On tämä maailma selkeästi hulluksi nimettävä. Sen verran on mukana tolkullisuuden vastaista. Voiko toiseen ajatukseen päätyä? Ehkä, mutta mikä on todellisuuden hahmotus silloin?
Mikä on tämä nykyinen (ja yleisempi) hulluus? Mistä hulluus syntyy? Mikä vie kohti terveempää ja toimivampaa?
Jokainen osaa parjata. Jokainen osaa valittaa. Nuo eivät ole vaikeita suoritettavaksi. Etenkään jos löytää sen, johon muut voivat yhtyä täysin rinnoin.
Vaikeudeksi jäisi asioiden ymmärtäminen ja selvilleottaminen. Jotta
jostain senhetken tilanteesta voisi edetä kohti parempaa, tulisi saattaa itsensä kartalle. Miksi suunnistaa,
jos kartta ja suunnat eivät erityisemmin kiinnosta?
No, itsestäänselvyys on "karttana". Omaksutun mukaan mennään. Kun omaksuttuja aineksia on monia, niin toiminta on helposti vaikeaa, sillä omaksuttu ei ole usein kommunikatiivisesti ottaen helposti jaettavaa.
Omaksutun mukaan siis mennään pitkälle, ja toisintoimivat erottuvat helposti joukosta. He eivät ole samalla puolella, eli samasta pohjasta ponnistavia.
Integriteetti on paras toimijan tolkullisuuden tae. Jos jotain pientä ja isompaakin on vinksallaankin, niin vinksautukset kompensoidaan sopivasti niin, että kokonaisuus on mahdollisimman edullinen.
Kun toiminnassa on mukana monia erilaisia integriteettejä / kokonaisuuksia, niin yhteistä palvelevuutta on vaikea saada mukaan. Moni akuutiksi nouseva yhteinen, ja tarkastelijan kannalta oleva osakysymys, asettuu eri lailla kunkin hahmottajan kokonaisuuteen.
Jos eteenpäinmeno suoritetaan toimijan kokonaisuutta ja häneen liittyvää suhteellisuudentajua tukevasti, niin seuraus on siinä, ettei kaikki ole samasta pohjasta ponnistavia, koska huokuttelevaksi jää jonkun sopivimman tahon kokonaissuhteellisuudentajuisuus, jonka mukaan asioita järjestellään.
Toinen vaihtoehto on luopua yhteisissä asioissa tietyn toimijan kokonaisuutta painottavasta lähestymistavasta. Erilaiset asiat saadaan näin enemmän irtonaisesti ja vapaasti käsiteltäviksi. Haittana on se, etteivät asiat enää juuretu helposti järkevästi, jolloin tulokset eivät asetu selkeäksi kokonaisuudeksi, joka palvelisi tehokkaasti jotakuta.
Yhteistoiminnassa on siten selkeinä vaihtoehtoina pakkotolkullisuus jollain tapaa valitun navan ympärille rakentuen, tai se, ettei menossa ole oikein mieltä, eli kokonaisuus sirpaloituu. Siis joko selkeästi runnottu yhtenäisyys, tai reilu irtonaisuus ja kaaos. Tai jotain tuolta väliltä.
En tavoittanut kirjoituksella kovin suurta ratkaisuksellisuutta. Enemmän on kyseessä ns pohjustava pohdiskelu. Kai tähän on nyt tyydyttävä, koska asia on vaikea "purkittaa" tosta vain.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti