Liike on lääke

Ihminen haluaa toisen olevan ymmärrettävässä yhteydessä. Kai tämä on perustarve. Tietty turvallisuuden tae.

Aito ymmärrysvastuu on sillä, joka tarvitsee muiden ymmärrystä itsensä takia. Joka on irtaantunut tarvitsevuudesta, ei ehkä ole enää ymmärryksen piiriin saatettavissa.

Yhdessä täytyy aika pitkälle olla, sillä yhteisöjen eikä etenkään kansojen jakaminen aina onnistu. Ehkä pirstoutumien tulisi olla osa luonnollista kehityskulkua.

Jos suhteellisen aseman parantaminen on luonnollista, eli se pyrkimys on terve, eikä sitä voi järkevästi välttää, ja tavoitteessa onnistutaan, on seurauksena valtaeroja. Jos valtaero aiheuttaa jonkin ihmisryhmän olemassaololle kestämättömyyttä on seuraavia vaihtoehtoja.

1. Huononpiosaiset hyväksyvät tilanteen, sairastelevat ja kuolevat pikkuhiljaa pois.
2. Huononpiosaiset poistetaan aktiivisesti pois aiheuttamasta häiriötä.
3. Huonompiosaiset ja parempiosaiset jatkavat kukin omalla tahollaan.
4. Pyritään kohti tasa-arvoa, eli sitä, ettei valta-asemia synny, tai jos syntyy, niin valta-asemat eivät uhkaa ainakaan perustarpeita, eikä tästä ole pelkoa.
5. Parempiosainen on velvoitettu huolehtimaan hänestä, joka on lähellä, ja tarvitsee jotain eteenpäinmenoa. (Vaatii ehkä luonnollisemman yhteisön, ei kasvotonta yhteiskuntaa)

Sidos estää erkaantumasta, eikä tällaista haluta edistää. Silti kuilua hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvatetaan. Taitaa jo tuntua. Silti, kaikkia noista em keinoista taidetaan käyttää.

Barrikadeille ei nousta noin vain. Enemmistösuuntautuneessa yhteiskunnassa riittää se, kun riittävän moni on sitä mieltä, että heillä itsellään menee ihan kivasti.

Ehkä enemmistösuuntautunut järjestely on sitä, mikä vastaa menneen ajan diktatuureja. Epätasa-arvoa voi rakentaa kunakin aikana käytännössä hiukan eri tavoin. Silti ongelma on yhteinen, eikä vallankeikautukset auta.

Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ole, tai jos se on, ei se käytännössä tuota keskenään samaa tulosta eri kansalaisille. Ihmekkös tuo, sillä lähtötilan tasavertaisuusodotukselle ei ole perusteita, sillä jokaisen tilanne on uniikki. Toisaalta tasavertaisuus voi olla nimenomaan se, mitä ei oikein haluta, vaan juuri niitä lähtöeroja ja välivaihe-eroja halutaan.

Pyrkimys hyvään asemaan on todennäköisesti kaiken salaisuus elämässä. Asemaa voi saavuttaa eri keinoin, kestävästi ja vahvasti, tai vähemmän. Pyrkimystarvetta tulisi ehkä kunnioittaa, vaikka kaikki eivät asioitaan saisikaan kovin hyvälle tasolle.

Miten em luonnonvoima tulisi ottaa huomioon käytännön järjestelyissä? Ehkä viisasten kiveä ei ole. Joitain esteeksi muodostuneita solmuja voidaan availla, mikäli osataan. Nykyisestä on lähdettävä, ja pyrittävä saamaan säätö sopivaksi.

Kuka hyväksyy nykyisyyden? Ei ehkä täysin vallitsevaksi, vaan lähtötilanteeksi. Sama rasti on jokaisella yksilölläkin. Ehkä siinä tämän pohdinnan saldo. Uusi kysymys.

Herää kysymys siitä, mitä nykyisyys on. Miten voi sijoittaa itseään kartalle, jos vaihtoehtoisuuksia ei ole? Ei mitään tekijöitä, joihin nähden nykytilanne erottuu. No, havaintoja voi tehdä vain tarkastelemalla, ja pyrkimällä ja menemällä kohden jotain.

Siis liike on lääke.