Joskus humala integroi. Joskus se tekee olon epätodellisen feikiksi. Riippuu tilanteesta, mihin suuntaan mielentila lähtee kääntymään.
Kai itsellä on jokin osuus siitä, miten menee milloinkin. Hiton vaikeaa on kuitenkin se, että osaa säilyttää hyvän mielenrauhan ja puhtaan pöydän sekä puhtaan omantunnon niin, ettei vapaus mene erilaisissa haasteissa.
Piinaavaa on kokea olevansa keskellä feikkitilaa. Sietämätön olo esim alkoholin nauttimisen jälkeen. Mutta seuraavana päivänä on fiilis toinen. Sitä on entistäkin varmemmin kiinni tuntumassa. Outo juttu.
Kahvi saa kierroksia. Samoin muu paine. Se tekee olosta terävän. Alkoholi pyöristää olotilaa, jolloin tietoisuuden kapeus vähenee. Joskus laaja-alaisuudesta on hyötyä. Jopa tarkoissa peleissä, kuten snookerissa.
Mielenkiintoista on sitten se kunnon pyöristys, eli selkeä sikakänni, joka ei kuitenkaan ole nuukahtamista. Tää on kans aika erikoinen ja arvoituksellinen tila.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Runoudesta poikkeaminen seis!
Ei tulisi ryhtyä mihinkään, mikä ei lähde kerimään kuin runo. Näin tulisi ajatella esim kirjoittelusta.
Pään lyömistä seinään osaa jokainen. Helppoa. Vaikeampaa on löytää tekemiseen helppous.
Eli, jospa nyt päättäisin, etten kirjoittaisi enää mitään, joka poikkeaa runoudesta! :)
Pään lyömistä seinään osaa jokainen. Helppoa. Vaikeampaa on löytää tekemiseen helppous.
Eli, jospa nyt päättäisin, etten kirjoittaisi enää mitään, joka poikkeaa runoudesta! :)
Uuteen ryhtyminen
Iritotto omaan aikaan. Siinä sitä vaikeutta onkin. Vasta yöllä saa rauhan omille ajatuksille. Mistähän tääkin johtuu?
Joskus saanut tersittyä itsensä johonkin uuteen. Ihan on yllättänyt itsensä. Miten ihmeessä se voi olla niin vaikeaa?
Eilisessä Hesarissa oli siitä, miten musiikki on sitä samaa peruspoppia. Kaikkia miellyttävää, jossa ei särmiä. Uusi tai toisentyyppinen ei saisi niin paljon kuuntelijoita taakseen.
No, itse kuuntelen listaa, jossa on vain 1000 kappaletta. Käytännössä pumpulimusaa. Jokin poikkeus vain vahvistaa sääntöä.
OFFTOPIC
Koplasin kaksi asiaa: uuteen ryhtymisen ja uudenlaisen musiikin. Kyllä ne jollain tapaa liittyvät toisiinsa. Pinnallisesti ajatellen ei oikein, mutta oleellisia linkkejä seuraillen, kyllä.
Maailma linkkautuu. Linkkejä seuraillen voi surffata sujuvasti. Millainen linkkipolitiikka, sellainen toimintavalmius.
Osa jutuista linkkautuu tiedollisella tasolla. Joskus tiedollisista linkkauksista ei kannata pitää suurempaa huolta. Tekee ja toimii, ja linkit asettuvat samalla toimintaa vastaavaksi. Mitäs sitä muuta? No, joskus.
Joskus saanut tersittyä itsensä johonkin uuteen. Ihan on yllättänyt itsensä. Miten ihmeessä se voi olla niin vaikeaa?
Eilisessä Hesarissa oli siitä, miten musiikki on sitä samaa peruspoppia. Kaikkia miellyttävää, jossa ei särmiä. Uusi tai toisentyyppinen ei saisi niin paljon kuuntelijoita taakseen.
