Yksinolon mahdottomuus

Nyt sytytti. En pysty kotona tekemään oikein muuta kuin nukkumaan, syömään, kuuntelemaan musiikkia, kirjoittelemaan ja selaamaan nettiä.

Käytännössä en pysty esim lukemaan lehtiä. En myöskään kirjoja. Puhumattakaan muista taloustöistä. Tai sitten jonkin uuden aloittamisesta.

Jos joku on paikalla, tai ehkä tulee käymään, niin voin siirtyä myös niihin toimiin, joita en yksin kykene tekemään.

Kodin ulkopuolella olen sitten useimmiten jonkinlaisessa joukossa. Ellen ole vaikka kävelyllä.

Eiköhän tuosta voi jotain johtopäätöstä jo tehdä. En pysty olemaan yksin. Tarvitsen aina jonkun seuraa. Miten tämä on mahdollista?

Entäs jos oppisin pitämään yksinolosta? Yksinolon välttäminen menee usein edelle, vaikka aina ei olisi kovin kaksista yhdessä.

Kirjoittamisen ja rakentamisen maksimaalinen edistyminen

Kirjoittaessa on syytä pitää huolta siitä, että eteneminen säilyy. Ei ole hyvä, jos tulee jumetuksia eikä tukoksia menoon. Jotain on kuitenkin saatava pureksittua. Sellaista itselle uutta, jossa rakentuu kirjoittajana, ajattelijana, jne.

Miten sitten huolehtia maksimaalinen etenemisestä? Vaikuttavia tekijöitä on käsiteltävä asia ja se, miten paljon energiaa on olemassa, ja miten valmis ja vapaa on muuten käsittelemään aihetta. Kaikki kolme vaikuttaa, ja kyseessä on selvästi optimointitehtävä.

Kirjoittamista ja asioiden käsitelyä yleisemmin voi ajatella hengittämisenä. Vedetään jotain sisään, ja se sisäänvedetty käytetään rakentamiseen. Ilmanottoa parempi tosin ajatella hengittämisen sijaan syömisestä ja siihen liittyvästä sulattamisesta. Jostain imutuksesta ja imetyn prosessoinnista on kuitenkin kyse.

Teema on aika vaikea miettiä näin tyhjästä lähtien. Tai parempi sanoa, ettei ole mielessä mitään kovin selkeää mallia sopivasta järjestelystä. Tarvitsisin sitä mallia nyt, että voisin puskea jotain sen nojalla. Mutta kun täytyy ensin rakentaa se malli. Heh.

Alkuun pääsee vähälläkin energialla. Myös pienellä johtolangalla. Sekä pienellä tilan raivaamisella mieleen. Tärkeintä on varmaan saada jotenkin jalkaa oven väliin. Pääsee imuun. Jatko meneekin sitten niin, että on jatkuvasti imussa, eli huolehtii siitä imussa pysymisestä. Joten eiköhän se siitä :)

No, jotta tilaa saisi raivattua jotenkin jatkuvasti eteen, täytyy olla niin, ettei mikään noista em kolmesta ehdosta käy liian haastavaksi missään vaiheessa projektia.

Selvää, ettei voi haukata liikaa uutta itseä ajatellen. Rajoitteena aika, ajallinen yhteys tuotettuun materiaaliin, sekä mm energia. Jos projekti ei etene riittävän rivakasti, voi olla, ettei aiemmin tuotetulla materiaalilla ole riittävän siivittävää vaikutusta. Eteneminen hyytyy.

On myös hyvä, että on olemassa energiavarantoja, eli on syytä olla varanto, johon turvautua, mikäli varantoa ei saisi vaikka alkuun kunnolla käyttöönsä. Jos energiaa on olemassa, voi sen onnistua saamaan tuotantoon.

Viimeisin on ehkä vaikein. Miten päästä puhtaan pöydän tilanteeseen, eli sopivan vapaaseen ajatteluun? Vaikka alussa olisi täysi tabula rasa turhan osalta, niin prosessiin uppoutuessa voi sidonnaisuudet kasvaa sillä tavoin, ettei vapauksista voi ehkä puhua. Mahdollista on jopa aivojen täudellinen lukkiutuminen.

Juuri nyt tuntuu, etten taida kirjoittaa tämän enempää ajattelun vapaudesta. Ehkä parempi pilkkoa omaksi aiheekseen. Palailen teemaan ehkä myöhemmin ...

Totuudet ja niihin sovittautuminen

Paljon tulee kirjoiteltua selkeitä spekulaatioita. Ehkä on hyvä merkata spekulatiivisemmaksi ajatellut jutut suoraan. Seuraava tulee olemaan eräs tällainen.

Ihmiset rakentavat näkemyksiään eri tavoin. Mikä on selkeästi erilaisin tapa lähteä rakentamaan näkemystä? Mitä erilaisesta asioiden yhdistelystä voi päätellä? Onko olemassa jotain perusteellisen erilaista lähtökohtaa?

Entä jos logiikka on jo eräs erottava tekijä? Siis se, joka on suoraan rakentelun ytimessä. Mitä logiikoita on olemassa? Siis asioiden yhdistelyperiaatteita.

Tuli mieleen aksiomaattisesta tms rakennelmasta lähtevä päättely. Toinen on se päättely, joka pohjautuu jonkin arvioijan tarpeen mukaiselle yhdistelylle.

Päättelyt voisi nimetä vaikka näin: pelilautapäättely ja tarvepäättely. Ensimmäinen päättelyn laji perustuu tiettyihin perustotuuksiin joiden yli ei ko järjestelmän puitteissa voi mennä.

Esim sakki-peli muodostaa erään suljetun järjestelmän osineen ja osiin liittyvine mahdollisuuksineen. Sakki-pelin osien mahdollisuudet on sopimuksellisesti luotu.

Sakki-pelin osasia voi kuitenkin käyttää myös tarpeiden näkökulmasta. Nappuloilla (ja pelilaudalla) voi leikkiä mitä vain mieleen tulee.

Toisaalta sakki-pelillä leikkiminen on mahdollista myös sovittujen sääntöjen puitteissa, eli voi pelata sääntöjen puitteissa, mutta niiden tarpeiden pohjalta, jotka sattuu olevan akuutimpia juuri sillä hetkellä.

Edellä esimerkit sääntöpelistä, tarvepelistä tai noiden erilaisesta miksauksesta. Näin voi ajatella myös elämästä yleensä. On paljon sääntöjä tai reunaehtoja, siis puitteita, joiden rajoissa asioita ajatellaan olevan hyvä viedä. Toisaalta puitteita asettaa toimijan omat tarpeet.

On siten kahdenlaisia päättelyn varteenotettavuuksia. Joku voi puhua totuuksista, rehellisyyksistä tai suuntautumisesta. Voi siten sanoa olevansa vaikka rehellinen omille ja mahdollisesti toisten tarpeille, tai voi olla rehellinen tarpeita kokevien ulkopuolisille tekijöille.

Totuus on perimmältään sellainen, jonka puitteissa asioita on hyvä viedä. On kuitenkin kahdenlaisia totuuksia. Totuuksia, joita tarvitsevat kokevat, ja totuuksia, jotka ovat kokijasta riippumatta voimassa.

On siis subjektiivisia totuuksia (T_S) ja objektiivisempia totuuksia (T_O). T_O:n kuuluvat ovat niitä totuuksia, joissa on enemmän pysyvyyttä. T_S on puolestaan totuuslaji,  jossa suoranaista yhtenäisyyttä on vaikeampi saada aikaan.

Jokainen voi jakaa joukon T_O. Se käy päättelyjen yhtenäiseksi pohjaksi. Kyseessä on vaikka ne paljon puhutut luonnonlait ja muut reunaehdot, joita ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Kyseessä taitaa olla monelle "The Totuus".

Voi olla, että T_S tyyppiset asiat ovat lopulta (finaaliin tarkentuessa) myös yhteisesti jaettuja. Viime kädessä on niin, että T_S on se joukko asioita, joiden arvellaan täyttävän omat sisäiset tarpeet mahdollisimman hyvin.

T_S:n ongelma on kuitenkin tulkinnallisuudessa ja arvailussa. Voi olla, ettei T_S tuota sitä maksimaalista tulosta, jota totuuksien kantaja ajattelee mahdolliseksi.

Tarpeita kantavan tulisi olla pyrkimyksissään sidottu tarpeidensa totuuksiin (T_T). Toisaalta voisi puhua elämänjatkumoon liittyvistä totuuksista (T_J), jotka ovat tarpeita kokevaan rakentunut, ja joita tarpeita kokeva kokee tarpeekseen palvella, jolloin toteutuu olion säilyminen yksilönä ja yksilöitä luovana yksilönä, siis elämänosana.

Eliön (yksilö=Y) voi sanoa myös olevan sidottu oman rakenteensa totuuksiin (T_R), ja tuo rakenne määrää tosiaan tarvetotuudet, joka on samalla pohja eliön jatkuvuustotuuksille. Ketjukaaviona: T_R => T_T => T_J. Käytännössä nuo totuudet muodostavat saman joukon, eli totuuksien nimi voisi olla yksilön totuudet (T_Y).

Merkitään nyt selvyyden vuoksi yksilöön liittyvät subjektiivisesti kokemat ja hahmottamat totuudet (odotukset) symbolilla T_Y_S ja yksilön rakenteisiin,  tarpeisiin ja jatkuvuuteen pohjautuvat totuudet symbolilla T_Y_F (final).

Noiden kahden totuuksien (T_O, T_Y) lisäksi yksilö joutuu lisäksi ottamaan huomioon muiden yksilöiden vastaavat totuudet (T_M_S, T_M_F), ja vaihtelevassa määrin koko luomakuntaa koskevien eliöiden totuudet.

Käytännössä ihmiset sopivat myös keskinäissääntöjä ja jotain edistäviä reunaehtoja keskinäiseen elämään. Voi olla jopa hyvin tarkkaan säädeltyjä lakeja tai vankan vahvoja normeja. Nämä ovat yhteisiä sopimuksenvaraisia totuuksia (T_J_S).

Joukon T_J_S totuudet ovat luonteeltaan ideaalisena sellaisia, joiden ajatellaan palvelevan sopimuksenalaista väkeä (V_T_J_S) mahdollisimman hyvin kunkin jäsenen päättelyvinkkelistä. T_J_S perustuu ideaalisena sille pohjalle, jonka jokainen joukon V_T_J_S jäsen mielessään jakaa.

Todellisuudessa joukko harvoin pääsee yksimielisyyteen jostain täysin yhtenäisistä reunaehdoista. Ristiriitaiset odotukset ovat useammin vallitseva tila, ja syitä tähän on paljon.

Todellisuudessa jos yksilöillä on omat selkeät tarpeisiin pohjautuvat totuudet T_Y_F, niin isompaa joukkoa koskien on mahdollista ajatella tuohon vankkuuteen perustuen yhtenäiset totuudet, joita jokainen jakaa (T_J_F). Käytännössä joukon itsensä määrittämät ja luodut reunaehdot poikkeavat aina joukon yhtenäisistä totuuksista. Eli T_J_S <> T_J_F. Sama yksilötasolla: T_Y_S <> T_Y_F.

Totuuksien takaa löytyy yo:n perusteella erilaisia napoja. On yksilöitä, joukkoja ja noihin nähden muuta ympäristöä. Varminta on vain ympäristöön liittyvät lainalaisuudet tai totuudet T_O. Silti T_O on jotain, joka on ympäristöä varten, ja satavarmasti eliöistä riippumatta. T_O:n olemassaolosta ei siten tarvitse huolehtia suuresti.

Oleennaista yksilön kannalta on se, miten hänen todellisimmat reunaehdot tulevat täytetyiksi. Siltä suunnalta löytyy paras tasapainotila. Tarkoittaa käytännössä sitä, että T_Y_S lähestyy T_Y_F:ää, ja toisaalta yhteisön joukon totuudet tekevät samaa, eli T_J_S lähestyy T_J_F:ää. Samalla tulee tietysti huolehtia T_O:sta. Ristiriitaa ja painetta ilmenee usein, joten motiivitausta on varmasti kohdallaan.

Yksilö voi pyrkiä rehellisyyteen kaikkia napoja ajatellen. Rehellisyys on siten laajempi käsite kuin tavallisesti ajatellaan.

Itse ajattelen suurimmaksi ongelmaksi T_J_S:n ja T_J_F:n välistä kuilua. Yhteisjärjestelyt rutataan käytännössä melko surutta kaikkien noudatettaviksi. Näin yksilö hukkaa viimeisellä yheyden itseensäkin, eli T_Y_S:n ja T_Y_F:n välinen ero kasvaa.

Mitä suurempi määrä on yhteistotuuksien alaisia, sen suurempi ruttaus täytyy rakentaa, sillä yksilöiden itselleen ajattelema odotusten avaruus laajempi. Siltä pohjalta yhtenäisyys kuitenkin rakennetaan parhaimmillaan, ja kun se rakennuspohja on jatkuvasti jokaisella tarkentuva!

Itsetuntemus korostuu. Se, että T_Y_S olisi käytännössä hyvin lähellä T_Y_F:ää. Kun siltä pohjalta rakennettaisiin T_J_S, olisi yhtenäiset järjestelyt taatusti juurettuneet paremmin yksilöiden palveluun, eli mahdollisimman lähelle T_J_F:ää.

Käytännössä T_J_F on sillä tavoin hankala, että siihen liittyvät vankasti juurettuneita totuuksia on vaikea luoda. Ratkaisuna on se, että T_J_F:ään liittyvien jäsenten määrä on kohtuullisen pieni.

Jos on isompi T_J_F tarvitaan käytännässä välttämättömyyden pakosta, niin olisi hyvä olla myös selkeää kunnioitusta pienemmille kokonaisuuksille. Ja olipa kyseessä pienempi tai suurempi kokonaisuus, niin sen on oltava yhdenmukainen sitä "joukkoa" kohtaan, jossa on jopa vain se yksi yksilö. Ja tietysti toiseen suuntaan samalla.

Käytännössä pienryhmien olemassaolo korostuu. Pienryhmät ovat niitä, joihin on lähin suhde. Niiden kanssa eletään, vähän kuin itsensä kanssa. Ja elämän suuntautuminen pienemmän ryhmän mukaan antaa samalla suuntaviivoja myös suuremman kokonaisuuden järjestymiselle.

Huomioitavia totuuksia on siten: T_O, T_Y_S, T_J_S, T_R_S. T_R_S on ryhmän ajattelmat tai ilmaisemat totuudet, ja tämä ryhmä on lähiryhmä, millaisena kokoonpanona se milloinkin aktivoituu. Mielestäni T_R_S on avainasemassa, eli sitä tekisi mieli korostaa.

Maailma on valmis silloin ja vain silloin kun vallitsee seuraava tilanne: T_Y_S =  T_Y_F, T_R_S = T_R_F, T_J_S = T_J_F.

Yksilön ja sitä suuremman joukon välittäjänä toimii lähiryhmä, jolloin yksilön ja koko elämänjoukon sovittautuminen on mahdollista tosiinsa. Tarkoittaa toki myös eri vaiheissa olevien lähiryhmien välistä sovittautumista.

Käytännössä jonkin verran on pyrittävä luomaan sopivia yhteyksiä vähän kaikenlaisesti koostuviin kokonaisuuksiin, joita muodostuu eri ajanjaksoina. Yksilöitä ajatellen tärkeitä ovat tosiaan ne lähiryhmät, ja myös muut yksittäiset ryhmän jäsenet, vertaiset, jne.

Tarkoituksenani oli korostaa linkkautumista, eli eri kokonaisuuksien välisiä yhteyksiä. Ilman sopivia yhteyksiä ei synny mitään tolkullista.

Suhde voimakkaimpaan on tärkeää olla kunnossa. Hyvä tavoite toki. Iso joukko ja sen järjestelyt tulee olla kunnossa. Silti käytännössä tavoite saavutetaan alemman tason järjestelyt kuntoon laittamalla.

Järjestelyissä on oltava selkeä läheisyysperiaate. Jos ydinosat eivät tule huomioiduksi, on kaikki tuosta poikkeavasti rakennettu sutta, josta on enemmän haittaa.

Tulee mieleen vaikka Rooma, Neuvostoliitto, EU, ... WU. Hyviä tavoitteita jonkun mielestä, mutta miksi aina noin kauaksi hyppääminen? No, ahneus on ehkä jokin välttämättömyys (varmistuspyrkimys), sillä sen tarkoitus on paikata turvallisuusaukko.

Jos selkeitä ja varmasti toteutuvia rimanpudotuksia, eli epäonnistumisia tavoitteiden suuruuden takia on pakko toteuttaa jatkuvasti, niin kai tuon selkeän epäonnistumistoiminnan tarjoama lisäaika tulisi sitten käyttää siihen pohjatyöhön, joka rakentaa oikeasti vankempaa pysyvyyttä.

Naisten ja miesten keskinäinen asema

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/21/saalipillua-laakkeeksi-nuorten-miesten-syrjaytymiseen

”Seksi tai seksin puute on keskeinen nuorta meistä eteenpäin ajava voima. Jos seksistä jää paitsi, mieli alkaa täyttyä liian helposti pakkomielteillä oman surkeutensa laajentamisesta koko ympäröivään yhteiskuntaan”, Aamulehden kolumnisti Markus Määttänen analysoi kirjoituksessaan 24.7.2011.

Ajatus vaikuttaa tolkulliselta. Sama itsensä yleistäminen toistuu muissakin yhteyksissä.

Vaikka jutusta tehdään leffaa, eli mielikuvituksellista käsittelyä, niin ajatus on oikeasti nostettu tapetille, eli ajateltavaksi. Vaikea on uskoa siihen, että asia voisi olla noin helposti ratkaistavissa, vaikka omalla surkeudella olisi syynsä erilaisiin ikävyyksiin, ja ratkaisukeinona olisi se säälipillu.

Naisen biologinen pakote tms ei salli miten vastuutonta sukupuolikäyttäytymistä tahansa. Miehellä asia voi olla vähän toisin. Näin siitä riippumatta, että on olemassa ehkäisy.

Nainen kantaa päävastuun lisääntymiseen liittyvästä valinnasta. Nainen siis päättää eniten seksistä. Ei ole tasa-arvoista, eikä tarvitse ollakkaan.

Tasa-arvon idean täytyy kuitenkin toteutua jos nainen jää heikommalle jossain toisessa asiassa, ja miehen täytyy joustaa. Ehkä kaikki tasa-arvo ei ole niin paljoa biologisesti perusteltua kuin mitä feministit haluaisivat.

Tasa-arvo on hyvä, mutta jos jollekin asialle ei ole biologista pohjaa, niin asian ratkaisussa on ehkä käytettävä järkeä. Järjestelyt vastoin luontoa voi aiheuttaa haittaa hyödyn sijaan.

Ei kannata jättää aivoja täysin narikkaan tässäkään teemassa. Vaikea tosin sanoa täsmällisemmin, että miten asioita tulisi järjestellä.

Aivot kuntoon kieltä teroittamalla

Kirjoituksissani alkaa esiintyä yhä enemmän selkeämpää analyysiä. Analyysien taso voi olla mitä vain, ja käytetyt rakennelmat myös aika itsetekoisia. Silti, avartavaa ja kivaa ainakin itseä ajatellen.

Jonkin verran selkeät analyysit vaativat aivojumppaa. Vähän kuin koodaisi aukotonta järjestelmää, ja tosiaan osasilla (käsitteet), joiden ei ole tarkoitus ollakkaan täysin aukottomia. Joten pientä haastetta.

Toisekseen tietokoneohjelmoinnissa koodin voi testata kääntäjällä ja toimivuudesta saa tietoa ajamalla ohjelmaa. Kun kirjoittaa rakennelmat tavallisella kielellä, niin vaikka yrittäisi selkeästi panostaen aukottomuuteen, niin vaikeampaa. Johtuu tosiaan siitä, ettei omia tekstejä voi testata tehokkaasti. Toisaalta teemat on laajemmin elämään liittyviä, eli ei niin rajattuja.

Vapaalla äidinkielellä kirjoittaessa toteutuu kuitenkin jokin loogistuminen. Oppii näkemään yhä paremmin yhteyksiä asioiden välillä. Kieleen ja asioihin saa parempaa otetta.

Esim matematiikka on tavalliseen kieleen nähden melko yksiselitteistä. Matematiikkaa on varmaan laajasti ottaen vaikea saada hyvään hallintaan, mutta luonnollisen kielen käsitejärjestelmissä samanlainen aukottomuus on utopiaa.

Äidinkieli virittää systeemin, joka on helpommin monimuotoisempi. Jotenkin sitä alkaa nykyään ajattelemaan, että mitäpä jos tavallinen kieli onkin sittenkin enemmän kehittävää kuin se matematiikkaan kuuluva kuvauskieli.

Tavallisen kielen käsitteet luovat mitä erilaisimpia suhteita toisiin ympärillä oleviin käsitteisiin. Suhteiden määrä suorastaan räjähtää. Lisäksi kielen käsitteet ovat melko liikkuvaa ainesta.

Perusmatematiikka tuntuu siis jotenkin palikalta, vaikka haasteiselta pitemmälle tavoiteltaessa. Jos perusmatematiikan avulla tulisi rakentaa todellisuudesta kattavia kuvauksia, niin silloin rakennelmat olisi tietysti aikasen mittavia.

Tavallisen kielen keskeneräisyys pitää sisällään sen edun, että kunkin käsitteen tulee olla kohtuu-johdonmukainen vain suhteessa siihen käsiteavaruuteen, joka on ko kielessä. Tavallinen kieli on usein tuota riittävästi, ja vaikka sitä epätäydelllistä kieltä käytettäisiin lisää oikoen.

Tavallisen kielen keskeneräisyys on karkeudesta johtuvaa. Karkeus ei ole ihmisaivoille ongelma. Vaikka kielen osaset eli käsitteet eivät muodostaisi ristiriidatonta kokonaisuutta koskaan, ei ongelmia ole, ellei erikoisvaateita tarkkuudelle.

Nykyään saatan ajatella jopa niin, että tavallinen intuitiivinen kieli on jotain, mistä ei saisi liiaksi poiketa. Vain intuitiivinen kieli tulisi olla se, jolla on selkeä painoarvo. Matematiikka ja muu yksioikoisuus voivat olla ongelmallisia, ja saada aikaan epäsuotuisaa aivojen organisoitumista. Siis jos liiallisessa määrin painottunut.

Matematiikan sanotaan terästävän ajattelua. Ehkä, mutta rinnalla tulee olla ehdottomasti se luonnollinen kieli, ja vahvimmin painottuneena.

Kielten tärkeyttä voi minusta perustella hyvin silläkin, että kielten hallinta on oikeasti vahvasti sidottu aivojen rakenteeseen. Harjoittamalla luonnollista kieltä, matematiikkaa, jne, muovaamme suoraan aivojamme.

Linjamuutos kirjoitusten julkaisuun

Taidan lopetella Usariin kirjoittelun. Samoin Facebookkiin. Ei saa osallistumista aikaan. Siis kommentointiosallistumista. Toki lukemisen kohteena oleminen saa aikaan jonkin vaikutelman yhteydestä.

Ainakin selkeästi tarvitsee säätää sitä, missä jatkossa julkaisee juttujaan. Sellainen tuntuma, että jää outo vaikutelma omasta osallistumisesta.

Suuri osa lukijoista varmaan ymmärtää yksilöllistä tilannettani jotenkin, mutta yleisempi ajatus osallistumisestani varmaan häiritsee. Häiriöttömyyttä tai kyseenalaisen oloisesta poikkeavaa on toki usein vaikea saavuttaa. Jossain menee kuitenkin rajat.

Avoimen mielen merkitys kommunikaatiossa

Ihmisten halutaan viestivän ymmärrettävästi, ja niin, että linjoilla on muutenkin helppo ja vaivaton pysytellä, mikäli yhteydessä tarvitsee olla.

Vaatimus kirjallisessa ympäristössä on yleisesti ymmärrettävä kieli ja ilmaistun muoto. Reaalissa voi säveltää enemmän, sillä tarvittaessa perillemenoa voi toistaa, kertoa toisin sanoen, aina kun noita tarvitaan. Lisäksi viesti ei ole sidottu vain sanoihin.

Kirjallisessa ilmaisussa korostuu kieli kapeasti välittyvänä. Livenä juttelussa vaikuttavin asia muodostuu usein kielen ulkopuolisista tekijöistä. Toki kirjoittaen voi välittää muutakin kuin sanoja ja ajatuksia, mutta sanaton on tulkittava ja arvattava. Reaalimaailmassa sanattomassa yhteydessä eletään suoraan.

Yleistettynä vähimmäisvaatimus viestinnässä helppous ja sujuvuus. Mitä epämiellyttävämpää on viestinnän aihe ja muu viestintään liittyvä, sen enemmän sujuvuus ja helppous korostuvat. Miellyttävyys auttaa olemaan linjoilla epäsujuvankin viestinnän tapauksessa.

Oleellista on siis viestien helppous ja sujuvuus, sekä miellyttävyystekijät. Miellyttävää voi toki olla myös haasteellinen, ärsytykseen pyrkivä, jne, ja miellyttävyys syntyy vastaanottajalla itsellään. Jossain tapauksissa miellyttävyyteen voi toki viestijäkin vaikuttaa, samoin kuin viestien helppouteen.

Helppoutta vähentää uudet tai oudot asiat, ja uudet tai oudot esitystavat. Yhtenäisyys on oletuksena, etenkin jos välitettävä asia on jo muutenkin uusi tai outo, eikä tuplahaastetta ehkä haluta.

Joskus on ehkä hyvä välittää asioita uusilla sanoilla. Niissä ei ole vanhan kontekstin painolastia. Uuden asian tapauksessa parempaa voi olla se, että uusi sana antaa lähinnä jotain ajattelusuunnan vihjettä, ja erityisesti on puhtaamman pöydän osanen.

Moni ajattelee sivistyssanoja jne viestinnän vaikeutuksena. Tulkinta on pintapuolisen päätelmän tulos, sillä uudet sanat voivat auttaa välitettävän asian ymmärtämistä. Luulisin näin.

Epämiellyttävyys puolestaan on mahdollisesti suuri ongelma. Viestin muoto voi viitata väärään viiteryhmään, ja väärän viiteryhmän polkuja ei välttämättä haluta käydä, vaan viesti voi saada automaattiblokkauksen, eli sisältö ei tule edes harkintaan muun ikävän piirteen takia.

Toinen epämiellyttävyys on se, että viestijään pyritään automaattisesti samaistumaan. Jos viestijällä vaikuttaa olevan jokin sellainen tila, jonka kanssa vastaanottaja ei ole sinut, niin samaistuminen vaikeutuu, eikä viestijästä voi ottaa tukea, vaan päinvastoin.

Tyypillisesti vaikeasti samaistuttava on henkilö, jonka tunnetilan kokee epäoikeudenmukaiseksi. Jos viestinnältä odottaa vaikka seesteisyyttä, eikä osaa tai näe kohtuulliseksi itse poiketa tältä tasolta, niin poikkeamaa ei ehkä voi tehdä helposti toisenkaan kohdalla.

Luulisin kokemukseni perusteella, että kokonaisuutena viestintä onnistuu parhaiten avarilta ihmisiltä. Mitä helpommin saa  epämiellyttäviä vaikutelmia muiden viestinnästä, sitä heikompi on vastaanottokykyisyys.

Hassua, että sujava kommunikaatio vaatii eniten avaraa ja avointa mieltä. Jotain vapaata tilaa niin, että voi liittyä paremmin eri yhteyksiin.

Usein korostetaan enemmän muotoseikkoja. Muotoseikat on tietysti kohteena, jos avaraa vastaanottokykyä puuttuu, eli epämiellyttävyyden kokemus saa muotoseikoista helpon syyn, vaikka muotoilu olisi jopa tavallista parempaa.