Luonto hoitaa, ja sille rauhaa

Nonnista. Taas täällä keikun. Pari tuntia yöunta tai vähemmän, ... ja eikun kahvit, ja valmiita kinkkusipulileipiä ja suklaakuivakakkua :)

Sehän meni niin, että kirjoittelin ennen nukkumaan menoa, ja toisaalta jäi askarruttamaan eräs oman elämän käänne. No, käänne ratkesi pienten unien jälkeen. Sain vastauksen jollain tapaa tilannetta summaten. Unen vastaus ei ollut höpöhöpöä, vaan juuri se, joka tuli tehdä, ja myös arikitajunnalla jälkikäteen miettien.

Olen jonkin verran kritisoinut nykyisiä hoitokäytäntöjä. Niissä on liikaa tavoitteellisuutta. Ensimmäinen haitta on, että jos tavoitteen taakse saa itsensä tellättyä miten vain, voi yhteys katketa omaan itseen.

Toinen häiritsevä asia omassa kuntoutumisessa on se, että osatavoitteet voi mieltää liian orjallisesti. Osatavoitteita ei saisi asettaa korkealle, ellei erityissyytä. Erityissyytä ei haeta, vaan tavoitteeksi voi muotoilla itselleenkin mitä vain, ja siis liian heppoisen oloisesti, ja liian sitovasti.

Kuntoutujan näkökulmasta itselleni suunnatut ohjeet ovat olleet lähinnä ylläpitoon keskittyviä. Häärätään siellä täällä. Negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä lievennetään ja positiivisesti vaikuttavia lisätään. Suljetaan pois asioita, joilla ei ole vaikutusta.

Hiukan epämääräisessä tulostavoitteessa, eli kohtuullisessa hyvinvoinnissa on se oletus, että kai se tavoite sieltä ennenpitkää esiin putkahtaa, ja siinä määrin, että tuloksiin voidaan olla tyytyväisiä. Näin tehdään yleensä niiden tehtävien kohdalla, joihin ei ole selkeää optimiratkaisua.

Oman elämän järjestelyt, perheen, yhteiskunnan, ... ovat sellaisia, joiden kanssa on eniten tapana puuhastella, löperöidä tmv, koska rautaista otetta on vaikea saada, ko tavoitteeseen pääsyssä. Ratkaisuna tuleekin olla, että tietoista asioidenvientiä ei myöskään turhan päiten korosteta, olemassaolevan mahdottoman tilanteen vuoksi.

Oma arveluni näissä vaikeissa asioissa on se, että "luomuratkaisu" on paras, jos siihen voidaan päästä. Se ratkaisu, minkä luonto itse järjestää. Voi pyrkiä erilaisiin asioihin, ja tosiaan mieluusti suoraan kohti haasteita, jolloin ristiriidat aktivoituvat. Kun syntyy erilaisia ja eri vahvuisia voimia, niin kokija organisoituu niiden mukaisesti, jos vaan malttaa kokea erilaisia asiaankuuluvia tiloja.

Kun luonto järjestelee asioita, se voi hakea järjestelynsä mitä kautta tahansa. Kriisit kuuluvat luonnon keinovalikoimiin. Siis se, että ihmisen tehokas toiminta ajetaan alas niin pitkälle kuin tarvis. Alasajo voi olla tyypillisesti masennus, toivottomuus, tai vaikka psykosomatisointi.

Jos on olemassa rajat, joiden puitteissa kasvun kohti jotain parempaa on tapahduttava, niin luonto ei suosi ihan kaikkia rajoja, joita on tapana asettaa. Yöunista ei ehkä voi pitää kiinni. Joskus ei myöskään siitä, että ylimääräistä painoa kertyy. Riippuvuuksien, eli mielihyvällä kompensoivien mentelmien kirjo on laaja.

Näennäisratkaisut auttavat hetkellisesti, mutta luonto vie niiden kautta ihmistä oikeasti tiukemmalle. Selvä, koska mitäs se kiertely auttaa, siis ihan suoranaisesti. Kiertelyn avulla siima saadaankin kireälle, jolloin jokin tärkeä voi paukahtaa poikki, ja syntyy eriasteinen kasvunhyppy, tai kuoriutuminen uuteen tilaan.

Ehkä kunnon kasvu on sitä, että siinä aina jotain menee rikki. Paluuta vanhaan ei voi kovin suoraan enää virittää, sillä "napanuoraa" ei ole enää. Taantumusta voi toki muuten generoida paljonkin, mutta se lienee helpompi siivoilla kun taas resursseja.