Rahallinen korvaus jostakin palveluksesta on aito vastapalvelu vain, jos
raha on hankittu vaivaa näkemällä. Raha yhteiskunnalta ei ole jotain,
mitä varten tarvitsee nähdä aitoa vaivaa, ellei byrokratiavaikeutusta
oteta huomioon. Toisaalta vanhemmilta peritty rahakaan ei ole mikään
aidon kanssakäymisen väline.
Voi
olla, että aidosti vaivalla hankittu rahakaan ei korvaa
palvelusuhdetta. Jos raha on olemassa jossain hikeä vääntämällä, on se
silti jo vaivannäön ulottumattomissa. Raha palvejen palkkiona voi
heikentää kanssakäymisyhteyttä. Yhteys muodostuu peliksi.
LAUSE:
"Ilman rahaa ei voi elää." Onko kyseessä kehäpäätelmä tmv? Kun jonkin
tarpeellisen sovitaan olevan rahassa mitattava, ei tarpeellista saa
ilman rahaa. Ei saa, kun on päätetty, ettei saa. Silloin ei tosiaan saa.
Enemmän järkevää on kysyä, miten rahan vertaaminen joksikin arvoksi
toimii ja tuottaa hyvää vaihdantaa ja edistää kanssakäymistä ja siten
elämää. Ehkä yhä huonommin.
Ehkä ihmisten tulisi siirtyä täysin vapaaehtoispuolelle. Oleellisessa määrin. Ei rahaa kanssakäymisen väliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti