Pohdintaa masennuksesta

Masennus on tietyn vaiheen ilmiönä sitä, että on olemassa vain niitä tekemisen ja toimien vaihtoehtoja, jotka ovat vastoin toimijaa sillä tavoin, että toiminnan tuloksena on koenta siitä, että oma tilanne ei edisty, vaan menee alaspäin.

Olisiko siinä hyvä määritelmä masennukselle? Jos on edes jotain, jonka voi kokea eteenpäinvievänä, siihen voi tarttua.

Toisaalta voi tarttua sellaiseen toimeen, joka vie parhaillaan olevan vaiheen koentatyypin toisenlaiseksi. Tarkoittaa sitä, että tekee niitä toimia, jotka tuovat muut toimet nostavaksi koetun piiriin.

Itse olen huomannut, että jos käytännössä on vastassa seinä, eli ei mitään tekemistä tässä maailmassa, siirtyy unien puolelle. Unessa on eri realiteetit.

Uni on toisaalta herätessä vienyt kohti toisenlaista koenta-aseltemaa. Uni onkin tuonut palkitsevien ja tarttumisen arvoisten toimien piiriin ehkä montakin toiminnan vaihtoehtoa.

Uni on siis ratkaisu masennukseen. Itseään vastoin ei tulisi koskaan tehdä. Jos tilanne on se, että joutuu tekemään vastoin itseä, on tilanteeseen havahduttava mahdollisimman pian.

Unesta ja sen saannista tein sen havainnon äsken päikkäreillä, että uni on jotain tietynlaista. Voin toimia ajatuksissani kohti jotain tavoitetta, mutta käytännössä kyseessä on kokemus, sillä en liiku, eli en vaikkapa tarkista kellosta aikaa oikeasti.

Jos unen haluaa saada, tulisi ehkä ajatuksissa siirtyä niin, ettei toiminta seuraa perästä. Uni on ajatusten irtiottoa kehosta, ja jos tämän tilanteen voi saada jollain keinolla, olisi helppo nukahtaa kunhan vain käyttelisi hermostoaan oikein.

Vaikea on kuvitella tilanne, että jos on unessa, niin silloin onnistuisi tekemään itseään vastaan. Voisiko uni jossain vaiheessa olla jotain muuta kuin masennuksen lisäämistä? Kun mitään konkreettista ei tapahdu, eikä energiaa oikeasti kanavoidu toimintaan, niin silti jotain uutta asetelmaa syntyisi useimmiten.

Äsken olin tosiaan sillä tavoin masentunut, ettei valvetoiminnoissa ollut juuri mieltä. Päikkäreiltä herättyä siis kirjoittelen tätä.