Irtiottajan vapauksiin

Sisäistä vuoropuhelua. Sitä on tämä bloggaaminen. Kukaan ei näe enää mitä kirjoitan. Ellei hakkeroidu Googlen palveluihin.

Saattaisin itse avata nämä kirjoituksiani joskus jälkikäteen. Jos jotain hyötyä muille tai itselleni.

Näitä kirjoituksia availlessani en ehkä enää tarvitsisi rauhaa näille ajatuksilleni. Ehkä tarvitsisin rauhaa jollekin muulle, jota en voi vielä tietää.

Mutta kirjoittelu näin. Tämä on tehokasta. Kukaan ei näe, mutta silti saan hyötyä ympäristöstä.

Pelkkä sisäinen vuoropuhelu ilman välineitä on tynkää. Tämä salattu netti-ympäristö ja tietokoneliittymä ovat osa välineistöä. Toki näistäkin voin luopua, mutta en ihan vielä.

Eilen katsoin Areenasta dokkarin Beethovenista. Tyyppi oli kuuro ja silti yhä vain sävelti. Ja ehkä sisältä päin, jolloin oli vapaampi. Kuurous toi suuremman vapauden olla yhteydessä sisimpään. Taisi näin syntyäkkin ne parhaat sävellykset.

Beethoven. Ehkä hänen mallia voikin jotenkin seurailla. Ehkä ei paha. No, ei tällaisista voi sanoa mitään erityistä. Kiva on kuitenkin se, että noista erikoistapauksista on olemassa jotain dokumentointia. Jos voi hyödyntää jotain, hyvä.

Jos haluaa vapautta, siis omaa vapautta, ei se voi liittyä muihin. Muille käy toisenlainen vapaus. Oma vapaus muihin liittyneenä on muille ongelma.

Jos siis haluaa olla vapaa itseään varten, on oltava muista irti. Merkitsee yksinäisyyttä. Vaikea juttu, mutta tekee sitä omaa vapauttaan sopivasti. Missä kykenee siihen, sen tekee. Muuten on varmaan hyvä roikkua yhteyksissä.

Vapauteen pääsee näin yhteyksien kautta. Ensin rakentavat yhteydet. Sen jälkeen marssi kohden vapautta.