No, itse kuuntelen listaa, jossa on vain 1000 kappaletta. Käytännössä pumpulimusaa. Jokin poikkeus vain vahvistaa sääntöä.
OFFTOPIC
Koplasin kaksi asiaa: uuteen ryhtymisen ja uudenlaisen musiikin. Kyllä ne jollain tapaa liittyvät toisiinsa. Pinnallisesti ajatellen ei oikein, mutta oleellisia linkkejä seuraillen, kyllä.
Maailma linkkautuu. Linkkejä seuraillen voi surffata sujuvasti. Millainen linkkipolitiikka, sellainen toimintavalmius.
Osa jutuista linkkautuu tiedollisella tasolla. Joskus tiedollisista linkkauksista ei kannata pitää suurempaa huolta. Tekee ja toimii, ja linkit asettuvat samalla toimintaa vastaavaksi. Mitäs sitä muuta? No, joskus.
torstai 8. tammikuuta 2015
Mielisairauspolitiikasta
Lainasin kirjastosta Anssi Leikolan kirjan Katkennut totuus. Kirja on tutkielma traumasta ja dissosiaatiosta.
Luin n 50 sivua alusta. Melkoista pyörittelyä. Seuraavaksi omia näkemyksiä ...
Monet ihmiset käyttäytyvät arkisesti sanottuna oudosti ja epäterveellä tavalla, ja käytöksen takaa löytyy varmasti hermostollinen kytkentä. Hermostollinen rakenne voisi olla ihmistä ja ympäristöä paremmin palveleva. Mutta kun ei juuri sillä hetkellä satu olemaan.
Hermostoa tulisi tarkastella ainakin joskus hermostona siihen liittyvine lainalaisuuksineen. Hermosto on mikä on, ja se rakentuu miten tekeekin. Mielisairaudet ja psykopatologia käsitteenä viittaavat jossain mielessä outoon tapaan lähestyä hermostoa.
Arkielämän kannalta psykopatologia ja siihen liittyvät käsitteet ovat ihan ok, mutta jos yritetään lähestyä jotain syitä, on osattava nähdä muutakin kuin se, mikä näyttäisi olevan kyseessä. Mielisairaudet ovat elämän kannalta sairauksia. Hermoston kannalta kyseessä on vain ominaisuuksia.
Jos kivi on kengässä, ei kukaan sano tilannetta sairaaksi. Kivi kengässä voi aiheuttaa paljon erilaisia oireita, ellei tilanteelle tehdä mitään. Sairaus-käsitteen vinkkelistä ei tilannetta kuitenkaan monesti katsota, vaan kiven joutuminen voi olla ehkä ihme, ja ihmeellinen tapahtuminen, mutta samalla varmaan jotenkin ymmärrettävän luonnollinen.
Kivi voi aiheuttaa vaikka sen, ettei kävelyä tee mieli jatkaa. Seuraa vaikka pysähdys tai pysähtely. Pitemmän päälle kivestä voi aiheutua haavaumia, tulehdusta ja kuumetta. Kivi voi johtaa kuolemaan. Näin esim henkilöllä, jolla ei ole tuntoaistia esim diabeteksen takia.
Kiven tapauksessa on jotenkin luonnollista lähteä hakemaan syytä niille seurauksille, joista kiven kantaja joutuu osalliseksi. Kun kyseessä on psykopatologia, voi syiden etsintä olla vaikeaa ja tuloksetonta. Silloin on tyydyttävä oireen hoitoon.
Jos psykopatologiaan haluaa vaikuttaa, ei sairaus-käsite tuo mitään arvoa tilanteeseen. Tilanteeseen liittyvät ilmiöt voivat johtaa löydöksiin syytasolla.
Oleellista on, ettei syytaso yleensä kiinnosta, sillä ihminen otetaan sellaisenaan, eli miten häneen on hyödyllisen oloista suhtautua. Tämmöinen toiminta ei ole tosiaan terveyden hakemista, vaan kuvaa sitä, miten muiden tulee suhtautua tietyssä ihmisessä oleviin ominaisuuksiin.
Mielisauraus käsitteenä on siten osa ympäristön valmiutta kohdata sairaus. Mielisairaalle itselleen voi valmiudesta seurata parhaimmillaan jotain etua, mutta suoranaista terveyden edistämisestä ei voida puhua.
Tuotanto- tai villieläimiin on monesti vähän samalla tapaa ulkoinen suhde. Noita tarkastellaan paljolti ihmisten näkökulmasta. Jos karhu käyskentelee keskustassa, on siitä hyvä tehdä ilmoitus, se voidaan lopettaa, jne. Karhun kokema ongelma ei ehkä ole suuren tarkastelun kohteena, vaan ympäröivien ihmisten huoli nousee etusijalle.
Mielisairaus on käytännössä ilmiö, jossa mielisaurautta tarkastellaan ympäristön varautumisen näkökulmasta. Ihan ok, tosin lähestymistapa tulee tiedostaa. Kovin suoranaisesta sairaan hoitamisesta ei ole kyse, vaan ympäristön varautumisesta sairauteen.
Luin n 50 sivua alusta. Melkoista pyörittelyä. Seuraavaksi omia näkemyksiä ...
Monet ihmiset käyttäytyvät arkisesti sanottuna oudosti ja epäterveellä tavalla, ja käytöksen takaa löytyy varmasti hermostollinen kytkentä. Hermostollinen rakenne voisi olla ihmistä ja ympäristöä paremmin palveleva. Mutta kun ei juuri sillä hetkellä satu olemaan.
Hermostoa tulisi tarkastella ainakin joskus hermostona siihen liittyvine lainalaisuuksineen. Hermosto on mikä on, ja se rakentuu miten tekeekin. Mielisairaudet ja psykopatologia käsitteenä viittaavat jossain mielessä outoon tapaan lähestyä hermostoa.
Arkielämän kannalta psykopatologia ja siihen liittyvät käsitteet ovat ihan ok, mutta jos yritetään lähestyä jotain syitä, on osattava nähdä muutakin kuin se, mikä näyttäisi olevan kyseessä. Mielisairaudet ovat elämän kannalta sairauksia. Hermoston kannalta kyseessä on vain ominaisuuksia.
Jos kivi on kengässä, ei kukaan sano tilannetta sairaaksi. Kivi kengässä voi aiheuttaa paljon erilaisia oireita, ellei tilanteelle tehdä mitään. Sairaus-käsitteen vinkkelistä ei tilannetta kuitenkaan monesti katsota, vaan kiven joutuminen voi olla ehkä ihme, ja ihmeellinen tapahtuminen, mutta samalla varmaan jotenkin ymmärrettävän luonnollinen.
Kivi voi aiheuttaa vaikka sen, ettei kävelyä tee mieli jatkaa. Seuraa vaikka pysähdys tai pysähtely. Pitemmän päälle kivestä voi aiheutua haavaumia, tulehdusta ja kuumetta. Kivi voi johtaa kuolemaan. Näin esim henkilöllä, jolla ei ole tuntoaistia esim diabeteksen takia.
Kiven tapauksessa on jotenkin luonnollista lähteä hakemaan syytä niille seurauksille, joista kiven kantaja joutuu osalliseksi. Kun kyseessä on psykopatologia, voi syiden etsintä olla vaikeaa ja tuloksetonta. Silloin on tyydyttävä oireen hoitoon.
Jos psykopatologiaan haluaa vaikuttaa, ei sairaus-käsite tuo mitään arvoa tilanteeseen. Tilanteeseen liittyvät ilmiöt voivat johtaa löydöksiin syytasolla.
Oleellista on, ettei syytaso yleensä kiinnosta, sillä ihminen otetaan sellaisenaan, eli miten häneen on hyödyllisen oloista suhtautua. Tämmöinen toiminta ei ole tosiaan terveyden hakemista, vaan kuvaa sitä, miten muiden tulee suhtautua tietyssä ihmisessä oleviin ominaisuuksiin.
Mielisauraus käsitteenä on siten osa ympäristön valmiutta kohdata sairaus. Mielisairaalle itselleen voi valmiudesta seurata parhaimmillaan jotain etua, mutta suoranaista terveyden edistämisestä ei voida puhua.
Tuotanto- tai villieläimiin on monesti vähän samalla tapaa ulkoinen suhde. Noita tarkastellaan paljolti ihmisten näkökulmasta. Jos karhu käyskentelee keskustassa, on siitä hyvä tehdä ilmoitus, se voidaan lopettaa, jne. Karhun kokema ongelma ei ehkä ole suuren tarkastelun kohteena, vaan ympäröivien ihmisten huoli nousee etusijalle.
Mielisairaus on käytännössä ilmiö, jossa mielisaurautta tarkastellaan ympäristön varautumisen näkökulmasta. Ihan ok, tosin lähestymistapa tulee tiedostaa. Kovin suoranaisesta sairaan hoitamisesta ei ole kyse, vaan ympäristön varautumisesta sairauteen.
Unissahöpinä
Alkanut höpistä itekseni kun yöllä kääntelen kylkeä. Siinä vaiheessa kertoilen mielessä liikkuvaa, kun nousen jostain syvemmästä unitilasta.
Vähän yhtä automaattinen alkaa ilmiö olla kuin peiton asettaminen oikein. Ehkä jotain voisi noista muistaa myöhemmin. Tai tiedä, että ilmeneekö jotain oleellista. Liian aikaista sanoa.
Vähän yhtä automaattinen alkaa ilmiö olla kuin peiton asettaminen oikein. Ehkä jotain voisi noista muistaa myöhemmin. Tai tiedä, että ilmeneekö jotain oleellista. Liian aikaista sanoa.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Liike on lääke
Ihminen haluaa toisen olevan ymmärrettävässä yhteydessä. Kai tämä on perustarve. Tietty turvallisuuden tae.
Aito ymmärrysvastuu on sillä, joka tarvitsee muiden ymmärrystä itsensä takia. Joka on irtaantunut tarvitsevuudesta, ei ehkä ole enää ymmärryksen piiriin saatettavissa.
Yhdessä täytyy aika pitkälle olla, sillä yhteisöjen eikä etenkään kansojen jakaminen aina onnistu. Ehkä pirstoutumien tulisi olla osa luonnollista kehityskulkua.
Jos suhteellisen aseman parantaminen on luonnollista, eli se pyrkimys on terve, eikä sitä voi järkevästi välttää, ja tavoitteessa onnistutaan, on seurauksena valtaeroja. Jos valtaero aiheuttaa jonkin ihmisryhmän olemassaololle kestämättömyyttä on seuraavia vaihtoehtoja.
1. Huononpiosaiset hyväksyvät tilanteen, sairastelevat ja kuolevat pikkuhiljaa pois.
2. Huononpiosaiset poistetaan aktiivisesti pois aiheuttamasta häiriötä.
3. Huonompiosaiset ja parempiosaiset jatkavat kukin omalla tahollaan.
4. Pyritään kohti tasa-arvoa, eli sitä, ettei valta-asemia synny, tai jos syntyy, niin valta-asemat eivät uhkaa ainakaan perustarpeita, eikä tästä ole pelkoa.
5. Parempiosainen on velvoitettu huolehtimaan hänestä, joka on lähellä, ja tarvitsee jotain eteenpäinmenoa. (Vaatii ehkä luonnollisemman yhteisön, ei kasvotonta yhteiskuntaa)
Sidos estää erkaantumasta, eikä tällaista haluta edistää. Silti kuilua hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvatetaan. Taitaa jo tuntua. Silti, kaikkia noista em keinoista taidetaan käyttää.
Barrikadeille ei nousta noin vain. Enemmistösuuntautuneessa yhteiskunnassa riittää se, kun riittävän moni on sitä mieltä, että heillä itsellään menee ihan kivasti.
Ehkä enemmistösuuntautunut järjestely on sitä, mikä vastaa menneen ajan diktatuureja. Epätasa-arvoa voi rakentaa kunakin aikana käytännössä hiukan eri tavoin. Silti ongelma on yhteinen, eikä vallankeikautukset auta.
Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ole, tai jos se on, ei se käytännössä tuota keskenään samaa tulosta eri kansalaisille. Ihmekkös tuo, sillä lähtötilan tasavertaisuusodotukselle ei ole perusteita, sillä jokaisen tilanne on uniikki. Toisaalta tasavertaisuus voi olla nimenomaan se, mitä ei oikein haluta, vaan juuri niitä lähtöeroja ja välivaihe-eroja halutaan.
Pyrkimys hyvään asemaan on todennäköisesti kaiken salaisuus elämässä. Asemaa voi saavuttaa eri keinoin, kestävästi ja vahvasti, tai vähemmän. Pyrkimystarvetta tulisi ehkä kunnioittaa, vaikka kaikki eivät asioitaan saisikaan kovin hyvälle tasolle.
Miten em luonnonvoima tulisi ottaa huomioon käytännön järjestelyissä? Ehkä viisasten kiveä ei ole. Joitain esteeksi muodostuneita solmuja voidaan availla, mikäli osataan. Nykyisestä on lähdettävä, ja pyrittävä saamaan säätö sopivaksi.
Kuka hyväksyy nykyisyyden? Ei ehkä täysin vallitsevaksi, vaan lähtötilanteeksi. Sama rasti on jokaisella yksilölläkin. Ehkä siinä tämän pohdinnan saldo. Uusi kysymys.
Herää kysymys siitä, mitä nykyisyys on. Miten voi sijoittaa itseään kartalle, jos vaihtoehtoisuuksia ei ole? Ei mitään tekijöitä, joihin nähden nykytilanne erottuu. No, havaintoja voi tehdä vain tarkastelemalla, ja pyrkimällä ja menemällä kohden jotain.
Siis liike on lääke.
Aito ymmärrysvastuu on sillä, joka tarvitsee muiden ymmärrystä itsensä takia. Joka on irtaantunut tarvitsevuudesta, ei ehkä ole enää ymmärryksen piiriin saatettavissa.
Yhdessä täytyy aika pitkälle olla, sillä yhteisöjen eikä etenkään kansojen jakaminen aina onnistu. Ehkä pirstoutumien tulisi olla osa luonnollista kehityskulkua.
Jos suhteellisen aseman parantaminen on luonnollista, eli se pyrkimys on terve, eikä sitä voi järkevästi välttää, ja tavoitteessa onnistutaan, on seurauksena valtaeroja. Jos valtaero aiheuttaa jonkin ihmisryhmän olemassaololle kestämättömyyttä on seuraavia vaihtoehtoja.
1. Huononpiosaiset hyväksyvät tilanteen, sairastelevat ja kuolevat pikkuhiljaa pois.
2. Huononpiosaiset poistetaan aktiivisesti pois aiheuttamasta häiriötä.
3. Huonompiosaiset ja parempiosaiset jatkavat kukin omalla tahollaan.
4. Pyritään kohti tasa-arvoa, eli sitä, ettei valta-asemia synny, tai jos syntyy, niin valta-asemat eivät uhkaa ainakaan perustarpeita, eikä tästä ole pelkoa.
5. Parempiosainen on velvoitettu huolehtimaan hänestä, joka on lähellä, ja tarvitsee jotain eteenpäinmenoa. (Vaatii ehkä luonnollisemman yhteisön, ei kasvotonta yhteiskuntaa)
Sidos estää erkaantumasta, eikä tällaista haluta edistää. Silti kuilua hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvatetaan. Taitaa jo tuntua. Silti, kaikkia noista em keinoista taidetaan käyttää.
Barrikadeille ei nousta noin vain. Enemmistösuuntautuneessa yhteiskunnassa riittää se, kun riittävän moni on sitä mieltä, että heillä itsellään menee ihan kivasti.
Ehkä enemmistösuuntautunut järjestely on sitä, mikä vastaa menneen ajan diktatuureja. Epätasa-arvoa voi rakentaa kunakin aikana käytännössä hiukan eri tavoin. Silti ongelma on yhteinen, eikä vallankeikautukset auta.
Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ole, tai jos se on, ei se käytännössä tuota keskenään samaa tulosta eri kansalaisille. Ihmekkös tuo, sillä lähtötilan tasavertaisuusodotukselle ei ole perusteita, sillä jokaisen tilanne on uniikki. Toisaalta tasavertaisuus voi olla nimenomaan se, mitä ei oikein haluta, vaan juuri niitä lähtöeroja ja välivaihe-eroja halutaan.
Pyrkimys hyvään asemaan on todennäköisesti kaiken salaisuus elämässä. Asemaa voi saavuttaa eri keinoin, kestävästi ja vahvasti, tai vähemmän. Pyrkimystarvetta tulisi ehkä kunnioittaa, vaikka kaikki eivät asioitaan saisikaan kovin hyvälle tasolle.
Miten em luonnonvoima tulisi ottaa huomioon käytännön järjestelyissä? Ehkä viisasten kiveä ei ole. Joitain esteeksi muodostuneita solmuja voidaan availla, mikäli osataan. Nykyisestä on lähdettävä, ja pyrittävä saamaan säätö sopivaksi.
Kuka hyväksyy nykyisyyden? Ei ehkä täysin vallitsevaksi, vaan lähtötilanteeksi. Sama rasti on jokaisella yksilölläkin. Ehkä siinä tämän pohdinnan saldo. Uusi kysymys.
Herää kysymys siitä, mitä nykyisyys on. Miten voi sijoittaa itseään kartalle, jos vaihtoehtoisuuksia ei ole? Ei mitään tekijöitä, joihin nähden nykytilanne erottuu. No, havaintoja voi tehdä vain tarkastelemalla, ja pyrkimällä ja menemällä kohden jotain.
Siis liike on lääke.
Tarpeen väärintyydytys
Heräsin keikkumaan. Toki nälkäkin. Väsyneenä syö kuulemma tavallista enemmän. Kai se näin on.
Syöneenä helpottaa. Loppuu moni mielenkolotus. Ehkä se kärsimys pitäisi kärsiä turvautumatta helpotuksiin. Voi olla hyödyllistä itsensä rakentumisen kannalta.
Väärin sammutettu tarve voi olla vaarallisempaa kuin luulemme. Millainen olisi ihminen, joka ei turvautuisi ollenkaan korvikkeisiin? Eliöiden partaveitsi?
Tarvetta voi pitää tulipalona. Tuota ajatellen voisi miettiä sitä, että väliäkö sillä, miten palo sammutetaan. Ehkä ei ihan näin tässä tapauksessa.
Syöneenä helpottaa. Loppuu moni mielenkolotus. Ehkä se kärsimys pitäisi kärsiä turvautumatta helpotuksiin. Voi olla hyödyllistä itsensä rakentumisen kannalta.
Väärin sammutettu tarve voi olla vaarallisempaa kuin luulemme. Millainen olisi ihminen, joka ei turvautuisi ollenkaan korvikkeisiin? Eliöiden partaveitsi?
Tarvetta voi pitää tulipalona. Tuota ajatellen voisi miettiä sitä, että väliäkö sillä, miten palo sammutetaan. Ehkä ei ihan näin tässä tapauksessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)