Aiheiden availu, jalkaa ovien väliin, kasvu näkemyksissä, jne ...

Monesta teemasta ei aina tiedä (tietoinen taso) kovin paljoa. Puhumattakaan, että jokin asia olisi vielä kokonaisemmin hallinnassa myös tietoista tasoa laajemmin.

Voi olla hyvä, että myös selkeästi vieraita asioita yrittää lähestyä. Edes sillä vähällä liittymällä, tai pohjalla, jonka osaa liittää siihen, josta haluaa päästä paremmin selville, tai jonka haluaa olla paremmin kytköksissä itseen.

Kaikki laajeneminen käsityksissä, tuntemisessa, ymmärtämisessä, hahmottamisessa, käsittelytaidoissa, ... yleisemmin avuksi liittämisessä lähtee aina jostakin.

Vähällä on lähdettävä joskus. Ilman mitään linkkiä sitä uutta objektia (U=O_U), ja mahdollisesti muiden eri lailla omaksumaa ei voi suoraan lähestyä. On vain kokonaisvaltaista sokeutta U:ta kohtaan.

Jos U:n ei ole mitään linkkiä, on ensin tavoitettava jotain, jonka avulla voi jo tavoittaa U:n, eli saada siitä otetta. Apu- ja välittäjäobjektit (A=O_A) toimivat siltana (S=S_U), siis yhteytenä (Y) U:hun.

Jos U on tärkeä, tai siis merkittävä, siihen tulee, tai on hyvä saada ehkä erittäin monenlainen tuntuma (G=grip). Erilaisia tuntumia, tai niiksi katsottavia olisi hyödyllistä yrittää löytää ja tiedostaa. Sillat U:hun voivat olla hyvin eri tyyppeihin kuuluvaa materiaalia, objekteja. Yleisemmin U on tuntumista G1, ... Gn-u käsin löydettävissä, niitä vastaavien siltojen kautta: S_G1, S_G2, ... S_Gn-u.

Mitä monipuolisemmat ovat sillat tai yhteydet U:hun, sen monipuolisempi mahdollisuus saada jokin käsitys ja ymmärrys U:sta. Parhaimmillaan U tavoittuu aikanaan aina kun on jokin tarve (T) siten, että tuo T tulee tyydytetyksi. Tällöin jokin silta (S_Gy), tai useampi (S_Gi ... S_Gj) sellainen tuo ratkaisun tarpeeseen T.

Paitsi että U on ehkä tärkeä, niin se voi edelleen avata jotain uutta (UU), mikä voi olla myös tärkeää joskus. U:lla voi olla näin käyttöarvoa jatkosiltana (S_S=S_U_UU) UU:n luo.

Olipa tarpeen T ratkaisevan siltaketjun (K=T_K) loppupää S, S..S_S, tai jokin vielä kaukaisempi, niin yksittäinen silta, esim S_G1, voi rakentua hyvin eri tavoin, eli sillan apuobjektit A_S_G1, voivat olla hyvin vaihtelevasti valittuja, sekä ne valitut voivat olla sillassa hyvin erilaisen verkkorakennelman (N=net) kautta (N_A_S_G1).

Ihminen tuntee tarpeita, ja niitä voi yrittää luokitella. Luokittelu voi tapahtua tietoisesti, tosin yleensä tarve hakee ratkaisua myös suoremmin, eli hakumenettelyssä, ja siihen liittyvässä systeemissä on erottelevuutta erilaisen tietoisuuden tason vallitessakin. Oleellista on se, että tietty tarve saa ratkaisunsa erotteluun ja luokitteluun perustuen.

Yleensä ihmiseen liitetään mm seuraavia tarpeita tai niitä kuvaavia tiloja: nälkä, jano, happi, sopiva lämpötila, suojautuminen, ... Noiden perustarpeita kuvaavien asioiden lisäksi voidaan nimetä vaikka: yhdessäolo, ystävyys, liittolaisuus, läheisyys, huolenpito, yhdessäolo, seksi, ... Jne.

