Intuition huipput tietoiseen jne

Kirjoitus-aiheita tulvii ovista ja ikkunoista. Usein niitä laittelee muistiin paperille ja kännykkään. Jotta muistaisi vain ottaa mukaan käsittelyihin.

Outoa, että aika moni muistiinpanoteema on jäänyt lepäilemään. Kun istahtaa koneen ääreen, niin spontaaninomaisesti kirjoittaa vaikka pari kirjoitusta. Sen jälkeen on kaventunut niin paljon niiden johdosta, ettei muihin koe olevan sitä selkeän autenttista suhdetta, joka oli vielä teemaa muistiin kirjoittaessa.

Sen olen huomannut, että vaikka muistiinpanoissa olisi 10 teemaa joltain päivältä, niin uusi mieleentuleva, josta aloittaa kirjoittaa, on sittenkin mielenkiintoisempi kuin ne mielenkiintoiseksi merkatut. Johtusko sittenkin siitä, että valikoituneeksi tulee se polttavin, ja polttavuus tämän hetken perusteella. Nykyiseen mielessäolevaan teemaan on se aidoin suhde, ja konteksti sen mukaisesti valmiina käsittelyyn.

Mitähän muuta kivaa siinä on, että osa teemoista tulee lähinnä merkatuksi muistiin, eikä juuri niistä kirjoita ehkä kovin suoraan milloinkaan, tai sitten pitkän ajan kuluttua?

No, ehkä muistiinpanoteemat rakentavat yhdessä jotain kontekstia. Esim päivän päättyessä on sillä akuuttiaiheella pohja, joka voi levätä päivän tapahtumissa ja teemoissa. Kun yksittäisistä löydetyistä teemoista ei kirjoita suoraan, niin se voi jäädä kutkuttelemaan mieleen. Vaikka välittömässä tietoisuudessa ei voi olla kovin paljoa eri teemoja, niin silti jotain suurempaa toteutuu. En ole varma, koska on epäily.

Mikä on aukikirjoitetun ja käsitellyn teeman merkitys kirjoittalle. Entä mikä on käsittelemättömän teeman merkitys siihen heränneelle ja teeman muistiin kirjoittaneelle? Teemojen tietoisen käsittelyn määrät poikkeavat, samoin se, millä tavoin kumpaankin ryhmään kuuluva teema saa alitajuista käsittelyä.

Kumpaa kannattaa suosia, ja milloin? Tietoisempaa käsittelyä, vai tiedostamatonta. TS, milloin suosia intuitiivista rakentumista, ja milloin tietoisempaa rakentelua? Jos asioita ei suoraan käsittele, ne käsittelöityvät jotenkin mielessä. Käsittely, vai käsittelöityminen, vai jotenkin molemmat?

Kivinta on, jos tärkeisiin asioihin on luonteva tiedollinen suhde, sekä toisaalta se, että tärkeät asiat vaikuttavat sopivasti ja tarkoituksenmukaisesti intuition osana. Varmasti on sellaista toimintaa, joka on täysin intuitiivista, tai lähes täysin tietoista, tai noita molempia jossain suhteessa. Intuition osuus on se, joka tuskin koskaan menee nolliin.

Joskus kuullut puhuttavan käsitteistä slow thinking ja fast thinking. Jälkimmäinen on varmaan sitä nopeaa intuitiivista, ja ensimmäinen energiasyöppöä hidasta erittelyä ja rationalisointia. Milloin siis painottaa nopeaa, tuttua, turvallista ja testattua käsittelyä? Milloin taas hidasta, erittelyyn sopivaa "partaveistä"?

Moni käänne alkaa selkeästi tietoisesta oivalluksesta. Sitä on voinut edeltää intuition viisaus, mutta täyteen liekkiin intuition nostattama ratkaisu puhkeaa tieodostamisen ja selkeän paneutuvan jäsentelyn jälkeen. Jotain merkittävää tapahtuu taitekohdassa, joka lähtee oivalluksesta. Asiat aivan kuin alkaisivat olla selvää tuon jälkeen.

Jos jokin ratkaisu ei ulotu intuition tasolta tietoiselle, niin mitähän tuo ratkaisu ja sitä vastaava rakentuminen merkkaavat? Suuri osa intuitiohuipuista ei koskaan puhkaise tietoisuuden pintaa. Puhumattakaan, että puhkaisua voisi kutsua oivallukseksi. Häivähdyksiä sattunee useammin, ja vielä tätä pienempiä rakentumisia.

Ehkä se onkin niin, että tietoisuutta ei kaikella ihan vähäpätöisellä kannata vaivatakkaan. Tilaa on rajatusti, ja vain ne korkeimmalle ulottuvat huiput kannattaa noteerata selkeimmin.

Tietoisuuden tasollakin on vielä paljon tehostamista siinä, että se, mikä sinne ulottuu, saa mahdollisimman rivakan käsittelyn. Näin suurempi osa intuitiosta ulottuvista huipuista mahtuu tietoisen käsittelyn piiriin. Laiska ainakin on sellainen, joka tekee selkeät rakennelmat niin, että jatkossa on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa.

Jos tietoinen on sujuvaa ja siksi selkeästi työstetty, niin voiko se puolestaan sukeltaa takaisin tietoisuuden pinnan alle. Tarkoitan, että myös muun kuin tietoisen alueen suuren materiaalivaihtumisen takia. Jos tietoinen osuus on selkeästi työstetty ja huiput jyräilty tasaisemmaksi, niin mistä ne sitten enää tavoittaisi tietoisen fokusta selkeästi? Ei mistään. Eli erittely ja tietoinen prosessointi olisi tehtävänsä tehnyt, ja vapautunut esiintyöntyvästä siinä kun se vapautusta voi tehdä.

Taitaa olla niin, että jos tietoisuuteen nouseva uusi teema tulee jyrätyksi tai syrjäytetyksi uusilla päivän tapahtumilla (priorisointiin perustuen), niin tämä jyräys tarkoittaisi sitä, ettei syntyneen kulkua tietoisuuden kautta johokin käsittelyjoukkoon pääse tapahtumaan. Mahdollisuus olisi hukattu. Tuleeko joskus seuraava mahdollisuus? Ja onko se seuraava sitten sitäkin mehevämpi nousukas käsiteltäväksi?

Ja mitä on sitten vuorostaan opetetun aineksen kaavamaisuuden opettelu johonkin kaavakokoelmaan? Kaavamaisuuksien käsittelyyn liittyvä prosessi ei varmasta kartuta sitä kopsattua kaavavarantoa (V_K=K), joka syntyy silloin, jos intuitiosta nouseva juttu prosessoidaan tehokkaasti läpikäytyjen joukkoon (V_I=I).

Jos ajatellaan lähtökohtana K:n ja I:n potentiaalisuutta, niin kai ne aika lailla eri asioita merkkaavat. K:ta on helpompi kartuttaa. Se vain on integroimattomampaa. Integrointia jokin asteen omaksujaan voi olla, mutta materiaali ei ole kovin suoraan kokonaisvaltaisuudesta eikä selkäytimestä lähtevää kuten I:n tapauksessa. Toisaalta K on jollain tasolla sellaista, josta aika moni voi olla samaa mieltä, eli sen varannon kiistanalaisuus ainakaan muodostumisen puolesta ei ole niin suurta.

Jos siis ajatellaan yksilöitä, joilla painottuu I tai K, niin varmaan eron voi jotenkin havaita. Itselleni tulee mieleen se, että T_I on toimija, ja T_K teoreetikko tai vaikka filosofi. Puhdas I on selkeämmin eläin, kun taas eläimistä poiketen T_K on enemmän vaikka ihminen.

Toisaalta miehet ja naiset erottuvat edellisen suhteen niin, että nainen on helpommin T_I ja mies T_K. Ainakin tässä ilmapiirissä. T_K viittaa selkeisiin rakenteisiin, jotka ovat yksioikoisempia ja siten erottuvampia, karikatyyrimpiä. Nainen on tätä monopuolisempi ja vapaampi tietoisemmasta, joka merkitsee enemmän asemaa.

Lapset ovat usein sukupuolesta riippumatta enemmän tyyppia T_I, jos verrataan aikuisiin.  Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen enemmän rakenteita muodostuu. Sellaisia, joista ei ole saatu tasaista jälkeä. Tarkoittaa enemmän tilannetta T_K. Kaavoja kertyy enemmän paitsi saatuina, niin myös omien kokonaisvaltaisten käsittelyjen epäonnistumisten tai keskeneräisyyden myötä.

K:n vallitseva parempi asema on suojaa. Rakenteesta onkin kyse. Jo senkin puolesta, että aines on jäänyt vahvemmin integroitumatta, siis kaukaisemmaksi tai irtonaisemmaksi tai välineellisemmäksi. K on samalla kovuutta. Se on enemmän paikkaan sidottu. Se ei virtaa niin hyvin, eikä se tarjoa virtaa muulle.

Voisin siis päätellä tämän pohdinnan jälkeen, että jos tietoisuuteen nousevia asioita käsittelee tietoisesti, niin se käsittely kannattaa suorittaa huolella, että tämän päälle rakennetulla uudella on selkeä tila tulla yhtä hyvin käsitellyksi. Ainkin joskus on työpöytä siivottava kunnolla.

Jos työpöydälle ei kasaile mitään, eli antaa intuitiohuippujen korvautua aina uusilla ja uusilla havainnoilla ilman, että lähtee niitä työstelemään, niin on ainakin tietoisuuden työmaa puhdas, eikä siivoilua tarvitse niin paljoa tehdä. Negatiivinen seuraus on ehkä se, ettei tietoisuuden kokonaisuus rakennu uudesta. Jos intuition kokonaisuus riittää, niin mikäpäs siinä. Ei taida vain aina mennä ihan näin.

Sopivasti kannattaa ottaa mukaan nousevaa ainesta tietoiseen rouskutteluun, jotta jotain tietoisen kokonaisuutta kasvaa. Toisaalta jos jotain sulattelee, niin siinä olisi oltava melko perusteellinen. Muuten päätyy enemmän kohti yksilöä T_K. On vähän epäyksilö toimijana ja enemmän sotkuisuutta ja kompleksisuutta sisällään pitävä.

Pienestä se voi ajatus lähteä.