Persmono-logiikasta

Nyt ehkä kykenee pikkasin paremmin eväin selvittää sen perustelua, miksi yleinen lainaamis/siteeraamis-käytöntö ei välttämättä ole kovin fiksu, vaikka joskus joo.

Hassun sanomattomasti sanottu, mutta edellinen lause kuvaa just sitä, mitä ajattelen, joten epäkorrektista tyylistä voi esittää valituksen vaikka blogin ylläpidolle, jos tykkää.

Kun ei lainaa jo-käytyä keskustelua, joutuu aitoon "aivo"työhön, kun kasailee vastausta sanotun pohjalta. Tässä tosin voi "murskattavaa", siis esim yhteenniveltyvyyden haasteen suuruutta yrittää valita järkevästi.

Jos omin sanoin kertoo käydystä niin, että aiempi on seesteisesti mukana, niin joissain tilanteissa, haaste on tosi suuri, tosin riippuu kirjoittajasta, siis aiemmasta työskentelyhistoriasta.

Aiheena tämä tuntuukin olevan yhä niin haastava, että ehkä jätän toistaiseksi kaapimatta kovin paljoa.

Jos jotain tiivistystä yrittäisi, vaika yhdellä sanalla, niin esim asiatatsillisuus voisi olla tässä eräs. Vaikkei ainoa, niin joskus merkittävä. Keskustelumahdollisuudet ovat kuitenkin niin moninaiset, ettei tuokaan ole kuin yksi osa käsittelyä.

Miten paljon monipuolisuudesta voi olla mukana, ja miten paljon sitä kannattaa ottaa mukaan, jotta syntyisi jotain odotusarvoista, jota voisi arvioida ilmaisijan mittarein, tai muiden, tai miten muuten?

Teen metaa aika paljon tähän tyyliin, ja oikeastaan tämä pohjustaa sitä, miten rakennan toiminnalleni jotain yleiskontekstia, joka saattaisi palvella jatkossa paremmin tuottamista.

Näissä on paljon huomattavaa. Esim edellisen kappaleen alussa hoksasin, että pitkien lauseiden eräs peruste on toiston minimointi. Työ tekijäänsä opettaa, ja heräämistä edistää.

Tällainen viesti on opettajamainen. Vaikka tehoa on, niin toisaalta tökkivyyttä. Tällaisen kohdan tasoittaminen taas vaatii uuden oppimista. Persmono-loogista. Oikeasti arvostettavaa, koska enemmän hamuttavan sijaan, on selkeää läpikäymistä.