

Yksilö edellä

Kaiken(?) tulisi lähteä yksilöistä. Suurempaan kannattaa toiminnassa ryhtyä vain, jos yksilöeteneminen helpottuu, tai jokin tulee mahdolliseksi vasta suuremmalla porukalla.

Voiko jotain lähteä viemään eteenpäin esim niin, että lähtökohtana on organisaatio tai jokin muu yhteisö? Milloin tällainen tilanne tulee eteen? En ole itse miettinyt.

Ja jos jokin organisaatio tai ihmisryhmä ja sitä vastaavat toiminnat ja rakenteet eivät vastaa enää yksilön tarpeeseen, ei tällaista ryhmää ehkä tarvitse elvyttää uudelleen johonkin toiseen lähtöön.

Ainakin joskus on parempi alkaa nollasta. Kasautunutta kulttuuritietämystä kulkee kyllä mukana. Siis yksilöiden matkassa. Ryhmittymät elävät ja kuolevat, tilanteen mukaan. Yksilöt jatkavat oman aikansa. Toki jokin ryhmittymä voi elää ihmistä kauemminkin.

No, en tiedä. Jääköön heitoksi.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Asioiden läpikäymiseen liittyvät reunaehtotekijät

Uskovat puhuvat paljon herätyksestä. Saarnaavat siihen tyyliin, että saisivat aikaan kääntymystä. Miksi kääntyminen on tärkeää? Mistä on kyse?

En osaa äkkiseltään ajatella asiaa. Teemasta olisi hyvä jutella sellaisen kanssa, joka tietää asiasta jotain.

Yleisemmin on paljon asioita, joiden käsittelytavat tulisi harkita paremmin. On joitain asioita, joita tulee tehdä yksin. Näiden yleisempi käsittely ei ole hyväksi. Sitten on asioista, joita  ei tulisi käsitellä yksin, vaan kahden kesken tai yleisemmin. Eettisten kysymysten lisäksi on myös hyödyllisyysarvot painavat.

Yksinkäsittely. Yleinen käsittely. Käsittelyn puitteet eivät jää noihin. On myös osattava valita oikea hetki, tai oikeat vaiheet, jolloin asioihin tarttuu.

Lisäksi yksin tai yhdessä oikea-aikaisesti käsiteltävät asiat on ehkä hyvä tehdä juuri tietyllä tavalla. Yksin voi asioita käydä läpi haaveissa, kirjoitellen, työn, harrastusten ja toiminnan parissa, ... Sama yleisemmille käsittelyille.

Vaje- ja kylläisyysjaksot tarpeissa

Kaikki menee yleensä sykleissä. Näin siis etenkin tarpeiden kohdalla. Kun jokin tarve on polttava, täytyy kutsua ehkä noudattaa.

Hengitys on selkein, ja jos se lakkaa, lakkaa elämäkin. Moni tarve ei ole näin polttavan vaativa, mutta merkitystä voi olla vähemmin akuuteillakin asioilla kuin hengitysilma.

Ruuan tarve vaihtelee nälästä täyteen kylläisyyteen. Näin saman päivän aikana. Ruuan tarve ei kuitenkaan ole yhtä polttava kuin nesteen tarve. Ruuan saannin voi lopettaa useaksi päiväksi, jos on yhtään vararavintoa.

Unta tarvitsee myös paljon viikon aikana. Toisaalta siitä voi yksittäisinä öinä tinkiä. Elimistö ottaa unen vaikka väkisin, jos tarve on polttava. Tiedätään, ettei pientä nukahtelua voi estää väsyneeltä, vaikka häntä yritettäisiin valvottaa vaikka miten.

Entä jos jokin tarpeen vähyys- tai kylläisyysjakso tulee myös vaihdella? Tarkoittaisi sitä, että jos vaikka ruokaa tai unta saisi tietyn aikaa sopivasti tarpeen mukaan, niin näitä tyydyttymisiä tulisi saada sopivissa sykleissä myös tarpeeksi vähän?

Jos ruoka- tai univajejakso rytmittääkin jotain, mikä on myös tarpeellista? Onko vajejaksoilla jokin merkitys?

Ainakin paastosta on epäilty, että se sopisi joihinkin tilanteisiin. Vie elimistön säästöliekkitilaan, ja säästörytmi voi olla tarpeellinen mm elimistön puolustuksen kannalta.

Missä olen?

Heräsin eilen ennen kuutta. Kävelin punttisalille aamukahvien jälkeen.

Matkalla alitin sillan. Suunnilleen samalla kohden oli kaksi siltaa ja näiden alikulkua Sammonlahdessa. Toinen 100 metrin päässä toisesta.

Kun tulin sillan alta tien toiselle puolelle, olin ollut omissa mietteissäni ja oletin avautuvaksi toisenlaista näkymää. Pääni löi vähän aikaa tyhjää. Missä olen?

Jänski tunne.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Elämäntapamuutos

Rahaa on tilillä vajaa 40 euroa ja vähän lompakossa. Seuraava tili ensi kuun alkupuolella, eli mentävä on näillä reilut puoli kuukautta. Mitä tehdä kun rahaa on vähän?

Ulkoilemassa voi käydä, ja olla kotosalla. Linja-autoa voi käyttää muutaman kerran, sillä loppurahat on varattava ruokaan. Kuivaruokaa on jonkin verran, tosin ehkä jotain voi tarvita kaupasta.

Nyt huomaa, että aiempi tekeminen perustui pitkälle rahan käyttöön. Kahvit ei baarissa maksa paljoa. Eikä linja-automatkat keskustaan. Kun nuokin jää, niin on muutettava elämäntapaa.

On siis tehtävä elämä sellaiseksi, ettei rahaa kulu mihinkään välttämättömän ulkopuoliseen. Kaikki mikä maksaa, on oltava elintärkeää. Ei elokuvia, ei teatteria, ei biljardia.

Suurin ongelma on ehkä se, ettei muita enää näe kovin paljoa. Vierailla ei oikein voi käydä, sillä matkat edestakaisin ovat liian pitkiä kävellä ylipainoisena. Samoin voi olla vaikeaa saada ketään kyläilemään. Toisaalta käynnit ihmisten parissa houkuttelevat tuhlaamaan muutenkin kuin bussimatkojen takia, joten sitäkin kannattaa välttää, koska taitaa olla riski.

Edessä on siis pakkoyksinäisyys. Vaatii totuttelemista ainakin alkuun, että sopeutuu muutokseen. Jatkossa täytyy miettiä tarkemmin, että minkä verran rakentaa toimia rahan varaan. Sen tästä oppii. Varmaan paljon muutakin.

Positiivisemmin ajatellen... Kun tilanteeseen tottuu, jää paljon aikaa itselle. Jos olo kääntyy liian masentuneeksi, ei ajasta ole niin paljoa iloa.

Taloustilanne onkin ollut kestämätön. Elämäntapamuutos kuluttamisessa voi auttaa vähän tasapainoon pääsemisessä.

Ei vain päämäärä, ei vain matka, vaan nuo molemmat

Iltalehti: Kaikki lipeävät aina joskus. Mutta menestyneet laihduttajat palaavat heti ruotuun. Jos olet siis olet sortunut keksiin, ei sinun kannata popsia samaan menoon koko pakettia. Tai jos kuri on karannut perjantaina käsistä, ei kannata mässäillä koko viikonloppua ja ajatella, että maanantaina aloitetaan alusta. Korjausliike kannattaa tehdä heti.

Joo. Virheitä tulee, kun ei tiedä mitä tekee, ja valitsee tehtäväkseen jotain väärää. Tai sitten valitsee väärin jonkin muun seikan vuoksi.

Väärin voi siis valita resurssoinnin kahdella tavalla. Joko väärin perustein tehtynä, tai sitten yrittämällä jotain pelkän tekemisen vuoksi, jottei olisi aivan seis.

Oikeastaan jälkimmäinen on myös virhe, sillä jos mitään tekemistä ei ole, niin tekemiseen ryhtymistä ei tarvita. Tai sitten jokin panee liikkeelle hapuilemaan, jolloin voi testata, että tuottaako hapuilu jotain tulosta. Jos ei, niin korjaa toimintaa.

Jotta voi suunnistaa, tarvitsee palautetta suunnistukseen. Jotta saa palautetta, tarvitsee tehdä jotain, mistä saa infoa. Jos infoa ei saa niin, että sen avulla voisi jatkaa, on yritettävä infon hakua jotenkin toisin. Ei kai tässä ole vaihtoehtoja.

Hölmöintä on toki se, että jos tekee jotain, ei kuuntele palautetta ja tarkastele tuloksia. Ehkä noin, jos uskoo täyteen tekemisen osuvuuteen. Tai sitten ei malta tarkastella tuloksia sen takia, että saa niin hyvää palkintoa toimesta jo muutenkin.

Ihminen on aika vempula. Kun on tarve ja se hakee täyttymystä, niin toimelle on luonnon suomaa palkkiota, joka vahvistaa oikeaa lähestymistä. Aina ei toimen tarvitse olla kovin suoraan kohti maalia menevää, vaan palkkion voi kuitata vähemmälläkin tavoitteessa etenemisellä.

No, tuo oli loisimista. Matkaa tehdään kiksien takia, ei päämäärän. Pointti ei voi olla päämäärässä sinänsä, eikä myöskään palkkiossa sinänsä. Molemmat tarvitaan, ja molemmistä kiinnipitämkinen on tärkeää.

Pienemmästä enemmän

Taidan lopettaa kaikissa yhdistyksissä olemisen. Syynä on se, ettei ole rahaa osallistua. Ehkä syytä muutenkin.

Ehkä tulisi harkita enemmän vain sitä, mikä ei vie rahavaroja. Panostaa rahatalouden ulkopuoliseen elämään. Samalla voi saada kylkiäisenä sen edun, että osaa arvostaa asioita suoremmin.

Ei osaa sanoa varmaa näistä. Sopiva vuorovaikutus on hyvä. Siis kaiken aikaa. Ei tosin tarkoita vain jatkuvaa vaihdantaa ja vaikutteiden saamista, vaan ehkä enemmän jo-saadun sulattelua.

Miten saa pienemmästä enemmän? Siinä on hyvä pointti mietittäväksi. Talousihminen kun olen. Juu, Juha :)

Tänään tuli tehtyä käpistely sauvaillen. Meinasin ahnehtia vähän suurempaa lenkkiä. Miksiköhän? Sitten tulin järkiini, ja oikaisin puolivälistä. Olin aikasen tyytyväinen heräämiseen!

Osuspankin talletuskorko

Aikavälijalta: 1.1.2014–31.12.2014.
Talletuskorko: +0.06E.

No, sentään plussaa.

Palvelumaksut olivat noin 50 euroa. Suoritan laskujen maksut itse. Kai se järjestelmän ylläpito maksaa.

torstai 15. tammikuuta 2015

PVM: 15.1.2015

Heräsin tänään klo 2 yöllä, ja sain nukuttua noin 4 tuntia. Luin ja menin punttisalille. Treenailin melko kevyesti. Lopuksi kävin saunassa ja suihkussa.

Saunassa käynnistä onkin aikaa kuukausia. Teki hyvää. Päälle treenikahvit ja kaupungille.

Pelailin biljardia. Ei sen erityisempää, tosin melko hyvin oli tuntumaa muutamassa lyönnissä. Suuntaukset sujui, eli jokin hahmotus pelasi uudella tavalla. Lisäksi sopivan kasassa oli olo tietystä terävyydestä huolimatta. Ja ilman alkoholin tuomaa mahdollista negatiivista lisää.

Neljän tunnin unet. Kirjan lukua. Musiikkia. Kävely punttisalille. Treeni. Venyttely. Sauna. Suihku. Kahvit. Kävely kaupungille.

Kaikki nuo hiukan väsyneenä. Omituinen yhtälö. Nykyään treeni tuppaa nostamaan mielialaa liiaksi. Kun sen teki väsyneenä, niin puntit jotenkin tasan, eikä edes stressiä, kun intensiteetti sopiva.

Pingis ei enää kulkenut. Olisi pitänyt pelata aivan uudella idealla. Jäin vain pelailemaan. Pettymys. Ihmisten seurassa olisi voinut vieteskellä aikaa. Oli niin rento olo. Senkin tilaisuuden vähän missasin. Kotona lähes kahden tunnin päikkärit.

Outoa. Viimeiset pari iltaa ollut sellaisia, jolloin olen ollut aivan kuitti.

Tästä illasta en vielä tiedä enempiä. Pari ihmistä voi piipahtaa. Ei varmaa. Hyvä toisaalta, ettei tiedäkkään etukäteen. Oppimista vaatii myös se, että sopeutuu muiden rytmiin niin, että omat toimet menevät ok:sti odottelusta huolimatta.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pohdintaa sähköilystä

Ajattelu nostaa joskus tunteita, saa aikaan ilmeitä ja ehkä eleitä. Joskus ajattelu on melko neutraalia pään sisäistä puntarointia, mietiskelyä, haaveilua, ...

Pohjimmiltaan ajattelu on hermoston toimintaa. Mitä kaikkea hermoston toiminta voikaan olla?

Toiminta on sellaista hermostossa ilmenevää sähköilyä, johon liittyy fyysisiä liikkeitä, jotka saavat aikaan muutosta ympäristössä. Sähköily voi olla kuin sähläily tai sählyn pelailu tjms.

Jospa hermoston toiminta olisi lyhyemmin ja napakammin kuvattu sanalla sähköily? Ok, no vaikka tässä b-viestissä noin.

Sähköily tapahtuu varmasti kunakin ajanhetkenä tietyllä tapaa. Sähköilyn vaihe johtaa seuraavaan, jne. Ellei kyseessä ole oikosulku, eli luuppi. Olisiko tuo sitten kuumennustila, kuten vaikka epilepsia? Tai jokin automatismi, tai jopa kaventuma, joka merkkaisi poissaolokohtausta?

Fokustaa voi. Fukusointiaste vaihtelee sähköilyssä. Jos oikein fokustaa, niin kai se sitten on hitsausta. Virta keskittyy niin, että kapeassa kanavassa käy sellainen virta, että se muovaa uutta niin kauan, kunnes virtaa ja fokusta riittää.

Hermoston kannalta hitsaus merkkaisi suurinta osien liitosta. Liitoksen voi saada aikaan pienellä, ja säännöllisellä virralla, tai sitten sillä amppaarimäärällä, joka tekee saman vähemmässä ajassa.

Ehkä epilepisiassa ilmenee hitsaus ja luuppi. Kun energia on luupissa, niin kai se oikonen tiivistää virtaa, eli virtaus suuntautuu ainakin hetkellisesti johonkin kapeaan piiriin.

Mitä kapeampi piiri saa energian taakseen, sen kovempaa on surraus. Sen nopeammin rata varmaan väsyy, ja tila lakkaa. Tai siirtyy jonnekin toisaalle. Ehkä virtaus normalisoituu jossain vaiheessa, ja kohtaus on ohi.

Mitä on vapaus? Vapaus on vapaata virtaa. Jos virrassa esiintyy luuppeja, luupit eivät ole vankiloita.

Addikti voi luupata jonkin toiminnon puitteissa. Tarve on niin suuri, ja se aktivoi niin vahvasti tietyn valmiin radan, että radattelusta voi olla vaikea irroittautua. Jos mieli väsyy raveihin, niin väsymys hoitaa homman kotiin, kunnes rata on taas valmis uutta ajoa varten.

Nukkumisen vähyys vähentää vapautta. Automaattisuutta voi pyörähtää lisää, ja syynä voi olla pienoinen stressi. Stressi on kyllä muutenkin selvä piiskuritila, ja painostuksen päällä ollessa, voi olla vaikeaa surffailla kovin vapautuneesti.

Kunnon virtakin (amppeerimäärä) on helposti asia, joka voi aiheuttaa kanavoinnin vaikeutta. Jos mielentila on korkealla vaikka antoisan fyysisen tai henkisen ponnistuksen johdosta, voi energiaa olla vaikea suunnata järkevästi.

Selkeästi aktivoivan toimen aikana virta on ollut sopivan passelisti kanavoitunut. Kun toimea muutetaan, niin virta ei välttämättä heti sopeudukkaan uuteen tilanteeseen. Näin voi treenit ja kisailut ainakin ennen kuupeutumista estää tehokkaasti unen saantia.

Ja kai toi virtausongelma korostuu erityisesti maniassa. Olisiko masennus sitten se tila, jossa virtaus olisi toisessa ääripäässä. Entäs psykoosi? Kai sekin johonkin virtausongelmaan liittyy.

Onni, rakkaus, läheisyys, erilaiset yhteydet, tunteet, ... Kai ne viime kädessä hermoston osien välisiin virtauksiin liittyy. Mitä toimintaa saavatkaan aikaan, on toinen juttu.

Jos virtaus saa aikaa toimintaa, muuttuu jokin, jonka seurauksena muuttuu virtaus. Virtaus on näin palauteriippuvaista. Toiminta saa aikaan muutoksia ympäristössä, jolloin havainnot muuttavat hermoston tilaa, jonka seurauksena toiminta voi ehkä suuntautua toisin.

Dialogi on sitten varmaan hermostoa ajatellen osien välistä virtausta niin, että tietty osakokonaisuus (A: A1, A2, ...) saa tällin toisilta osalta (B: B1, B2, ...) sillä tavoin, että B:stä kanavoituu uusia kytkentöjä A:n.

On todennäköistä, että lähtötälli, havainto (H: H1, H2, ...) tulee ympäristöstä tai spontaanisti, jolloin se kytkeytyy vastaavaan A:n, jolloin A purkautuu B:n.

Koska yleensä H on aina enemmän tai vähemmän erilaisesti muodostunut, niin aktivoituva A on aina hiukan erilainen, ja siten siihen liittyvät osat B.

Oleellista prosessoinneissa on varmaan se, että aikaa myöten hermosto tekee selvää havainnosta H. H on hermoston kannalta tietyn vaiheen tila A:ssa. Tila ohjautuu toiseen tilaa B, ja B ohjautuu takaisin A:lle.

Vuoropuhelu kahden osakokonaisuudeksi katsottavan tilan sisällä vaihtuu aikanaan yhä erilaisemmaksi, ja jossain vaiheessa vuoropuheluun kuuluu jo aivan muuta. Muutos kokeentuu, eli kokija kokee erilaista olotilaa, eikä jumeta ehkä loputtomasti "jankaten", tai jotenkin muuten.

No, tästä avauksesta on hyvä jatkaa jokin toinen kerta lisää.

Syöminen ja raskas olo

Kunnon annos kinkkua. Seurauksena aivan karseen raskas olo.

Otin päiväunet. Sekään ei auttanut.

Taitaa syömisillä olla melkoisesti merkitystä. Siis sopimattomilla määrillä etenkin.

Jos syö enemmän, niin sitten kyllä vaikka kalaa ja kanaa tai jotain muuta.

Alkosta holismia, tatsia vai feikkiä

Joskus humala integroi. Joskus se tekee olon epätodellisen feikiksi. Riippuu tilanteesta, mihin suuntaan mielentila lähtee kääntymään.

Kai itsellä on jokin osuus siitä, miten menee milloinkin. Hiton vaikeaa on kuitenkin se, että osaa säilyttää hyvän mielenrauhan ja puhtaan pöydän sekä puhtaan omantunnon niin, ettei vapaus mene erilaisissa haasteissa.

Piinaavaa on kokea olevansa keskellä feikkitilaa. Sietämätön olo esim alkoholin nauttimisen jälkeen. Mutta seuraavana päivänä on fiilis toinen. Sitä on entistäkin varmemmin kiinni tuntumassa. Outo juttu.

Kahvi saa kierroksia. Samoin muu paine. Se tekee olosta terävän. Alkoholi pyöristää olotilaa, jolloin tietoisuuden kapeus vähenee. Joskus laaja-alaisuudesta on hyötyä. Jopa tarkoissa peleissä, kuten snookerissa.

Mielenkiintoista on sitten se kunnon pyöristys, eli selkeä sikakänni, joka ei kuitenkaan ole nuukahtamista. Tää on kans aika erikoinen ja arvoituksellinen tila.

Runoudesta poikkeaminen seis!

Ei tulisi ryhtyä mihinkään, mikä ei lähde kerimään kuin runo. Näin tulisi ajatella esim kirjoittelusta.

Pään lyömistä seinään osaa jokainen. Helppoa. Vaikeampaa on löytää tekemiseen helppous.

Eli, jospa nyt päättäisin, etten kirjoittaisi enää mitään, joka poikkeaa runoudesta! :)

Uuteen ryhtyminen

Iritotto omaan aikaan. Siinä sitä vaikeutta onkin. Vasta yöllä saa rauhan omille ajatuksille. Mistähän tääkin johtuu?

Joskus saanut tersittyä itsensä johonkin uuteen. Ihan on yllättänyt itsensä. Miten ihmeessä se voi olla niin vaikeaa?

Eilisessä Hesarissa oli siitä, miten musiikki on sitä samaa peruspoppia. Kaikkia miellyttävää, jossa ei särmiä. Uusi tai toisentyyppinen ei saisi niin paljon kuuntelijoita taakseen.

No, itse kuuntelen listaa, jossa on vain 1000 kappaletta. Käytännössä pumpulimusaa. Jokin poikkeus vain vahvistaa sääntöä.

OFFTOPIC

Koplasin kaksi asiaa: uuteen ryhtymisen ja uudenlaisen musiikin. Kyllä ne jollain tapaa liittyvät toisiinsa. Pinnallisesti ajatellen ei oikein, mutta oleellisia linkkejä seuraillen, kyllä.

Maailma linkkautuu. Linkkejä seuraillen voi surffata sujuvasti. Millainen linkkipolitiikka, sellainen toimintavalmius.

Osa jutuista linkkautuu tiedollisella tasolla. Joskus tiedollisista linkkauksista ei kannata pitää suurempaa huolta. Tekee ja toimii, ja linkit asettuvat samalla toimintaa vastaavaksi. Mitäs sitä muuta? No, joskus.

torstai 8. tammikuuta 2015

Mielisairauspolitiikasta

Lainasin kirjastosta Anssi Leikolan kirjan Katkennut totuus. Kirja on tutkielma traumasta ja dissosiaatiosta.

Luin n 50 sivua alusta. Melkoista pyörittelyä. Seuraavaksi omia näkemyksiä ...

Monet ihmiset käyttäytyvät arkisesti sanottuna oudosti ja epäterveellä tavalla, ja käytöksen takaa löytyy varmasti hermostollinen kytkentä. Hermostollinen rakenne voisi olla ihmistä ja ympäristöä paremmin palveleva. Mutta kun ei juuri sillä hetkellä satu olemaan.

Hermostoa tulisi tarkastella ainakin joskus hermostona siihen liittyvine lainalaisuuksineen. Hermosto on mikä on, ja se rakentuu miten tekeekin. Mielisairaudet ja psykopatologia käsitteenä viittaavat jossain mielessä outoon tapaan lähestyä hermostoa.

Arkielämän kannalta psykopatologia ja siihen liittyvät käsitteet ovat ihan ok, mutta jos yritetään lähestyä jotain syitä, on osattava nähdä muutakin kuin se, mikä näyttäisi olevan kyseessä. Mielisairaudet ovat elämän kannalta sairauksia. Hermoston kannalta kyseessä on vain ominaisuuksia.

Jos kivi on kengässä, ei kukaan sano tilannetta sairaaksi. Kivi kengässä voi aiheuttaa paljon erilaisia oireita, ellei tilanteelle tehdä mitään. Sairaus-käsitteen vinkkelistä ei tilannetta kuitenkaan monesti katsota, vaan kiven joutuminen voi olla ehkä ihme, ja ihmeellinen tapahtuminen, mutta samalla varmaan jotenkin ymmärrettävän luonnollinen.

Kivi voi aiheuttaa vaikka sen, ettei kävelyä tee mieli jatkaa. Seuraa vaikka pysähdys tai pysähtely. Pitemmän päälle kivestä voi aiheutua haavaumia, tulehdusta ja kuumetta. Kivi voi johtaa kuolemaan. Näin esim henkilöllä, jolla ei ole tuntoaistia esim diabeteksen takia.

Kiven tapauksessa on jotenkin luonnollista lähteä hakemaan syytä niille seurauksille, joista kiven kantaja joutuu osalliseksi. Kun kyseessä on psykopatologia, voi syiden etsintä olla vaikeaa ja tuloksetonta. Silloin on tyydyttävä oireen hoitoon.

Jos psykopatologiaan haluaa vaikuttaa, ei sairaus-käsite tuo mitään arvoa tilanteeseen. Tilanteeseen liittyvät ilmiöt voivat johtaa löydöksiin syytasolla.

Oleellista on, ettei syytaso yleensä kiinnosta, sillä ihminen otetaan sellaisenaan, eli miten häneen on hyödyllisen oloista suhtautua. Tämmöinen toiminta ei ole tosiaan terveyden hakemista, vaan kuvaa sitä, miten muiden tulee suhtautua tietyssä ihmisessä oleviin ominaisuuksiin.

Mielisauraus käsitteenä on siten osa ympäristön valmiutta kohdata sairaus. Mielisairaalle itselleen voi valmiudesta seurata parhaimmillaan jotain etua, mutta suoranaista terveyden edistämisestä ei voida puhua.

Tuotanto- tai villieläimiin on monesti vähän samalla tapaa ulkoinen suhde. Noita tarkastellaan paljolti ihmisten näkökulmasta. Jos karhu käyskentelee keskustassa, on siitä hyvä tehdä ilmoitus, se voidaan lopettaa, jne. Karhun kokema ongelma ei ehkä ole suuren tarkastelun kohteena, vaan ympäröivien ihmisten huoli nousee etusijalle.

Mielisairaus on käytännössä ilmiö, jossa mielisaurautta tarkastellaan ympäristön varautumisen näkökulmasta. Ihan ok, tosin lähestymistapa tulee tiedostaa. Kovin suoranaisesta sairaan hoitamisesta ei ole kyse, vaan ympäristön varautumisesta sairauteen.

Unissahöpinä

Alkanut höpistä itekseni kun yöllä kääntelen kylkeä. Siinä vaiheessa kertoilen mielessä liikkuvaa, kun nousen jostain syvemmästä unitilasta.

Vähän yhtä automaattinen alkaa ilmiö olla kuin peiton asettaminen oikein. Ehkä jotain voisi noista muistaa myöhemmin. Tai tiedä, että ilmeneekö jotain oleellista. Liian aikaista sanoa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Liike on lääke

Ihminen haluaa toisen olevan ymmärrettävässä yhteydessä. Kai tämä on perustarve. Tietty turvallisuuden tae.

Aito ymmärrysvastuu on sillä, joka tarvitsee muiden ymmärrystä itsensä takia. Joka on irtaantunut tarvitsevuudesta, ei ehkä ole enää ymmärryksen piiriin saatettavissa.

Yhdessä täytyy aika pitkälle olla, sillä yhteisöjen eikä etenkään kansojen jakaminen aina onnistu. Ehkä pirstoutumien tulisi olla osa luonnollista kehityskulkua.

Jos suhteellisen aseman parantaminen on luonnollista, eli se pyrkimys on terve, eikä sitä voi järkevästi välttää, ja tavoitteessa onnistutaan, on seurauksena valtaeroja. Jos valtaero aiheuttaa jonkin ihmisryhmän olemassaololle kestämättömyyttä on seuraavia vaihtoehtoja.

1. Huononpiosaiset hyväksyvät tilanteen, sairastelevat ja kuolevat pikkuhiljaa pois.
2. Huononpiosaiset poistetaan aktiivisesti pois aiheuttamasta häiriötä.
3. Huonompiosaiset ja parempiosaiset jatkavat kukin omalla tahollaan.
4. Pyritään kohti tasa-arvoa, eli sitä, ettei valta-asemia synny, tai jos syntyy, niin valta-asemat eivät uhkaa ainakaan perustarpeita, eikä tästä ole pelkoa.
5. Parempiosainen on velvoitettu huolehtimaan hänestä, joka on lähellä, ja tarvitsee jotain eteenpäinmenoa. (Vaatii ehkä luonnollisemman yhteisön, ei kasvotonta yhteiskuntaa)

Sidos estää erkaantumasta, eikä tällaista haluta edistää. Silti kuilua hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvatetaan. Taitaa jo tuntua. Silti, kaikkia noista em keinoista taidetaan käyttää.

Barrikadeille ei nousta noin vain. Enemmistösuuntautuneessa yhteiskunnassa riittää se, kun riittävän moni on sitä mieltä, että heillä itsellään menee ihan kivasti.

Ehkä enemmistösuuntautunut järjestely on sitä, mikä vastaa menneen ajan diktatuureja. Epätasa-arvoa voi rakentaa kunakin aikana käytännössä hiukan eri tavoin. Silti ongelma on yhteinen, eikä vallankeikautukset auta.

Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ole, tai jos se on, ei se käytännössä tuota keskenään samaa tulosta eri kansalaisille. Ihmekkös tuo, sillä lähtötilan tasavertaisuusodotukselle ei ole perusteita, sillä jokaisen tilanne on uniikki. Toisaalta tasavertaisuus voi olla nimenomaan se, mitä ei oikein haluta, vaan juuri niitä lähtöeroja ja välivaihe-eroja halutaan.

Pyrkimys hyvään asemaan on todennäköisesti kaiken salaisuus elämässä. Asemaa voi saavuttaa eri keinoin, kestävästi ja vahvasti, tai vähemmän. Pyrkimystarvetta tulisi ehkä kunnioittaa, vaikka kaikki eivät asioitaan saisikaan kovin hyvälle tasolle.

Miten em luonnonvoima tulisi ottaa huomioon käytännön järjestelyissä? Ehkä viisasten kiveä ei ole. Joitain esteeksi muodostuneita solmuja voidaan availla, mikäli osataan. Nykyisestä on lähdettävä, ja pyrittävä saamaan säätö sopivaksi.

Kuka hyväksyy nykyisyyden? Ei ehkä täysin vallitsevaksi, vaan lähtötilanteeksi. Sama rasti on jokaisella yksilölläkin. Ehkä siinä tämän pohdinnan saldo. Uusi kysymys.

Herää kysymys siitä, mitä nykyisyys on. Miten voi sijoittaa itseään kartalle, jos vaihtoehtoisuuksia ei ole? Ei mitään tekijöitä, joihin nähden nykytilanne erottuu. No, havaintoja voi tehdä vain tarkastelemalla, ja pyrkimällä ja menemällä kohden jotain.

Siis liike on lääke.

Tarpeen väärintyydytys

Heräsin keikkumaan. Toki nälkäkin. Väsyneenä syö kuulemma tavallista enemmän. Kai se näin on.

Syöneenä helpottaa. Loppuu moni mielenkolotus. Ehkä se kärsimys pitäisi kärsiä turvautumatta helpotuksiin. Voi olla hyödyllistä itsensä rakentumisen kannalta.

Väärin sammutettu tarve voi olla vaarallisempaa kuin luulemme. Millainen olisi ihminen, joka ei turvautuisi ollenkaan korvikkeisiin? Eliöiden partaveitsi?

Tarvetta voi pitää tulipalona. Tuota ajatellen voisi miettiä sitä, että väliäkö sillä, miten palo sammutetaan. Ehkä ei ihan näin tässä tapauksessa.