keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Unista ja vaeltelusta todelisuutta kohti


Hypoteesit, ennusteet, ... tieteessä. Menin jokin aika sitten kertomaan, että arvelut ja niiden sopiva olemassaolo, voisi tehdä hyvää siinä, että ei sorruttaisi turhaan övereihin, esim johonkin uskonnollisuuteen, tai utopiointiin. Ja että arveluja voisi ehkä jotenkin mitata, tai arvioida, että miten mahdollisia voisivat olla.

Arvelu on jotain ahaa-elämystä, tai jopa intuitiota, jonka ei tiedä vaikuttavan, mutta joka luo suuntaa. Jos jotain intuitiota tuo esiin tietoisesti, niin herätteen konteksti voisi olla eräs sellainen tekijä, joka merkitsee.

Voi olla, että kun on hetki nähdä jotain tavallisesta poikkeavaa, ja tässä tilanteessa kertoo jotain mahdollisesta spekulatiivisesti, niin samaan päätelmätilanteeseen ei ole enää pääsyä noin vain. Intuitiviisia päätelmiä ei siten voi hallita, mutta niihin voi tarttua.

Jos intuitiosta tekee tietoisen kautta jotain vankempaa, hämärtyy jotain. Tietoinen tarttuminen intuition löydökseen, tarkoittaa mahdolliseen kurottelua, eri kontekstista, josta käsin tavoiteltuun on jotain, mutta lähdön ja ennusteen välissä isompi kuilu, kuin aidossa arvelutilanteessa. Intuitiolöydöksen voisi siten sössiä, turhalla päkistelyllä.

Ei ole yllättävää, että eri tilanteissa, aika erilaiset asiat tuntuvat mahdolliselta. Jos asiaan liittyy jotain kollektiivista, niin juttu menee monimutkaisemmaksi. Jos kollektiivinen intuitio toimii, niin toimii. Just. Näitäkään ei voi saada aikaan miten vain.

Todellisuus on sitä hakemista, sillä emme tiedä ihan kaikkea siitä, ja joskus voi syntyä tarve jollekin tietämiselle. Siten tietty spekulointi, ennakointi, tai ennuste vastaa vähän hypoteesia, tieteen puolella, ollen jotain kokonaisempaa kuin se, joka falsifioituu tai osoittautuu todeksi.

Intuitio voi kulkea parhaiten luottavalla, jota intuitio vetää. Tässä olisi positiivisen ajattelutavan etu. Että asiat toimii, ei asianomainen oikein osaa kertoa tarkasti. Osin onni taitaa olla turhan unohtamista, tärkeämmän tieltä. Toisaalta kun ajattelee, että epäonnistumisia kun kelaa, ne tulevat sitä mukaa lähemmäs ihmistä. "Seura tekee kaltaisekseen."

Varmaan viime vuonna menin tsoukkailemaan tällistä päähän, että voisi resetoida jotain. Sarjakuvissa joskus on teemana se, että kun joku saa tällin, pimenee muisti. Sitten kun tällätään uudestaan, niin valot syttyvät, ja kaikki toimii taas. Tällaista en osaisi oikein arvella, vaikka menee kulttuurin mukana.

Pari viikkoa sitten käytännössä totesin, että pitää paikkaansa. Asioita voi muistaa aivan toisella tapaa, jos saa tällin. Ei tarvinnut luottaa teorioihin, eikä ennusteisiin, kun voi todeta ihan selkeästi.

Ennusteita ja jotain tuonpuoleisia (intuitio) ei voi lähteä paisuttelemaan. Se ei ole perusteluin nostettavissa itsellekään, jonnekin vieväksi. Seuraamiseen voi toki liittyä jotain. Jos sopiva sovellustilanne, voi asiat tavallaan vain järjestyä. Voi siten saada aikaan omituista, kun käyttää jotain aivot narikassa -periaatetta. Nojaaminen tällaiseen vaihtelee, tosin kovin paljoa tästä ei kerrota, kuin kansanpuheina.

Unimaailmaa arvostanut vähän samalla tapaa. Siitä kirjoitus syntyikin, kun kuuntelin painajaisista tämän: https://areena.yle.fi/1-50483252. Osa unistani ovat viesteiltään hyvin ymmärrettäviä, tosin niiden näkemistiheys vaihtelee.

Se voi olla vähän hankalaa, että jos päivätajunnallisesti käsittää jotain vahvasti, niin poissulkevuutta voi olla niin paljon, ettei heikompia lankoja ole seuraaminen. Päiväkontekstin vahva erilaisuus kuvineen, joihinkin toisiin, mutta kuitenkin yhtä vahvoihin konteksteihin ja kuviin, voi olla yhdistämättömän kuilun takana. On tyypillistä, ettei unia muista, suurta osaa niistä.

Että päivällä ei sovella unien kontekstia, lienee ihan turvallisuustekijä. Päivä tosiaan sitoo ihmistä, ja sen havaintomaailman kytkennät. Eipä livistellä. Kaikki livistely tavan tajuntamahdollisuudesta, ei välttämättä ole todellisuuden löytymisen kannalta kielteistä.

Stephen Hawkings on tyyppi, jota väitetty aikaansaavaksi, fyysikkona. Jos ei aistien puolesta ihan kaikki pelaa, niin sitten voi joutua oleilemaan siellä, missä vähän toisenlaista. Kun on niitä kaksikielisiä, eli kaksi selkeän merkittävää tuloa kielelliseen maailmaan, niin Hawkings oli sitten kaksoiskansalainen, toisella tapaa. En tiedä tästä. Ennusteen voi heittää kyllä ihan järjellisen oloisin perustein, piirteen yleisestä olemassaolosta.

Freudilaiset lipsahdukse saattavat olla välittöminä, tällaiseen teemaan liittyviä. Jotain ohitetaan, eikä ohittaminen toteudu fyysisenä refleksinä, tosin sitä läheisesti muistuttavasti. Reflekseissä on jotain aika primitiivisen todellista. Jos niitä ei ilmene, ei ehkä ole kaikin tavoin kytkeytyvä. Assosiatiivisyys on varmaan jotain samaa, tosin se liitetään tavan merkityksessä, omalla tavallaan.

Kirjoittaminenkin voi olla parhaimmillaan heräteseurailevaa, siinä missä muukin toiminta ja rakentelu. Että kirjoittelun ottaa täysin strictisti (öö), voi sulkea pois kirjoittamisesta sen ulottuvuuden, josta kerron. Kirjoittaen voi vaeltaa, siinä missä samaa tekee tallustellen, tai muuten vetelehtien. Mitähän kulkutapoja yleensäkin on olemassa? Mikä sopii itselle luontaisesti, tai onko löytänyt jotain itselle luontaista? Osa tällaisesta voi merkitä henkisesti paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti