Kielen käytössä tulee helposti ristiriitoja. Käytetyn kielen tulisi olla ymmärrettävää sanojen, lauseiden, logiikan ja noista koostuvien ajatusten osalta.
Jos jossain särähtää, eli ilmaistavaa ei voi ymmärtää, niin ensimmäinen valituksen kohde on usein kielen ulkoinen muoto, mikäli ilmaisu viittaa kieliasun outouteen tai tavallisesta poikkeavuuteen.
Jos ilmaisijan tarkoitus on välittää jotain sellaista, mikä on hänelle itselleen melko uutta, ja uutta vähintään kuulijalle, niin voisi ajatella, että uuden asian välittämisessä tulisi olla entistä huolellisempi kieliasun suhteen. Paitsi että uutta on itse ajatus, niin olisi edes kieliasu vanhaa niin, ettei menisi liian vaikeaksi, ja se uusi todellakin välittyisi tehokkaimmin.
Juu. Kyllä se varmaan noin on.
Toisaalta jäänyt se tunne, että vaikka muoto olisi kohtalainen, niin mikäli ilmaisua ei ymmärrä, voi kyseeseen tulla se tulkinta, ettei ilmaisussa ole tolkkua. Ajatuksiin ei pysty tarttumaan, koska niitä ei ehkä ole tai sisältöä ei ole rakennettu riittävän tartuttavaksi.
Yleinen tulkinta epäymmärrystilanteissa on se, että viesti ei ole ihan optimaalinen itseä ja omaa ymmärtämistä ajatellen. Jos ymmärrettävyys on myös laajemmin heikko, on vika ilmaisussa tai ilmaisijassa.
Viesteihin liittyvä ehdoton vaatimus on ymmärrettävyys. Jos jollekin suodaan kuuntelua, niin olisi ne viestit sitten kunnossa. Epäselvyys on häirintää ja kuulijoitten kiusaamista. Pyritään sanomaan jotain, mutta ei nähdä vaivaa sanottavan välittymiseen. Sanojalla on tarve sanoa, mutta kuulija olisikin se, jonka tulisi osallistua eniten ymmärryksen luomiseen.
Mikä on se tilanne, että jonkin viestin välityksen tarvetta poteva voi odottaa pääosin muiden aktiivisuutta oman tilanteen tajuamisen puolesta? Ehkä se tilanne on niin, että ymmärrysvelvollisuus tulisi olla enemmän yhteinen jo ilman kenenkään sanomisia. Jos joku joutuu tekemään ymmärryksen edistämisaloitteita jotenkin, niin vastaanottajalta tulisi näkyä samanlaista halua päästä ymmärryksessä jonkin tasalle.
Ongelma voi siis olla se, ettei kaikilla ole samanlaista halua ymmärtää ihan kaikkea. Jonkun (H1) tärkeä asia nro1, on toiselle (H2) lopultakin korkeintaan nro2 priorisoinnin suhteen. Yhteisenä se asia ei mene.
Voi olla kuitenkin niin, että vaikka asia B olisi H2:lle nro1 ja H1:lle nro2, niin H1 ottaa silti asian selkeästi kuulolle, ja satsaa sellaisen ymmärtämiseen, johon ei ole itsellä niin tarvetta. Vaikka pelkästään sen takia, että koska ymmärrys ei ole itselle ollut luontevaa edistää siihen saakka, niin luonteva ymmärryskipinä on riittävä kun toinen osoittaa ymmärryshalua B:tä kohtaan.
Jos asioiden A_H1 ja A_H2 ymmärrystarve on H1:llä ja H2:lla eri vahvoinen niin, että H1:n mielestä A_H1 > A_H2, ja H2:n mielestä A_H2 > A_H1, ja käy niin, että jos toinen henkilö ottaa sen oman tärkeämmäksi kokeman asian viestittäväksi, niin suurempi kiinnostuksen osoittaja vastaanottajana on vastaantulevampi. (Jos asetelmasta tiedetään vain nuo neljä tekijää)
Mistä sitten johtuvat vastaantulohalun erot ihmisten kesken? Toinen haluaa palvella vastaantulemalla toista enemmän kuin toinen.
En kirjoita tästä aiheesta enää samaan viestiin. Jatkan toiste, vereksimmillä aivoilla. Ehkä samaan viestiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti