Etenemisen edistäminen ajattelussa jne

Väsyneenä loppuu energia nopeasti. Kirjoittaminen on usein jotain aivotyötä, ja se voi käydä hankalaksi energiavajeen takia.

Fokustamiskykyä ja voimaa tarvitaan erityisesti asioiden erittelyyn. Luulisin.

Kun haluaa selventää jotain, niin selventäminen on työtä. Sitä yrittää luoda uutta vanhaa toisin asettelemalla. Selvittely on järjestelyä, siivoilua ja rakentelua. Ei ihme, että kuormittaa jollain tapaa.

Mitäs on se toimi, joka on kuluttavuuden vastakohta? Voiko aivoja lepuuttaa kirjoittamalla, vai onko kaikki kirjoittaminen aina energian kuluttamista jos vertaa muuhun toimeen, kuten vaikka rentoutumiseen?

Rentoutuminen lienee aktiivisin ponnistuksin saatava osaksi elämää. Samoin kuin useissa taidoissa. Rentoutumisen osaa oppimisen jälkeen enemmän automaattisesti silloin, kun rentoumista tarvitsee.

Rentoutuminen on hellittämistä. Irti päästämistä. Irti päästäkseen tulee ottaa etäisyyttä siihen, joka on meneillään. Ensimmäinen asia on tietoisuus, vallitsevan tilan tajuaminen.

Tietoisuutta tiettyyn tilaan voi kasvattaa paljon, joten tilaan saa selkeää otetta toisaalta. Näin tietty lähtötila on jotain, missä ei ole enää niin kiinni. Tietty olotila voi häipyä yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, ja jossain vaiheessa irtiotettavasta tilasta ei ole enää mitään viitteitä.

Irtiotettavaksi tulee kunkin vaiheen jälkeen se, josta viimeisin irtiotto tapahtui. Irtiottojen ketjua voi siten seurailla lenkki lenkiltä.

Irtiotto ja siirtymä tilasta A tilaan B, C, ... voi merkitä sitä, että uudet tilat käytännössä korvautuu toisella yhtä suurella tilalla. Irtiottoon ja siirtymään kykenee, mutta kohde vaihtelee.

Irtiottoketju voi toisaalta johtaa siihen, että joutuu jatkossa yhä voimakkaammin sidotuksi seuraaviin tiloihin. Loppuvaiheessa tilat olisivat niin vahvoja, että niistä olisi vaikea vaihtaa toiseen. Kyseessä olisi jumi, tai olotilan vankeus.

Kolmas vaihtoehto on edetä kohti uusia olotiloja, jotka ovat entistä vähemmän mieltä sitovia. Olotilojen ketjussa olevat väliasemat käyvät kevyemmiksi. Mielen valtaa entistä enemmän tyyneys ja keveys.

Olipas sopivasti valittu aihe tähän hetkeen. Jumitus ajattelussa uhkaa vähäisen unen takia. Unta kun tarvitsee niin paljon. Akuutin aiheen käsittely on varmasti aina parasta mitä voi valkata työn alle.

Jos siis energiat on vähissä, niin se energia täytyy käyttää tehokkaasti raivaustöihin ja järjestelyyn, jos kyseessä on selvästi suurempi selvyydensaantitavoite.

Vähäenergisessä olotilassa ei auta aina niin suuresti jumeutua. Jos jumi yllättää, eli olotilan monttu, voi kuiville olla vaikea nousta. Kun energiaa on enemmän, voi sitä paremmin patoutella vaikeissa. Varmaan ok-ratkaisu tuokin.

Mitä hyötyä on sitten siitä, että yrittää joskus tulla toimeen ja saada aikaan tulosta myös vähäisen energian turvin? No, jos liikkeellä saa oltua, on se ainakin merkki siitä, että onnistuu välttämään jumiutumista entistä tehokkaammin.

Jumituksen välttäminen ja liiketilan säilyttäminen merkitsee tietysti järjestelytaitoja. Kun järjestelytaidot liittyvät vähäiseen energiaan, niin sitä saa aikaan asioita sillä vähällä. Merkitsee siten tehokkuutta. Mitähän kaikkea voi saada aikaan kun energiaa on joskus selkeästi enemmän?

Vähäenerginen liikkumistaito lienee treenaamisen arvoinen juttu. Näin tuli todistettua(?) se ajatus, että väsyneisyyttä ei tarvitse aina ottaa niin negatiivisesti. Väsyneisyydentilalla voi olla hyötyarvoa. Ajattelussa eteneminen on vain eräs kapea työkenttä.

Entäs se patouttaminen? Mitä hyötyarvoa siihen voisi liittyä? Ei kai sellainen, joka on ainoastaan negatiivisesti otettava asia? Jos positiivinen, niin miten sen positiivisuuden voi saada mukaan? Siis jotenkin samankaltaisesti kuin edellä siinä väsyneen tilanteessa.

Luulisin, että patoutumia ensinnäkin kannattaa jonkin verran rakennella. Miten isoja, on toinen kysymys. Jos isompia, niin miten massiivisuuden saa käännettyä eduksi? Kuulostaa hullulta, mutta ei nyt olla liian ennakkoluuloisia.

Patoutuma on tilanne, jossa voidaan olla lukossa enemmän tai vähemmän. Lukkotilaan ei riitä enää samalla tavoin tietoisen mielen työkalut. Tarkoittaa silloin varmaan sitä, että jos lukkotila selkenee, niin selkeneminen tapahtuu jonkin luontaisen prosessin kautta.

Patoutuma on ristiriitatilanne. Se voi rassata, riippuen tilan vahvuudesta. Jos rasittavuutta on riittävästi, niin olotila järjestyy pitkälle rasituksen mukaan. Kyseessä on kuorma, tai vielä parempi on ehkä puhua sulattelutehtävästä.

Patoumateema on liian vaikea tällä kertaa. Patouttaa liian pahasti. Voisi ajatella, että yleensä selkeä eteneminen on parasta. Jos jotain haluaa edistää patoutumia järjestämällä, niin tuo sovellustilanne ei olisi ihan niin usein järkevä.

Sen voi sanoa, että ääritreenien kanssa tulee olla jonkin verran varovainen. Treeniä ei ole varmaan hyvä vetää liian pitkällisenä. Jos on vaikka väsynyt tai jumissa, niin tilan vaihtuminen päinvastaiseen on tärkeä.

Mikä on sitten sopiva läpikäymis-syklien taajuus etenemistehoa ajatellen? Vaikea sanoa, enkä tiedä, mitkä seikat asiaan vaikuttavat?

Jumetukseen voi sanoa ainakin sen, että jos haluaa noiden purkua, tulee oppia hellittämään ja löysäämään. Kun tietoisuus on ollut jumitilaan saattavaa, niin tietoisuudesta ei ole purkutyöhön, vaan palautumiselle on anettava luontaista tilaa.

Hellittämiskyky, eli kontrollista luopuminen on tärkeää siirtymissä, joita ei voi tietoisesti rakentaa. Etenemistaitoja käyttäen oppii ehkä jotain myös luonnon omista siirtymistä, kuten vaikka unista jne. Kaikkea ei voi hallita.