Pohdintaa sähköilystä

Ajattelu nostaa joskus tunteita, saa aikaan ilmeitä ja ehkä eleitä. Joskus ajattelu on melko neutraalia pään sisäistä puntarointia, mietiskelyä, haaveilua, ...

Pohjimmiltaan ajattelu on hermoston toimintaa. Mitä kaikkea hermoston toiminta voikaan olla?

Toiminta on sellaista hermostossa ilmenevää sähköilyä, johon liittyy fyysisiä liikkeitä, jotka saavat aikaan muutosta ympäristössä. Sähköily voi olla kuin sähläily tai sählyn pelailu tjms.

Jospa hermoston toiminta olisi lyhyemmin ja napakammin kuvattu sanalla sähköily? Ok, no vaikka tässä b-viestissä noin.

Sähköily tapahtuu varmasti kunakin ajanhetkenä tietyllä tapaa. Sähköilyn vaihe johtaa seuraavaan, jne. Ellei kyseessä ole oikosulku, eli luuppi. Olisiko tuo sitten kuumennustila, kuten vaikka epilepsia? Tai jokin automatismi, tai jopa kaventuma, joka merkkaisi poissaolokohtausta?

Fokustaa voi. Fukusointiaste vaihtelee sähköilyssä. Jos oikein fokustaa, niin kai se sitten on hitsausta. Virta keskittyy niin, että kapeassa kanavassa käy sellainen virta, että se muovaa uutta niin kauan, kunnes virtaa ja fokusta riittää.

Hermoston kannalta hitsaus merkkaisi suurinta osien liitosta. Liitoksen voi saada aikaan pienellä, ja säännöllisellä virralla, tai sitten sillä amppaarimäärällä, joka tekee saman vähemmässä ajassa.

Ehkä epilepisiassa ilmenee hitsaus ja luuppi. Kun energia on luupissa, niin kai se oikonen tiivistää virtaa, eli virtaus suuntautuu ainakin hetkellisesti johonkin kapeaan piiriin.

Mitä kapeampi piiri saa energian taakseen, sen kovempaa on surraus. Sen nopeammin rata varmaan väsyy, ja tila lakkaa. Tai siirtyy jonnekin toisaalle. Ehkä virtaus normalisoituu jossain vaiheessa, ja kohtaus on ohi.

Mitä on vapaus? Vapaus on vapaata virtaa. Jos virrassa esiintyy luuppeja, luupit eivät ole vankiloita.

Addikti voi luupata jonkin toiminnon puitteissa. Tarve on niin suuri, ja se aktivoi niin vahvasti tietyn valmiin radan, että radattelusta voi olla vaikea irroittautua. Jos mieli väsyy raveihin, niin väsymys hoitaa homman kotiin, kunnes rata on taas valmis uutta ajoa varten.

Nukkumisen vähyys vähentää vapautta. Automaattisuutta voi pyörähtää lisää, ja syynä voi olla pienoinen stressi. Stressi on kyllä muutenkin selvä piiskuritila, ja painostuksen päällä ollessa, voi olla vaikeaa surffailla kovin vapautuneesti.

Kunnon virtakin (amppeerimäärä) on helposti asia, joka voi aiheuttaa kanavoinnin vaikeutta. Jos mielentila on korkealla vaikka antoisan fyysisen tai henkisen ponnistuksen johdosta, voi energiaa olla vaikea suunnata järkevästi.

Selkeästi aktivoivan toimen aikana virta on ollut sopivan passelisti kanavoitunut. Kun toimea muutetaan, niin virta ei välttämättä heti sopeudukkaan uuteen tilanteeseen. Näin voi treenit ja kisailut ainakin ennen kuupeutumista estää tehokkaasti unen saantia.

Ja kai toi virtausongelma korostuu erityisesti maniassa. Olisiko masennus sitten se tila, jossa virtaus olisi toisessa ääripäässä. Entäs psykoosi? Kai sekin johonkin virtausongelmaan liittyy.

Onni, rakkaus, läheisyys, erilaiset yhteydet, tunteet, ... Kai ne viime kädessä hermoston osien välisiin virtauksiin liittyy. Mitä toimintaa saavatkaan aikaan, on toinen juttu.

Jos virtaus saa aikaa toimintaa, muuttuu jokin, jonka seurauksena muuttuu virtaus. Virtaus on näin palauteriippuvaista. Toiminta saa aikaan muutoksia ympäristössä, jolloin havainnot muuttavat hermoston tilaa, jonka seurauksena toiminta voi ehkä suuntautua toisin.

Dialogi on sitten varmaan hermostoa ajatellen osien välistä virtausta niin, että tietty osakokonaisuus (A: A1, A2, ...) saa tällin toisilta osalta (B: B1, B2, ...) sillä tavoin, että B:stä kanavoituu uusia kytkentöjä A:n.

On todennäköistä, että lähtötälli, havainto (H: H1, H2, ...) tulee ympäristöstä tai spontaanisti, jolloin se kytkeytyy vastaavaan A:n, jolloin A purkautuu B:n.

Koska yleensä H on aina enemmän tai vähemmän erilaisesti muodostunut, niin aktivoituva A on aina hiukan erilainen, ja siten siihen liittyvät osat B.

Oleellista prosessoinneissa on varmaan se, että aikaa myöten hermosto tekee selvää havainnosta H. H on hermoston kannalta tietyn vaiheen tila A:ssa. Tila ohjautuu toiseen tilaa B, ja B ohjautuu takaisin A:lle.

Vuoropuhelu kahden osakokonaisuudeksi katsottavan tilan sisällä vaihtuu aikanaan yhä erilaisemmaksi, ja jossain vaiheessa vuoropuheluun kuuluu jo aivan muuta. Muutos kokeentuu, eli kokija kokee erilaista olotilaa, eikä jumeta ehkä loputtomasti "jankaten", tai jotenkin muuten.

No, tästä avauksesta on hyvä jatkaa jokin toinen kerta lisää.