Kun on paljon tehtävää, niin miten valita seuraava, ja ennenkaikkea, miten keskittyä tiiviisti siihen valittuun tehtävään niin, ettei muun tekemättömän anna turhaan häiritä valitussa edistämistä?
Kysymys tulee eteen monessa kohtaa. Itselläni on tapana hoidella alta pois ne helpoimmat, jotta voi antaa parhaimman panoksensa niille tehtäville, jotka vaativat parempaa huomiota. Tai priorisoiduksi tulevat paremmin sanoen ne tehtävät, jotka kokee tärkeäksi ja antoisammaksi. Ehkä se haastavuus on joskus osa viehätystä.
Voisi ajatella, että kun tehtäviä toimia listailee muistiin, niin keskeneräisyyden vaikutelma lisääntyisi. Ei välttämättä, sillä kun tehtäviä on merkattu ylös, niin silloin voi niistä päästää enemmän irti. Listatut eivät enää katoa, sillä ne on kirjoitettu käsittelyjonoon.
Keskittyminen voi olla selkeästi kirjoitetusta asioidenkäsittelyjonosta silti oma juttunsa. Luonnollisinta on hoidella aina se päällimmäisin asia, jonne jokin tärkeyden polttopiste osoittaa. Siis se asia, joka on mieleen saanut nousta.
Voi olla, että jos tekijän tulee suoritella jotain annettua listaa, olipa se itse koostettu tai jonkun toisen toimesta, niin tehtävään syventyminen on varmasti asia, johon kannattaa yrittää kiinnittää huomiota. Voiko sen valitun tehtävän saada jotenkin luontaisella voimalla selkeäksi nykyhetken askareeksi.
Luontaisesti eteen lankeava tekeminen on virrassa kulkemista. Vastaantulevaan tilanteeseen löytyy helposti sopiva ote. Asiaa katsellaan jo valmiiksi siitä vinkkelistä, josta käsin sitä on luontevaa pyrkiä edistämään. Erillisiä orjentaatioita ei välttämättä tarvita, ellei niitä seuraa tekemismatkan edistyessä, ja silloinkin lisäorjentoituminen on jotenkin luonnollisesti asiaankuuluvaa.
Juu. Eellinen kappale toikin vinkin, joten edistää sitä valittua duunia. Kun asiaan lähtee syventymään, ja sitä vie joillain askeleilla eteenpäin, niin se tehtävä alkaa elää omaa elämäänsä. Kun tekee askeleen A1, niin sen jälkeen huomaa helpommin seuraavan askeleen A2 ja ehkä jopa pitemmälle. Askel kattaa kaikki ne toimet, jotka johtavat kohti asian etenemistä. Askel voi olla hyvin tiedon keruuta ja päätelmien tekoa, jne.
Asian etenemistä voi mitata hyvin eri tavoin. Edistäminen on usein luonteeltaan karttuvaa, tai sen tulisi ainakin olla tätä. Karttuvuudella tarkoitan sitä, että paitsi että tekeminen edistyy lyhyttä aikataulua tarkastellessa, niin toisaalta hetken nopeus ei ole pois asian pitempiaikaiselta edistymiseltä.
Onkin taito pitää työn alla olevaa tehtävää jatkuvammin etenevässä tilassa. Edistysaskeleiden valinta voi olla huolellista puuhaa ja siten kyseessä taitolaji. Jos tietty edistysaskel A on eteenpäinmenoa, niin on parempi, että se avaa jatkoa, kuin että se sulkee sitä, mikäli A ei ole se viimeisin askel, tai se askel, jonka jälkeen on hyvä pitää vaikka taukoa, mikäli tuo on jotenkin etenemistä edistävää.
Helpoimman askeleen valinta on usein järkevintä etenkin alkuun tai silloin, kun tulisi pysyä liikkeessä. Helpoin askel on helpoin tehdä, ja jos se avaa uutta, niin asiaan pääsy on edistynyt, ja vaikeammatkin tulevat mahdollisemmiksi.
Helppojen askelien jatkoa avaava vaikutus ei taida olla välttämättä ihan itsestäänselvä juttu. Jos helppoja asioita käsittelee vaikka kovin rutiininomaisesti tai vain niihin kaventuen, ei sitä laajempaan piiriin kuuluvaa ideaa ehkä löydy jatkoon.
Jos on asian A edessä, voi joskus olla hyvä, että ottaa tehtäväkseen asian B tai C, jotka voivat olla nopeasti katsoen täysin toisiinsa liittymättömiä. Kun sivuvyörytystä alkaa käynnistyä, voi samalla saada idean, joka edistää asiaa A, tai auttaa vaikka sen käsittelyyn pääsyssä.
Edellä kuvattu asiaanpääsymalli voi joskus auttaa jonkin työn saattamisesta työn alle. Toimet B ja C voivat olla vaikka jotain haahuilua, varjonyrkkeilyä, ... Mielikuvitus on rajana ja luovuus. Siis luultavasti alitajuntavirran seurailu tilassa, jonka johonkin nurkkaan on tuotu se edistettävä asia A. Se kutsuu sitten mukaansa selkeämmin sopivampana hetkenä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti