Helene

Suomalaisen taiteilijan tarinaa. Helene Schärfbeck. Mietiskelin, että mitä toteutuksesta voisi kertoa, sanallisesti.

Tasapaksu vaikutelma tunnelmista. Varovaisen kohteliasta meininkiä. Elokuva meni kuin varpaisillaan. Etäistettyä otetta. Varmaan sitä kulttuurillisuutta.

Ei riittävästi aktiivisanoja käytössä. Aivan kuin eletty olisi kerrottu, ja makusteltu, ei niinkään eletty jollain tapaa läpi. Jollain elämänotteella.

Ennen tuota kotimaista leffaa, oli Finnkinossa melkoista traileripaukuttelua. Ilotuksenomaista tunneagitaatiota. Lienee sitä tunnemaailmaa, joka tällä hetkellä myy. Leffojen siis myytävä, okei.

Sauvaköpöttelemässä

Kävelyllä, sauvaköpöttelemässä.

Paluumatka oli kinkkinen, koska perinteinen hiihtoreitti oli veden vallassa, osin jäässä. Ei uskaltanut suinpäin lähteä yrittämään ylitystä. Meni kiertoyritykseksi. Yritykseksi myös jäi.

Sivureitillä oli enemmän suota ja vettä, tosin myös puita kaatuneina, joita pitkin pystyin etenemään melko kauas. Koska oli pimeää, puitten päällä lunta ja jäätä, oli puiden varassa meneminen riskialtista, kun vielä liukkaat pohjalliset, puolihuopikkaissa.

Eräs tuttu oli mennyt kainaloita myöten suohon, joten ajattelin, että kun voi kääntyä takaisin, tein sen. Väsyneempänä horjahtelee helpommin, ja olosuhteet kieltämättä hankalat.

Kun sivuutus ei tullut kyseeseen, ja voin huokaista helpotuksesta, peruutusvalinnan jälkeen, tuli suora reitti houkuttelevaksi, koska täydempi paluu toiselle reitille olisi taas vienyt aikaa.

Samalla tuli mieleen oiva ratkaisu. Jalassa oli kahdet sukat, villaiset, ja vähän paksummat, keinomateriaaliset. Ennakoin, että kun jalat ehkä kastuu, niin jäisi se märkyys toisiin sukkiin, jolloin kastumisen jälkeen olisi käytössä vielä villaiset, huopikkaiden sisään.

Niinhän siinä kävi, ettei uppoamista voinut välttää. Lahkeet oli melko kauas vedetty, tosin vasenta polvea myöten kun upotti, meni lahje märäksi. Kotona huomasin, että jää oli vielä raapinut kinttua.

Vesi kasteli jalat useaan kertaan. Alkuun uppoaminen vain virkisti jalkoja. Sitten alkoi tulla jo kylmyys ja tunnottomuus. Onneksi, melkein samalla kohtaa, pystyin poikkeamaan vetiseltä osuudelta kuivalle kamaralle.

Eikun huopikkaat peffan alle, keinosukkien kiertoa kuiviksi, ja kuivilla jatkamista. Hiton nerokas käytännön ratkaisu. Virkistävä upotus, suorastaan. Syynä se, että alla oli vähän kävelyä, lämmin keho, eikä ollut kova pakkanen.

Talvi on siitä hyvä, että routa suojaa maata, ja kasveja. Voi liikkua aika vapaasti, ilman että tallaa liikaa elävää elämää. Pieneliöstöä tajusin, että on vaikea tallata paljoa, sillä ne pärjäävät, ja ovat määränä isot. Suuremmat ovat haavoittuvan hienorakenteisia, isommalle mylläykselle.

Metsäillessä tulee ajateltua monenlaista.

Ensilumen retkeä kun mietin, ja tarvetta käpertyä valkoiseen metsään, pikkukuusten joukkoon, niin tuli mieleen, että vaistomainen fiilis taisi syntyä siitä, että kun muuten metsä oli ollut syksyisen pimeää, ja lumi valaisi kaiken näyttämöksi, niin kuusten joukossa voisi olla huomaamaton, ja niiden keskellä oleminen toi muutenkin turvallisia fiiliksiä.

Aina ei voi mieltymystensä tarkempaa pohjaa tietää, vaikka tuntemuksista tulisikin tietoiseksi. Jotain salaperäisyyttä voi kokea, ja tarvetta olla turvassa. Kuten tekee kissat, kun sijoittuvat näköalapaikalle. Tai kun karhut, jotka tauottaessa asettuvat kumpareille, tai kiven päälle, jotta näkevät kauemmas.

Selvisi samalla se, miksi karhu tosiaan joskus voi mielellään nousta takajaloilleen. Ihminenhän kävelee jatkuvasti takajaloillaan, etummaisten heiluessa yläilmoissa.

Ihminen näkee hyvin, ja kun kerran silmät korkealla, niin näöstä on tosiaan myös hyötyä. On luotettava aisti, jos vaan valoa riittää, ja maastoa, tarkasteluun.

Näköön nojautumista harrastaa myös muut eläinkunnan lajikkeet. Korkeutta voi hankkia tilapäisesti. Linnuilla on selkein mahdollisuus tähän, kun lentävät korkeammalla, tai liitelevät.

Linnuilla voi olla hyvä näkö, ainakin saalistavilla linnilla. Voisi olettaa. Haukoilla onkin sanottu olevan terävä katse, ja mm pöllöillä. Linnut eivät varmaan samassa määrin tarvitse hajuaistia. Ihmiselläkin se enemmän surkastunut, kuin mönkiäistyylisemmillä.

Käärmeet menevät paljolti hajujen perusteella. Hajut ovat kemiaa. Kemiallinen yhteys ympäristöön, suora tunteminen, maan värinän perusteella. Noitakin käytetään, koska mitäpäs sitä kauheasti näkemään, kun ei paljon hyötyä.

Viestinnän lyhytarvioinnit

Tykkäämisestä, toimintona, debatoitu joskus foorumeilla.

Peukutukselle ei ole vastatoimintoa, siis peukku-alas-osoitusta, tosin muitakin osoituksia on yleensä valittavissa sille, miten mitäkin kokee.

Sisällöllisesti arveltu vähän köyhän oloiseksi toiminnoksi. Voi osallistua, melko vähin perustein, muutenkin kuin vastaanottajana.

Jos peukutus, ja sen kaltainen vakiosymboli-osoitus, on ainoa osallistumisen muoto, vastaanottamisen lisäksi, niin missä ympäristössä vallitsee, voi olla ongelma, tai kertoa kanssakäymisen alhaisesta laadusta.

Missä noin karkeaan ei tarvitse turvauta, yksinomaisena, lyhytarvioinnit, tietyn suhtautumisen osoittamiseksi, voi olla ihan ok. Äänestys demokratian eräänä välineenä on tätä, että yhdelle peukku, muille nollat, ei tietääkseni miinuksia, missään.

Lyhytarvionnit vastaavat keskustelunsuuntaisemmassa hajanaisempaa, tai spontaanimpaa heittelyä, tai sättiä. Jotain muutakin voi yleensä tokaista, kuin käyttää valmiiksi rakennettua, suhtautumista jotenkin kuvaavaa symbolia.

Suhtautumisen kanavointi tiettyihin vastauksiin, on kaventavaa osallistumista, ja voi kaventaa suhdetta arvioitaviin asioihin. Ohjailua ja johdattelua voi joskus olla myös se, jos kysymyksiä yleensäkin esittää. Kysymykset voivat toisaalta olla myös avaavia, samoin, jos ne osoittautuvat liian kapeiksi, vaihtoehtoineen.

Mitä SOMEa seurannut, niin media siirtynyt "vuoropuhelevampaan" muotoon, mm kysellen asioista.

Johdattelu tiukempanakin, voi olla paitsi kaventavuuteen tähtäävää, tai sitä aiheuttavaa, niin myös avaavaa. Jos vallitsevuutta ajatellen, jotain on fokustettava, jotta avartumista voisi ilmetä, tuo painotus lisää arviointipaikka mukaan.

TV-zombiet

Joskus ihmetellyt tv-zombieita. Ovat ihmisiä, jotka vaipuvat horrokseen, telkkarin avulla.

Turvallista uinumista vaan meidänkin puolesta.

Totta puhuen. Jos noin tehokasta, niin eiköhän asiaan liity hiukan potentiaalia.

Tyhmyyttä huomaa itsestään joskus rajoitteista vinkkelistä. Tällä tavoin ei kyllä tieten tahtoen halua olla karsinassa, mutta kai se samaa pätee, mikä muihinkin.

Havainnot, dokumentointi ja syntyvät näkemykset

Itsensä kanssa tulee törmäiltyä,
ja seinään pakutus on toisaalta asia,
johon järjestyy tukea monenipuolisena,
eri tilanteissa, ja eri tahoilta.

Ok. Tollanen Ajatuspakin asia putkahti mieleen. Havaintoja on hyvä bongata. Niitä on hyvä kirjata. Dokumentoimiseen voi koukkuuntua. On kyllä napakkaa, mutta niin, että voi alkaa viedä.

Otsikko

Ei tule saattaa itseään tilanteeseen,
johon ei voi vaikuttaa,
jos tilanne kuormittaa tai vammauttaa,
eikä tilanteeseen liity mitään sellaista,
mikä voisi olla hyvää itselle tai muille.

Kohden juhannusta

Toiminta ja toimeettomuus

Jos on liikkeessä, niin väliin voisi lepäillä, siis lepuuttaa jäseniään, vaikkei olisi edes unessa.

Valve – uni

Kun on valveilla, tarvitsee unta. Aika selvää

Kyläily – kotoilu

Kun lentää uusissa kuvioissa, tulisi voida palata ajoittain vanhan äärelle. Yleensä tämä tarkoittanee jotain kodin ulkopuolista, ja sitä kotiinpaluuta.

Katsevankeus – katsevapaus

Jos viettää aikaansa kämpässä verhot kiinni, vaikka intiimisyistä, niin eipä avaudu paljoa laajuuksia, joissa mm silmiä voisi lepuuttaa. Kauaskatsominen rentouttaa silmiä, tutkitusti

Aistikanavan virta – aistikanavan tyhjyys

Silmiä pidetään yleensä auki. Miksi tarvitsisi joka tilanteessa, vaikka ei olisi unessa? Silmät on luotu suljettaviksi. Toisin kuin esim korvat tai tuntoaisti, tai hajuaisti. Hajuja ei yleensä koe ellei rajapintoja vaihda. Makuja ei koe, ellei työnnä jotain suuhun.

...

Balanssi – kuormitus

Rentoutuksessa pyritään joskus kokemaan tietty ruumiinjäsen. Fokusointi vie tietoisuuden muusta. Ihminen ei räpätä kaiken saapuvan ja saapuneen käsittelypaineessa, vaan sanoutuu irti ulkoisemmista tärskytyksistä.

Kun kaikkeen tulevaan ei voi orjentoitua niin, että sitä mukaa syntyy tulevan osuvaa käsittelyä ja balanssia, niin jännitettä kasaantuu ennenpitkää, ja kuormittuma voi johtaa jossain vaiheessa siihen työkenttään, joka on kerääntynyt sisälle.

Kaikista jännitteistä ei tule koskaan tietoiseksi. Jos jokin lihas jumittaa vaikka jännitteisen työasennon takia, jossain vaiheessa asiaan havahtuu.

Olotiloihin liittyvät jännitteet ilmenevät laajempi-alaisemmin, vaikka olotila tulisi vain tietystä aistikanavasta katsoen. Yleisemmällä jännitteellä on kuitenkin kehovastineensakin.

Selkeästi rajattu jännite lihaksissa on yleensä melko helppo havainnoida ja purkaa. Jännitteet voivat toisaalta pamahtaa päälle vähän väliä, jolloin purkamisesta huolimatta voi tilanne olla pitkälti lihasjännitteinen, mikä johtaa esim suoraan hikoiluun.

Mutta yleisemmät jännitteet, joissa lihasten lisäksi vinkuralla on myös elimistön muut osat, kuten sisäelimet? Kain näin voi olla, esim suolen osalta, tai päänsäryn, jne.

Voi olla, että tietoisuus on aina sidottu kehoon ja aistielimiin. Ei olisi tietoisuutta ilman kehovastaavuutta. Joskus muotoilin asian niin, ettei tietoisuutta ole, olisi vain tuntoisuus. Ehkä voisi puhua merkitsevyydestä. Osa silmien kautta tulevasta ei ole ihan niin selkeästi tuntoisuudeksi luettavaa.

Merkitsevyys on puolestaan tässä sitä omaa koentaa, mikä on vähän sekoittavaa. Tajunta taas liittyy enemmän siihen, mihin osaa kiinnittää tiedollisemmin huomiota. Olotila taas on jotenkin annettua ja kumuloitunutta sivutuotteena tullutta kertymää.

Jokin sana tarvittaisiin, jossa yhdistyisi välitön tajunnallisuus ja se kertynyt olotila, siis jokin menneen tajunnallisuuden jälkikaiku ja sen nostattamat pohjavireet. Käytetään nyt vaikka termiä kokko, eli KOKonaisKOenta.

Kokossa palaa aina jokin liekki. Jotain virtaa, ja syntyy koentaa. Jotain on tulessa, ja tuli luo erilaista kokemusta riippuen siitä, mikä roihuaa.

Mitä enemmän ihminen fokustaa, sitä enemmän hän pääsee irti menneestä. Toiminta voi olla selkeästi helpotusta tuova, jos menneisyys ei ole selkeä. Ihminen voi kokea tarvetta uppoutua ja omistautua, ja pitkälle sen takia, ettei tarvitse kokea kuormitusta aiemmasta.

Kun sisääntulokanavan kautta saapuvaan voi vaikuttaa niin, että tulevaan on olemassa neutraloivaa osaamista, voi asioita virrata, ja toisaalta virta ei aiheuta lisäjännitettä, tai ainakaan jännitettä, joka ei olisi neutraloitavissa myöhemmin.

Kaikki sisäänvirtaava tulisi saada syleilynsä. Näin tulevasta seuraisi vastaanotto, eikä vammautuminen. Se mikä ei tapa, se vammauttaa, mikäli ei vahvista. Näin sutkautus täydellisemmin viritettynä.

On erilaisia kokkoja. Osa lämmittää, ja osan osaa pitää ylläpitolämpöä tuottavana. Osa paahtaa karrelle, ja osa polttaa loppuun saman tien. Kokkojen suhteen on erilaista kyvykkyyttä ja osaamista.

Kaikki tiivistyy kokonpolttamistaitoon. Jos jokin pesäke on liian paha, voi sen liepeillä liehumista vältellä. Keskittyy siihen, minkä äärellä osaa hääräillä sopivammin.

Mikä on ne loimut, joissa kirkastuisi ihan kunnolla? Kirkastuisi, ei palaisi.