Totuudet ja niihin sovittautuminen

Paljon tulee kirjoiteltua selkeitä spekulaatioita. Ehkä on hyvä merkata spekulatiivisemmaksi ajatellut jutut suoraan. Seuraava tulee olemaan eräs tällainen.

Ihmiset rakentavat näkemyksiään eri tavoin. Mikä on selkeästi erilaisin tapa lähteä rakentamaan näkemystä? Mitä erilaisesta asioiden yhdistelystä voi päätellä? Onko olemassa jotain perusteellisen erilaista lähtökohtaa?

Entä jos logiikka on jo eräs erottava tekijä? Siis se, joka on suoraan rakentelun ytimessä. Mitä logiikoita on olemassa? Siis asioiden yhdistelyperiaatteita.

Tuli mieleen aksiomaattisesta tms rakennelmasta lähtevä päättely. Toinen on se päättely, joka pohjautuu jonkin arvioijan tarpeen mukaiselle yhdistelylle.

Päättelyt voisi nimetä vaikka näin: pelilautapäättely ja tarvepäättely. Ensimmäinen päättelyn laji perustuu tiettyihin perustotuuksiin joiden yli ei ko järjestelmän puitteissa voi mennä.

Esim sakki-peli muodostaa erään suljetun järjestelmän osineen ja osiin liittyvine mahdollisuuksineen. Sakki-pelin osien mahdollisuudet on sopimuksellisesti luotu.

Sakki-pelin osasia voi kuitenkin käyttää myös tarpeiden näkökulmasta. Nappuloilla (ja pelilaudalla) voi leikkiä mitä vain mieleen tulee.

Toisaalta sakki-pelillä leikkiminen on mahdollista myös sovittujen sääntöjen puitteissa, eli voi pelata sääntöjen puitteissa, mutta niiden tarpeiden pohjalta, jotka sattuu olevan akuutimpia juuri sillä hetkellä.

Edellä esimerkit sääntöpelistä, tarvepelistä tai noiden erilaisesta miksauksesta. Näin voi ajatella myös elämästä yleensä. On paljon sääntöjä tai reunaehtoja, siis puitteita, joiden rajoissa asioita ajatellaan olevan hyvä viedä. Toisaalta puitteita asettaa toimijan omat tarpeet.

On siten kahdenlaisia päättelyn varteenotettavuuksia. Joku voi puhua totuuksista, rehellisyyksistä tai suuntautumisesta. Voi siten sanoa olevansa vaikka rehellinen omille ja mahdollisesti toisten tarpeille, tai voi olla rehellinen tarpeita kokevien ulkopuolisille tekijöille.

Totuus on perimmältään sellainen, jonka puitteissa asioita on hyvä viedä. On kuitenkin kahdenlaisia totuuksia. Totuuksia, joita tarvitsevat kokevat, ja totuuksia, jotka ovat kokijasta riippumatta voimassa.

On siis subjektiivisia totuuksia (T_S) ja objektiivisempia totuuksia (T_O). T_O:n kuuluvat ovat niitä totuuksia, joissa on enemmän pysyvyyttä. T_S on puolestaan totuuslaji,  jossa suoranaista yhtenäisyyttä on vaikeampi saada aikaan.

Jokainen voi jakaa joukon T_O. Se käy päättelyjen yhtenäiseksi pohjaksi. Kyseessä on vaikka ne paljon puhutut luonnonlait ja muut reunaehdot, joita ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Kyseessä taitaa olla monelle "The Totuus".

Voi olla, että T_S tyyppiset asiat ovat lopulta (finaaliin tarkentuessa) myös yhteisesti jaettuja. Viime kädessä on niin, että T_S on se joukko asioita, joiden arvellaan täyttävän omat sisäiset tarpeet mahdollisimman hyvin.

T_S:n ongelma on kuitenkin tulkinnallisuudessa ja arvailussa. Voi olla, ettei T_S tuota sitä maksimaalista tulosta, jota totuuksien kantaja ajattelee mahdolliseksi.

Tarpeita kantavan tulisi olla pyrkimyksissään sidottu tarpeidensa totuuksiin (T_T). Toisaalta voisi puhua elämänjatkumoon liittyvistä totuuksista (T_J), jotka ovat tarpeita kokevaan rakentunut, ja joita tarpeita kokeva kokee tarpeekseen palvella, jolloin toteutuu olion säilyminen yksilönä ja yksilöitä luovana yksilönä, siis elämänosana.

Eliön (yksilö=Y) voi sanoa myös olevan sidottu oman rakenteensa totuuksiin (T_R), ja tuo rakenne määrää tosiaan tarvetotuudet, joka on samalla pohja eliön jatkuvuustotuuksille. Ketjukaaviona: T_R => T_T => T_J. Käytännössä nuo totuudet muodostavat saman joukon, eli totuuksien nimi voisi olla yksilön totuudet (T_Y).

Merkitään nyt selvyyden vuoksi yksilöön liittyvät subjektiivisesti kokemat ja hahmottamat totuudet (odotukset) symbolilla T_Y_S ja yksilön rakenteisiin,  tarpeisiin ja jatkuvuuteen pohjautuvat totuudet symbolilla T_Y_F (final).

Noiden kahden totuuksien (T_O, T_Y) lisäksi yksilö joutuu lisäksi ottamaan huomioon muiden yksilöiden vastaavat totuudet (T_M_S, T_M_F), ja vaihtelevassa määrin koko luomakuntaa koskevien eliöiden totuudet.

Käytännössä ihmiset sopivat myös keskinäissääntöjä ja jotain edistäviä reunaehtoja keskinäiseen elämään. Voi olla jopa hyvin tarkkaan säädeltyjä lakeja tai vankan vahvoja normeja. Nämä ovat yhteisiä sopimuksenvaraisia totuuksia (T_J_S).

Joukon T_J_S totuudet ovat luonteeltaan ideaalisena sellaisia, joiden ajatellaan palvelevan sopimuksenalaista väkeä (V_T_J_S) mahdollisimman hyvin kunkin jäsenen päättelyvinkkelistä. T_J_S perustuu ideaalisena sille pohjalle, jonka jokainen joukon V_T_J_S jäsen mielessään jakaa.

Todellisuudessa joukko harvoin pääsee yksimielisyyteen jostain täysin yhtenäisistä reunaehdoista. Ristiriitaiset odotukset ovat useammin vallitseva tila, ja syitä tähän on paljon.

Todellisuudessa jos yksilöillä on omat selkeät tarpeisiin pohjautuvat totuudet T_Y_F, niin isompaa joukkoa koskien on mahdollista ajatella tuohon vankkuuteen perustuen yhtenäiset totuudet, joita jokainen jakaa (T_J_F). Käytännössä joukon itsensä määrittämät ja luodut reunaehdot poikkeavat aina joukon yhtenäisistä totuuksista. Eli T_J_S <> T_J_F. Sama yksilötasolla: T_Y_S <> T_Y_F.

Totuuksien takaa löytyy yo:n perusteella erilaisia napoja. On yksilöitä, joukkoja ja noihin nähden muuta ympäristöä. Varminta on vain ympäristöön liittyvät lainalaisuudet tai totuudet T_O. Silti T_O on jotain, joka on ympäristöä varten, ja satavarmasti eliöistä riippumatta. T_O:n olemassaolosta ei siten tarvitse huolehtia suuresti.

Oleennaista yksilön kannalta on se, miten hänen todellisimmat reunaehdot tulevat täytetyiksi. Siltä suunnalta löytyy paras tasapainotila. Tarkoittaa käytännössä sitä, että T_Y_S lähestyy T_Y_F:ää, ja toisaalta yhteisön joukon totuudet tekevät samaa, eli T_J_S lähestyy T_J_F:ää. Samalla tulee tietysti huolehtia T_O:sta. Ristiriitaa ja painetta ilmenee usein, joten motiivitausta on varmasti kohdallaan.

Yksilö voi pyrkiä rehellisyyteen kaikkia napoja ajatellen. Rehellisyys on siten laajempi käsite kuin tavallisesti ajatellaan.

Itse ajattelen suurimmaksi ongelmaksi T_J_S:n ja T_J_F:n välistä kuilua. Yhteisjärjestelyt rutataan käytännössä melko surutta kaikkien noudatettaviksi. Näin yksilö hukkaa viimeisellä yheyden itseensäkin, eli T_Y_S:n ja T_Y_F:n välinen ero kasvaa.

Mitä suurempi määrä on yhteistotuuksien alaisia, sen suurempi ruttaus täytyy rakentaa, sillä yksilöiden itselleen ajattelema odotusten avaruus laajempi. Siltä pohjalta yhtenäisyys kuitenkin rakennetaan parhaimmillaan, ja kun se rakennuspohja on jatkuvasti jokaisella tarkentuva!

Itsetuntemus korostuu. Se, että T_Y_S olisi käytännössä hyvin lähellä T_Y_F:ää. Kun siltä pohjalta rakennettaisiin T_J_S, olisi yhtenäiset järjestelyt taatusti juurettuneet paremmin yksilöiden palveluun, eli mahdollisimman lähelle T_J_F:ää.

Käytännössä T_J_F on sillä tavoin hankala, että siihen liittyvät vankasti juurettuneita totuuksia on vaikea luoda. Ratkaisuna on se, että T_J_F:ään liittyvien jäsenten määrä on kohtuullisen pieni.

Jos on isompi T_J_F tarvitaan käytännässä välttämättömyyden pakosta, niin olisi hyvä olla myös selkeää kunnioitusta pienemmille kokonaisuuksille. Ja olipa kyseessä pienempi tai suurempi kokonaisuus, niin sen on oltava yhdenmukainen sitä "joukkoa" kohtaan, jossa on jopa vain se yksi yksilö. Ja tietysti toiseen suuntaan samalla.

Käytännössä pienryhmien olemassaolo korostuu. Pienryhmät ovat niitä, joihin on lähin suhde. Niiden kanssa eletään, vähän kuin itsensä kanssa. Ja elämän suuntautuminen pienemmän ryhmän mukaan antaa samalla suuntaviivoja myös suuremman kokonaisuuden järjestymiselle.

Huomioitavia totuuksia on siten: T_O, T_Y_S, T_J_S, T_R_S. T_R_S on ryhmän ajattelmat tai ilmaisemat totuudet, ja tämä ryhmä on lähiryhmä, millaisena kokoonpanona se milloinkin aktivoituu. Mielestäni T_R_S on avainasemassa, eli sitä tekisi mieli korostaa.

Maailma on valmis silloin ja vain silloin kun vallitsee seuraava tilanne: T_Y_S =  T_Y_F, T_R_S = T_R_F, T_J_S = T_J_F.

Yksilön ja sitä suuremman joukon välittäjänä toimii lähiryhmä, jolloin yksilön ja koko elämänjoukon sovittautuminen on mahdollista tosiinsa. Tarkoittaa toki myös eri vaiheissa olevien lähiryhmien välistä sovittautumista.

Käytännössä jonkin verran on pyrittävä luomaan sopivia yhteyksiä vähän kaikenlaisesti koostuviin kokonaisuuksiin, joita muodostuu eri ajanjaksoina. Yksilöitä ajatellen tärkeitä ovat tosiaan ne lähiryhmät, ja myös muut yksittäiset ryhmän jäsenet, vertaiset, jne.

Tarkoituksenani oli korostaa linkkautumista, eli eri kokonaisuuksien välisiä yhteyksiä. Ilman sopivia yhteyksiä ei synny mitään tolkullista.

Suhde voimakkaimpaan on tärkeää olla kunnossa. Hyvä tavoite toki. Iso joukko ja sen järjestelyt tulee olla kunnossa. Silti käytännössä tavoite saavutetaan alemman tason järjestelyt kuntoon laittamalla.

Järjestelyissä on oltava selkeä läheisyysperiaate. Jos ydinosat eivät tule huomioiduksi, on kaikki tuosta poikkeavasti rakennettu sutta, josta on enemmän haittaa.

Tulee mieleen vaikka Rooma, Neuvostoliitto, EU, ... WU. Hyviä tavoitteita jonkun mielestä, mutta miksi aina noin kauaksi hyppääminen? No, ahneus on ehkä jokin välttämättömyys (varmistuspyrkimys), sillä sen tarkoitus on paikata turvallisuusaukko.

Jos selkeitä ja varmasti toteutuvia rimanpudotuksia, eli epäonnistumisia tavoitteiden suuruuden takia on pakko toteuttaa jatkuvasti, niin kai tuon selkeän epäonnistumistoiminnan tarjoama lisäaika tulisi sitten käyttää siihen pohjatyöhön, joka rakentaa oikeasti vankempaa pysyvyyttä.