Asema ja ego pysäyttää kaiken aina. Näin riippumatta siitä, miten välitöntä toiminta on. Vapaa virtaaminen lakkaa, ja seuraa (tylsämielistä) patsastelua.
Oikeasti en tiedä tästä aiheesta, ja kirjoitan vain arveluni. Ei siis kunnon tuntumaa tähän.
Käytännössä olen huomannut, että moni asia tyssää juuri onnistumiseen. Kun onnistuu jossain, niin se olisi jokin erityinen syy jämähtää laakereille.
Asian voi todistaa vaikka Nokialla. Tai ainakin yritysmaailman mukana kulkee se kansanviisaus, että "pöhötauti" ei tee hyvää jatkolle.
Välittömämpää tuntumaa asiaan saa kun huomaa sen, miten onnistuminen tuudittaa hyvänolon tunteeseen esim kamppailulajeissa.
Jopa kirjoittelussa onnistumisten tylsämielisen vaikutuksen huomaa. Tai voihan sitä onnistua missä vain, ja miten hyvin vain, kunhan ei tylsämielisty noiden seurauksena.
Toiminnassa ei onnistumista kannata etukäteen välttää. Tai mistäs tuotakaan aina tietää. En osaa nyt sanoa, että missä onnistumista ei kannattaisi lähteä tavoittelemaan? Jos ei, niin mitä? Nolla-tavoitettako? Mitä se on?
Jos onnistumista ei voi aina välttää, niin kai se tarkoittaa sitä, että onnistumiseen on sopeuduttava. Sen ei saa antaa muuttaa onnistujaa typeräksi.
Ehkä se lähtö merkkaa sen, mitä lopputulemana saa. Jos toimet tehdään onnistumisen takia, niin ei kai siitä ihan autuas vapauden olo jää. Asia saa jäädä kaivelemaan ja vaivaamaan. Varsin tervettä.
Mitä siis jää viivan alle? Siis olotilana. Se merkkaa. Ja sitä saa, mitä tilaa. Kannattaa olla varma siitä, mitä oikeasti haluaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti