Vallasta, kiusaamisesta ja sokeudesta

Eilen oli A-studiossa keskustelua koulukiusaamisesta. Hyvää suhtautumista mielestäni Janna Rantalalla, tosin aika helisemässä tuntui olevan, erilaisen näkövinkkelin tuomisen kanssa.

Mm. Li Andersson oli melko kärryillä, tosin eroa ilmeni jo, tosin ei varmaan samalla tapaa suhtautumisen mahdollisuutta, yhteiskunnallisten sidosten takia. Valta-asema on varmaan sitä, minkä näkee saman tien, tosin ei aina riipu yhteiskunnallisesta virasta.

Joillakin on oikeus tehdä tulkintoja, ajatella miten asiat ovat, mitä ei saa olla, mitä ei saa edes yrittää ymmärtää, tai selvittää. Tämän linkkaan itse heti kiusaamisen puolelle jääväksi, vaikka kyseessä onkin sokeustyyppinen kyvyttömyys.

Kiusaaminen on väkivaltaa, eikä väkivalta poikkea erityisemmin kiusaamisesta, joka voi olla lisäksi systemaattista. Kiusaamisen voi ajatella vammauttavampana väkivaltana.

Toisaalta, jos itse kiusaamiseen liittyy jokin asenteellisuus, tai yksioikoinen suhtautuminen, kuten helposti kaikkiin rikoksiksi nimettyihin, niin mieleen tulee helposti se, että torjuntaa on mukana, ehkä paljonkin. Tämä ei välttämättä riitä asioiden edistämiseen, jolloin torjunnan tasolle jäävästä ei ole asian käsittelyyn. Harva esteellinen ymmärtää tuomisensa vääjäämätöntä ongelmallisuutta, tulosmahdottomuutta.

Kun sanotaan, että kiusaamista ei tulisi ymmärtää, eikä sitä saa ilmetä, asetetaan lähtöön suoraan tavoite. Vähän sama kuin jos kehittyvien maiden (tai ongelma-alueiden) selkkeuksista, tai sodista sanottaisiin rauhan maissa, että sotatilanne on yksinkertaisesti lopetettava, eikä aseisiin tarttuneiden tilannetta haluta kuunnella.

Sodat voidaan silti lopettaa, jopa ylhäältä tulevilla päätöksillä, jos niitä on. Samoin kiusaaminen. Tämä vaatii valtaa, eikä toisaalta ole välttämättä joka kerta olla ratkaisevaa. Joskus helpot lisää ongelmaa, mutta puolustuksena voidaan esittää, että jotain on yritetty "tehdä".

Vain vallakas voi olla ehdoton, ja ehdotonta lisää vyöryttävä, epäsuotuisten tapahtumien suhteen. Muiden on oltava hiljaa, tai tilanteissa mukana. Kun yleisasenne perustuu voimankäyttöön, turha perustaa mitään selvitysryhmiä, kiusaamisilmiöiden selvittelyyn. Ei parempaa haluta viimein tietää.

Miksi voi ennustaa, että kiusaamisen ehdoton vastustaja, voi todennäköisesti päätyä itse sortajaksi, kiusaajaksi, tai kiusaamisen puolelle kuuluvaksi?

Kieltäjä torppaa mahdollisuuden arvioida tällaista tilannetta, ja jos tilanne kääntyy hankalaksi, hän toimii esim kuin kiusaaja, ja ehkä pitkäjänteisesti, hyvin perustein, itseään, käänteitä, ja pitempiaikaisia ajautumia tuntematta, eikä ole kiinostunut kuin siitä, miksi joku toimii väärin.

Teema on aika kulunut, tosin vallan tasolle jos tällaisen tuo, niin ehkä on uutta. Nämä halutaan pitää koulussa, ja käsitellä mieluusti niissä yhteyksissä, tai vaikka työpaikoilla, jotka menevät paikallisesti, joissain yrityksissä.

Kiusaaminen, jotakuta ajatellen kohtuuton toimi, ts väkivalta muunlaisena, ... perustuu aina johonkin perusteeseen. Asioita ei tapahdu itsekseen. Peruste luo vallan toimia, kuten tehdään, tosin jos tekemistään ei tunne, eikä kontekstia, ei voi arvioida sitä, miten on mukana.