lauantai 22. marraskuuta 2014

Viime yö ja unistani yleisemmin

Heräsin noin klo 8. Ehkä viisi tuntia unta. Aika syvää, vahvaa tms. En tiedä, johtuiko flunssan aiheuttamasta väsymyksestä vai mistä. Flunssa on joka tapauksessa selkeä. Olo on edelleen krapulainen.

Herätessä oli kuitenkin fiilis, että ihan ok on nousta. Heräilin yön aikana muutamaan kertaan. Tuntui nautinnolliselta vain levätä. Aivan kuin olisi tuntenut elimistön korjaavan tilan, mistä seurasi hyvä olo. Vähän kuin lepo rankan (ja ehkä tuskaisen) urheilusuorituksen jälkeen.

Mikä parasta. Selkounia tietysti. Ja toki aiheesta, joka eniten kiinnostaa! :)

Sanokoon kuka mitä vain, mutta selkounilla voi kompensoida uskomattoman hyvin niitä puutostiloja, joita on tavallisen elämän puolella. Ennen nukkumaan käyntiä jo uneksin tulevista selkounista. Niitä osasi siten odottaa.

Jos pitäisi sanoa, että yö vai päivä, niin eilisen perusteella voisi sanoa, että yö.

Ainiin. Nyt muistan vielä erään unen. Se oli tietynlainen painajainen. Kyseessä oli suru-uni. Oikeasti siihen ei muistaakseni liittynyt selkeitä mielikuvia, vaan enemmän pelkkä voimakas mielentila. Tunsin, miten se sai täydellisen otteen.

Suru-unia on ollut ajoittain. Yleensä ne liittyvät siihen, että teen tulkintaa ihmisten puheista unen aikana. Eroottiset unet saavat herätteen todennäköisesti ihan elimellisesti. Liittyy samaan ympäristöntilan muutokseen, joka säteilee uniin, tai uni ottaa niitä syötteitä käsiteltäväkseen.

Joskus olen nähnyt kauneusunia. Olen nähnyt niin kauniita vastakkaisen sukupuolen edustajia, että olen ollut haltioissani pitkälle seuraavaan päivään. Kauneusunet on joskus liittyneet luontoon.

Ehkä parasta on sellainen, jossa selkouni toteutuu niin vahvana, että on täysin sen vanki, ja voi toteuttaa asioita niin, ettei ole pelkoa mielikuvien haalistumisesta. Tietyllä tapaa on kuin valveilla.

Vahvasti vangitsevan selkounen tilanteessa sitova tekijä on voimakas tunnetila. Eräs voimakkain tällainen uni liittyi suruun. Surun täytyy olla aika vahva tunne verrattuna muihin tunteisiin. Uskallan epäillä.

Joskus ajattelin, ettei muuhun kuin suruun ole luottamista, koska on niin turhaa sen rinnalla. Taisi olla lähempänä isompaa sairastumisen aikaa.

Sitä ihmettelen unista yleensä, että miksi lapsena uni voikin olla niin vahvaa. En voinut luottaa heräämiseen edes voimakkaan herätyskellon tapauksessa.

Mielenterveysmessuilla oli eräs yleisöluento unista ja painajaisista. Pääsin kuuntelemaan luentoa ja aihe kiinnosti. Aikuiset tarvitsevat vähemmän unta. 3.5% miehistä ja 4.8% naisista näkee painajaisia erittäin usein.

Itse näin painajaisia paljon lapsena. Painajaiset olivat usein kauhua. En uskaltanut käydä nukkumaan, sillä sama painajainen saattoi jatkua aina kun heräämisen jälkeen nukahdin uudestaan.

Lapsuuden painajaiset taisivat kuulua idiopaattiseen ryhmään. PTSD on se toinen ryhmä, eli postraumaattisperäisyys.

PTSD-peräiset painajaiset voivat huonoimmillaan viedä syvälle. Sairauden puhkeamisen jälkeen painajaisia oli paljon, tosin eivät tainneet olla tuota tyyppiä, vaikka silloinen psykologi-terapeuttini epäili.

Painajaisia ei kuulemma voi hallita esim lääkkeillä. Tuo taisi koskea PTSD-peräisiä painajaisia, joiden syy on sidotumpi olotilaan kuin itse traumatapahtumiin. Näin sen itse mielessäni päättelisin.

PTSD-peräisiin painajaisiin on kuitenkin olemassa eräs keino, ja se on unien hallinta. Unia yritetään ohjata päiväsaikaan toisille urille, kertomalla mielelle vaihtoehtoista tarinaa.

Itse olen joskus vapautunut painajaisista ihan selko-ominaisuuden perusteella. Olen jonkin unen seikan takia havainnut, että painajaisessa ei toteudu arkirealiteetit, jolloin painajaista (tai miellyttävämpää selkounta) ei voi ottaa enää vakavasti.

Eräs mieleenpainuvin painajaisen heivaus oli kun kerran pakenin lapsuuden metsään menevälle tiellä. Seuraajani tulivat perässä autolla, vaikka itse kahlasin polvia myöten lumessa. No, tajusin, ettei mahdollista. Heräämiseen liittyi voimakas huojennus, mikä oli poikkeuksellista.

Lapsuuden unista muistan, että painajaisten aiheena oli mm se, että koin uhkaa sisarusteni taholta. Kerran minut pudotettiin mm jyrkänteeltä alas. Yöllinen kauhu jäi mieleen pitemmäksi aikaa myös päivätajuntaan.

Ehkä sisarukset olivat merkityksellisiä, kun vanhemmat menivät usein omissa päivän töissään. Illalla kertoman mukaan osasin vaatia aikaa itselleni. Kun äiti tiskasi, niin vaadin hänen syliinsä, ja sitä elämää sen jälkeen. Aamuisin nukuin taas puolille päiville. Luonnon suomaa viisautta varmaan.

Unista vielä eräs hassu. Lapsuuteni onnellisimmat jaksot vietin Helmi-mummon luona Kirjavalassa. Niistä jäi todella vahvoja muistoja, jotka sävyttivät paljon koko lapsuuttani.

Mummon luona pelkäsin kuitenkin Jeesus-taulua. Näin siitä paljon painajaisia etenkin vierailujaksojen alussa. Yöllä putoilin sängyltä moneen kertaan, ja mummo kävi nostamassa takaisin.

Samoin pelkäsin kuorsaavaa isääni siinä vaiheessa, kun nukuin vielä vanhempien sängyssä. Muistan joitain valvottuja yöhetkiä, jolloin en uskaltanut ummistaa silmiäni.

Kerran oli yöllinen kauhukohtaus. Heräsin paniikissa, ja pyysin soittamaan ambulanssia. Eelis-tuttu oli käymässä, ja hän kierteli jo numeroita, kunnes tulin siihen vaiheeseen, että alkoi helpottaa.

Unet on aina kiehtoneet, joskin eri tavoin. Viime aikoina olen ajatellut esim uni- ja valvemaailman välisyyttä. Tuntus vähän vastaavalta kuin intuitio-tiedostaminen-tason siirtymät.

Ehkä uni on se luonnollisin olomuoto, johon pudottaudutaan kun selkeä tarve tai päivätajunta siinä tilassa, että unitajunta voi "alkuperäisoikeuksin" ottaa johdon käsiinsä.

Valvetila on toki ajallisesti pitempi tällä hetkellä monilla eläimillä, mutta voi olla, että valvetilan maksimoimiseen on ollut syitä. Se on pohjimmiltaan kuitenkin unitila, joka on valvetilaa vahvempi.

Ilman unta esim rotta kuolee, eikä ihminen vastaavassa kokeessa voi välttää unen "haukkomista" väkisin valvotettaessa. Hauska sana tulikin lainausmerkittyä. Uni vaikuttaa selkeästi sisäänhengitykseltä. Tietyt syklisyydet tosin toistuu myös unen aikana.

Itseohjautumisesta

Varmaan vähän turhan tarkka noissa asiakirjojen lukemisissa. Erinäiset kohdat saattavat pistää silmään kyseenalaisina.

Aloitin erästä kirjaa, ja siinä oli kuvattu toimintaprosessia. Ensin tuli päättää se, mitä haluaa. Viimeisin kohta oli itsensä palkinta. Öh.

Miksi tarvitsee tehdä päätöksiä? Eikö päätöksiin jotenkin ajaudu? Havahtuu johonkin elämässä, ja havahtuminen johtaa arvioinnin jälkeen johonkin päätökseen. No, tää oli nyt alkujuttu.

Se viimeinen kohta oli mielestäni oudompi. Jos prosessi käydään jonkin palkkion takia, tai palkkion motivoimana, niin mitäs tämä sitten merkitsee? Öh.

Miksi ei prosessin omat tulokset tuota toimijalle tyydytystä? Onko itseä hyvä opettaa kuin koiraa? Kun tekee jotain tärkeäksi katsottua, saa sen namupalan.

Sen tärkeäksi katsotun, palkittavan toimen, voi toki itse valita, eli se ei tule ulkoa päin. Entä jos siinä on vielä suurempi ongelma? Vai onko?

Ehkä koko jutussa ei ole välttämättä mitään ongelmallisuutta. Kunhan mietiskelen joutavia :)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Omista tasapainon säätelykeinoista

Suuri tarve kirjoitella kaikenlaista. Toisaalta rasittavaa laukoa jännityksiä näin. Paljon kivempi olisi vain syödä puputtaa, ja kuunnella vaikka sopivan rauhoittavaa ja relaksoivaa musiikkia.

Tätä kappaletta kuunnellut viime aikoina. On tiettyä resonanssia:
http://www.youtube.com/watch?v=QjJ7drm_oqE

Vastapainona tähän hetkeen jotain vähän etenevämpää:
http://www.youtube.com/watch?v=tkEdivkn4UA

Noilla ja noiden sekoituksilla saa aikaan jännitteiden seurailua ja niiden purkamista. Sitten on taas selvä jatkamaan. Vaan tulisiko jotain valmiiksi tai valmiimmaksi? Ainakin jatkoon pääsy. Ehkä jokin muukin, en tiedä.

Kirjoitteluakin parempi voisi olla pelkkä oleminen. Ehkä jopa meditointi. On siis monentasoista menetelmää mielen tasapainottamiseksi.

1. nukkuminen, lepäily, laiskottelu
2. tekeminen, toiminta, työ
3. musiikki
4. kirjoittaminen
5. liikunta
6. seksuaalisuus
7. syöminen, puputus
8. läheisyys, hellyys, turvallisuus, hyväksyntä
9. hulluttelu, tyhjäpäisyys, nauraminen, ironia, sarkasmi, kyynisyys, mitätöinti
10. pelkkä oleminen, meditointi, yksinoleminen
11. pelkkä oleminen, yhdessäoleminen

Noita voi lisäksi sotkea, ja vielä niin, että osaa voi tehdä porukalla, eli saa mukaan vielä osallistumisen. Osa jutuista on pakko tehdä itse, ja osa jutuista ei ole mahdollista yksin. Osallistumista ei voi toteuttaa kunnolla yksin, ellei ole osallinen mielessäolevien menneisyyshahmojen avulla, tai luo itse jotain mielikuvitushahmoja.

Aiemmassa lähielämässä käyttämäni suosikkikoktaili (k_10v) (k_p, pimeys) oli musiikki, kirjoittaminen, puputus, nukkuminen, seksuaalisuus ja hulluttelu. Noissa toteutui lisäksi osallisuus netin välityksellä.

Varsin tehokas ja koukuttava oli aiempi tarjoilu. Kai sillä vaiheella oli suuri merkitys nykyiselle tilalle. Siis myös positiivisessa mielessä, vaikka pimeänä jaksona tulee ajateltua kymmentä edellistä vuotta, jolloin oikeasti tämä vaihe alkoi pikkuhiljaa.

Tänä vuonna olen lisännyt 10-kohtaa joukkoon samalla kun vähentänyt koktailin k_p osuutta. Tulokset ovat olleet yllättävän hyvät. Ehkä tarpeellinenkin(?) eristäytyminen on onnistunut k_p:n avulla, tosin laajentamisvaihe oli vähintään kohtuullista aloittaa tänä vuonna.

8-kohtaa puolestaan joutuu käyttelemään melko pakosti selkeässä hajoamispisteessä. Hulluttelu on yleensä vietävä äärimmilleen ennen tuota. Hulluttelua on asteittaisesti vielä joka vaiheessa, ja sen osuuden säätäminen on vaikeinta.

Ennen k_p:n nautiskelua oli vaihe, jossa suoritin liikuntaa, seksusaalisuutta ja toimintaa (työt). Kyseessä oli addiktiovaiheeseen liittyvä koktaili (k_a), joka johti piiputtamiseen 2001. Se oli sairastumiseni alku.

Elämän vaiheita voisi kartoittaa vielä tarkemmin tällä tavoin. Jätän asian hautumaan, ja saatan palata lisäilemään jotain.

Kiva oli aloittaa kirjoittelu taas kerran, kun löydös oli aika yllättävä tälläkin kertaa. Näitä tämäntyylisiä on nyt sadellut enemmän. Siis oman kokemukseni puolesta saa yllättyä.


Koktailit, ja niihin liittyvät vaiheet:

2014-????, k_t. Selkeämpää toipumista.
2004-2013, k_10v, k_p. Musiikki, kirjoittaminen, puputus, nukkuminen, seksuaalisuus, hulluttelu.
2001-2003, k_r. Romahdus, selkeämpi psyykkinen oireilu, ja sen tason selviytymismenetelmät.
1996-2000, k_a. Liikunta, seksuaalisuus, työ (addiktiovaihe).
1993-1995, k_k2. Uudelleenaloittamisen vaihe. (kodin kautta tai sitä lähestyen)
1992-1993, k_u. Ulkomaailmaan törmääminen.
1973-1992, k_k1. Kotivaihe. Turvallisuutta ja ristiriitoja.

Normatiivisten, painotettujen näkemysten väkivaltaa

Heräsin päiväunilta vasta illalla. Pitkät oli "nokoset". Unen keskeytti vain muutama puhelinsoitto. Sen verran väsynyt ja masentunutkin olin, ettei unen jatkamiselle koitunut suuria esteitä soitoista.

Mennyt tila ei ole ehkä pysyvä, eli saatan toipua, kuten usein aiemmin tämän vuoden aikana. Masennuksen kautta menee moni asia. Ei kai tolkullisemmin ottaen voi muuta summailla.

Spontaania unta kun väsyttää. Siinä tuntus olevan meikäläisen malli. (Siis ainakin tällä hetkellä) Jos yrittää säännöllistä rytmiä, on aina tillin tallin. Paljon siitä säännöllisyydestä puhutaan, mutta ei tunnu sen tuoma siunauksellisuus ulottuvan koskaan tänne asti.

En kiellä, etteikö ihmisistä moni olisi ns rytmikkoja, tai siihen kykeneviä, jos vain skarppaisivat ja pitäisivät säännöllistä elämää. Voi olla myös niin, että rytmisyys sopisi minullekin. Luulen vain, ettei näillä eväillä, tässä tilanteessa.

Moni asia on kaunis ja tavoittelemisen arvoinen. Ei taida riittää toteutumiseen asti tuo kauneus. Tavoitteet on rakennettava.

MM valvetilan säännöllinen rytmi voi olla monen tuntemattoman tekijän takana, joiden on löydyttävä. Riittäisi pohjustaa vuorokaisi sopivasti. Helpommin sanottu kuin tehty.

Tilanteenmukaisuus on minusta se juttu. Monia asioita voi yrittää osaloksautella paikoilleen. Jos kokonaisuuskin asettuisi osaratkaisun tueksi. Jos ei, niin sen osan vetovoima ei toimi kokonaisuudessa, puhumattakaan että toimisi kokonaisuuden veturina. Ehkä se osanen on enemmän jokin sellainen asia, jonka tulisi enemmän seurailla ja joustaa tiettyinä hetkenä.

Miten ylipäätään järjestellä kovin kokonaisvaltaisesti, jos jähmettää osat omiksi jähmeiksi maailmoikseen? Kuka voi tehdä näin, ja mikä on menetelmän seuraus? Kuka häiriintyy tämän yrittämisestä? Kenen ei tulisi ollenkaan osaoptimoida kovin merkittävässä määrin?

Ei oikein herätä luottamusta nämä odotuksen alla olevat eteenpäinviemismenetelmät. Tarjotun rooli on "laitalaisempia" eli keskiverrosta poikkeavampia ajatellen jossain tietyssä asiassa enemmän ehdottelua. Itse tulee noukkia itselleen se, mikä tuntuu itselle sopivan.

Mikä on tässä kirjoituksessa kuvatun laitalaisen ja normatiivisemman menijän ero? Olen ehkä laitalainen tässä, eli millainen olen? No, jätetään kysymys avoimeksi. Jospa se selkenee jatkossa ...

Mikä on surun merkitys?

Arvelen, että voimakas suru on vahva tekijä. Se integroi.

Jos em totta, niin voi kuvitella, mitä tekee surun dissaaminen. Mitä se voima tekee. Integroinnnin vastakohtaa? Siis hajoitustako?

No, asia ei ole kovin tuttu juttu. Ei siis tietoa, eikä voi kuin arvella. Kun arvelee ääneen, niin ehkä muistaa tarttua teemaan jos jossain näkee.

Afoja

Vetäytymisen viisaus

Jos toivoo, ettei jokin tietty asia jatkuisi tulevaisuudessa,
niin parasta on lopettaa jatkumisen erilainen tukeminen.

––––

Monien kanssa nauretaan. Harvempien kanssa itketään.

––––

Asemien arvo on suureksi koettu. Merkittävimmiksi koettujen asemien muuttamista varten tarvitaan selkeät sotatoimet.

Perintönä olemisen sietämättömyys

Kyllä sen on aiemminkin älynnyt, ettei mitään mahdollisuutta saavuttaa niitä asioita, joita tavalliseen ihmisyyteen kuuluu. Näin on ollut, ja on vielä pitkään, jos muutosta saa jossain vaiheessa asiaan.

Elämän voi rakentaa tietynlaiseksi. Tavoitteita voi saavuttaa. Myös näistä nykyhetken avuja käyttämällä. Mitään elämään liittymistä aktiivitoimet eivät saa aikaan tällaisesta pohjasta ponnistaen.

Ei ihme, että pysähdystä on ollut. Asioiden kelailua ja törmäilyä. Kun törmäillyt, niin siinä käy pääparka koville. Toisaalta rasittaa muitakin. Joten se siitä kelailutarpeiden syistä.

Ei saisi kelailla, eikä saisi olla rasitteeksi. Ei saisi olla. Näin minun ja kaltaisteni tapauksessa.

No, toimia voi, kunhan korjaa jälkensä. Korjaa kuka korjaa. Minusta ollut korjaajaksikaan. Tietyt ihmiset eivät voi kun kuormittaa systeemiä. Sitä tulisi mielestäni myös tehdä, tosin minimointi mielessä pitäen.

Tämmösen tilanteen saa osa ihmisistä perintönään. Voi tehdä mitä osaa, mutta jos perintö on vahva, niin täytyy olla aika lottovoitollisia sattumia, että tilannetta voi viedä johonkin toiseen suuntaan.

Omena ei kauas puusta putoa. Näin, mutta olisipa sanonta myös sinä hetkenä, jolloin asia nähdään asianomaisen vinkkelistä. Puusta on vaikea pudota kauas, ja jos on tietynlainen, niin painetta saa luoda, mutta muu ihmettely on typeryyttä ja sekoa.

Eli uskoisi asiantilain päivittelijä sen sanomansa itse myös. Tämän keskeneräisyyden ympärille ei todennäköisesti kehkeydy mitään rakentavaa käsittelyä. Ei ole kyllä nähtävästi tarkoituskaan. No, harvinaista.