Mielenmyrskyt ja niiden erilainen kanavoiminen

Viime yönä nukuin kuin ruhtinas. Heräsin kello 7. Pitkästä aikaa kunnon unet, ja kyllä huomasi nukkuneensa. Aamulla kuuma suihku ja kaupungille pyöräillen.

Oli ihanaa pyöräillä. Leuto keli. Sanoivat, että kohta kääntyy valon puolelle. Öh. Teen kaikkeni jarruttaakseni ajan kulumista. Täähän lentää, ja mitä saa ajoiksi, jos vain vilisee silmissä.

Pyöräilin hitaasti ja mietiskellen. Oli rento olo kuuman suihkun jälkeen. Muutenkin piti varoa pienen liukkauden takia. Ei vara kaatuilla, kun painoakin on vielä näin paljon.

Lisäksi pitää pitää viileämmän ilman hengitys kohtuullisella tasolla, tai menee puhekyky, eli samalla työkyky. Todennäköistä, vaikka olisi hyvin pukeutunut.

Siis mietin, mutta melko vapaasta tilasta käsin. Aika usein kirjailen mietteitä jonnekin ylös, sillä kukapa niitä muistaa jälkikäteen ainakaan ilman sopivaa herätettä. Ovat siinä mielessä kuin unia.

Sitä mm pohdiskelin, että kannattaako edes jäädä kirjoittamaan asioita mieleen. Siis edes avainsanamuotoisina.

Kirjoitustapahtuma on ilmaisua, ja allaoleva voima saada kanavan ilmaisuun, joten sitä voimaa ei voi enää käyttää energianlähteenä samalla tavoin. Voisi olla parempi vain surffailla tuulen nostattamilla laineilla.

Sisäisen tuulen tapauksessa sen tuulen saa pikkuhiljaa tyyntymään, jos ikuistaa sen aallonharjan, jolla matkaa. On kuin aalto lyhistyisi alla. Putoisi seesteiselle pinnalle, ja kun siten tekisi riittävän usein, ei laineilla enää olisi voimaa nostaa ylös.

Ajattelin, että aaltojen aktiivinen lyhistyttäminen ilmaisulla ei aina kävisi, eli sillä ei olisi pitkäkestoista tyyneysvaikutusta, jos sitä olisi hakemassa. Olisi sidotumpi jatkossakin samaan, jos ei osaisi luovuttaa koskaan tietynlaista tuulimyllytaistoa, joita kyllä seuraa erilaisina.

Sidos ajattelun noidankierteisiin tulisi tuetuksi juuri sen ajattelutaiston kautta. Mihinkäs se sota sotimalla loppuisi?

Mielessäni kävi se, että jos kokonaan luovuttaisi järkeilyn ja asioista kirjoittelun. Antaisi laineiden käydä jatkossa jos tuulta, mutta ottaisi vain nostetta johonkin sopivaan. Ehkä vain laineilisi aaltojen mukana vapaasti.

Ajattelin, että irtiottoon, eli asioiden ilmaisemattomuuteen ei koskaan kykene, jos ei vaan tee luovutusta tuosta. Jos osaa luovuttaa, olisi tietyllä tapaa vapaa, ja luovutustaitoisempi. Kun vapaudesta pääsisi osalliseksi vaikka vain kerran, voisi vapauden toteuttaa helpommin myös silloin, kun erehtyisi aallonmurtamistoimintaan.

Oleellista olisi ensimmäinen irtiotto tyyliin "ei-perusteita". Kokeillen vain, ilman perusteltuja tai arveltuja syitä. Sen jälkeen tekisi jatkoarvioita heittäytymisestä tai aalloille antautumisesta.

Ei siis selittelyä. Ei analyysejä. Ei selvittelyä. Vain toimintaa ja asioiden kokemista. Entä jos näin "passiivisesti" se energia kanavoituisikin laajemmalle? Eli muuhun kuin älyllisiin suorituksiin. Esim koko meininkiin, ja siten elämään.

Jos joskus antaisi luvan hellittää. Kokisi esiinpyrkivän ilman mitään kontrollia. Ilman mitään ohjailua.

NVC eli nonviolent communication oli viime viikon teemana mielenterveysmessuilla. Tai tuo taisi olla osa suurempaa teemaa. Teema koski läsnäoloa, eli sitä, miten voi olla yhteydessä. NVC oli osa tätä.

Luennon perusjuttuja oli oivaltaa se, miten kaikki lähtee tarpeiden täyttämisestä. Korostui toisen tilanteen tajuaminen ja hyväksyvä ymmärrys. Tarpeet eivät ole koskaan väärä. Toiminta voisi olla hassu tai epäedullinen.

