Ole uskoton epäakuutille

Milloin olla spontaani ja välitön? Milloin olla harkitseva, tutkaileva ja jopa varovainen?

Tuli mieleen, että spontaanius kannattaa suoremmissa reaktioissa ja suorissa yhteyksissä. Tällöin kyseeseen ei voi tulla kuin tunteet ja tuntemukset. Reagoidaan siis puhtaasti fiilispohjalta.

Voi olla, että tiettyjä asioita ei kannata harkita ollenkaan. Heittäytyy, ja jos pysähtyy miettimään, niin on auttamattomasti tipahtanut jo tilanteesta. Varsin outo, mutta samalla ehkä luonnollinen juttu.

Harkinta voi olla asiassakin vähän niin ja näin. Kun jotain vaikutteita saa, niin asiakäsittelykin notkahtaa aikasen hyvin liikkeelle juuri tunteiden avulla.

Jos sopivaa inspiraatiota ei käytä aikanaan, eli esim heti vaikutteen saamisen jälkeen, niin inspiraation joutuu jotenkin luomaan silloin, kun alkaa syventyä esilletuotuun.

Jos tarkasteltavana on erittelyn arvoinen asia, niin inspiraatiota voi toisaalta lisätä sillä, että malttaa mielensä, eikä ala käsitellä asioita heti, vaan hahmottelee ja keräilee lisää sopivia aineksia alkukeitokseen. Silloinkin kyseessä on enemmän spontaaniuden patoaminen.

Ehkä spontaaniuden arvon voi tiivistää yksinkertaisesti akuutin läsnäoloon. Kun jokin asia on aidosti pinnalla, on hetki käsittelylle luontaisin.

Epäakuutteja aiheita ei ehkä tulisi edes käsitellä. Niille tulisi olla selkeän uskoton. Riskinä voi olla esim vieraantuminen todellisuudesta.