Perustarpeet voi nimetä yleisesti vaikka näin: T_N, T_J, T_H, T_L, T_S, jne. Kukin perustarve toteuttaa jotain suurempaa emotarvetta TT niin, että TT tulee palveluksi parhaiten valitsemalla kunakin hetkenä palveltavaksi juuri tietty perustarve T_X, jonka jälkeen tarve T_X toteutuu sitä palvelevien lapsitarpeiden kautta: T_X-t_1, T_X-t_2, ... T_X-t_n siten, että kukin lapsitarve tulee valituksi kunakin ajankohtana niin, että viimein perustarpeen, emotarpeen, jne tyydytys edistyy parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Herää tietysti se kysymys, että mikä on se yksilötarve (Y) tai kuningas- tai kuningatar-tarve (Q). Yleensä kyseessä on kapeasti ajatellen yksilön säilyvyys, eli elossa pysyminen, mikäli hän ei toteuta sillä hetkellä jotain vielä suurempaa tarvetta, jota ei ehkä osata aina määritellä. Olkoon se yksilöä suurempi tarve joskus vaikka Q tai suoraan se meidän Luojamme (L=Luomakunta=Lord). Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että L on kaikkialla läsnä, eli L muodostuu meistä kaikista, ja kaikkeus on kaikkialla, joten sen mukaisuudesta ei tulisi ehkä liiaksi poikkeilla.

Oleellista uuden hakemisessa on rakentaa sillat uuteen mahdollisimman sujuviksi niin, että kun ihminen on olemassa, niin hiertävyys ympäristön kanssa olisi mahdollisimman pieni. Näin kärsimys olisi se, josta ihminen yrittää kasvaa pois päin. Olipa kyseessä kasvu kohden mielihyvää tai kasvu pois kärsimyksestä, niin yksilöä (jne) palveleva yhteys ympäristöön on se kuntoon saatettava asia.

Jotta yhteydessä olisi tehoa, tulee sen pärjätä ko tarpeen tyydytyksessä. Tyydytysvirta (V) tai useampi samanaikainen tulee olla riittävän kunnossa. Mitä parempi V, sen parempi sitä vastaava yhteys Y. Tarpeeksi (T) katsottu muodostaa virran V_T, ja näitä palveluntuottovirtoja on määränä sitä enemmän, mitä alemmalle tasolle laskeudutaan. Kaikki virrat laskeutuu viimein päävirtaan (V_L), joka palvelee L:ää, eli kokonaisuutta.

Alavirrat ja niistä erkanevat virrat jne ovat siis Luojaamme palvelevia. Luoja määrää sen, mitä on mahdollista tehdä alemmalla tasolla. Jos Luojaa ei palvella, on seurauksena palveluvirran katkeaminen. Tässä käy köpelösti samalla myös palvelijalle. Syytä en tiedä. Joka tapauksessa palvelija ei ole usein täysin deterministisesti sidottu palvelutehtäväänsä, vaan hänellä on vapaus oman arvonsa mukaiseen hakemiseen niin, että voi ottaa sopivasti päävirrasta, kunhan trendi ei muodostu kohtuuttomaksi. Jos saamapuolta käyttää liiaksi, se ehtyy, ja etenkin jos saamapuoli ei aiheuta riittävästi kasvua ja siihen kuuluvaa tuottoa.

Kunkin objektin palvelevuutta ketjussa koskevat samat yo:t lainalaisuudet. Objektit (solut) linkkautuvat toisiinsa niin, että alaiset järjestetään siten, että solun kautta kulkeva kokonaisvirta maksimoituu, ja kulkeutuu kohden niitä isäntä- ja vertaissoluja, joiden palveluksessa ollaan.

Paitsi että isäntäsolulla on tietty järjestelyvastuu, niin palvelijasolu ei ole täysi palvelija, vaan hän on linkkaantunut myös isäntään päin niin, että joka-ainoalla palvelijalla ja hänen alamaisilla on jokin tieto myös heitä ylemmästä kokonaisuudesta ja päinvastoin. Ilman sitoutumista yhteyteen, eli ylös ja alas ei ole olemassa ketjun osana, joten virta lakkaa. Yksittäinen solu ei kuitenkaan aina ole sidottu täysin kaikkiin isäntiin ja alamaisiin, vaan järjestelytyötä on mahdollisuus tehdä, mutta vain mahdollisuuksien rajoissa, eli yhteysvirran suhteen ei saa syntyä liian pahaa katkosta missään kohtaa.

Yhteyksien puolesta isäntä ja palvelija ovat monella tasolla tasavertaisia. Toisaalta nettovirran suuruus vaihtelee, mutta tiettyjen virtojen suhteen suunta on selkeä, eli palvelija tuottaa isännälle, ja isäntä tuottaa virtaan lisää, ja ohjaa omalle isännälleen.

Ylläolevassa kerronnassa oli hahmottelua ja asian pohdintaa (ja tietty koko viesti pitkälle samanlaista). Voi olla, että palveluna suoritettava virta isännälle ei poikkea siitä, mitä isännältä saadaan. Kukin palvelija jakaa saadut resurssinsa yhteistyössä palvelijoiden kanssa niin, että annetulla saadaan mahdollisimman sopiva tuotto.

Hassua johdattelua omaksumiseen. Omaksuminen on kuitenkin kasvua. Pohdinnassa tulin siihen tulokseen, että tuotto on säilytettävä tai käy heikosti. Tarkoittaa samalla sitä, että palvelija on aito palvelija, ja ottaa tehtävästään vastuun. Hän ei voi esim odottaa ylempää ohjeita enempää kuin mitä isäntä voi antaa, vaikka jonkin verran onkin neuvoteltava myös sinne suuntaan.

Aito isäntä ja vertainen ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä ja missä minä voin kokonaisuutena hääräillä. Paras palvelija on mahdollisimman tuottava, ja jotta hän voi sellainen olla, on hänen oltava samalla vapaa, ja tehtävä vapaudella se tuotto.

Orjuus ei oikeasti ole isännän palvelua, vaan hänen annetaan käyttää alamaisiaan niin, etteivät alamaiset saa aikaan niin hyvää tuottoa kuin voisivat saada. Toisaalta irtiotto, alkupanos ja siihen liittyvä vastuu on käytettävä paitsi vapauteen ja mukavuuteen, niin myös siihen liittyvään työhön.

Mitä tulee esim käsitysten muodostamiseen eli vapaus- ja palvelu-tekijöihin vaikuttamiseen vaikka näin tietoisen tason rakentelun kautta, niin kohden itsenäisyyttä tulisi myös tässä mennä. Vain itsenäinen ja vapaa voi olla jossain vaiheessa se, jolla on eniten annettavaa.

Sama itsenäisyysmahdollisuus on pyrittävä antamaan vertaisille ja alamaisille (puhumattakaan isännästä). Jos isäntä floppaa itsenäisyyden antamisessa, niin floppaus ei saa johtaa omien alaisten tai vertaisten riistoon, jolloin virta ennenpitkää alhaalta katkeaa, ja kärsimys leviää joka suuntaan.

Olemme ihmisinä keskimäärin vertaisia toisillemme. Asema vertaisena kuitenkin vaihtuu kausittain ja hetkittäin monella tapaa. Elämä on taitolaji. Taiteilua tämä on, sillä tehokas palvelija tarvitsee yhä parempaa terävyyttä ja terän kanssa heilumista eri työmailla tehdessään itselleen lisää vapautta ja parempaa palvelumahdollisuutta.

Taiteilijan tulee olla vain Luojaansa sidottu, ja jos on sitä riittävästi, on tosiaan sidottu kaikkeuteen. Kaikkeus, ja yhteys siihen on hyvä palkkio kaikesta. Jos kaikkeuden sijaan ripustuu liikaa mihin vain osatekijään kuten isäntään, itseen,.. niin kyllä se on kuolio tai paikallinen syöpä. Kummassakin käy huonosti. Kuoliona mädäntyy, ja syövässä kuolee isäntänsä mukana. Huonosti käy myös silloin, jos isäntä amputoi "osiaan". Ikävää isännälle, ja etenkin palvelijalle.