Osa NVC:tä oli mm se, miten toinen voi kuunnella toista ja keskittyä ymmärtämään ja arvaamaan hänen ajatuksia, tunteita ja olotilaa. Omin sanoin ilmaisten olisi tutkimusmatka kysymyksineen ja arveluineen kohti toista.

Tutkimusmatka toiseen on tietyssä mielessä samanlainen kuin tutkimusmatka itseen. Omaa tilan aalloilla voi surffailla ilman mitään pakkoa kontrolloida myrkyisiäkään laineita. Toisen kuuntelussa voi toteuttaa saman.

Itseen kohdistettuna oman tilan tarkkailu on vähän meditatiivista. Nyt ajatuksena taisi siis olla se, että sama suunnattaisiin toiseen. Tai miten sen nyt sanoisi.

Pyöräilytuokion mietteet sai vaikutteita edelliseltä viikolta.

Päätin, että jos haluaa vapautta, voi kirjoitella asioista myöhemmin oivallusten ja surffailun jälkeen. Näin saavuttaa energian vapaan sitoutumisen laajemmalle, ja myöhemmin saa ehkä myös sinetöityä jonkin osan tärkeistä kirjoittamisen kautta.

Aalto vie aallolle. Jos aalloissa kipuamisen katkaisee liian nopeasti, jää ketjun viimeisimmille aalloille nousematta. Ilmaisu on siten myllerryspotentiaalin ennenaikaista katkaisemista. Tulee mieleen se jokin aika sitten kirjoittamani luomuhoito, jossa ei kontrolloida liikaa elämää ja sen nosteita, lähes riippumatta siltä miltä ne tuntuisi.

Jos jokin myllerrys nostaa ketjun K, niin kai seurailu loppuun asti jotain arvokasta tuo. Oppii ainakin kestämään tunteitaan. Saa itsekuria. Saa jotain kestokykyä. Voi saada myös eri asioiden (lenkkien, aaltojen) suhteuttamisapua.

Se kannattaa huomata, että ilmaisulla voi myös ruokkia myrkyä. Provosointia voi tehdä sisäisesti myös yhden henkilön aivoissa. Pahimmillaan saa aikaan noidankierteen, joka voi viedä heikolle hapelle.

Ilmaisemattomuus voi olla ehkä pitemmän päälle tehokkain tapa selättää myrsky. Antaa vain energian kulua itsekseen loppuun. Pitää jopa huolen, että on kulloisenkin aallon harjalla silloin, kun se on voimissaan, jolloin aalto väsyy kantamiseen. Siis aktiivista myrskysurffaamista!

Jos tuulta käyttää hyväkseen älyllisten ilmaisujen generointiin, niin äly allaolevaan kuohuntaan kyllä lisääntyy. Äly luo ajatuksen ja ajatusta seuraa joukko muita ajatuksia. Kuohu synnyttää etenevän ajatusrintaman.

Olipas hajanaista ajatustenvirtaa. Aihekin tosin vähän uusi ja käsittelyä ei voinut liikaa rutistella tiiviiksi, tai jotain olisi ehkä luiskahtanut sormien välistä. Todennäköisesti jäi paljon sanomatta, mutta ainakin jotain sentään sain esiin.

Kivinta olisi tietysti se, että mielenmyrskyjä tai puhureita voisi säädellä jotenkin tarpeellisesti ja hyödyllisesti.

Kun haluaa vaikka energian suuntautuvan enemmän älylliselle puolelle, huolehtii siitä, että antaa energian virrata tuolle alueelle entistä paremmin. Tarkoittaa ajatuksiin keskittymistä, ja esteiden heivaamista näkemysmaailmassa paineen tieltä niin, että energia pääsee uusille reiteille, eli saa aikaan uutta näkemystä.

Tarinasta tulee kyllä mieleen se, että jos energiaa voi virratella kohti "älymaata", niin mikä on sitten se toinen vaihtoehto? Vai onko niitä useampia?

Kun energiaa ei pyri ohjaamaan, se hakee vapaan purkautumisreitin. No, kyllä silloin energia suuntautuu tietoisen kontrollin ulkopuolelta.

Mitä ovat sitten tietoisesti ohjatun energian ja vapaasti hermostoon iskevän energian erilaiset käyttömahdollisuudet? Milloin ohjata, ja miten painokkaasti, ja milloin antaa energian loksahdella itsekseen omiksi rakennelmikseen tai neutraloitua tai puskuroitua jotenkin vapaasti?

Aika lailla nousee erilaisia kysymyksiä yhdestä pyöräretkestä. Ei varmaan kannata jatkaa ajattelua enää tähän viestiin. Taidan siis jatkaa keskeneräisistä vähän myöhemmin.