Ihmisen rakentuminen

MM rationaalisuus, ajattelu, keskustelu, sekä puolueettomuus ja objektiivisuus, tai havainnointi ja itsensä tarkkailu tai meditointi, voivat vapaana kuulostaa hassuilta. Miten ihminen voi heittäytyä noin välinpitämättömäksi itseä ja sidosryhmiään kohtaan? Vai mistä on ehkä kyse, ja mitä tuossa mielessä vapaan oloisesta voi sanoa?

Vapaus on helpointa luoda rationaaliselle tasolle. Ajatusta voi oppia juoksuttamaan ilman, että sitä on kytketty suuresti muihin realiteetteihin. Myös tunteita voi oppia sietämään ja kohtaamaan. Tunteista voi olla sillä tavoin vapaa, ettei pyri säntäilemään niiden mukaisesti. Vapaus tunteista on jo vaikeampi juttu.

Toisaalta rationaalisuuden helppous voi olla rakentunut sillä tavoin, ettei siitä aiheudu tunnehankaavuutta. Rationaalisuus on tila, jossa tunne on neutraali, eli neutraalin tunteen alaisuuteen kuuluvalla rationaalisuudella on rauha vain olla. Jos rationaaliselle tasolle valitaan jotain muuta, niin voikin olla, ettei sillä ole ihan samanlaista olemassaolon rauhaa.

Rationaalisuus, eli sanotaan vaikka niin, että havainnot ja havaintokuvat ja niiden väliset kokonaisuudet mielessä vaikuttavat siihen, mitä tunnemme. Toisaalta uudeksi tunnetilaksi voi jotain kautta valikoitua jokin sellainen olotila (U), että se avaa aivan uuden rationaalisuuden (R_U). Vanhempi olotila (V) oli sitä ennen sidottu (aivan) toiseen rationaalisuuteen (R_V).

Elämä on rationaalisuutta, joka piirtää tunteemme. Tietty rationaalinen kokonaisuus determinoi vastaavan tunnepuolen. Toisaalta elämä on tunnetta ja tuntemista. Kukin tunnekokonaisuus sallii valikoituvaksi tietoisuuteemme vain tietyn rationaalisen kuvan.

Maailmaan kuuluvat oliot voivat olla lähellä tai kaukana. Lähellä olevan maailman oliot ovat omaksumpaa. Kauempana olevat oliot ovat jotain, joita sanomme usein ympäristöksi.

Vaikka kaukaisimpiin on jokin linkki, niin niitä tarkastellaan niin, että omaksuttu on pysyvämpää ja etäisempi löyhemmin meihin kytköksissä. Kaikki havaittu on meihin kytköksissä, tosin vain kytköksen vahvuus vaihtelee. Parempi joskus puhua omaksutummasta ja vahvemmin pysyvästä kuin läheisestä, joka viittaa fyysiseen etäisyyteen.

Omaksutumpi (P=positive) on turvallisempaa. Näin se on lähempänä ja siihen on vahvempi sidos. Tai. Ehkä kaukaiseen on myös vahva suhde, ja suhde olisi vain negatiivinen. Myös kielteistä merkitystä sisällään pitävät objektit (N=negative) voivat olla hyvin omaksuttuja.

On siis N- ja P-objekteja ja noiden erona olisi se, että suhde N-objekteihin muodostuu kaukaiseksi ja välttäväksi, ja P-objekteihin läheiseksi ja lähestyttäväksi. Tunne määrää sen, miten objektit sijoittuvat aikanaan mielessämme. Jonnekin ääripäille tai niiden väliin.

Intuitio toimii P-objektien kanssa operoidessa. Prosesseja N-objektien parissa voi sanoa erittelyksi tms, tai joksikin tiedostetummaksi yleisemmin. Kokonaistoiminnassa vaihtelee se, miten paljon siinä on mukana intuitiivisuutta ja tietoista.

Täysi intuitio on täyttä kaavamaisuutta. Täyttä tietoisuutta eli intuitio-osuuden selkeää puuttumista ei varmaan voi olla. Puhtaaseen intuitioon ei liity tunnetta. Jos intuition muodostavaa oliojoukkoa uhkaa jokin jännite, niin silloin tunne on sitäkin voimakkaampi.

Ulkoisemmat objektit vaativat enemmän jatkuvaa tunnearviointia, mikäli objektin luonne on jotenkin epäselvä. Kun objekti on saanut selkeän paikkansa intuitio-tietoisuus-akselilla (it-akseli), niin objektiin ei tarvitse enää kohdistua tunne-työtä eikä tunne-energiaa, ellei tilanne jotenkin muutu.

Monet maailmaamme liittyvät objektit ovat sellaisia, joita emme voi pysyväluonteisesti sijoittaa it-akselille. Näin niistä ei tule pysyvää ainesta rakenteisiimme, vaan jotain, johon luodaan aina suhdetta enemmän tai vähemmän.

Pysyvärakenteinen aines lähinnä vain on, tosin N-puolen objektit vaativat enemmän valppautta sen suhteen, että niiden sijainti kokonaisuudessa on selkeämmin ajantasainen, jolloin tarvitaan tunnetyötä valppauden vuoksi. Valppaus kuormittaa, joten emme mieluusti hengaile muuttuvien vaarojen ympäröimänä, ellei erityistä syytä.

Intuitiivinen aines, eli it-objektit rakentuvat niin, että pysyväksi päästyään niiden sijaintia ei muuta kuin paha järkytys. Täytyy tapahtua kriisi tai vahva impulssi, että se turvallisin tulee jollain tapaa kyseenalaiseksi ja uudelleenjärjesteltävämmän piiriin.

Uusi herättää pelkoa, jännitystä ja kutkutusta. Näin, koska sitomattomasta ei tiedä, eikä sitä ole laitettu paikoilleen järjestelmään. Kun omaksumistyö on valmis, niin sen jälkeen jää jäljelle sen entisen uuden kanssa enää mahdollinen ylläpitotyö, joka voi tunnemaailman puolesta olla melkoisen latteaa.