Juu. Varmaan sössin pahasti syömisten kanssa, kun heräsin näin lyhyiden unien jälkeen. Vajaat kolme tuntia sängyssä. Taisi olla muutenkin haastetta matkassa, joten muunkin myllerryksen piikkiin mennee varmaan.
Syömisestä puheenollen. Viime aikojen tuttavuus on villirucola. Siinä on jänski maku. Saakohan suosikin osan kasviskirjossa? Aika kallista on, mikä minimoi tuollaisten kasvisten kokeilua ja säännöllisempää käyttöä tehokkaasti.
Joskus onnistuin jäämään koukkuun sipuliin. Sitten valkosipuliin. Leivän päällä pääosin noita. Valkosipulin totesin koukuttavammaksi. Se tuntuisi myös tyydyttävän muun sipulintarpeen.
Että mihin sitä elimistö kannattaa totuttaakkaan? Jos jokin uusi ruokalaji täyttää jonkin puuttuvan osan, niin sitä alkaa sitten kaivata. Ennen löydöstä voi olla onnellisen tietämätön omista puutteistaan. Vai voiko? Näkyykö, tai tuntuuko vaikka jonkin kasviksen saamattomuus jotenkin?
Outoa huomata, että jonkin ruoka-aineenkin saanti voi olla joskus selkeä fiiliskysymys. Mitenhän tarkka voi olla siinä, miten ruokailunsa järjestää? Mistä tarkkuus kertoo, tai mistä kertoo se, jos tarkkuutta on vähän, tai ei ollenkaan?
Eräs merkillepantava seikka on herkkyys uutuuksille. Uudet ruuat alkavat houkuttaa tavattomasti siinä vaiheessa kun on selkeästi nälkää. Jos syö perusmakaroonia, pizzaa, tms, niin vivahdehakuisuus lyttääntyy ainakin minulla.
Joskus kasvukautena voisi keräillä luonnosta sopivia kasveja pyötään. Näin tekee moni maalla. Asun itse vähän syrjemmässä kaupungin keskustasta, joten täälläkin voisi toteuttaa samaa jonkin verran.
Entä jos ruualla saa itsensä vaikka zombieksi, tai sinne suuntaan? Mätystää jotain bulkkia. Liikaa ja sopimattomiin aikoihin. Mikäs on tämän vastakohta? Miten voi edistää omaa olotilan skarppiutta sopivamman ruokakäytöksen avulla?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti