Viime yö ja unistani yleisemmin

Heräsin noin klo 8. Ehkä viisi tuntia unta. Aika syvää, vahvaa tms. En tiedä, johtuiko flunssan aiheuttamasta väsymyksestä vai mistä. Flunssa on joka tapauksessa selkeä. Olo on edelleen krapulainen.

Herätessä oli kuitenkin fiilis, että ihan ok on nousta. Heräilin yön aikana muutamaan kertaan. Tuntui nautinnolliselta vain levätä. Aivan kuin olisi tuntenut elimistön korjaavan tilan, mistä seurasi hyvä olo. Vähän kuin lepo rankan (ja ehkä tuskaisen) urheilusuorituksen jälkeen.

Mikä parasta. Selkounia tietysti. Ja toki aiheesta, joka eniten kiinnostaa! :)

Sanokoon kuka mitä vain, mutta selkounilla voi kompensoida uskomattoman hyvin niitä puutostiloja, joita on tavallisen elämän puolella. Ennen nukkumaan käyntiä jo uneksin tulevista selkounista. Niitä osasi siten odottaa.

Jos pitäisi sanoa, että yö vai päivä, niin eilisen perusteella voisi sanoa, että yö.

Ainiin. Nyt muistan vielä erään unen. Se oli tietynlainen painajainen. Kyseessä oli suru-uni. Oikeasti siihen ei muistaakseni liittynyt selkeitä mielikuvia, vaan enemmän pelkkä voimakas mielentila. Tunsin, miten se sai täydellisen otteen.

Suru-unia on ollut ajoittain. Yleensä ne liittyvät siihen, että teen tulkintaa ihmisten puheista unen aikana. Eroottiset unet saavat herätteen todennäköisesti ihan elimellisesti. Liittyy samaan ympäristöntilan muutokseen, joka säteilee uniin, tai uni ottaa niitä syötteitä käsiteltäväkseen.

Joskus olen nähnyt kauneusunia. Olen nähnyt niin kauniita vastakkaisen sukupuolen edustajia, että olen ollut haltioissani pitkälle seuraavaan päivään. Kauneusunet on joskus liittyneet luontoon.

Ehkä parasta on sellainen, jossa selkouni toteutuu niin vahvana, että on täysin sen vanki, ja voi toteuttaa asioita niin, ettei ole pelkoa mielikuvien haalistumisesta. Tietyllä tapaa on kuin valveilla.

Vahvasti vangitsevan selkounen tilanteessa sitova tekijä on voimakas tunnetila. Eräs voimakkain tällainen uni liittyi suruun. Surun täytyy olla aika vahva tunne verrattuna muihin tunteisiin. Uskallan epäillä.

Joskus ajattelin, ettei muuhun kuin suruun ole luottamista, koska on niin turhaa sen rinnalla. Taisi olla lähempänä isompaa sairastumisen aikaa.

Sitä ihmettelen unista yleensä, että miksi lapsena uni voikin olla niin vahvaa. En voinut luottaa heräämiseen edes voimakkaan herätyskellon tapauksessa.

Mielenterveysmessuilla oli eräs yleisöluento unista ja painajaisista. Pääsin kuuntelemaan luentoa ja aihe kiinnosti. Aikuiset tarvitsevat vähemmän unta. 3.5% miehistä ja 4.8% naisista näkee painajaisia erittäin usein.

Itse näin painajaisia paljon lapsena. Painajaiset olivat usein kauhua. En uskaltanut käydä nukkumaan, sillä sama painajainen saattoi jatkua aina kun heräämisen jälkeen nukahdin uudestaan.

Lapsuuden painajaiset taisivat kuulua idiopaattiseen ryhmään. PTSD on se toinen ryhmä, eli postraumaattisperäisyys.

PTSD-peräiset painajaiset voivat huonoimmillaan viedä syvälle. Sairauden puhkeamisen jälkeen painajaisia oli paljon, tosin eivät tainneet olla tuota tyyppiä, vaikka silloinen psykologi-terapeuttini epäili.

Painajaisia ei kuulemma voi hallita esim lääkkeillä. Tuo taisi koskea PTSD-peräisiä painajaisia, joiden syy on sidotumpi olotilaan kuin itse traumatapahtumiin. Näin sen itse mielessäni päättelisin.

PTSD-peräisiin painajaisiin on kuitenkin olemassa eräs keino, ja se on unien hallinta. Unia yritetään ohjata päiväsaikaan toisille urille, kertomalla mielelle vaihtoehtoista tarinaa.

Itse olen joskus vapautunut painajaisista ihan selko-ominaisuuden perusteella. Olen jonkin unen seikan takia havainnut, että painajaisessa ei toteudu arkirealiteetit, jolloin painajaista (tai miellyttävämpää selkounta) ei voi ottaa enää vakavasti.

Eräs mieleenpainuvin painajaisen heivaus oli kun kerran pakenin lapsuuden metsään menevälle tiellä. Seuraajani tulivat perässä autolla, vaikka itse kahlasin polvia myöten lumessa. No, tajusin, ettei mahdollista. Heräämiseen liittyi voimakas huojennus, mikä oli poikkeuksellista.

Lapsuuden unista muistan, että painajaisten aiheena oli mm se, että koin uhkaa sisarusteni taholta. Kerran minut pudotettiin mm jyrkänteeltä alas. Yöllinen kauhu jäi mieleen pitemmäksi aikaa myös päivätajuntaan.

Ehkä sisarukset olivat merkityksellisiä, kun vanhemmat menivät usein omissa päivän töissään. Illalla kertoman mukaan osasin vaatia aikaa itselleni. Kun äiti tiskasi, niin vaadin hänen syliinsä, ja sitä elämää sen jälkeen. Aamuisin nukuin taas puolille päiville. Luonnon suomaa viisautta varmaan.

Unista vielä eräs hassu. Lapsuuteni onnellisimmat jaksot vietin Helmi-mummon luona Kirjavalassa. Niistä jäi todella vahvoja muistoja, jotka sävyttivät paljon koko lapsuuttani.

Mummon luona pelkäsin kuitenkin Jeesus-taulua. Näin siitä paljon painajaisia etenkin vierailujaksojen alussa. Yöllä putoilin sängyltä moneen kertaan, ja mummo kävi nostamassa takaisin.

Samoin pelkäsin kuorsaavaa isääni siinä vaiheessa, kun nukuin vielä vanhempien sängyssä. Muistan joitain valvottuja yöhetkiä, jolloin en uskaltanut ummistaa silmiäni.

Kerran oli yöllinen kauhukohtaus. Heräsin paniikissa, ja pyysin soittamaan ambulanssia. Eelis-tuttu oli käymässä, ja hän kierteli jo numeroita, kunnes tulin siihen vaiheeseen, että alkoi helpottaa.

Unet on aina kiehtoneet, joskin eri tavoin. Viime aikoina olen ajatellut esim uni- ja valvemaailman välisyyttä. Tuntus vähän vastaavalta kuin intuitio-tiedostaminen-tason siirtymät.

Ehkä uni on se luonnollisin olomuoto, johon pudottaudutaan kun selkeä tarve tai päivätajunta siinä tilassa, että unitajunta voi "alkuperäisoikeuksin" ottaa johdon käsiinsä.

Valvetila on toki ajallisesti pitempi tällä hetkellä monilla eläimillä, mutta voi olla, että valvetilan maksimoimiseen on ollut syitä. Se on pohjimmiltaan kuitenkin unitila, joka on valvetilaa vahvempi.

Ilman unta esim rotta kuolee, eikä ihminen vastaavassa kokeessa voi välttää unen "haukkomista" väkisin valvotettaessa. Hauska sana tulikin lainausmerkittyä. Uni vaikuttaa selkeästi sisäänhengitykseltä. Tietyt syklisyydet tosin toistuu myös unen aikana.