Mielenterveysmessut 2014, käynti pääkaupunkiseudulla

On perjantai. Unta nelisen tuntia ja heräsin noin klo 3. Viikon pohjanoteeraus unessa, ellei lasketa yötä su-ma.

Olin mielenterveysmessuilla neljä päivää reissussa. Menin maanantaiksi. Kolme yötä muualla, ja hyvin nukuin. Tunnettua, että nukun paremmin muualla. Mutta että näin selkeä ero.

Yllättävän kivaa oli matkustaa bussilla. Merisairausongelma ei ollut suuri. Pimeässä oli kiva keinua kun bussi kehräsi ja maisemat vaihtui. Menomatka meni omien hauskojen ajatusten parissa. Tulomatkalla lähinnä olin. Ei juuri ajatuksia.

Neljä päivää muualla, ja ajatus saapumisesta omaan kämppään tuntui vähän ontolta. Halusin tavata jonkun Lappeenrannassa. Sai pitkään soitella, että joku pääsi mukaan. Onnistui, ja yli odotustenkin, sillä baariin tuli mentyä lukemaan lehdet samalla, ja sain yllätysihmisiä pöytään.

Helsingistä tullessa ajattelin, että eipä ole ennen tullut ajateltua, että miten sitä voi kaivata niin yksinkertaista asiaa kuin muiden vastaanottoa reissun jälkeen. Osaako nyt nähdä muita vastaavassa tilanteessa? Omakin tarve oli yllätys, ja ihmetyttää mistä näitä tällaisia tarpeita alkaa ilmetä.

Messut olivat ihan mahtavat. Luennoista ja seminaareista eniten jäi mieleen NVG eli non-violent communication. Tarkoittaa toisen empaattista kohtaamista. Aihe oli hyvin tuttu, eli miettinyt paljon tätä teemaa. Teema oli nyt tuotu esiin selkeän sanallisesti. Kiva vahvistus omille näkemyksille, ja sille, mitä on käytännön elämässä kokenut tarpeelliseksi.

Nojuu. Oksettaa. Kai se flunssakin oli heräämisen syy. Toisaalta heräämistunnelma oli vaivaava. Oli mielessä NVG:n liittyvä ajatus. Se, miksi yleensä tulee torjutuksi ajatuksineen. Ei liittymisiä kuten ehkä hyvä.

Todellisuudessa olen itsekkin melkoinen kriitikko ja vastarannan kiiski. Voi tosin olla, etten ole noita kuin tietyissä tapauksissa. Osan ajattelua haluan myötäillä rajattomasti.

Sen älysin, kuinka paljon olen ollut siinä joukossa, jota ei tarvitse kenenkään kuunnella. Olen tietyille ihmisille vähemmistöön kuuluva, enkä ole siis vallan syrjässä esim enemmistön avulla.

Lopputulos minua ajatellen on se, että erilaiset vaihtoehtoiset ajatukset ja näkemyksistä voidaan torpata. Oikeastaan ei edes torpata, sillä ne blokataan kuuntelematta.

Eräs tuttu kertoi selityksekseen sen, että miksi hänen tulisi ajatella juuri minun tavalla. Hoksasin, ettei hän edes ota vastaan arvioitavaksi tiettyjä asioita. Miten voi arvioida jotain esiintuotua, jos sitä ei edes kuuntele, eikä ota asioita vastaan arvioimismielessä.

Taisi henkilö olla muutenkin sellainen, että hän projisoi toisen ajatuksia väärällä tavalla. Tulkinnat ajatuksille menee miten sattu. Yleensä niin, kuten hänellä juuri itsellään on tapana toimia. Itsensä yleistäminen on yllättävän sitkeässä.

Itselleni puolestaan oli uutta se, etten pyrkisi luomaan analyysejä enkä kuvia toisista, koska noilla toimenpiteillä voi olla nykyhetkeä vangitseva ote. Kun toisesta luo kuvaa, ei voi ehkä olla riittävästi tässä hetkessä ja hetken tarjoamissa mahdollisuuksissa.

Toisen tilanteen näkemisessä analyysin tmv kautta voi olla itselläni arvion tekijänä jotain hyvää, mutta jotain todennäköisesti menee pieleen. Jos jotain piirrekuvia rakentaa, niiden ei saisi antaa ohjata elämänvirtaa takaisin samoille umpioille, vaan johdattaa kohti virvoittavampia uomia.

Voiko siis toisesta luodun stillominaisuuskuvan käyttää hyväkseen etenemistä ja vapautumista varten? Yleisesti olen sanoutunut irti asemista ja pysyväisyyksistä. Ainakin tietoisesti ottaen. Käytännöstä en ihan tiedä.

Ehkä jokin sillkuva (se hetki) toisesta on hyvä, jos haluaa asettaa tilannetta jotenkin kartalle. Näkee vähän sitä, missä toinen menee. Tai missä itse menee suhteessa toiseen. Jos toinen tai itse tarvitsee jotain muuta, voi sitä vaikka vinkata. No, en tiedä.

NVG:tä esitteli alkuun yleisluennolla Hanna Savanna. Sittemmin sain osallistua myös syventävään seminaariin kuuntelijana. Materiaaleja tulee jälkikäteen sähköpostilla.