Itsenäisyydestä

Oman epävarman ajatusvivahteen takia voi joutua vahvalle puolustuskannalle, mikäli siitä jostain syystä haluaa pitää kiinni. Kun perusteluja kiinnipitämiselle ei voi selkeästi ilmaista, on kiinnipitämistarve tavallista suurempi.

Missä on heikoilla, ja se heikko asia on tärkeä, siinä on pakko puolustaa ehkä rajustikin. Moni näennäisesti merkityksetön voi nousta uskomattoman merkittävään rooliin. Sivullinen voi ihmetellä pikkuasioista riitelyä ja skabailua, mutta hän ei ymmärrä, että jos viettävyydelle annetaan löysäys, jotain epäsuotuisaa kehitystä voi tapahtua jonkun näkökulmasta. Vaikka mitään kehityskulkua ei ehkä lähtisi vyörymään, niin asian häviäjä on enemmän hän, joka kärsii riskistä.

Voiko sen itselleen tärkeän pitää, vaikka sen tärkeän asian yleinen arvo ei olisi suuri, tai asian yleistä arvoa ei saisi perustelua kovin suureksi? Jos on sellainen vaikutelma, että on jotain vielä suurempaa, joka jättää varjon sen ylle, mikä on omasta mielestä tärkeää.

Mistä tarvitsee luvan sille, että voi pitää itselle tärkeän, jonka tärkeyden toiset arvioivat täysin toisin, ja joka saa yleisesti ottaen turhaksi tai huonoksi ilmaistun arvion?

Jos asian tärkeyden laajempi ymmärtäminen on tärkeää ilmaisijan ja toivojan kannalta, niin epäonnistuminen tärkeyttä koskevassa arvioinnissa voi merkitä. Vaikka sen takia, että asian suotuisa jatkokehitys on paljon muiden varassa olevaa. Onko silloin edistymisen pakko olla muiden takana? Voisiko jotain tehdä itsenäisesti ilman muita?

Entä jos koko oma tulevaisuus on sellainen, jonka kokee olevan kiinni enemmän muista kuin itsestä? Silloin ei voi olla aidosti vaikuttamassa omaan tulevaisuuteen. Voi ehkä vaikuttaa niihin, joilla on vaikutusmahdollisuus. Hankalaa monessa mielessä.

On myös asioita, joiden takia olemme sidottuja toisiimme. Jos tarvitaan jotain yhteistä linjaa, se voi koskea jokaista, jolloin on yhteisen linjan armoilla.

Yhteinen linja voi olla sillä tavoin hankala, että omaa tulevaisuutta on vaikea viedä. Vielä pahempi on tilanne, jos yhteisen linjan taakse ei halua mennä niin, että tekee tulevaisuuden sen puitteissa, vaikka olisi hyvin mahdollisuus jonkinlaiseen.

Esteellisyyksiä omassa etenemisessä olla näin monia. Vaihtoehtoja ovat tapauksesta riippuen:

1. Oma toimijuus, omat avut, ja näiden lisäkartuttaminen (itsenäistyvä)
2. Toisten varassa roikkuminen (muiden armoilla, muista hyötyvä)
3. Yhteisen päätöksen, normien ja toiveiden mukaan asettautuva (yhteisjärjestelyjen armoilla oleva, yhteisjärjestelyillä jyräävät)
4. Yhteisistä järjestelyistä selkeästi irtisanoutuva. Outo, epänormaali, anarkisti, syrjäytynyt, eristäytynyt, joukkoon kuulumaton, ...

Kaikki kohdat voivat olla voimassa samanaikaisesti, ja jossain muodossa ovat kaikilla. Lähestymistapakomponenttien vahvuudet vaihtelevat henkilöstä toiseen. Joskus niin, että erottuvuuksia ei usein voi olla huomaamatta.

Selkeästi itsenäinen on sitä muiden yksilöiden, yhteisön, sekä yhteisten järjestelyjen suhteen. Käytännössä hän voi seurailla muita ja heidän järjestelyjään erilaisista syistä, mutta seurailulla on jokin selkeä väliaikainen peruste, tai kyseessä on vaihe, jolloin muu ei vielä ole selkeästi mahdollista.