keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Koodaus-projekti

Aloitin eilen tekemään uutta sisällönhallintajärjestelmää, jolla voi toteutella nettisaitteja.

Taitaa olla ikuisuusprojekti. Siis noiden järjestelmien eteenpäinvieminen. Toki ollut oikeassa käytössä aikaisemmat versiot. Ketjureatio.NET oli viimeisin, jonka toteutin omalla systeemillä.

Eilen aloitin siis koodailun joskus ennen puolta päivää. Koodailin yö-neljään. Heräsin tänään klo 8 ja jatkoin, kunnes sain koodaulut loppumaan. Kiitos käynti kaupungilla.

Kaupungilla seikkailujen jälkeen jäin lukemaan omia aforismeja ja runoja ja soittelin musiikkia. Kello on yhdeksän, enkä vieläkään ole jatkanut projektia. Aika väsynyt olo, mutta jotain voisi ehkä tehdä.

Tietotekniikkaprojekteissa on hyvä säilyä juoni. Tekemisen alla oleva on oltava tajunnassa. Näin ne pienemmät jutut parhaiten.

Suurempia projekteja ei voi viedä nopeasti loppuun. On kehitettävä uusi menetelmä. Miten saattaa edistystä aina silloin tällöin? Vaatii varmaan jotain uutta näkemystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti